Tajusin, että 10 vuoden aikana olen menettänyt todella monta kaveria/ystävää

Tuo on hankala ikä, kun elämä muuttuu niin paljon. Noin kolmekymppisillä on todella monenlaisia todellisuuksia: joku opiskelee (yhä tai uutta alaa). Jollakin on jo kouluikäiset lapset, joku saa perheenlisäystä, joku on vela ja joku ehkä harkitsee lapsia joskus 2030-luvulle tultaessa. On muuttoja, eroja, uusia puolisoita, uusperheitä tai sinkkuarkea. Jotkut bilettävät kuin viimeistä päivää ja toiset ovat jo vuosia vannoneet holittoman elämäntavan nimeen. Ei ihme, että ystävyyssuhteet elävät, kun on niin paljon muutoksia. Kaikki eivät halua jakaa aikaansa ihmisten kanssa, joiden kanssa ei (enää) ole yhteistä.

Tuntuu että ystävyys ikäluokassa 25-35 on monella aika tuulista. Elämät vie ihmisiä niin eri suuntaan. Itselläkin jäänyt monta ystävää ja kaveria ihan sillä, että on muutettu eri paikkakunnille ja pikkuhiljaa yhteys hiipunut. Nuorempana asuttiin samalla paikkakunnalla ja kaikenmaailman illanvietot ja tapahtumat ja kaveriporukat yhdisti. Ihmiset eristyy myös aika paljon ydinperheisiinsä pikkulapsiaikana.

Mulla case, että olen se jota alettiin karttamaan lapsen vammauduttua. Tuntui erittäin pahalta. Ystävyys kyllä säilynyt, mutta aivan erilaisena. Eräs jopa alalla, mikä tuntuu oudolta ettei osaa suhtautua, ei tunnu juuri liikuttavan ja neuvot alussa oli ihan ufoja.  Olenkin todennut, että monet haluavat vain kevyttä ja helppoa näkemistä hauskanpidon merkeissä, sekä hyötyä tietysti silloin kuin mahdollista. Syvempi yhteys jää silloin puuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Ystävien määrä vähenee kun ikää tulee. Harvat ja valitut jäävät. 

Voit myös löytää uusia jotka sopivat nykyiseen elämääsi paremmin kuin vanhat. 

Mistäs niitä uusia ystäviä löytää?

Sieltä missä olet. Mieti sitä.

Toisen osapuolen kertomus voisi olla ihan toinen. Tai eihän nuo olleet kertomuksia vaan yksinkertaistettuja väittämiä, joille yhteistä oli että sä et ole syypää mihinkään.

Ystäviä on tullut ja mennyt, elämäntilanteet muuttuu, arvomaailma muuttuu. Eipä ole tullut vatvottua menetystä kuin kahden kohdalla. 

Ihan normaalia elämää.

Jännä kuinka monet pettyy, ettei se ystävyys pysyy samanlaisena koko elämän tai on edes ikuista. Missä kuplassa elätte?

Mua jäi mietityttämään, että oletko huomioinut ystäviäsi vastavuoroisesti vaikeissa tilanteissa? Esim. lapsen saanti - lapsettomuus ei automaattisesti katkaise välejä. 

Mitähän se ystävyys merkitsee? Viikottaista yhteydenpitoa? Yhteisiä menoja?

Itsellä ystäviä, tavataan noin kerran 2 kuukaudessa. Yleensä kahvitellaan. Aina kiva nähdä, mutta en kyllä kaipaa muuta.

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi mietityttämään, että oletko huomioinut ystäviäsi vastavuoroisesti vaikeissa tilanteissa? Esim. lapsen saanti - lapsettomuus ei automaattisesti katkaise välejä. 

Olen huomioinut ystäviäni. Niin vaikeissa tilanteissa kuin iloisina hetkinä. Lapsettomuudestaan katkeran ystävän kanssa oli vaikeaa, kun hän oli todella vihainen lapsettomuudestaan. Katselin useamman vuoden hänen kiukutteluaan aiheesta, kun ystävät ympärillä saivat lapsia ja hän oli siitä vihainen. Yritin ymmärtää ystävääni, vaikka hänen käytöksensä ei mukavaa ollutkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitähän se ystävyys merkitsee? Viikottaista yhteydenpitoa? Yhteisiä menoja?

Itsellä ystäviä, tavataan noin kerran 2 kuukaudessa. Yleensä kahvitellaan. Aina kiva nähdä, mutta en kyllä kaipaa muuta.

Tuokin olisi jo luksusta, jos toisella olisi aikaa nähdä 6 kertaa vuodessa. Nykyisin tuntuu olevan monien kohdalla tilanne, että ehtivät korkeintaan kerran vuodessa kahville. En kaipaa mitään jatkuvaa yhdessäoloa, mutta sitä, että oltaisiin edes jossain määrin säännöllisesti tekemisissä ja kartalla toistemme elämästä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi mietityttämään, että oletko huomioinut ystäviäsi vastavuoroisesti vaikeissa tilanteissa? Esim. lapsen saanti - lapsettomuus ei automaattisesti katkaise välejä. 

Ei niin. Eikä kriisin tartte johtaa välirikkoon. Ap taitaa olla itsekin kovin ehdoton. Tai sitten hän on valinnut ystävänsä huonosti. Kummallisin oli heitto tyypistä jolle avioero on syntiä! Siinä puhutaan niin körttiläisestä asenteesta, että on kumma jos ei ole nähnyt siitä viitteitä aiemmin.

Olen samaa mieltä kuin joku sanoi, ettei noi kaikki tai ketkään ole ystäviä, vaan kavereita tai tuttavia.

Vähän yhtä edellistä viestiä kompaten, jos se yhtään lohduttaa - yritäpä saada uusia ystäviä tai edes kavereita aikuisena miehenä. 

Jos ei tyttöystäviä ja puolisoja lasketa, en mä tiedä onko mulla ollut tosiystävää koskaan. Siis sellaista platonista naista tai miestä, jolle voi jakaa vähän syvempääkin, joka tuntee sinut ihmisenä totaalisesti, on puolellasi vaikka kävisi mitä, ja jonka kanssa nähdään useammin. Tai joka voisi olla vaikka häissäsi bestman. 

Kaikki niinsanotut kaverit lapsuudesta ja nuoruudesta ovat kaikonneet, samoin ne hyvät työkaverit, joiden kyllä luulin olevan jotain muuta. Voin laskea että mulla on ihan muutama ns. kaveri, joiden kanssa näen hyvin harvoin. 

M45 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että ystävyys ikäluokassa 25-35 on monella aika tuulista. Elämät vie ihmisiä niin eri suuntaan. Itselläkin jäänyt monta ystävää ja kaveria ihan sillä, että on muutettu eri paikkakunnille ja pikkuhiljaa yhteys hiipunut. Nuorempana asuttiin samalla paikkakunnalla ja kaikenmaailman illanvietot ja tapahtumat ja kaveriporukat yhdisti. Ihmiset eristyy myös aika paljon ydinperheisiinsä pikkulapsiaikana.

Ja jotkut eivät sitten muusta puhukaan kuin lapsista. Vaikka mistä aiheesta yrittäisi, se kääntyy aina siihen miten aihe vaikuttaa LAPSIIN. 

Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille. 

Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti. 

Mä oon +40v ja mulla on käytännössä kaikki ystävät yli 10 vuoden takaa ja vanhimmat olleet mukana koko elämän. Itselläni on jäänyt pintapuoliset ystävyyssuhteet matkan varrella pois; joko henkilö ei ole ollut riittävän mielenkiintoinen tai tapaamiset ovat olleet väkinäisiä ja tylsiä. Joskus taas toisinpäin, tapailu on kuivunut toisen osalta. 

Risoo aina, kun ihmiset tulee näihin kommentoimaan "sen toisen näkökulma voisi olla ihan erilainen". Aika harva tekee ystävyyden päättyessä ääneen tiliä siitä, mikä se ystävyyden päättymisen syy on. Jää siis usein arvailuksi. Mutta aika moni toisen hyvin tuntenut kyllä tietää, mistä kenkä on puristanut.

On se. Erakoituminen oli paras päätös elämässäni.

Minusta ystävyyteen kannattaa suhtautua silleen että se on lahja sen aikaa kun se kestää ja sitten kun tiet erkanevat niin ei sitä voi pakottaa eikä se ole kenenkään vika. Toki joillakuilla on ne lapsuudenystävät joiden kanssa edelleen ollaan läheisiä sekä nuoruudessa että vanhempina että eläkeiässä mutta se on oikeasti tosi harvinaista eikä mikään odotus. Omassa elämässä tuntuu tulevan joku merkityksellinen ihmissuhde kun on jokin tietty teema käsittelyssä ja sitten kun aika ja elämän virta muuttuvat niin tulee uutta molemmille. Koetan itse olla takertumatta ja kantamatta surua. Ja iloita aidosti kun on joku läheinen yhteys elämässä. Aikuisen elämä on helposti yksinäistä. Ei sille oikein mitään voi eikä se ole kenenkään vika. Listaamasi asiat ja muutokset kuulostavat siltä ettei aiempaan ole paluuta ja että nuokin suhteet olivat elämäntilannesidonnaisia. Minulle on elämässäni muodostunut ehkä muutama pitkään jatkunut ystävyys eikä kukaan heistä ole kaikkein läheisin mutta kuitenkin olemme toistemme elämissä mukana, jo vuosikymmenien ajan. Elämässä ja suhteissa on erilaisia vaiheita. Et sinä tai toiset tee mitään väärin vaikkei elinikäistä ystävää olisi löytynyt.