Kuinka pitkään tapailitte ennen seurustelua?

Ennen vanhaan tapailijoita, eli monen kanssa vehtaajia, sanottiin sanalla joka alkaa h-kirjaimella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että ymmärrysongelma tässä syntyy nyt siitä, että ennen se kumppani tunnettiin jo entuudestaan kaveripiiristä, opiskelun kautta yms. Nykyään tavataan tinderin tai muiden deittisovellusten kautta, eli tapailuvaihe on korvannut sen entisen kaveripiirissä luonnollisesti tutustumisen ja hengailun.

En minä ainakaan alkaisi seurustella ihmisen kanssa jonka tapasin viikko sitten tinderissä ja jota olen nähnyt kerran kahvilassa. Eihän siinä vielä tiedä yhtään millainen se toinen on oikeasti. En suostu sitoutumaan vakavasti ihmiseen, ketä en tunne.

No älä suostu. Meillä taas mies muutti heti mun luokseni. Yhden illan tutustumisen jälkeen. Siinähän sitä tutustui.

Joillain ei näemmä ole mitään itsesuojeluvaistoa. Huh.

Onneksi ei ollut, tai sitten oli hyvinkin. Meillä oli juuri lauantaina 32-vuotishääpäivä 😊 Kyllä sen tietää, kun kohdalle osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Ennen vanhaan seurustelu tarkoitti sitä, että alettiin viettää aikaa toisen seurassa, kun tykkäsi toisesta. Siitä tunne kehittyi rakkaudeksi. Kyse oli siis tunnesuhteesta. Itsestäni tuntuu vieraalta, että jonkun kanssa vain tapailtaisiin ja laskettaisiin toinen intiimisti lähelle ilman mitään tunnesuhdetta. 

Miten se tunnesuhde sitten syntyy jos ei ole tapailua, vaan heti aloitetaan seurustelemalla?

Näissä "ennen vanhaa" kommenteissa ei ole mitään logiikkaa. Seurustelemaan aletaan parhaillaan ensitreffeistä/suukosta/jne ja sitten kuitenkin sanotaan seurustelun tarkoittavan sitä, että tunnsuhde on jo syntynyt.

Se logiikka taitaa olla siinä, että ennen vanhaan ei ollut niitä deittisovelluksia. Kumppani tavattiin reaalimaailmassa, jossa siitä tehtiin pikainen analyysi niin kuin ihmiset on tehneet vuosituhansia (miljoonia?). Eli ulkonäkö, kehonkieli, älykkyys jne. Jos oltiin tanssipaikassa, niin siinä pystyi tekemään kivasti analyysin potentiaalisen kumppanin geeneistäkin nopeasti ominaistuoksun perusteella. Ei siihen muuta tarvita. 

Kuka tarvitsee, kuka ei. Minä tapasin mieheni töissä. Työskenneltiin vuosi lähekkäin ennen ekoja treffejä, ja silti tapailtiin muutama kuukausi ennen seurustelupäätöstä. Ei kumpikaan haluttu sitoutua tuntemattomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapustahan on vasta pari kuukautta.

 

Itse tapasin nykyisen mieheni marraskuun 1. päivä. Tammikuussa minulla alkoi kyllä olla jo sellainen tunne, että minun puolestani olemme parisuhteessa / seurustelemme, mutta pidin asian omana tietonani. Poistin deittisovellukset jo melko pian tämän miehen tavattuani, senkin pidin omana tietonani. Mies sitten joskus muistaakseni maaliskuussa kysäisi olenko tapaillut vielä muita miehiä ja kertoi että itse ei ole tapaillut muita sen jälkeen kun me tapasimme. Oli helppo vastata että olen ollut häneen sitoutunut jo jonkin aikaa.

 

Malta AP mielesi! Kaikille ei kehity halua sitoutua lähes tuntemattomaan ihmiseen ja se on mielestäni aivan tervettä. Painostaminen ei ainakaan asiaa auta. Se tapahtuu kyllä sitten kun on oikea aika.

Tuota mä en tajua. Jos tapaillaan, niin sitten tapaillaan vain toisiaan. En suostuisi siihen, että toinen tapailee muita ja on mahdollisesti seksiä muiden kanssa. Etovaa tuollainen.

Eihän meistä kummallakaan ollut seksiä muiden kanssa ja muihin tutustuminenkin jäi melko pian ensitapaamisen jälkeen, molemmilta.

 

t. Sama

Niin, mutta asiasta ei puhuttu kuin vasta muutaman kuukauden päästä. Itse kyllä haluaisin tuollaisesta sopia heti ja jos toiselle ei tuo käy, niin homma loppuu heti siihen. 

Minusta tällainen sopiminen on melko keinotekoista. Ennemmin tutustun itse ihmiseen. 

 

Minulle seksi on niin tärkeä ja iso asia, että haluan harrastaa sitä vain luotettavan ja turvalliseksi kokemani ihmisen kanssa, jota kohtaan tunnen vahvaa kiintymystä. Tällaisia tunteita minulle ei kehity salamannopeasti. Siis kun tapaan uuden miehen ja alamme tutustua, menee jonkin aikaa siihen että seksi tulee kuvioihin. Siinä vaiheessa ei ole enää mahdollista että kiinnostuisin seksistä jonkun toisen kanssa, koska häneenkin pitäisi ensin tutustua samalla tavalla pitkän kaavan mukaan. Tuollainen tutustuminen useampaan kuin yhteen ihmiseen kerrallaan ei onnistu. (Puhumattakaan siitä, että on äärimmäisen harvinaista ylipäätään tavata useampi tutustumisen arvoinen ihminen samaan aikaan.)

 

Kun aloin tutustua nykyiseen mieheeni, hän vaikutti alusta asti melko samanlaiselta kuin itse olen. Tutustumisen myötä tämä on käynyt aina vain selvemmäksi. Minulle riitti aivan hyvin se, että mies selvästi halusi viettää kanssani aikaa, keskustella syvällisesti tärkeistä ja vaikeistakin asioista, ja että kun olimme yhdessä, hän vaikutti yhtä ihastuneelta minuun kuin itsekin olin häneen. Ei siinä tule mieleenkään alkaa viritellä jotain sänkytouhuja jonkun muun kanssa :D Asiasta erikseen sopiminen olisi ylimääräistä ja outoa. Ennemmin annan tilaa toiselle olla ja ajatella kuten hänelle on luontevinta.

 

Toki on aina mahdollista että toista lukee ja ymmärtää väärin. Teoriassa voinut käydä niin että tämä mies olisi paljastunut häntäheikiksi. Silloin olisin vain lopettanut tapailun. Jos oletetaan että mies on häntäheikki (ja lisäksi antaa virheellistä tietoa itsestään kun keskustelemme, jonka pohjalta minulle pääsee syntymään väärä kuva hänestä), ei sitä tilannetta pelasteta sopimalla että ei panna muita. Tällainen mies ehkä suostuu noin sopimaan ja sopimusta noudattamaan jonkin aikaa, mutta jos hän ei ole ihmisenä  yksiavioiseen suhteeseen sopiva niin ei siitä pidemmän päälle onnellista suhdetta tule.

 

t. Sama

No se on sun päänsärkysi, että tuo on muka keinotekoista. Mun mielestä ei ole ja pitää alusta saakka olla selvää, että muita ei tapailla. 

Älä pidä omia tapojasi ainoina oikeina. Mulle on ihan sama miten sä toimit, mutta älä sä tule sanelemaan muiden tapoja keinotekoisiksi. 

Totta kai kaikki saavat tehdä kuten haluavat. Täällä vain oli aiemmin kommentti että tapailu loppuu siihen paikkaan jos heti ekan tapaamisen jälkeen ei suostu olemaan tapailematta muita. Voihan niin toimia jos tahtoo, mutta itse olen sitten ennemmin lopettanut tapailun jos mies on alkanut painostaa liian nopeasti suhteeseen. Kummassakin tavassa on omat riskinsä.

 

En halua arvostella omastani poikkeavaa tyyliä sinänsä, mutta tuollainen toisen osapuolen painostaminen ei minusta ole ok. Joskus olisi hyvä miettiä onko se oikeasti edes tarpeen.

HV edelleen. Edelleen sä pädet ja auot päätäsi ja kuvittelet olevasi parempi. 

Ei ole mitään painostamista, jos toinen ei ole valmis olemaan tapailematta muita ja homma loppuu siihen. Siinä vain todetaan, että kiitos ja hei eikä aleta asiasta sen enempää keskustelemaan. Ja missä helvetissä mä kirjoitin, että ensimmäisen tapaamisen jälkeen?!?!?!?!? Kirjoitin, että heti alusta eli kun oikeasti jo tapaillaan eikä vain käy typerillä treffeillä silloin tällöin.

Mutta tapailuhan on sitä kun käydään niillä treffeillä?

Olen ihan eri mutta ketjuun aikaisemmin kirjoittanut ja hei, jos aihe herättää oikeasti näin paljon tunteita että pitää raivota anonyyminä, kannattaa mennä lukemaan jotakin toista ketjua. Kukaan ei ole lällätellyt kenellekään.

Sä äm mä et määrää mihin mä kirjoitan. Kyllä todellakin on lällätelty ja tästä en mieltäni muuta. Ettehän te saatanan täydelliset näe mitä aiheutatte muille kirjoituksillanne, kun luulette vain olevanne niin hyviä ihmisiä.

Ilmiannoin kommenttisi, älä hauku muita kirjoittajia. Tämä on anonyymi keskustelupalsta, kukaan ei hyökkää täällä henkilökohtaisesti ketään kohtaan. Jos tuntuu siltä niin kannattaa sulkea se laite jolla tänne kirjoittelee. Tarkoitan tätä nyt ihan hyvällä, olen itsekin joskus laittanut palstan tauolle kun aihepiirit ovat menneet itselle liian rankaksi. Toivottavasti olosi paranee. -149

Samoin ilmiannoin minä. Ei tuollaista kiroamista ja mesoamista jaksa eikä tarvitse lukea. Se on asiatonta, ja asiattomista viesteistä kuuluukin täällä ilmoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen puhuu pitkittyneesti tapailusta, niin kyseessä on ihan puhtaasti se, että haluaa panna myös toisten kanssa. Kun käyttää termiä tapailla, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa ja voi vuoropäivin nussia ketä haluaa. Välittämättä siitä että vieressä voi olla ihminen, joka on korviaan myöten ihastunut. Tämän pari kertaa kokeneena, en katsele tällaista pitkittynyttä tapailua enää kenenkään kanssa. Teen alussa selväksi että keskityn yhteen ihmiseen kerrallaan ja odotan samaa vastapuolelta. En odota kihlasormusta, rakkaudentunnustuksia tai minkäänlaista sitoutumista, mutta sen verran kunnioitusta että mun luota ei lähdetä suihkun kautta hoitamaan seuraavaa. Jos tämä ei käy, niin suhteella ei voi olla tulevaisuutta.

Miksi näet tämän vain seksin kautta? Onhan ihmissuhteet muutakin kuin seksiä ja sen normittamista.

Tuo on mustasukkaisuutta. 

Eri. Ystäviä voi olla monenlaisia ja molempia sukupuolia, niin itsellänikin on. Mutta romanttinen ihastus, kutsutaan sitä sitten tapailuksi tai seurusteluksi, tarkoittaa minulle sitä, että ei pussata eikä todellakaan harrasteta seksiä muiden kanssa. Jos tämä ei toiselle sovi niin meidän ei tarvitse jatkaa. 

Sulle seksi määrittää liikaa seurustelu/ihmissuhdetta.

On mustasukkaista kytätä toista sillä ajatuksella, että nyt se piip muita omine lupineen. Ihan kuin ei suhteessa olisi muuta kuin se seksi. 

Ei seksi ole seurustelusuhteen tärkein asia mutta seksiä ei voi olla seurustelusuhteen ulkopuolella. Kaikkien ei tarvitse olla tätä mieltä mutta minä olen enkä tapailisi/seurustelisi kenenkään kanssa joka on eri mieltä. Ei siinä tarvitse kenenkään kytätä toisiaan kunhan ollaan samaa mieltä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Homma oli heti täysin selvä. Muutettiin yhteenkin oikeastaan saman tien. Sen vain tiesi heti, että tässä se on ja haluttiin sitoutua toisiimme nopeasti.

Just näin. Ja se sitoutuminen on sitoutumista, ei sitä että jos mul ei ookaan hei huomenna kivaa sun kaa ni sit tää loppuu.

Tavattiin ns. treffien merkeissä n. 5 kertaa. Olin silloin 18v ja kyseessä oli ihan ekat treffit ikinä minulle. Sitten alettiin seurustelemaan. Ja sitten vuoden päästä naimisiin. Nyt oltu 15v. naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos tapailu on sitä, että käydään treffeillä, niin mitä se seurustelu sitten on? 

Tapailu on sitä että samaan aikaan voi nussia muita ja käydä treffeillä koko kaupungin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Ennen vanhaan seurustelu tarkoitti sitä, että alettiin viettää aikaa toisen seurassa, kun tykkäsi toisesta. Siitä tunne kehittyi rakkaudeksi. Kyse oli siis tunnesuhteesta. Itsestäni tuntuu vieraalta, että jonkun kanssa vain tapailtaisiin ja laskettaisiin toinen intiimisti lähelle ilman mitään tunnesuhdetta. 

Miten se tunnesuhde sitten syntyy jos ei ole tapailua, vaan heti aloitetaan seurustelemalla?

Näissä "ennen vanhaa" kommenteissa ei ole mitään logiikkaa. Seurustelemaan aletaan parhaillaan ensitreffeistä/suukosta/jne ja sitten kuitenkin sanotaan seurustelun tarkoittavan sitä, että tunnsuhde on jo syntynyt.

En osaa sanoa muiden puolesta, mutta itselläni on päähän tullut jonkinlainen klik, ja olen halunnut tutustua juuri tuohon ihmiseen. Olisiko se jotain intuitiota tai toisen ihmisen nopeaa lukemista? En ole koskaan ryhtynyt tapailemaan ketään jos ajatuksissa on vielä ollut löytää joku parempi tilalle. Se suuteleminen on siis ollut yksi tapa ilmoittaa toiselle, että haluan tutustua sinuun paremmin ja olen valmis olemaan kanssasi. 

Jotkuthan on sitä mieltä, että ei seurustelu ole vielä kunnollista sitoutumista ja voi lähteä koska vain toisen matkaan. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että avoliittokaan ei ole kunnollista sitoutumista. En ymmärrä tuollaisten toisten parisuhteiden väheksymistä.

Itselle seurustelu on jo yksi sitoutumisen muoto ja pettäminen ei ole hyväksyttävää. Avoliitto on siitä seuraava sitoutumisen muoto eikä silloinkaan ole pettäminen sallittua. 

Eikä pettäjiä estä avioliitto ja kyllä avioliitostakin voi lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Ennen vanhaan seurustelu tarkoitti sitä, että alettiin viettää aikaa toisen seurassa, kun tykkäsi toisesta. Siitä tunne kehittyi rakkaudeksi. Kyse oli siis tunnesuhteesta. Itsestäni tuntuu vieraalta, että jonkun kanssa vain tapailtaisiin ja laskettaisiin toinen intiimisti lähelle ilman mitään tunnesuhdetta. 

Miten se tunnesuhde sitten syntyy jos ei ole tapailua, vaan heti aloitetaan seurustelemalla?

Näissä "ennen vanhaa" kommenteissa ei ole mitään logiikkaa. Seurustelemaan aletaan parhaillaan ensitreffeistä/suukosta/jne ja sitten kuitenkin sanotaan seurustelun tarkoittavan sitä, että tunnsuhde on jo syntynyt.

En osaa sanoa muiden puolesta, mutta itselläni on päähän tullut jonkinlainen klik, ja olen halunnut tutustua juuri tuohon ihmiseen. Olisiko se jotain intuitiota tai toisen ihmisen nopeaa lukemista? En ole koskaan ryhtynyt tapailemaan ketään jos ajatuksissa on vielä ollut löytää joku parempi tilalle. Se suuteleminen on siis ollut yksi tapa ilmoittaa toiselle, että haluan tutustua sinuun paremmin ja olen valmis olemaan kanssasi. 

Juuri näin. Jos ei tällaista tunnetta ole heti, niin turha on jatkaa. Tai tapailla. Ei se siitä muuksi muutu, ainakaan pysyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Tämä juuri. Suoraan sanottuna näistä seurustelu alkoi ensitreffeistä/suudelmasta jne. vastauksista tulee kuva ihmisistä joilla on heikko impulssikontrolli ja muutenkin vähän epävakaa meininki. No, jokainen meistä varmasti tuntee näitä sarjaseurustelijoita, jotka liihottavat kukasta kukkaan ja aina uuden tyypin kanssa ollaan täysin vakavissaan, vaikka ei vielä millään tasolla tunneta.

Itse olen myös lähtenyt parisuhteeseen aina vasta tarkan harkinnan jälkeen. Ensimmäinen päättyi 10 vuoden jälkeen ja tämä toinen on jatkunut nyt 15 vuotta. Himmentäisi melkoisesti näiden suhteiden arvoa ja merkitystä jos alkaisin nimittämään jotain nuoruuden festarinuoleskelua seurusteluksi.

Enkä minä ymmärrä vieläkään että koska se seurustelu näillä "ei mitään tapailua, seurustelu alkaa heti"-ihmisillä oikeasti alkaa. Tindermatchista? Siitä kun toinen jossain kuppilassa pyytää numeroa, ja toinen sen antaa? Vai kun toinen kysyy kahville?

Sekava kuvio mielestäni. Lähtisin juoksemaan, jos joku mies alkaisi selittää vastaan tulleelle tutulleen ekoilla treffeillä ravintolassa että tässä on Tiia, me seurustellaan. :D

Sehän siinä on, ettei ennen vanhaan ollut tinderiä eikä sovittuja treffejä. Mentiin vaikka illaksi diskoon ja siinä oli aikaa tarkkailla toisen fyysistä liikehdintää ja arvioida juttelun perusteella älykkyystasoa. Tanssiessa toisen lähellä tunsi, onko keskinäistä kemiaa vai ei. Jos oli kivaa yhdessä, alettiin seurustelemaan ja rakastuttiin toiseen. 

No höpö höpö taas. Tinder ei liity mitenkään siihen, että normaalit ihmiset eivät ala seurustelemaan samana iltana kuin tapaavat. :D

Väitätkö minua epänormaaliksi? Itse näen tässä taustalla kulttuurisen muutoksen. Ihmisillä ei ole enää tilaisuuksia kohdata toisiaan normaaleissa olosuhteissa, joiden pohjalta voisi nopeammin arvioida toista mahdollisena puolisoehdokkaana. Näen myös, että seksi ja rakkaus ovat erkaantuneet toisistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

oletpas sinä aggressiivinen.

Nyt on kyse minun tavastani ihastua. Ei onnistu minulta ennen kuin tunnen sen ihastuksen kohteen. 

En ihan ymmärrä miksi sinä koet minun ja ilmeisesti jonkun muunkin henkilökohtaisen tunteiden kehittymisen kaaren jonkinlaisena arvosteluna sinua kohtaan. Ehkä sinulla on monta suhdetta takana missä ihastuminen ja nopea suhteen alku on myös päättynyt nopeasti, ja se mietityttää?

Minulla on takanani neljä seurustelua, joista kaksi ennen 17 ikävuotta, seuraava kesti 20 vuotta ja nykyinen kestänyt kymmenkunta.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että ymmärrysongelma tässä syntyy nyt siitä, että ennen se kumppani tunnettiin jo entuudestaan kaveripiiristä, opiskelun kautta yms. Nykyään tavataan tinderin tai muiden deittisovellusten kautta, eli tapailuvaihe on korvannut sen entisen kaveripiirissä luonnollisesti tutustumisen ja hengailun.

En minä ainakaan alkaisi seurustella ihmisen kanssa jonka tapasin viikko sitten tinderissä ja jota olen nähnyt kerran kahvilassa. Eihän siinä vielä tiedä yhtään millainen se toinen on oikeasti. En suostu sitoutumaan vakavasti ihmiseen, ketä en tunne.

Käsitteet ovat varmaankin sekoittuneet jossain kohtaa. Seurustelu merkitsi ennen sitä, että haluttiin olla yhdessä, kun oli tavattu. Sitoutuminen toiseen tuli esille siinä, kun mentiin kihloihin ja naimisiin. Nykyään ei uskalleta alkaa edes seurustelemaan ennen kuin on katsastettu kaikki samaan muottiin ulkoisesti valetut tyttöset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Tämä juuri. Suoraan sanottuna näistä seurustelu alkoi ensitreffeistä/suudelmasta jne. vastauksista tulee kuva ihmisistä joilla on heikko impulssikontrolli ja muutenkin vähän epävakaa meininki. No, jokainen meistä varmasti tuntee näitä sarjaseurustelijoita, jotka liihottavat kukasta kukkaan ja aina uuden tyypin kanssa ollaan täysin vakavissaan, vaikka ei vielä millään tasolla tunneta.

Itse olen myös lähtenyt parisuhteeseen aina vasta tarkan harkinnan jälkeen. Ensimmäinen päättyi 10 vuoden jälkeen ja tämä toinen on jatkunut nyt 15 vuotta. Himmentäisi melkoisesti näiden suhteiden arvoa ja merkitystä jos alkaisin nimittämään jotain nuoruuden festarinuoleskelua seurusteluksi.

Asia on kyllä ihan päinvastoin eli ne, jotka ovat alusta asti olleet tosissaan rakastuneita, ovat näitä pitkien suhteiden ihmisiä. Omakin suhde on kestänyt melkein 40 vuotta. Rakkaus ilmenee haluna sitoutua, varsinkin miehillä. Näin se vain tuppaa olemaan, että rakastunut mies haluaa sitoutumisella varmistaa, ettei haluttu nainen mene muille. Evoluution tuomaa ajattelua kenties. Halu sitoutua näkyy myös pyrkimyksenä miellyttää monin tavoin, sitä ei ole kuukausia jatkuva roikottaminen eli itse kyllä tulkitsen sen tarkoittavan, että suhteesta ei tule milloinkaan oikeaa ja rakkaudellista parisuhdetta. Näitä on nähty, monesti naiset, joiden avioliitto osoittautuu onnettomaksi, aloittavat suhteen epämääräisellä venkoilulla miehen puolelta. Olisi kannattanut jättää homma sikseen jo heti aluksi. 

Ai. Me tapailtiin ensin kolmisen kuukautta, sitten sovittiin seurustelusta, neljän vuoden päästä muutettiin yhteen ja kihlauduttiin, 10 vuoden jälkeen mentiin naimisiin. Nyt 11 vuotta takana ja suunnitelmissa olla yhdessä hautaan asti.

Rauhallinen eteneminen ei tarkoita mitään venkoilua tai kiinnostuksen puutetta.

Aivan. Etenkin, jos on välimatkaa. Ei pääse kovin usein tapaamaan.

Etäsuhteet ne ovatkin otollisia sellaisille, jotka oikeasti haluavat vain sekstailla muutaman kerran kuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

oletpas sinä aggressiivinen.

Nyt on kyse minun tavastani ihastua. Ei onnistu minulta ennen kuin tunnen sen ihastuksen kohteen. 

En ihan ymmärrä miksi sinä koet minun ja ilmeisesti jonkun muunkin henkilökohtaisen tunteiden kehittymisen kaaren jonkinlaisena arvosteluna sinua kohtaan. Ehkä sinulla on monta suhdetta takana missä ihastuminen ja nopea suhteen alku on myös päättynyt nopeasti, ja se mietityttää?

Minulla on takanani neljä seurustelua, joista kaksi ennen 17 ikävuotta, seuraava kesti 20 vuotta ja nykyinen kestänyt kymmenkunta.

Jos tuo on mielestäsi aggressiivista, niin taidat olla melkoisen pumpulissa kasvanut. Sinähän tässä et oikein tunnu ymmärtävän muiden ihmisten tapoja ja ajatuksia. Minä vain toin esille sen seikan, että muitakin tapoja on etkä sitä tunnu ymmärtävän. Oikein minäminä-ihminen. Mitään en kirjoittanut omista suhteista tms. vaan ihan keksit päästäsi juttuja. 

Ei ole muuten mitenkään hienoa, että ennen 17v ikää on ollut jo kaksi seurustelusuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Ennen vanhaan seurustelu tarkoitti sitä, että alettiin viettää aikaa toisen seurassa, kun tykkäsi toisesta. Siitä tunne kehittyi rakkaudeksi. Kyse oli siis tunnesuhteesta. Itsestäni tuntuu vieraalta, että jonkun kanssa vain tapailtaisiin ja laskettaisiin toinen intiimisti lähelle ilman mitään tunnesuhdetta. 

Miten se tunnesuhde sitten syntyy jos ei ole tapailua, vaan heti aloitetaan seurustelemalla?

Näissä "ennen vanhaa" kommenteissa ei ole mitään logiikkaa. Seurustelemaan aletaan parhaillaan ensitreffeistä/suukosta/jne ja sitten kuitenkin sanotaan seurustelun tarkoittavan sitä, että tunnsuhde on jo syntynyt.

Se logiikka taitaa olla siinä, että ennen vanhaan ei ollut niitä deittisovelluksia. Kumppani tavattiin reaalimaailmassa, jossa siitä tehtiin pikainen analyysi niin kuin ihmiset on tehneet vuosituhansia (miljoonia?). Eli ulkonäkö, kehonkieli, älykkyys jne. Jos oltiin tanssipaikassa, niin siinä pystyi tekemään kivasti analyysin potentiaalisen kumppanin geeneistäkin nopeasti ominaistuoksun perusteella. Ei siihen muuta tarvita. 

Se, että näkee ihmistä hetken jossain arjesta vieraassa paikassa ja tekee siitä "analyysin" ei ole mitään toiseen tutustumista. Tuo vastaus geeneinee päivineen alkaa olemaan jo sitä tasoa, että horoskoopit sopi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?