Kuinka pitkään tapailitte ennen seurustelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapustahan on vasta pari kuukautta.

 

Itse tapasin nykyisen mieheni marraskuun 1. päivä. Tammikuussa minulla alkoi kyllä olla jo sellainen tunne, että minun puolestani olemme parisuhteessa / seurustelemme, mutta pidin asian omana tietonani. Poistin deittisovellukset jo melko pian tämän miehen tavattuani, senkin pidin omana tietonani. Mies sitten joskus muistaakseni maaliskuussa kysäisi olenko tapaillut vielä muita miehiä ja kertoi että itse ei ole tapaillut muita sen jälkeen kun me tapasimme. Oli helppo vastata että olen ollut häneen sitoutunut jo jonkin aikaa.

 

Malta AP mielesi! Kaikille ei kehity halua sitoutua lähes tuntemattomaan ihmiseen ja se on mielestäni aivan tervettä. Painostaminen ei ainakaan asiaa auta. Se tapahtuu kyllä sitten kun on oikea aika.

Tuota mä en tajua. Jos tapaillaan, niin sitten tapaillaan vain toisiaan. En suostuisi siihen, että toinen tapailee muita ja on mahdollisesti seksiä muiden kanssa. Etovaa tuollainen.

Eihän meistä kummallakaan ollut seksiä muiden kanssa ja muihin tutustuminenkin jäi melko pian ensitapaamisen jälkeen, molemmilta.

 

t. Sama

Niin, mutta asiasta ei puhuttu kuin vasta muutaman kuukauden päästä. Itse kyllä haluaisin tuollaisesta sopia heti ja jos toiselle ei tuo käy, niin homma loppuu heti siihen. 

Minusta tällainen sopiminen on melko keinotekoista. Ennemmin tutustun itse ihmiseen. 

 

Minulle seksi on niin tärkeä ja iso asia, että haluan harrastaa sitä vain luotettavan ja turvalliseksi kokemani ihmisen kanssa, jota kohtaan tunnen vahvaa kiintymystä. Tällaisia tunteita minulle ei kehity salamannopeasti. Siis kun tapaan uuden miehen ja alamme tutustua, menee jonkin aikaa siihen että seksi tulee kuvioihin. Siinä vaiheessa ei ole enää mahdollista että kiinnostuisin seksistä jonkun toisen kanssa, koska häneenkin pitäisi ensin tutustua samalla tavalla pitkän kaavan mukaan. Tuollainen tutustuminen useampaan kuin yhteen ihmiseen kerrallaan ei onnistu. (Puhumattakaan siitä, että on äärimmäisen harvinaista ylipäätään tavata useampi tutustumisen arvoinen ihminen samaan aikaan.)

 

Kun aloin tutustua nykyiseen mieheeni, hän vaikutti alusta asti melko samanlaiselta kuin itse olen. Tutustumisen myötä tämä on käynyt aina vain selvemmäksi. Minulle riitti aivan hyvin se, että mies selvästi halusi viettää kanssani aikaa, keskustella syvällisesti tärkeistä ja vaikeistakin asioista, ja että kun olimme yhdessä, hän vaikutti yhtä ihastuneelta minuun kuin itsekin olin häneen. Ei siinä tule mieleenkään alkaa viritellä jotain sänkytouhuja jonkun muun kanssa :D Asiasta erikseen sopiminen olisi ylimääräistä ja outoa. Ennemmin annan tilaa toiselle olla ja ajatella kuten hänelle on luontevinta.

 

Toki on aina mahdollista että toista lukee ja ymmärtää väärin. Teoriassa voinut käydä niin että tämä mies olisi paljastunut häntäheikiksi. Silloin olisin vain lopettanut tapailun. Jos oletetaan että mies on häntäheikki (ja lisäksi antaa virheellistä tietoa itsestään kun keskustelemme, jonka pohjalta minulle pääsee syntymään väärä kuva hänestä), ei sitä tilannetta pelasteta sopimalla että ei panna muita. Tällainen mies ehkä suostuu noin sopimaan ja sopimusta noudattamaan jonkin aikaa, mutta jos hän ei ole ihmisenä  yksiavioiseen suhteeseen sopiva niin ei siitä pidemmän päälle onnellista suhdetta tule.

 

t. Sama

No se on sun päänsärkysi, että tuo on muka keinotekoista. Mun mielestä ei ole ja pitää alusta saakka olla selvää, että muita ei tapailla. 

Älä pidä omia tapojasi ainoina oikeina. Mulle on ihan sama miten sä toimit, mutta älä sä tule sanelemaan muiden tapoja keinotekoisiksi. 

Totta kai kaikki saavat tehdä kuten haluavat. Täällä vain oli aiemmin kommentti että tapailu loppuu siihen paikkaan jos heti ekan tapaamisen jälkeen ei suostu olemaan tapailematta muita. Voihan niin toimia jos tahtoo, mutta itse olen sitten ennemmin lopettanut tapailun jos mies on alkanut painostaa liian nopeasti suhteeseen. Kummassakin tavassa on omat riskinsä.

 

En halua arvostella omastani poikkeavaa tyyliä sinänsä, mutta tuollainen toisen osapuolen painostaminen ei minusta ole ok. Joskus olisi hyvä miettiä onko se oikeasti edes tarpeen.

Onko se painostamista, jos toivoo, ettei toinen tapailisi muita samanaikaisesti? 

Itse olen kokenut sen painostavana kun muutama mies on toivonut tällaista heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Jos minulle ei ole ehtinyt tulla sellaista tunnetta että tässä on nyt se loppuelämän kumppani, en halua lopettaa muihin tutustumista (seksiä en myöskään harrasta kuin vasta sen kanssa josta tämä tunne tulee). Silloin tuo tilanne tuntuu aika kiusalliselta.

Vastaan näihin yleensä rehellisesti, eli että en ole vielä riittävän vahvasti ihastunut mutta jatkan kuitenkin mielelläni tutustumista. Siitä toinen osapuoli yleensä loukkaantuu eikä jatkosta tule enää sen jälkeen mitään. Kerran yksi mies ei loukkaantunut ja siitä tulikin lopulta parin vuoden suhde kun hän jaksoi tutustua rauhassa ja antaa tilaa tunteilleni kehittyä. Tämä uusin mies puolestaan otti asian puheeksi vasta useamman kuukauden jälkeen, tilanteessa jossa oli jo molemmille muutenkin selvää että olemme pari. Itselleni tämä tapa on kaikista mieluisin, koska silloin kumpikin voi olla varma siitä että toinen on mukana puhtaasti omasta tahdostaan. Olemme kumpikin alusta asti luottaneet siihen että toinen toimii järkevästi ja omien arvojensa mukaisesti. On kiva olla niin fiksun ja vastuullisen, omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen kanssa. Siitä tulee tunne että voin luottaa häneen muissakin asioissa.

t. Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?

Olen eri, mutta omalla kohdallani siihen miten toinen käyttäytyi, puhui, suhtautui minuun puhuessaan. Ja aivan samanlainen huumorintaju. Naurettiin paljon heti ekalla keskustelulla. Katseeseen ihastuin myös, en niinkään ulkonäköön. Mutta yhtä kaikki se, miten jutellessa tuntui heti, että onpa mukavaa, toinen tuntui heti tutulta.

Harvan kanssa sellaista tunnetta on. 

Tajuan mitä tuolla katseella tarkoitetaan. Itselläkin ihastumiseen kumppaniini vaikutti katse. Se katse oli se kun vastapuoli piti minua viehättävänä ja haluttavana. Jotkut miehet osaavat tuon katseen vaikka eivät varsinaisesti olisi edes yrittämässä mitään ja ainahan siihen itsekin jotenkin reagoi, nyt olen vaan jo sen verran elänyt elämää, että osaan sivuuttaa sen reaktion itsessäni.

silti arvelen että aika monta sopivaa menee ohi jos odottaa juttujen ja huumorin natsaavan ensikohtaamisella. Itse en ainakaan tuo itsestäni, en nyt tiedä parhainta, mutta ainakaan aidointa itseäni esille täysin vieraan ihmisen seurassa. Hienoa jos sellaisia ihmisiä on, jotka eivät jossain ensitreffeillä mene ollenkaan kipsiin. He varmaan pärjäävät hienosti myös työhaastatteluissa.

Sitä juuri tarkoitin, että harvan kanssa tuntuu heti hyvältä ja luontevalta. Että heti voi olla oma itsensä ja juttu sujuu kuin itsestään. Ei ole kyse siitä, että "odottaisi juttujen ja huumorin osuvan yhteen", vaan että ne osuvat heti. Ihan itsestään ja odottamatta.

Enkä sillä katseellakaan mitään "haluavaa" katsetta tarkoittanut, vaan sitä että ihminen katsoo suoraan silmiin, huomioi ja keskittyy sinuun kun puhutte. Eikä pälyile samalla muualle.

Olenhan minä tutustunut moneen mieheen elämäni aikana, on ollut niitä pälyileviä, selvästi iskumielellä olevia, sellaisia joista huomaa heti ettei kiinnosta tutustua enempää, tai että toinen on vaan ehkä ihan ok. Siinä se. Mutta joskus on ollut onni huomata heti, että tässä se on!

Mulle on aivan sama, onko "monta sopivaa mennyt ohi", kun tämän oman mieheni kanssa ollaan oltu 33. vuotta yhdessä 😀 En minä mitään muita sopivia tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?

Olen eri, mutta omalla kohdallani siihen miten toinen käyttäytyi, puhui, suhtautui minuun puhuessaan. Ja aivan samanlainen huumorintaju. Naurettiin paljon heti ekalla keskustelulla. Katseeseen ihastuin myös, en niinkään ulkonäköön. Mutta yhtä kaikki se, miten jutellessa tuntui heti, että onpa mukavaa, toinen tuntui heti tutulta.

Harvan kanssa sellaista tunnetta on. 

Kiitos sinulle asiallisesta vastauksesta.

Samanlainen olo tuli minulle, kun tapasin puolisoni, mutta en ihastunut häneen ensi tapaamisella silti. Olemme usein puhuneet siitä, että kumpikin tiesi jo ensitapaamisella, että toisessa on jotain, mutta halusimme tutustua toisiimme silti kunnolla, eli tapailimme useamman kuukauden ja ihastuimme sitä myöten. 

Näissä asioissa on varmasti paljon yksilöllisiä eroja ja ainakin yhden todella huonon nuoruudenkokemuksen myötä olen ollut varovainen. Tärkeintä varmasti on se, että löytää alusta asti samantahtisen ihmisen.

Koin samalla tavalla ensitaapamisesta että nykyinen kumppanini on erityisen miellyttävä ihminen. Mutta en ihastunut kuin vasta kuukausia myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?

Olen eri, mutta omalla kohdallani siihen miten toinen käyttäytyi, puhui, suhtautui minuun puhuessaan. Ja aivan samanlainen huumorintaju. Naurettiin paljon heti ekalla keskustelulla. Katseeseen ihastuin myös, en niinkään ulkonäköön. Mutta yhtä kaikki se, miten jutellessa tuntui heti, että onpa mukavaa, toinen tuntui heti tutulta.

Harvan kanssa sellaista tunnetta on. 

Tajuan mitä tuolla katseella tarkoitetaan. Itselläkin ihastumiseen kumppaniini vaikutti katse. Se katse oli se kun vastapuoli piti minua viehättävänä ja haluttavana. Jotkut miehet osaavat tuon katseen vaikka eivät varsinaisesti olisi edes yrittämässä mitään ja ainahan siihen itsekin jotenkin reagoi, nyt olen vaan jo sen verran elänyt elämää, että osaan sivuuttaa sen reaktion itsessäni.

silti arvelen että aika monta sopivaa menee ohi jos odottaa juttujen ja huumorin natsaavan ensikohtaamisella. Itse en ainakaan tuo itsestäni, en nyt tiedä parhainta, mutta ainakaan aidointa itseäni esille täysin vieraan ihmisen seurassa. Hienoa jos sellaisia ihmisiä on, jotka eivät jossain ensitreffeillä mene ollenkaan kipsiin. He varmaan pärjäävät hienosti myös työhaastatteluissa.

Sitä juuri tarkoitin, että harvan kanssa tuntuu heti hyvältä ja luontevalta. Että heti voi olla oma itsensä ja juttu sujuu kuin itsestään. Ei ole kyse siitä, että "odottaisi juttujen ja huumorin osuvan yhteen", vaan että ne osuvat heti. Ihan itsestään ja odottamatta.

Enkä sillä katseellakaan mitään "haluavaa" katsetta tarkoittanut, vaan sitä että ihminen katsoo suoraan silmiin, huomioi ja keskittyy sinuun kun puhutte. Eikä pälyile samalla muualle.

Olenhan minä tutustunut moneen mieheen elämäni aikana, on ollut niitä pälyileviä, selvästi iskumielellä olevia, sellaisia joista huomaa heti ettei kiinnosta tutustua enempää, tai että toinen on vaan ehkä ihan ok. Siinä se. Mutta joskus on ollut onni huomata heti, että tässä se on!

 

Mulle on aivan sama, onko "monta sopivaa mennyt ohi", kun tämän oman mieheni kanssa ollaan oltu 33. vuotta yhdessä 😀 En minä mitään muita sopivia tarvitse.

hmm. Minä tapaan varmasti päivittäin ihmisiä, jotka katsoo suoran silmiin, eikä pälyile. Pitäisin esim asiakaspalvelijassa töykeänä jos ei hän toimisi niin. Tapaan joskus myös ihmisiä, jotka ovat ehkä hieman ujoja tai epävarmoja ja saattavat kokea minun silmiin napittamiseni jopa tunkeilevana. En osaa sanoa olisiko tuollainen ujous este etten voisi ihastua, tuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Ennen vanhaan seurustelu tarkoitti sitä, että alettiin viettää aikaa toisen seurassa, kun tykkäsi toisesta. Siitä tunne kehittyi rakkaudeksi. Kyse oli siis tunnesuhteesta. Itsestäni tuntuu vieraalta, että jonkun kanssa vain tapailtaisiin ja laskettaisiin toinen intiimisti lähelle ilman mitään tunnesuhdetta. 

Miten se tunnesuhde sitten syntyy jos ei ole tapailua, vaan heti aloitetaan seurustelemalla?

Näissä "ennen vanhaa" kommenteissa ei ole mitään logiikkaa. Seurustelemaan aletaan parhaillaan ensitreffeistä/suukosta/jne ja sitten kuitenkin sanotaan seurustelun tarkoittavan sitä, että tunnsuhde on jo syntynyt.

Se logiikka taitaa olla siinä, että ennen vanhaan ei ollut niitä deittisovelluksia. Kumppani tavattiin reaalimaailmassa, jossa siitä tehtiin pikainen analyysi niin kuin ihmiset on tehneet vuosituhansia (miljoonia?). Eli ulkonäkö, kehonkieli, älykkyys jne. Jos oltiin tanssipaikassa, niin siinä pystyi tekemään kivasti analyysin potentiaalisen kumppanin geeneistäkin nopeasti ominaistuoksun perusteella. Ei siihen muuta tarvita. 

Se, että näkee ihmistä hetken jossain arjesta vieraassa paikassa ja tekee siitä "analyysin" ei ole mitään toiseen tutustumista. Tuo vastaus geeneinee päivineen alkaa olemaan jo sitä tasoa, että horoskoopit sopi yhteen.

Onhan tuosta tehty tieteellistäkin tutkimusta. Ja itse olen havainnut, että synastriakarttakin kertoo paljon parisuhteesta. Samoin moni ihminen osaa lukea toisia niin hyvin, että kykenee tuollaiseen pika-analyysiin. Sitä kutsutaan ensivaikutelmaksi. 

"Itse olen kokenut sen painostavana kun muutama mies on toivonut tällaista heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Jos minulle ei ole ehtinyt tulla sellaista tunnetta että tässä on nyt se loppuelämän kumppani, en halua lopettaa muihin tutustumista (seksiä en myöskään harrasta kuin vasta sen kanssa josta tämä tunne tulee). Silloin tuo tilanne tuntuu aika kiusalliselta." 

Minä taas en ymmärrä, miksi ylipäätään kukaan jatkaisi tapailua tällaisessa tilanteessa. Jos toisella ei ole mitään tunteita, ja hän haluaa edelleen jatkaa ihan muihin ihmisiin tutustumista. Pitää verkot vedessä. Eihän tuollaisella suhteella ole mitään tulevaisuutta. Kuin olisi jotenkin vaan varalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?

Olen eri, mutta omalla kohdallani siihen miten toinen käyttäytyi, puhui, suhtautui minuun puhuessaan. Ja aivan samanlainen huumorintaju. Naurettiin paljon heti ekalla keskustelulla. Katseeseen ihastuin myös, en niinkään ulkonäköön. Mutta yhtä kaikki se, miten jutellessa tuntui heti, että onpa mukavaa, toinen tuntui heti tutulta.

Harvan kanssa sellaista tunnetta on. 

Tajuan mitä tuolla katseella tarkoitetaan. Itselläkin ihastumiseen kumppaniini vaikutti katse. Se katse oli se kun vastapuoli piti minua viehättävänä ja haluttavana. Jotkut miehet osaavat tuon katseen vaikka eivät varsinaisesti olisi edes yrittämässä mitään ja ainahan siihen itsekin jotenkin reagoi, nyt olen vaan jo sen verran elänyt elämää, että osaan sivuuttaa sen reaktion itsessäni.

silti arvelen että aika monta sopivaa menee ohi jos odottaa juttujen ja huumorin natsaavan ensikohtaamisella. Itse en ainakaan tuo itsestäni, en nyt tiedä parhainta, mutta ainakaan aidointa itseäni esille täysin vieraan ihmisen seurassa. Hienoa jos sellaisia ihmisiä on, jotka eivät jossain ensitreffeillä mene ollenkaan kipsiin. He varmaan pärjäävät hienosti myös työhaastatteluissa.

Sitä juuri tarkoitin, että harvan kanssa tuntuu heti hyvältä ja luontevalta. Että heti voi olla oma itsensä ja juttu sujuu kuin itsestään. Ei ole kyse siitä, että "odottaisi juttujen ja huumorin osuvan yhteen", vaan että ne osuvat heti. Ihan itsestään ja odottamatta.

Enkä sillä katseellakaan mitään "haluavaa" katsetta tarkoittanut, vaan sitä että ihminen katsoo suoraan silmiin, huomioi ja keskittyy sinuun kun puhutte. Eikä pälyile samalla muualle.

Olenhan minä tutustunut moneen mieheen elämäni aikana, on ollut niitä pälyileviä, selvästi iskumielellä olevia, sellaisia joista huomaa heti ettei kiinnosta tutustua enempää, tai että toinen on vaan ehkä ihan ok. Siinä se. Mutta joskus on ollut onni huomata heti, että tässä se on!

 

Mulle on aivan sama, onko "monta sopivaa mennyt ohi", kun tämän oman mieheni kanssa ollaan oltu 33. vuotta yhdessä 😀 En minä mitään muita sopivia tarvitse.

hmm. Minä tapaan varmasti päivittäin ihmisiä, jotka katsoo suoran silmiin, eikä pälyile. Pitäisin esim asiakaspalvelijassa töykeänä jos ei hän toimisi niin. Tapaan joskus myös ihmisiä, jotka ovat ehkä hieman ujoja tai epävarmoja ja saattavat kokea minun silmiin napittamiseni jopa tunkeilevana. En osaa sanoa olisiko tuollainen ujous este etten voisi ihastua, tuskin.

Melko erikoista, jos nyt et osaa erottaa asiakaspalvelutilannetta kertomastani 😂 Mutta eipä mitään, turhahan sinulle on vastailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

oletpas sinä aggressiivinen.

Nyt on kyse minun tavastani ihastua. Ei onnistu minulta ennen kuin tunnen sen ihastuksen kohteen. 

En ihan ymmärrä miksi sinä koet minun ja ilmeisesti jonkun muunkin henkilökohtaisen tunteiden kehittymisen kaaren jonkinlaisena arvosteluna sinua kohtaan. Ehkä sinulla on monta suhdetta takana missä ihastuminen ja nopea suhteen alku on myös päättynyt nopeasti, ja se mietityttää?

Minulla on takanani neljä seurustelua, joista kaksi ennen 17 ikävuotta, seuraava kesti 20 vuotta ja nykyinen kestänyt kymmenkunta.

Olit siis vuoden salasuhteessa? 

En ollut. Kunnioituksesta päättynyttä suhdettani ja lastani kohtaan en sännännyt uuteen. Asuttiinkin vielä perheenä yhdessä monta kuukautta.

Ja toiselle kirjoittajalle: kyllä: 15 vuotiaana sovittiin, että kaveri on mun poikaystävä ja sitä hän olikin, ainakin 2kk. Ja seuraava koulukaveri 16 vuotiaana sentään ehkä 4kk, kunnes lähdin vaihto-oppilaaksi ja se vesittyi siihen. Eli ennen 17 ikävuotta ehti kuin ehtikin olla kaksi seurustelusuhdetta, sellaisia teini-iän juttuja mihin aikuisten suhteiden asiat ei vielä liittyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

Voisitko sinä tai joku muu samoilla linjoilla oleva vihdoin vastata miten sen ihastus syntyy jos ei ole edes tapailtu? Kyseessähän on silloin ventovieras ihminen, joten mihin muuhun kuin ulkonäköön ihastuminen silloin perustuu?

Olen eri, mutta omalla kohdallani siihen miten toinen käyttäytyi, puhui, suhtautui minuun puhuessaan. Ja aivan samanlainen huumorintaju. Naurettiin paljon heti ekalla keskustelulla. Katseeseen ihastuin myös, en niinkään ulkonäköön. Mutta yhtä kaikki se, miten jutellessa tuntui heti, että onpa mukavaa, toinen tuntui heti tutulta.

Harvan kanssa sellaista tunnetta on. 

Tajuan mitä tuolla katseella tarkoitetaan. Itselläkin ihastumiseen kumppaniini vaikutti katse. Se katse oli se kun vastapuoli piti minua viehättävänä ja haluttavana. Jotkut miehet osaavat tuon katseen vaikka eivät varsinaisesti olisi edes yrittämässä mitään ja ainahan siihen itsekin jotenkin reagoi, nyt olen vaan jo sen verran elänyt elämää, että osaan sivuuttaa sen reaktion itsessäni.

silti arvelen että aika monta sopivaa menee ohi jos odottaa juttujen ja huumorin natsaavan ensikohtaamisella. Itse en ainakaan tuo itsestäni, en nyt tiedä parhainta, mutta ainakaan aidointa itseäni esille täysin vieraan ihmisen seurassa. Hienoa jos sellaisia ihmisiä on, jotka eivät jossain ensitreffeillä mene ollenkaan kipsiin. He varmaan pärjäävät hienosti myös työhaastatteluissa.

Sitä juuri tarkoitin, että harvan kanssa tuntuu heti hyvältä ja luontevalta. Että heti voi olla oma itsensä ja juttu sujuu kuin itsestään. Ei ole kyse siitä, että "odottaisi juttujen ja huumorin osuvan yhteen", vaan että ne osuvat heti. Ihan itsestään ja odottamatta.

Enkä sillä katseellakaan mitään "haluavaa" katsetta tarkoittanut, vaan sitä että ihminen katsoo suoraan silmiin, huomioi ja keskittyy sinuun kun puhutte. Eikä pälyile samalla muualle.

Olenhan minä tutustunut moneen mieheen elämäni aikana, on ollut niitä pälyileviä, selvästi iskumielellä olevia, sellaisia joista huomaa heti ettei kiinnosta tutustua enempää, tai että toinen on vaan ehkä ihan ok. Siinä se. Mutta joskus on ollut onni huomata heti, että tässä se on!

 

Mulle on aivan sama, onko "monta sopivaa mennyt ohi", kun tämän oman mieheni kanssa ollaan oltu 33. vuotta yhdessä 😀 En minä mitään muita sopivia tarvitse.

Ei ihme, että ihastuminen tapahtuu nopeasti jos normaalisti keskustelevat ja katsekontaktiin kykeneväiset ihmiset ovat niin poikkeuksellisia.

"Melko erikoista, jos nyt et osaa erottaa asiakaspalvelutilannetta kertomastani "

en varmaan osaa, en ehkä ole treffannut ihmistä joka ei katsoisi silmiin ja kiinnittäisi huomiota siihen mitä puhun. Sanomattakin selvää, että sellaisessa tilanteessa voisimme yhdessä todeta, ettei nyt oikein syntynyt kiinnostusta kun ei jaksa edes katsoa toista kun hän puhuu. Eihän tuollaisesta tule edes kaveruutta!

Sen polttavan tiiviin katseen tunnen kyllä -se kertoo siitä, että fyysinen kiinnostus on syntynyt, ainakin katsojalle.

Olisiko pari kuukautta mennyt molemmilla kerroilla. Avioliitto kesti 12 vuotta, siitä lapset ja toinen parisuhde 7 vuotta. Nyt sitten sinkkuna, ehkä jatkan näin, on jo seurustelut ja tapailut nähty.. Lapset jo aikuistumassa niin ei tarvitse apuja arkeen samalla tavalla kuten ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

oletpas sinä aggressiivinen.

Nyt on kyse minun tavastani ihastua. Ei onnistu minulta ennen kuin tunnen sen ihastuksen kohteen. 

En ihan ymmärrä miksi sinä koet minun ja ilmeisesti jonkun muunkin henkilökohtaisen tunteiden kehittymisen kaaren jonkinlaisena arvosteluna sinua kohtaan. Ehkä sinulla on monta suhdetta takana missä ihastuminen ja nopea suhteen alku on myös päättynyt nopeasti, ja se mietityttää?

Minulla on takanani neljä seurustelua, joista kaksi ennen 17 ikävuotta, seuraava kesti 20 vuotta ja nykyinen kestänyt kymmenkunta.

Olit siis vuoden salasuhteessa? 

En ollut. Kunnioituksesta päättynyttä suhdettani ja lastani kohtaan en sännännyt uuteen. Asuttiinkin vielä perheenä yhdessä monta kuukautta.

 

Ja toiselle kirjoittajalle: kyllä: 15 vuotiaana sovittiin, että kaveri on mun poikaystävä ja sitä hän olikin, ainakin 2kk. Ja seuraava koulukaveri 16 vuotiaana sentään ehkä 4kk, kunnes lähdin vaihto-oppilaaksi ja se vesittyi siihen. Eli ennen 17 ikävuotta ehti kuin ehtikin olla kaksi seurustelusuhdetta, sellaisia teini-iän juttuja mihin aikuisten suhteiden asiat ei vielä liittyneet.

Anteeksi, kun kysyn tällaista, mutta menitkö intiimisuhteeseen vasta erottuasi entisestä? Oliko kaikki ensin platonista, sitten eron jälkeen tapailuseksiä ja vuoden jälkeen siitä julkista seurustelua? Ettekö olleet edes halailleet ja suudelleet ennen eroa? 

Kuulostaa ihan teinien touhulta, että sovitaan seurustelun alkamisesta. ”Alatko,sä oleen mun kaa?”. Ja sitten kavereille kertomaan tästä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan teinien touhulta, että sovitaan seurustelun alkamisesta. ”Alatko,sä oleen mun kaa?”. Ja sitten kavereille kertomaan tästä.

Minusta taas kuulostaa epäkypsältä, jos suhteen tilasta ei voida puhua ja varmistaa, että ollaan samalla aaltopituudell asiasta. Että pitäisi vain arvailla ja jostain päätellä, onkohan tuo toinenkin nyt mielestään eksklusiivisessa suhteessa mun kanssa, vai tapaileekohan se sittenkin muitakin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Tämä juuri. Suoraan sanottuna näistä seurustelu alkoi ensitreffeistä/suudelmasta jne. vastauksista tulee kuva ihmisistä joilla on heikko impulssikontrolli ja muutenkin vähän epävakaa meininki. No, jokainen meistä varmasti tuntee näitä sarjaseurustelijoita, jotka liihottavat kukasta kukkaan ja aina uuden tyypin kanssa ollaan täysin vakavissaan, vaikka ei vielä millään tasolla tunneta.

Itse olen myös lähtenyt parisuhteeseen aina vasta tarkan harkinnan jälkeen. Ensimmäinen päättyi 10 vuoden jälkeen ja tämä toinen on jatkunut nyt 15 vuotta. Himmentäisi melkoisesti näiden suhteiden arvoa ja merkitystä jos alkaisin nimittämään jotain nuoruuden festarinuoleskelua seurusteluksi.

Enkä minä ymmärrä vieläkään että koska se seurustelu näillä "ei mitään tapailua, seurustelu alkaa heti"-ihmisillä oikeasti alkaa. Tindermatchista? Siitä kun toinen jossain kuppilassa pyytää numeroa, ja toinen sen antaa? Vai kun toinen kysyy kahville?

Sekava kuvio mielestäni. Lähtisin juoksemaan, jos joku mies alkaisi selittää vastaan tulleelle tutulleen ekoilla treffeillä ravintolassa että tässä on Tiia, me seurustellaan. :D

Sehän siinä on, ettei ennen vanhaan ollut tinderiä eikä sovittuja treffejä. Mentiin vaikka illaksi diskoon ja siinä oli aikaa tarkkailla toisen fyysistä liikehdintää ja arvioida juttelun perusteella älykkyystasoa. Tanssiessa toisen lähellä tunsi, onko keskinäistä kemiaa vai ei. Jos oli kivaa yhdessä, alettiin seurustelemaan ja rakastuttiin toiseen. 

No höpö höpö taas. Tinder ei liity mitenkään siihen, että normaalit ihmiset eivät ala seurustelemaan samana iltana kuin tapaavat. :D

Väitätkö minua epänormaaliksi? Itse näen tässä taustalla kulttuurisen muutoksen. Ihmisillä ei ole enää tilaisuuksia kohdata toisiaan normaaleissa olosuhteissa, joiden pohjalta voisi nopeammin arvioida toista mahdollisena puolisoehdokkaana. Näen myös, että seksi ja rakkaus ovat erkaantuneet toisistaan. 

Väitän todellakin että on epänormaalia tavata tanssilattialla ja alkaa siitä paikasta seurustelemaan. Ja se on ollut sitä aina. Itsekin tapasin mieheni livenä, mutta ei se alun kiinnostus ja ihastus mihinkään välittömään sitoutumiseen johtanut, vaan siihen että alettiin tutustua toisiimme ihmisinä. Eli tapailla. Se kemiahan on nimenomaan aivojen ja kehon hormonimyrskyä, ei se kerro aidosta yhteensopivuudesta vielä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään nuoret aikuiset tapailee ensin varsinaisesti sitoutumatta. Tytär tapaili poikaystäväänsä n.2kk ja sitten alkoivat "virallisesti" seurustella. Me vanhat aloimme heti seurustella aikoinaan eikä muita mietitty enää siinä vaiheessa. Alkuhan on sitä parasta aikaa kun kaikki on niin uutta ja ihanaa. 

Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että ihastuksellani voisi alussa olla muitakin sänkykavereita. Kuinka siinä voisi vapautuneesti tutustua toiseen ja avautua hänelle? 

Aa, no tässäkin on yksi ero ihmisten välillä. En minä ainakaan alussa ole ihastunut niihin tapailukumppaneihin, ihastus tulee sitten myöhemmin kun tutustuu toiseen kunnolla.

 

Mä en ainakaan alkaisi tapailla ketään johon en olisi millään tasolla ihastunut. Ahdistavaa tuollainen ja siinä sitten odottaa tuleeko se ihastuminen sieltä. 

Onko ihastuminen nyt sitä kun on tunteita toista kohtaan, vai se kun todetaan että se toinen on hyvännäköinen ja kiinnostava? Itselläni ainakin siinä ihastumisen tunteen kehittymisessä kestää niin tolkuttoman pitkään, että on pakko tapailla sitä ennenkin.

Sama. Tunsin kumppanini töissä pari vuotta ennen kuin ihastuin. Sittenkin tapailtiin vuoden verran ennen kuin alettiin avoimesti seurustella ja muutettiin käytännössä yhteen. En ole koskaan ihastunut keneenkään yksin ulkonäön pohjalta. No, ehkä joskus puberteetin kynnyksellä. Sittemmin ihastuminen on vaatinut ystävystymistä, siis sitä että pidän toista hauskana, kiinnostavana keskustelukumppanina, arvomaailmaltaan sopivana jne. Ja tietysti viehättävänä myös.

Kumppanin etsiminen saattaisi osoittautua mulle melko aikaavieväksi projektiksi, eli olen onnekas että pääädyin samaan työpaikkaan rakkauteni kohteen kanssa. Olimme molemmat yhä entisissä suhteissamme, joten en etsinyt mitään, ja tuskin olisin toisenlaisessa tilanteessa häneen edes tutustunut.

Miksi kuvittelet ihastumisen ennen tapailua tai seurustelua perustuvan vain ulkonäköön? Etkö ymmärrä, että ei kaikki tarvitse vuosia siihen, että ihastuu johonkin eikä sinua nopeammin ihastuminen ole mitenkään väärin?

oletpas sinä aggressiivinen.

Nyt on kyse minun tavastani ihastua. Ei onnistu minulta ennen kuin tunnen sen ihastuksen kohteen. 

En ihan ymmärrä miksi sinä koet minun ja ilmeisesti jonkun muunkin henkilökohtaisen tunteiden kehittymisen kaaren jonkinlaisena arvosteluna sinua kohtaan. Ehkä sinulla on monta suhdetta takana missä ihastuminen ja nopea suhteen alku on myös päättynyt nopeasti, ja se mietityttää?

Minulla on takanani neljä seurustelua, joista kaksi ennen 17 ikävuotta, seuraava kesti 20 vuotta ja nykyinen kestänyt kymmenkunta.

Olit siis vuoden salasuhteessa? 

En ollut. Kunnioituksesta päättynyttä suhdettani ja lastani kohtaan en sännännyt uuteen. Asuttiinkin vielä perheenä yhdessä monta kuukautta.

 

Ja toiselle kirjoittajalle: kyllä: 15 vuotiaana sovittiin, että kaveri on mun poikaystävä ja sitä hän olikin, ainakin 2kk. Ja seuraava koulukaveri 16 vuotiaana sentään ehkä 4kk, kunnes lähdin vaihto-oppilaaksi ja se vesittyi siihen. Eli ennen 17 ikävuotta ehti kuin ehtikin olla kaksi seurustelusuhdetta, sellaisia teini-iän juttuja mihin aikuisten suhteiden asiat ei vielä liittyneet.

Anteeksi, kun kysyn tällaista, mutta menitkö intiimisuhteeseen vasta erottuasi entisestä? Oliko kaikki ensin platonista, sitten eron jälkeen tapailuseksiä ja vuoden jälkeen siitä julkista seurustelua? Ettekö olleet edes halailleet ja suudelleet ennen eroa? 

Ennen eroa oli tunnustettu toisilleen että kiinnostusta on, ensin todettu, että tutustumista ei voi jatkaa koska molemmat ovat suhteessa, mutta joitain viikkoja myöhemmin kuitenkin tapasimme. En muista halattiinko, on se mahdollista, suudeltu ei. Halustani erota kerroin nopeasti, aiheesta oli puhuttu jo pidemmän aikaa, ehkä reilun vuoden. Laitettuani eroni liikkeelle meni intiimisuhteen alkamiseen ehkä pari kk. Sitä jatkui on-off vajaan vuoden. Miehelle etenkin oli vaikeaa loukata entistä kumppaniaan sillä että vaihtoi lennosta uuteen. Hänen kumppaninsa oli yhä ilmeisesti hyvin rakastunut, omassa suhteessani tilanne oli toisenlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan teinien touhulta, että sovitaan seurustelun alkamisesta. ”Alatko,sä oleen mun kaa?”. Ja sitten kavereille kertomaan tästä.

Minusta taas kuulostaa epäkypsältä, jos suhteen tilasta ei voida puhua ja varmistaa, että ollaan samalla aaltopituudell asiasta. Että pitäisi vain arvailla ja jostain päätellä, onkohan tuo toinenkin nyt mielestään eksklusiivisessa suhteessa mun kanssa, vai tapaileekohan se sittenkin muitakin edelleen.

Ennen vanhaan moraalinen koodisto sanoi, ettei ole sopivaa olla monen kanssa yhtä aikaa. Tietysti nuorena koki sydänsurua, jos tulikin bänät. Mutta eipä tarvinnut olla pitkään epätietoisuudessa suhteen alussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Tämä juuri. Suoraan sanottuna näistä seurustelu alkoi ensitreffeistä/suudelmasta jne. vastauksista tulee kuva ihmisistä joilla on heikko impulssikontrolli ja muutenkin vähän epävakaa meininki. No, jokainen meistä varmasti tuntee näitä sarjaseurustelijoita, jotka liihottavat kukasta kukkaan ja aina uuden tyypin kanssa ollaan täysin vakavissaan, vaikka ei vielä millään tasolla tunneta.

Itse olen myös lähtenyt parisuhteeseen aina vasta tarkan harkinnan jälkeen. Ensimmäinen päättyi 10 vuoden jälkeen ja tämä toinen on jatkunut nyt 15 vuotta. Himmentäisi melkoisesti näiden suhteiden arvoa ja merkitystä jos alkaisin nimittämään jotain nuoruuden festarinuoleskelua seurusteluksi.

Onpa lapsellista leimaamista. Et ole kovin hyvä esimerkki menetelmäsi kestävyydestä, kun kerran suhteesi eivät ole kestäneet. Kun molemmat ovat epävarmoja jopa seurustelun aloittamisesta, ei suhteen jatkokaan kovin varmalla pohjalla liene kuten suhteesi lyhyet kestot kertovat - voisinhan minäkin tällaisen lapsellisen yleistyksen laatia. 

Vähän veikkaan, että tuollaisista sarjaseurustelijoista tulee suurimmalle osalle epästabiili kuva. On mullakin yksi kaveri jolle kaikki on heti seurustelua, suhteet vaihtuvat ja heti ollaan täysin rakastuneita ja sitten dramaattinen ero hetken päästä. 

Muutenkin typerä kommentti alkaa lällättelemään toiselle monikossa, että hänen parisuhteensa eivät kestä, kun takana on yksi päättynyt suhde ja toinen edelleen jatkuva suhde joka on kestänyt jo 15 vuotta, mikä ei ole mikään lyhyt parisuhde. 

Ilmeisesti et ymmärrä lukemaasi asiatekstiä. Minä kirjoitin näin.

Onpa lapsellista leimaamista. Et ole kovin hyvä esimerkki menetelmäsi kestävyydestä, kun kerran suhteesi eivät ole kestäneet. Kun molemmat ovat epävarmoja jopa seurustelun aloittamisesta, ei suhteen jatkokaan kovin varmalla pohjalla liene kuten suhteesi lyhyet kestot kertovat - voisinhan minäkin tällaisen lapsellisen yleistyksen laatia. 

Voisinhan minäkin tällaisen lapsellisen yleistyksen laatia tarkoittaa, että matkin tyyliä, mitä tuo lainaamani kirjoittaja käytti leimatessaan seurustelun heti aloittavat ihmiset impulsiivisiksi ja sinä puolestasi sarjaseurustelijoiksi ja epästabiileiksi. Se on täysin asiatonta kuten olisi sekin, että leimaisin hitaastilämpeävät jollain toisella tavalla. 

Keskustelu on hieman vaikeaa, jos toinen osapuoli ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Itselleni on päivänselvää, että on erilaisia tapoja aloittaa seurustelua jo senkin takia, että suhteet alkavat eri tilanteista. Itse en esim. ole milloinkaan käyttänyt deittipalveluja. Usein ihmiset tuntevat hyvin ihmisen, jonka kanssa mennään ekaa kertaa treffeille eli hän voi olla vaikkapa samasta kaveripiiristä. Kaksi ensimmäistä seurustelukumppaniani oli tällaisia. Aviomies oli ihan tuntematon entuudestaan ja suhde alkoi yhden yön suhteesta. Monenlaisia tapoja on, joten pidän yksinkertaisesti tyhmänä luokitella jonkun suhdetta vain sen perusteella miten se on alkanut. Se on kumminkin arvoja koskeva kysymys, että itse en sietäisi muiden tapailua samanaikaisesti kun tapaillaan minua. Luovuttaisin suosiolla muille, jos asia vain on tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisen vuotta kaikessa rauhassa tutustuttiin toisiimme ja rakastuttiin, sen myötä sitten suhde syveni seurusteluksi. En suoraa sanottuna ymmärrä näitä vastauksia jossa seurustelu on alkanut heti ensimmäisistä treffeistä tai jopa suudenlmasta. Itse en usko, että rakkaus ensisilmäyksellä on kovinkaan yleistä ja taas se, että aletaan seurustelemaan ilman, että edes tiedetään onko seurustelukumppani ihminen, jota tulevaisuudessa alkaa rakastamaan, kuulosta minusta todella oudolta.

Tämä juuri. Suoraan sanottuna näistä seurustelu alkoi ensitreffeistä/suudelmasta jne. vastauksista tulee kuva ihmisistä joilla on heikko impulssikontrolli ja muutenkin vähän epävakaa meininki. No, jokainen meistä varmasti tuntee näitä sarjaseurustelijoita, jotka liihottavat kukasta kukkaan ja aina uuden tyypin kanssa ollaan täysin vakavissaan, vaikka ei vielä millään tasolla tunneta.

Itse olen myös lähtenyt parisuhteeseen aina vasta tarkan harkinnan jälkeen. Ensimmäinen päättyi 10 vuoden jälkeen ja tämä toinen on jatkunut nyt 15 vuotta. Himmentäisi melkoisesti näiden suhteiden arvoa ja merkitystä jos alkaisin nimittämään jotain nuoruuden festarinuoleskelua seurusteluksi.

Onpa lapsellista leimaamista. Et ole kovin hyvä esimerkki menetelmäsi kestävyydestä, kun kerran suhteesi eivät ole kestäneet. Kun molemmat ovat epävarmoja jopa seurustelun aloittamisesta, ei suhteen jatkokaan kovin varmalla pohjalla liene kuten suhteesi lyhyet kestot kertovat - voisinhan minäkin tällaisen lapsellisen yleistyksen laatia. 

Vähän veikkaan, että tuollaisista sarjaseurustelijoista tulee suurimmalle osalle epästabiili kuva. On mullakin yksi kaveri jolle kaikki on heti seurustelua, suhteet vaihtuvat ja heti ollaan täysin rakastuneita ja sitten dramaattinen ero hetken päästä. 

Muutenkin typerä kommentti alkaa lällättelemään toiselle monikossa, että hänen parisuhteensa eivät kestä, kun takana on yksi päättynyt suhde ja toinen edelleen jatkuva suhde joka on kestänyt jo 15 vuotta, mikä ei ole mikään lyhyt parisuhde. 

Juuri näin. Hyvä kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan teinien touhulta, että sovitaan seurustelun alkamisesta. ”Alatko,sä oleen mun kaa?”. Ja sitten kavereille kertomaan tästä.

Minusta taas kuulostaa epäkypsältä, jos suhteen tilasta ei voida puhua ja varmistaa, että ollaan samalla aaltopituudell asiasta. Että pitäisi vain arvailla ja jostain päätellä, onkohan tuo toinenkin nyt mielestään eksklusiivisessa suhteessa mun kanssa, vai tapaileekohan se sittenkin muitakin edelleen.

Ennen vanhaan moraalinen koodisto sanoi, ettei ole sopivaa olla monen kanssa yhtä aikaa. Tietysti nuorena koki sydänsurua, jos tulikin bänät. Mutta eipä tarvinnut olla pitkään epätietoisuudessa suhteen alussa. 

Olen eri, mutta samoin ajattelen ja toisekseen sen mielestäni huomaa selvästi käytöksestä ovatko molemmat kiinnostuneita toisistaan. En ole milloinkaan sopinut mistään seurustelusta, se on ollut ihan tarpeetonta, kun on muutenkin selvää, ettei kyseinen poika tai mies mitään muuta halua kuin viettää mahdollisimman paljon aikaa kanssani ja miellyttää kaikin tavoin. 

Mutta aikuisena tilanne olisi varmasti hieman erilainen, kun molemmilla on muuta elämää. Kuitenkin, jos aikaa nähdä ei oikein ole tai ei ole ollenkaan selvää edes se onko toinen kiinnostunut, niin en itse tapailua jatkaisi lainkaan. Jos jokin suhde on mutkikas alussa, en oikein jaksa uskoa, että se siitä selvemmäksi ajankaan myötä muuttuisi. Jos toinen on hitaastilämpeävä eikä tiedä, niin ei hän ole minulle oikea tyyppi ollenkaan ja olen myös hänelle väärä eli ihan oikeinhan se menee, kun tällainen tapailu lopetetaan.