Lue keskustelun säännöt.
Miksi pikkupoikien vakavaa väkivaltaa katsotaan sormien läpi?
01.07.2026 |
Lyömistä käsin ja astaloin, potkimista, kimppuun hyökkäämistä, kiipeilytelineestä alas tönimistä, kivien heittämistä toisen päälle. Jatkuvaa toisten satuttamista.
Ei todellakaan kaikki pojat, mutta lähes aina poika, ja koko ajan sattuu. Tytöistä tämä käytös kitketään jo pieninä, mutta ilmeisesti "pojat ovat poikia" edelleen. Ja väkivaltaisten vanhemmilla todellakin on ongelma asiaan puuttumisessa, aivan käsittämätöntä lepsuilua. Väkivallasta ei ole mitään seurauksia pojille, joten totta kai se jatkuu.
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Kyynel. "Lapseni on näkymätön."
Ehkä aletaan järjestää jotain paraateja kiitokseksi pojille, jotka eivät ole väkivaltaisia.
Ja taas saa ihana, väkivallaton ja sinun pahaan oloosi täysin syytön lapseni yhden suukon lisää tänä iltana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyynel. "Lapseni on näkymätön."
Ehkä aletaan järjestää jotain paraateja kiitokseksi pojille, jotka eivät ole väkivaltaisia.
No olisi kyllä ihan kiva, että joku joskus muistaisi vaikka sen poikien päivän, joka oli tänäkin vuonna 16.5.
Tämä on ihan hirveä tabu, mutta mun poikalapseni saivat päiväkoti-iässä melko seksuaalista lähestymistä tytöiltä. Pusuhippaa, pyllylle kähmimistä, aikuistyylistä tanssia. En koskaan ottanut aihetta puheeksi varhaiskasvattajien tai naapurien, joiden tytöistä oli kyse, kanssa. Ajattelin etten halua leimautua niuhoksi. Mutta olisin kyllä kuollut häpeästä, jos poikani olisivat käyttäytyneet kuten nuo tytöt.
Juu ei puhuta esimerkiksi siitä, että Suomi on maailman vaarallisimpia maita naisille, koska se on epistä niille mammuleille, jotka haluaa pussailla ihania poikiaan. Ei vaan puhuta siitä ollenkaan, koska monet pojat on kuitenkin kivoja.
Mitä sä ajattelet manifestoivasi sillä, että kerrot pussailevasi omia lapsiasi? Luuletko todella, että sukupuolitetun väkivallan esiin nostavat haluavat sitä, että olet lapsillesi ilkeä, etkä osoita heille hellyyttä? Säkö jotenkin kostat tuolla tavalla vai mitä sekoilua tuo nyt on?
Vierailija kirjoitti:
Juu ei puhuta esimerkiksi siitä, että Suomi on maailman vaarallisimpia maita naisille, koska se on epistä niille mammuleille, jotka haluaa pussailla ihania poikiaan. Ei vaan puhuta siitä ollenkaan, koska monet pojat on kuitenkin kivoja.
Mitä sä ajattelet manifestoivasi sillä, että kerrot pussailevasi omia lapsiasi? Luuletko todella, että sukupuolitetun väkivallan esiin nostavat haluavat sitä, että olet lapsillesi ilkeä, etkä osoita heille hellyyttä? Säkö jotenkin kostat tuolla tavalla vai mitä sekoilua tuo nyt on?
Kannattaa katsoa se ensimmäinen viestini. Väkivaltaisten poikien uhreja eivät ole vain tytöt, vaan myös toiset pojat. Ehkä jopa enemmän kuin tytöt.
Mutta ilmeisesti yhdenlaisen lasten lyöminen ja potkiminen on ongelma, ja toisenlaisten vain ininää, kuten tuossa rakentavasti sanottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä. Ja se ei lopu edes, kun ovat aikuisia !!! Todisteet: mua on NS töissäni kiusattu monta kertaa, 2 kertaa sama hullu muija alle 1,5:n vuoden sisään. Muut 3-4 on olleet NS miehiä. Hulluja nekin. Se muistuttaa elävästi hullujen huonetta, ainoa ero on vain puhelinnumero. Se on täysi totuus. Siellä ei ole ihmisiä, jotka NS osaisivat panna hullut aisoihin. Sana ei mene perille. Millään kielellä. Ei siihen mitään koulutusta tarvita, että osaa puuttua kiusaamiseen ajoissa ja oikein. Ottaa sen silmän nyt vain käteen ja katsoo tarkemmin. Nyt onneksi alkoi kesäloma kk sieltä. Henki säästyy ainakin tämän kuukauden. Mä pelkään mennä sinne, kun se hullu on siellä. Miten siitä hullusta pääsisi eroon ? Lopullisesti. On se nyt kumma, kun ne eivät anna sille potkuja jo !!!!
Vierailija kirjoitti:
Isoisäni muisteli joskus venäjänsodan aikaa, jolloin hänen oma isoisänsä ja muut jääkärit olivat rakentaneet pajusta ansoja. Kun kasakat laukasivat paikalle hevosineen, he rysähtivät suoraan seipäisiin, minkä jälkeen heidät lyötiin miekoin tai pistimin sileäksi. Tämä sukulainen totesi sananmukaisesti isältä pojalle kulkeutuneena tietona, että tuntui kamalalta iskeä sapelilla maassa makaavia miehiä, jotka nostivat kätensä kasvojensa suojaksi. Sormet, kämmenet, kasvot ja torsot menivät kuitenkin silpuksi. Hän muisti ne hätääntyneet kasvot: osa miehistä virui hevosten alla, osa konttasi maassa asettaan epätoivoisesti etsien, ja osa odotti loppuaan täysin marmorikuulansa menettäneenä sammaleella, joka oli tummunut tahmeasta verestä. Myöhemmin paikalle saapuivat kärpäset.
Perus-tarhapäivä. Hauskat pikkupojanviikarit siellä rakentavat tytöille ansoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö pojat ovat aktiivisia ja fyysisiä ja koettelevat rajojaan? Eeei voi olla! Nyt on lastenterapeutilla töitä.
Nyt puhutaan väkivallasta. Siis siitä, että lyödään toista huvikseen kivellä päähän tai työnnetään autotielle.
Luulen ihan tosissaan, että aika isolla osalla poikien vanhemmista on täysin hakusessa se, mikä on väkivaltaa, ja mikä on aktiivisuutta ja fyysisyyttä. Yksikin aktiivinen ja fyysinen kultamussukka kun vielä kamppaa mun juoksevan lapsen asfalttiin niin että pää aukeaa, nostan kölvin aktiivisesti puunoksaan roikkumaan ja miettimään tekosiaan.
No tässä keskustelussa ihmiset puhuu jutuista ihan ristiin. Toiset paheksuu normaaleja painileikkejä ja toiset puhuu just jollain kivellä päähän lyömisestä. Ja on tosi vaikea uskoa, että isolle osalle poikien vanhemmista olisi ihan sama, että lapsi lyö toista jollain kivellä päähän. Te elätte jossain ihan omassa dystopiassanne, jossa demonisoitte suurimman osan pojista ja poikien vanhemmista.
No mä puhun ihan täsmällisesti oikeasta väkivallasta. En panileikeistä, riehumisesta tai vahingoista. Siitä, että tahallaan satutetaan toista, esim lyömällä, hakkaamalla kepillä, kivittämällä, tönimällä pahasti. Ja tämä on siis sitä, jota lapseni joutuu jatkuvasti ottamaan vastaan, ja tekijä on poika. Kaikki pojat eivät tee näin, kuten sanoin heti alkuun, mutta tällaisia poikia on aivan liikaa, ja heidän tekemisensä ohitetaan juuri sillä, että pojat nyt on vähän fyysisiä. Ap
Vähän vaikea uskoa, että tätä "oikeaa väkivaltaa" kohdistettaisiin sinun lapseesi noin paljon.
Pidäppä se kakaras kurissa ja opeta ettei muihin kosketa tai pitääkö sua tulla opettamaan isän kädestä häh? Sellainen ilkkuminen ja huutelukin on ihan väkivaltaa muita kohtaan. Meteli menee korvakäytävään ja aiheuttaa sielä reaktioita. Joku voi säikähtää vähemmästäkin. Pidetään ne mölyt mahassa jos ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tämä pitäisi olla jo selvä päiväkodista päästyä.
Ei minun lapseni kyllä hakkaa kivillä tai kepeillä ketään :D
Kasarilla ja ysärillä poikien väliset "leikkimieliset painit" koulupihan perällä eivät olleet mitään viatonta nujuamista, vaan puhdasta selviytymistaistelua. Kun laitoin nämä päälle karkaavat isommat pällit nippuun, heillä meni häviö niin pahasti tunteisiin, että säännöt unohdettiin heti. Veri nenästä vuotaen ja itku kurkussa sieltä tultiin päälle kivien, keppien ja kaiken kättä pidemmän kanssa. Kylillä asti kuului uhoa, kuinka ne samat luuserit pyörivät linkkuveitsi taskussa minua etsimässä. Osa näistä kahjoista oli kotonaan sohinut omia vanhempiaankin saksilla raivokohtauksissaan. Koulumatkoilla ei pelattu reilua peliä: vastassa ei ollut koskaan yksi jannu, vaan koko lauma kerralla. Mutta minulle se ei ollut mikään ongelma, karatepotkua leukaan koko köörille ja judoa turpeeseen, niin oppivatpa olemaan.
Tajusin jo toisella luokalla, että opettajat ovat pelkkä vitsi ja vanhemmilta on turha odottaa pelastusta. Peruskoulusta selvitään vain omilla nyrkeillä ja jaloilla. Isommat pojat luulivat voivansa testata voimiaan kaltaiseni pienemmän ja jäntevämmän kaverin kustannuksella, koska heidän riskinsä hävitä oli omasta mielestään olematon. He laskivat väärin. Sukuni sotilasveri ja armoton vasemmistolainen aktivistienergia takasivat sen, että opin laittamaan kovaa kovaa vastaan. Kun sain nyrkkeilyn ja painin perusteet haltuun ja pääsin karatekurssille, nautin suunnattomasti siitä, kun sain takoa uhoajilta tajun kankaalle. Muistelen noita aikoja edelleen kunnian vuosina.
Totta kai tuo jatkuva väkivalta sumentaa todellisuutta ja väänsi persoonallisuuttani kieroon. Elimistöni eli koko kouluajan jatkuvassa taistele-tai-pakene-tilassa, ja koulumenestys kärsi, kun energia meni hengissäpysymiseen. Minusta tulikin seiskan poika. Nämä häiriköt tai kultalusikkakakarat heikensivät koulumenestystäni lisäämällä stressikertoimiani. Vasta kolmekymppisenä työterveydessä burnoutia hoitaessani tajusin, että minuun oli jäänyt vuosia kestäneestä helvetistä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Kroppani muistaa kaiken: vielä nykyäänkin saan paniikkikohtauksen pelkästään astuessani sisään koulurakennukseen lasten kevätjuhlissa. Niin syvät jäljet ne "villipedot" jättivät. Mutta minä en alistunut uhriksi, minut leivottiin muiden silmissä kiusaajaksi vain siksi, että hakkasin jokaisen esteen tieltäni ja selviytyi oppivelvollisuudesta. Koulun ulkopuolella pidin ihmiset loitolla; treenien lisäksi vetäydyin mieluummin kirjojen, sarjakuvien ja piirtämisen pariin. Sain ihmisseurasta enemmän kuin tarpeeksi jo koulupäivien aikana.
Nykyään työskentelen naisvaltaisella alalla ja viihdyn naisten seurassa, sillä "äijämaailma" ei ole muuttunut miksikään, peli on vain muuttunut kierommaksi ja selkäänpuukottavammaksi. Taustalla kytee edelleen sama halu päästä niskan päälle. Harmittaa suorastaan, ettei niitä nuoruudessa hiottuja ja edelleen ylläpidettyjä taitoja pääse laillisesti käyttämään aikuisena. Pari kertaa olen ravintolassa joutunut tarjoamaan ikimuistoisen shown ja myllyttämään naisten ahdistelijoita huolella. Nykyään muut miehet aistivat minusta sellaisen energian, että heidän silmissään näkyy puhdas pelko. He osaavat pitää turvavälin ja syystäkin. Olen muille uroksille hengenvaarallinen.
Koulun pitäisi olla stressitön paikka opiskella, mutta minulle se oli areena, josta tehtiin minut. Olen periaatteessa koulun leikkimielisen nujuamisen ja painin tulos. Tykkäättekö minusta? Tätäkö peruskoulun pitää tuottaa yhteisöömme? Vai annettaisko rauhallisten ja kilttien nörttipoikien olla rauhassa välitunneilla?
Siis minkä ikäisistä lapsista tässä nyt on kyse? On täysin eri asia onko kyseessä 3-vuotias vai 8-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö pojat ovat aktiivisia ja fyysisiä ja koettelevat rajojaan? Eeei voi olla! Nyt on lastenterapeutilla töitä.
Nyt puhutaan väkivallasta. Siis siitä, että lyödään toista huvikseen kivellä päähän tai työnnetään autotielle.
Luulen ihan tosissaan, että aika isolla osalla poikien vanhemmista on täysin hakusessa se, mikä on väkivaltaa, ja mikä on aktiivisuutta ja fyysisyyttä. Yksikin aktiivinen ja fyysinen kultamussukka kun vielä kamppaa mun juoksevan lapsen asfalttiin niin että pää aukeaa, nostan kölvin aktiivisesti puunoksaan roikkumaan ja miettimään tekosiaan.
No tässä keskustelussa ihmiset puhuu jutuista ihan ristiin. Toiset paheksuu normaaleja painileikkejä ja toiset puhuu just jollain kivellä päähän lyömisestä. Ja on tosi vaikea uskoa, että isolle osalle poikien vanhemmista olisi ihan sama, että lapsi lyö toista jollain kivellä päähän. Te elätte jossain ihan omassa dystopiassanne, jossa demonisoitte suurimman osan pojista ja poikien vanhemmista.
No mä puhun ihan täsmällisesti oikeasta väkivallasta. En panileikeistä, riehumisesta tai vahingoista. Siitä, että tahallaan satutetaan toista, esim lyömällä, hakkaamalla kepillä, kivittämällä, tönimällä pahasti. Ja tämä on siis sitä, jota lapseni joutuu jatkuvasti ottamaan vastaan, ja tekijä on poika. Kaikki pojat eivät tee näin, kuten sanoin heti alkuun, mutta tällaisia poikia on aivan liikaa, ja heidän tekemisensä ohitetaan juuri sillä, että pojat nyt on vähän fyysisiä. Ap
Vähän vaikea uskoa, että tätä "oikeaa väkivaltaa" kohdistettaisiin sinun lapseesi noin paljon.
Pidäppä se kakaras kurissa ja opeta ettei muihin kosketa tai pitääkö sua tulla opettamaan isän kädestä häh? Sellainen ilkkuminen ja huutelukin on ihan väkivaltaa muita kohtaan. Meteli menee korvakäytävään ja aiheuttaa sielä reaktioita. Joku voi säikähtää vähemmästäkin. Pidetään ne mölyt mahassa jos ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tämä pitäisi olla jo selvä päiväkodista päästyä.
Ei minun lapseni kyllä hakkaa kivillä tai kepeillä ketään :D
Kasarilla ja ysärillä poikien väliset "leikkimieliset painit" koulupihan perällä eivät olleet mitään viatonta nujuamista, vaan puhdasta selviytymistaistelua. Kun laitoin nämä päälle karkaavat isommat pällit nippuun, heillä meni häviö niin pahasti tunteisiin, että säännöt unohdettiin heti. Veri nenästä vuotaen ja itku kurkussa sieltä tultiin päälle kivien, keppien ja kaiken kättä pidemmän kanssa. Kylillä asti kuului uhoa, kuinka ne samat luuserit pyörivät linkkuveitsi taskussa minua etsimässä. Osa näistä kahjoista oli kotonaan sohinut omia vanhempiaankin saksilla raivokohtauksissaan. Koulumatkoilla ei pelattu reilua peliä: vastassa ei ollut koskaan yksi jannu, vaan koko lauma kerralla. Mutta minulle se ei ollut mikään ongelma, karatepotkua leukaan koko köörille ja judoa turpeeseen, niin oppivatpa olemaan.
Tajusin jo toisella luokalla, että opettajat ovat pelkkä vitsi ja vanhemmilta on turha odottaa pelastusta. Peruskoulusta selvitään vain omilla nyrkeillä ja jaloilla. Isommat pojat luulivat voivansa testata voimiaan kaltaiseni pienemmän ja jäntevämmän kaverin kustannuksella, koska heidän riskinsä hävitä oli omasta mielestään olematon. He laskivat väärin. Sukuni sotilasveri ja armoton vasemmistolainen aktivistienergia takasivat sen, että opin laittamaan kovaa kovaa vastaan. Kun sain nyrkkeilyn ja painin perusteet haltuun ja pääsin karatekurssille, nautin suunnattomasti siitä, kun sain takoa uhoajilta tajun kankaalle. Muistelen noita aikoja edelleen kunnian vuosina.
Totta kai tuo jatkuva väkivalta sumentaa todellisuutta ja väänsi persoonallisuuttani kieroon. Elimistöni eli koko kouluajan jatkuvassa taistele-tai-pakene-tilassa, ja koulumenestys kärsi, kun energia meni hengissäpysymiseen. Minusta tulikin seiskan poika. Nämä häiriköt tai kultalusikkakakarat heikensivät koulumenestystäni lisäämällä stressikertoimiani. Vasta kolmekymppisenä työterveydessä burnoutia hoitaessani tajusin, että minuun oli jäänyt vuosia kestäneestä helvetistä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Kroppani muistaa kaiken: vielä nykyäänkin saan paniikkikohtauksen pelkästään astuessani sisään koulurakennukseen lasten kevätjuhlissa. Niin syvät jäljet ne "villipedot" jättivät. Mutta minä en alistunut uhriksi, minut leivottiin muiden silmissä kiusaajaksi vain siksi, että hakkasin jokaisen esteen tieltäni ja selviytyi oppivelvollisuudesta. Koulun ulkopuolella pidin ihmiset loitolla; treenien lisäksi vetäydyin mieluummin kirjojen, sarjakuvien ja piirtämisen pariin. Sain ihmisseurasta enemmän kuin tarpeeksi jo koulupäivien aikana.
Nykyään työskentelen naisvaltaisella alalla ja viihdyn naisten seurassa, sillä "äijämaailma" ei ole muuttunut miksikään, peli on vain muuttunut kierommaksi ja selkäänpuukottavammaksi. Taustalla kytee edelleen sama halu päästä niskan päälle. Harmittaa suorastaan, ettei niitä nuoruudessa hiottuja ja edelleen ylläpidettyjä taitoja pääse laillisesti käyttämään aikuisena. Pari kertaa olen ravintolassa joutunut tarjoamaan ikimuistoisen shown ja myllyttämään naisten ahdistelijoita huolella. Nykyään muut miehet aistivat minusta sellaisen energian, että heidän silmissään näkyy puhdas pelko. He osaavat pitää turvavälin ja syystäkin. Olen muille uroksille hengenvaarallinen.
Koulun pitäisi olla stressitön paikka opiskella, mutta minulle se oli areena, josta tehtiin minut. Olen periaatteessa koulun leikkimielisen nujuamisen ja painin tulos. Tykkäättekö minusta? Tätäkö peruskoulun pitää tuottaa yhteisöömme? Vai annettaisko rauhallisten ja kilttien nörttipoikien olla rauhassa välitunneilla?
Lähinnä kuulostat palstapapan fantasialta. Olisi kiva kuulla vaikka luokkakavereiden tai opettajien versio tapahtumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Emmä tarvinnut poikana mitään nujuamista tai urheilua. Halusin olla vain rauhassa. Ei annettu olla rauhassa.
Nyt osaan sitten potkia ihmisiä päähän ja lyödä niin lujaa että omat luutkin katkeaa käsistä. Onko järkee vai ei? Mitä jos lopetettaisi se yleistäminen että pojat tahtoo nujuta. Meitä on paljon poikia, jotka ei haunut nujuta, pelata jalkapalloa tai yhtään hikoilla. Oltaisi haluttu olla rauhassa. Miski tämä on niin vaikeaa että ei voi antaa olla ihmisten rauhassa. Mun koulumenestys on ja asenne elämään meni siinä. Sitä on aika vaikea korjailla vanhemmiten ja etenkin suhdetta muihin miehiiin. Koen mut urokset vihollisina jotka pitää tuhota. En voi sietää yhtäkään miestä metriä lähempänä mua.
Tältä musta tuntuu nämä nujuamiset ja se on ihan tosi. Siltä mun sydämessä tuntuu kun joku mies lähestyy mua. Suoraan sanottuna mietin miten pistän sen nurin jos tulee yhtään lähemmäs. Erityisen raskasta tämä oli armeijassa, jossa miehiltä ei voinut välttyä.
Vierailija kirjoitti:
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Tämä, todellakin. Joka päivälle saa budjetoida sen pari kolme tuntia liikuntaa vekaroiden kanssa, jotta he ovat rauhallisia ja menestyvät koulussa. Juuri tulin kotiin, mies oli vienyt lapset pallokentälle. Ja tätä muuten jatkuu vuosia, pitkälle kouluikään. Yksinhuoltajana en tästä selviäisi. Ja tämä näkyy tilastollisella tasolla myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö pojat ovat aktiivisia ja fyysisiä ja koettelevat rajojaan? Eeei voi olla! Nyt on lastenterapeutilla töitä.
Nyt puhutaan väkivallasta. Siis siitä, että lyödään toista huvikseen kivellä päähän tai työnnetään autotielle.
Luulen ihan tosissaan, että aika isolla osalla poikien vanhemmista on täysin hakusessa se, mikä on väkivaltaa, ja mikä on aktiivisuutta ja fyysisyyttä. Yksikin aktiivinen ja fyysinen kultamussukka kun vielä kamppaa mun juoksevan lapsen asfalttiin niin että pää aukeaa, nostan kölvin aktiivisesti puunoksaan roikkumaan ja miettimään tekosiaan.
No tässä keskustelussa ihmiset puhuu jutuista ihan ristiin. Toiset paheksuu normaaleja painileikkejä ja toiset puhuu just jollain kivellä päähän lyömisestä. Ja on tosi vaikea uskoa, että isolle osalle poikien vanhemmista olisi ihan sama, että lapsi lyö toista jollain kivellä päähän. Te elätte jossain ihan omassa dystopiassanne, jossa demonisoitte suurimman osan pojista ja poikien vanhemmista.
No mä puhun ihan täsmällisesti oikeasta väkivallasta. En panileikeistä, riehumisesta tai vahingoista. Siitä, että tahallaan satutetaan toista, esim lyömällä, hakkaamalla kepillä, kivittämällä, tönimällä pahasti. Ja tämä on siis sitä, jota lapseni joutuu jatkuvasti ottamaan vastaan, ja tekijä on poika. Kaikki pojat eivät tee näin, kuten sanoin heti alkuun, mutta tällaisia poikia on aivan liikaa, ja heidän tekemisensä ohitetaan juuri sillä, että pojat nyt on vähän fyysisiä. Ap
Vähän vaikea uskoa, että tätä "oikeaa väkivaltaa" kohdistettaisiin sinun lapseesi noin paljon.
Pidäppä se kakaras kurissa ja opeta ettei muihin kosketa tai pitääkö sua tulla opettamaan isän kädestä häh? Sellainen ilkkuminen ja huutelukin on ihan väkivaltaa muita kohtaan. Meteli menee korvakäytävään ja aiheuttaa sielä reaktioita. Joku voi säikähtää vähemmästäkin. Pidetään ne mölyt mahassa jos ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tämä pitäisi olla jo selvä päiväkodista päästyä.
Ei minun lapseni kyllä hakkaa kivillä tai kepeillä ketään :D
Kasarilla ja ysärillä poikien väliset "leikkimieliset painit" koulupihan perällä eivät olleet mitään viatonta nujuamista, vaan puhdasta selviytymistaistelua. Kun laitoin nämä päälle karkaavat isommat pällit nippuun, heillä meni häviö niin pahasti tunteisiin, että säännöt unohdettiin heti. Veri nenästä vuotaen ja itku kurkussa sieltä tultiin päälle kivien, keppien ja kaiken kättä pidemmän kanssa. Kylillä asti kuului uhoa, kuinka ne samat luuserit pyörivät linkkuveitsi taskussa minua etsimässä. Osa näistä kahjoista oli kotonaan sohinut omia vanhempiaankin saksilla raivokohtauksissaan. Koulumatkoilla ei pelattu reilua peliä: vastassa ei ollut koskaan yksi jannu, vaan koko lauma kerralla. Mutta minulle se ei ollut mikään ongelma, karatepotkua leukaan koko köörille ja judoa turpeeseen, niin oppivatpa olemaan.
Tajusin jo toisella luokalla, että opettajat ovat pelkkä vitsi ja vanhemmilta on turha odottaa pelastusta. Peruskoulusta selvitään vain omilla nyrkeillä ja jaloilla. Isommat pojat luulivat voivansa testata voimiaan kaltaiseni pienemmän ja jäntevämmän kaverin kustannuksella, koska heidän riskinsä hävitä oli omasta mielestään olematon. He laskivat väärin. Sukuni sotilasveri ja armoton vasemmistolainen aktivistienergia takasivat sen, että opin laittamaan kovaa kovaa vastaan. Kun sain nyrkkeilyn ja painin perusteet haltuun ja pääsin karatekurssille, nautin suunnattomasti siitä, kun sain takoa uhoajilta tajun kankaalle. Muistelen noita aikoja edelleen kunnian vuosina.
Totta kai tuo jatkuva väkivalta sumentaa todellisuutta ja väänsi persoonallisuuttani kieroon. Elimistöni eli koko kouluajan jatkuvassa taistele-tai-pakene-tilassa, ja koulumenestys kärsi, kun energia meni hengissäpysymiseen. Minusta tulikin seiskan poika. Nämä häiriköt tai kultalusikkakakarat heikensivät koulumenestystäni lisäämällä stressikertoimiani. Vasta kolmekymppisenä työterveydessä burnoutia hoitaessani tajusin, että minuun oli jäänyt vuosia kestäneestä helvetistä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Kroppani muistaa kaiken: vielä nykyäänkin saan paniikkikohtauksen pelkästään astuessani sisään koulurakennukseen lasten kevätjuhlissa. Niin syvät jäljet ne "villipedot" jättivät. Mutta minä en alistunut uhriksi, minut leivottiin muiden silmissä kiusaajaksi vain siksi, että hakkasin jokaisen esteen tieltäni ja selviytyi oppivelvollisuudesta. Koulun ulkopuolella pidin ihmiset loitolla; treenien lisäksi vetäydyin mieluummin kirjojen, sarjakuvien ja piirtämisen pariin. Sain ihmisseurasta enemmän kuin tarpeeksi jo koulupäivien aikana.
Nykyään työskentelen naisvaltaisella alalla ja viihdyn naisten seurassa, sillä "äijämaailma" ei ole muuttunut miksikään, peli on vain muuttunut kierommaksi ja selkäänpuukottavammaksi. Taustalla kytee edelleen sama halu päästä niskan päälle. Harmittaa suorastaan, ettei niitä nuoruudessa hiottuja ja edelleen ylläpidettyjä taitoja pääse laillisesti käyttämään aikuisena. Pari kertaa olen ravintolassa joutunut tarjoamaan ikimuistoisen shown ja myllyttämään naisten ahdistelijoita huolella. Nykyään muut miehet aistivat minusta sellaisen energian, että heidän silmissään näkyy puhdas pelko. He osaavat pitää turvavälin ja syystäkin. Olen muille uroksille hengenvaarallinen.
Koulun pitäisi olla stressitön paikka opiskella, mutta minulle se oli areena, josta tehtiin minut. Olen periaatteessa koulun leikkimielisen nujuamisen ja painin tulos. Tykkäättekö minusta? Tätäkö peruskoulun pitää tuottaa yhteisöömme? Vai annettaisko rauhallisten ja kilttien nörttipoikien olla rauhassa välitunneilla?
Lähinnä kuulostat palstapapan fantasialta. Olisi kiva kuulla vaikka luokkakavereiden tai opettajien versio tapahtumista.
Ei tuo nyt suoraansanottuna miltään fantasialta kuulostanut vaan selviytymistarinalta. Kertoo varmasti sinusta enemmän jos koet sen fantasiana ja kiihotut siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Emmä tarvinnut poikana mitään nujuamista tai urheilua. Halusin olla vain rauhassa. Ei annettu olla rauhassa.
Nyt osaan sitten potkia ihmisiä päähän ja lyödä niin lujaa että omat luutkin katkeaa käsistä. Onko järkee vai ei? Mitä jos lopetettaisi se yleistäminen että pojat tahtoo nujuta. Meitä on paljon poikia, jotka ei haunut nujuta, pelata jalkapalloa tai yhtään hikoilla. Oltaisi haluttu olla rauhassa. Miski tämä on niin vaikeaa että ei voi antaa olla ihmisten rauhassa. Mun koulumenestys on ja asenne elämään meni siinä. Sitä on aika vaikea korjailla vanhemmiten ja etenkin suhdetta muihin miehiiin. Koen mut urokset vihollisina jotka pitää tuhota. En voi sietää yhtäkään miestä metriä lähempänä mua.
Tältä musta tuntuu nämä nujuamiset ja se on ihan tosi. Siltä mun sydämessä tuntuu kun joku mies lähestyy mua. Suoraan sanottuna mietin miten pistän sen nurin jos tulee yhtään lähemmäs. Erityisen raskasta tämä oli armeijassa, jossa miehiltä ei voinut välttyä.
Sori sun traumoista mutta se ei kyllä poista tyypillisiä eroja poikien ja tyttöjen välillä vaikka poikkeuksiakin on. Se että me leikitään että pojat voi hyvin istuessaan paikallaan koko päivän, on suurempi ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Tämä, todellakin. Joka päivälle saa budjetoida sen pari kolme tuntia liikuntaa vekaroiden kanssa, jotta he ovat rauhallisia ja menestyvät koulussa. Juuri tulin kotiin, mies oli vienyt lapset pallokentälle. Ja tätä muuten jatkuu vuosia, pitkälle kouluikään. Yksinhuoltajana en tästä selviäisi. Ja tämä näkyy tilastollisella tasolla myös.
Meidän pojalla ei ole mitään tarvetta käytöshäiriöille tai riehumiselle, vaikka ei liiku päivittäin edes puolta tuntia. Hän on rauhallinen Erkki. Istuu koneella koodaamassa, lukee kirjaa käskystä ja nettipelaa ystäviensä kanssa. Koulusta on tullut aina viestiä että voisi osallista enemmän muiden kanssa ja ilmaista itseään enemmän.
Millaisia elukoita nuo lapsenne sitten ovat, jos heitä pitää juoksupyörässä käyttää? Mitä te syötätte niille oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettäkö pojat ovat aktiivisia ja fyysisiä ja koettelevat rajojaan? Eeei voi olla! Nyt on lastenterapeutilla töitä.
Nyt puhutaan väkivallasta. Siis siitä, että lyödään toista huvikseen kivellä päähän tai työnnetään autotielle.
Luulen ihan tosissaan, että aika isolla osalla poikien vanhemmista on täysin hakusessa se, mikä on väkivaltaa, ja mikä on aktiivisuutta ja fyysisyyttä. Yksikin aktiivinen ja fyysinen kultamussukka kun vielä kamppaa mun juoksevan lapsen asfalttiin niin että pää aukeaa, nostan kölvin aktiivisesti puunoksaan roikkumaan ja miettimään tekosiaan.
No tässä keskustelussa ihmiset puhuu jutuista ihan ristiin. Toiset paheksuu normaaleja painileikkejä ja toiset puhuu just jollain kivellä päähän lyömisestä. Ja on tosi vaikea uskoa, että isolle osalle poikien vanhemmista olisi ihan sama, että lapsi lyö toista jollain kivellä päähän. Te elätte jossain ihan omassa dystopiassanne, jossa demonisoitte suurimman osan pojista ja poikien vanhemmista.
No mä puhun ihan täsmällisesti oikeasta väkivallasta. En panileikeistä, riehumisesta tai vahingoista. Siitä, että tahallaan satutetaan toista, esim lyömällä, hakkaamalla kepillä, kivittämällä, tönimällä pahasti. Ja tämä on siis sitä, jota lapseni joutuu jatkuvasti ottamaan vastaan, ja tekijä on poika. Kaikki pojat eivät tee näin, kuten sanoin heti alkuun, mutta tällaisia poikia on aivan liikaa, ja heidän tekemisensä ohitetaan juuri sillä, että pojat nyt on vähän fyysisiä. Ap
Vähän vaikea uskoa, että tätä "oikeaa väkivaltaa" kohdistettaisiin sinun lapseesi noin paljon.
Pidäppä se kakaras kurissa ja opeta ettei muihin kosketa tai pitääkö sua tulla opettamaan isän kädestä häh? Sellainen ilkkuminen ja huutelukin on ihan väkivaltaa muita kohtaan. Meteli menee korvakäytävään ja aiheuttaa sielä reaktioita. Joku voi säikähtää vähemmästäkin. Pidetään ne mölyt mahassa jos ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tämä pitäisi olla jo selvä päiväkodista päästyä.
Ei minun lapseni kyllä hakkaa kivillä tai kepeillä ketään :D
Kasarilla ja ysärillä poikien väliset "leikkimieliset painit" koulupihan perällä eivät olleet mitään viatonta nujuamista, vaan puhdasta selviytymistaistelua. Kun laitoin nämä päälle karkaavat isommat pällit nippuun, heillä meni häviö niin pahasti tunteisiin, että säännöt unohdettiin heti. Veri nenästä vuotaen ja itku kurkussa sieltä tultiin päälle kivien, keppien ja kaiken kättä pidemmän kanssa. Kylillä asti kuului uhoa, kuinka ne samat luuserit pyörivät linkkuveitsi taskussa minua etsimässä. Osa näistä kahjoista oli kotonaan sohinut omia vanhempiaankin saksilla raivokohtauksissaan. Koulumatkoilla ei pelattu reilua peliä: vastassa ei ollut koskaan yksi jannu, vaan koko lauma kerralla. Mutta minulle se ei ollut mikään ongelma, karatepotkua leukaan koko köörille ja judoa turpeeseen, niin oppivatpa olemaan.
Tajusin jo toisella luokalla, että opettajat ovat pelkkä vitsi ja vanhemmilta on turha odottaa pelastusta. Peruskoulusta selvitään vain omilla nyrkeillä ja jaloilla. Isommat pojat luulivat voivansa testata voimiaan kaltaiseni pienemmän ja jäntevämmän kaverin kustannuksella, koska heidän riskinsä hävitä oli omasta mielestään olematon. He laskivat väärin. Sukuni sotilasveri ja armoton vasemmistolainen aktivistienergia takasivat sen, että opin laittamaan kovaa kovaa vastaan. Kun sain nyrkkeilyn ja painin perusteet haltuun ja pääsin karatekurssille, nautin suunnattomasti siitä, kun sain takoa uhoajilta tajun kankaalle. Muistelen noita aikoja edelleen kunnian vuosina.
Totta kai tuo jatkuva väkivalta sumentaa todellisuutta ja väänsi persoonallisuuttani kieroon. Elimistöni eli koko kouluajan jatkuvassa taistele-tai-pakene-tilassa, ja koulumenestys kärsi, kun energia meni hengissäpysymiseen. Minusta tulikin seiskan poika. Nämä häiriköt tai kultalusikkakakarat heikensivät koulumenestystäni lisäämällä stressikertoimiani. Vasta kolmekymppisenä työterveydessä burnoutia hoitaessani tajusin, että minuun oli jäänyt vuosia kestäneestä helvetistä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Kroppani muistaa kaiken: vielä nykyäänkin saan paniikkikohtauksen pelkästään astuessani sisään koulurakennukseen lasten kevätjuhlissa. Niin syvät jäljet ne "villipedot" jättivät. Mutta minä en alistunut uhriksi, minut leivottiin muiden silmissä kiusaajaksi vain siksi, että hakkasin jokaisen esteen tieltäni ja selviytyi oppivelvollisuudesta. Koulun ulkopuolella pidin ihmiset loitolla; treenien lisäksi vetäydyin mieluummin kirjojen, sarjakuvien ja piirtämisen pariin. Sain ihmisseurasta enemmän kuin tarpeeksi jo koulupäivien aikana.
Nykyään työskentelen naisvaltaisella alalla ja viihdyn naisten seurassa, sillä "äijämaailma" ei ole muuttunut miksikään, peli on vain muuttunut kierommaksi ja selkäänpuukottavammaksi. Taustalla kytee edelleen sama halu päästä niskan päälle. Harmittaa suorastaan, ettei niitä nuoruudessa hiottuja ja edelleen ylläpidettyjä taitoja pääse laillisesti käyttämään aikuisena. Pari kertaa olen ravintolassa joutunut tarjoamaan ikimuistoisen shown ja myllyttämään naisten ahdistelijoita huolella. Nykyään muut miehet aistivat minusta sellaisen energian, että heidän silmissään näkyy puhdas pelko. He osaavat pitää turvavälin ja syystäkin. Olen muille uroksille hengenvaarallinen.
Koulun pitäisi olla stressitön paikka opiskella, mutta minulle se oli areena, josta tehtiin minut. Olen periaatteessa koulun leikkimielisen nujuamisen ja painin tulos. Tykkäättekö minusta? Tätäkö peruskoulun pitää tuottaa yhteisöömme? Vai annettaisko rauhallisten ja kilttien nörttipoikien olla rauhassa välitunneilla?
Lähinnä kuulostat palstapapan fantasialta. Olisi kiva kuulla vaikka luokkakavereiden tai opettajien versio tapahtumista.
Ei tuo nyt suoraansanottuna miltään fantasialta kuulostanut vaan selviytymistarinalta. Kertoo varmasti sinusta enemmän jos koet sen fantasiana ja kiihotut siitä.
En kiihottunut. Kysyit miltä kuulostaa, ja vastasin rehellisesti. Kuulostaa tarinalta, jonka ihminen on itsestään sepittänyt, kovasti dramatisoiden ja sokeita pisteitä minäkuvassaan koristellen.
Kun sanotaan että tyypillisesti näin, mutta poikkeuksia mahtuu, niin heti ilmestyy anna ja jorma ja tuuli selostamaan, että "ei meillä vaan". Huoh. Luetun ymmärryksen puute ja ihmisen, uroksen ja naaraan kehityspsykologian ymmärryksen puute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska heidän fyysistä energiaa ei ohjata oikein. Poikien kasvatus on jatkuvaa fyysistä temmellystä, ja se on se voimia vievin vaihe, kun taas tytöillä se on teini-ikä. Tämä on stereotypia, johon tietenkin lisätään poikkeukset mutta pääasiassa näin. Jotkut ihmiset ei ymmärrä että pojat ja tytöt todella ovat kasvutarpeissaan erilaisia ja tarvitsevat siihen oikeanlaista virikettä. Väkivaltaa ei tule hyväksyä mutta se on se mihin homma menee jos ei kasvattajien hihat ole käärittynä ja itse valmiina lähtemään pallokentälle poikien kanssa.
Tämä, todellakin. Joka päivälle saa budjetoida sen pari kolme tuntia liikuntaa vekaroiden kanssa, jotta he ovat rauhallisia ja menestyvät koulussa. Juuri tulin kotiin, mies oli vienyt lapset pallokentälle. Ja tätä muuten jatkuu vuosia, pitkälle kouluikään. Yksinhuoltajana en tästä selviäisi. Ja tämä näkyy tilastollisella tasolla myös.
Meidän pojalla ei ole mitään tarvetta käytöshäiriöille tai riehumiselle, vaikka ei liiku päivittäin edes puolta tuntia. Hän on rauhallinen Erkki. Istuu koneella koodaamassa, lukee kirjaa käskystä ja nettipelaa ystäviensä kanssa. Koulusta on tullut aina viestiä että voisi osallista enemmän muiden kanssa ja ilmaista itseään enemmän.
Millaisia elukoita nuo lapsenne sitten ovat, jos heitä pitää juoksupyörässä käyttää? Mitä te syötätte niille oikein?
Sellaista elukoita, joiden koulunumetot ovat ysiä ja kymppiä, harrastavat musiikkia ja urheilua tavoitteellisesti, lukevat myös kirjoja eivätkä tosiaan ole eläessään olleet väkivaltaisia muille kuin toisilleen pienenä.
Varmaan jotain väärää heille on syötetty, ja tuli jo selväksi, että he ovat mielestäsi tosi vääränlaisia, mutta näillä nyt mennään.
Rauhallinen Erkki on tuttu ja hieno kirja, sehän kertoo autismin kirjon lapsesta. Missä tietenkään ei ole mitään pahaa, mutta Erkkikin kokee aika usein, että hänen pitäisi olla toisenlainen.
Kaikkea hyvää lapsellesi ja sinulle suvaitsevaisuutta erilaisia eläimiä kohtaan.
Uhriutumisolympialaiset!
Mulla on poika ja olen myös kurkkuani myöten täynnä tätä ininää. Kun joku mätkitään nakkikiskalla, niin me kumpikin tiedetään, ettei se ole sun lapsesi vaan minun. Jos mun lapsella on jotain keskittymishäiriöitä, niin se on tarkkikselle joutava pieni häirikkö, jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Ja kukaanhan ei tietysti groomaile poikalapsia, koska pojathan vaan tykkää, kun joku nainen kohdistaa heihin seksuaalista kiinnostusta. Ja niitä miespedoja ei tarvitse edes muistella.