Kenen vika se Kulosaaren onnettomuus nyt olikaan?
Anteeksi, mutta jotenkin mua ihmetyttää ne lööpit siitä miten rattijuoppo tappi 2 ihmistä Kulosaaressa.
Ymmärtääkseni ne ihmiset kävelivät keskellä tietä, joka on sillä kohtaa vähintään neli- tai jopa kuusikaistainen ja siellä ajetaan kovaa. Ja on yö.
Siten se että kuski oli humalassa, on ehkä vähän toissijainen asia. Ihan selväkin kuski olisi heidät teilannut, jos olisi kohdalle sattunut.
Tiedän että tämä jonkun mielestä vähän asiaton kommentti, mutta valitettavasti tässä se kuolema on kyllä ihmisten oma vika, eikö sen rattijuopon
Kommentit (536)
No, viimeisten tietojen mukaan rattijuoåosta ei ollut kyse. Ihminen makasi hämärässä yössä keskikaistalla. Vaikea sitäbon huomata. Ei ole junakuskikaanbsyyllinen, jos ajaa raiteilla makaavan kuoliaaksi; uhrihan se kuski oikeastaan on.
Vierailija kirjoitti:
Surullinen tapaus. Uhrit kuolivat luultavasti huumeiden käytön seurauksena, sillä eihän kukaan selvinpäin mene moottoritielle makaamaan. Yliajaja joutuu myös maksamaan rattijuoppoudestaan, kuten kuuluukin. Vaikea sanoa näillä tiedoilla, olisiko raitiskaan ajaja pystynyt väistämään tiellä olevia ihmisiä.
Ei välttämättä, mutta se rattijuoppo olisi voinut ajaa jonkun muunkin yli kännipäissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuski ei olisi ollut kännissäkään, vaan vaikka vain väsynyt, tai juuri räpeltämässä radiokanavaa tai katsomassa auringonnousua, niin kyllä hän silti olisi ajanut päälle. Jos edessä on ajanut toinen auto, niin ei tuollaiseen voi varautua, että joku makaa tiellä.
Se kertoo vain paniikista, ettei jäänyt paikalle. Teki omasta tilanteesta vaikeamman.No nyt on syytettynä liikennepaosta. Toivottavasti lohkeaa vankeutta
Sekään ei ole mikään selitys, että ajoi toisen auton takana, eikä siksi ehtinyt muka väistämään, vaan se kertoo vain siitä, ettei pitänyt edes turvaväliä
hyvähän on olla teidän sittiäisten jälkiviisaita- mitenMINÄ olisin tehnyt--minulle ei ikinä kävisi moista. toivon että käy ja hymy hyytyy pärställä.
usein muuten käykin---just kun jotain niin lebeilee- ei vaan mulle- se on kuin kohtalonivaa- käykin. miksi niin hitosti liikennekuolemia ja onnettomuuksia kun olette niiiiiiiiiiiin hyviä ajamaan, reagoimaan- sullepa saattaakin sattua ties mitä. ota edes sguutti alles ja menepä nyt hus hus--- kunhan menet vaikka kaivoon ennakoidusti.
nytkään et voi edes ajatella olosuhteita.
eri paikoissa tehdään erilaista ennakointia- mm moottoritiellä erilaista- juurikin etäisyyksiä jne kuin taasa maantiellä onkin jalankulkijaa, pyöriä, villieläimiä enemmän- tarkkaavaisuus fokusoituu toisin vielä vrt keskusta- suojatiet.
oletko sinä seuraavissa uutisissa- niinpä
En voi vannoa, ettenkö olisi ajanut yli. Mutta siinä on 70km/h rajoitus ja valaistu tie. Pitäisin hyvin mahdollisena, että ehtii havaita ja väistää. Jos viisari värähti, niin voidaan todeta tämän heikentäneen mahdollisuuksia havaita ja väistää. Riippuen promilleista kuinka paljon? Ei osuma välttämättä yksin promilleista johtunut, mutta ne tekivät siitä todennäköisemmän ja siitä kuski vastuussa.
En usko että täällä kukaan kuskia syyttömäksi pyrkii todistamaan. Minusta tuo tilanne on sellainen että vaikka alle jääneet olisivat olleet selvinpäin tai kuski selvinpäin niin kohtalaisella varmuudella lopputulos olisi ollut sama, ellei ensimmäinen osu niin joku muu ehtii kyllä osua. Monien kommenteista paistaa läpi ettei ajokorttia taida omistaa tai muusta syystä hyvin vähän ajokokemusta.
Humalassa ajaminen on tottakai väärin, aika näyttää oliko tässä siitä kyse. Mutta en mä silti mitenkään päin saa minkäänlaisen kuskin syyksi sitä, että joku keksii piripäissään mennä p*aan keskelle itäväylää ja jää sitten auton alle.
Onkohan tällä ollu joku voimakas vietti sekstailla julkisilla liikennepaikoilla? Jos se Ogelin juna-assa-case pitää paikkansa (yleensä pitää, ei niin pientä pilaa ettei puolet totta) ja nyt sitte Itäväylällä.
Nyt vastasit itsellesi monta kertaa, mutta ota nyt järki käteen. Missään ei ole ollut tämmöistä tietoa tähän Kulosaaren hommaan liittyen. Ota aivosi narikasta ja äläkä juokse jokaisen spekuloinnin ja trollauksen perässä, äläkä ennenkaikkea trollaa itse ja käy keskustelua itsesi kanssa.
Sinä epäseksuaalinen et osaa ajatella että toi voiskin olla mahdollista. Jos ottaa järjen käteen ja alkaa kuulostaa sinulta ni kiitos ei, ei kandee ottaa. Laajenna sä vähän repertuaarias.
Vierailija kirjoitti:
No, viimeisten tietojen mukaan rattijuoåosta ei ollut kyse. Ihminen makasi hämärässä yössä keskikaistalla. Vaikea sitäbon huomata. Ei ole junakuskikaanbsyyllinen, jos ajaa raiteilla makaavan kuoliaaksi; uhrihan se kuski oikeastaan on.
Ei ollut rattijuoppo, vaikka ajoi kaksi ihmistä kuoliaaksi, puhalsi törkeän ratin, pakeni paikalta ja epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Oliko tuttusi se rattijuoppo vai mikä on?

Noh, ei tuo nyt kovin kaukaa ole haettua.
Toinen heistä oli makaamassa ajotiellä ja toinen hänen välittömässä läheisyydessään. Mies ja nainen olivat lähes kiinni toisissaan.Se on pelkkää spekulointia ja trollausta, ei mitään muuta. Ehkä pikemminkin toinen yritti auttaa toista?
No poliisi sanoisi juuri niin. Kyllä se että poliisi kuvaa olleen lähes kiinni toisissaan, jotain kertoo. Ikävä kyllä.
Joopa joo, älä viitsi. Jos kaksi ihmistä on ajoradalla kiinni toisistaan, niin he ovat nussimassa? Ei tule ensimmäisenä mieleen. Ja mahdollinen läheinen kiisti tämän spekuloinnin Minfossa.
Oliko mahdollinen läheinen siinä paikalla siis myös. Vai kolmannen asteen yhteys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuski ei olisi ollut kännissäkään, vaan vaikka vain väsynyt, tai juuri räpeltämässä radiokanavaa tai katsomassa auringonnousua, niin kyllä hän silti olisi ajanut päälle. Jos edessä on ajanut toinen auto, niin ei tuollaiseen voi varautua, että joku makaa tiellä.
Se kertoo vain paniikista, ettei jäänyt paikalle. Teki omasta tilanteesta vaikeamman.No nyt on syytettynä liikennepaosta. Toivottavasti lohkeaa vankeutta
Sekään ei ole mikään selitys, että ajoi toisen auton takana, eikä siksi ehtinyt muka väistämään, vaan se kertoo vain siitä, ettei pitänyt edes turvaväliä
hyvähän on olla teidän sittiäisten jälkiviisaita- mitenMINÄ olisin tehnyt--minulle ei ikinä kävisi moista. toivon että käy ja hymy hyytyy pärställä.
usein muuten käykin---just kun jotain niin lebeilee- ei vaan mulle- se on kuin kohtalonivaa- käykin. miksi niin hitosti liikennekuolemia ja onnettomuuksia kun olette niiiiiiiiiiiin hyviä ajamaan, reagoimaan- sullepa saattaakin sattua ties mitä. ota edes sguutti alles ja menepä nyt hus hus--- kunhan menet vaikka kaivoon ennakoidusti.
nytkään et voi edes ajatella olosuhteita.
eri paikoissa tehdään erilaista ennakointia- mm moottoritiellä erilaista- juurikin etäisyyksiä jne kuin taasa maantiellä onkin jalankulkijaa, pyöriä, villieläimiä enemmän- tarkkaavaisuus fokusoituu toisin vielä vrt keskusta- suojatiet.
oletko sinä seuraavissa uutisissa- niinpä
En voi vannoa, ettenkö olisi ajanut yli. Mutta siinä on 70km/h rajoitus ja valaistu tie. Pitäisin hyvin mahdollisena, että ehtii havaita ja väistää. Jos viisari värähti, niin voidaan todeta tämän heikentäneen mahdollisuuksia havaita ja väistää. Riippuen promilleista kuinka paljon? Ei osuma välttämättä yksin promilleista johtunut, mutta ne tekivät siitä todennäköisemmän ja siitä kuski vastuussa.
En usko että täällä kukaan kuskia syyttömäksi pyrkii todistamaan. Minusta tuo tilanne on sellainen että vaikka alle jääneet olisivat olleet selvinpäin tai kuski selvinpäin niin kohtalaisella varmuudella lopputulos olisi ollut sama, ellei ensimmäinen osu niin joku muu ehtii kyllä osua. Monien kommenteista paistaa läpi ettei ajokorttia taida omistaa tai muusta syystä hyvin vähän ajokokemusta.
Humalassa ajaminen on tottakai väärin, aika näyttää oliko tässä siitä kyse. Mutta en mä silti mitenkään päin saa minkäänlaisen kuskin syyksi sitä, että joku keksii piripäissään mennä p*aan keskelle itäväylää ja jää sitten auton alle.
Onkohan tällä ollu joku voimakas vietti sekstailla julkisilla liikennepaikoilla? Jos se Ogelin juna-assa-case pitää paikkansa (yleensä pitää, ei niin pientä pilaa ettei puolet totta) ja nyt sitte Itäväylällä.
Nyt vastasit itsellesi monta kertaa, mutta ota nyt järki käteen. Missään ei ole ollut tämmöistä tietoa tähän Kulosaaren hommaan liittyen. Ota aivosi narikasta ja äläkä juokse jokaisen spekuloinnin ja trollauksen perässä, äläkä ennenkaikkea trollaa itse ja käy keskustelua itsesi kanssa.
Noh, ei tuo nyt kovin kaukaa ole haettua.
Toinen heistä oli makaamassa ajotiellä ja toinen hänen välittömässä läheisyydessään. Mies ja nainen olivat lähes kiinni toisissaan.Se on pelkkää spekulointia ja trollausta, ei mitään muuta. Ehkä pikemminkin toinen yritti auttaa toista?
Joo, Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sillä tiellä voinut turvallisesti pysähtyä ja yrittää noukkia nuo kaksi autoonsa ja kuljettaa ne turvaan ennen kuin joku ajaa yli, joku edellä ajanut laiminlyönyt sen.
Todellakin voittava strategia noukkia kyytiin pari täysin sekaisin olevaa narkkaria.....et muulla tapaa ole yrittänyt itseäsi vahingoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai poliisi tutkii oliko kuolleilla veressä muutakin kuin kahvia?
Varmasti toimivaltaiset viranomaiset tutkivat, senkin.
Oli ja tiedotettiin jo.
Tiedon mukaan uhrit olivat voimakkaasti päihtyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sillä tiellä voinut turvallisesti pysähtyä ja yrittää noukkia nuo kaksi autoonsa ja kuljettaa ne turvaan ennen kuin joku ajaa yli, joku edellä ajanut laiminlyönyt sen.
Todellakin voittava strategia noukkia kyytiin pari täysin sekaisin olevaa narkkaria.....et muulla tapaa ole yrittänyt itseäsi vahingoittaa?
Kässärikäännös välittömästi ja haet nilkit takapenkille pois väylältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, viimeisten tietojen mukaan rattijuoåosta ei ollut kyse. Ihminen makasi hämärässä yössä keskikaistalla. Vaikea sitäbon huomata. Ei ole junakuskikaanbsyyllinen, jos ajaa raiteilla makaavan kuoliaaksi; uhrihan se kuski oikeastaan on.
Ei ollut rattijuoppo, vaikka ajoi kaksi ihmistä kuoliaaksi, puhalsi törkeän ratin, pakeni paikalta ja epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Oliko tuttusi se rattijuoppo vai mikä on?
Puolitoista tuntia myöhemmin puhalsi juu. Verikokeen tulos sen kertoo. Luulenpa että epäily kuivuu kasaan ja joi vasta onnettomuuden jälkeen. Saattaisin itsekin lasillisen ottaa tollasen jälkeen. Toki olisin jäänyt paikalle, mutta se on sitten jo asia erikseen se.

Luulo ei ole tiedon väärtti. Pelkkää spekulointia. Ehkä sekin toki kertoo jotain suhteesta päihteisiin, jos taksissa juomat sopivasti aina mukana.

Missä sanottiin että autossa joi? Puolessatoista tunnissa ehtii käydä kuule Black birdissä aika monella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuski ei olisi ollut kännissäkään, vaan vaikka vain väsynyt, tai juuri räpeltämässä radiokanavaa tai katsomassa auringonnousua, niin kyllä hän silti olisi ajanut päälle. Jos edessä on ajanut toinen auto, niin ei tuollaiseen voi varautua, että joku makaa tiellä.
Se kertoo vain paniikista, ettei jäänyt paikalle. Teki omasta tilanteesta vaikeamman.No nyt on syytettynä liikennepaosta. Toivottavasti lohkeaa vankeutta
Sekään ei ole mikään selitys, että ajoi toisen auton takana, eikä siksi ehtinyt muka väistämään, vaan se kertoo vain siitä, ettei pitänyt edes turvaväliä
hyvähän on olla teidän sittiäisten jälkiviisaita- mitenMINÄ olisin tehnyt--minulle ei ikinä kävisi moista. toivon että käy ja hymy hyytyy pärställä.
usein muuten käykin---just kun jotain niin lebeilee- ei vaan mulle- se on kuin kohtalonivaa- käykin. miksi niin hitosti liikennekuolemia ja onnettomuuksia kun olette niiiiiiiiiiiin hyviä ajamaan, reagoimaan- sullepa saattaakin sattua ties mitä. ota edes sguutti alles ja menepä nyt hus hus--- kunhan menet vaikka kaivoon ennakoidusti.
nytkään et voi edes ajatella olosuhteita.
eri paikoissa tehdään erilaista ennakointia- mm moottoritiellä erilaista- juurikin etäisyyksiä jne kuin taasa maantiellä onkin jalankulkijaa, pyöriä, villieläimiä enemmän- tarkkaavaisuus fokusoituu toisin vielä vrt keskusta- suojatiet.
oletko sinä seuraavissa uutisissa- niinpä
En voi vannoa, ettenkö olisi ajanut yli. Mutta siinä on 70km/h rajoitus ja valaistu tie. Pitäisin hyvin mahdollisena, että ehtii havaita ja väistää. Jos viisari värähti, niin voidaan todeta tämän heikentäneen mahdollisuuksia havaita ja väistää. Riippuen promilleista kuinka paljon? Ei osuma välttämättä yksin promilleista johtunut, mutta ne tekivät siitä todennäköisemmän ja siitä kuski vastuussa.
En usko että täällä kukaan kuskia syyttömäksi pyrkii todistamaan. Minusta tuo tilanne on sellainen että vaikka alle jääneet olisivat olleet selvinpäin tai kuski selvinpäin niin kohtalaisella varmuudella lopputulos olisi ollut sama, ellei ensimmäinen osu niin joku muu ehtii kyllä osua. Monien kommenteista paistaa läpi ettei ajokorttia taida omistaa tai muusta syystä hyvin vähän ajokokemusta.
Humalassa ajaminen on tottakai väärin, aika näyttää oliko tässä siitä kyse. Mutta en mä silti mitenkään päin saa minkäänlaisen kuskin syyksi sitä, että joku keksii piripäissään mennä p*aan keskelle itäväylää ja jää sitten auton alle.
Onkohan tällä ollu joku voimakas vietti sekstailla julkisilla liikennepaikoilla? Jos se Ogelin juna-assa-case pitää paikkansa (yleensä pitää, ei niin pientä pilaa ettei puolet totta) ja nyt sitte Itäväylällä.
Nyt vastasit itsellesi monta kertaa, mutta ota nyt järki käteen. Missään ei ole ollut tämmöistä tietoa tähän Kulosaaren hommaan liittyen. Ota aivosi narikasta ja äläkä juokse jokaisen spekuloinnin ja trollauksen perässä, äläkä ennenkaikkea trollaa itse ja käy keskustelua itsesi kanssa.
Noh, ei tuo nyt kovin kaukaa ole haettua.
Toinen heistä oli makaamassa ajotiellä ja toinen hänen välittömässä läheisyydessään. Mies ja nainen olivat lähes kiinni toisissaan.
Eli toinen kaatunut ja toinen nostamassa ylös.
Katso vähemmän pornoa.

Toinen heistä oli makaamassa ajotiellä ja toinen hänen välittömässä läheisyydessään. Mies ja nainen olivat lähes kiinni toisissaan.Eli toinen kaatunut ja toinen nostamassa ylös.
Katso vähemmän pornoa.
Oletko koskaan nostanut ketään? Nouseeko jos olet kiinni maassa makaavassa? Core kunnossa voimakkaati päihtyneenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se väistäminen siltä onnistui, kun taksikuskille sama asia oli ylivoimainen? Tarvitseeko taksikuski myös tuttipullon yöksi?
Näki tapahtuneen?Oletko sä ikinä ajanut autoa? Ensimmäisellä autolla on ollut parempi näkyvyys jos suurin piirtein peräkkäin on menty. Jos ei ole varoittanut perässä olevaa esim. Hätävilkulla niin vähemmän on reaktioaikaa. Toki voi olla että oli vaan niin jurrissa mutta kyllä nyt maalaisjärjellä on aika ilmeistä että ekalla on enemmän aikaa reagoida.
Jos se parempi näkyvyys on tasan nolla, on sillä perässä ajajalla parempi mahdollisuus havainnoida tilanne. Kai nyt sokeakin näkee, jos edellä ajava ajaa vaikka vain ketun yli ja reagoi siihen. Mihin se yli ajanut reagou, jos ei ole koko stnan kettua nähnyt?
No tämä. On kaksi eri asiaa sanoa että olisi pitänyt nähdä kuin väittää, että näki ja reagoi väärin. Ei nähnyt, ajoi yli, takana ajaja reagoi siihen, ei nähnyt sen enempää tätä pariskuntaa kuin se taksikaan.
Ehtikö monikin ajaa niiden kahden yli.
Vain tämä 43-vuotias vailla osoitetta oleva Taksi Helsingin nykyään entinen kuski ja kännikala, joka pakeni paikalta.
Jossain luki, että silminnäköijöiden mukaan muitakin autoja ajoi yli vielä tapahtuneen jälkeen.
Nyt ei ole ainakaan tuommoista tietoa ollut missään. Oliko sitten jossain ollut heti tapahtuman jälkeen jonkun olettamus jossain lehdessä?
On varmaan pyyhitty pois uutisista.
Tiellä kolme kaistaa. Joku makaa keskimmäisellä kaistalla, toinen ihminen tekee mitä tekee (seisoo, makaa, yrittää auttaa), ihan sama. Autoilija ei pysty syystä tai toisesta väistämään, eikä varmaan edes odota ketään siinä olevan keskellä tietä. En kyllä syyttäis autoilijaa välttämättä yhtään mistään.

Onneksi sitä pelkoa ei ole. Et tule syyttämään autoilijaa tai ketään muutakaan mistään, oikeudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sillä tiellä voinut turvallisesti pysähtyä ja yrittää noukkia nuo kaksi autoonsa ja kuljettaa ne turvaan ennen kuin joku ajaa yli, joku edellä ajanut laiminlyönyt sen.
Todellakin voittava strategia noukkia kyytiin pari täysin sekaisin olevaa narkkaria.....et muulla tapaa ole yrittänyt itseäsi vahingoittaa?
Kässärikäännös välittömästi ja haet nilkit takapenkille pois väylältä.
Jäät itsekin auton alle noukkiessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuski ei olisi ollut kännissäkään, vaan vaikka vain väsynyt, tai juuri räpeltämässä radiokanavaa tai katsomassa auringonnousua, niin kyllä hän silti olisi ajanut päälle. Jos edessä on ajanut toinen auto, niin ei tuollaiseen voi varautua, että joku makaa tiellä.
Se kertoo vain paniikista, ettei jäänyt paikalle. Teki omasta tilanteesta vaikeamman.No nyt on syytettynä liikennepaosta. Toivottavasti lohkeaa vankeutta
Sekään ei ole mikään selitys, että ajoi toisen auton takana, eikä siksi ehtinyt muka väistämään, vaan se kertoo vain siitä, ettei pitänyt edes turvaväliä
hyvähän on olla teidän sittiäisten jälkiviisaita- mitenMINÄ olisin tehnyt--minulle ei ikinä kävisi moista. toivon että käy ja hymy hyytyy pärställä.
usein muuten käykin---just kun jotain niin lebeilee- ei vaan mulle- se on kuin kohtalonivaa- käykin. miksi niin hitosti liikennekuolemia ja onnettomuuksia kun olette niiiiiiiiiiiin hyviä ajamaan, reagoimaan- sullepa saattaakin sattua ties mitä. ota edes sguutti alles ja menepä nyt hus hus--- kunhan menet vaikka kaivoon ennakoidusti.
nytkään et voi edes ajatella olosuhteita.
eri paikoissa tehdään erilaista ennakointia- mm moottoritiellä erilaista- juurikin etäisyyksiä jne kuin taasa maantiellä onkin jalankulkijaa, pyöriä, villieläimiä enemmän- tarkkaavaisuus fokusoituu toisin vielä vrt keskusta- suojatiet.
oletko sinä seuraavissa uutisissa- niinpä
En voi vannoa, ettenkö olisi ajanut yli. Mutta siinä on 70km/h rajoitus ja valaistu tie. Pitäisin hyvin mahdollisena, että ehtii havaita ja väistää. Jos viisari värähti, niin voidaan todeta tämän heikentäneen mahdollisuuksia havaita ja väistää. Riippuen promilleista kuinka paljon? Ei osuma välttämättä yksin promilleista johtunut, mutta ne tekivät siitä todennäköisemmän ja siitä kuski vastuussa.
En usko että täällä kukaan kuskia syyttömäksi pyrkii todistamaan. Minusta tuo tilanne on sellainen että vaikka alle jääneet olisivat olleet selvinpäin tai kuski selvinpäin niin kohtalaisella varmuudella lopputulos olisi ollut sama, ellei ensimmäinen osu niin joku muu ehtii kyllä osua. Monien kommenteista paistaa läpi ettei ajokorttia taida omistaa tai muusta syystä hyvin vähän ajokokemusta.
Humalassa ajaminen on tottakai väärin, aika näyttää oliko tässä siitä kyse. Mutta en mä silti mitenkään päin saa minkäänlaisen kuskin syyksi sitä, että joku keksii piripäissään mennä p*aan keskelle itäväylää ja jää sitten auton alle.
Onkohan tällä ollu joku voimakas vietti sekstailla julkisilla liikennepaikoilla? Jos se Ogelin juna-assa-case pitää paikkansa (yleensä pitää, ei niin pientä pilaa ettei puolet totta) ja nyt sitte Itäväylällä.
Nyt vastasit itsellesi monta kertaa, mutta ota nyt järki käteen. Missään ei ole ollut tämmöistä tietoa tähän Kulosaaren hommaan liittyen. Ota aivosi narikasta ja äläkä juokse jokaisen spekuloinnin ja trollauksen perässä, äläkä ennenkaikkea trollaa itse ja käy keskustelua itsesi kanssa.
Noh, ei tuo nyt kovin kaukaa ole haettua.
Toinen heistä oli makaamassa ajotiellä ja toinen hänen välittömässä läheisyydessään. Mies ja nainen olivat lähes kiinni toisissaan.Eli toinen kaatunut ja toinen nostamassa ylös.
Katso vähemmän pornoa.
Oletko koskaan nostanut ketään? Nouseeko jos olet kiinni maassa makaavassa? Core kunnossa voimakkaati päihtyneenäkin.
Ai Nyt sun mielestä nakit osaiskin toimia niinku oikein? Ootko ikinä nähnyt kun humalainen koittaa auttaa toista ylös?
Mikä saa sinut puolustamaan rattijuoppoa? Olisi voinut ajaa kännipäissään täysin viattomankin yli.