Korvakorut ja vanhoillislestadiolaisuus
Korvakoruja pidetään viestinä siitä, ettei halua enää kuulua yhteisöön, kertoo hesarin haastattelemat nuoret suviseuroissa. Mihin raamatunkohtaan tämä korvakorujen kielto perustuu?
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koska korvakoruttomuus on niin vakiintunut tapa, niin sillä voi jopa sanattomasti viestiä, ettei ole enää uskomassa samalla tavalla (kuten mediassa oli). Silloin ei tule kiusallisia tilanteita."
Eli käytännössä se että ei ole korvakorua on oikean uskon merkki. Silloin sillä alkaa olla epävirallinen uskonnollinen painava merkitys vaikka se ei mitenkään oikeasti perustu Raamattuun.
Juuri tällaisia uskontohin juurtuneita tapoja karsittiin uskonpuhdistuksessa aikanaan.
Ei tietenkään ole oikean uskon merkki. Se on tavallaan merkki kuulumisesta ryhmään. Kuin urheiluseuran logo.
No eikö nämä ole yksi ja sama asia? Kun kuulut meihin, uskot oikein. Kun käytät korvakoruja, et kuulu meihin ja näin et siis usko oikein.
"En tiedä vanhoillislestadiolaisuuden aattellisesta sisällöstä sen enempää, mutta perinteisesti kristinuskon oleellisena vakaumuksellisena sisältönä ja vaatimuksena pidetään uskomista, jumalan asettamien sääntöjen noudattamista ja hyviä tekoja, mutta ei ehkä niinkään minkään tietyn ryhmän tapakulttuuriin mukautumista."
Mitä pienempi uskonnollinen porukka, sen todennäköisemmin ei sille riitä vain sinne päin oleva usko vaan täytyy uskoa juuri tämän porukan opettamalla tavalla tai sitten ei pelastu. Silloin siihen porukkaan kuuluminen tulee hyvin merkitykselliseksi. Kyse ei ole vain jostain pienestä nyanssista vaan erosta pelastuksen ja helvetin välillä.
Vierailija kirjoitti:
"Usko näkyy sydämen tilassa, ei korvalehdissä. "
Kierrät nyt kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa.
Lestadiolaisilla on mielestään se ainoa oikea usko. Ja korvakoruttomuus on lestadiolaisiin kuulumisen merkki ja "logo" kuten itsekin sanoit. Se on siis samalla oikean uskon merkki.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Valita Jumalalle, että hänellä ei ole oikeita ja kestäviä perusteita. Selitä että sinä olet oikeassa."
Enhän minä Jumalaa nyt arvostele vaan kuolevaisten ihmisten tulkintaa siitä Jumalan tahdosta.
Ihminen on erehtyväinen ja niin voi olla tulkintakin.
Jumala suojelee seurakuntaansa korvakoruttomuudella. Kyse ei ole mistään marttakerhon säännöistä, vaan Jumalan seurakunnan kannasta ja jota vastaan kritisoidaan.
Tutkimattomia on Herran tiet. Pieni ihminen ei voi kritisoida korvakorujen merkeissä. Tai sitten ei halua pysyä Jumalan seurakunnan yhteydessä.
Onhan tässä ihan järkeenkäyväkin selitys ja näköala.
Pitihän Pridenkin olla ihan sopivaa lapsillekin, vaan pervoilulla jatkettiin kun alkuun päästiin. Viitateen keinuhommiin.
Silti vanhemmat rouvat voivat käyttää korvakoruja?
Ja myös venäläisillä on tapana käyttää. Veikkaan että myös afrikkalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jumala suojelee seurakuntaansa korvakoruttomuudella."
Muutaman ihmisen tulkinnan mukaan. Ei Jumala itse noin ole sanonut. Ja silloin kannattaa aina olla vähän varovainen.
"Kyse ei ole mistään marttakerhon säännöistä, vaan Jumalan seurakunnan kannasta ja jota vastaan kritisoidaan. "
Ihan ihmiset ne kannat ovat muodostaneet.
"Tutkimattomia on Herran tiet."
Joten varmaksi ei voi edes tietää mitä hän haluaa.
"Onhan tässä ihan järkeenkäyväkin selitys ja näköala."
En nyt kuullut muuta selitystä kuin että se nyt vain on niin koska minun seurakuntani niin sanoo. Vaikka Raamattu ei sanokaan.
Älä sotke niitä korvakoruja uskon ydinasiaan, pelastumiseen.
Se on vain (Suomessa) tapa, hyvin syvään juurtunut sellainen.Ja jos tavasta poikkeaa, usko kyseenalaistetaan?
Tämähän alkoi siitä että nuori laittoi korvikset että lähimmäiset ymmärtäisivät että on alkanut kyseenalaistamaan liikkeessä olon ja että on ottamassa etäisyyttä. Korvakoruhenkilöä ei siis kukaan tuominnut epäuskoiseksi?
No, en ole kylläkään lukenut koko juttua kuin otsikkotasolla:)
Mutta laittamalla korvakorut saa toiset kyseenalaistamaan halun olla liikkeessä ja uskoa sen opetusten mukaan?
Nuoret puhuvat asiaa siinä mielessä, että minua lakattiin tervehtimästä uudella lestadiolaisvaltaisella asuinpaikkakunnallani vasta sitten, kun laitoin reiät ja aloin myös käyttää korvakoruja. Maltillinen meikki naamassa ei riittänyt vaan korvakorut oli se, mikä teki sen. Välillä joku erehtyy yhä, jos ei ole korvakoruja tai korvat ovat piilossa. Liikkeen piirissä en ole täällä ollut, koska jätin liikkeen jo muualla asuessani vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesus jätti seurakuntansa tänne maan päälle. Antaa syntejä anteeksi ja ei anna anteeksi.
Uskovainen on tälle seurakunnalle kuuliainen. Uskovainen voi olla eri mieltäkin mutta on kuuliainen seurakunnan neuvoille ja päätöksille.
Tämä seurakunta on Jumalan edustaja maan päällä ja seurakunnan oppi perustuu Raamattuun. Korvakorut ei tosiaankaan ole syntiä sinänsä, mutta asiassa kuuluu kuulla seurakunnan mielipidettä. Ei ole edes kyse siitä onko seurakunta oikeassa. Tämmöinen että ei ole syntiä ja ei ole syntiä jakaa ja pirstoo seurakuntaa ja hajottaa sitä. Jumalan seurakunta puhaltaa yhteen hiileen. Yksittäisellä seurakunnan jäsenellä ei ole valtuuksia alkaa mestaroimiaan syntiasioissa.
Kuulostaa siltä, että ole hiljaa ja tottele kaikessa, jos haluat kuulua meihin. Olemalla osa meitä elämäsi on helppoa. Sinun ei tarvitse ajatella. Tottelet vain mitä käsketään ajatella ja tehdä. Kritisoida ei saa, uudistua ei saa. Valta on harvoilla ja se on ehdoton ja järkkymätön.
Olisiko sinulla pokkaa alkaa kritisoimaan Jumalan seurakunnan päätöksiä? Tässä ei nyt ole kyse minkään maamiesseuran sääntöjen noudattamisesta, tai saako kävellä nurmikolla.
Raamatussa ei ole annettu seurakunnalle sellaista valtaa, että seurakunta saisi keksiä uusia sääntöjä sellaisissa asioissa, joita ei Raamatussa ole kielletty. Itse asiassa löytyy pikemminkin päinvastaista ohjetta, eli ei saa lastata ihmisten niskaan ylimääräisiä itse keksittyjä käskyjä ja kieltoja. Jos seurakunta sellaisia päättää, se ylittää valtuutensa eikä kristityn todellakaan tarvitse sellaisia noudattaa.
Raamatusta löytyy ohjeita siihen, että kristityn ei tule liiaksi keskittyä omaan ulkonäköönsä, vaan sisäinen kauneus on tärkeämpää. Mitään lestadiolaistyyppistä sääntölistaa, jossa korvakorut ei ole ok mutta kaulakoru käy, ei tästä yleisperiaatteesta voi millään järkevällä tulkinnalla johtaa. Etenkin jos lopputulos on sitten se, että niissä sallituissa asioissa (kampaukset, vaatevalinnat) pynttäydytään sitten vimpan päälle.
Todennäköisesti tässä on joitain keskiaikaisia ajatusperuja kantautunut mukanaan nykypäivään. Keskiajan kristinuskossa uskottiin, että koristautuminen, kaunistautuminen ja itsensä nätiksi laittaminen ovat paholaiselle kuuluvia toimenpiteitä. Se on piru itse, joka siistii itseään. Sen takia hän esiintyykin yleensä aina komeana ja rikkaana miehenä kansantaruistoissa. Mitä laitetumpi, sen pahempi, koska sillä veljeilee paholaiselle kuuluvalla alueella. Samoin tanssiminen, teatteri, laulaminen jne. olivat paholaiselle kuuluvia ilonpitoja, joihin ei ollut soveliasta osallistua.
Luterilaisuuteen kuuluu voimakkaasti kärsimysoppi Lutherin omien käsitysten mukaan. Kun Luther mietti, miksi maailmassa on kärsimystä ja kuinka Jumala voi sallia sen, hän tuli siihen tulokseen, että se on Jumalan hyvä koettelemus ihmisille. Ihan koko uskon kulmakivi. Mitä enemmän ihminen kärsii ja mitä enemmän häntä koetellaan, sen parempi se on Jumalalle ja sen enemmän Jumala palkitsee ihmistä kuoleman jälkeen. Kärsimistä ei saanut lievittää ilonpidolla, koristautumisella, hauskuudella ymv. koska silloin soti Jumalan kärsimystahtoa vastaan ja sehän on taas synti, vieden sinne paholaisen syliin, joka leikkii, laulaa, nauraa, tanssii, pelaa ja harrastaa teatteria kauniissa vaatteissa, koruissa, puhtaana ja sliipattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät perustu Raamattuun mitkään noista. Vanhojen ukkojen tapoja kontrolloida naisia. Miksi Suomessa 2026 joku nainen moiseen alistuu, on mysteeri.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys edustaa Pyhää Henkeä. Sen kyseenalaistaminen on Pyhän Hengen pilkkaa, jota ei saa anteeksi mitenkään.
Ahaa, jos on maailmassa ollut ja noin ajatellut ei voi tehdä parannusta ja alkaa uskoa. Hänen maailmassa ollessa tehty syntikö on nyt sitten niin painava ettei sitä voi saarnata anteeksi?
Minun rippipappini oli lestadiolainen. Hän sanoi, että Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi. Aika skitsofreeninen tilanne, että tavallisille luterilaisille pitää rippikoulua VL. VL-nuoret käyvät sitten oman rippikoulunsa.
Jäi muuten toinen erikoinen painotus:
Synnin seurauksia ovat mm. Sairaus, kuolema ja halu mieheen. Erityisesti viimeinen kohta jäi mieleeni. Pappi viittasi syntiinlankeemuskertomukseen.
"Halu mieheen"? Kenen halu? Naisen? Vai toisen miehen?
Varmasti naisen seksualiisuuteen. Saamme kiittää kirkkoisä Augustinusta tästä. Hän oli seksivihamielinen misogynisti, jonka ajatukset naisista, seksistä ja kehoista saivat sen verran paljon jalansijaa, että seksuaalisuus nähdään edelleen syntinä. Ennen Augustinuksen hörhöilyjä kristinusko näki seksin osana Jumalan normaalia luomistyötä, eikä se ollut syntiä.
"Luterilaisuuteen kuuluu voimakkaasti kärsimysoppi Lutherin omien käsitysten mukaan. "
Kyllä ja monet herätysliikkeet ovat sitten vieneet sen vielä paljon pidemmälle. Niissä on vahvana vastustus niiden ulkopuolista "maallista" maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan. On ajateltu että niiden kanssa ei pidä olla liikaa tekemisissäkään vaan vain oman joukon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät perustu Raamattuun mitkään noista. Vanhojen ukkojen tapoja kontrolloida naisia. Miksi Suomessa 2026 joku nainen moiseen alistuu, on mysteeri.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys edustaa Pyhää Henkeä. Sen kyseenalaistaminen on Pyhän Hengen pilkkaa, jota ei saa anteeksi mitenkään.
Ahaa, jos on maailmassa ollut ja noin ajatellut ei voi tehdä parannusta ja alkaa uskoa. Hänen maailmassa ollessa tehty syntikö on nyt sitten niin painava ettei sitä voi saarnata anteeksi?
Minun rippipappini oli lestadiolainen. Hän sanoi, että Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi. Aika skitsofreeninen tilanne, että tavallisille luterilaisille pitää rippikoulua VL. VL-nuoret käyvät sitten oman rippikoulunsa.
Jäi muuten toinen erikoinen painotus:
Synnin seurauksia ovat mm. Sairaus, kuolema ja halu mieheen. Erityisesti viimeinen kohta jäi mieleeni. Pappi viittasi syntiinlankeemuskertomukseen.
"Halu mieheen"? Kenen halu? Naisen? Vai toisen miehen?
Varmasti naisen seksualiisuuteen. Saamme kiittää kirkkoisä Augustinusta tästä. Hän oli seksivihamielinen misogynisti, jonka ajatukset naisista, seksistä ja kehoista saivat sen verran paljon jalansijaa, että seksuaalisuus nähdään edelleen syntinä. Ennen Augustinuksen hörhöilyjä kristinusko näki seksin osana Jumalan normaalia luomistyötä, eikä se ollut syntiä.
Ei taida olla tietoa mistä tämän Augustinuksen käsitykset johtuivat?
Vierailija kirjoitti:
Nuoret puhuvat asiaa siinä mielessä, että minua lakattiin tervehtimästä uudella lestadiolaisvaltaisella asuinpaikkakunnallani vasta sitten, kun laitoin reiät ja aloin myös käyttää korvakoruja. Maltillinen meikki naamassa ei riittänyt vaan korvakorut oli se, mikä teki sen. Välillä joku erehtyy yhä, jos ei ole korvakoruja tai korvat ovat piilossa. Liikkeen piirissä en ole täällä ollut, koska jätin liikkeen jo muualla asuessani vuosia sitten.
Tarkoitat varmaan tervehtimistä Jumalan terveellä?
Ja tuossa on varmaan eroja, miten liikkeestä lähteneet suhtautuvat tuohon tervehtimiseen. Joku ei halua enää itseään tervehdittävän Jumalan terveellä, toisille taas on kiusallista, jos joka kerta tavatessa tehdään numero siitä, että ei usko kuten ennen.
Vierailija kirjoitti:
"On ihan päivänselvää, että kaikista lestadiolaisten lapsista ei tule lestadiolaisia, osa jättää liikkeen. "
Aika isokin osa. Lestadiolaisten määrä ei ole merkittävästi kasvanut enää aikoihin.
"Minusta on ihanaa, että niinkin henkilökohtainen asia kuin omaan perheen koko (ja sitä kautta oma jaksaminen) on jokaisen omissa käsissä ja muutosta tapahtuu myös liikkeen sisällä, vaikka se virallinen kanta olisikin, että ehkäisy ei ole ok. "
Kertoo aika paljon liikkeen tilasta että iso osa jäsenistä alkaa suhtautua näin keskeiseen asiaan ihan eri tavalla kuin mikä on virallinen kanta.
Niin. Sitten kuitenkin valitetaan siitä, kun jotkut yrittävät muuttaa asioita. Miten muuttaa asioita, joka ovat jo käytännön tasolla muuttuneet monin tavoin. Kulissi tulee mieleen.
Vierailija kirjoitti:
"En tiedä vanhoillislestadiolaisuuden aattellisesta sisällöstä sen enempää, mutta perinteisesti kristinuskon oleellisena vakaumuksellisena sisältönä ja vaatimuksena pidetään uskomista, jumalan asettamien sääntöjen noudattamista ja hyviä tekoja, mutta ei ehkä niinkään minkään tietyn ryhmän tapakulttuuriin mukautumista."
Mitä pienempi uskonnollinen porukka, sen todennäköisemmin ei sille riitä vain sinne päin oleva usko vaan täytyy uskoa juuri tämän porukan opettamalla tavalla tai sitten ei pelastu. Silloin siihen porukkaan kuuluminen tulee hyvin merkitykselliseksi. Kyse ei ole vain jostain pienestä nyanssista vaan erosta pelastuksen ja helvetin välillä.
En ehkä ihan saa kiinni siitä, mitä yrität sanoa. Tässä menee ehkä hieman sekaisin ryhmän jäsenyys ja ryhmän aatteen toteuttaminen tai sen mukaan eläminen.
Eli esimerkiksi singeriläinen utilitarismi on erittäin vaativa aate, ja singeriläiset utilitaristit ovat myös sosiaalinen ryhmä. Singeriläinen utilitarismi edellyttää seuraajalta paljon, mutta sen varsinaisena sisältönä ei ole singeriläisten utilitaristien sosiaaliseen ryhmään kuuluminen. Samalla tavalla singeriläisten utilitaristien sosiaaliseen ryhmään kuuluvat eivät ehkä välttämättä ole aatteellisia singeriläisiä utilitaristeja, sillä he saattavat hengata porukassa ja vetää singeriläistä linjaa vaikka vain itsekkäistä sosiaalisista syistä, kuten päästäkseen kiinni hyvään nettipöhinään.
Samalla tavalla kuin esimerkkitapauksessa, ei vaativankaan kristinuskon tulkinnan aatteellisena sisältönä ole yleensä minkään tietyn sosiaalisen ryhmän tapakulttuuriin mukautuminen, vaan muut asiat. Sosiaaliseen ryhmään kuuluminen ei siis olisi esimerkiksi tae pelastuksesta tai moraalisuudesta, eikä ryhmään kuulumattomuus eväisi henkilöä noista asioista, vaikka ryhmän jäsenyyden voitaisiinkin nähdä käytännössä auttavan elämään oikeaoppista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Eivät perustu Raamattuun mitkään noista. Vanhojen ukkojen tapoja kontrolloida naisia. Miksi Suomessa 2026 joku nainen moiseen alistuu, on mysteeri.
Vanhassa testamentissa kyllä kielletään lävistykset, tatuoinnit ja muu mutilointi, koska ne oli pakanallisia tapoja ja juutalaisille sopimattomia. Jotkut sitten tulkitsevat sen koskevan korvakorujakin.
MUTTA kristittyjä ei juutalaisten laki koske, koska Jeesus tuli täyttämään lain. Sen takia me emme poikiakaan ympärileikkaa.
"Samalla tavalla kuin esimerkkitapauksessa, ei vaativankaan kristinuskon tulkinnan aatteellisena sisältönä ole yleensä minkään tietyn sosiaalisen ryhmän tapakulttuuriin mukautuminen, vaan muut asiat. "
Koska toisen pään sisään ei voi nähdä, käytännössä ryhmän sääntöjen ja tapojen noudattaminen on se merkki kuulumisesta oikeassa olevien ryhmään.
"Sosiaaliseen ryhmään kuuluminen ei siis olisi esimerkiksi tae pelastuksesta tai moraalisuudesta, eikä ryhmään kuulumattomuus eväisi henkilöä noista asioista, vaikka ryhmän jäsenyyden voitaisiinkin nähdä käytännössä auttavan elämään oikeaoppista elämää."
Kuten sanoin, koska kukaan ei voi toisen todellista uskoa mitata vaan näkee vain ulkoisen, se ulkoinen ratkaisee miten ihmisestä ja hänen uskostaan ajatellaan.
"MUTTA kristittyjä ei juutalaisten laki koske, koska Jeesus tuli täyttämään lain."
Tuo on kristillinen tulkinta. Raamatussa Jeesus ei kyllä sano kumoavansa mitään vanhaakaan lakia. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret puhuvat asiaa siinä mielessä, että minua lakattiin tervehtimästä uudella lestadiolaisvaltaisella asuinpaikkakunnallani vasta sitten, kun laitoin reiät ja aloin myös käyttää korvakoruja. Maltillinen meikki naamassa ei riittänyt vaan korvakorut oli se, mikä teki sen. Välillä joku erehtyy yhä, jos ei ole korvakoruja tai korvat ovat piilossa. Liikkeen piirissä en ole täällä ollut, koska jätin liikkeen jo muualla asuessani vuosia sitten.
Tarkoitat varmaan tervehtimistä Jumalan terveellä?
Ja tuossa on varmaan eroja, miten liikkeestä lähteneet suhtautuvat tuohon tervehtimiseen. Joku ei halua enää itseään tervehdittävän Jumalan terveellä, toisille taas on kiusallista, jos joka kerta tavatessa tehdään numero siitä, että ei usko kuten ennen.
Sillä ja muutenkin.
Itselleni ei ole väliä miten tervehditään tai tervehditäänkö ollenkaan. Itse en ole aloitteellinen tervehtijä tai muutenkaan kontaktin ottaja, koska tiedän liikkeessä olevan niitä, joiden mielestä lähteneiden kanssa ei sovi olla tekemisissä. Jos joku ottaa minuun kontaktia, pysyn pinnalla niin paljon kuin mahdollista mutta vastaan myös suoraan, jos kysytään esim. kuulunko liikkeeseen tai miksi lähdin. Siihen asti voin antaa ihmiselle mahdollisuuden erehtyväisyyteen ja tietämättömyyteen, jos joku kysyy, miksi on minun kanssani tekemisissä.
Ei taatusti aleta karttaa. Mutta varmasti joku tutumpi voi mennä juttelemaan ja kyselemään, että haluatko viestiä ulospäin ettet olekaan enää uskomassa?