Kela kyttää nykyään kauppaostoksiakin
Pohjana opiskelija, joka tekee lopputyötä ja opintokuukaudet ja lainat käytetty. Ensin kela puolitti perusosan opintolainan ja tuen loputtua, koska pitää hakea töitä opiskelun sijaan. Nyt kun ei ole rahaa enää kuin juuri vuokraan ja laskuihin, ne katkaisee koko tuen, koska tiliotteessa ei näy päivittäistavaralaskuja.
Miksi ihmiset vedetään tämmösiin loukkuihin että mitään tekemättömät työttömät saa täydet tuet, jos koitat tehdä jotain joudut kadulle.
Kommentit (114)
Aloitus on jonkun ihmisen märkä uni. Jollei kelan sivuilla ole kielletty käteisnostoja, käteisellä maksamista ja vaadittu kuittien säilyttämistä, aloittaja puhuu kakkaa.
Tiliotteesta muuten näkyy muuten ainoastaan sen kaupan nimi, jolle maksu on mennyt; ei erittelyä siitä mitä on ostettu.
Ainahan kyllä on mahdollista, että Kelaan on päätynyt töihin kyyläävä persutäti, mutta siitä pitää sitten tehdä valitus jos toinenkin. Ehkä hän pääsee työttömäksi.
Perusosa on kiinteä summa, joka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin
menoihin. Näitä menoja ei huomioida erikseen toimeentulotuessa, vaan ne sisältyvät
perusosaan yhtenä kokonaisuutena. Asiakas voi itse päättää, mihin hän perusosansa
käyttää. Perusosan käyttämisestä ei pyydetä selvityksiä.
toimeentulotuki.pdf
Tiliotteista näkyy myös, käykö tilinomistaja usein Alkossa tai pelaako paljon. Niistä tehdään huoli-ilmoitus sosiaalitoimistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kyttää mitään kauppaostoksia vaan tilitapahtumia
Niin siis päätöksessä ilmenee että tiliotteessa ei ole päivittäistavaraostoksia. Ilmeisesti haluaa että jätän vuokran maksamatta tai lopetan opinnot kun niistä on 98% valmiina.
Ei siinä mitään sinällään, tulee vain kalliiksi taas yksi kouluttamaton ihminen joka nostaa tukia loppuelämänsä.
Kantelua vaan oikeusasiamiehelle. Ei kuulu kelalle mihin sen totun käyttää. Ja jos kuuluisikin, heidän pitäisi ennen päätöksen tekoa kuulla sua.
Vierailija kirjoitti:
Tiliotteista näkyy myös, käykö tilinomistaja usein Alkossa tai pelaako paljon. Niistä tehdään huoli-ilmoitus sosiaalitoimistoon.
Öö ei tehdä.. Ainakaan mä en oo kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi ihan reilua että kela näkisi pankkitistä mihin rahat ovat käytetty. Jos siellä on kajaa , tupakkaa, kissan hiekkaa ja ruokaa ym...niin niitä ei veronmaksajien rahoista kuulu maksaa. Aamen. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Myös kissaihmisillä ja tupakoitsijoilla on oikeus elää.
Kyllä kuuluu elää,mutta eduskunta on laatinut lait mitkä menot HYÄKSYTÄÄN. TOIMEENTULOTULOTUKEEN. Sen mukaan kaikille samat säännöt.
Mikään laki ei määrää, mitä toimeentulotuen perusosalla saa ostaa. Toimeentulotuesta erikseen korvattavat hyväksyttävät menot on ihan eri asia.
Mitä höpötät? Se on tarkkaan määritelty, MIHIN sitä tukea myönnetään. Kelan sivuilta:
"Toimeentulotukea ei voi saada kaikenlaisiin menoihin. Se on tarkoitettu välttämättömiin menoihin, kuten asumiseen ja ruokaan. Toimeentulotuessa hyväksyttävät menot jaetaan perusosaan ja muihin perusmenoihin, joita ovat esimerkiksi asumismenot, julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut ja reseptilääkkeet. Perusosaan sisältyvät: ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot esim. itsehoitolääkkeet, henkilökohtaiseen hygieniaan ja kodin puhtauteen liittyvät menot, paikallisliikenteen käyttö, sanomalehden tilaus, puhelimen ja internetin käyttö, harrastus- ja virkistystoiminta, muut vastaavat sinun ja perheesi jokapäiväiset menot."
Unohdit tarkoituksella tämän lauseen "Mikä on perusosa"-otsikon alta: Sinun ei tarvitse esittää kuitteja tai laskuja näistä menoista. Joten upota, kokoomusnuori, se syntymäpaskan peitossa oleva turvekuonosi vessanpönttöösi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi ihan reilua että kela näkisi pankkitistä mihin rahat ovat käytetty. Jos siellä on kajaa , tupakkaa, kissan hiekkaa ja ruokaa ym...niin niitä ei veronmaksajien rahoista kuulu maksaa. Aamen. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Myös kissaihmisillä ja tupakoitsijoilla on oikeus elää.
Kyllä kuuluu elää,mutta eduskunta on laatinut lait mitkä menot HYÄKSYTÄÄN. TOIMEENTULOTULOTUKEEN. Sen mukaan kaikille samat säännöt.
Mikään laki ei määrää, mitä toimeentulotuen perusosalla saa ostaa. Toimeentulotuesta erikseen korvattavat hyväksyttävät menot on ihan eri asia.
Eikö muka? Olen aina luullut että alkoholi ja tupakka on kiellettyjen kulujen listassa.
Luulo ei ole tiedon veroinen, vaikka ettehän te vähä-älyiset kokoomusnuoret maailmasta mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kyttää mitään kauppaostoksia vaan tilitapahtumia
Ja niistäkin vaan alku- ja loppusaldon ja tulot. Ei niitä kiinnosta mistä olet ostanut mitäkin.
Kyllä kiinnostaa onko käynyt ruokakaupassa. Kaverilta kysyttiin miksi ei näy maksuja kauppaan.
Lakimiesten ja edustajien riittävän korkealla taholla pitäisi puuttua köyhien kauppaostosten kyttäämiseen yms, että se sairaalloinen kyttäys ja moite loppuu. Ihmisoikeudet puuttuvat kokonaan nyt köyhiltä ja jokainen on nyt talousrikollinen. Ja raha otettu pois. On juutalaisvainot menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kyttää mitään kauppaostoksia vaan tilitapahtumia
Ja niistäkin vaan alku- ja loppusaldon ja tulot. Ei niitä kiinnosta mistä olet ostanut mitäkin.
Kyllä katsovat nyt. Tiliotteesta ja tilitiedoista ovat katsoneet kaikkien verkkokaupat ja ostot.
Tuo on väkivaltaa. Ei anneta riittävästi rahaa elämiseen ja kun se ei riitä elämiseen, pidetään tätä syynä viedä loputkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä että joku valvoo Kelan tukien varassa laiskottelevia roistoja. Voi kun tukipummit menisivät töihin ja elättäisivät itsensä.
Silloin on reilua että työssäkäyviä valvotaan myös mitä ostaa? Ja tuomitaan samoin kuin köyhät. Vai..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kyttää mitään kauppaostoksia vaan tilitapahtumia
Niin siis päätöksessä ilmenee että tiliotteessa ei ole päivittäistavaraostoksia. Ilmeisesti haluaa että jätän vuokran maksamatta tai lopetan opinnot kun niistä on 98% valmiina.
Ei siinä mitään sinällään, tulee vain kalliiksi taas yksi kouluttamaton ihminen joka nostaa tukia loppuelämänsä.
Jos tiliotteessa ei näy päivittäistavarostoksia, se on tulkittavissa niin, että joku ostaa ne kyseisen henkilön puolesta.
Voihan ihmisellä olla aiemmin ostettuja varastoja kotona. On vaikka ostanut 100 wc paperirullaa aiemmin tarjouksesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet siis syönyt?
Kysymys, joka meni moderointiin kolme kertaa jo.Nyt käyttänyt viimeisiä käteisiä jota pari kuukautta sitten nostanut tuesta, käynyt vanhemmilla kun asuu lähellä yms.
Tiedän että toimeentulotuki on niille tarvitseville mutta sapettaa että opiskelija joka yrittää parantaa elämäänsä taistelee parista sadasta kun muut vetelee rutiinilla tuhansia
"Parantaa elämäänsä"
Eli milläs tavalla se aiemmin oli huonoa?
Nämä on Orpon natsihallituksen päätöksiä nämä tukileikkaukset ja opiskelijoihin kohdistuvina järjettömiä. Mutta näetpä keitä ei IKINÄ ENÄÄ pidä äänestää.
Itse olen ymmärtänyt että tiliotteita kysytään siksi, koska tulot halutaan selvittää. Tulorekisterissä, jonka Kela saa automaattisesti, eivät näy suorat siirrot tilille. Näin tehdään käsittääkseni vain toimeentulotuen kohdalla, koska siihen vaikuttaa kaikki käytettävissä olevat varat ja tulot. Tiliotteista myös selviää varat ja mahdolliset säästötilit.
Kelaa ei pitäisi kiinnostaa, miten rahat käytät. Esimerkiksi voithan sinä käyttää vain 150 euroa ruokaan kuukaudessa, vaikka oltaisiin myönnetty 300 euroa. Sinulle on kuitenkin myönnetty koko raha, koska sen on katsottu olevan minimi "ihmisarvoiseen elämään". Sinun kuitenkin odotetaan käyttävän koko rahasumma kuukaudessa tai muuten se vähennetään seuraavasta erästä.
Ja myös toimeentulotukea saavalla on oikeus käyttää käteistä. Eli jos joku kysyy, miksi tiliotteella ei näy jotain mitä pitäisi, voi vastata että maksaa ostokset käteisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kyttää mitään kauppaostoksia vaan tilitapahtumia
Niin siis päätöksessä ilmenee että tiliotteessa ei ole päivittäistavaraostoksia. Ilmeisesti haluaa että jätän vuokran maksamatta tai lopetan opinnot kun niistä on 98% valmiina.
Ei siinä mitään sinällään, tulee vain kalliiksi taas yksi kouluttamaton ihminen joka nostaa tukia loppuelämänsä.
Jos tiliotteessa ei näy päivittäistavarostoksia, se on tulkittavissa niin, että joku ostaa ne kyseisen henkilön puolesta.
Voihan ihmisellä olla aiemmin ostettuja varastoja kotona. On vaikka ostanut 100 wc paperirullaa aiemmin tarjouksesta jne.
Näitä voi kirjoittaa auki hakemukseen. "Syön aika usein vanhemmillani, koska etuus ei riitä elämiseen ja sen leikkaus on johtanut kohtuuttomaan tilanteeseen"
Lukekaa ne lainkohdat jotka päätöksessä mainitaan ja vaatikaa oikaisua.
Vierailija kirjoitti:
Yksityishenkilön antama ruoka-apu: Ystävän tai perheenjäsenen viemä ruokakassi tai tarjottu ateria on sallittu.
Ilmeisesti tässä maassa on sallittua virkahenkilöiden voimin varastaa kotirauhan piiristä. Näin toimii "ruoka-apu" ja muu vaino. Omat rahansa ilmeisesti käytetty viinaan.
Lukekaa päätökset huolella ja valittakaa niistä. KELAn kokoomusjohto pakottaa käsittelijät tekemään laittomia päätöksiä. Ellette itse osaa, sosiaalityöntekijä/diakoni/ vanhempi/ ystävä auttaa. Huom, määräajassa.
Hieno homma että Kelan jakaman rahan käyttöä valvotaan. Kela jakaa rahaa 18 miljardin euron edestä joten joukkoon mahtuu satoja tuhansia hyväksikäyttäjiä joilla ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Menisivät mokomat elätit töihin sen sijaan että lomailevat kelan rahoilla vuodesta toiseen. Vara olisi vähän kiristää rahanjakoa kun työ ei tunnu noille saatanoille maistuvan.
Ja sitten kun Rydman tällaista vähän yritti, niin kansa oli melkein barrikadeilla : )