Isän ja alle 10-vuotiaan pojan juhannuksen vietto Pyhtäällä päättyi murhayritykseen
52-vuotias mies yritti murhata alakouluikäisen poikansa.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan eropsykoosit taustalla?
Älkää ottako uutta ennenkuin vanhasta suhteesta kunnolla, hengissä ja terveinä selvitty. Pitää antaa ajan tasata tunteita, ei saa lapsella kostaa kuten naisilla tuntuu olevan tapana.
Pitää tajuta miten vaarallista aikaa ero on sekä entisen parisuhteen osapuolille, varsinkin lapsille, ja myös uudelle kumppanille.
Yleensä mies, joka on vain siittänyt lapsen, kostaa naiselle jonka mahassa lapsi on kasvanut. Syvä viha naisia kohtaan on kateutta joka johtuu kun heidän vatsassaan kasvaa Elämä. Miehen mahasta tulee vain paskaa.
Outo yksityiskohta on ero ennen lapsen syntymää. Jos suhde ollut riitainen ja ero ollut jo näköpiirissä, niin miksi siihen lasta hankkimaan. No tietysti oleskeluvan varmistamiseksi. Maailman vanhin temppu. Mies on varmasti ollut haltioissaan kun puoliso lähtee, jää Suomeen, synnyttää lapsen ja mies joutuu maksamaan elareita lapsesta. Yhteishuoltajuus on varmasti ollu tältä pohjalta todella sujuvaa ja sitten nainen vielä hakenut yksinhuoltajuutta mikä lienee ollut se katkeamispiste.
Onneksi mies sentään tuli järkiinsä ja tajusi olevansa tekemässä jotain peruuttamatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä ei ollut biologinen lapsi.
Mitä helvetin väliä sillä on? Lapselle väkivaltainen on päästään sairas, se lapsi ei ole millään tavalla syyllinen mihinkään.
Aivan. Ei tuossa ole mitään järkeä, on lapsi oma tai ei. Mielentilatutkimuksiin ja pitkälle jäähylle yhteiskunnasta.
En oikein tajua, miksi tässäkin ketjussa yritetään vierittää jotain jaettua vastuuta, tyyliin "miksi TE miehet ette ota vastuuta tästä". Mistä lähtien ihmiset ovat olleet vastuussa muiden tekemistä rikoksista ja minkä oikeuskäsityksen mukaan?
Ei kukaan vaatinut minua tilille Jammu-sedästä tai Breivikistä, miksi tästä nyt vaaditaan? Mikä muuttui?
Ei sellaista pitäisi joutua erikseen "vaatimaan". Miksi ette te miehet osaa ottaa vastuuta ihan itse ilman että kukaan tulee sitä erikseen "vaatimaan?"
Vastuuta kenestä?
Voisitko hieman tarkentaa?
NO TUOSTA MURHAMIEHESTÄ PÄLLI!
Sitä jotenkin maallikkona luulisi, että täällä on jokin antifeministinen psyop meneillään. Ei kuitenkaan yläpeukkujen perusteella liene näin, vaan ihmiset ovat oikeasti näin tyhmiä.
Kunhan päästään sanomaan, että miehet ovat sikoja niin logiikka ja oikeuslaitos lentävät roskiin, jos niitä alun perin feministillä edes oli. Siis muita kuin ugh mies paha nainen hyvä.

No kun te olette sikoja!
Vihaan miehiä!

Sikaaaaaa!!!!!!
Et voi sanoa noin toi on väkivaltaaaäääää!
Pertti-peräkammarin incel tilannut thaikuista pikkuvaimon, joka ei alistunutkaan orjaksi. Ei nekään pitkään tuota katsele, ei ne hölömöjä ole vaikka ukot niin kuvittelee. Lapsi kärsi tästä nyt pahemman kerran.