Lue keskustelun säännöt.
Mieheni elää omassa kuplassaan erillistä elämää meidän perheestä. Mitä tehdä?
25.06.2026 |
Mies ei osallistu oikein mihinkään perheen yhteisiin juttuihin, ei arkena eikä lomalla. Hän elää kuin omassa kuplassaan, erillään lapsistaan ja minusta. Ei tosin paljoa kulje muissa omissa menoissaan kuin töissä, mutta kotona vetäytyy omaan kuplaansa, kesällä pihalle ja huonolla säällä tai talvella sohvalle tms, käytännössä aina kännykkänsä taakse. Välillä käy yksin lenkillä. Ei koskaan halua lähteä lasten ja minun kanssa minnekään, ei edes lasten kanssa ilman minua. Ei osallistu kotitöihin kotona, omat pyykkinsä pesee ja siinä se. Ei osallistu yhteisiin syömisiin kotona, ostelee itselleen mikropitsoja joita lämmittää yksin mikrossa ja syö yksin, yleensä sen jälkeen kun perheen ruoka on ollut pöydässä ja lapset ja minä syöneet, hän ei saavu yhteiseen pöytään. On ärtyisä kun häneltä jotain kyselee. Lapset kun pyytää jonnekin niin vastaa vain parilla sanalla että en nyt tule, ja lapset ihmettelee että onpa outo isä. Ei kuitenkaan halua erota, olen sitäkin kysynyt. Someen postailee välillä kuvia perhejutuista (minun ottamia kuvia, kun hän ei osallistu edes ottamalla kuvia). Mikä idea on elää noin, että vetäytyy perheestään täysin?
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan puhuneet avioerosta?
Olen useamman kerran sanonut miehelle, että miksi et ota eroa minusta kun et kerran suostu mihinkään yhteiseen elämään minun ja lasten kanssa. Mies joko suuttuu tästä tai tiuskaisee että hån ei halua erota. Ap
Miksi ulkoistat eron toiselle osapuolelle, mikset ajattele lapsiasi minkälaisen mallin näytät heille perhe-elämästä ja kahden aikuisen parisuhteesta? Kun lapsesi aikuistuvat ja ymmärtävät miten sairas heidän perheensä oli eikä äiti tehnyt yhtään mitään, ei tarvitse lapsenlapsia eikä omia lapsia odotella käymään eikä missään asiassa.
Jos AP ottaa eron ja sen seurauksena nuo lapset joutuu joka toinen viikonloppu kärsimään ahdistavan, ärtyneet ja puhumattoman faijan luukussa ilman kunnon huilenpitoa ja ruokaa, niin lapset varmasti hihkuu riemusta. Oi ihana mutsi kun paransit meidän elämää näin! Omakotitalossakaan ei saada enää asua, mut hei, faijalla on niin ihkua kun se ei tee meidän avuksi mitään eikä puhu meille mitään eikä laita ees ruokaa, niin oi onnea!
Mistä sitä tietää miten mies muuttuisi jos hän olisi yksin vastuussa lapsista. Nyt hän tietää että kyllä vaimo hoitaa ja huolehtii niin hänen ei tarvitse. Parisuhteessa kun ollaan niin siihen liittyy muutenkin oma dynamiikkansa joka poistuu kun parisuhde loppuu. Silloin myös suhde lapsiin saattaa muuttua. Jos taas on niin että mies ei kerta kaikkiaan tykkää lapsistaan niin hän ei todennäköisesti haluaisi heitä edes juurikaan tavata. Sairaan parisuhteen jatkaminenkaan ei ole lasten etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli tuollainen. En tuntenut häntä ollenkaan vaikka hän asui saman katon alla, ja koen ettei minulla ole ollut isää tai muutakaan miehen mallia elämässäni ollenkaan. Vanhempani eivät edes jutelleet keskenään koskaan. Isä oli ikään kuin joku alivuokralainen joka vain asui yhdessä huoneessa meidän kotona. Tulipa hyvää esimerkkiä parisuhteesta ja muutenkin miehistä minulle aikuisuuteen…
Mitä ratkaisua olisit sitten halunnut? Että äitisi olisi ottanut avioeron ja olisit joutunut asumaan joka toinen viikko isäsi luona? Koska niinhän siinä useimmiten käy. Olisiko se ollut sinulle onnellinen lapsuus?
Mun vanhemmat on eronneet ja mun vuoroviikkoasuminen sujui oikein mallikkaasti ja vanhemmat ei koskaan riidelleet mun aikana, eikä kumpikaan ole koskaan puhunut toisesta mitään pahaa mulle. En todellakaan olisi halunnut, että olisivat olleet onnettomina yhdessä vain mun takia. Molemmilla on eron jälkeen uudet parisuhteet, jotka on kestäneet toistaiseksi vuosia ja molemmat vaikuttaa onnellisilta, ollaan paljon tekemisissä molempien perheiden kanssa ja perhejuhlissa mun vanhemmat osaa käyttäytyä fiksusti myös toistensa seurassa, myös uudet kumppanit. Ei kaikki eroperheet todellakaan ole rikkinäisiä ja riitaisia.
Ei tietenkään kaikki eroperheet ole rikkinäisiä ja riitaisia. Mutta aapeen lasten isä ei oikein vaikuta siltä, että hän olisi hyvä ja läsnäoleva isä eron jälkeenkään. Eikä vaikuta siltäkään että tuo mies saisi jostain uuden hyvän parisuhteen. Perheensä emotionaalisesti hylänneet kahden melko pienen lapsen keski-ikäiset isämiehet ei ole mitään kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli tuollainen. En tuntenut häntä ollenkaan vaikka hän asui saman katon alla, ja koen ettei minulla ole ollut isää tai muutakaan miehen mallia elämässäni ollenkaan. Vanhempani eivät edes jutelleet keskenään koskaan. Isä oli ikään kuin joku alivuokralainen joka vain asui yhdessä huoneessa meidän kotona. Tulipa hyvää esimerkkiä parisuhteesta ja muutenkin miehistä minulle aikuisuuteen…
Mitä ratkaisua olisit sitten halunnut? Että äitisi olisi ottanut avioeron ja olisit joutunut asumaan joka toinen viikko isäsi luona? Koska niinhän siinä useimmiten käy. Olisiko se ollut sinulle onnellinen lapsuus?
Mun vanhemmat on eronneet ja mun vuoroviikkoasuminen sujui oikein mallikkaasti ja vanhemmat ei koskaan riidelleet mun aikana, eikä kumpikaan ole koskaan puhunut toisesta mitään pahaa mulle. En todellakaan olisi halunnut, että olisivat olleet onnettomina yhdessä vain mun takia. Molemmilla on eron jälkeen uudet parisuhteet, jotka on kestäneet toistaiseksi vuosia ja molemmat vaikuttaa onnellisilta, ollaan paljon tekemisissä molempien perheiden kanssa ja perhejuhlissa mun vanhemmat osaa käyttäytyä fiksusti myös toistensa seurassa, myös uudet kumppanit. Ei kaikki eroperheet todellakaan ole rikkinäisiä ja riitaisia.
Mitään ydinperhettä ei ole koskaan ollut olemassakaan kuin kristillisdemokraattien esitteissä. Perhe, jossa on äiti, isä ja heidän biologiset lapsensa, ei ole ikinä ollut pysyvä yksikkö. Ideaali se kyllä on ollut, ja siinäkään ideaalissa ei ole mitään pahaa. Oikea elämä ei kuitenkaan aina mene kuin suunnitellaan. Ihminen on selvinnyt simpansseista pisimmälle juuri siksi, että meillä on ollut heimossa muitakin hoitamassa lapsia kuin se pyhä ydinperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap opetatko tyttölapsille että ko tyyppinen parisuhde on ok? Vai poikalapsille että naista saa kohdella tällä tavalla? Millä oikeutta tämän? OLET OSA ONGELMAA JA LASTESI IHMISSUHTEET TULEVAT OLEMAAN TOKSISIA
Tietenkin tiedän, että tilanne ei ole hyvä lasten kannalta. Mutta minusta tämä on silti parempi kuin vuoroasuminen tuollaisen isän kanssa. Toinen lapsi on 5, toinen 8. Miten he voisi olla isän luona, kun isä ei edes halua tehdä heidän kanssaan mitään ja murahtelee vain kun lapset menee häneltä jotain kysymään. Se on aika kamala lapsuus olla joka toinen viikonloppu tai enemmänkin kodissa, jossa ainoa paikalla oleva vanhempi (isä) on täysin vetäytyneenä omaan kuplaansa eikä huolehdi edes lasten perustarpeista. Nykyinen tilanne on lapsille kuitenkin parempi. Ap
Niinkö luulet? Jos sun puoliso on oikeasti niin avuton että lapset jää hänen kontollaan heitteille niin huoltajuus pois. Oletko koskaan edes kokeillut? Lähdepä viikoksi jonnekin kylpylälomalle ja puhelin kiinni. Lapset on kyllä hengissä kun tulet takaisin. Olet itse osa tätä dynamiikkaa, se on vaikeinta tajuta
Kyllä minä välillä käynkin menoissani, tosin yhden päivän tai illan, en viikkoa (en edes halua viikoksi yksin matkalle). Isä on silloin kotona, vetäytyneenä kuplaansa, lapset tuijottaa keskenään videoita, ottaa jonkun banaanin ja mehua mitä itse nyt saavat, isä ei laita heille ruokaa tai edes muistuta että muistakaa juoda kun on lämmin (nyt kesällä). Eli isä on fyysisesti paikalla mutta ei millään tavalla läsnä lapsille. Kokeiltu monta kertaa on. Ap
Olin suht samankuuloisessa liitossa, myös usesmpi lapsi. Jos olin päivän poissa, niin illalla kotiin tullessa piti vielä alkaa kokkaamaan lämmintä ruokaa, kun lasten isä oli vaan työntänyt banaaneja ja pillimehuja päivällä ruuaksi.
Kun lopulta mittani täyttyi ja nostin kytkintä, alkoi lasten isä ihan unelmaisäksi. Mun mielestä hyvä niin, alkoi vihdoin tekemään lasten kanssa kaikenlaista ja loi heihin suhteet. Jos olisi liiton aikana ollut yhtä aloitteellinen ja aktiivinen, tuskin oltaisiin edes erottu. Ja kyllä, yritin puhua liiton aikana, että olen aivan loppu huushollin pyörittämiseen, mutta kaikui kuuroille korville, kuulemma uhkailin. Ei, se_oli_tosiasia.
Ymmärrän hyvin miksei ap edes halua erota. En minäkään tuossa tilanteessa. Siis vielä. Kun lapset niin pieniä, en haluaisi heitä isälleen joka ehkä pitää ne hengissä muttei mitään muuta. Ja siitä hengissäpidostakaan ei ole mitään takeita; päiväkoti ja eskari-ikäisiä pitää vielä oikeasti vahtia, keksivät kaikenlaista mutteivät omaa vielä itsesuojeluvaistoa. Mies räpläis kännykkää kun lapsi vaikka hukkuu järveen, tms.
Mutta valmistelisin eron. Ja kun nuorinkin lapsi täyttää sen 12v (jolloin tosiaan saa itse valita tapaako vanhempaansa) niin eroaisin sitten. Tai ehkä jo kun ovat 10v; kai heitäkin jo voidaan kuunnella jos eivät missään nimessä halua isälleen. Ja tuskinpa tuollainen isä edes välittää vaikkeivat tulisi. Toinen lapsista taisi olla alle kouluikäinen. 4-5v iästä on tosi pitkä matka vielä 12v, en antaisi yksin isälleen tuon ikäisiä.
Joten anna ap miehen elää kuplassaan toistaiseksi kunhan maksaa edes puoliksi asumisen ynnänmuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli tuollainen. En tuntenut häntä ollenkaan vaikka hän asui saman katon alla, ja koen ettei minulla ole ollut isää tai muutakaan miehen mallia elämässäni ollenkaan. Vanhempani eivät edes jutelleet keskenään koskaan. Isä oli ikään kuin joku alivuokralainen joka vain asui yhdessä huoneessa meidän kotona. Tulipa hyvää esimerkkiä parisuhteesta ja muutenkin miehistä minulle aikuisuuteen…
Mitä ratkaisua olisit sitten halunnut? Että äitisi olisi ottanut avioeron ja olisit joutunut asumaan joka toinen viikko isäsi luona? Koska niinhän siinä useimmiten käy. Olisiko se ollut sinulle onnellinen lapsuus?
Mun vanhemmat on eronneet ja mun vuoroviikkoasuminen sujui oikein mallikkaasti ja vanhemmat ei koskaan riidelleet mun aikana, eikä kumpikaan ole koskaan puhunut toisesta mitään pahaa mulle. En todellakaan olisi halunnut, että olisivat olleet onnettomina yhdessä vain mun takia. Molemmilla on eron jälkeen uudet parisuhteet, jotka on kestäneet toistaiseksi vuosia ja molemmat vaikuttaa onnellisilta, ollaan paljon tekemisissä molempien perheiden kanssa ja perhejuhlissa mun vanhemmat osaa käyttäytyä fiksusti myös toistensa seurassa, myös uudet kumppanit. Ei kaikki eroperheet todellakaan ole rikkinäisiä ja riitaisia.
Ei tietenkään kaikki eroperheet ole rikkinäisiä ja riitaisia. Mutta aapeen lasten isä ei oikein vaikuta siltä, että hän olisi hyvä ja läsnäoleva isä eron jälkeenkään. Eikä vaikuta siltäkään että tuo mies saisi jostain uuden hyvän parisuhteen. Perheensä emotionaalisesti hylänneet kahden melko pienen lapsen keski-ikäiset isämiehet ei ole mitään kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla.
Oma kokemukseni on eri. Eron jälkeen mies alkoi ottaa vihdoin vastuuta arjesta ja lapsista, tosin alussa yritti saada mut edelleen hoitamaan lasten asioita, mutta oppi lopulta hoitamaan itsekin.
Mikä ihmeen ajatus, että apn miehen edes pitäisi löytää uutta kumppania, hyvää tai huonoa? Äiti tai isä osaa olla hyvä vanhempi yksinäänkin jos sikseen tulee, joskus jopa parempi ilman uutta kumppania vieressä häröilemässä ja säätämässä.
On selvää, että aapeen luottamus mieheensä niin aviopuolisona kuin yhteisten lasten isänä on romahtanut täysin. Ymmärrän hyvin, että aapee ei uskalla erota, koska ei pysty enää pisaraakaan luottamaan siihen, että isä huolehtisi lapsistaan eron jälkeen. Kun kuitenkin isän niin halutessa hän saa lapset osan ajaksi luokseen, vaikka lapset ei haluaisi tai vaikka hän ei lapsista huolehtisi. Laiminlyöntien tulee olla todella suuria, jotta saa valvotut tapaamiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli tuollainen. En tuntenut häntä ollenkaan vaikka hän asui saman katon alla, ja koen ettei minulla ole ollut isää tai muutakaan miehen mallia elämässäni ollenkaan. Vanhempani eivät edes jutelleet keskenään koskaan. Isä oli ikään kuin joku alivuokralainen joka vain asui yhdessä huoneessa meidän kotona. Tulipa hyvää esimerkkiä parisuhteesta ja muutenkin miehistä minulle aikuisuuteen…
Mitä ratkaisua olisit sitten halunnut? Että äitisi olisi ottanut avioeron ja olisit joutunut asumaan joka toinen viikko isäsi luona? Koska niinhän siinä useimmiten käy. Olisiko se ollut sinulle onnellinen lapsuus?
Mun vanhemmat on eronneet ja mun vuoroviikkoasuminen sujui oikein mallikkaasti ja vanhemmat ei koskaan riidelleet mun aikana, eikä kumpikaan ole koskaan puhunut toisesta mitään pahaa mulle. En todellakaan olisi halunnut, että olisivat olleet onnettomina yhdessä vain mun takia. Molemmilla on eron jälkeen uudet parisuhteet, jotka on kestäneet toistaiseksi vuosia ja molemmat vaikuttaa onnellisilta, ollaan paljon tekemisissä molempien perheiden kanssa ja perhejuhlissa mun vanhemmat osaa käyttäytyä fiksusti myös toistensa seurassa, myös uudet kumppanit. Ei kaikki eroperheet todellakaan ole rikkinäisiä ja riitaisia.
Ei tietenkään kaikki eroperheet ole rikkinäisiä ja riitaisia. Mutta aapeen lasten isä ei oikein vaikuta siltä, että hän olisi hyvä ja läsnäoleva isä eron jälkeenkään. Eikä vaikuta siltäkään että tuo mies saisi jostain uuden hyvän parisuhteen. Perheensä emotionaalisesti hylänneet kahden melko pienen lapsen keski-ikäiset isämiehet ei ole mitään kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla.
Mikä helvetin pakkomielle uudesta kumppanista? Eron jälkeen tekee erittäin hyvää olla edes hetki yksin, eikä olla ryntäämässä uuteen suhteeseen, ja keskittyä olemaan lasten tukena erossa ja hyvä vanhempi. Uusia suhteita voi miettiä myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika unelmatilanne sun miehellä. Ei tarvi asua yksin ja palvelu pelaa. Sinä hoidat aivan kaiken lapsia myöten
On kuin teini-ikään jäänyt poikanen joka ei pahemmin osallistu perhe-elämään mutta äiti hoitaa kodin ja sisarukset. Annat varmaan seksiäkin hänelle?
Olisinpa mies kun niillä on näin helppoaEn ihan hahmota, miten olisi unelmaelämä elää vain itsekseen jossain kännykänruudulla niin, että lasten lapsuus menee itseltä kokonaan ohi. Ei tuo mikään unelmatilanne ole, vaan silkkaa elämäntuhlausta.
Olen vapaaehtoisesti lapseton nainen mutta jos minulla olisi puoliso joka tekisi lapset ja hoitaisi kodin ja kaiken mitä siihen liittyy, voisin suostua ns. isäksi
Minulla olisi kotona elämää ja vilskettä ilman vastuuta. Vaimo maksaa laskut puoleksi. Ruuat ja pyykit hoituu kuin taikuudella. Saan itse tehdä mitä huvittaa (en tosin eläisi kännykässä) ja painaa uraa sekä harrastuksia mielin määrin. Jos rakastun, voin aloittaa jännittävän salasuhteen
Tähän pakettiin kuuluu luonnollisesti se etten välittäisi lasteni äidistä hevon peetä kuten Ap tilanteessa, eli ei huonoa omaatuntoa kaltoinkohtelustaTuo olisi kokonaan erilainen juttu. Ap:n tekstistä käy ilmi, että kyse on alunperin ollut parisuhteesta ja perheen perustamisesta yhdessä eikä mistään kuvaamasi kaltaisesta "järjestelystä".
Vähän ohis, mutta uskotko oikeasti, että kulissisuhteessa ja kulissiperheessä oleva saa tuosta noin vaan rakkautensa kohteen "jännittävään salasuhteeseen"? Aika iso osa meistä ei halua olla tahollaan varatun ihmisen salasuhde, vaan rakastuneena haluaa oikean parisuhteen. Enemmänkin ovat haihattelua nämä "voisi olla oma perhe, johno ei tarvitse panostaa yhtään, ja sitten voisi rakastua johonkin toiseen ja ottaa salasuhteen".
nosto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä postauksia on täällä herra tiea kuinka monta. Aina sama virsi. Kun se mies kuitenkin mahdollistaa talon, autot ja miut puitteet (rahaa yhdessä jaettavaksi) ja sinä saanut ne lapset (joita moni mies ei edes halua) niin ole nyt vaan onnellinen ja leiki perhettä herra ties kuinka kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap opetatko tyttölapsille että ko tyyppinen parisuhde on ok? Vai poikalapsille että naista saa kohdella tällä tavalla? Millä oikeutta tämän? OLET OSA ONGELMAA JA LASTESI IHMISSUHTEET TULEVAT OLEMAAN TOKSISIA
Tietenkin tiedän, että tilanne ei ole hyvä lasten kannalta. Mutta minusta tämä on silti parempi kuin vuoroasuminen tuollaisen isän kanssa. Toinen lapsi on 5, toinen 8. Miten he voisi olla isän luona, kun isä ei edes halua tehdä heidän kanssaan mitään ja murahtelee vain kun lapset menee häneltä jotain kysymään. Se on aika kamala lapsuus olla joka toinen viikonloppu tai enemmänkin kodissa, jossa ainoa paikalla oleva vanhempi (isä) on täysin vetäytyneenä omaan kuplaansa eikä huolehdi edes lasten perustarpeista. Nykyinen tilanne on lapsille kuitenkin parempi. Ap
Niinkö luulet? Jos sun puoliso on oikeasti niin avuton että lapset jää hänen kontollaan heitteille niin huoltajuus pois. Oletko koskaan edes kokeillut? Lähdepä viikoksi jonnekin kylpylälomalle ja puhelin kiinni. Lapset on kyllä hengissä kun tulet takaisin. Olet itse osa tätä dynamiikkaa, se on vaikeinta tajuta
Kyllä minä välillä käynkin menoissani, tosin yhden päivän tai illan, en viikkoa (en edes halua viikoksi yksin matkalle). Isä on silloin kotona, vetäytyneenä kuplaansa, lapset tuijottaa keskenään videoita, ottaa jonkun banaanin ja mehua mitä itse nyt saavat, isä ei laita heille ruokaa tai edes muistuta että muistakaa juoda kun on lämmin (nyt kesällä). Eli isä on fyysisesti paikalla mutta ei millään tavalla läsnä lapsille. Kokeiltu monta kertaa on. Ap
Olin suht samankuuloisessa liitossa, myös usesmpi lapsi. Jos olin päivän poissa, niin illalla kotiin tullessa piti vielä alkaa kokkaamaan lämmintä ruokaa, kun lasten isä oli vaan työntänyt banaaneja ja pillimehuja päivällä ruuaksi.
Kun lopulta mittani täyttyi ja nostin kytkintä, alkoi lasten isä ihan unelmaisäksi. Mun mielestä hyvä niin, alkoi vihdoin tekemään lasten kanssa kaikenlaista ja loi heihin suhteet. Jos olisi liiton aikana ollut yhtä aloitteellinen ja aktiivinen, tuskin oltaisiin edes erottu. Ja kyllä, yritin puhua liiton aikana, että olen aivan loppu huushollin pyörittämiseen, mutta kaikui kuuroille korville, kuulemma uhkailin. Ei, se_oli_tosiasia.
Tämä on nykyliittojen suuri ongelma, miehellä ei ole mitään todellista pakkoa tehdä mitään perheensä eteen ja niinpä monet valitsevat laiminlyönnin. Sitten itketään miten vaimo jätti vaikka ongelmia ei ollut.
Toisaalla taas nuoremmat miehet harmittelevat miten vaikeaa on löytää nainen perheenperustamiseen vaikka ainoa asia mitä itsellä on tarjota on ruho josta lähtee lämmin pieru. Viime aikoina olen nähnyt netissä jopa keskustelua siitä miten mies tarvitsee naisen nalkuttamaan että saa elämässä jotain aikaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan puhuneet avioerosta?
Olen useamman kerran sanonut miehelle, että miksi et ota eroa minusta kun et kerran suostu mihinkään yhteiseen elämään minun ja lasten kanssa. Mies joko suuttuu tästä tai tiuskaisee että hån ei halua erota. Ap
Eli haluat siirtää vastuun omasta elämästäsi miehelle?
Ap odottaa miehen tekevän ratkaisun. Miksi mies haluaisi erota, hänellähän on asiat vallan loistavasti!
Vierailija kirjoitti:
Näitä postauksia on täällä herra tiea kuinka monta. Aina sama virsi. Kun se mies kuitenkin mahdollistaa talon, autot ja miut puitteet (rahaa yhdessä jaettavaksi) ja sinä saanut ne lapset (joita moni mies ei edes halua) niin ole nyt vaan onnellinen ja leiki perhettä herra ties kuinka kauan.
Kuten joku täällä joskus on todennut, se on kuin pysäköinti: jäämällä hyväksyt ehdot.
Suosittelen aplle samaa, nautit nyt, kun kulissit on kuitenkin kunnossa ja kuten itsekin sanot, se riittää sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap opetatko tyttölapsille että ko tyyppinen parisuhde on ok? Vai poikalapsille että naista saa kohdella tällä tavalla? Millä oikeutta tämän? OLET OSA ONGELMAA JA LASTESI IHMISSUHTEET TULEVAT OLEMAAN TOKSISIA
Tietenkin tiedän, että tilanne ei ole hyvä lasten kannalta. Mutta minusta tämä on silti parempi kuin vuoroasuminen tuollaisen isän kanssa. Toinen lapsi on 5, toinen 8. Miten he voisi olla isän luona, kun isä ei edes halua tehdä heidän kanssaan mitään ja murahtelee vain kun lapset menee häneltä jotain kysymään. Se on aika kamala lapsuus olla joka toinen viikonloppu tai enemmänkin kodissa, jossa ainoa paikalla oleva vanhempi (isä) on täysin vetäytyneenä omaan kuplaansa eikä huolehdi edes lasten perustarpeista. Nykyinen tilanne on lapsille kuitenkin parempi. Ap
Niinkö luulet? Jos sun puoliso on oikeasti niin avuton että lapset jää hänen kontollaan heitteille niin huoltajuus pois. Oletko koskaan edes kokeillut? Lähdepä viikoksi jonnekin kylpylälomalle ja puhelin kiinni. Lapset on kyllä hengissä kun tulet takaisin. Olet itse osa tätä dynamiikkaa, se on vaikeinta tajuta
Kyllä minä välillä käynkin menoissani, tosin yhden päivän tai illan, en viikkoa (en edes halua viikoksi yksin matkalle). Isä on silloin kotona, vetäytyneenä kuplaansa, lapset tuijottaa keskenään videoita, ottaa jonkun banaanin ja mehua mitä itse nyt saavat, isä ei laita heille ruokaa tai edes muistuta että muistakaa juoda kun on lämmin (nyt kesällä). Eli isä on fyysisesti paikalla mutta ei millään tavalla läsnä lapsille. Kokeiltu monta kertaa on. Ap
Olin suht samankuuloisessa liitossa, myös usesmpi lapsi. Jos olin päivän poissa, niin illalla kotiin tullessa piti vielä alkaa kokkaamaan lämmintä ruokaa, kun lasten isä oli vaan työntänyt banaaneja ja pillimehuja päivällä ruuaksi.
Kun lopulta mittani täyttyi ja nostin kytkintä, alkoi lasten isä ihan unelmaisäksi. Mun mielestä hyvä niin, alkoi vihdoin tekemään lasten kanssa kaikenlaista ja loi heihin suhteet. Jos olisi liiton aikana ollut yhtä aloitteellinen ja aktiivinen, tuskin oltaisiin edes erottu. Ja kyllä, yritin puhua liiton aikana, että olen aivan loppu huushollin pyörittämiseen, mutta kaikui kuuroille korville, kuulemma uhkailin. Ei, se_oli_tosiasia.
Tämä on nykyliittojen suuri ongelma, miehellä ei ole mitään todellista pakkoa tehdä mitään perheensä eteen ja niinpä monet valitsevat laiminlyönnin. Sitten itketään miten vaimo jätti vaikka ongelmia ei ollut.
Toisaalla taas nuoremmat miehet harmittelevat miten vaikeaa on löytää nainen perheenperustamiseen vaikka ainoa asia mitä itsellä on tarjota on ruho josta lähtee lämmin pieru. Viime aikoina olen nähnyt netissä jopa keskustelua siitä miten mies tarvitsee naisen nalkuttamaan että saa elämässä jotain aikaan :D
Uskokaa tai älkää, tällekin perheenisälle eroilmoitus tuli ihan puskista. Kun eihänhän hänellä mitään ongelmia ollut.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika unelmatilanne sun miehellä. Ei tarvi asua yksin ja palvelu pelaa. Sinä hoidat aivan kaiken lapsia myöten
On kuin teini-ikään jäänyt poikanen joka ei pahemmin osallistu perhe-elämään mutta äiti hoitaa kodin ja sisarukset. Annat varmaan seksiäkin hänelle?
Olisinpa mies kun niillä on näin helppoaEn ihan hahmota, miten olisi unelmaelämä elää vain itsekseen jossain kännykänruudulla niin, että lasten lapsuus menee itseltä kokonaan ohi. Ei tuo mikään unelmatilanne ole, vaan silkkaa elämäntuhlausta.
Olen vapaaehtoisesti lapseton nainen mutta jos minulla olisi puoliso joka tekisi lapset ja hoitaisi kodin ja kaiken mitä siihen liittyy, voisin suostua ns. isäksi
Minulla olisi kotona elämää ja vilskettä ilman vastuuta. Vaimo maksaa laskut puoleksi. Ruuat ja pyykit hoituu kuin taikuudella. Saan itse tehdä mitä huvittaa (en tosin eläisi kännykässä) ja painaa uraa sekä harrastuksia mielin määrin. Jos rakastun, voin aloittaa jännittävän salasuhteen
Tähän pakettiin kuuluu luonnollisesti se etten välittäisi lasteni äidistä hevon peetä kuten Ap tilanteessa, eli ei huonoa omaatuntoa kaltoinkohtelustaTuo olisi kokonaan erilainen juttu. Ap:n tekstistä käy ilmi, että kyse on alunperin ollut parisuhteesta ja perheen perustamisesta yhdessä eikä mistään kuvaamasi kaltaisesta "järjestelystä".
Vähän ohis, mutta uskotko oikeasti, että kulissisuhteessa ja kulissiperheessä oleva saa tuosta noin vaan rakkautensa kohteen "jännittävään salasuhteeseen"? Aika iso osa meistä ei halua olla tahollaan varatun ihmisen salasuhde, vaan rakastuneena haluaa oikean parisuhteen. Enemmänkin ovat haihattelua nämä "voisi olla oma perhe, johno ei tarvitse panostaa yhtään, ja sitten voisi rakastua johonkin toiseen ja ottaa salasuhteen".
nosto
Olen tuo kenelle olet vastannut enkä jaksanut jatkaa keskustelua tämän pidemmälle. Kiinnostus lopahti tuohon keskustelutyylin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa epäsosiaaliselta ja masentuneelta ihmiseltä. Eikö hän ymmärrä, että jos lapsia hankitaan, niiden kanssa vietetään aikaa ja paljon. Kerropa miehellesi vähän faktoja, miten yhdessä eletään. Miksi itse katselet tommosta miestä?
Jos mies onkin autisti ja sulkeutumalla hän vain lataa akkujaan. Tuollainen syyllistys on myrkkyä jos toiminnan taustalla onkin autistinen tunnesäätelykemanismi eikä masennus.
Ei ole kokemusta autimista, mutta luulen, että tämäntyyppistä käytöstä olisi ollut jo ennen lapsia. Ja pari vuottahan hän oli osallistunutkin, mutta vetäytynyt sitten.
Onkohan miehellä jotain masennusta tai uupumusta vai ihan vain oma valinta toimia näin?
Diagnosoimaton autisti voi maskata läpi lapsuutensa ja nuoruutensa ja aikuiselämänsä. Pari vuotta perhe-elämää voi helposti maskata kaiken maskaamisen päälle ja lainata koko tämä aika lusikoita tulevaisuudelta, veikkaan ettei ollenkaan mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan puhuneet avioerosta?
Olen useamman kerran sanonut miehelle, että miksi et ota eroa minusta kun et kerran suostu mihinkään yhteiseen elämään minun ja lasten kanssa. Mies joko suuttuu tästä tai tiuskaisee että hån ei halua erota. Ap
Miksi ulkoistat eron toiselle osapuolelle, mikset ajattele lapsiasi minkälaisen mallin näytät heille perhe-elämästä ja kahden aikuisen parisuhteesta? Kun lapsesi aikuistuvat ja ymmärtävät miten sairas heidän perheensä oli eikä äiti tehnyt yhtään mitään, ei tarvitse lapsenlapsia eikä omia lapsia odotella käymään eikä missään asiassa.
Jos AP ottaa eron ja sen seurauksena nuo lapset joutuu joka toinen viikonloppu kärsimään ahdistavan, ärtyneet ja puhumattoman faijan luukussa ilman kunnon huilenpitoa ja ruokaa, niin lapset varmasti hihkuu riemusta. Oi ihana mutsi kun paransit meidän elämää näin! Omakotitalossakaan ei saada enää asua, mut hei, faijalla on niin ihkua kun se ei tee meidän avuksi mitään eikä puhu meille mitään eikä laita ees ruokaa, niin oi onnea!
Mistä sitä tietää miten mies muuttuisi jos hän olisi yksin vastuussa lapsista. Nyt hän tietää että kyllä vaimo hoitaa ja huolehtii niin hänen ei tarvitse. Parisuhteessa kun ollaan niin siihen liittyy muutenkin oma dynamiikkansa joka poistuu kun parisuhde loppuu. Silloin myös suhde lapsiin saattaa muuttua. Jos taas on niin että mies ei kerta kaikkiaan tykkää lapsistaan niin hän ei todennäköisesti haluaisi heitä edes juurikaan tavata. Sairaan parisuhteen jatkaminenkaan ei ole lasten etu.
Apn tilanne ei varsinaisesti voi edes huonontua, jos mies poistetaan kuviosta, vain parantua. Siis lasten isän osalta.
Muuten en viitsi edes sanoa, mitä mieltä olen ihmisistä, jotka roikkuu pskoissa liitoissa kulissien takia. Omapahan on valintansa, mutta en kuuntele valitusta siitä sekunttiakaan.
Mitäkö tehdä? Jos yritykset puhua miehen kanssa ei johda toivottuihin tuloksiin, jäät tietysti tuohon kulissiliuttoon, niinhän sä itsekin sanot. Mitä sä haluat tietää?
Vierailija kirjoitti:
Mitäkö tehdä? Jos yritykset puhua miehen kanssa ei johda toivottuihin tuloksiin, jäät tietysti tuohon kulissiliuttoon, niinhän sä itsekin sanot. Mitä sä haluat tietää?
Se haluaa tietää miksi mies on tuollainen ja miten Ap voisi miehen ja liiton muuttaa. Ei mene perille että ei tuu tapahtumaan. Miehen käytös on esitetty eri tavoilla kymmenen kertaa.
Komppaan.