Lue keskustelun säännöt.
Mieheni elää omassa kuplassaan erillistä elämää meidän perheestä. Mitä tehdä?
25.06.2026 |
Mies ei osallistu oikein mihinkään perheen yhteisiin juttuihin, ei arkena eikä lomalla. Hän elää kuin omassa kuplassaan, erillään lapsistaan ja minusta. Ei tosin paljoa kulje muissa omissa menoissaan kuin töissä, mutta kotona vetäytyy omaan kuplaansa, kesällä pihalle ja huonolla säällä tai talvella sohvalle tms, käytännössä aina kännykkänsä taakse. Välillä käy yksin lenkillä. Ei koskaan halua lähteä lasten ja minun kanssa minnekään, ei edes lasten kanssa ilman minua. Ei osallistu kotitöihin kotona, omat pyykkinsä pesee ja siinä se. Ei osallistu yhteisiin syömisiin kotona, ostelee itselleen mikropitsoja joita lämmittää yksin mikrossa ja syö yksin, yleensä sen jälkeen kun perheen ruoka on ollut pöydässä ja lapset ja minä syöneet, hän ei saavu yhteiseen pöytään. On ärtyisä kun häneltä jotain kyselee. Lapset kun pyytää jonnekin niin vastaa vain parilla sanalla että en nyt tule, ja lapset ihmettelee että onpa outo isä. Ei kuitenkaan halua erota, olen sitäkin kysynyt. Someen postailee välillä kuvia perhejutuista (minun ottamia kuvia, kun hän ei osallistu edes ottamalla kuvia). Mikä idea on elää noin, että vetäytyy perheestään täysin?
Kommentit (267)
Jos mies lämmittelee ja syö vain einespizzoja, niin ei ole ihme, että on tuollainen, flegmaattinen ja masentunut.
Jotain tarttis miehen ruvata tekemään, ruokaremontti ja liikuntakin voisivat auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap opetatko tyttölapsille että ko tyyppinen parisuhde on ok? Vai poikalapsille että naista saa kohdella tällä tavalla? Millä oikeutta tämän? OLET OSA ONGELMAA JA LASTESI IHMISSUHTEET TULEVAT OLEMAAN TOKSISIA
Tietenkin tiedän, että tilanne ei ole hyvä lasten kannalta. Mutta minusta tämä on silti parempi kuin vuoroasuminen tuollaisen isän kanssa. Toinen lapsi on 5, toinen 8. Miten he voisi olla isän luona, kun isä ei edes halua tehdä heidän kanssaan mitään ja murahtelee vain kun lapset menee häneltä jotain kysymään. Se on aika kamala lapsuus olla joka toinen viikonloppu tai enemmänkin kodissa, jossa ainoa paikalla oleva vanhempi (isä) on täysin vetäytyneenä omaan kuplaansa eikä huolehdi edes lasten perustarpeista. Nykyinen tilanne on lapsille kuitenkin parempi. Ap
Nykytila ei ole parempi, parempi olisi sitten että sinä asut lasten kanssa perheenä ja lapset joutuvat harvemmin pettymään siihen, ettei isää kiinnosta olla heidän kanssaan eikä edes tutustua heihin lähemmin. Nyt isä on elävä kuollut olkkarissa, painolasti sinulle ja lapsille henkisesti. Torjuntaa ja hylkäämistä päivästä toiseen. Sitten kun isälle sovittu tapaamiset, jos hän ei niihin tule, lapset eivät pian enää odota. Totta kai se on äärimmäisen surullista myös.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet selvästi ainoa aikuinen tuossa perheessä ja sinun pitäisi ottaa vastuu lasten elämästä, tulevaisuudesta ja mielenterveydestä. Tuo teidän kuvio on todella haitallinen lasten mielenterveydelle sekä kiintymys- ja parisuhdemallille. Omakotitalo eikä mikään aineellinen asia korvaa sitä asiaa että lasten isä hylkää omat lapsensa joka ikinen päivä ja kotona on outo ilmapiiri. Mieti että jos sinä aikuisena et ymmärrä mistä on kyse niin lapset ymmärtävät vielä huonommin. Yleensä noissa tilanteissa lapset alkavat syytyämään itseään ja etsimään vikaa itsestään. Aikuistuttuaan lapset eivät todellakaan tule kiittämään sinua siitä että jäit ja mahdollistit heidän asumisen omakotitalossa. Pahimmassa tapauksessa pilaat heidän mahdollisuudet normaaliin parisuhteeseen.
Sinuna minä keskustelisin miehen kanssa ja ilmoittaisin että jos tilanne ei muutu niin ero tulee. Jos hän ei muutu niin sitten homma olisi selvä. Koulun vaihto on ensimmäisillä luokilla kiitenkin vielä aika helppoa. Ala-asteen lopussa tai yläasteella huomattavasti vaikeampaa.
Samaa mieltä. Minä kasvoin tuollaisessa perheessä. Olen jo aikuinen ja minulla on ollut järkyttäviä ongelmia joista en ole edes terapian avulla päässyt kokonaan eroon. Esimerkiksi takerrun jokaiseen mieheen joka osoittaa vähänkin kiinnostusta vaikken itse edes oikeasti olisi kiinnostunut hänestä ja pelkään hylätyksi tulemista kuollakseni. Kaikki suhteet elämäni aikana ovat epäonnistuneet ja niitä on ollut useita kymmeniä. Kyllä nämä ovat etäisen isän ja vanhempien keskinäisen oudon dynamiikan seurauksia.
Näin se on eläimilläkin, muilla kädellisillä siis. Koiras murjottaa, vahtii laumaa ja on olemassa. Jos mies olisi ns. osallistuva isä niin hän olisi huono isä, sillä miehillä ei ole hoivavaistoa ja empatiakykyä, eikä äidinvaistoa. Lapset huutavat ja kärsivät heidän kourissaan, traumatisoituvat.
Trust me, tilanne on hyvä jos mies on läsnä mutta ei sotkeennu. Sellainen vakaa 8+. Helposti jos mies alkaa osallistumaan niin mennään tuosta alaspäin eikä ylöspäin.
hylkää omat lapsensa joka ikinen päivä ja kotona on outo ilmapiiri.
Ei vaan luonnollinen. Katso joskus miten vaikka gorillat ja orangit elävät. Emo on symbioosissa poikasen kanssa useita vuosia, koira on pelkkä laumanvartija. Sen sijaan aikuinen uros joka alkaa leikkimään emoa tai sisarusta lapselle vinouttaa ja vääristää tämän psyykettä.
Siitä ei tarvitse tehdä outoa koska se ei sitä ole. Äidin ajatukset aiheesta vaikuttavat asiaan paljon. Hyväksy se ja ole onnellinen, se on oikeasti hyvä.
Lisäksi huomautan että jos eroatte niin lapset joutuvat kahdestaan murjomiehen hoteisiin ja se on heille vielä traumaattisempaa. Tämän lisäksi erolapsilla on monikymmenkertainen riski tulla pahoinpidellyksi, jos ja kun vanhemmat pariutuvat uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet selvästi ainoa aikuinen tuossa perheessä ja sinun pitäisi ottaa vastuu lasten elämästä, tulevaisuudesta ja mielenterveydestä. Tuo teidän kuvio on todella haitallinen lasten mielenterveydelle sekä kiintymys- ja parisuhdemallille. Omakotitalo eikä mikään aineellinen asia korvaa sitä asiaa että lasten isä hylkää omat lapsensa joka ikinen päivä ja kotona on outo ilmapiiri. Mieti että jos sinä aikuisena et ymmärrä mistä on kyse niin lapset ymmärtävät vielä huonommin. Yleensä noissa tilanteissa lapset alkavat syytyämään itseään ja etsimään vikaa itsestään. Aikuistuttuaan lapset eivät todellakaan tule kiittämään sinua siitä että jäit ja mahdollistit heidän asumisen omakotitalossa. Pahimmassa tapauksessa pilaat heidän mahdollisuudet normaaliin parisuhteeseen.
Sinuna minä keskustelisin miehen kanssa ja ilmoittaisin että jos tilanne ei muutu niin ero tulee. Jos hän ei muutu niin sitten homma olisi selvä. Koulun vaihto on ensimmäisillä luokilla kiitenkin vielä aika helppoa. Ala-asteen lopussa tai yläasteella huomattavasti vaikeampaa.
Samaa mieltä. Minä kasvoin tuollaisessa perheessä. Olen jo aikuinen ja minulla on ollut järkyttäviä ongelmia joista en ole edes terapian avulla päässyt kokonaan eroon. Esimerkiksi takerrun jokaiseen mieheen joka osoittaa vähänkin kiinnostusta vaikken itse edes oikeasti olisi kiinnostunut hänestä ja pelkään hylätyksi tulemista kuollakseni. Kaikki suhteet elämäni aikana ovat epäonnistuneet ja niitä on ollut useita kymmeniä. Kyllä nämä ovat etäisen isän ja vanhempien keskinäisen oudon dynamiikan seurauksia.
Sinun Asiasi opetella elämään yksin, eikä syyttää vanhempia. Hyvä puoliso tulee sitten kun olet korjannut suhteesi itseesi.
Tuollainen mies pitää raahata sinne pariterapiaankin väkisin, kertomalla että se on joko pariterapia tai ero.