Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä juttu on että ennen lapset tehtiin nuorina? Oma äitini on ollut 45 v kun kuopuksensa syntyi. En tiedä onko tarpeeksi "ennen"  40-luku.

Isäni s. 1900, nuorin veljensä 1921.  Ei mummokaan enää nuori silloin voinut olla, pitääpä tarkistaa papereista.

Naisethan synnyttivät  niin kauan kuin hormonitoimintaa oli.

Aivan. oma äitini oli syntyessäni 60-luvulla 48-vuotias. Ei olisi tullut mieleenkään omia lapsia saadessani syyllistää häntä lapsien hoitamattomuudesta.  Äiti oli jo 76 kun esikoiseni syhtyi. Ei sen ikäinen enää enimmäkseen edes kykene hoitamaan pieniä lapsia.

Tukea kyllä voi. Eihän tässä mistään hoitamisesta edes puhuta, vaan siitä että olisi tukiverkko.

Ei ole montaa viestiä sitten kun määriteltiin, että mummo ottisi lapset EDES viikoksi. Minun mielestäni se on toive hoitamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä juttu on että ennen lapset tehtiin nuorina? Oma äitini on ollut 45 v kun kuopuksensa syntyi. En tiedä onko tarpeeksi "ennen"  40-luku.

Isäni s. 1900, nuorin veljensä 1921.  Ei mummokaan enää nuori silloin voinut olla, pitääpä tarkistaa papereista.

Naisethan synnyttivät  niin kauan kuin hormonitoimintaa oli.

Aivan. oma äitini oli syntyessäni 60-luvulla 48-vuotias. Ei olisi tullut mieleenkään omia lapsia saadessani syyllistää häntä lapsien hoitamattomuudesta.  Äiti oli jo 76 kun esikoiseni syhtyi. Ei sen ikäinen enää enimmäkseen edes kykene hoitamaan pieniä lapsia.

Tukea kyllä voi. Eihän tässä mistään hoitamisesta edes puhuta, vaan siitä että olisi tukiverkko.

Siis rahaa tarkoitat? 

Onko tuki sulle sama kuin raha? Taidat elää tuilla ja siksi noin kapea katsantokanta.

Mitä tukea sinä odottaisit iäkkäältä ihmiseltä?  Mikään tavara-apuhan ei lapsiperheille kelpaa?

Mitä siis on tuki jos ei apua työnä tai rahana?  Säälimustä kun tyttöriepu menit lapsen tekemään?

Eikä tueksi kelpaa myöskään neuvot tai kokemukset, ne kun ovat niin vääriä nekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kaksi vanhempaa jotka jakavat vastuun perheen asioista. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon, kun on kyse lasten asioista. Hän siivoaa, kokkaa, huolehtii että lapsilla on puhtaat vaatteet, vie päivähoitoon tarvittavat tavarat jne. Hän myös osaltaan vie lapsia lääkäriin ja neuvolaan ja osaa siellä kertoa lasten asiat tasan yhtä hyvin kuin minä. Harvemmin vanhemmuus uuvuttaa, kun vastuu ja tekeminen on jaettu tasaisesti.

Valitettavasti monessa perheessä se on edelleen äiti, joka huolehtii kaikesta ja isä ramppaa kavereilla ja harrastuksissaan.

Näitä kahden vastuullisen vanhemman perheitä on vähemmän kuin ennen, yksin moni äiti yrittää hoidella asiat joten kyllä he tukea tarvitsevat. 

Lähtökohtaisesti kun aikoo hankkia lasta, kannattaisi miettiä, pystyykö kasvattamaan lapsen yksin, jos puoliso kuolee ennenaikaisesti tai eroaa. Jos ei pysty tekemään sitä yksin, ehkä ei kannattaisi hankkia lasta. Sukulaiset eivät ole auttamisvelvollisia, koska se ei ole heidän lapsi, vaan toisen ihmisen lapsi. Auttaminen on vapaaehtoista. Auttamisen vaatiminen sukulaisilta on itsekästä, koska silloin dumppaa seuraukset omista päätöksistä sukulaisten kannettavaksi.

Toki on hyvä, jos etukäteen ymmärtää, että mahdollinen lähiomaisten tuki voi loppua, kun heille tapahtuu jotain odottamatonta. Lasta odottaessa ja lapsen ollessa vauvai, heiltä on ehkä saanut apua, mutta myöhemmin isovanhempi joutuu onnettomuuteen ja tarvitsee hoitoa ja apua. Tuoreen äidin/isän sisarus voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee paljon apua sukulaisilta - silloin vauvaperhe jää vähemmälle avulle. Isovanhempi voi nykyisin joutua selvittelemään puolisonsa tai uuden puolisonsa mahdolliseen muistisairauteen liittyviä asioita, jolloin ei riitä aikaa ja voimia muuhun.

miksi sisarukset, kumminkaimat ja uudet puolisot ajaa omien lasten edelle?

Vauvan äidin tai isän sisarus (vauvan täti tai eno tai setä) on isovanhempien lapsi. Ilman muuta vauvan isovanhemmat haluavat auttaa aikuista lastaan hädän hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kaksi vanhempaa jotka jakavat vastuun perheen asioista. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon, kun on kyse lasten asioista. Hän siivoaa, kokkaa, huolehtii että lapsilla on puhtaat vaatteet, vie päivähoitoon tarvittavat tavarat jne. Hän myös osaltaan vie lapsia lääkäriin ja neuvolaan ja osaa siellä kertoa lasten asiat tasan yhtä hyvin kuin minä. Harvemmin vanhemmuus uuvuttaa, kun vastuu ja tekeminen on jaettu tasaisesti.

Valitettavasti monessa perheessä se on edelleen äiti, joka huolehtii kaikesta ja isä ramppaa kavereilla ja harrastuksissaan.

Näitä kahden vastuullisen vanhemman perheitä on vähemmän kuin ennen, yksin moni äiti yrittää hoidella asiat joten kyllä he tukea tarvitsevat. 

Lähtökohtaisesti kun aikoo hankkia lasta, kannattaisi miettiä, pystyykö kasvattamaan lapsen yksin, jos puoliso kuolee ennenaikaisesti tai eroaa. Jos ei pysty tekemään sitä yksin, ehkä ei kannattaisi hankkia lasta. Sukulaiset eivät ole auttamisvelvollisia, koska se ei ole heidän lapsi, vaan toisen ihmisen lapsi. Auttaminen on vapaaehtoista. Auttamisen vaatiminen sukulaisilta on itsekästä, koska silloin dumppaa seuraukset omista päätöksistä sukulaisten kannettavaksi.

Toki on hyvä, jos etukäteen ymmärtää, että mahdollinen lähiomaisten tuki voi loppua, kun heille tapahtuu jotain odottamatonta. Lasta odottaessa ja lapsen ollessa vauvai, heiltä on ehkä saanut apua, mutta myöhemmin isovanhempi joutuu onnettomuuteen ja tarvitsee hoitoa ja apua. Tuoreen äidin/isän sisarus voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee paljon apua sukulaisilta - silloin vauvaperhe jää vähemmälle avulle. Isovanhempi voi nykyisin joutua selvittelemään puolisonsa tai uuden puolisonsa mahdolliseen muistisairauteen liittyviä asioita, jolloin ei riitä aikaa ja voimia muuhun.

miksi sisarukset, kumminkaimat ja uudet puolisot ajaa omien lasten edelle?

Vauvan äidin tai isän sisarus (vauvan täti tai eno tai setä) on isovanhempien lapsi. Ilman muuta vauvan isovanhemmat haluavat auttaa aikuista lastaan hädän hetkellä.

Mutta se on Saatanasta että auttaisi sitä perheellistä lastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä juttu on että ennen lapset tehtiin nuorina? Oma äitini on ollut 45 v kun kuopuksensa syntyi. En tiedä onko tarpeeksi "ennen"  40-luku.

Isäni s. 1900, nuorin veljensä 1921.  Ei mummokaan enää nuori silloin voinut olla, pitääpä tarkistaa papereista.

Naisethan synnyttivät  niin kauan kuin hormonitoimintaa oli.

Aivan. oma äitini oli syntyessäni 60-luvulla 48-vuotias. Ei olisi tullut mieleenkään omia lapsia saadessani syyllistää häntä lapsien hoitamattomuudesta.  Äiti oli jo 76 kun esikoiseni syhtyi. Ei sen ikäinen enää enimmäkseen edes kykene hoitamaan pieniä lapsia.

Tukea kyllä voi. Eihän tässä mistään hoitamisesta edes puhuta, vaan siitä että olisi tukiverkko.

Siis rahaa tarkoitat? 

Onko tuki sulle sama kuin raha? Taidat elää tuilla ja siksi noin kapea katsantokanta.

Mitä tukea sinä odottaisit iäkkäältä ihmiseltä?  Mikään tavara-apuhan ei lapsiperheille kelpaa?

Mitä siis on tuki jos ei apua työnä tai rahana?  Säälimustä kun tyttöriepu menit lapsen tekemään?

Eikä tueksi kelpaa myöskään neuvot tai kokemukset, ne kun ovat niin vääriä nekin.

Ai niinku nää mitä täälläkin on jaeltu? 

Missähän vaiheessa kaikkitietävät ja oikein toimivat äidit muuttuvat kajahtaneiksi ja osaamattomiksi mummoiksi, ja voiko tätä kehitystä jotenkin estää?

Vierailija kirjoitti:

Missähän vaiheessa kaikkitietävät ja oikein toimivat äidit muuttuvat kajahtaneiksi ja osaamattomiksi mummoiksi, ja voiko tätä kehitystä jotenkin estää?

Miksi ne sellaisiksi muuttuisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kaksi vanhempaa jotka jakavat vastuun perheen asioista. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon, kun on kyse lasten asioista. Hän siivoaa, kokkaa, huolehtii että lapsilla on puhtaat vaatteet, vie päivähoitoon tarvittavat tavarat jne. Hän myös osaltaan vie lapsia lääkäriin ja neuvolaan ja osaa siellä kertoa lasten asiat tasan yhtä hyvin kuin minä. Harvemmin vanhemmuus uuvuttaa, kun vastuu ja tekeminen on jaettu tasaisesti.

Valitettavasti monessa perheessä se on edelleen äiti, joka huolehtii kaikesta ja isä ramppaa kavereilla ja harrastuksissaan.

Näitä kahden vastuullisen vanhemman perheitä on vähemmän kuin ennen, yksin moni äiti yrittää hoidella asiat joten kyllä he tukea tarvitsevat. 

Lähtökohtaisesti kun aikoo hankkia lasta, kannattaisi miettiä, pystyykö kasvattamaan lapsen yksin, jos puoliso kuolee ennenaikaisesti tai eroaa. Jos ei pysty tekemään sitä yksin, ehkä ei kannattaisi hankkia lasta. Sukulaiset eivät ole auttamisvelvollisia, koska se ei ole heidän lapsi, vaan toisen ihmisen lapsi. Auttaminen on vapaaehtoista. Auttamisen vaatiminen sukulaisilta on itsekästä, koska silloin dumppaa seuraukset omista päätöksistä sukulaisten kannettavaksi.

Toki on hyvä, jos etukäteen ymmärtää, että mahdollinen lähiomaisten tuki voi loppua, kun heille tapahtuu jotain odottamatonta. Lasta odottaessa ja lapsen ollessa vauvai, heiltä on ehkä saanut apua, mutta myöhemmin isovanhempi joutuu onnettomuuteen ja tarvitsee hoitoa ja apua. Tuoreen äidin/isän sisarus voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee paljon apua sukulaisilta - silloin vauvaperhe jää vähemmälle avulle. Isovanhempi voi nykyisin joutua selvittelemään puolisonsa tai uuden puolisonsa mahdolliseen muistisairauteen liittyviä asioita, jolloin ei riitä aikaa ja voimia muuhun.

miksi sisarukset, kumminkaimat ja uudet puolisot ajaa omien lasten edelle?

Vauvan äidin tai isän sisarus (vauvan täti tai eno tai setä) on isovanhempien lapsi. Ilman muuta vauvan isovanhemmat haluavat auttaa aikuista lastaan hädän hetkellä.

Mutta se on Saatanasta että auttaisi sitä perheellistä lastaan?

Kyllä minulla meni edelle tyttären syöpä ja hänen apunaan olo kunnes jaksoi edes kaupassa käydä, viedä roskansa  jne. Vaikka samaan aikaan olisi toinen tytär  kaivannut iltapäivähoitoa ekaluokkalaiselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kaksi vanhempaa jotka jakavat vastuun perheen asioista. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon, kun on kyse lasten asioista. Hän siivoaa, kokkaa, huolehtii että lapsilla on puhtaat vaatteet, vie päivähoitoon tarvittavat tavarat jne. Hän myös osaltaan vie lapsia lääkäriin ja neuvolaan ja osaa siellä kertoa lasten asiat tasan yhtä hyvin kuin minä. Harvemmin vanhemmuus uuvuttaa, kun vastuu ja tekeminen on jaettu tasaisesti.

Valitettavasti monessa perheessä se on edelleen äiti, joka huolehtii kaikesta ja isä ramppaa kavereilla ja harrastuksissaan.

Näitä kahden vastuullisen vanhemman perheitä on vähemmän kuin ennen, yksin moni äiti yrittää hoidella asiat joten kyllä he tukea tarvitsevat. 

Lähtökohtaisesti kun aikoo hankkia lasta, kannattaisi miettiä, pystyykö kasvattamaan lapsen yksin, jos puoliso kuolee ennenaikaisesti tai eroaa. Jos ei pysty tekemään sitä yksin, ehkä ei kannattaisi hankkia lasta. Sukulaiset eivät ole auttamisvelvollisia, koska se ei ole heidän lapsi, vaan toisen ihmisen lapsi. Auttaminen on vapaaehtoista. Auttamisen vaatiminen sukulaisilta on itsekästä, koska silloin dumppaa seuraukset omista päätöksistä sukulaisten kannettavaksi.

Toki on hyvä, jos etukäteen ymmärtää, että mahdollinen lähiomaisten tuki voi loppua, kun heille tapahtuu jotain odottamatonta. Lasta odottaessa ja lapsen ollessa vauvai, heiltä on ehkä saanut apua, mutta myöhemmin isovanhempi joutuu onnettomuuteen ja tarvitsee hoitoa ja apua. Tuoreen äidin/isän sisarus voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee paljon apua sukulaisilta - silloin vauvaperhe jää vähemmälle avulle. Isovanhempi voi nykyisin joutua selvittelemään puolisonsa tai uuden puolisonsa mahdolliseen muistisairauteen liittyviä asioita, jolloin ei riitä aikaa ja voimia muuhun.

miksi sisarukset, kumminkaimat ja uudet puolisot ajaa omien lasten edelle?

Vauvan äidin tai isän sisarus (vauvan täti tai eno tai setä) on isovanhempien lapsi. Ilman muuta vauvan isovanhemmat haluavat auttaa aikuista lastaan hädän hetkellä.

Mutta se on Saatanasta että auttaisi sitä perheellistä lastaan?

Kyllä minulla meni edelle tyttären syöpä ja hänen apunaan olo kunnes jaksoi edes kaupassa käydä, viedä roskansa  jne. Vaikka samaan aikaan olisi toinen tytär  kaivannut iltapäivähoitoa ekaluokkalaiselleen.

Kyllä sille toiselle olisit voinut saman aikamäärän antaa. Ja miksi se kaupassa kävi? Tilaa kotiin. Veiko roskia miten kauan sinkun taloudessa???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kaksi vanhempaa jotka jakavat vastuun perheen asioista. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon, kun on kyse lasten asioista. Hän siivoaa, kokkaa, huolehtii että lapsilla on puhtaat vaatteet, vie päivähoitoon tarvittavat tavarat jne. Hän myös osaltaan vie lapsia lääkäriin ja neuvolaan ja osaa siellä kertoa lasten asiat tasan yhtä hyvin kuin minä. Harvemmin vanhemmuus uuvuttaa, kun vastuu ja tekeminen on jaettu tasaisesti.

Valitettavasti monessa perheessä se on edelleen äiti, joka huolehtii kaikesta ja isä ramppaa kavereilla ja harrastuksissaan.

Näitä kahden vastuullisen vanhemman perheitä on vähemmän kuin ennen, yksin moni äiti yrittää hoidella asiat joten kyllä he tukea tarvitsevat. 

Lähtökohtaisesti kun aikoo hankkia lasta, kannattaisi miettiä, pystyykö kasvattamaan lapsen yksin, jos puoliso kuolee ennenaikaisesti tai eroaa. Jos ei pysty tekemään sitä yksin, ehkä ei kannattaisi hankkia lasta. Sukulaiset eivät ole auttamisvelvollisia, koska se ei ole heidän lapsi, vaan toisen ihmisen lapsi. Auttaminen on vapaaehtoista. Auttamisen vaatiminen sukulaisilta on itsekästä, koska silloin dumppaa seuraukset omista päätöksistä sukulaisten kannettavaksi.

Toki on hyvä, jos etukäteen ymmärtää, että mahdollinen lähiomaisten tuki voi loppua, kun heille tapahtuu jotain odottamatonta. Lasta odottaessa ja lapsen ollessa vauvai, heiltä on ehkä saanut apua, mutta myöhemmin isovanhempi joutuu onnettomuuteen ja tarvitsee hoitoa ja apua. Tuoreen äidin/isän sisarus voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee paljon apua sukulaisilta - silloin vauvaperhe jää vähemmälle avulle. Isovanhempi voi nykyisin joutua selvittelemään puolisonsa tai uuden puolisonsa mahdolliseen muistisairauteen liittyviä asioita, jolloin ei riitä aikaa ja voimia muuhun.

miksi sisarukset, kumminkaimat ja uudet puolisot ajaa omien lasten edelle?

Vauvan äidin tai isän sisarus (vauvan täti tai eno tai setä) on isovanhempien lapsi. Ilman muuta vauvan isovanhemmat haluavat auttaa aikuista lastaan hädän hetkellä.

Mutta se on Saatanasta että auttaisi sitä perheellistä lastaan?

Kyllä minulla meni edelle tyttären syöpä ja hänen apunaan olo kunnes jaksoi edes kaupassa käydä, viedä roskansa  jne. Vaikka samaan aikaan olisi toinen tytär  kaivannut iltapäivähoitoa ekaluokkalaiselleen.

Kyllä sille toiselle olisit voinut saman aikamäärän antaa. Ja miksi se kaupassa kävi? Tilaa kotiin. Veiko roskia miten kauan sinkun taloudessa???

Eri kaupunki. Lapsellinen tytär kyllä apua saanut tarpeensa mukaan.

Toivottavasti joku auttaa sinuakin jos omet ollyt isossa leikkauksessa ja kotiutettu kahden yön jälkeen ja kielto nostaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI ovat neuvomassa ja haukkumassa. Jos päiväkotiin menee hakemaan lastaan niin, että ehtii hakuajan puitteissa lähtevään bussiin, mutta juuri siinä portilla tuleekin puhelu, jossa vanhemman on pakko neuvotella seuraavan puolen vuoden työstään, siinä on heti sormeaan heristämässä henkilökunta ja jonkun mummo, miten se lapsi pitää kohdata rauhallisesti, eikä saa puhua puhelimeen, se on SAATANASTA.

 

Kun ei se vanhempi ole mikänä Jumala, joka vain suvaitsee vastata haluaminaan aikoina tai jolla on taksikyyti jolla päästä päiväkotiin juuri okeissa tunnelmissa - jota päiväkotiakaan muuten hän ei edes voi valita, vaan se todella voi olla neljän julkisen kulkupelin päässä väärässä kaupunginosassa.

Jos koko päivän aikataulu ja oma hyvinvointisi on kiinni siitä että menet väärällä hetkellä vastaamaan puhelimeen, niin älä vastaa siihen, laita se äänettömälle. Soita niille takaisin vaikka sitten kun istut siinä bussissa. Tai vastaa ja sano että soittakoot muutaman minuutin päästä uudelleen. Ei stna kenenkään työ ole kiinni vaan siitä että vastaatko just tällä sekunnilla puhelimeen. 

 

Nyt on kyllä sitä uhriutumista, kun on niin vaikeeta, niin vaikeeta....

Et tiedä toisen todellisuudesta mitään, mutta tuomitset silti. Pointtihan tuossa oli niiden muiden suhtautuminen, ei se puhelu itsessään.

Eri

Tiedän sen hänen todellisuudestaan mitä hän itse kertoi. Ja aika vaikeelta kuulostaa, siis itse tehnyt asioista niin vaikeaa, itse on valinnut tehdä lapsen/lapsia, itse ottaa nokkiinsa muiden potentiaalisista ajatuksista ja mulkaisuista, ja itse suostuu olemaan tavoitettavana 24/7, kun mitään noista ei tarvitse tehdä! Keskittyisi siihen hetkeen ja siihen lapseensa kerta sellaisen on mennyt tekemään, olisi varmaan vähän parempi olo, niin äitylillä kuin lapsellakin. Valitsee kuitenkin täälläkin olla, valittamassa ja lukemassa muiden ajatuksia hänen valituksiinsa. Ja sitten "nyyh, on niin ikävää ja vaikeaa kun muutkin saa kommentoida".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI ovat neuvomassa ja haukkumassa. Jos päiväkotiin menee hakemaan lastaan niin, että ehtii hakuajan puitteissa lähtevään bussiin, mutta juuri siinä portilla tuleekin puhelu, jossa vanhemman on pakko neuvotella seuraavan puolen vuoden työstään, siinä on heti sormeaan heristämässä henkilökunta ja jonkun mummo, miten se lapsi pitää kohdata rauhallisesti, eikä saa puhua puhelimeen, se on SAATANASTA.

 

Kun ei se vanhempi ole mikänä Jumala, joka vain suvaitsee vastata haluaminaan aikoina tai jolla on taksikyyti jolla päästä päiväkotiin juuri okeissa tunnelmissa - jota päiväkotiakaan muuten hän ei edes voi valita, vaan se todella voi olla neljän julkisen kulkupelin päässä väärässä kaupunginosassa.

Jos koko päivän aikataulu ja oma hyvinvointisi on kiinni siitä että menet väärällä hetkellä vastaamaan puhelimeen, niin älä vastaa siihen, laita se äänettömälle. Soita niille takaisin vaikka sitten kun istut siinä bussissa. Tai vastaa ja sano että soittakoot muutaman minuutin päästä uudelleen. Ei stna kenenkään työ ole kiinni vaan siitä että vastaatko just tällä sekunnilla puhelimeen. 

 

Nyt on kyllä sitä uhriutumista, kun on niin vaikeeta, niin vaikeeta....

Työtö koskevaa puhelua ei voi nykyaikana sivuuttaa. Ei kannata.

Minä sain lauantaina koko ensi lukuvuoden kestävän työn kesken lapsen kevätjuhlan... Todellakin vastasin vaikka takuulla törkeäksi haukutaan. Siinä oli kuitenkin kyse 40 000 eurosta ja rauhasta ensi heinäkuun loppuun asti juoksevan palkan ansiosta.

Jos olisit puoli tuntia myöhemmin soittanut takaisin olisit jo menettänyt työn? No ei ne kauheasti sua sit sinne halunnut.

Te jotka heti vastaatte kaikkeen, just muutatte muiden odotuksia ja siten maailmaa siihen suuntaan että AINA KAIKKIEN pitää olla HETI vastaamassa. Sellaisenko maailman haluatte lapsillenne? Näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missähän vaiheessa kaikkitietävät ja oikein toimivat äidit muuttuvat kajahtaneiksi ja osaamattomiksi mummoiksi, ja voiko tätä kehitystä jotenkin estää?

Miksi ne sellaisiksi muuttuisi?

No jostainhan niitä ilmeisesti tulee?

Minut dumpattiin lapsena isovanhempien luo surutta aina kun vaan oli tarve. Kesäisin pitkiksikin ajoiksi. Ei siinä, isovanhemmat vaikutti tykkäävän minusta ja ottivat avosylin vastaan.

Ehkä sitä taustaa vasten surettaa, kun omat vanhemmat ei juuri ole auttaneet vaikka olisivat kotona. Asuvat samassa kaupungissa taajaman ulkopuolella, tilaa on paljon.

Onneksi lapset ovat nyt jo isompia, hirveä stressi oli aina siitä miten saa kesän järjesteltyä niiltä osin kun ei itse ollut lomalla. Jotenkin vaan pärjättiin ja selvittiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missähän vaiheessa kaikkitietävät ja oikein toimivat äidit muuttuvat kajahtaneiksi ja osaamattomiksi mummoiksi, ja voiko tätä kehitystä jotenkin estää?

Miksi ne sellaisiksi muuttuisi?

No jostainhan niitä ilmeisesti tulee?

Ei niitä tule mistään, ne vain vanhenee ne paskat.

I spent some time exploring the platform, and it definitely leaves a strong impression. Smooth navigation and a well-structured layout make it easy to keep exploring.

https://www.gfebangalore.com

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI ovat neuvomassa ja haukkumassa. Jos päiväkotiin menee hakemaan lastaan niin, että ehtii hakuajan puitteissa lähtevään bussiin, mutta juuri siinä portilla tuleekin puhelu, jossa vanhemman on pakko neuvotella seuraavan puolen vuoden työstään, siinä on heti sormeaan heristämässä henkilökunta ja jonkun mummo, miten se lapsi pitää kohdata rauhallisesti, eikä saa puhua puhelimeen, se on SAATANASTA.

 

Kun ei se vanhempi ole mikänä Jumala, joka vain suvaitsee vastata haluaminaan aikoina tai jolla on taksikyyti jolla päästä päiväkotiin juuri okeissa tunnelmissa - jota päiväkotiakaan muuten hän ei edes voi valita, vaan se todella voi olla neljän julkisen kulkupelin päässä väärässä kaupunginosassa.

Jos koko päivän aikataulu ja oma hyvinvointisi on kiinni siitä että menet väärällä hetkellä vastaamaan puhelimeen, niin älä vastaa siihen, laita se äänettömälle. Soita niille takaisin vaikka sitten kun istut siinä bussissa. Tai vastaa ja sano että soittakoot muutaman minuutin päästä uudelleen. Ei stna kenenkään työ ole kiinni vaan siitä että vastaatko just tällä sekunnilla puhelimeen. 

 

Nyt on kyllä sitä uhriutumista, kun on niin vaikeeta, niin vaikeeta....

Et tiedä toisen todellisuudesta mitään, mutta tuomitset silti. Pointtihan tuossa oli niiden muiden suhtautuminen, ei se puhelu itsessään.

Eri

Tiedän sen hänen todellisuudestaan mitä hän itse kertoi. Ja aika vaikeelta kuulostaa, siis itse tehnyt asioista niin vaikeaa, itse on valinnut tehdä lapsen/lapsia, itse ottaa nokkiinsa muiden potentiaalisista ajatuksista ja mulkaisuista, ja itse suostuu olemaan tavoitettavana 24/7, kun mitään noista ei tarvitse tehdä! Keskittyisi siihen hetkeen ja siihen lapseensa kerta sellaisen on mennyt tekemään, olisi varmaan vähän parempi olo, niin äitylillä kuin lapsellakin. Valitsee kuitenkin täälläkin olla, valittamassa ja lukemassa muiden ajatuksia hänen valituksiinsa. Ja sitten "nyyh, on niin ikävää ja vaikeaa kun muutkin saa kommentoida".

Juu, juu, blaablaa... Tosiesta korvasta sisään, toisesta ulos nämä paskaiset aivopierut. Hae itsellesi apua, tappi-inkkeli. Nyt kuormitat yhteiskuntaa haisemalla siellä komerossasi. HUONOJA VALINTOJA OLET TEHNYT ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE. Nyyh mutku hikikomero ja pahat naiset, hirväet lapsiperheet ja blaavblaa..

😂

Ei kiitti, en tarttee apua, en ole tehnyt elämästä itselleni hankalaa. Sinähän sitä apua itsellesi täällä itket.

Tälläinenkö raivoaja on sit mennyt lisääntymään... Huhhuh. No kiitos kuitenkin viihdykkeestä mun työpäivän ajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI ovat neuvomassa ja haukkumassa. Jos päiväkotiin menee hakemaan lastaan niin, että ehtii hakuajan puitteissa lähtevään bussiin, mutta juuri siinä portilla tuleekin puhelu, jossa vanhemman on pakko neuvotella seuraavan puolen vuoden työstään, siinä on heti sormeaan heristämässä henkilökunta ja jonkun mummo, miten se lapsi pitää kohdata rauhallisesti, eikä saa puhua puhelimeen, se on SAATANASTA.

 

Kun ei se vanhempi ole mikänä Jumala, joka vain suvaitsee vastata haluaminaan aikoina tai jolla on taksikyyti jolla päästä päiväkotiin juuri okeissa tunnelmissa - jota päiväkotiakaan muuten hän ei edes voi valita, vaan se todella voi olla neljän julkisen kulkupelin päässä väärässä kaupunginosassa.

Jos koko päivän aikataulu ja oma hyvinvointisi on kiinni siitä että menet väärällä hetkellä vastaamaan puhelimeen, niin älä vastaa siihen, laita se äänettömälle. Soita niille takaisin vaikka sitten kun istut siinä bussissa. Tai vastaa ja sano että soittakoot muutaman minuutin päästä uudelleen. Ei stna kenenkään työ ole kiinni vaan siitä että vastaatko just tällä sekunnilla puhelimeen. 

 

Nyt on kyllä sitä uhriutumista, kun on niin vaikeeta, niin vaikeeta....

Et tiedä toisen todellisuudesta mitään, mutta tuomitset silti. Pointtihan tuossa oli niiden muiden suhtautuminen, ei se puhelu itsessään.

Eri

Tiedän sen hänen todellisuudestaan mitä hän itse kertoi. Ja aika vaikeelta kuulostaa, siis itse tehnyt asioista niin vaikeaa, itse on valinnut tehdä lapsen/lapsia, itse ottaa nokkiinsa muiden potentiaalisista ajatuksista ja mulkaisuista, ja itse suostuu olemaan tavoitettavana 24/7, kun mitään noista ei tarvitse tehdä! Keskittyisi siihen hetkeen ja siihen lapseensa kerta sellaisen on mennyt tekemään, olisi varmaan vähän parempi olo, niin äitylillä kuin lapsellakin. Valitsee kuitenkin täälläkin olla, valittamassa ja lukemassa muiden ajatuksia hänen valituksiinsa. Ja sitten "nyyh, on niin ikävää ja vaikeaa kun muutkin saa kommentoida".

Juu, juu, blaablaa... Tosiesta korvasta sisään, toisesta ulos nämä paskaiset aivopierut. Hae itsellesi apua, tappi-inkkeli. Nyt kuormitat yhteiskuntaa haisemalla siellä komerossasi. HUONOJA VALINTOJA OLET TEHNYT ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE ITSE. Nyyh mutku hikikomero ja pahat naiset, hirväet lapsiperheet ja blaavblaa..

Sulla taitaa olla vihanhallintaongelmia. Kannattaisi etsiä apua, jos tuntemattomien ihan asialliset nettikirjoitukset saavat tuossa määrin raivon pintaan. Ihan ensiksi kannattaisi sulkea tietysti tämä palsta ja netti.

Vierailija kirjoitti:

Minut dumpattiin lapsena isovanhempien luo surutta aina kun vaan oli tarve. Kesäisin pitkiksikin ajoiksi. Ei siinä, isovanhemmat vaikutti tykkäävän minusta ja ottivat avosylin vastaan.

 

Ehkä sitä taustaa vasten surettaa, kun omat vanhemmat ei juuri ole auttaneet vaikka olisivat kotona. Asuvat samassa kaupungissa taajaman ulkopuolella, tilaa on paljon.

Onneksi lapset ovat nyt jo isompia, hirveä stressi oli aina siitä miten saa kesän järjesteltyä niiltä osin kun ei itse ollut lomalla. Jotenkin vaan pärjättiin ja selvittiin.

Sama juttu. Itseäni harmittaa myös. Ja täytyy sanoa, että minun äitini on paljon paremmassa kunnossa ja suunnilleen saman ikäinen kuin mummoni oli. Hän viettää kesälomansa mieluiten terdeillä ja kavereidensa kanssa kierrellen pitkin poikin Suomea eikä päivääkään riitä lapsenlapsilleen. En siis todellakaan odota mitään kesähoitoa, mutta edes pari päivää kesälomastaan... 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

MOnet raatoivat kylla ennnen toissa ja sitten viela kotona. Olisi ihan hyva muistaa, ,etta kotitalouden pyorittaminen oli ennen paljon tyolaampaa.