Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (3289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Aika hyvä vitsi!
Suomalaiset oli vielä 1950-luvulla Euroopan sairain kansa, jonka asukkaiden elinajanennuste oli välillä 45 - 55-v. Eihän ne isovanhemmat olleet enää maaseudulla edes hengissä kun lapset lapsia saivat. Vasta boomeerit ovat ensimmäineen sukupolvi, joka pääsääntöisesti on edes hengissä kun lapsenlapset syntyivät.
"Elinajanodote on kehittynyt eri vuosikymmeninä seuraavasti:
1900- ja 1910-luku: Vastasyntyneiden elinajanodote oli noin 45–50 vuotta. Lapsikuolleisuus oli yleistä, ja esimerkiksi sotavuodet sekä vuoden 1918 sisällissota näkyivät tilastoissa hetkellisinä notkahduksina.
1920- ja 1930-luku: Kansanterveyden ja hygienian hidas paraneminen nosti elinajanodotteen 50–55 vuoteen.
1940-luku: Toinen maailmansota laski elinajanodotteen tilapäisesti noin 55 vuoteen. Vuosikymmenen lopulla kehitys kääntyi kuitenkin nopeaan nousuun antibioottien ja neuvolajärjestelmän myötä.
1950-luku: Modernin hyvinvointivaltion rakentuminen ja rokotusohjelmat nostivat elinajanodotteen naisilla yli 65 vuoden ja miehilläkin lähelle 60 vuotta.
1960- ja 1970-luku: Eliniän kasvu jatkui vakaana, ja sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa alkoi kasvaa. Vuosikymmenen lopulla naisten elinajanodote oli noin 75 vuotta ja miesten noin 68 vuotta.
1980-luku: Miesten eliniän odote oli noin 70 vuotta ja naisten noin 78 vuotta. Sydän- ja verisuonitauteihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
1990-luku: Neuvolaverkosto, terveystietoisuus ja uudet lääkehoidot pidentävät miesten elinajanodotteen yli 73 vuoden ja naisten yli 80 vuoden.
2000-luku: Vuosituhannen taitteessa (vuosina 2000–2010) vastasyntyneiden poikien elinajanodote nousi 74,1 vuodesta 76,7 vuoteen ja tyttöjen 81,0 vuodesta 83,2 vuoteen.
2010-luku ja eteenpäin: Kehitys on jatkunut, joskin hitaampana. Tilastokeskuksen mukaan elinajanodote on kivunnut mittaushistorian korkeimmille tasoilleen (pojat lähes 80 vuotta, tytöt lähes 85 vuotta). "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän raskaudesta. Itse olen ammatissa, joka on ollut olemassa jo 40 vuotta sitten. Kyseessä siis ns. asiantuntija-ammatti. Viime vuosina ok jäänyt eläkkeelle kollegoita, joista osa on tehnyt työtä parhaimmillaan 40 vuotta. Kyseessä on ns. projektityö, jossa on samanaikaisesti meneillään useampia projekteja.
Silloin kun eläköityneet kollegat ovat aloittaneet hommat, olinolemassa sihteerit ja tekstinkösittelijät, jotka olivat apuna projektissa, nyt kaikki työ tehdään itse. Vielä 15 vuotta sitten riitti, että projekteja oli vuodessa noin 10, eivätkä projektit menneet päällekkäin. Nyt projekteja pitää olla vuodessa lähes sata ja useampia yhtä aikaa. Toki tietotekninen kehitys on helpottanut asiaa, mutta samalla toimintaympäristö on muuttunut mm. kansainvälistymisen takia monimutkaisemmaksi ja projektit ovat vaikeutuneet.
Meiltä eläköityneet henkilöt ovat ihan poikki! Eivätkä he voi millään käsittää että miten oma sukupolveni jaksaa tällaista työelämää.Kuitenkin arvelen että suurin osa nuorista äiti-iässä olevista tekee ihan tavistyötä, työtunteja kai saisi monella olle enemmänkin kuin mitä saavat.
Eikä kansainvälisiä projekteja.
Niissäkin on tahti koventunut ja ehdot heikentyneet. Ota nyt vaikka kaupan kassa. Ennen kauppa oli auki kello 9-17/18 arkisin ja lauantaisin 9-/10-13/14. Vakituisen työpaikan sai keskikoulu-peruskoulu-todistuksella.
Nykyään on täysin erilaiset aukioloajat, koulutusvaatimukset ja työn ehdot.
Tapasin kerran eläkeläisen, joka oli pankinjohtajaksi päässyt suoraan opistosta. Merkonomin papereilla. Nykyään ne paperit riittää juuri ja juuri kaupan kassalle.
Pankinjohtajaksi? Huutonaurua! Ei ihme että Suomi kyykkäsi ysärin lamassa ja pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Otit sitten täällä kertomani tarinan enostani oikein omaksi tuttavaksesi! Oikein olette tavanneet ja kaikkea!😁🥳🥳🥳🙃 Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä sille enoskalle kuului. Osaat varman kertoa! 😎😎😎
Enoni kuoli noin viisikymppisenä, ei päässyt koskaan siis eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Aika hyvä vitsi!
Suomalaiset oli vielä 1950-luvulla Euroopan sairain kansa, jonka asukkaiden elinajanennuste oli välillä 45 - 55-v. Eihän ne isovanhemmat olleet enää maaseudulla edes hengissä kun lapset lapsia saivat. Vasta boomeerit ovat ensimmäineen sukupolvi, joka pääsääntöisesti on edes hengissä kun lapsenlapset syntyivät.
"Elinajanodote on kehittynyt eri vuosikymmeninä seuraavasti:
1900- ja 1910-luku: Vastasyntyneiden elinajanodote oli noin 45–50 vuotta. Lapsikuolleisuus oli yleistä, ja esimerkiksi sotavuodet sekä vuoden 1918 sisällissota näkyivät tilastoissa hetkellisinä notkahduksina.
1920- ja 1930-luku: Kansanterveyden ja hygienian hidas paraneminen nosti elinajanodotteen 50–55 vuoteen.
1940-luku: Toinen maailmansota laski elinajanodotteen tilapäisesti noin 55 vuoteen. Vuosikymmenen lopulla kehitys kääntyi kuitenkin nopeaan nousuun antibioottien ja neuvolajärjestelmän myötä.
1950-luku: Modernin hyvinvointivaltion rakentuminen ja rokotusohjelmat nostivat elinajanodotteen naisilla yli 65 vuoden ja miehilläkin lähelle 60 vuotta.
1960- ja 1970-luku: Eliniän kasvu jatkui vakaana, ja sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa alkoi kasvaa. Vuosikymmenen lopulla naisten elinajanodote oli noin 75 vuotta ja miesten noin 68 vuotta.
1980-luku: Miesten eliniän odote oli noin 70 vuotta ja naisten noin 78 vuotta. Sydän- ja verisuonitauteihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
1990-luku: Neuvolaverkosto, terveystietoisuus ja uudet lääkehoidot pidentävät miesten elinajanodotteen yli 73 vuoden ja naisten yli 80 vuoden.
2000-luku: Vuosituhannen taitteessa (vuosina 2000–2010) vastasyntyneiden poikien elinajanodote nousi 74,1 vuodesta 76,7 vuoteen ja tyttöjen 81,0 vuodesta 83,2 vuoteen.
2010-luku ja eteenpäin: Kehitys on jatkunut, joskin hitaampana. Tilastokeskuksen mukaan elinajanodote on kivunnut mittaushistorian korkeimmille tasoilleen (pojat lähes 80 vuotta, tytöt lähes 85 vuotta). "
Nuo ovat keskiarvoja. Elinajanodote ei tarkoita että kaikki kuolisivat samassa iässä. Sitä paitsi, kun aikoinaan lapsia syntyi jo 20-vuotiaille ja sitä nuoremmillekin, niin 40-vuotiaskin on voinut jo tulla mummoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Aika hyvä vitsi!
Suomalaiset oli vielä 1950-luvulla Euroopan sairain kansa, jonka asukkaiden elinajanennuste oli välillä 45 - 55-v. Eihän ne isovanhemmat olleet enää maaseudulla edes hengissä kun lapset lapsia saivat. Vasta boomeerit ovat ensimmäineen sukupolvi, joka pääsääntöisesti on edes hengissä kun lapsenlapset syntyivät.
"Elinajanodote on kehittynyt eri vuosikymmeninä seuraavasti:
1900- ja 1910-luku: Vastasyntyneiden elinajanodote oli noin 45–50 vuotta. Lapsikuolleisuus oli yleistä, ja esimerkiksi sotavuodet sekä vuoden 1918 sisällissota näkyivät tilastoissa hetkellisinä notkahduksina.
1920- ja 1930-luku: Kansanterveyden ja hygienian hidas paraneminen nosti elinajanodotteen 50–55 vuoteen.
1940-luku: Toinen maailmansota laski elinajanodotteen tilapäisesti noin 55 vuoteen. Vuosikymmenen lopulla kehitys kääntyi kuitenkin nopeaan nousuun antibioottien ja neuvolajärjestelmän myötä.
1950-luku: Modernin hyvinvointivaltion rakentuminen ja rokotusohjelmat nostivat elinajanodotteen naisilla yli 65 vuoden ja miehilläkin lähelle 60 vuotta.
1960- ja 1970-luku: Eliniän kasvu jatkui vakaana, ja sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa alkoi kasvaa. Vuosikymmenen lopulla naisten elinajanodote oli noin 75 vuotta ja miesten noin 68 vuotta.
1980-luku: Miesten eliniän odote oli noin 70 vuotta ja naisten noin 78 vuotta. Sydän- ja verisuonitauteihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
1990-luku: Neuvolaverkosto, terveystietoisuus ja uudet lääkehoidot pidentävät miesten elinajanodotteen yli 73 vuoden ja naisten yli 80 vuoden.
2000-luku: Vuosituhannen taitteessa (vuosina 2000–2010) vastasyntyneiden poikien elinajanodote nousi 74,1 vuodesta 76,7 vuoteen ja tyttöjen 81,0 vuodesta 83,2 vuoteen.
2010-luku ja eteenpäin: Kehitys on jatkunut, joskin hitaampana. Tilastokeskuksen mukaan elinajanodote on kivunnut mittaushistorian korkeimmille tasoilleen (pojat lähes 80 vuotta, tytöt lähes 85 vuotta). "
Nuo ovat keskiarvoja. Elinajanodote ei tarkoita että kaikki kuolisivat samassa iässä. Sitä paitsi, kun aikoinaan lapsia syntyi jo 20-vuotiaille ja sitä nuoremmillekin, niin 40-vuotiaskin on voinut jo tulla mummoksi.
Niin, jos eliniänennuste on vaikka 45-vuotta, silloin puolet on kuollut siihen ikään mennessä ja vain puolet hengissä. Kovin vanhaksi eläminen oli tuohon aikan todella poikkeuksellista.
Kaikkia lapsia ei myöskään saatu kerralla. Lapsien saanti-iän jakauma oli nykyisstä suurempi äitiä kohden. Siihen aikaan myös sillä nelikymppisellä mahdollisesti elossa olevalla isoäidillä saattoi olla edelleen ihan omia pieniä lapsiakin. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 50 - 70-luvuilla 23 - 25 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Aika hyvä vitsi!
Suomalaiset oli vielä 1950-luvulla Euroopan sairain kansa, jonka asukkaiden elinajanennuste oli välillä 45 - 55-v. Eihän ne isovanhemmat olleet enää maaseudulla edes hengissä kun lapset lapsia saivat. Vasta boomeerit ovat ensimmäineen sukupolvi, joka pääsääntöisesti on edes hengissä kun lapsenlapset syntyivät.
"Elinajanodote on kehittynyt eri vuosikymmeninä seuraavasti:
1900- ja 1910-luku: Vastasyntyneiden elinajanodote oli noin 45–50 vuotta. Lapsikuolleisuus oli yleistä, ja esimerkiksi sotavuodet sekä vuoden 1918 sisällissota näkyivät tilastoissa hetkellisinä notkahduksina.
1920- ja 1930-luku: Kansanterveyden ja hygienian hidas paraneminen nosti elinajanodotteen 50–55 vuoteen.
1940-luku: Toinen maailmansota laski elinajanodotteen tilapäisesti noin 55 vuoteen. Vuosikymmenen lopulla kehitys kääntyi kuitenkin nopeaan nousuun antibioottien ja neuvolajärjestelmän myötä.
1950-luku: Modernin hyvinvointivaltion rakentuminen ja rokotusohjelmat nostivat elinajanodotteen naisilla yli 65 vuoden ja miehilläkin lähelle 60 vuotta.
1960- ja 1970-luku: Eliniän kasvu jatkui vakaana, ja sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa alkoi kasvaa. Vuosikymmenen lopulla naisten elinajanodote oli noin 75 vuotta ja miesten noin 68 vuotta.
1980-luku: Miesten eliniän odote oli noin 70 vuotta ja naisten noin 78 vuotta. Sydän- ja verisuonitauteihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
1990-luku: Neuvolaverkosto, terveystietoisuus ja uudet lääkehoidot pidentävät miesten elinajanodotteen yli 73 vuoden ja naisten yli 80 vuoden.
2000-luku: Vuosituhannen taitteessa (vuosina 2000–2010) vastasyntyneiden poikien elinajanodote nousi 74,1 vuodesta 76,7 vuoteen ja tyttöjen 81,0 vuodesta 83,2 vuoteen.
2010-luku ja eteenpäin: Kehitys on jatkunut, joskin hitaampana. Tilastokeskuksen mukaan elinajanodote on kivunnut mittaushistorian korkeimmille tasoilleen (pojat lähes 80 vuotta, tytöt lähes 85 vuotta). "
En nyt ymmärrä tätä. Eikö suurin osa 20-40- luvulla syntyneistä pääse yli 80-vuoden ikään? Ainakin lähipiirissäni näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Oli kyllä sitten todella merkillinen paikka. Ihmiset elivät paitsi vanhoiksi, ilmeisesti myös täysin terveinä, matkustelivat lastenlapsineen ympäri Suomea ennen auttojen yleistymistä. Ja sinä sosiaalisena lapsena tunsit nämä valtavat määrät mökkiläisiä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Oli kyllä sitten todella merkillinen paikka. Ihmiset elivät paitsi vanhoiksi, ilmeisesti myös täysin terveinä, matkustelivat lastenlapsineen ympäri Suomea ennen auttojen yleistymistä. Ja sinä sosiaalisena lapsena tunsit nämä valtavat määrät mökkiläisiä kaikki.
Tuhannen asukkaan tuppukylässä kaikki tuppaa tuntemaan kaikki. Myös ne mökkiläiser kun suurin osa mökeistä sukumökkejä. Paikkakunta suoram bussin päässä Helsingistä. Isovanhemmat ei olleet mitenkään iäkkäitä silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Oli kyllä sitten todella merkillinen paikka. Ihmiset elivät paitsi vanhoiksi, ilmeisesti myös täysin terveinä, matkustelivat lastenlapsineen ympäri Suomea ennen auttojen yleistymistä. Ja sinä sosiaalisena lapsena tunsit nämä valtavat määrät mökkiläisiä kaikki.
Kirjoittamani kommentti katosi jonnekin. Mutta oletteko yhtään miettineet kuinka paljon enemmän vaaditte nykyisiltä isovanhemmilta, mitä aikaisemmin on vaadittu. Riitti kun lapset ruokittiin eli keitettiin isompi kattilallinen perunoita ja tarjottiin maitoa, voita, leipää ja pullaa. Nykyään tulee satasivuinen opas kyseisen lapsen hoidosta ja ruokinnasta. Serkuksilla saattaa olla täysin vastakkaiset ruokavaliot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Oli kyllä sitten todella merkillinen paikka. Ihmiset elivät paitsi vanhoiksi, ilmeisesti myös täysin terveinä, matkustelivat lastenlapsineen ympäri Suomea ennen auttojen yleistymistä. Ja sinä sosiaalisena lapsena tunsit nämä valtavat määrät mökkiläisiä kaikki.
Kirjoittamani kommentti katosi jonnekin. Mutta oletteko yhtään miettineet kuinka paljon enemmän vaaditte nykyisiltä isovanhemmilta, mitä aikaisemmin on vaadittu. Riitti kun lapset ruokittiin eli keitettiin isompi kattilallinen perunoita ja tarjottiin maitoa, voita, leipää ja pullaa. Nykyään tulee satasivuinen opas kyseisen lapsen hoidosta ja ruokinnasta. Serkuksilla saattaa olla täysin vastakkaiset ruokavaliot.
Kuka on VAATINUT? Tämä mystinen väite täällä pulpahtelee, mutta yhtään ainutta vaatimusta täällä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän raskaudesta. Itse olen ammatissa, joka on ollut olemassa jo 40 vuotta sitten. Kyseessä siis ns. asiantuntija-ammatti. Viime vuosina ok jäänyt eläkkeelle kollegoita, joista osa on tehnyt työtä parhaimmillaan 40 vuotta. Kyseessä on ns. projektityö, jossa on samanaikaisesti meneillään useampia projekteja.
Silloin kun eläköityneet kollegat ovat aloittaneet hommat, olinolemassa sihteerit ja tekstinkösittelijät, jotka olivat apuna projektissa, nyt kaikki työ tehdään itse. Vielä 15 vuotta sitten riitti, että projekteja oli vuodessa noin 10, eivätkä projektit menneet päällekkäin. Nyt projekteja pitää olla vuodessa lähes sata ja useampia yhtä aikaa. Toki tietotekninen kehitys on helpottanut asiaa, mutta samalla toimintaympäristö on muuttunut mm. kansainvälistymisen takia monimutkaisemmaksi ja projektit ovat vaikeutuneet.
Meiltä eläköityneet henkilöt ovat ihan poikki! Eivätkä he voi millään käsittää että miten oma sukupolveni jaksaa tällaista työelämää.Kuitenkin arvelen että suurin osa nuorista äiti-iässä olevista tekee ihan tavistyötä, työtunteja kai saisi monella olle enemmänkin kuin mitä saavat.
Eikä kansainvälisiä projekteja.
Niissäkin on tahti koventunut ja ehdot heikentyneet. Ota nyt vaikka kaupan kassa. Ennen kauppa oli auki kello 9-17/18 arkisin ja lauantaisin 9-/10-13/14. Vakituisen työpaikan sai keskikoulu-peruskoulu-todistuksella.
Nykyään on täysin erilaiset aukioloajat, koulutusvaatimukset ja työn ehdot.
Tapasin kerran eläkeläisen, joka oli pankinjohtajaksi päässyt suoraan opistosta. Merkonomin papereilla. Nykyään ne paperit riittää juuri ja juuri kaupan kassalle.
Pankinjohtajaksi? Huutonaurua! Ei ihme että Suomi kyykkäsi ysärin lamassa ja pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Otit sitten täällä kertomani tarinan enostani oikein omaksi tuttavaksesi! Oikein olette tavanneet ja kaikkea!😁🥳🥳🥳🙃 Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä sille enoskalle kuului. Osaat varman kertoa! 😎😎😎
Enoni kuoli noin viisikymppisenä, ei päässyt koskaan siis eläkkeelle.
Enosi lisäksi Suomessa on ollut muitakin merkonomin tutkinnolla pankinjohtajaksi päätyneitä, hän ei ollut ainoa.
Mitä ihmeen tekemistä isovanhemmuudella on sen kanssa etteivät äidit viitsi hoitaa tenaviaan. On ennenkin käyty töissä ja hoidettu koti ja lapset ilman turvaverkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen tekemistä isovanhemmuudella on sen kanssa etteivät äidit viitsi hoitaa tenaviaan. On ennenkin käyty töissä ja hoidettu koti ja lapset ilman turvaverkkoja.
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen tekemistä isovanhemmuudella on sen kanssa etteivät äidit viitsi hoitaa tenaviaan. On ennenkin käyty töissä ja hoidettu koti ja lapset ilman turvaverkkoja.
Isät viitsii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen tekemistä isovanhemmuudella on sen kanssa etteivät äidit viitsi hoitaa tenaviaan. On ennenkin käyty töissä ja hoidettu koti ja lapset ilman turvaverkkoja.
Jostain pitää syyllinen kaivaa esiin kun ei vain itse äiti viitsi hoitaa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.