Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (3289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.
Tilastotieto ei ollut 20-luvulla syntyneistä vaan luku 1905 syntyneistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hinku teillä on oikein lähettää ne lapset kesäksi maalle mummolaan?
Epäilemättä niitäkin, maalaismummoloita, on. Omilla lapsillani, olen boomeri , ei ollut. Toinen ukki asui savossa pienen kaupungin yksiössä, omat vanhempani jo eläkkeellä vähän lähempänä vähän suuremman kaupungin kaksiossa. Toista mummoa ei enää ollut.
Ei mummolan tarvi maalla olla. Minun molemmat mummot asui kerrostaloissa, ei oltu koko kesää mutta koulujen lomilla aina. Hiihto- pääsiäis- syys- kaikilla lomilla useita viikkoja vuodessa yhteensä. Mun vanhemmat on boomereita, ja hoidattivat lapsiaan näin omilla vanhemmillaan. Itse olen x-sukupolvea ja mun lapsia ei ole isovanhemmat hoitaneet. Äitini sanoo, "ei minuakaan kukaan auttanut". Voi jestas sentään. Olen varmaan nähnyt unta, kun olen bussilla mennyt mummoloihin. Viikoiksi.
Tämä. Oma äitini on myös x sukupolvea. Oli kesät ja loma-ajat mummolassa. Mummoni muistelee miten rattaat heitettiin auton katolle ja sitten aina viikonloppuisin käytiin katsomassa äitiäni mummolassa. Isäni taas vietti kesiä kesäsiirtolassa ja kodinhoitaja tuli kaupungilta palkattuna viisilapsiselle perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.
Tilastotieto ei ollut 20-luvulla syntyneistä vaan luku 1905 syntyneistä.
jos syntymävuosi oli 1920, silloin kuusikymppiseksi eli ikäluokasta 60 %. Miehistä vain 50 %. Kahdeksankymppiseksi eli miehistä vain 30 % ja naisista 50 %. Tässä ikäluokassa vaikutti siis sota paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.
Tilastotieto ei ollut 20-luvulla syntyneistä vaan luku 1905 syntyneistä.
jos syntymävuosi oli 1920, silloin kuusikymppiseksi eli ikäluokasta 60 %. Miehistä vain 50 %. Kahdeksankymppiseksi eli miehistä vain 30 % ja naisista 50 %. Tässä ikäluokassa vaikutti siis sota paljon.
Mun äidinäidin molemmat vanhemmat syntyivät 1900-luvun alussa. Molemmat kuoli sota-aikana ihan neuvostoliittolaisten tappamina. Äidinäiti ja kaksi veljeään sotaorpoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.
Tilastotieto ei ollut 20-luvulla syntyneistä vaan luku 1905 syntyneistä.
jos syntymävuosi oli 1920, silloin kuusikymppiseksi eli ikäluokasta 60 %. Miehistä vain 50 %. Kahdeksankymppiseksi eli miehistä vain 30 % ja naisista 50 %. Tässä ikäluokassa vaikutti siis sota paljon.
Mun äidinäidin molemmat vanhemmat syntyivät 1900-luvun alussa. Molemmat kuoli sota-aikana ihan neuvostoliittolaisten tappamina. Äidinäiti ja kaksi veljeään sotaorpoja.
Meillä jäi rintamalle kuusi setää ja kaksi enoa. Rankkaa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän raskaudesta. Itse olen ammatissa, joka on ollut olemassa jo 40 vuotta sitten. Kyseessä siis ns. asiantuntija-ammatti. Viime vuosina ok jäänyt eläkkeelle kollegoita, joista osa on tehnyt työtä parhaimmillaan 40 vuotta. Kyseessä on ns. projektityö, jossa on samanaikaisesti meneillään useampia projekteja.
Silloin kun eläköityneet kollegat ovat aloittaneet hommat, olinolemassa sihteerit ja tekstinkösittelijät, jotka olivat apuna projektissa, nyt kaikki työ tehdään itse. Vielä 15 vuotta sitten riitti, että projekteja oli vuodessa noin 10, eivätkä projektit menneet päällekkäin. Nyt projekteja pitää olla vuodessa lähes sata ja useampia yhtä aikaa. Toki tietotekninen kehitys on helpottanut asiaa, mutta samalla toimintaympäristö on muuttunut mm. kansainvälistymisen takia monimutkaisemmaksi ja projektit ovat vaikeutuneet.
Meiltä eläköityneet henkilöt ovat ihan poikki! Eivätkä he voi millään käsittää että miten oma sukupolveni jaksaa tällaista työelämää.Kuitenkin arvelen että suurin osa nuorista äiti-iässä olevista tekee ihan tavistyötä, työtunteja kai saisi monella olle enemmänkin kuin mitä saavat.
Eikä kansainvälisiä projekteja.
Niissäkin on tahti koventunut ja ehdot heikentyneet. Ota nyt vaikka kaupan kassa. Ennen kauppa oli auki kello 9-17/18 arkisin ja lauantaisin 9-/10-13/14. Vakituisen työpaikan sai keskikoulu-peruskoulu-todistuksella.
Nykyään on täysin erilaiset aukioloajat, koulutusvaatimukset ja työn ehdot.
Tapasin kerran eläkeläisen, joka oli pankinjohtajaksi päässyt suoraan opistosta. Merkonomin papereilla. Nykyään ne paperit riittää juuri ja juuri kaupan kassalle.
Pankinjohtajaksi? Huutonaurua! Ei ihme että Suomi kyykkäsi ysärin lamassa ja pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Otit sitten täällä kertomani tarinan enostani oikein omaksi tuttavaksesi! Oikein olette tavanneet ja kaikkea!😁🥳🥳🥳🙃 Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä sille enoskalle kuului. Osaat varman kertoa! 😎😎😎
Enoni kuoli noin viisikymppisenä, ei päässyt koskaan siis eläkkeelle.
Enosi lisäksi Suomessa on ollut muitakin merkonomin tutkinnolla pankinjohtajaksi päätyneitä, hän ei ollut ainoa.
Taisi olla niitä aikoja, kun hyvin harvalla oli kansakoulun lisäksi muuta koulutusta. Ja jokaisessa kirkonkylässä oli useampi pankkikonttori ja jokaisessa niistä johtaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
Tuo ettei maalaiskylissä ollut isovanhempia liiemmin elossa enää oli kyllä siihen aikaan ihan se nomaalikattaus.
Höpö höpö.
Kysyin asiaa tekoälyltä. Esimerkiksi vuonna 1965 vain 30 % kuusikymppissistä oli elossa. Joka kymmenes vuosisadan alussa syntynyt eli 80-vuotiaaksi.
Vertailuna 1949 syntyneistä jo 85 % eli yli kuusikymppisiksi. Nyt 77-vuotiaina heitä on elossa vielä 62 %.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.
Tilastotieto ei ollut 20-luvulla syntyneistä vaan luku 1905 syntyneistä.
jos syntymävuosi oli 1920, silloin kuusikymppiseksi eli ikäluokasta 60 %. Miehistä vain 50 %. Kahdeksankymppiseksi eli miehistä vain 30 % ja naisista 50 %. Tässä ikäluokassa vaikutti siis sota paljon.
Mun äidinäidin molemmat vanhemmat syntyivät 1900-luvun alussa. Molemmat kuoli sota-aikana ihan neuvostoliittolaisten tappamina. Äidinäiti ja kaksi veljeään sotaorpoja.
Meillä jäi rintamalle kuusi setää ja kaksi enoa. Rankkaa oli.
Isä haavoittui sitten lievästi ja joutui sotilassairaalaan. Siellä lääkäri oli sitä mieltä, että jonkun pitää siitä perheestä tulla vielä sodasta kotiinkin ja isää ei laitettu enää rintamalle. Mutta tosi hurjia oli nuo tarinat, miten vaikka oli iso liuta poikia, kotiin ei tullut sodasta juuri kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän raskaudesta. Itse olen ammatissa, joka on ollut olemassa jo 40 vuotta sitten. Kyseessä siis ns. asiantuntija-ammatti. Viime vuosina ok jäänyt eläkkeelle kollegoita, joista osa on tehnyt työtä parhaimmillaan 40 vuotta. Kyseessä on ns. projektityö, jossa on samanaikaisesti meneillään useampia projekteja.
Silloin kun eläköityneet kollegat ovat aloittaneet hommat, olinolemassa sihteerit ja tekstinkösittelijät, jotka olivat apuna projektissa, nyt kaikki työ tehdään itse. Vielä 15 vuotta sitten riitti, että projekteja oli vuodessa noin 10, eivätkä projektit menneet päällekkäin. Nyt projekteja pitää olla vuodessa lähes sata ja useampia yhtä aikaa. Toki tietotekninen kehitys on helpottanut asiaa, mutta samalla toimintaympäristö on muuttunut mm. kansainvälistymisen takia monimutkaisemmaksi ja projektit ovat vaikeutuneet.
Meiltä eläköityneet henkilöt ovat ihan poikki! Eivätkä he voi millään käsittää että miten oma sukupolveni jaksaa tällaista työelämää.Kuitenkin arvelen että suurin osa nuorista äiti-iässä olevista tekee ihan tavistyötä, työtunteja kai saisi monella olle enemmänkin kuin mitä saavat.
Eikä kansainvälisiä projekteja.
Niissäkin on tahti koventunut ja ehdot heikentyneet. Ota nyt vaikka kaupan kassa. Ennen kauppa oli auki kello 9-17/18 arkisin ja lauantaisin 9-/10-13/14. Vakituisen työpaikan sai keskikoulu-peruskoulu-todistuksella.
Nykyään on täysin erilaiset aukioloajat, koulutusvaatimukset ja työn ehdot.
Tapasin kerran eläkeläisen, joka oli pankinjohtajaksi päässyt suoraan opistosta. Merkonomin papereilla. Nykyään ne paperit riittää juuri ja juuri kaupan kassalle.
Pankinjohtajaksi? Huutonaurua! Ei ihme että Suomi kyykkäsi ysärin lamassa ja pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Otit sitten täällä kertomani tarinan enostani oikein omaksi tuttavaksesi! Oikein olette tavanneet ja kaikkea!😁🥳🥳🥳🙃 Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä sille enoskalle kuului. Osaat varman kertoa! 😎😎😎
Enoni kuoli noin viisikymppisenä, ei päässyt koskaan siis eläkkeelle.
Enosi lisäksi Suomessa on ollut muitakin merkonomin tutkinnolla pankinjohtajaksi päätyneitä, hän ei ollut ainoa.
Taisi olla niitä aikoja, kun hyvin harvalla oli kansakoulun lisäksi muuta koulutusta. Ja jokaisessa kirkonkylässä oli useampi pankkikonttori ja jokaisessa niistä johtaja.
Kyllä ne oli pieniä konttoreita, vähän päätösvaltaa, enemmänkin niiden kahden virkailijan esimiehiä.
Silloin oli ekonomeja tilintarkastajat ja suuryritysten taloushenkilöt.
Merkonomit oli keskikoulu +kauppaopisto.
Tai kansakoulu+kauppakoulu+kauppaopisto.
Yo-merkonomi ylioppilas ja 1 vuosi kauppaopisto. Siis 60-luvulla.
Työnantajani sanoi ettei laskentatehtäviin ota yo-merkonomia, merkonomeilla nihin parempi koulutus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä varmaan osittain näin,mummo saattoi olla 45-50v iältään ja jaksavampi.Eikä kaikki mummot suinkaan olleet ansiotyössä,koska olivat ehkä hoitaneet omiakin lapsia kotona. Itse tulin 56v mummoksi ja olin täysin työssä kiinni,lapsenlapsikin asui kaukana. Nyt minulla on aikaa ja lapsikin jo iso koululainen. Jos äidiksi tullaan vasta 40v,niin isoäidit saattaa olla jo lähemmäksi 70v,osa on hyväkuntoisia. Miten vaan välimatkar?
Se on ajan henki. Jokainen hoitakoon omansa. Muistaa vaan olla rutisematta tästä sit ku on yksin vanhainkodissa kakka housussa. Itse suosin yhteisöllisyyttä. Ihminen kun on laumaeläin eikä selviä yksin. Mutta toki jokainen saa olla yksinäinen susi kunhan kantaa itse vastuun sen seurauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistat tämän sitten myös kun itse tarvitset hoivaa että kukaan ei ole sitä sinulle velkaa 🙏🏽🙏🏽
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Miksi nämä lapset lähetettiin mummoloihin? Koska heidän vanhemmat eivät viitsineet hoitaa omia lapsiaan! Nykyään näistä perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja asiasta! Vakavasti sairas lapsi koko kesän mummolassa ikivanhan mummon hoidossa! Todella sairasta!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Lapsiarjesta on tehty suorittamista. Siitä se jakamattomuus johtuu. Ei ennen illat kuluneet harrastuksesta kymmenenteen hyppäämistä.
Olen 60-luvulla syntynyt ja ei todellakaan isovanhemmat osallistuneet arkeen muuta kuin yhden viikon ajan kesällä kun käytiin heitä tapaamassa. Toiset isovanhemmat asuivat lähellä mutta heilläkin käytiin kerran pari kuukaudessa tapaamassa ja päiväkahvittelun merkeissä.
Tuon ajan perheet olivat myös monilapsisia ja isovanhemmilla oli itsellään oli monta lasta joilla jokaisella lapsenlapsia useita ja serkkulauma oli noin 30 henkilöä. Ei siinä isovanhemmilla aikaa ja voimia riittänyt lapsilauman kaitsemiseen. Elivät omaa elämäänsä ja pitivät huolta toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiarjesta on tehty suorittamista. Siitä se jakamattomuus johtuu. Ei ennen illat kuluneet harrastuksesta kymmenenteen hyppäämistä.
Olen 60-luvulla syntynyt ja ei todellakaan isovanhemmat osallistuneet arkeen muuta kuin yhden viikon ajan kesällä kun käytiin heitä tapaamassa. Toiset isovanhemmat asuivat lähellä mutta heilläkin käytiin kerran pari kuukaudessa tapaamassa ja päiväkahvittelun merkeissä.
Tuon ajan perheet olivat myös monilapsisia ja isovanhemmilla oli itsellään oli monta lasta joilla jokaisella lapsenlapsia useita ja serkkulauma oli noin 30 henkilöä. Ei siinä isovanhemmilla aikaa ja voimia riittänyt lapsilauman kaitsemiseen. Elivät omaa elämäänsä ja pitivät huolta toisistaan.
Eli teilläkin isovanhemmat auttoivat paljon enemmän jo kuin mistä tässä ketjussa on kyse.
Sotketkohan sinä nyt ihan sen että niistä 20-luvulla syntyneistä osa kuoli sota-aikana.