Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (3042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
Mistä tämä ammattilaishavainto on peräisin?
Onko se neuvolan vai jonkin lapsiperhepujelimen työntekijöiden avaus?
Vai onko se Rydmanin leikkauslistalla olevan sotekattojärjestön alaosaston näkemys?
Paras näkemys saadaan vanhemmilta tai THL:n kyselyn perusteella, mihin vanhemmat anonyymisti vastaavat. Ainakin kouluterveydenhuollon kautta tulee noita tutkimusblanketteja.
Siitä että nykyiset isovanhemmat ovat jopa varsin aktiivisia auttamaan lastenlasten hoidossa, on tietysti ihan tutkittuakin tietoa, ihan päin vastoin SIIS mitä tässä ketjussa väitetään.
"Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset."
Tuskinpa ne, joilla on auttavat ja läsnäolevat isovanhemmat niin kovin uupuu. Uupumus on lähinnä niiden vanhempien ongelma joilla heitä ei ole.
Ihminen on nimittäin lajina nk. Yhteisöllinen kasvattaja. Ei ole ihmiselle lajityypillistä kasvattaa lapsia yksin ydinperheissä saatika sitten yksinhuoltajaperheissä.
Ihmeellistä että oli 6 alapeukkua ja minä olin ensimmäinen yläpeukuttaja. Ihminen on kyllä yhteisöllinen kasvattaja. Olisin itsekin voinut kirjoittaa, ettei ole lajityypillistä kasvattaa lapsia näin kuin tehdään. Sehän on fakta, jos katsotaan luonnonheimoja ja entisajan asumuksia.
Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?
Jos tätä vaaditte nyt tänä päivänä, niin älkää sitten muuttaako minnekään, vaan pysytelkää siinä mahdollisimman lähellä vanhempianne ja isovanhempianne, että yhteiskasvatus onnistuu.
Tämä oli pitkään voimassa vielä romaneilla, mikä mahdollisti sen, että mitään kehitystä ei tapahtunutkaan vaan elettiin aina niin kuin on eletty ennenkin. Nyt sekin perinne on murtunut.
Te nuoret vanhemmat vaaditte nyt asioita, joita yhteiskunta ei tule vastaan. Isoäidit ei nykyään ole kotiäitejä ja eikä heitä ole kasvatettu pelkästään lapsenhoitajiksi, vaan nykyiset isovanhemmat on koulutettuja ihmisiä, joilla on työnsä ja harrastuksensa ; tähän heitä on nimenomaan yhteiskunnan taholta koko ajan kehotettu. Monet yhdistykset ja
harrastuspiirit ja vastaavat toimivat nimenomaan leipätyöstään eläkkeellä olevien ihmisten voimin. Heitä tarvitaan siis muuhunkin kuin vain iankaikkiseen lastenhoitamiseen.
Ette te itsekään halua mitään lastenhoitajia pelkästään olla sitten, kun olette eläkeiässä.
Jos kerran te itse niin kovasti uuvutte siitä omien lastenne kanssa olemisesta, niin eikö se teitä itseänne kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi ihminen muka uuvu?
"Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa."
Ei se perusluonto mihinkään ole hävinnyt, vaikka just nykyvanhemmat olisivat yksin vanhemmuutensa kanssa. Tarve on edelleen olemassa. Ja se on ihan luonnollista.
Mikä tarve?
Tarve saada tukea ja tarve saada apua tarvittaessa. Tarve olla yhteydessä muihin ihmisiin. Mitä vielä? Vai riittikö jo? Tarve sosiaalisuuteen silloinkin, kun perheen lapset asuvat vielä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on niin, että nykyvanhemmat on sellaisia vellihousuja, että mitään ei jakseta. Kaikki on niin kovin raskasta ja apuja tarvitaan joka suunnasta. Voi hyvänen aika sentään
Niin, ennen ihmiset sentään pärjäsivät ihan ite ja yksin. Korvessa asuen. Ilman ketään toista, yksin. Ehkä pulsaattorikone seurana. Ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
Mistä tämä ammattilaishavainto on peräisin?
Onko se neuvolan vai jonkin lapsiperhepujelimen työntekijöiden avaus?
Vai onko se Rydmanin leikkauslistalla olevan sotekattojärjestön alaosaston näkemys?
Paras näkemys saadaan vanhemmilta tai THL:n kyselyn perusteella, mihin vanhemmat anonyymisti vastaavat. Ainakin kouluterveydenhuollon kautta tulee noita tutkimusblanketteja.
Siitä että nykyiset isovanhemmat ovat jopa varsin aktiivisia auttamaan lastenlasten hoidossa, on tietysti ihan tutkittuakin tietoa, ihan päin vastoin SIIS mitä tässä ketjussa väitetään.
"Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset."
Tuskinpa ne, joilla on auttavat ja läsnäolevat isovanhemmat niin kovin uupuu. Uupumus on lähinnä niiden vanhempien ongelma joilla heitä ei ole.
Ihminen on nimittäin lajina nk. Yhteisöllinen kasvattaja. Ei ole ihmiselle lajityypillistä kasvattaa lapsia yksin ydinperheissä saatika sitten yksinhuoltajaperheissä.
Ihmeellistä että oli 6 alapeukkua ja minä olin ensimmäinen yläpeukuttaja. Ihminen on kyllä yhteisöllinen kasvattaja. Olisin itsekin voinut kirjoittaa, ettei ole lajityypillistä kasvattaa lapsia näin kuin tehdään. Sehän on fakta, jos katsotaan luonnonheimoja ja entisajan asumuksia.
Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?
Jos tätä vaaditte nyt tänä päivänä, niin älkää sitten muuttaako minnekään, vaan pysytelkää siinä mahdollisimman lähellä vanhempianne ja isovanhempianne, että yhteiskasvatus onnistuu.
Tämä oli pitkään voimassa vielä romaneilla, mikä mahdollisti sen, että mitään kehitystä ei tapahtunutkaan vaan elettiin aina niin kuin on eletty ennenkin. Nyt sekin perinne on murtunut.
Te nuoret vanhemmat vaaditte nyt asioita, joita yhteiskunta ei tule vastaan. Isoäidit ei nykyään ole kotiäitejä ja eikä heitä ole kasvatettu pelkästään lapsenhoitajiksi, vaan nykyiset isovanhemmat on koulutettuja ihmisiä, joilla on työnsä ja harrastuksensa ; tähän heitä on nimenomaan yhteiskunnan taholta koko ajan kehotettu. Monet yhdistykset ja
harrastuspiirit ja vastaavat toimivat nimenomaan leipätyöstään eläkkeellä olevien ihmisten voimin. Heitä tarvitaan siis muuhunkin kuin vain iankaikkiseen lastenhoitamiseen.
Ette te itsekään halua mitään lastenhoitajia pelkästään olla sitten, kun olette eläkeiässä.
Jos kerran te itse niin kovasti uuvutte siitä omien lastenne kanssa olemisesta, niin eikö se teitä itseänne kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi ihminen muka uuvu?
Ei uuvu, vaikka auttaisikin hätätilanteessa. Saan sitäpaitsi levätä tässä elämänvaiheessa, vaikka olenkin vielä työelämässä, todella paljon. Ei ole univelkaakaan.
terveisin mummo
Mitä hätätilanne tarkoittaa? Voitko esimerkiksi lähteä pariksi viikoksi matkalle vai pitääkö sinun päivystää kotona hätätilanteiden varalta? Tässäkin ketjussa on ehditty marista isoäitien matkoista, harrastuksista ja terassilla käynneistä, joten ilmeisesti jotkut odottavat, että isoäidillä ei saa olla mitään omaa elämää.
Missä on maristu? Olen lukenut koko ketjun, enkä löydä tuollaisia kirjoituksia saati ketään ,joka tuollaista odottaisi.
Googleta, jos et tiedä mikä on hätätilanne.
Eri ihmiset tuntuvat tarkoittavan hätätilanteella eri asioita. Yleensä se tarkoittaa äkillistä tapahtumaa, johon pitää reagoida heti. Esimerkiksi sairaalat ja palokunnat päivystävät niiden varalta. Tämän takia haluaisin vastauksen siihen, pitääkö myös isoäitien olla päivystysvalmiudessa. Se on aika rankkaa yhdelle ihmiselle, kun noissa paikoissa, missä työn puolesta päivystetään, vuorot vaihtuvat säännöllisesti.
Tyypillinen hätätilanne lapsiperheessä on se, että joku lapsista joutuu sairaalaan ja niille muille tarvittaisin jokin paikka siinä tilanteessa. Ei sitä valtavan usein satu, joten ei ole ylivoimaista.
Eikä kukaan jätä elämättä elämäänsä siltä varalta, että tuollaista ehkä tapahtuu.
Itse aion varautua lähtemään vaikka yöllä lapsen kotiin, kun seuraavan lapsen syntymän laskettuaika on käsillä. Siihen kohtaan en varaa matkoja tai lupaa biletyksiä kavereiden kanssa. Se ei ole pitkä aika laittaa omaa elämää hetkeksi hyllylle.
Tuo on kuitenkin ihan etukäteen suunniteltua auttamista. On vain muutama viikko jolloin ollaan varuillaan lähtemään apuun. Aika tiedetään suunnilleen.
Mutta muuten 24/7 hätäapu on jotakin mihin ei isovanhempi voi mitenkään varautua, jos sillä isovanhemmalla on mitään omaa elämää.
Vaikea uskoa, että sellaista kukaan odottaakaan. Tai olettaa. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että 24/7 saa pyytää apua ja apua saa, jos sen kykenee antamaan.
Eihän tuossa pitäisi sitten olla kenellekään ongelmaa. Autetaan jos pystytään hätätilanteissa, mutta pyytäjä ymmärtää ettei aina pysty.
Edelleen kyllä ihmettelen onko tuollaisia isovanhempia oikeasti, jotka eivät hätätilanteessa auta jos ovat lähellä ja saatavilla. Astmalapsen sisaruksen ulkoilu ei mielestäni täytä hätätapauksen kriteerejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
Mistä tämä ammattilaishavainto on peräisin?
Onko se neuvolan vai jonkin lapsiperhepujelimen työntekijöiden avaus?
Vai onko se Rydmanin leikkauslistalla olevan sotekattojärjestön alaosaston näkemys?
Paras näkemys saadaan vanhemmilta tai THL:n kyselyn perusteella, mihin vanhemmat anonyymisti vastaavat. Ainakin kouluterveydenhuollon kautta tulee noita tutkimusblanketteja.
Siitä että nykyiset isovanhemmat ovat jopa varsin aktiivisia auttamaan lastenlasten hoidossa, on tietysti ihan tutkittuakin tietoa, ihan päin vastoin SIIS mitä tässä ketjussa väitetään.
"Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset."
Tuskinpa ne, joilla on auttavat ja läsnäolevat isovanhemmat niin kovin uupuu. Uupumus on lähinnä niiden vanhempien ongelma joilla heitä ei ole.
Ihminen on nimittäin lajina nk. Yhteisöllinen kasvattaja. Ei ole ihmiselle lajityypillistä kasvattaa lapsia yksin ydinperheissä saatika sitten yksinhuoltajaperheissä.
Ihmeellistä että oli 6 alapeukkua ja minä olin ensimmäinen yläpeukuttaja. Ihminen on kyllä yhteisöllinen kasvattaja. Olisin itsekin voinut kirjoittaa, ettei ole lajityypillistä kasvattaa lapsia näin kuin tehdään. Sehän on fakta, jos katsotaan luonnonheimoja ja entisajan asumuksia.
Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?
Jos tätä vaaditte nyt tänä päivänä, niin älkää sitten muuttaako minnekään, vaan pysytelkää siinä mahdollisimman lähellä vanhempianne ja isovanhempianne, että yhteiskasvatus onnistuu.
Tämä oli pitkään voimassa vielä romaneilla, mikä mahdollisti sen, että mitään kehitystä ei tapahtunutkaan vaan elettiin aina niin kuin on eletty ennenkin. Nyt sekin perinne on murtunut.
Te nuoret vanhemmat vaaditte nyt asioita, joita yhteiskunta ei tule vastaan. Isoäidit ei nykyään ole kotiäitejä ja eikä heitä ole kasvatettu pelkästään lapsenhoitajiksi, vaan nykyiset isovanhemmat on koulutettuja ihmisiä, joilla on työnsä ja harrastuksensa ; tähän heitä on nimenomaan yhteiskunnan taholta koko ajan kehotettu. Monet yhdistykset ja
harrastuspiirit ja vastaavat toimivat nimenomaan leipätyöstään eläkkeellä olevien ihmisten voimin. Heitä tarvitaan siis muuhunkin kuin vain iankaikkiseen lastenhoitamiseen.
Ette te itsekään halua mitään lastenhoitajia pelkästään olla sitten, kun olette eläkeiässä.
Jos kerran te itse niin kovasti uuvutte siitä omien lastenne kanssa olemisesta, niin eikö se teitä itseänne kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi ihminen muka uuvu?
Ei uuvu, vaikka auttaisikin hätätilanteessa. Saan sitäpaitsi levätä tässä elämänvaiheessa, vaikka olenkin vielä työelämässä, todella paljon. Ei ole univelkaakaan.
terveisin mummo
Mitä hätätilanne tarkoittaa? Voitko esimerkiksi lähteä pariksi viikoksi matkalle vai pitääkö sinun päivystää kotona hätätilanteiden varalta? Tässäkin ketjussa on ehditty marista isoäitien matkoista, harrastuksista ja terassilla käynneistä, joten ilmeisesti jotkut odottavat, että isoäidillä ei saa olla mitään omaa elämää.
Missä on maristu? Olen lukenut koko ketjun, enkä löydä tuollaisia kirjoituksia saati ketään ,joka tuollaista odottaisi.
Googleta, jos et tiedä mikä on hätätilanne.
Eri ihmiset tuntuvat tarkoittavan hätätilanteella eri asioita. Yleensä se tarkoittaa äkillistä tapahtumaa, johon pitää reagoida heti. Esimerkiksi sairaalat ja palokunnat päivystävät niiden varalta. Tämän takia haluaisin vastauksen siihen, pitääkö myös isoäitien olla päivystysvalmiudessa. Se on aika rankkaa yhdelle ihmiselle, kun noissa paikoissa, missä työn puolesta päivystetään, vuorot vaihtuvat säännöllisesti.
Tyypillinen hätätilanne lapsiperheessä on se, että joku lapsista joutuu sairaalaan ja niille muille tarvittaisin jokin paikka siinä tilanteessa. Ei sitä valtavan usein satu, joten ei ole ylivoimaista.
Eikä kukaan jätä elämättä elämäänsä siltä varalta, että tuollaista ehkä tapahtuu.
Itse aion varautua lähtemään vaikka yöllä lapsen kotiin, kun seuraavan lapsen syntymän laskettuaika on käsillä. Siihen kohtaan en varaa matkoja tai lupaa biletyksiä kavereiden kanssa. Se ei ole pitkä aika laittaa omaa elämää hetkeksi hyllylle.
Tuo on kuitenkin ihan etukäteen suunniteltua auttamista. On vain muutama viikko jolloin ollaan varuillaan lähtemään apuun. Aika tiedetään suunnilleen.
Mutta muuten 24/7 hätäapu on jotakin mihin ei isovanhempi voi mitenkään varautua, jos sillä isovanhemmalla on mitään omaa elämää.
Vaikea uskoa, että sellaista kukaan odottaakaan. Tai olettaa. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että 24/7 saa pyytää apua ja apua saa, jos sen kykenee antamaan.
Eihän tuossa pitäisi sitten olla kenellekään ongelmaa. Autetaan jos pystytään hätätilanteissa, mutta pyytäjä ymmärtää ettei aina pysty.
Edelleen kyllä ihmettelen onko tuollaisia isovanhempia oikeasti, jotka eivät hätätilanteessa auta jos ovat lähellä ja saatavilla. Astmalapsen sisaruksen ulkoilu ei mielestäni täytä hätätapauksen kriteerejä.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat valvoo sen astman takia ja yrittävät hoitaa kuitenkin työnsä ja sen isomman lapsen ja kodin, kyllä se vaan auttaisi aika paljon se pieni yksinkertainenkin apu arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kuopus sairasti pienenä astmaa. Äitini ei auttanut mitenkään. Fine, oma valinta. Mutta se että hän pauhasi joka paikassa miten meidän esikoinen on niiin laiminlyöty ja että ei olisi pitänyt hankkia koko kuopusta kun esikoinen on niin laiminlyöty… se oli todella asiatonta jo.
Mitä apua olisit ollut vailla pienen lapsen astman hoidossa?
Tuo loppu oli tietysti ihan asiatonta isovanhemmalta.
No vaikka olisi hetkeksi tullut ulkoiluttamaan sitä isompaa joka ei päässyt ulkoilemaan koska astmalapsella pakkasraja. Asui kuitenkim vain kilsan päässä ja oli elökeläinen.
Puhuitko tuosta äidillesi vai oletitko, että äitisi lukee ajatuksia?
En oleta hänen olevan ajatusten lukija. Isompi pääsi kyllä ulos, kun isänsä tuli kotiin, mutta vasta viideltä, kun oli jo pimeää.
On kuitenkin tosi positiivista, että olet harvoja kirjoittajia, jonka mieskin kuuluu kuvioon ja tekee asioita. Mites isäsi, anoppisi tai appiukkosi? Auttoivatko he yhtään?
Isäni kuoli kun olin 14, appivanhemmat eivät auttaneet ikinä. Kun sairastuin vakavasti, appi yritti saada mieheni ottamaan eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
Mistä tämä ammattilaishavainto on peräisin?
Onko se neuvolan vai jonkin lapsiperhepujelimen työntekijöiden avaus?
Vai onko se Rydmanin leikkauslistalla olevan sotekattojärjestön alaosaston näkemys?
Paras näkemys saadaan vanhemmilta tai THL:n kyselyn perusteella, mihin vanhemmat anonyymisti vastaavat. Ainakin kouluterveydenhuollon kautta tulee noita tutkimusblanketteja.
Siitä että nykyiset isovanhemmat ovat jopa varsin aktiivisia auttamaan lastenlasten hoidossa, on tietysti ihan tutkittuakin tietoa, ihan päin vastoin SIIS mitä tässä ketjussa väitetään.
"Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset."
Tuskinpa ne, joilla on auttavat ja läsnäolevat isovanhemmat niin kovin uupuu. Uupumus on lähinnä niiden vanhempien ongelma joilla heitä ei ole.
Ihminen on nimittäin lajina nk. Yhteisöllinen kasvattaja. Ei ole ihmiselle lajityypillistä kasvattaa lapsia yksin ydinperheissä saatika sitten yksinhuoltajaperheissä.
Ihmeellistä että oli 6 alapeukkua ja minä olin ensimmäinen yläpeukuttaja. Ihminen on kyllä yhteisöllinen kasvattaja. Olisin itsekin voinut kirjoittaa, ettei ole lajityypillistä kasvattaa lapsia näin kuin tehdään. Sehän on fakta, jos katsotaan luonnonheimoja ja entisajan asumuksia.
Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?
Jos tätä vaaditte nyt tänä päivänä, niin älkää sitten muuttaako minnekään, vaan pysytelkää siinä mahdollisimman lähellä vanhempianne ja isovanhempianne, että yhteiskasvatus onnistuu.
Tämä oli pitkään voimassa vielä romaneilla, mikä mahdollisti sen, että mitään kehitystä ei tapahtunutkaan vaan elettiin aina niin kuin on eletty ennenkin. Nyt sekin perinne on murtunut.
Te nuoret vanhemmat vaaditte nyt asioita, joita yhteiskunta ei tule vastaan. Isoäidit ei nykyään ole kotiäitejä ja eikä heitä ole kasvatettu pelkästään lapsenhoitajiksi, vaan nykyiset isovanhemmat on koulutettuja ihmisiä, joilla on työnsä ja harrastuksensa ; tähän heitä on nimenomaan yhteiskunnan taholta koko ajan kehotettu. Monet yhdistykset ja
harrastuspiirit ja vastaavat toimivat nimenomaan leipätyöstään eläkkeellä olevien ihmisten voimin. Heitä tarvitaan siis muuhunkin kuin vain iankaikkiseen lastenhoitamiseen.
Ette te itsekään halua mitään lastenhoitajia pelkästään olla sitten, kun olette eläkeiässä.
Jos kerran te itse niin kovasti uuvutte siitä omien lastenne kanssa olemisesta, niin eikö se teitä itseänne kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi ihminen muka uuvu?
"Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa."
Ei se perusluonto mihinkään ole hävinnyt, vaikka just nykyvanhemmat olisivat yksin vanhemmuutensa kanssa. Tarve on edelleen olemassa. Ja se on ihan luonnollista.
Mikä tarve?
Tarve saada tukea ja tarve saada apua tarvittaessa. Tarve olla yhteydessä muihin ihmisiin. Mitä vielä? Vai riittikö jo? Tarve sosiaalisuuteen silloinkin, kun perheen lapset asuvat vielä kotona.
Siellä perheessä on yleensä äiti, isä ja lapset. Eikö se isä tue ja auta tai siis tee omaa osuuttaan? Eikö sen isukin kanssa keskustella asioista? Olla sosiaalisia? Eikö se isä mahdollista äidin kontakteja kavereihin yms.
Ei mulla ainakaan noihin edellä mainittuihin tarvittu isovanhempia. Ei niiltä isovanhemmilta apua tullut, muttei tarvinutkaan tulla. Isovanhemmat eivät päätä lastensa lasten hankintaa, kyllä vastuu on silloin lapsista vain äidillä ja isällä. Kaikki muu on kivaa extraa, mutta lähtökohta on tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
Mistä tämä ammattilaishavainto on peräisin?
Onko se neuvolan vai jonkin lapsiperhepujelimen työntekijöiden avaus?
Vai onko se Rydmanin leikkauslistalla olevan sotekattojärjestön alaosaston näkemys?
Paras näkemys saadaan vanhemmilta tai THL:n kyselyn perusteella, mihin vanhemmat anonyymisti vastaavat. Ainakin kouluterveydenhuollon kautta tulee noita tutkimusblanketteja.
Siitä että nykyiset isovanhemmat ovat jopa varsin aktiivisia auttamaan lastenlasten hoidossa, on tietysti ihan tutkittuakin tietoa, ihan päin vastoin SIIS mitä tässä ketjussa väitetään.
"Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset."
Tuskinpa ne, joilla on auttavat ja läsnäolevat isovanhemmat niin kovin uupuu. Uupumus on lähinnä niiden vanhempien ongelma joilla heitä ei ole.
Ihminen on nimittäin lajina nk. Yhteisöllinen kasvattaja. Ei ole ihmiselle lajityypillistä kasvattaa lapsia yksin ydinperheissä saatika sitten yksinhuoltajaperheissä.
Ihmeellistä että oli 6 alapeukkua ja minä olin ensimmäinen yläpeukuttaja. Ihminen on kyllä yhteisöllinen kasvattaja. Olisin itsekin voinut kirjoittaa, ettei ole lajityypillistä kasvattaa lapsia näin kuin tehdään. Sehän on fakta, jos katsotaan luonnonheimoja ja entisajan asumuksia.
Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?
Jos tätä vaaditte nyt tänä päivänä, niin älkää sitten muuttaako minnekään, vaan pysytelkää siinä mahdollisimman lähellä vanhempianne ja isovanhempianne, että yhteiskasvatus onnistuu.
Tämä oli pitkään voimassa vielä romaneilla, mikä mahdollisti sen, että mitään kehitystä ei tapahtunutkaan vaan elettiin aina niin kuin on eletty ennenkin. Nyt sekin perinne on murtunut.
Te nuoret vanhemmat vaaditte nyt asioita, joita yhteiskunta ei tule vastaan. Isoäidit ei nykyään ole kotiäitejä ja eikä heitä ole kasvatettu pelkästään lapsenhoitajiksi, vaan nykyiset isovanhemmat on koulutettuja ihmisiä, joilla on työnsä ja harrastuksensa ; tähän heitä on nimenomaan yhteiskunnan taholta koko ajan kehotettu. Monet yhdistykset ja
harrastuspiirit ja vastaavat toimivat nimenomaan leipätyöstään eläkkeellä olevien ihmisten voimin. Heitä tarvitaan siis muuhunkin kuin vain iankaikkiseen lastenhoitamiseen.
Ette te itsekään halua mitään lastenhoitajia pelkästään olla sitten, kun olette eläkeiässä.
Jos kerran te itse niin kovasti uuvutte siitä omien lastenne kanssa olemisesta, niin eikö se teitä itseänne kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi ihminen muka uuvu?
Ei uuvu, vaikka auttaisikin hätätilanteessa. Saan sitäpaitsi levätä tässä elämänvaiheessa, vaikka olenkin vielä työelämässä, todella paljon. Ei ole univelkaakaan.
terveisin mummo
Mitä hätätilanne tarkoittaa? Voitko esimerkiksi lähteä pariksi viikoksi matkalle vai pitääkö sinun päivystää kotona hätätilanteiden varalta? Tässäkin ketjussa on ehditty marista isoäitien matkoista, harrastuksista ja terassilla käynneistä, joten ilmeisesti jotkut odottavat, että isoäidillä ei saa olla mitään omaa elämää.
Missä on maristu? Olen lukenut koko ketjun, enkä löydä tuollaisia kirjoituksia saati ketään ,joka tuollaista odottaisi.
Googleta, jos et tiedä mikä on hätätilanne.
Eri ihmiset tuntuvat tarkoittavan hätätilanteella eri asioita. Yleensä se tarkoittaa äkillistä tapahtumaa, johon pitää reagoida heti. Esimerkiksi sairaalat ja palokunnat päivystävät niiden varalta. Tämän takia haluaisin vastauksen siihen, pitääkö myös isoäitien olla päivystysvalmiudessa. Se on aika rankkaa yhdelle ihmiselle, kun noissa paikoissa, missä työn puolesta päivystetään, vuorot vaihtuvat säännöllisesti.
Tyypillinen hätätilanne lapsiperheessä on se, että joku lapsista joutuu sairaalaan ja niille muille tarvittaisin jokin paikka siinä tilanteessa. Ei sitä valtavan usein satu, joten ei ole ylivoimaista.
Eikä kukaan jätä elämättä elämäänsä siltä varalta, että tuollaista ehkä tapahtuu.
Itse aion varautua lähtemään vaikka yöllä lapsen kotiin, kun seuraavan lapsen syntymän laskettuaika on käsillä. Siihen kohtaan en varaa matkoja tai lupaa biletyksiä kavereiden kanssa. Se ei ole pitkä aika laittaa omaa elämää hetkeksi hyllylle.
Tuo on kuitenkin ihan etukäteen suunniteltua auttamista. On vain muutama viikko jolloin ollaan varuillaan lähtemään apuun. Aika tiedetään suunnilleen.
Mutta muuten 24/7 hätäapu on jotakin mihin ei isovanhempi voi mitenkään varautua, jos sillä isovanhemmalla on mitään omaa elämää.
Vaikea uskoa, että sellaista kukaan odottaakaan. Tai olettaa. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että 24/7 saa pyytää apua ja apua saa, jos sen kykenee antamaan.
Eihän tuossa pitäisi sitten olla kenellekään ongelmaa. Autetaan jos pystytään hätätilanteissa, mutta pyytäjä ymmärtää ettei aina pysty.
Edelleen kyllä ihmettelen onko tuollaisia isovanhempia oikeasti, jotka eivät hätätilanteessa auta jos ovat lähellä ja saatavilla. Astmalapsen sisaruksen ulkoilu ei mielestäni täytä hätätapauksen kriteerejä.
Siinä vaiheessa kun vanhemmat valvoo sen astman takia ja yrittävät hoitaa kuitenkin työnsä ja sen isomman lapsen ja kodin, kyllä se vaan auttaisi aika paljon se pieni yksinkertainenkin apu arjessa.
Auttaisi tietysti ja mieten kyllä miksei äitisi auttanut. Mutta edellä kuvattu hätätilanne se ei kuitenkaan ollut.
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Äitisi saattoi olla epävarma osaako tehdä sen esikon kanssa juuri miten sinä haluaisit. Tai äidilläsi saattoi olla vaivoja mitkä estivät lapsen hoidon, kipuja tai muuta. Saattoi kokea vastuun liian suureksi.
Oman anoppini hoitamattomuudessa oli kyse tuosta viimeksi mainitusta. Hän otti meidän lapsemme kerran hoitoon ja sai siitä helvetillisen paniikkikohtauksen. Jäi tietysti ensimmäinen hoitokerta viimeiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Äitisi saattoi olla epävarma osaako tehdä sen esikon kanssa juuri miten sinä haluaisit. Tai äidilläsi saattoi olla vaivoja mitkä estivät lapsen hoidon, kipuja tai muuta. Saattoi kokea vastuun liian suureksi.
Oman anoppini hoitamattomuudessa oli kyse tuosta viimeksi mainitusta. Hän otti meidän lapsemme kerran hoitoon ja sai siitä helvetillisen paniikkikohtauksen. Jäi tietysti ensimmäinen hoitokerta viimeiseksi.
Ja paskat. Hän oli vain niitä isoäitejä jotka ulospäin kiillotti sitä rooliaan, muttei koskaan oikeasti tehnyt yhtään mitään tai edes viitsinyt tutustua lapsiini. Samanlainen jo äitinäkin, hyvin itsekeskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Äitisi saattoi olla epävarma osaako tehdä sen esikon kanssa juuri miten sinä haluaisit. Tai äidilläsi saattoi olla vaivoja mitkä estivät lapsen hoidon, kipuja tai muuta. Saattoi kokea vastuun liian suureksi.
Oman anoppini hoitamattomuudessa oli kyse tuosta viimeksi mainitusta. Hän otti meidän lapsemme kerran hoitoon ja sai siitä helvetillisen paniikkikohtauksen. Jäi tietysti ensimmäinen hoitokerta viimeiseksi.
Ja paskat. Hän oli vain niitä isoäitejä jotka ulospäin kiillotti sitä rooliaan, muttei koskaan oikeasti tehnyt yhtään mitään tai edes viitsinyt tutustua lapsiini. Samanlainen jo äitinäkin, hyvin itsekeskeinen.
Itsekkäitä ihmisiäkin tietysti on, osa jopa luonnehäiriöisiä. Kaikista sukupolvista.
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Mikäpä sinua esti viemästä lapsia päivähoitoon, ei olisi tarvinut tehdä töitä öisin ja iltaisin?
"Ihminen ei ole pitkään aikaan enää ollut laumaeläin, joten vaatimukset yhteisöllisestä kasvattamisesta voi unohtaa.
Silloin kun elettiin vielä monen sukupolven yhteistalouksissa, kasvatettiin lapsetkin yhteisvoimin. Mitäpä muuta mahdollisuutta olisi ollutkaan?"
Pitkään aikaan? Se mikä sinun mielestäsi on pitkä aika, ei ole evoluutiolle pitkä aika.
Evoluutio tai biologia ei muutu lainkaan ihan muutamassa sukupolvessa. Kyllä ihminen on edelleen yhteisöllinen eläin.
Kulttuurievoluutio sen sijaan voi kehittyä muutamassa sukupolvessa, ja se on tapahtunut. Nyt on tyypillistä elää kaupungissa, ydinperheenä tai yksin, ja sitä pidetään normaalina.
Biologinen tarve on edelleen kuitenkin, että lapsella on muitakin aikuisia huolehtimassa kuin 1 - 2 aikuista. Se ei ole luonnollinen tila. Ihmislapsen lapsuus ja avuttomuus kestää poikkeuksellisen kauan (jopa vuosia) toisin kuin muilla nisäkkäillä. Osasyy on meidän isot aivot, älykkyys ja aivojen kehittyminen kestää kauan. Ei ole valmista puolessa vuodessa, kuten vaikka koiralla. (Ihmisen aivojen kehitys jatkuu jopa 25-vuotiaaksi asti)
Jos et usko nettirandomien sanaa, niin lueskele kesäloman kuluessa antropologiaa. Yksi kansantajuisimmista ja ymmärrettävimmistä antropologian teoksista on "Alaston apina" , kirjoittanut Desmond Morris. Varsin selkeästi kerrottu ja perusteltu tutkittuun tietoon pohjautuen, mitä ovat ihmisen perustarpeet. Jotka näkyvät meidän nykyisenkin tiedostamattoman käytöksen takana. Vahva lukusuositus. Etenkin jos väittää, että ihmislapsi kasvatetaan helposti ihan yksinkin.
Nykyisin lapsesta ei todellakaan ole huolehtimassa 1-2 ihmistä. On päiväkodit, harrastusohjaajat, koulut.
Joskus muinoin ennen kansakoulun syntyä jossain korvessa saattoi olla niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Mikäpä sinua esti viemästä lapsia päivähoitoon, ei olisi tarvinut tehdä töitä öisin ja iltaisin?
Kyseessä oli tyttäreni lapset, hoidin heitä kun työelämä on nykyisin niin paljon rankempi nuorille. Itse pystyin sopimaan töissä, että teen vain yövuoroja. Omat vanhempani selvisivät silloin vielä suurimmaksi osaksi itse, riitti että käyn muutaman kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Mikäpä sinua esti viemästä lapsia päivähoitoon, ei olisi tarvinut tehdä töitä öisin ja iltaisin?
Kyseessä oli tyttäreni lapset, hoidin heitä kun työelämä on nykyisin niin paljon rankempi nuorille. Itse pystyin sopimaan töissä, että teen vain yövuoroja. Omat vanhempani selvisivät silloin vielä suurimmaksi osaksi itse, riitti että käyn muutaman kerran viikossa.
Miksi ei päiväkodit? Miten työ on "nykyisin rankempaa". Gurling-lasten tietä aikuisenakin on äidin tasoiteltava oman jaksamisensa uhalla. Tuohan on sairasta, päivät päiväkotitätinä, yöt ansiotyössä.
En ymmärrä työtä tuon rankkuutta nykyisin. Mietin ammatteja, lääkäri, ravintolan kokki, kirjanpitäjä, ompelija, talouspäällikkö, myyjä, copywriter, kunnan virkanainen, naispuolinen raksainssi tai tuotantopäällikkö.
Miksi esim nuo työt olisivat nykyisin sen rankempia kuin ennen? Naiset ei enää ees tiilenkantajina.
Aika pitkälle menneisyyteen pitää mennä, että isovanhemmat ovat osallistuneet lastenhoitoon. Itse olen X sukupolvea ja omat vanhempani ovat Boomereita ja heiltä ei ole koskaan herunut minkäänlaista lastenhoitoapua. Itse asiassa he eivät ole osallistuneet edes omien lastensa kasvatukseen vaan tultiin siinä sivussa ja pärjäiltiin itse. Boomeri vanhempieni vanhemmat, kuuluivat hiljaiseen sukupolveen. He olivat niitä, jotka auttoivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin lapsia påivät ja tein töitäni illat ja yöt. Itse en jättäisi tytärtäni auttamatta noin.
Mikäpä sinua esti viemästä lapsia päivähoitoon, ei olisi tarvinut tehdä töitä öisin ja iltaisin?
Kyseessä oli tyttäreni lapset, hoidin heitä kun työelämä on nykyisin niin paljon rankempi nuorille. Itse pystyin sopimaan töissä, että teen vain yövuoroja. Omat vanhempani selvisivät silloin vielä suurimmaksi osaksi itse, riitti että käyn muutaman kerran viikossa.
Miksi ei päiväkodit? Miten työ on "nykyisin rankempaa". Gurling-lasten tietä aikuisenakin on äidin tasoiteltava oman jaksamisensa uhalla. Tuohan on sairasta, päivät päiväkotitätinä, yöt ansiotyössä.
Kuinka kukaan aikuinen pariskunta voi äidiltä/anopilta edellyttää tuota? Vaikka olisi nuorempikin mummo 50+.
Ei tuossa edes vuorotyötä jos hoitaja voi itse tehdä yötöitä. Iltahoitoa ei kaikki päiväkodit tarjoa.
Eikä päivähoito ole edes kallista, eikö riittäisi jos viet ja haet lapsen hoidosta? Vai oletko sama mummo jonka tyttären lapset lisäksi on kaksi yötä viikossa toisella mummolla?
On kuitenkin tosi positiivista, että olet harvoja kirjoittajia, jonka mieskin kuuluu kuvioon ja tekee asioita. Mites isäsi, anoppisi tai appiukkosi? Auttoivatko he yhtään?