Viikko Shoultz makasi alasti Helsingin Kalliossa sijaitsevan asunnon sängyllä eikä tiennyt, mitä mies seuraavaksi tekisi
HS:
Kylläpä tuo tapetin kuviointi onkin häiritsevä. Lakanoissa on sama sävy, mutta kuviot menevät tapetissa ihan eri tavalla.
Niin Vuokko Schoultz muistaa miettineensä. Oli heinäkuinen ilta vuonna 2021. Hän makasi alasti Helsingin Kalliossa sijaitsevan asunnon sängyllä eikä tiennyt, mitä mies seuraavaksi tekisi.
Tilanteen hallinta oli kadonnut. Mieli alkoi irrota hetkestä, ikään kuin leijua pois. Katse takertui seinään.
Paljon myöhemmin Schoultz meni Pasilan poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Sitä seurannut oikeusprosessi kesti lähes viisi vuotta. Tässä jutussa Schoultz kertoo, minkälaista on odottaa ratkaisua itseä koskevassa rikosasiassa näin pitkään.
Schoultz tutustui mieheen Tinderissä. Mies oli vaikuttanut mukavalta, ja ennen ensimmäistä tapaamista Schoultz oli selvittänyt hänen taustojaan.
Viestittelyn jälkeen sovittiin treffit Helsingin Kalliossa sijaitsevaan ravintolaan. Ilta eteni tavanomaisesti. He juttelivat viinilasillisten ääressä ja lähtivät sitten miehen asunnolle. Mies keitti Schoultzille teetä ja söi itse voileivän.
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.

Ylpeästi sellainen. Tekstissä näkyy hyvin syy, miksi jokaisen sivistyneen ihmisen on oltava sopivasti "islamofoobikko".
Nettivinkattu
Sinut Supon seurantaan, valkoisten kantissuomalaisten vihollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ja vastuu omista teoista ovat kaksi asiaa jotka hyvin harvoin kohtaavat.
Oliko nainen siis tässä pahoinpidellyt tai raiskannut jonkun? Eikä suostu kantamaan vastuuta teostaan?
Vaikka varastaminen on väärin ja rikollista, niin jätätkö silti asuntosi/autosi/pyöräsi lukitsematta tai jätätkö julkisella paikalla lompakkosi/käsiveskasi/puhelimesi vahtimatta? Valitsetko taksikyydin Ahmedilta, Abdilta vai Antilta?
Olisiko Vuokko omalla toiminnallaan vaikuttaa mitenkään tapahtuneeseen? Ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa paljonkin elämänsä kulkuun.
Ole hyvä ja luettele kaikki varotoimet, jotka Vuokon olisi pitänyt tehdä, jotta sinä ja muut saastat pitäisitte turpanne kiinni.
Lohduttaako oikeassa oleminen silloin, kun on jäänyt auton jyräämäksi, vaikka on ollut etuajo-oikeus suojatiellä?
Miten sä itse neuvoisit naisia ja tyttöjä tuntemattomien miesten kanssa intiimitilanteessa toimiessa?
Neuvoisin olemaan ikinä menemättä intiimiin tilanteeseen tuntemattoman kanssa.
Käsittämätöntä, että tämän joutuu sanomaan ääneen, eikä se ole itsestään selvää kaikille...
No olen kyllä tullut pahoinpidellyksi tuttujen miesten toimesta =ammattivalehtelija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Heh, en mene ilmiselvään trolliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ja vastuu omista teoista ovat kaksi asiaa jotka hyvin harvoin kohtaavat.
Oliko nainen siis tässä pahoinpidellyt tai raiskannut jonkun? Eikä suostu kantamaan vastuuta teostaan?
Vaikka varastaminen on väärin ja rikollista, niin jätätkö silti asuntosi/autosi/pyöräsi lukitsematta tai jätätkö julkisella paikalla lompakkosi/käsiveskasi/puhelimesi vahtimatta? Valitsetko taksikyydin Ahmedilta, Abdilta vai Antilta?
Olisiko Vuokko omalla toiminnallaan vaikuttaa mitenkään tapahtuneeseen? Ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa paljonkin elämänsä kulkuun.
Tämä x 1000000000000000
Kaikkien naisten tulee koko ajan ja joka paikassa olettaa, että jokainen mies on sekopää paska. Ei pidä mennä Ahmedin tai Antin kyytiin vaan ottaa nais- tai karhutaksi.
Ainakin sellaisessa tilanteessa kannattaa huomioida turvallisuus, jossa päästää vieraan tyypin kotiinsa tai menee vieraan tyypin asuntoon panemaan.
Sun mielestä on yhtä suuri riski joutua seksirikoksen uhriksi Ahmedin tai Antin taksikyydissä? Tilastojen mukaan lähes 100 prosenttia taksiraiskauksista on maamujen tekemiä. Mutta sä toki teet niin kuin sä teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Heh, en mene ilmiselvään trolliin.
Joo, harhainen tai trolli.
Muslimimiehet ovat Suomessakin yliedustettuina raiskaustilastoisssa, ja mitä tulee julkisella paikalla varottaviin miehiin, niin ovat lähes järjestäen muslimeita.
Ei kaikki muslimit tietenkään, mutta enimmäkseen muslimit. Eikä se tietenkään ihme, kun imevät jo äidinmaidossa äärimmäisen naisvihan, naisten yliseksualisoinnin ja naisten pitämisen pelkkinä lihanpaloina. Siksi heidän kulttuureissaan naiset joutuvat peittämään itseään päästä varpaisiin, etteivät ne sairaat miehet saisi entistä enemmän tulta häiriköinti- ja raiskausshaluihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Asuisitko itse naisena tai homoseksuaalina mieluummin muslimimaassa vai Suomessa?
Varmaan Vuokko meni alunperin miehen asuntoon tarkoituksena harrastaa seksiä. Seksi ekojen treffien yhteydessä on melko yleistäkin kuulemani perusteella. Mies kuitenkin alkoi suutelun jälkeen väkivaltaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ja vastuu omista teoista ovat kaksi asiaa jotka hyvin harvoin kohtaavat.
Oliko nainen siis tässä pahoinpidellyt tai raiskannut jonkun? Eikä suostu kantamaan vastuuta teostaan?
Vaikka varastaminen on väärin ja rikollista, niin jätätkö silti asuntosi/autosi/pyöräsi lukitsematta tai jätätkö julkisella paikalla lompakkosi/käsiveskasi/puhelimesi vahtimatta? Valitsetko taksikyydin Ahmedilta, Abdilta vai Antilta?
Olisiko Vuokko omalla toiminnallaan vaikuttaa mitenkään tapahtuneeseen? Ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa paljonkin elämänsä kulkuun.
Ole hyvä ja luettele kaikki varotoimet, jotka Vuokon olisi pitänyt tehdä, jotta sinä ja muut saastat pitäisitte turpanne kiinni.
Lohduttaako oikeassa oleminen silloin, kun on jäänyt auton jyräämäksi, vaikka on ollut etuajo-oikeus suojatiellä?
Miten sä itse neuvoisit naisia ja tyttöjä tuntemattomien miesten kanssa intiimitilanteessa toimiessa?
Tai jos vaan kävelee jalkakäytävällä ja tulee yliajetuksi. Se autotie on ihan siinä jalkakäytävän vieressä, joten onhan se tietoinen riski kävellä siinä, varsinkin kun tietää oikein hyvin, että on niitäkin jotka puhuvat puhelimeen ajaessaan, lähtevät humalassa auton rattiin ja niin edelleen. Aina on kuitenkin se mahdollisuus jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen meni ENSIMMÄISILLÄ treffeillä miehen asuntoon yöllä. Eikä syytä yhtään itseään???
Siis naisenko tulee pitää kaikkia miehiä lähtökohtaisesti vaarallisina ja pahoina? All men.
Naisen pitää luottaa miehiin, mutta on syyllinen jos luottaa väärään mieheen.
Kuka on sanonut, että jänniin Tinder-miehiin pitää luottaa ja lähteä tuntemattoman matkaan panemaan? Eikö se ole seksipositiivinen ja feministinen eetos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Asuisitko itse naisena tai homoseksuaalina mieluummin muslimimaassa vai Suomessa?
Niin, tähänhän ei tarvi todeta kuin se tosiasia, että länsimaat ovat täynnä muslimimaista tulleita pakolaisia, mutta ei ole yhtäkään muslimimaata täynnä länsimaista tulleita pakolaisia.
Jos se muslimiyhteisössä eläminen olisi niin ihanaa, niin miksi eivät asu muslimimaissa? Miksi tulevat Eurooppaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Muslimimaissa tällaisen rikoksen kohteeksi joutunut nainen voidaan kivittää hengiltä. Perheen sisäinen insesti on täysi tabuaihe kun naimattomat veljet eivät pääse purkamaan viettejään ja jos sisar kertoo asiasta joutuu itse kunniamu*hatuksi. Jos nainen ei ole neitsyt mennessään naimisiin esimerkiksi Irakissa, suku mu*haa naisen. Naisen holhooja tekee lopullisen päätöksen kenen kanssa pääsee naimisiin.
Aviovaimo ei saa koskaan paria poikkeusta lukuunottamatta kieltäytyä sukupuoliyhteydestä miehensä kanssa vaikka ukko haluaisi jyystää viidesti päivässä. Eronnut nainen voi joutua loppuiäkseen vankilaan jos suku ei huoli takaisin.
Siinä naisten oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan Vuokko meni alunperin miehen asuntoon tarkoituksena harrastaa seksiä. Seksi ekojen treffien yhteydessä on melko yleistäkin kuulemani perusteella. Mies kuitenkin alkoi suutelun jälkeen väkivaltaiseksi.
Tätäkään täällä ei jotkut erota: omasta tahdosta harrastettu seksi vs. seksin aikana väkivaltaiseksi alkaminen.
Ei seksin harrastaminen ole mikään "vapaudu vankilasta"-kortti joka tekee partnerin kuristamisen ja hakkaamisen sallituksi, haloo nyt :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Asuisitko itse naisena tai homoseksuaalina mieluummin muslimimaassa vai Suomessa?
Muslimimaassa. Etenkin Iranissa sukupuolenvaihdokset on todella yleisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ja vastuu omista teoista ovat kaksi asiaa jotka hyvin harvoin kohtaavat.
Oliko nainen siis tässä pahoinpidellyt tai raiskannut jonkun? Eikä suostu kantamaan vastuuta teostaan?
Vaikka varastaminen on väärin ja rikollista, niin jätätkö silti asuntosi/autosi/pyöräsi lukitsematta tai jätätkö julkisella paikalla lompakkosi/käsiveskasi/puhelimesi vahtimatta? Valitsetko taksikyydin Ahmedilta, Abdilta vai Antilta?
Olisiko Vuokko omalla toiminnallaan vaikuttaa mitenkään tapahtuneeseen? Ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa paljonkin elämänsä kulkuun.
Ole hyvä ja luettele kaikki varotoimet, jotka Vuokon olisi pitänyt tehdä, jotta sinä ja muut saastat pitäisitte turpanne kiinni.
Lohduttaako oikeassa oleminen silloin, kun on jäänyt auton jyräämäksi, vaikka on ollut etuajo-oikeus suojatiellä?
Miten sä itse neuvoisit naisia ja tyttöjä tuntemattomien miesten kanssa intiimitilanteessa toimiessa?
Tai jos vaan kävelee jalkakäytävällä ja tulee yliajetuksi. Se autotie on ihan siinä jalkakäytävän vieressä, joten onhan se tietoinen riski kävellä siinä, varsinkin kun tietää oikein hyvin, että on niitäkin jotka puhuvat puhelimeen ajaessaan, lähtevät humalassa auton rattiin ja niin edelleen. Aina on kuitenkin se mahdollisuus jäädä kotiin.
Ei tarvitse jäädä kotiin, mutta jalkakäytävälläkin kannattaa tarkkailla ympäristöään ja ennakoida ajoneuvojen liikkeitä. Mutta jos sä tulet yliajetuksi suojatiellä, vaikka olet nähnyt, ettei auto hidasta, niin onhan siinä vähän omaakin syytä, vaikka lakiteknisesti olet oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan Vuokko meni alunperin miehen asuntoon tarkoituksena harrastaa seksiä. Seksi ekojen treffien yhteydessä on melko yleistäkin kuulemani perusteella. Mies kuitenkin alkoi suutelun jälkeen väkivaltaiseksi.
Ihanan wokea! 🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan Vuokko meni alunperin miehen asuntoon tarkoituksena harrastaa seksiä. Seksi ekojen treffien yhteydessä on melko yleistäkin kuulemani perusteella. Mies kuitenkin alkoi suutelun jälkeen väkivaltaiseksi.
Tätäkään täällä ei jotkut erota: omasta tahdosta harrastettu seksi vs. seksin aikana väkivaltaiseksi alkaminen.
Ei seksin harrastaminen ole mikään "vapaudu vankilasta"-kortti joka tekee partnerin kuristamisen ja hakkaamisen sallituksi, haloo nyt :D
Raiskaus ja väkivalta eivät tietenkään ole oikein, mutta on hyödyllistä miettiä, että onko mitään, mitä voisi itse tehdä niiden estämiseksi. Onko hyvä idea lähteä tuntemattoman kanssa panotreffeille? Vaikka 99/100 panotreffiä sadasta menisi hyvin, niin on kuitenkin se rosvosektoriin osumisen mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Makoili sängyllä ja keikutti persettä huutaen samalla juuhuuu ja ihmettelee kuinka tuli nussituksi.
On ne naiset sitten todella tyhmää sakkia.
Näistä sun teksteistä on vaikea sanoa, onko kirjoittaja sinimusta vai muslimi.
Molempiin sopii tuo sama asenne, jota ilmennät lukuisilla naisvihamielisillä viesteilläsi palstalla.
Olen muslimi ja sinä olet islamofoobikko.
Foobikko viittaa perustettomaan kammoon.
Jos en halua kohdata karhua metsässä, tekeekö se minusta karhufoobikon?
Ei tarvitse kuin katsoa naisen asemaa lähi-idän maissa, niin voi pohtia onko kammo perusteetonta.
Muslimimaissa naisilla on paljon paremmat oltavat kuin suomessa.
Katso vaikka raiskaustilastotm.
Asuisitko itse naisena tai homoseksuaalina mieluummin muslimimaassa vai Suomessa?
Muslimimaassa. Etenkin Iranissa sukupuolenvaihdokset on todella yleisiä.
Mitä nyt Iranissa homoseksuaalisuus on laitonta ja sateenkaariväkeä sorretaan surutta. Sellaisia pikkujuttuja...