Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehet ei keksi mun kanssa puhuttavaa?
07.06.2026 |
Taas oli tällainen tilanne, että jäin kaverin poikaystävän seuraan hetkeksi ja jouduin kannattelemaan koko keskustelun. En ole mikään suuna päänä puhuja, vaan pitkien hiljaisuuksien päästä sit sanoin jotain ettei ihan tuppisuina seistäisi.
Sama toistuu lounailla töissä. Vaikka kolmistaan syömään ja yks menee hakeen jälkkäriä, niin miespuolinen mun kanssa pöytään jäävä ei useinkaan sano halaistua sanaa.
Lapsen kanssa leikkipuistossa ja tulee naapurin iskä viereiseen keinuun: moikkaa iloisesti muttei varmasti puhu mulle yhtään mitään enempää.
Onko tämä muille tuttu juttu?
Kertooko tää suomalaisista miehistä vai miehistä?
Johtuuko musta? Kuvittelen olevani puheiltani ja eleiltäni ihan normaali.
Jos tää on joku outo miesnais-kommunikaatio-asia jossa aina seksuaalinen viritys alla, niin en ole mikään kaunotar mutten symppis-pullukkakaan. Tekeekö se musta niin epäkiinnostavan ettei mulla maksa vaivaa jutella niitä näitä.
Ps. Ehkä 25% kohtaamistani miehistä on sellaisia, jotka kantaa keskustelua yhdessä, kysellen ja kiinnostuen. 25% taas tykkää puhua omasta itsestään, mutta kiva sekin. 50% tollasia mitä ylempänä kuvasin.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat huomionkipeitä. Siksi hiljaisuus on jotenkin kamalaa.
Eli haluavat olla huomion keskipisteenä=narsisti. Toki ei päde kaikkiin naisiin mutta moneen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiljaa osaava olla nainen on harvinainen.
evoluutio on luonut lapsia kasvattaville naisille tarpeen pälpättää jatkuvasti tyhjänpäiväisyyksiä. se on tärkeää, jotta pieni lapsi oppii puhumaan.
aikuisten kesken se sitten taas on vähän rasittavaa.
Eli ap on sellainen joka loukkaantuu kaikesta, keskustelut sellaisille tarkoittaa että pitää olla just samaa mieltä aina.
Sama toistuu lounailla töissä. Vaikka kolmistaan syömään ja yks menee hakeen jälkkäriä, niin miespuolinen mun kanssa pöytään jäävä ei useinkaan sano halaistua sanaa.
Ei kai se jälkkärin hakeminen niin kauan kestä, että muiden pöytään jääneiden on ihan pakko jotain puhua? Tai vaikka sinä aloittaisit sanomaan jotain, niin et kovin pitkään joudu puhetta yksin "kannattelemaan".
Ei miehillä ole tarvetta puhua naisten kanssa jos eivät halua päästä heidän pöksyihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on sekä miehet että naiset semmoisia, että korkeintaan he osaavat tervehtiä minua ja siihen se sitten jääkin. Tai korkeintaan jotain pari lausetta tulee vaihdettua ja sitten se on siinä. Olen itsekin miettinyt, että missähän se vika oikein on. Toisinaan jotkut jopa vaihtavat tilaisuuksissa paikkaa muualle sen jälkeen, kun ei juttu lähde liikkeelle minun kanssani, mikä on todella noloa ja loukkaavaa.
Olen ajatellut, että minussa kai se vika sitten on, koska minä olen se yhteinen nimittäjä näissä kohtamisissa. Mutta vaikka olen koittanut aloittaakin ja ylläpitää keskustelua, niin ei se vastapuoli siltikään ole osannut siihen tarttua, vaan juttu tyrehtyy alkumetreille. Näin on tapahtunut yleensä porukassa, jossa olen käynyt säännöllisesti. Mutta jos olen kaupassa tai kaupungilla, niin kanssani saattaa ventovieraat alkaa puhella spontaanisti ja voimme puhua kauankin. Joten en sitten tiedä, onko se vika sittenkään vain minussa. Itse lähdin lopulta tästä porukasta, jossa en juuri saanut puhekumppaneita ja jossa ei vieruspaikkani kiinnostanut ketään.
Vierailija kirjoitti:
Sama toistuu lounailla töissä. Vaikka kolmistaan syömään ja yks menee hakeen jälkkäriä, niin miespuolinen mun kanssa pöytään jäävä ei useinkaan sano halaistua sanaa.
Ei kai se jälkkärin hakeminen niin kauan kestä, että muiden pöytään jääneiden on ihan pakko jotain puhua? Tai vaikka sinä aloittaisit sanomaan jotain, niin et kovin pitkään joudu puhetta yksin "kannattelemaan".
On se hemmetin oudontuntuista vastaavanlaisessa tilanteessa, kun joku "yhteinen kaveri" poistuu 2 minuutiksi vaikka vessaan ja sillä aikaa kaksi olkkariin jäävää ei puhu sanaakaan keskenään.
Vai olenko itse outo jos näen asian näin?
Onkohan tää aina ollut tällaista vai älypuhelimetko meidät mädätti:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tää sama, mutta myös ihan naistenkin kanssa. Tosi usein on tilanne, että tunnen itse yrittäväni edes tilanteessa jotain kysellä ja kommentoida, mutta mut jotenkin vaan ohitetaan mitättömänä. (Jos ollaan porukassa ja en tunne kaikkia)
Ajattelen sen johtuvan itsestäni. En ole kiinnostava, en osaa keskustella, heitän hölmöjä kommentteja ja jotenkin muutenkin olen epäkiinnostava.
Sitten on muutamia ihmisiä keidän kanssa taas juttu luistaa ja on syntynyt uusi kaverisuhdekin omien vanhojen kavereiden lisäksi.
Ehkä olen vain niin juntti ja epämiellyttävä, mutta melkein aina joudun apn kaltaisiin tilanteisiin.
Älyttömämintä on se, että JOSKUS joku kysyy esim työlounaalla jotain ja sitten ei enää mitään. Nämä tilanteet koen, että joku haluaa saada tietoon musta jotain x asiaa ja kun saa vastauksen loppuu taas kiinnostus. Ihmiset on outoja!
Yksikin töissä täräytti mulle, että eikö sulla ole enää autoa? (Ei ollut) ja kun sai vastauksen ettei, käänsi selkänsä. Eli että sai mitä halus ja sitten voikin unohtaa mut. Naiset etenkin on hirveitä juorukelloja ja toisten asioiden penkojia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama toistuu lounailla töissä. Vaikka kolmistaan syömään ja yks menee hakeen jälkkäriä, niin miespuolinen mun kanssa pöytään jäävä ei useinkaan sano halaistua sanaa.
Ei kai se jälkkärin hakeminen niin kauan kestä, että muiden pöytään jääneiden on ihan pakko jotain puhua? Tai vaikka sinä aloittaisit sanomaan jotain, niin et kovin pitkään joudu puhetta yksin "kannattelemaan".
On se hemmetin oudontuntuista vastaavanlaisessa tilanteessa, kun joku "yhteinen kaveri" poistuu 2 minuutiksi vaikka vessaan ja sillä aikaa kaksi olkkariin jäävää ei puhu sanaakaan keskenään.
Vai olenko itse outo jos näen asian näin?
Onkohan tää aina ollut tällaista vai älypuhelimetko meidät mädätti:/
On se outoa, hiton outoa ja jos itse yrittää edes jotenkin ylläpitää keskustelua mutta toinen ei niin en enää jaksais saman ryhmän kanssa edes tavata.
Vaikka kuinka ei tykkäis edes tyypistä niin kohteliaisuutta pitäisi tilanteessa jotenkin small talk hoitaa. Ei paljoa ole vaadittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasittavan tuntuisia ihmisiä täällä kommentoimassa. Onneksi ei tarvitse yrittää keskustella teistä kenenkään kanssa. Kuuluu ihan hyviin tapoihin ja sivistykseen vaihtaa muutama sana ystävällisessä hengessä kanssaihmisen kanssa, jos yhteen osutaan. Mutta kun tämä Suomi taitaa olla sellainen möllöttäjien maa. Ei olla vielä päästy henkisesti metsästä sivistyneelle tasolle.
Rasittavia ovat tuntemattomat ihmiset jotka tulee juttelee / kyselee jotain. Jos ei ole joku hätätilanne kyseessä niin älkää tulko puhumaan.
Epäsosiaalinen ihmisvihamielinen suomijuntti kommentoi...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tää sama, mutta myös ihan naistenkin kanssa. Tosi usein on tilanne, että tunnen itse yrittäväni edes tilanteessa jotain kysellä ja kommentoida, mutta mut jotenkin vaan ohitetaan mitättömänä. (Jos ollaan porukassa ja en tunne kaikkia)
Ajattelen sen johtuvan itsestäni. En ole kiinnostava, en osaa keskustella, heitän hölmöjä kommentteja ja jotenkin muutenkin olen epäkiinnostava.
Sitten on muutamia ihmisiä keidän kanssa taas juttu luistaa ja on syntynyt uusi kaverisuhdekin omien vanhojen kavereiden lisäksi.
Ehkä olen vain niin juntti ja epämiellyttävä, mutta melkein aina joudun apn kaltaisiin tilanteisiin.
Älyttömämintä on se, että JOSKUS joku kysyy esim työlounaalla jotain ja sitten ei enää mitään. Nämä tilanteet koen, että joku haluaa saada tietoon musta jotain x asiaa ja kun saa vastauksen loppuu taas kiinnostus. Ihmiset on outoja!
Yksikin töissä täräytti mulle, että eikö sulla ole enää autoa? (Ei ollut) ja kun sai vastauksen ettei, käänsi selkänsä. Eli että sai mitä halus ja sitten voikin unohtaa mut. Naiset etenkin on hirveitä juorukelloja ja toisten asioiden penkojia.
Minä koen paljonkin tätä samaa. Ratkaisin jossakin kohtaa asia niin, että koska olen ilmeisen epäkiinnostava/mitätön, en minäkään enää keskustelua ylläpidä. Jos kerta hiljaisuus ei haittaa, niin ollaanpa sitten hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasittavan tuntuisia ihmisiä täällä kommentoimassa. Onneksi ei tarvitse yrittää keskustella teistä kenenkään kanssa. Kuuluu ihan hyviin tapoihin ja sivistykseen vaihtaa muutama sana ystävällisessä hengessä kanssaihmisen kanssa, jos yhteen osutaan. Mutta kun tämä Suomi taitaa olla sellainen möllöttäjien maa. Ei olla vielä päästy henkisesti metsästä sivistyneelle tasolle.
Naulan kantaan.
Suunsa avaava puolituttu ei ole "huomionkipeä kälättäjä", vaan yrittää olla se ystävällinen ja sivistynyt. On ihan käytöstapoihin kuuluvaa osallistua leikkiin ja herra paratkoon joskus kokeilla itse avata suunsa ekana.
Eipä ihme, että Suomessa on yksinäisyysepidemia, kun kommunikoiminen muiden kanssa on niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on sekä miehet että naiset semmoisia, että korkeintaan he osaavat tervehtiä minua ja siihen se sitten jääkin. Tai korkeintaan jotain pari lausetta tulee vaihdettua ja sitten se on siinä. Olen itsekin miettinyt, että missähän se vika oikein on. Toisinaan jotkut jopa vaihtavat tilaisuuksissa paikkaa muualle sen jälkeen, kun ei juttu lähde liikkeelle minun kanssani, mikä on todella noloa ja loukkaavaa.
Olen ajatellut, että minussa kai se vika sitten on, koska minä olen se yhteinen nimittäjä näissä kohtamisissa. Mutta vaikka olen koittanut aloittaakin ja ylläpitää keskustelua, niin ei se vastapuoli siltikään ole osannut siihen tarttua, vaan juttu tyrehtyy alkumetreille. Näin on tapahtunut yleensä porukassa, jossa olen käynyt säännöllisesti. Mutta jos olen kaupassa tai kaupungilla, niin kanssani saattaa ventovieraat alkaa puhella spontaanisti ja voimme puhua kauankin. Joten en sitten tiedä, onko se vika sittenkään vain minussa. Itse lähdin lopulta tästä porukasta, jossa en juuri saanut puhekumppaneita ja jossa ei vieruspaikkani kiinnostanut ketään.
Kirjotinkin jo miltei samaa tuossa, mutta samoja kokemuksia. Olen tullut siihen tulokseen, että antaa sitten olla. Onko peräti jotain kateutta tai jotain mikä estää edea muutaman lauseen vaihtamisen kohteliaisuuttaan. Olen ite nauravainen ja mielestäni ihan ok seuraa, kun joku vaan jäisi hetkeksi kuulolle. Mutta useimmiten nimenomaan voi jopa vaihtaa paikkaa, jos on tällainen tilaisuus..
Tästä on itelle tullut sellainen sosiaalisten tilanteiden pelko, etten enää uskalla tutustua niin helpolla tai yrittäö edes tutustua kun pelkään että tulen heti dumpatuksi.
Olen tämän hyväksynut ja töissäkin vietän paljon aikaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasittavan tuntuisia ihmisiä täällä kommentoimassa. Onneksi ei tarvitse yrittää keskustella teistä kenenkään kanssa. Kuuluu ihan hyviin tapoihin ja sivistykseen vaihtaa muutama sana ystävällisessä hengessä kanssaihmisen kanssa, jos yhteen osutaan. Mutta kun tämä Suomi taitaa olla sellainen möllöttäjien maa. Ei olla vielä päästy henkisesti metsästä sivistyneelle tasolle.
Naulan kantaan.
Suunsa avaava puolituttu ei ole "huomionkipeä kälättäjä", vaan yrittää olla se ystävällinen ja sivistynyt. On ihan käytöstapoihin kuuluvaa osallistua leikkiin ja herra paratkoon joskus kokeilla itse avata suunsa ekana.
Eipä ihme, että Suomessa on yksinäisyysepidemia, kun kommunikoiminen muiden kanssa on niin vaikeaa.
Tämän lisäksi suomalaiset ovat kiusaajia ja ja hyväksikäyttäjiä. Jos ihminen ei ole tarpeeksi kiinnostava tai hänestä ei hyödy, ei vaivauduta edes alkeellisimpaan small talkiin, vaan mätetään ruokaa naama norsunvitulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tää sama, mutta myös ihan naistenkin kanssa. Tosi usein on tilanne, että tunnen itse yrittäväni edes tilanteessa jotain kysellä ja kommentoida, mutta mut jotenkin vaan ohitetaan mitättömänä. (Jos ollaan porukassa ja en tunne kaikkia)
Ajattelen sen johtuvan itsestäni. En ole kiinnostava, en osaa keskustella, heitän hölmöjä kommentteja ja jotenkin muutenkin olen epäkiinnostava.
Sitten on muutamia ihmisiä keidän kanssa taas juttu luistaa ja on syntynyt uusi kaverisuhdekin omien vanhojen kavereiden lisäksi.
Ehkä olen vain niin juntti ja epämiellyttävä, mutta melkein aina joudun apn kaltaisiin tilanteisiin.
Älyttömämintä on se, että JOSKUS joku kysyy esim työlounaalla jotain ja sitten ei enää mitään. Nämä tilanteet koen, että joku haluaa saada tietoon musta jotain x asiaa ja kun saa vastauksen loppuu taas kiinnostus. Ihmiset on outoja!
Yksikin töissä täräytti mulle, että eikö sulla ole enää autoa? (Ei ollut) ja kun sai vastauksen ettei, käänsi selkänsä. Eli että sai mitä halus ja sitten voikin unohtaa mut. Naiset etenkin on hirveitä juorukelloja ja toisten asioiden penkojia.
Minä koen paljonkin tätä samaa. Ratkaisin jossakin kohtaa asia niin, että koska olen ilmeisen epäkiinnostava/mitätön, en minäkään enää keskustelua ylläpidä. Jos kerta hiljaisuus ei haittaa, niin ollaanpa sitten hiljaa.
Ai perhana, minäkin alan tekeen näin. Olen vaan itse iloinen ja energinen, on tosi vaikea olla vaan hiljaa. Mutta aletaan olemaan, mitä sitä yrittämään enää.
Naulan kantaan.
Suunsa avaava puolituttu ei ole "huomionkipeä kälättäjä", vaan yrittää olla se ystävällinen ja sivistynyt. On ihan käytöstapoihin kuuluvaa osallistua leikkiin ja herra paratkoon joskus kokeilla itse avata suunsa ekana.