Alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen lisätäkseni eroista, että alkoholinkulutus on aika reipasta työkavereilla. En minäkään lasiin sylje, mutta en yliopistovuosien ole yli viittä annosta yhteen iltaan juonut.

Nämä miehet on kuitenkin pitkästi yli 40 ja kaikki viikonloput/vapaat/lomat kyllä menee enemmän tai vielä enemmän alkoholin parissa. Jotenkin jännää sivusta seurata, miten joku jaksaa samaa rataa vuosikymmeniä. 

Minun kaveripiirini alkoi juoda yhdessä jotain 13-15-vuotiaina 70-luvun alussa. Ollaan tavattu sen jälkeen kalareissujen, pikkujoulujen ja reissujen merkeissä. Alkoholi on aina kuulunut kuvaan, koulutustasoista riippumatta. Nyt kun aletaan olla vanhoja, menosta on tullut hillittyä. Työväenluokkaisin meistä on lähes raitis, koulutetuin sai kirroosin.

 Niin, olen siis kultalusikka ****eessä syntynyt automekaanikko, joka vaan omassa pienessä ympyrässä havannoi arjen eroja.  Meillä alkoholi on aina kuulunut kotona arkeen, mutta ei kyllä ikinä ole kotona juotu humalaan asti. Tämä siis ihan puhtaasti kotoa opittua. 

 Opiskeluaikoina tuli kyllä oltua humalassakin, mutta en siitä sen suuremmin pitänyt. Mun ystäväpiiri on aikalailla samanlaista osalla varmaan kulutus melko reipasta vuositasolla, mutta kertamäärä pieni. Itse en juurikaan juo, hyvältähän viski tai punaviini maistuu, mutta vaikuttaa ihan liikaa uneen, yksikin annos.

Poikkeuksiahan löytyy aina. Mutta suuressa mittakaavassa, tilastojen valossa, työväenluokassa on enemmän humalajuomista ja se on alemmissa sosio-ekonomisissa piireissä myös hyväksytympää. Se heijastuu myös terveyteen ja elinikään. Tämä ei ole mutua eikä minun mielipide, enkä yritä mitenkään tällä kommentilla väheksyä työväenluokkaa. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/8a94d6c1-8aa3-49f7-85…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Oikeesti välttelet dösäkuskia kun et tiedä miten hänelle  sanotaan "moi" ja näytetään bussilippua "oikein"?

 Jos et oo provo niin suosittelen tutustumaan yleiseen ahdistuneisuushäuriöön, toi ei enää oo normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Itse olen kuullut tätä juurikin puhtaasti ylemmän keskiluokan miehiltä. Kyllähän se miehen mallikin on hyvin erilainen näiden ja työväenluokan miesten välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Itse olen kuullut tätä juurikin puhtaasti ylemmän keskiluokan miehiltä. Kyllähän se miehen mallikin on hyvin erilainen näiden ja työväenluokan miesten välillä. 

Itse olen valitettavasti kohtelias herraspoika enkä pysty tätä peittämään. Ennen esimerkiksi autokorjaamoissa koin tämän takia selkeää halveksuntaa. Olinhan mies joka ei pystynyt korjaamaan omaa autoaan. Nykyään tämä ei ole niin yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Itse olen kuullut tätä juurikin puhtaasti ylemmän keskiluokan miehiltä. Kyllähän se miehen mallikin on hyvin erilainen näiden ja työväenluokan miesten välillä. 

Hyvä, jos sentään menevät bussiin. Minä en muista milloin olisin viimeksi matkustanut bussilla tms. julkisella, siitä saattaa olla ainakin 10 vuotta. Autolla, taksilla ja lentokoneella vain matkustan. Ei se ole pelkoa, että duunarius tarttuisi tai oma arvo laskisi, vaan on vain mukavampaa pysytellä omassa kuplassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Mietin tätä omalta osaltani ja tilanne on ehkä hieman samanlainen kuin jos lähtisi matkalle johonkin vieraaseen kulttuuriin. Introverttinä suomalaisena voisin olla epämukavuusalueella ekstroverttien yhdysvaltalaisten kanssa. Tuskin pelkäisin yhdysvaltalaisen sosiaalisuuden tarttuvan minuun, mutta varmasti jonkinlaista välttämiskäyttäytymistä olisi havaittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toki tämä on enemmän persoona- kuin luokkakysymys, mutta pointtina oli, että usein arkisissa menoissa haluaa selviytyä minimirasituksilla ilman kulttuurishokkeja, jotka on vältettävissä. Olen kuitenkin elänyt koko elämäni keskiluokkaisissa ympäristöissä ja olen sen kulttuurin tuotos.

Kuulostaa siltä että kyseessä on enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin yhteiskuntaluokkaan liittyvä asia. Minäkin olen introvertti, mutta bussikuskin tervehtiminen ja kauppa-asioiden hoitaminen eivät tuota minulle vaikeuksia. Yhdysvalloissa käydessäni en myöskään yritä välttää kaikin tavoin ihmiskontakteja esim eri ovesta kulkemalla. Ihan tavalliseen tapaan olen pystynyt asioimaan sielläkin. Olen tosin matkustellut lapsesta saakka, sillä voi olla vaikutusta. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen helpottaisi varmaan sinuakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Itse olen kuullut tätä juurikin puhtaasti ylemmän keskiluokan miehiltä. Kyllähän se miehen mallikin on hyvin erilainen näiden ja työväenluokan miesten välillä. 

Itse olen valitettavasti kohtelias herraspoika enkä pysty tätä peittämään. Ennen esimerkiksi autokorjaamoissa koin tämän takia selkeää halveksuntaa. Olinhan mies joka ei pystynyt korjaamaan omaa autoaan. Nykyään tämä ei ole niin yleistä. 

Oma ylemmän keskiluokan tohtorimieheni kokee myös hankalaksi esim. autokorjaamossa asioinnin. Asentajat olettavan miehen ymmärtävän jotain autoista. Käytännössä mies ei juurikaan ymmärrä mistä ne hänelle puhuvat. Myös helveksunta välittyy nopeasti. Jossain vaiheessa teetimme kylpyhuoneremonttia sijoitusasuntoomme. Tuli selväksi, että mies ei halunnut asioida remonttimiesten kanssa eivätkä he hänen. Rouvan piti käydä selvittämässä mitä remonttimiehet kulloinkin halusivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Mietin tätä omalta osaltani ja tilanne on ehkä hieman samanlainen kuin jos lähtisi matkalle johonkin vieraaseen kulttuuriin. Introverttinä suomalaisena voisin olla epämukavuusalueella ekstroverttien yhdysvaltalaisten kanssa. Tuskin pelkäisin yhdysvaltalaisen sosiaalisuuden tarttuvan minuun, mutta varmasti jonkinlaista välttämiskäyttäytymistä olisi havaittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toki tämä on enemmän persoona- kuin luokkakysymys, mutta pointtina oli, että usein arkisissa menoissa haluaa selviytyä minimirasituksilla ilman kulttuurishokkeja, jotka on vältettävissä. Olen kuitenkin elänyt koko elämäni keskiluokkaisissa ympäristöissä ja olen sen kulttuurin tuotos.

Kuulostaa siltä että kyseessä on enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin yhteiskuntaluokkaan liittyvä asia. Minäkin olen introvertti, mutta bussikuskin tervehtiminen ja kauppa-asioiden hoitaminen eivät tuota minulle vaikeuksia. Yhdysvalloissa käydessäni en myöskään yritä välttää kaikin tavoin ihmiskontakteja esim eri ovesta kulkemalla. Ihan tavalliseen tapaan olen pystynyt asioimaan sielläkin. Olen tosin matkustellut lapsesta saakka, sillä voi olla vaikutusta. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen helpottaisi varmaan sinuakin.

Bussikuskin tervehtiminen on ihan eri asia kuin, että lähtisi sen bussikuskin kanssa istumaan iltaa tai muuten viettäisi aikaa eikö totta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Olen eri, mutta tunnistan tuon arkuuden. Itsekin olen arka työväenluokkaisten kanssa. Pystyn kyllä kohtaamaan, mutta ei se ole luontevaa, vaan hyvin varautunutta. Ei ole kyse sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan siitä, että on niin monta kertaa tullut syytetyksi elitistisyydestä ja ylimielisyydestä, mikä on ollut tahatonta. Pikemminkin se on sitä, ettei halua tehdä mitään, mikä loukkaa toista ihmistä, niin yrittää välttää niitä tilanteita tai olla jotenkin huomaamaton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Mietin tätä omalta osaltani ja tilanne on ehkä hieman samanlainen kuin jos lähtisi matkalle johonkin vieraaseen kulttuuriin. Introverttinä suomalaisena voisin olla epämukavuusalueella ekstroverttien yhdysvaltalaisten kanssa. Tuskin pelkäisin yhdysvaltalaisen sosiaalisuuden tarttuvan minuun, mutta varmasti jonkinlaista välttämiskäyttäytymistä olisi havaittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toki tämä on enemmän persoona- kuin luokkakysymys, mutta pointtina oli, että usein arkisissa menoissa haluaa selviytyä minimirasituksilla ilman kulttuurishokkeja, jotka on vältettävissä. Olen kuitenkin elänyt koko elämäni keskiluokkaisissa ympäristöissä ja olen sen kulttuurin tuotos.

Kuulostaa siltä että kyseessä on enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin yhteiskuntaluokkaan liittyvä asia. Minäkin olen introvertti, mutta bussikuskin tervehtiminen ja kauppa-asioiden hoitaminen eivät tuota minulle vaikeuksia. Yhdysvalloissa käydessäni en myöskään yritä välttää kaikin tavoin ihmiskontakteja esim eri ovesta kulkemalla. Ihan tavalliseen tapaan olen pystynyt asioimaan sielläkin. Olen tosin matkustellut lapsesta saakka, sillä voi olla vaikutusta. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen helpottaisi varmaan sinuakin.

Bussikuskin tervehtiminen on ihan eri asia kuin, että lähtisi sen bussikuskin kanssa istumaan iltaa tai muuten viettäisi aikaa eikö totta?

Mutta mitä jos et osaa tervehtiä sillä tavalla uskottavasti, miten työväenluokkaiset tervehtivät? Kun sanot ihan normaalisti niin kuin itse tervehdit (Hyvää päivää) niin näet, kuinka toinen menee kipsiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Mietin tätä omalta osaltani ja tilanne on ehkä hieman samanlainen kuin jos lähtisi matkalle johonkin vieraaseen kulttuuriin. Introverttinä suomalaisena voisin olla epämukavuusalueella ekstroverttien yhdysvaltalaisten kanssa. Tuskin pelkäisin yhdysvaltalaisen sosiaalisuuden tarttuvan minuun, mutta varmasti jonkinlaista välttämiskäyttäytymistä olisi havaittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toki tämä on enemmän persoona- kuin luokkakysymys, mutta pointtina oli, että usein arkisissa menoissa haluaa selviytyä minimirasituksilla ilman kulttuurishokkeja, jotka on vältettävissä. Olen kuitenkin elänyt koko elämäni keskiluokkaisissa ympäristöissä ja olen sen kulttuurin tuotos.

Kuulostaa siltä että kyseessä on enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin yhteiskuntaluokkaan liittyvä asia. Minäkin olen introvertti, mutta bussikuskin tervehtiminen ja kauppa-asioiden hoitaminen eivät tuota minulle vaikeuksia. Yhdysvalloissa käydessäni en myöskään yritä välttää kaikin tavoin ihmiskontakteja esim eri ovesta kulkemalla. Ihan tavalliseen tapaan olen pystynyt asioimaan sielläkin. Olen tosin matkustellut lapsesta saakka, sillä voi olla vaikutusta. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen helpottaisi varmaan sinuakin.

Nyt kannattaa muistaa, että vaikka sinulla ei ole tuossa asiassa vaikeuksia, niin se ei tarkoita etteikö joku toinen haluaisi kuitenkin mieluummin pysytellä omalla mukavuusalueellaan keskiluokkaisten parissa. Voin vakuuttaa, ettei tuo liity siihen, paljonko on matkustellut tai asunut ulkomailla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Olen eri, mutta tunnistan tuon arkuuden. Itsekin olen arka työväenluokkaisten kanssa. Pystyn kyllä kohtaamaan, mutta ei se ole luontevaa, vaan hyvin varautunutta. Ei ole kyse sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan siitä, että on niin monta kertaa tullut syytetyksi elitistisyydestä ja ylimielisyydestä, mikä on ollut tahatonta. Pikemminkin se on sitä, ettei halua tehdä mitään, mikä loukkaa toista ihmistä, niin yrittää välttää niitä tilanteita tai olla jotenkin huomaamaton. 

Enpä ole aiemmin kuullutkaan että on sattunut - ja ilmeisen useinkin - että keskiluokkaan kuuluva henkilö tervehtii kaupan kassaa/busskikuskia ja sanoo tälle kiitos ja saa työväenluokkaa edustavan ammatti-ihmisen vihat päällensä että väärin ja elitistisesti tervehditty/kiitetty.

En usko höpinöitänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Mietin tätä omalta osaltani ja tilanne on ehkä hieman samanlainen kuin jos lähtisi matkalle johonkin vieraaseen kulttuuriin. Introverttinä suomalaisena voisin olla epämukavuusalueella ekstroverttien yhdysvaltalaisten kanssa. Tuskin pelkäisin yhdysvaltalaisen sosiaalisuuden tarttuvan minuun, mutta varmasti jonkinlaista välttämiskäyttäytymistä olisi havaittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Toki tämä on enemmän persoona- kuin luokkakysymys, mutta pointtina oli, että usein arkisissa menoissa haluaa selviytyä minimirasituksilla ilman kulttuurishokkeja, jotka on vältettävissä. Olen kuitenkin elänyt koko elämäni keskiluokkaisissa ympäristöissä ja olen sen kulttuurin tuotos.

Kuulostaa siltä että kyseessä on enemmän henkilökohtainen ominaisuus, kuin yhteiskuntaluokkaan liittyvä asia. Minäkin olen introvertti, mutta bussikuskin tervehtiminen ja kauppa-asioiden hoitaminen eivät tuota minulle vaikeuksia. Yhdysvalloissa käydessäni en myöskään yritä välttää kaikin tavoin ihmiskontakteja esim eri ovesta kulkemalla. Ihan tavalliseen tapaan olen pystynyt asioimaan sielläkin. Olen tosin matkustellut lapsesta saakka, sillä voi olla vaikutusta. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen helpottaisi varmaan sinuakin.

Bussikuskin tervehtiminen on ihan eri asia kuin, että lähtisi sen bussikuskin kanssa istumaan iltaa tai muuten viettäisi aikaa eikö totta?

Mutta mitä jos et osaa tervehtiä sillä tavalla uskottavasti, miten työväenluokkaiset tervehtivät? Kun sanot ihan normaalisti niin kuin itse tervehdit (Hyvää päivää) niin näet, kuinka toinen menee kipsiin. 

Älä nyt jaksa. Sinä joko trollaat tai epätoivoisesti haluat olla jotain ylempää ja hienostuneempaa kuin halveksimasi työväenluokka.

Sisäinen "tieto" omasta arvosta.  Et ajattele sitä, se on itseä ja muita arvostava asenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Olen eri, mutta tunnistan tuon arkuuden. Itsekin olen arka työväenluokkaisten kanssa. Pystyn kyllä kohtaamaan, mutta ei se ole luontevaa, vaan hyvin varautunutta. Ei ole kyse sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan siitä, että on niin monta kertaa tullut syytetyksi elitistisyydestä ja ylimielisyydestä, mikä on ollut tahatonta. Pikemminkin se on sitä, ettei halua tehdä mitään, mikä loukkaa toista ihmistä, niin yrittää välttää niitä tilanteita tai olla jotenkin huomaamaton. 

Enpä ole aiemmin kuullutkaan että on sattunut - ja ilmeisen useinkin - että keskiluokkaan kuuluva henkilö tervehtii kaupan kassaa/busskikuskia ja sanoo tälle kiitos ja saa työväenluokkaa edustavan ammatti-ihmisen vihat päällensä että väärin ja elitistisesti tervehditty/kiitetty.

En usko höpinöitänne.

Etkö kykene ymmärtämään, että se ylemmän keskiluokan ihminen on niin kaukana työväenluokasta, että hän ei tiedä mistä työväenluokkainen suuttuu ja mistä ei. Siksi hän on varmuuden vuoksi varpaillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Olen eri, mutta tunnistan tuon arkuuden. Itsekin olen arka työväenluokkaisten kanssa. Pystyn kyllä kohtaamaan, mutta ei se ole luontevaa, vaan hyvin varautunutta. Ei ole kyse sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan siitä, että on niin monta kertaa tullut syytetyksi elitistisyydestä ja ylimielisyydestä, mikä on ollut tahatonta. Pikemminkin se on sitä, ettei halua tehdä mitään, mikä loukkaa toista ihmistä, niin yrittää välttää niitä tilanteita tai olla jotenkin huomaamaton. 

Enpä ole aiemmin kuullutkaan että on sattunut - ja ilmeisen useinkin - että keskiluokkaan kuuluva henkilö tervehtii kaupan kassaa/busskikuskia ja sanoo tälle kiitos ja saa työväenluokkaa edustavan ammatti-ihmisen vihat päällensä että väärin ja elitistisesti tervehditty/kiitetty.

En usko höpinöitänne.

Etkö kykene ymmärtämään, että se ylemmän keskiluokan ihminen on niin kaukana työväenluokasta, että hän ei tiedä mistä työväenluokkainen suuttuu ja mistä ei. Siksi hän on varmuuden vuoksi varpaillaan. 

Sitten on kyllä todella vakavia ongelmia ihan tavallisissa käytöstä voissa. Nuo viestit on täyttä kukkua, kaikkea oleellista ei nyt kerrottu tai sosiaalisesti ahdistuneita ihmisiä. Bussikuskille ei oikeesti sanota kuin yleensä max kaksi sanaa 99% ajasta. 

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen lisätäkseni eroista, että alkoholinkulutus on aika reipasta työkavereilla. En minäkään lasiin sylje, mutta en yliopistovuosien ole yli viittä annosta yhteen iltaan juonut.

Nämä miehet on kuitenkin pitkästi yli 40 ja kaikki viikonloput/vapaat/lomat kyllä menee enemmän tai vielä enemmän alkoholin parissa. Jotenkin jännää sivusta seurata, miten joku jaksaa samaa rataa vuosikymmeniä. 

Alkoholin kulutus luokkien välillä on myytti. Ylemmässä keskiluokassa on paljon alkoholisteja. He vain juovat parempia viinejä, usein työtilaisuuksissa, ja menevät seuraavana päivänä töihin. Kulutettu määrä saattaa silti ylittää suurkulutuksen rajan viikossa/kuukaudessa. 
Ja huumeita vasta kuluukin, ainakin kaupunkipiireissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Anteeksi mitä xD Kuulostaa lähinnä, että omaat erittäin hauraan itsetunnon tai kyse jostain sosiaalisesta ahdistuksesta. Pystytkö siis käyttämään mitään palveluita? Miten vaikka ravintolassa käynti ja lentokoneella matkustaminen sujuu? Näissä kun joutuu vielä useampaan otteeseen kohtaamaan sen asiakaspalvelijan. 

Olen eri, mutta tunnistan tuon arkuuden. Itsekin olen arka työväenluokkaisten kanssa. Pystyn kyllä kohtaamaan, mutta ei se ole luontevaa, vaan hyvin varautunutta. Ei ole kyse sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan siitä, että on niin monta kertaa tullut syytetyksi elitistisyydestä ja ylimielisyydestä, mikä on ollut tahatonta. Pikemminkin se on sitä, ettei halua tehdä mitään, mikä loukkaa toista ihmistä, niin yrittää välttää niitä tilanteita tai olla jotenkin huomaamaton. 

Enpä ole aiemmin kuullutkaan että on sattunut - ja ilmeisen useinkin - että keskiluokkaan kuuluva henkilö tervehtii kaupan kassaa/busskikuskia ja sanoo tälle kiitos ja saa työväenluokkaa edustavan ammatti-ihmisen vihat päällensä että väärin ja elitistisesti tervehditty/kiitetty.

En usko höpinöitänne.

Etkö kykene ymmärtämään, että se ylemmän keskiluokan ihminen on niin kaukana työväenluokasta, että hän ei tiedä mistä työväenluokkainen suuttuu ja mistä ei. Siksi hän on varmuuden vuoksi varpaillaan. 

Sitten on kyllä todella vakavia ongelmia ihan tavallisissa käytöstä voissa. Nuo viestit on täyttä kukkua, kaikkea oleellista ei nyt kerrottu tai sosiaalisesti ahdistuneita ihmisiä. Bussikuskille ei oikeesti sanota kuin yleensä max kaksi sanaa 99% ajasta. 

Tässä nyt puhuttiin yleisesti työväenluokkaiselle miehelle puhumista, jos itse on ylemmän keskiluokan mies. Naisten on helpompi löytää tarttumapintoja keskustelussa, mutta kyllä se työstä käy pidempää keskustelua saada aikaan tasavertaisessa tilanteessa. Te ette työväenluokassa vaan tajua mitä se vaatii keskiluokkaiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme mieheni kanssa kyllä niin työnväenluokkaisia, kuin olla ja voi. Olen ammatiltani fysioterapeutti ja mieheni insinööri (AMK). Asumme omistusasunnossa (josta vielä paljon lainaa) nukkumalähiössä, jossa asuu muita työväenluokkaisia tavallisia ihmisiä, mutta alue ei kuitenkaan ole levoton eikä täällä ole juurikaan sosiaalisia ongelmia, kuten joissain lähiöissä. Harrastan kuntosalia ja juoksua, talvisin hiihtoa. Mies käy uimahallissa ja pelaamassa koripalloa höntsäporukassa. 

Matkustellaan kerran pari vuodessa, yleensä jossain kaupunkikohteissa tai kohteissa, joissa pääsee patikoimaan. Kulttuuria emme juurikaan kuluta, teatterissa tulee käytyä ehkä kerran parissa vuodessa, jos on joku kiinnostava näytelmä. Museoissa tulee käytyä satunnaisesti ja usein matkustettaessa, mutta taiteesta en sen syvällisemmin ymmärrä.

Jopa loukkaavaa, että väität olevanne työväenluokkaisia. Mitä me oikeasti työväenluokkaiset sitten olemme? Minun ja sinun välillä on valtava kuilu. Näetkö edes meitä, olemmeko me olemassa sinulle?

Tämä. Keskiluokan tunnistaa siitä, että he eivät oikeastaan edes näe työväenluokkaa. Siivooja, kaupan kanssa, postinkantaja, bussikuski, ei ne ole oikeastaan ihmisiä keskiluokalle. Eivät sellaisia, että heidän kanssaan jäätäisiin juttusille tai lähdettäisiin vaikka baariin yhdessä juttelemaan. Kotona voi olla kirvesmies tekemässä remonttia, mutta isäntä ei osaa edes tervehtiä. Itse olin nuorena kesätöissä yliopistolla siivoojana. Suurin ihmetykseni oli, että ihmiset käveli päälle. Ihan suoraan käveltiin päälle, koska ilmeisesti minua ei nähty ihmisenä tai edes esteenä. Ja nämä ihmiset sitten puhuvat, että Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. 

Olen keskiluokkainen ja kieltämättä olen aina vähän varautunut työväenluokan edustajien kanssa. En oikein tunne heidän tapojaan tai kulttuuriaan enkä osaa olla luontevasti. Kaupoissa suosin pikakassaa ja julkisessa liikenteessä runkolinjoja, joissa voi astua keskiovesta bussiin. Tunnistan mainitsemasi näkymättömyyden ja yritän olla pakollisissa kohtaamisissa ehkä korostetun ystävällinen, mikä saattaa näyttäytyä falskina suhteessa rentoon suhtautumiseen muita keskiluokkaisia kohtaan.

eri

Tällainen tunne ja käytös on minusta paljon tyypillisempää luokkanousijalle. Kun se oma asema koetaan niin hauraana, pelätään että duunarin kanssa kommunikoidessa duunarius tarttuu, ja kaikki huomaavat ettei keskiluokkaisuus ollutkaan “aitoa”. Itsestään varma ihminen osaa kyllä kommunikoida luontevasti myös erilaisten ihmisten kanssa, eikä pelkää oman arvonsa siitä laskevan.

Itse olen kuullut tätä juurikin puhtaasti ylemmän keskiluokan miehiltä. Kyllähän se miehen mallikin on hyvin erilainen näiden ja työväenluokan miesten välillä. 

Hyvä, jos sentään menevät bussiin. Minä en muista milloin olisin viimeksi matkustanut bussilla tms. julkisella, siitä saattaa olla ainakin 10 vuotta. Autolla, taksilla ja lentokoneella vain matkustan. Ei se ole pelkoa, että duunarius tarttuisi tai oma arvo laskisi, vaan on vain mukavampaa pysytellä omassa kuplassa. 

Minä nautin esimerkiksi lentoasemalle mennessä junan rauhasta ja yksityisyydestä. Taksi on introvertille kiusallinen paikka. Siinä pitäisi istua ventovieraan kanssa vartti joko juttua vääntäen tai mykkänä ollen. Muutenkin tuo julkisten välttäminen on vähän sellainen espoolaisjuppien erikoisuus.