Lue keskustelun säännöt.
Alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan
Olen viettänyt lapsuuteni alemman keskiluokan perheessä, mutta nyt maisteritutkinnon suorittaneena huomaan, miten vaikeaa on karistaa lapsuudessa totuttuja käytösmalleja ja tapoja. Mitkä asiat teidän mielestä erottaa alemman keskiluokan ylemmästä? Ja tällä kertaa en hae materialistisia asioita, kuten auton merkki tai kodin valaisimet, vaan enemmän sellaisia käyttäytymiseen ja tapaan viettää aikaa ja olla liittyviä.
Jos joku on tehnyt ns. luokkasiirtymän, olisi kiva kuulla kokemuksia.
Kommentit (677)
"Hyväosainen renessanssi-ihminen" vapaa valitsemaan elämänsä suunnan kiinnostuksen eikä taloudellisen pakon perusteella. Se on monessa mielessä vanhan sivistyneistön ja uuden luovan luokan yhteinen piirre."
Ei vielä tullut kenkään taidekentältä tms. älyköksi itsensä luokittelema sanomaan että voi olla myös "huono-osainen renessanssi-ihminen" vapaasta tahdosta, koska ei halua aseman, tittelin perusteella statuksia tavoitella, vaan älyllisesti stimuloivaa tekemistä omissa rajoissaan. Ja jonkin verranhan näissä toimeentulo keskusteluissakin on tullut ilmi, että se toimeentulotuen korotus vaatimus ei tule (vain) siitä, etteikö se tuki riittäisi välttämättömään elämään, vaan taustalla on toive, että sen avulla voisi elää "huono-osaista renessanssi-ihmisen" elämää, jättäytyen oravanpyörästä pois, keskittyen vain omiin mielenkiintoihin. Yhteiskunnan kannalta tietysti olisi toivottavaa, että se kuitenkin jotain kansakuntaa ylläpitävää loisi, sivistyksen kynttilää, uusia luovia keinoja, elämänmuotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihreämmät, pehmeämmät arvot.
Ystävällinen tai vähintäänkin asiallinen käytös.
Harkintakyky.
Ajankohtaisten asioiden seuraaminen.
Kulttuurin arvostaminen.
Kielten puhuminen.
Omistusasunto.
Kesäpaikka.
Harrastukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin semmosen suomalaisesta luokkayhteiskunnasta kertovan kirjan jonka mukaan nykyään ihmisten luokittelu on tietyllä tavalla hankalampaa kuin ennen, koska melko vähävaraisellakin ihmisellä voi olla valtavasti kulttuurista pääomaa ja toisaalta ihmisellä joka sanoo kananrintaa kanantissiksi voi olla tolkuttomasti rahaa. Ei se silti tee tästä jälkimmäisestä yläluokkaisempaa tai toisaalta edeltävä ihminen ei putoa työväenluokkaan.
Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin).
Olen itse korkeasti koulutettu nainen, mutta minulla ei todellakaan ole porvariston hillityä charmia. Olen aivan liian äänekäs ja liikaa sellaiseen. Toisaalta olen aina rakastanut teatteria ja klassista musiikkia. Pukeudun tyylikkäästi ja siististi, mutta kiroilen paljon ja silti olen jotenkin homssuinen, hallitsematon ulkomuodoltani. Kiroilu on mielestäni junttia, mutta en vaan osaa lopettaa. Pidän moniakin asioita rahvaanomaisena, mutta toisaalta katselen paljon telkkaria. Rahaa on ja nimenomaan perittyä omaisuutta, mutta silti kyllä tiedostan, että ne työkaverit joiden perheessä on korkeakoulutettua väkeä sukupolvi toisen jälkeen on musta jotenkin kaukana. Ei sitä oikein osaa selittää. Ja samalla tiedostan, että vaikka meidän naapuri on mua huomattavasti varakkaampi, hän on sellainen nousukasmainen tyyppi jolla on rahaa, mutta huonot hampaat ja viinakaupasta haetaan mieluummin kossu kuin viiniä. Mukava kaveri hänkin, ei siinä mitään, mutta kyllä ne erot siellä taustalla vaan on.
"Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin)."
60 vuotta sitten Suomessa oli jo hyvin varustettu kirjasto saavutettavissa lähes joka paikassa. Suuren kulttuurisen pääoman hankkiminen ei vaadi muuta.
1960 _luvun perheenäidillä ei ollut kovin paljon saumoja lukemiselle arjessaan.
Ei pidä paikkaansa. Minun isoäitini oli suurehkon perheen äiti 60-luvulla, ja hän on lukenut tuolloinkin paljon, arjessaan. Lukemisen lisäksi hän piti yllä hyötypuutarhaa ja harrasti käsitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen lääkärin, joka röyhtäilee ruokapöydässä, inhoaa kaikkea kohteliaita tapoja, korkeakulttuuria, kauneutta. Hyvä, ettei ihan piereskele toisten kuullen. Että miten se ylempi keskiluokka nyt käyttäytyikään? 😂😂
Voin sanoa että tuon lääkärin käytöksellä pyöritellään silmiä lääkäripiireissä
Ei pyöritellä, sillä on aika paljon kavereita. Valitettavasti. Kuuntelee myös maailman pas.kinta musiikkia ja vaimo on yhtä juntti wt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin semmosen suomalaisesta luokkayhteiskunnasta kertovan kirjan jonka mukaan nykyään ihmisten luokittelu on tietyllä tavalla hankalampaa kuin ennen, koska melko vähävaraisellakin ihmisellä voi olla valtavasti kulttuurista pääomaa ja toisaalta ihmisellä joka sanoo kananrintaa kanantissiksi voi olla tolkuttomasti rahaa. Ei se silti tee tästä jälkimmäisestä yläluokkaisempaa tai toisaalta edeltävä ihminen ei putoa työväenluokkaan.
Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin).
Olen itse korkeasti koulutettu nainen, mutta minulla ei todellakaan ole porvariston hillityä charmia. Olen aivan liian äänekäs ja liikaa sellaiseen. Toisaalta olen aina rakastanut teatteria ja klassista musiikkia. Pukeudun tyylikkäästi ja siististi, mutta kiroilen paljon ja silti olen jotenkin homssuinen, hallitsematon ulkomuodoltani. Kiroilu on mielestäni junttia, mutta en vaan osaa lopettaa. Pidän moniakin asioita rahvaanomaisena, mutta toisaalta katselen paljon telkkaria. Rahaa on ja nimenomaan perittyä omaisuutta, mutta silti kyllä tiedostan, että ne työkaverit joiden perheessä on korkeakoulutettua väkeä sukupolvi toisen jälkeen on musta jotenkin kaukana. Ei sitä oikein osaa selittää. Ja samalla tiedostan, että vaikka meidän naapuri on mua huomattavasti varakkaampi, hän on sellainen nousukasmainen tyyppi jolla on rahaa, mutta huonot hampaat ja viinakaupasta haetaan mieluummin kossu kuin viiniä. Mukava kaveri hänkin, ei siinä mitään, mutta kyllä ne erot siellä taustalla vaan on.
"Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin)."
60 vuotta sitten Suomessa oli jo hyvin varustettu kirjasto saavutettavissa lähes joka paikassa. Suuren kulttuurisen pääoman hankkiminen ei vaadi muuta.
1960 _luvun perheenäidillä ei ollut kovin paljon saumoja lukemiselle arjessaan.
Ei pidä paikkaansa. Minun isoäitini oli suurehkon perheen äiti 60-luvulla, ja hän on lukenut tuolloinkin paljon, arjessaan. Lukemisen lisäksi hän piti yllä hyötypuutarhaa ja harrasti käsitöitä.
Samoin minun äitini, joka lisäksi oli ansiotyössä neljäkymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On typerää pitää lukiota tai yliopistokoulutusta "parempana" kuin ammattikoulua, ja samalla yrittää mollata esimerkiksi niitä ammattikoulun käyneitä. Mikä tarve joillain ihmisillä on sellaiseen? Oikeasti itsevarma ja tyytyväinen ihminen tuskin tekee sellaista.
Ei siinä ole mitään typerää. Ammattikoulu on vähemmän vaativa ja niissä opiskelee keskimäärin vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Ei faktat miksikän muutu vaikka niistä ei pidä.
Ei ollut kyse siitä, vaan siitä, että jotkut haluavat vähätellä toisten koulutusta, vaikka sitä ammattikoulutusta. Miksi?
Ei kai se ole mikään ongelma jos onnistuu parantamaan elintasoaan, makeaa kai se sellainen olisi.
Sen sijaan todella kitkerää kun lapsuuden keskiluokkainen elämänmeno, ok-talossa asuminen jne. on omassa elämässä mennyt niin että olen luokkapudokas, työttömyys on pilannut elämäni täysin. Tämä on kyllä musertava tragedia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se ole mikään ongelma jos onnistuu parantamaan elintasoaan, makeaa kai se sellainen olisi.
Sen sijaan todella kitkerää kun lapsuuden keskiluokkainen elämänmeno, ok-talossa asuminen jne. on omassa elämässä mennyt niin että olen luokkapudokas, työttömyys on pilannut elämäni täysin. Tämä on kyllä musertava tragedia!
Elämä voi olla sosiaalinen kokeilu. Tai jos sen sellaisena ottaa. Miten tämä luokkapudokkuus ilmenee käytännössä? pidätkö mitenkään muuten elämässäsi kiinni keskiluokkalaisuudesta, siitä mitä siellä ok-talon sisällä omaksui, oppi, loi maailmankuvan minkä arveli kannattelevan? muutitko kerrastalolähiöön, sujuuko sosiaalisuus siellä yhtä hyvin kuin väljemmissä ok-talon kuviossa? onko yhtä mukavaa kuin siinä tv-sarja Downshiftaajissa? estääkö sinua omat ennakkoluulosi sopeutumista uuteen tilanteeseen, pitääkö downshiftata jollakin tavalla että sovit uuteen ympäristöön, siinä vakituisesti oleskeleviin ihmisiin, jotka eivät tiedä ok-talo elämästä, miten se eroaa, mitä sen sisällä on korostettu? Sillä tavalla se sosiaalinen kokeilu avartaa elämän näkemystä, ymmärrystä maailman monimuotoisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on jotenkin vaikea ymmärtää, että töissä pitäisi "vetää roolia". Tuntuisi hyvin uuvuttavalta sellainen pidemmän päälle.
Jos yhtään fiksummassa paikassa on, uran kannalta se on useimmille pakko. Itse en esimerkiksi voisi kertoa mustia vitsejäni toimistolla. En muutu toiseksi ihmiseksi duuniin mennessä, mutta käyttäydyn hillitymmin ja fiksummin. En sano joka mielipidettä ääneen johtajien aikana jne. Näin on toimittava, jos haluaa edetä uralla ja olla yleisesti arvostettu.
Jossain tehtaalla saa varmaan toimia vapaammin.
Tehtaalla käyttäytymisrajat ovat varmaan tiukemmat ja ahtaammat, mutta eri paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjua lukematta totean, että kyseessä on nelikenttä. Toisella akselilla on varallisuus ja toisella sivistys. Ylempään keskiluokkaan kuuluminen vaatii sen, että on molempia enemmän kuin keskimääräisellä keskiluokkaan kuuluvalla.
Varallisuus on helppo, mutta mitä kuuluu sivistykseen? Mielestäni vähintään kohtuullisesti suoritettu yleissivistävä lukio (tietysti pitkät kurssit luonnontieteestä) sekä yliopisto/korkeakoulututkinnon tuoma erikoisosaaminen omalta alueelta. Lisäksi pitäisi tuntea historiaa ja seurata maailman tapahtumia ja politiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luokittelisitte minut? Cis-mies, lyhyt tukka, lyhyt parta, ei tatuointeja. Pukeutuu farkkuihin ja kauluspaitaan. Ei käytä kravattia koskaan, paitsi jos se on aivan välttämätöntä. Harrastukset mökkeily, tietokonepelaaminen sekä pyöräily. 2 alaikäistä lasta. Kuuntelee spotifystä vanhaa rockia, klassista, jazzia sekä 60-80-luvun iskelmää. Ei käy teatterissa, konserteissa eikä baletissa. Katsoo joskus harvoin lineaari tv:tä, urheilu ei kiinnosta. Katsoo joskus Netflixiä, mutta enimmäkseen lukee internetistä mielenkiintoisista aiheista.
Molemmilla vanhemmillani on akateeminen loppututkinto. Toinen oli töissä virkamiehenä ja toinen yrittäjänä. Kotona kerättiin taidetta. Minullakin on ylempi korkeakoulututkinto ja olen aikoinaan työskennellyt alalla muutamia vuosia. Nykyään pääasiallinen työni ja intohimoni on puusepäntyöt, mutta en tee niitä rahan takia. Sivutyöni on sijoittaminen, se on mielenkiintoista ja elätän sillä perheeni.
Asun Etelä-Suomessa 130-vuotiaassa perityssä kaupunkitalossa. Talossa on makuuhuoneiden ja olohuoneen lisäksi kirjastohuone, sisäkasvihuone sekä erillinen tv-huone. Talossa on puutarha ja suihkulähde. Minulla on peritty kesähuvila hehtaarin tontilla järven rannalla Etelä-Suomessa. Osakesalkkuni on noin 1,8 miljoonaa ja suvun kokonaisvarallisuus noin 5 miljoonaa.
Sukunimeni on tavallinen suomalainen. Suvustani on tehty sukututkimusta. Viimeisin aatelinen esiäiti on kuollut 1900-l alussa. Olen sukua Kustaa-Vaasalle ja 1400-l Norjan kuninkaille, mutta samalla myös sukua 1800-l mäkitupalaisille ja kuolipa yksi esi-isäni nälkään 1867.
Mikä on tuomio? Ylempää vai alempaa?
Kaikki on jotenkin sukua kaikille. Taustojen selvittämistä helpottaa, jos löytyy joku aatelinen esi-isä, sillä sitten kaikki löytävät linkin Kaarle Suureen ja Euroopan kuningashuoneisiin. Olen Kaarle Suuren jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Näin se vaan menee.
Kaikki ovat Kaarle Suuren jälkeläisiä. Sillä leuhkiminen on vähän noloa.
Tuossahan juuri totesin, että kaikki ovat jotenkin sukua kaikille ja kaikki löytävät linkin Kaarle Suureen. Kannattaa lukea huolellisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luokittelisitte minut? Cis-mies, lyhyt tukka, lyhyt parta, ei tatuointeja. Pukeutuu farkkuihin ja kauluspaitaan. Ei käytä kravattia koskaan, paitsi jos se on aivan välttämätöntä. Harrastukset mökkeily, tietokonepelaaminen sekä pyöräily. 2 alaikäistä lasta. Kuuntelee spotifystä vanhaa rockia, klassista, jazzia sekä 60-80-luvun iskelmää. Ei käy teatterissa, konserteissa eikä baletissa. Katsoo joskus harvoin lineaari tv:tä, urheilu ei kiinnosta. Katsoo joskus Netflixiä, mutta enimmäkseen lukee internetistä mielenkiintoisista aiheista.
Molemmilla vanhemmillani on akateeminen loppututkinto. Toinen oli töissä virkamiehenä ja toinen yrittäjänä. Kotona kerättiin taidetta. Minullakin on ylempi korkeakoulututkinto ja olen aikoinaan työskennellyt alalla muutamia vuosia. Nykyään pääasiallinen työni ja intohimoni on puusepäntyöt, mutta en tee niitä rahan takia. Sivutyöni on sijoittaminen, se on mielenkiintoista ja elätän sillä perheeni.
Asun Etelä-Suomessa 130-vuotiaassa perityssä kaupunkitalossa. Talossa on makuuhuoneiden ja olohuoneen lisäksi kirjastohuone, sisäkasvihuone sekä erillinen tv-huone. Talossa on puutarha ja suihkulähde. Minulla on peritty kesähuvila hehtaarin tontilla järven rannalla Etelä-Suomessa. Osakesalkkuni on noin 1,8 miljoonaa ja suvun kokonaisvarallisuus noin 5 miljoonaa.
Sukunimeni on tavallinen suomalainen. Suvustani on tehty sukututkimusta. Viimeisin aatelinen esiäiti on kuollut 1900-l alussa. Olen sukua Kustaa-Vaasalle ja 1400-l Norjan kuninkaille, mutta samalla myös sukua 1800-l mäkitupalaisille ja kuolipa yksi esi-isäni nälkään 1867.
Mikä on tuomio? Ylempää vai alempaa?
"Osakesalkkuni on noin 1,8 miljoonaa"
Tämä on sellainen määrä omaisuutta, että halutessasi voisit jäädä elämään sen tuotoilla. Ainakin vähäksi aikaa.
Kuulut yläluokkaan mutta jostain syystä haluat teeskennellä, että olet keskiluokkainen. Enkä ymmärrä, että miksi, mutta jokainen tavallaan.
1,8M on vielä vähänlaisesti. 5M salkulla elää jo suhteellisen mukavasti, jos lähtee siitä, että vuodessa voi enintään syödä 4% pääomasta. Tämä on 200K ennen veroja.
Itse pidän Englantilaisia ja ranskalaisia alkuperäisinä ylimössön edustajina. Heistä sitten ovat muut ottaneet mallia. Itse en ole tätä vielä saavuttanut muuten kuin henkisiltä ominaisuuksiltani, mutta luulen että pian myös taloudellinen varallisuus tavoittaa minut. Sitten voin nauraa ääneen kuten Jeff Bezos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se ole mikään ongelma jos onnistuu parantamaan elintasoaan, makeaa kai se sellainen olisi.
Sen sijaan todella kitkerää kun lapsuuden keskiluokkainen elämänmeno, ok-talossa asuminen jne. on omassa elämässä mennyt niin että olen luokkapudokas, työttömyys on pilannut elämäni täysin. Tämä on kyllä musertava tragedia!
Elämä voi olla sosiaalinen kokeilu. Tai jos sen sellaisena ottaa. Miten tämä luokkapudokkuus ilmenee käytännössä? pidätkö mitenkään muuten elämässäsi kiinni keskiluokkalaisuudesta, siitä mitä siellä ok-talon sisällä omaksui, oppi, loi maailmankuvan minkä arveli kannattelevan? muutitko kerrastalolähiöön, sujuuko sosiaalisuus siellä yhtä hyvin kuin väljemmissä ok-talon kuviossa? onko yhtä mukavaa kuin siinä tv-sarja Downshiftaajissa? estääkö sinua omat ennakkoluulosi sopeutumista uuteen tilanteeseen, pitääkö downshiftata jollakin tavalla että sovit uuteen ympäristöön, siinä vakituisesti oleskeleviin ihmisiin, jotka eivät tiedä ok-talo elämästä, miten se eroaa, mitä sen sisällä on korostettu? Sillä tavalla se sosiaalinen kokeilu avartaa elämän näkemystä, ymmärrystä maailman monimuotoisuudesta.
Sosiologit puhuvat joskus statusahdistuksesta tai suhteellisesta menetyksestä. Ihmiselle ei ole yhtä tärkeää se, mitä hänellä on, vaan mitä hänellä on suhteessa siihen, mihin hän on tottunut tai mitä hän odotti saavansa. Ilmeisesti kokevat menettävänsä osan identiteetistään.
Jos henkilö on kasvanut omakotitalossa, hänen käsityksensä "normaalista elämästä" voi sisältää: oma piha, rauhallinen ympäristö, tietynlaiset naapurit, tietyn koulupiirin, tietyn sosiaalisen statuksen, tunteen siitä, että elämä etenee oikeaan suuntaan. Kun muutto tapahtuu toiseen suuntaan, se voidaan kokea symbolisesti epäonnistumisena, vaikka objektiivisesti kyse olisi vain asumismuodon vaihtamisesta.
Mitä jos keräisit saman taustan omaavat yhteen ja tekisitte siten, miten monien luovan luokkien on sanottu tehneen, kun ovat muuttaneet joillekin alueille, tehneet siitä trendikkään (minkä jälkeen korkeakoulutetut muuttavat alueelle ja hintataso nousee, siirtää siihen elintasoon kykenemättömät taas toisaalle) eli ryhmä keskiluokkaisia ihmisiä muuttaisi samalle lähiöalueelle, alueen luonne muuttuisi heidän mukanaan, vai muuttuisiko?
Minusta yhteiskuntaluokkaa tärkeämpi seikka on se, kuinka sivistynyt on. En tällä tarkoita välttämättä jotain saavutettuja oppiarvoja vaan sitä, onko ihminen kiinnostunut ottamaan asioista selvää itsenäisesti ja onko siis älyllisesti utelias. Tähän kuuluu myös käytöstavat jotka nekään eivät välttämättä ole sidoksissa yhteiskuntaluokkaan. Ainakaan aikaisempina vuosikymmeninä eivät olleet. Suomessa oli paljon duunareita jotka hallitsivat käytöstavat, kävivät teatterissa ja konserteissa (ja tällä en tarkoita mitään Komediateatteri Hörinän kaltaista tai jotain junttimusiikkikonsertteja). Kotikasvatus voi olla hyvä oli mitä luokkaa tahansa. Oman kokemukseni perusteella kotona opetettiin ettei puhuta ruoka suussa, artikuloidaan selkeästi kun puhutaan, muistetaan hyvä ryhti ja kävellään kauniisti eikä mennä tömistellä kuin kyntöhärät pellolla. Ei meille 80-luvun lapsille opetettu mitään luokkatietoisuutta eikä siihen kiinnitetty mitään huomiota. Vanhemmat saattoivat kyllä sanoa että kannattaako viettää aikaa jonkun koulukaverin kanssa mutta syynä ei ollut joku luokka vaan se, että kyseinen tyyppi oli huonosti käyttäytyvä ja huonosti kasvatettu henkisesti juntti.
Vierailija kirjoitti:
Ketjua lukematta totean, että kyseessä on nelikenttä. Toisella akselilla on varallisuus ja toisella sivistys. Ylempään keskiluokkaan kuuluminen vaatii sen, että on molempia enemmän kuin keskimääräisellä keskiluokkaan kuuluvalla.
Varallisuus on helppo, mutta mitä kuuluu sivistykseen? Mielestäni vähintään kohtuullisesti suoritettu yleissivistävä lukio (tietysti pitkät kurssit luonnontieteestä) sekä yliopisto/korkeakoulututkinnon tuoma erikoisosaaminen omalta alueelta. Lisäksi pitäisi tuntea historiaa ja seurata maailman tapahtumia ja politiikkaa.
Sanoisin, että lukiossa pitkät kurssit kielistä ja jos mahdollista, niin joku ylimääräinen kieli ja sekä lukiossa että yliopistossa oman pääaineopiskelun ohessa ylimääräisiä kieli- ja taideopintoja.
Yläluokkainen jolla on nousukasimpulsseja ja tarve hieroa ylemmyyttään meidän tavisten naamoihin.