Miksi nykyisin mainitaan: ”kumppani” tai ”puoliso”?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytän aivan tarkoituksellisesti, koska en halua lokeroida. Varsinkin kun lähipiirissä on paljon nuoria. En halua tyrkyttää omia vanhanaikaisia asenteita. Eikä kyse ole loukkaamisen tai mokaamisen pelosta, vaan yritän opetella elämään tätä päivää.

Olemme pyrkineet kasvattamaan omat lapset sukupuolettomasti teini-ikäiseksi saakka, niin sille jatkumoa.

No me on kasvatettu tytöt naisiksi ja pojat miehiksi. Niin se vaan menee ja on aina mennyt. Ei ole mitään erityistä syytä olla tälle mielenvikaiselle nuorisolle mieliksi ettei ne taas pahoita mieltään.

Meillä sai tytöt leikkiä autoilla jos halusivat ja lyhyen tukan, kuten shortsejakin käyttää. Pojat taas sai omat nukkensa ja vaikka imettää niitä ja työnnellä rattaissa. Ei ollenkaan ongelmaa. Onneksi paljon oli ympärillä vastaavasti ajattelevaa porukkaa. Vain yksi naapurin kavahti, että pojilla oli barbieleikit kerran menossa. Se ärähti "oikeat pojat ei nukeilla leiki" Hänen puolisonsa oli eri mieltä ja pojat jatkoi leikkimistä.

Mun mielestä tuommoinen sulkeutuneisuus on sairasta.  Antaa lasten hillua ja kokeilla asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku puhuu kumppanista tai partnerista, niin oletan että asiaan liittyy jotain kummallista.

Sama! Heti nousee tuntosarvet ylös …
Ap

Ai oikein tuntosarvet ylös? Kannattaisiko hankkia ihan oma elämä eikä tuntosarvistella niin paljon muiden asioita :-D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytän aivan tarkoituksellisesti, koska en halua lokeroida. Varsinkin kun lähipiirissä on paljon nuoria. En halua tyrkyttää omia vanhanaikaisia asenteita. Eikä kyse ole loukkaamisen tai mokaamisen pelosta, vaan yritän opetella elämään tätä päivää.

Olemme pyrkineet kasvattamaan omat lapset sukupuolettomasti teini-ikäiseksi saakka, niin sille jatkumoa.

No me on kasvatettu tytöt naisiksi ja pojat miehiksi. Niin se vaan menee ja on aina mennyt. Ei ole mitään erityistä syytä olla tälle mielenvikaiselle nuorisolle mieliksi ettei ne taas pahoita mieltään.

Meillä sai tytöt leikkiä autoilla jos halusivat ja lyhyen tukan, kuten shortsejakin käyttää. Pojat taas sai omat nukkensa ja vaikka imettää niitä ja työnnellä rattaissa. Ei ollenkaan ongelmaa. Onneksi paljon oli ympärillä vastaavasti ajattelevaa porukkaa. Vain yksi naapurin kavahti, että pojilla oli barbieleikit kerran menossa. Se ärähti "oikeat pojat ei nukeilla leiki" Hänen puolisonsa oli eri mieltä ja pojat jatkoi leikkimistä.

Mun mielestä tuommoinen sulkeutuneisuus on sairasta.  Antaa lasten hillua ja kokeilla asioita. 

Jis pojat leikkii Barbeilla, se jos mikä on sairasta. Mut voihan niistäkin tulla pormestareita Tampereelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi pitäisi viitata sukupuoleen?

Ihmisiä kiinnostaa yleisellä tasolla se asia.

Niin juuri, että onko homo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei olla naimisissa. Välillä kyllä lipsahtaa ja sanon puolisoani miehekseni ja ärsyttää aina korjata jälkikäteen jollekin että niin eihän me avioliitossa olla. Näin kolmekymppisenä termi "poikaystävä" särähtää omaan korvaani ainakin aika paljon. "Miesystävä" särähtää myös, jostain syystä assosioin tuon termin sitten sellaiseksi melkein kuusikymppisten eronneiden termiksi. :D

Ei mekään olla naimisissa mutta silti sanon "mun mies", jos juttelen hänestä jonkun tutun kanssa. Jos tutustutaan paremmin niin tulee ehkä jossain kohtaa puheeksi ettei olla naimisissa, jos taas ei tutustuta niin mitä väliä. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä viitata häneen "kumppanina", mutta kaipa nuokin on ihan tottumiskysymyksiä

Mun mies 

Naurettava kaksoisomistus. Ilmaisu epävarmalle. Pitää todistaa itselle ja kuulijalle. Kyllä tää ihan on okei. Eikä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytän aivan tarkoituksellisesti, koska en halua lokeroida. Varsinkin kun lähipiirissä on paljon nuoria. En halua tyrkyttää omia vanhanaikaisia asenteita. Eikä kyse ole loukkaamisen tai mokaamisen pelosta, vaan yritän opetella elämään tätä päivää.

Olemme pyrkineet kasvattamaan omat lapset sukupuolettomasti teini-ikäiseksi saakka, niin sille jatkumoa.

No me on kasvatettu tytöt naisiksi ja pojat miehiksi. Niin se vaan menee ja on aina mennyt. Ei ole mitään erityistä syytä olla tälle mielenvikaiselle nuorisolle mieliksi ettei ne taas pahoita mieltään.

Meillä sai tytöt leikkiä autoilla jos halusivat ja lyhyen tukan, kuten shortsejakin käyttää. Pojat taas sai omat nukkensa ja vaikka imettää niitä ja työnnellä rattaissa. Ei ollenkaan ongelmaa. Onneksi paljon oli ympärillä vastaavasti ajattelevaa porukkaa. Vain yksi naapurin kavahti, että pojilla oli barbieleikit kerran menossa. Se ärähti "oikeat pojat ei nukeilla leiki" Hänen puolisonsa oli eri mieltä ja pojat jatkoi leikkimistä.

Mun mielestä tuommoinen sulkeutuneisuus on sairasta.  Antaa lasten hillua ja kokeilla asioita. 

Minunkin pojat ovat saaneet leikiä millä haluavat ja valita tyylinsä. Mutta silti sukupuolen käsite on ollut normaalisti esillä eikä ole esitetty, että sukupuoli olisi jotain muuta kuin biologiaa. Itse asiassa musta on edelleen omituista, että ihmiset ottavat esille esimerkkinä vapaamielisyydestä sen, että pojat saavat leikkiä barbeilla ja tytöt autoilla, kun se on useimmille ihan normaalia.

Mä olen tulkinnut että jos ihminen käyttää näitä termejä jatkuvasti niin hän on homoseksuaali muttei halua tuoda sitä esiin sen kummemmin. Yksi työkaverini on tällainen.

Termit ovat vähän epätasapainoiset. Vaimo on vihitty naispuoliso, mutta mies voi olla mikä mies vaan.  Aviomies on aika pitkä sana, mies ei kerro mitään siviilisäädystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei olla naimisissa. Välillä kyllä lipsahtaa ja sanon puolisoani miehekseni ja ärsyttää aina korjata jälkikäteen jollekin että niin eihän me avioliitossa olla. Näin kolmekymppisenä termi "poikaystävä" särähtää omaan korvaani ainakin aika paljon. "Miesystävä" särähtää myös, jostain syystä assosioin tuon termin sitten sellaiseksi melkein kuusikymppisten eronneiden termiksi. :D

Ei mekään olla naimisissa mutta silti sanon "mun mies", jos juttelen hänestä jonkun tutun kanssa. Jos tutustutaan paremmin niin tulee ehkä jossain kohtaa puheeksi ettei olla naimisissa, jos taas ei tutustuta niin mitä väliä. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä viitata häneen "kumppanina", mutta kaipa nuokin on ihan tottumiskysymyksiä

Me ollaan naimisissa ja käytän etunimeä usein. 

Duunissa tarkoituksellisesti kahvipöydässä aiheutan hämmennystä ja puhun Herrasta tai Herra Virtanen. Silloin tulee outoja katseita ja itsekseni sitten kikattelin.. mutta siitä innostuneena pyysin miestäni käyttämään sanaa Rouva. :D Se makusteli sitä aikansa, muttei tarttunut. Vasta vuosien päästä oli kuulemma saanut sen käyttöönsä ja puhuu rouvasta nykyään. 

Mulla on kolme poikaa, aina ovat itsenäisesti saaneet valita lelunsa kaupasta ja vaatteet, koskaan ei ole pinkkiä Barbia valittu.

Vierailija kirjoitti:

Aviomies & aviovaimo

Raamattu:

Aviomies ja aviovaimo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei olla naimisissa. Välillä kyllä lipsahtaa ja sanon puolisoani miehekseni ja ärsyttää aina korjata jälkikäteen jollekin että niin eihän me avioliitossa olla. Näin kolmekymppisenä termi "poikaystävä" särähtää omaan korvaani ainakin aika paljon. "Miesystävä" särähtää myös, jostain syystä assosioin tuon termin sitten sellaiseksi melkein kuusikymppisten eronneiden termiksi. :D

Ei mekään olla naimisissa mutta silti sanon "mun mies", jos juttelen hänestä jonkun tutun kanssa. Jos tutustutaan paremmin niin tulee ehkä jossain kohtaa puheeksi ettei olla naimisissa, jos taas ei tutustuta niin mitä väliä. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä viitata häneen "kumppanina", mutta kaipa nuokin on ihan tottumiskysymyksiä

Mun mies 

 

Naurettava kaksoisomistus. Ilmaisu epävarmalle. Pitää todistaa itselle ja kuulijalle. Kyllä tää ihan on okei. Eikä ole.

Ja näin, ihmiset, tunnistatte kyökkipsykologin ;)

Miksi sinä noin luulet? Minä en varo sukupuolimääritteen sanomista. Puoliso on ok sana. 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei olla naimisissa. Välillä kyllä lipsahtaa ja sanon puolisoani miehekseni ja ärsyttää aina korjata jälkikäteen jollekin että niin eihän me avioliitossa olla. Näin kolmekymppisenä termi "poikaystävä" särähtää omaan korvaani ainakin aika paljon. "Miesystävä" särähtää myös, jostain syystä assosioin tuon termin sitten sellaiseksi melkein kuusikymppisten eronneiden termiksi. :D

Ei mekään olla naimisissa mutta silti sanon "mun mies", jos juttelen hänestä jonkun tutun kanssa. Jos tutustutaan paremmin niin tulee ehkä jossain kohtaa puheeksi ettei olla naimisissa, jos taas ei tutustuta niin mitä väliä. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä viitata häneen "kumppanina", mutta kaipa nuokin on ihan tottumiskysymyksiä

Mun mies 

 

Naurettava kaksoisomistus. Ilmaisu epävarmalle. Pitää todistaa itselle ja kuulijalle. Kyllä tää ihan on okei. Eikä ole.

Mik ihmeen "kaksoisomistus"?

Tuota samaa termiä käytän minäkin, jos puhun miehestäni ihmiselle, joka ei ole sillä tavalla tuttu, että tietäisi perheenjäseneni nimeltä. Mitä termiä sun mielestä pitäisi käyttää? Aikuinen henkilö, joka asuu meillä minun ja lastemme kanssa? Vähän pitkältä kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku puhuu kumppanista tai partnerista, niin oletan että asiaan liittyy jotain kummallista.

Sama! Heti nousee tuntosarvet ylös …
Ap

Ai oikein tuntosarvet ylös? Kannattaisiko hankkia ihan oma elämä eikä tuntosarvistella niin paljon muiden asioita :-D

Tuntosarvet nousee herkästi ylös monissakin eri tilanteissa, vaikka on kuinka oma elämä. Kuuluu elämään, höpsö.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei olla naimisissa. Välillä kyllä lipsahtaa ja sanon puolisoani miehekseni ja ärsyttää aina korjata jälkikäteen jollekin että niin eihän me avioliitossa olla. Näin kolmekymppisenä termi "poikaystävä" särähtää omaan korvaani ainakin aika paljon. "Miesystävä" särähtää myös, jostain syystä assosioin tuon termin sitten sellaiseksi melkein kuusikymppisten eronneiden termiksi. :D

Ei mekään olla naimisissa mutta silti sanon "mun mies", jos juttelen hänestä jonkun tutun kanssa. Jos tutustutaan paremmin niin tulee ehkä jossain kohtaa puheeksi ettei olla naimisissa, jos taas ei tutustuta niin mitä väliä. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä viitata häneen "kumppanina", mutta kaipa nuokin on ihan tottumiskysymyksiä

Me ollaan naimisissa ja käytän etunimeä usein. 

Duunissa tarkoituksellisesti kahvipöydässä aiheutan hämmennystä ja puhun Herrasta tai Herra Virtanen. Silloin tulee outoja katseita ja itsekseni sitten kikattelin.. mutta siitä innostuneena pyysin miestäni käyttämään sanaa Rouva. :D Se makusteli sitä aikansa, muttei tarttunut. Vasta vuosien päästä oli kuulemma saanut sen käyttöönsä ja puhuu rouvasta nykyään. 

No totta kai voit käyttää nimeä kun juttelet hyvien tuttujen kanssa, kun työkaverit tietävät että sun miehen nimi on Mikko niin kyllä ne kontekstista sitten tajuavat että se oli se samainen Mikko joka vaihtoi talvirenkaat sun autoon ja nukkui pommiin viime torstaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku puhuu kumppanista tai partnerista, niin oletan että asiaan liittyy jotain kummallista.

Sama! Heti nousee tuntosarvet ylös …
Ap

Ai oikein tuntosarvet ylös? Kannattaisiko hankkia ihan oma elämä eikä tuntosarvistella niin paljon muiden asioita :-D

Tuntosarvet nousee herkästi ylös monissakin eri tilanteissa, vaikka on kuinka oma elämä. Kuuluu elämään, höpsö.

Ap

No kerroppa nyt esimerkki jossa sinun tuntosarvesi nousree pystyy kun joku puhuu puolisosta.

Vierailija kirjoitti:

Termit ovat vähän epätasapainoiset. Vaimo on vihitty naispuoliso, mutta mies voi olla mikä mies vaan.  Aviomies on aika pitkä sana, mies ei kerro mitään siviilisäädystä.

Kgllä. 
Mutta toisaalta: aviomies, avomies. Vaimo, avovaimo …

Ap

Vierailija kirjoitti:

No miksi pitäisi viitata sukupuoleen?

Raamattu:

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

Heillä on valitsemansa elämänkumppanit rakkaana: aviomies ja aviovaimo.

Mies ei  saa sanoa vaimo, koska silloin loukkaa tarkoituksella sellaista paikallaolijaa, jolla on samaa sukupuolta oleva kumppani. Kun kaikilla on puoliso tai kumppani, ei kukaan koe oloaan syrjityksi. Tai siis toki kokee, jos ei ole kumppania, mutta silloin pitää sanoa, että kokee keskustelun syrjiväksi eikä katso, että sitä tulee jatkaa.