Masentuneen ei kannata ryhtyä parisuhteeseen

Hullu nainen pääset naimisiin ja saat seksiä. Hullu mies et pääse naimisiin ja saa seksiä. Naisen on turha kitistä yhtään mistään kun haasteet ja vastoinkäymiset on siloiteltu pois

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano vielä, että masentuneilla ei pitäisi olla ystäviäkään.

Masentuneen ei pidä olla missään tekemisissä ikinä ihmisten kanssa muutakun terapeutin ja lääkärin. Ehkä viranomaisten jos niitä tarvitaan. Ne on pahempia kun musta surma.

Ap

Vedetäänkö tähän mukaan nyt sitten vielä monisairaat ja liikuntarajoitteisetkin, tai ylipäätään ihmiset, jotka saattavat tarvita arjessa tukea? Kehtaavatkin haluta rakkautta kun eivät ole täydellisiä.

Halutkoon tosiaan sitä kaltaistensa kanssa eivätkä lähde hakemaan terveitä ihmisiä hoitajikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano vielä, että masentuneilla ei pitäisi olla ystäviäkään.

Masentuneen ei pidä olla missään tekemisissä ikinä ihmisten kanssa muutakun terapeutin ja lääkärin. Ehkä viranomaisten jos niitä tarvitaan. Ne on pahempia kun musta surma.

Ap

Vedetäänkö tähän mukaan nyt sitten vielä monisairaat ja liikuntarajoitteisetkin, tai ylipäätään ihmiset, jotka saattavat tarvita arjessa tukea? Kehtaavatkin haluta rakkautta kun eivät ole täydellisiä.

Halutkoon tosiaan sitä kaltaistensa kanssa eivätkä lähde hakemaan terveitä ihmisiä hoitajikseen.

Millainen on ns terve ihminen? Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen

Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin. 

Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan. 

Mikäs sua on noin satuttanut? 

 

Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla. 

Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!

Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.

Vai että oikein pumpulissa kasvanut. Älähän sie kettuile siinä. Minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla katkera masentuneista existä kuin teillä masentuneillakin niistä existänne jotka "sekoilivat" kun luultavasti ainoastaan reagoivat omaan masennussekoiluunne.

Eri, mutta kannattaisikohan sinun hakea apua katkeruutesi? Näyttää syövän sinua rotan lailla

Niin, huomaatteko masentuneet mitä parisuhteilunne saa aikaan. Lisää potilaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔

Masentunut just kaipaakin jonkun rakastamaan itsensä ehjäksi. 

Joo. Itsekästä toimintaa

Itse asiassa masentunut monesti vetäytyy yksin omiin oloihinsa eikä edes etsi parisuhde markkinoilta mitään parantajaa. Ennemmin jonkun jonka ymmärtää. Eikä ole edes ketään tervettä vailla. Tämä "rakastaa ehjäksi." Ajatus tulee katkeroituneilta. Ei masentuneilta.

Huvipuistohullu kirjoitti:

Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔

Kyllä vaan kiinnostaa. Itse haksahdin tällaiseen, kun seurustelin hetken masentuneen miehen kanssa. En siis tiennyt mielialaongelmista etukäteen. Hän jaksoi hyvin tsempata ja oli varmaan oikeastikin paljon pirteämpi ja elämäniloisempi siinä alussa, kun ihastus oli voimakas. Puolen vuoden jälkeen masennus vei voiton ja siihenhän se suhde kaatui, kun toinen ei jaksa enää mitään. Hän itse lopetti suhteen, juurikin siihen vedoten että kun ei vaan jaksa ylläpitää parisuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano vielä, että masentuneilla ei pitäisi olla ystäviäkään.

Masentuneen ei pidä olla missään tekemisissä ikinä ihmisten kanssa muutakun terapeutin ja lääkärin. Ehkä viranomaisten jos niitä tarvitaan. Ne on pahempia kun musta surma.

Ap

Vedetäänkö tähän mukaan nyt sitten vielä monisairaat ja liikuntarajoitteisetkin, tai ylipäätään ihmiset, jotka saattavat tarvita arjessa tukea? Kehtaavatkin haluta rakkautta kun eivät ole täydellisiä.

Halutkoon tosiaan sitä kaltaistensa kanssa eivätkä lähde hakemaan terveitä ihmisiä hoitajikseen.

Millainen on ns terve ihminen? Eri

Älä nyt viitsi alkaa tätä "kukaan ei ole terve".

Minulla ei ole masennusta, mutta PTSD ja persoonallisuushäiriöitä, vieläpä niitä ns. pahimpia. 

Ei minua ainakaan millään ensin tyhjiössä paranneta. Olen enemmän kuin ok terapian ja itseni kuntouttamisen jälkeen yksin. 

Ongelmat lävähtävät silmille vain tosi läheisissä ihmissuhteissa. En ollut itse etsimässä suhdetta -sattuneesta syystä- mutta kun kiinnostava ihminen oli tarpeeksi sinnikäs niin suostuin tapaamaan treffien merkeissä. 

Tutustuttiin huolellisesti, seurusteltiin, muutettiin yhteen. En ole koskaan voinut niin hyvin kuin nyt kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut oikeasti rakkautta. Meillä ei edes ollut ensimmäisen vuoden aikana seksiä, koska tosiaan, oma PTSD ei ole ihan tyhjästä syntynyt enkä ollut valmis. Mieheni oli kärsivällinen, omistautunut ja varma itsestään ja meistä vaikka oma meno oli viimeistään yhteen muutettaessa kuin kauhuleffasta ja halusin vain erota. 

Sen jälkeen tilanne lähti tasaantumaan ja moni asia jotka ei terapiassa liikahtaneet mihinkään, alkoi purkautua. Nyt oltu yhdessä jo vuosia ja yhä kuin vastarakastuneet, joskin minä olen asiassa ehkä vieläkin hieman pidättyväinen ja tarvitsen oman tilani. 

Kenelläkään ei ole velvollisuutta seurustella masentuneen, punapään, köyhän, tummaihoisen, raitistuneen alkoholistin, lihavan, vammaisen, sairaan jne kanssa, mutta aika rankkaa päättää näitä että mielenterveysongelmaisten tai muista haasteista kärsivien pitää ensin parantua yksin, koska he eivät ole kaikille sopivia kumppaneita. 

Opetelkaa mielummin itse vetämään rajoja ja välttäkää ja jättäkää ne masentuneet tai muuten vaikeat. Jos siinä on isoja haasteita niin sitten on itsellä ehkä terapian paikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen

Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin. 

Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan. 

Mikäs sua on noin satuttanut? 

 

Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla. 

Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!

Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.

Vai että oikein pumpulissa kasvanut. Älähän sie kettuile siinä. Minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla katkera masentuneista existä kuin teillä masentuneillakin niistä existänne jotka "sekoilivat" kun luultavasti ainoastaan reagoivat omaan masennussekoiluunne.

Eri, mutta kannattaisikohan sinun hakea apua katkeruutesi? Näyttää syövän sinua rotan lailla

Niin, huomaatteko masentuneet mitä parisuhteilunne saa aikaan. Lisää potilaita.

Ei minulla ole ollut masennusdiagnoosia tai muitakaan varsinaisia mielenterveysongelmia, mutta näyttää siltä, että sinun pitää hakeutua hoitoon...

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole masennusta, mutta PTSD ja persoonallisuushäiriöitä, vieläpä niitä ns. pahimpia. 

 

Ei minua ainakaan millään ensin tyhjiössä paranneta. Olen enemmän kuin ok terapian ja itseni kuntouttamisen jälkeen yksin. 

 

 

Ongelmat lävähtävät silmille vain tosi läheisissä ihmissuhteissa. En ollut itse etsimässä suhdetta -sattuneesta syystä- mutta kun kiinnostava ihminen oli tarpeeksi sinnikäs niin suostuin tapaamaan treffien merkeissä. 

 

Tutustuttiin huolellisesti, seurusteltiin, muutettiin yhteen. En ole koskaan voinut niin hyvin kuin nyt kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut oikeasti rakkautta. Meillä ei edes ollut ensimmäisen vuoden aikana seksiä, koska tosiaan, oma PTSD ei ole ihan tyhjästä syntynyt enkä ollut valmis. Mieheni oli kärsivällinen, omistautunut ja varma itsestään ja meistä vaikka oma meno oli viimeistään yhteen muutettaessa kuin kauhuleffasta ja halusin vain erota. 

 

Sen jälkeen tilanne lähti tasaantumaan ja moni asia jotka ei terapiassa liikahtaneet mihinkään, alkoi purkautua. Nyt oltu yhdessä jo vuosia ja yhä kuin vastarakastuneet, joskin minä olen asiassa ehkä vieläkin hieman pidättyväinen ja tarvitsen oman tilani. 

 

Kenelläkään ei ole velvollisuutta seurustella masentuneen, punapään, köyhän, tummaihoisen, raitistuneen alkoholistin, lihavan, vammaisen, sairaan jne kanssa, mutta aika rankkaa päättää näitä että mielenterveysongelmaisten tai muista haasteista kärsivien pitää ensin parantua yksin, koska he eivät ole kaikille sopivia kumppaneita. 

 

Opetelkaa mielummin itse vetämään rajoja ja välttäkää ja jättäkää ne masentuneet tai muuten vaikeat. Jos siinä on isoja haasteita niin sitten on itsellä ehkä terapian paikka. 

Viimeinen lauseesi kertoi kaiken!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔

Masentunut just kaipaakin jonkun rakastamaan itsensä ehjäksi. 

Joo. Itsekästä toimintaa

Itse asiassa masentunut monesti vetäytyy yksin omiin oloihinsa eikä edes etsi parisuhde markkinoilta mitään parantajaa. Ennemmin jonkun jonka ymmärtää. Eikä ole edes ketään tervettä vailla. Tämä "rakastaa ehjäksi." Ajatus tulee katkeroituneilta. Ei masentuneilta.

Ihmiset reagoi eri tavoin, toki aika yleistä tuo vetäytyminen on. Ei se silti ole pelkästään katkeroiden toiveajattelua, että rakkaudella voisi parantaa omat pahoinvoinnit ja ongelmat. Aika moni tuntuu varsinkin nuorempana ajattelevan, että toinen ihminen on se mitä elämään tarvitsee ja pelkästään parisuhteeseen pääsy poistaa oman pahan olon. Näinhän se ei ole, mutta itselleen on helppo valehdella siinä vaiheessa kun ihastushuumassa kaikki tuntuu paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen

Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin. 

Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan. 

Mikäs sua on noin satuttanut? 

 

Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla. 

Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!

Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.

Vai että oikein pumpulissa kasvanut. Älähän sie kettuile siinä. Minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla katkera masentuneista existä kuin teillä masentuneillakin niistä existänne jotka "sekoilivat" kun luultavasti ainoastaan reagoivat omaan masennussekoiluunne.

Eri, mutta kannattaisikohan sinun hakea apua katkeruutesi? Näyttää syövän sinua rotan lailla

Niin, huomaatteko masentuneet mitä parisuhteilunne saa aikaan. Lisää potilaita.

Ei minulla ole ollut masennusdiagnoosia tai muitakaan varsinaisia mielenterveysongelmia, mutta näyttää siltä, että sinun pitää hakeutua hoitoon...

Niin, hullut usein tuntevat olonsa terveeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole masennusta, mutta PTSD ja persoonallisuushäiriöitä, vieläpä niitä ns. pahimpia. 

 

Ei minua ainakaan millään ensin tyhjiössä paranneta. Olen enemmän kuin ok terapian ja itseni kuntouttamisen jälkeen yksin. 

 

 

Ongelmat lävähtävät silmille vain tosi läheisissä ihmissuhteissa. En ollut itse etsimässä suhdetta -sattuneesta syystä- mutta kun kiinnostava ihminen oli tarpeeksi sinnikäs niin suostuin tapaamaan treffien merkeissä. 

 

Tutustuttiin huolellisesti, seurusteltiin, muutettiin yhteen. En ole koskaan voinut niin hyvin kuin nyt kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut oikeasti rakkautta. Meillä ei edes ollut ensimmäisen vuoden aikana seksiä, koska tosiaan, oma PTSD ei ole ihan tyhjästä syntynyt enkä ollut valmis. Mieheni oli kärsivällinen, omistautunut ja varma itsestään ja meistä vaikka oma meno oli viimeistään yhteen muutettaessa kuin kauhuleffasta ja halusin vain erota. 

 

Sen jälkeen tilanne lähti tasaantumaan ja moni asia jotka ei terapiassa liikahtaneet mihinkään, alkoi purkautua. Nyt oltu yhdessä jo vuosia ja yhä kuin vastarakastuneet, joskin minä olen asiassa ehkä vieläkin hieman pidättyväinen ja tarvitsen oman tilani. 

 

Kenelläkään ei ole velvollisuutta seurustella masentuneen, punapään, köyhän, tummaihoisen, raitistuneen alkoholistin, lihavan, vammaisen, sairaan jne kanssa, mutta aika rankkaa päättää näitä että mielenterveysongelmaisten tai muista haasteista kärsivien pitää ensin parantua yksin, koska he eivät ole kaikille sopivia kumppaneita. 

 

Opetelkaa mielummin itse vetämään rajoja ja välttäkää ja jättäkää ne masentuneet tai muuten vaikeat. Jos siinä on isoja haasteita niin sitten on itsellä ehkä terapian paikka. 

Viimeinen lauseesi kertoi kaiken!

Niin, noin vaan jättäkää se masentunut joka uhkailee elämänsä päättämisellä jos lähtee. Helppoa on! Oma vika!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔

Masentunut just kaipaakin jonkun rakastamaan itsensä ehjäksi. 

Joo. Itsekästä toimintaa

Itse asiassa masentunut monesti vetäytyy yksin omiin oloihinsa eikä edes etsi parisuhde markkinoilta mitään parantajaa. Ennemmin jonkun jonka ymmärtää. Eikä ole edes ketään tervettä vailla. Tämä "rakastaa ehjäksi." Ajatus tulee katkeroituneilta. Ei masentuneilta.

Ei todellakaan etsi eikä halua olla missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa, koska tietää, että nämä tässäkin ketjussa esiin tuodut asenteet siellä odottaa. Tietenkään ei voi rakkautta löytää silloin, kun toiset näkevät vain rasitteena. Typeräähän sinne olisi lähteä itseään tuputtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole masennusta, mutta PTSD ja persoonallisuushäiriöitä, vieläpä niitä ns. pahimpia. 

 

Ei minua ainakaan millään ensin tyhjiössä paranneta. Olen enemmän kuin ok terapian ja itseni kuntouttamisen jälkeen yksin. 

 

 

Ongelmat lävähtävät silmille vain tosi läheisissä ihmissuhteissa. En ollut itse etsimässä suhdetta -sattuneesta syystä- mutta kun kiinnostava ihminen oli tarpeeksi sinnikäs niin suostuin tapaamaan treffien merkeissä. 

 

Tutustuttiin huolellisesti, seurusteltiin, muutettiin yhteen. En ole koskaan voinut niin hyvin kuin nyt kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut oikeasti rakkautta. Meillä ei edes ollut ensimmäisen vuoden aikana seksiä, koska tosiaan, oma PTSD ei ole ihan tyhjästä syntynyt enkä ollut valmis. Mieheni oli kärsivällinen, omistautunut ja varma itsestään ja meistä vaikka oma meno oli viimeistään yhteen muutettaessa kuin kauhuleffasta ja halusin vain erota. 

 

Sen jälkeen tilanne lähti tasaantumaan ja moni asia jotka ei terapiassa liikahtaneet mihinkään, alkoi purkautua. Nyt oltu yhdessä jo vuosia ja yhä kuin vastarakastuneet, joskin minä olen asiassa ehkä vieläkin hieman pidättyväinen ja tarvitsen oman tilani. 

 

Kenelläkään ei ole velvollisuutta seurustella masentuneen, punapään, köyhän, tummaihoisen, raitistuneen alkoholistin, lihavan, vammaisen, sairaan jne kanssa, mutta aika rankkaa päättää näitä että mielenterveysongelmaisten tai muista haasteista kärsivien pitää ensin parantua yksin, koska he eivät ole kaikille sopivia kumppaneita. 

 

Opetelkaa mielummin itse vetämään rajoja ja välttäkää ja jättäkää ne masentuneet tai muuten vaikeat. Jos siinä on isoja haasteita niin sitten on itsellä ehkä terapian paikka. 

Viimeinen lauseesi kertoi kaiken!

Kaiken olennaisen siis. Valitettavasti on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka syyttävät muita omista valinnoistaan. Jos koet että masentuneet pilaavat elämäsi, älä sitten seurustelu heidän kanssa. Se on SINUN valintasi. Tuskin he sinua jonnekin kellariin kuitenkaan ovat kahlinneet. Mutta muista kuitenkin, että ihan kuka tahansa ihminen voi masentua koska tahansa, vaikka vasta 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Toki sinun tapauksessa ratkaisu jo tiedetään: kumppani pihalle ja uusi tilalle.

Kerranhan se pitää parisuhde masentuneen kanssakin kokea että osaa välttää tulevaisuudessa. Emmehän toki ole kukaan mielenterveyden asiantuntijoita syntyessämme ja vain kokemus kehittää.

Mitä ihmeen syyttelyä, raivoamista, huutamista ja riehumista masentunut muka jaksaa tehdä? Sellaiseenhan pitää olla jaksava ja innokas ! Ei sellainen käytös kumpua masennuksesta vaan jostain muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen

Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin. 

Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan. 

Mikäs sua on noin satuttanut? 

 

Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla. 

Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!

Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.

Vai että oikein pumpulissa kasvanut. Älähän sie kettuile siinä. Minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla katkera masentuneista existä kuin teillä masentuneillakin niistä existänne jotka "sekoilivat" kun luultavasti ainoastaan reagoivat omaan masennussekoiluunne.

Jaajaa.

Ex oli väkivaltainen, mua on tainnut 3/4 pettää ja aina heistä sai olla huolissaan ellei itse ollut tulilinjalla.

En ole katkeroitunut, vaikka syytä ehkä olis, sehän vaikeuttaa pelkästään omaa elämää.

Enkä hauku tai vihaa, mähän rakastin niitä joskus.

Mistä ihmeen masennussekoilusta sä puhut?

Mä ainakin lähinnä itkseskelen ja senkin yleensä piilossa, pitäskö sun itses käydä juttelemassa?

Hyvä, että myönnät katkeruutesi, se on jo eteenpäin.

Mutta miten masentunut sekoilee?

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔

Kyllä vaan kiinnostaa. Itse haksahdin tällaiseen, kun seurustelin hetken masentuneen miehen kanssa. En siis tiennyt mielialaongelmista etukäteen. Hän jaksoi hyvin tsempata ja oli varmaan oikeastikin paljon pirteämpi ja elämäniloisempi siinä alussa, kun ihastus oli voimakas. Puolen vuoden jälkeen masennus vei voiton ja siihenhän se suhde kaatui, kun toinen ei jaksa enää mitään. Hän itse lopetti suhteen, juurikin siihen vedoten että kun ei vaan jaksa ylläpitää parisuhdetta. 

Asialla on heti välitön painoarvo kun nainen kertoo kokemuksensa miehestä. Ei näy alapeukuttajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen

Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin. 

Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan. 

Mikäs sua on noin satuttanut? 

 

Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla. 

Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!

Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.

Vai että oikein pumpulissa kasvanut. Älähän sie kettuile siinä. Minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla katkera masentuneista existä kuin teillä masentuneillakin niistä existänne jotka "sekoilivat" kun luultavasti ainoastaan reagoivat omaan masennussekoiluunne.

Jaajaa.

Ex oli väkivaltainen, mua on tainnut 3/4 pettää ja aina heistä sai olla huolissaan ellei itse ollut tulilinjalla.

En ole katkeroitunut, vaikka syytä ehkä olis, sehän vaikeuttaa pelkästään omaa elämää.

Enkä hauku tai vihaa, mähän rakastin niitä joskus.

 

Mistä ihmeen masennussekoilusta sä puhut?

Mä ainakin lähinnä itkseskelen ja senkin yleensä piilossa, pitäskö sun itses käydä juttelemassa?

Hyvä, että myönnät katkeruutesi, se on jo eteenpäin.

 

Mutta miten masentunut sekoilee?

No enpä tiedä, vaikkapa niin että eroa harkitessani uhkaa hypätä parvekkeelta koska "elämässä ei ole mitään järkeä muuten". Tällaisen kiristyksen kohteena kun hetken on niin ehkä hieman alkaa ketuttamaan.