Masentuneen ei kannata ryhtyä parisuhteeseen
Ensin oma mieli ja elämä tasapainoon ja sitten voi miettiä parisuhdetta. Masennus on sellainen voima, mikä vetää kumppanin mukaansa.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen
Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin.
Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan.
Mikäs sua on noin satuttanut?
Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla.
Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!
Nämähän ei koske naisia. Nainen saa aina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Tuskin masentuneita edes kiinnostaa moinen 🤔
Voi kuule, parisuhteesta moni masentunut hakee sitä ihastumisen euforiaa jonka lyhyen ajan masennus jää taka-alalle. Mutta sieltä ne ongelmat pian alkaa taas kurkistelemaan.
On myös palstalla ylistelty parantumiskeino masennukseen, kun löytää sen sopivan mielenterveyshoitajan joka jaksaa oikkuja niin ei muuta kun yhteen vaan niin alkaa paranemaan.
Kyllä näin kävi itsellenikin! Kun huomasin että toinen pysyi rinnalla ja kuunteli vaikka riehuin ja huusin ja paiskoin astioita seinään, koin oloni turvalliseksi ja aloin voimaan paremmin!
Minulla taas kaikki masennuksen tunnusmerkit ja oireet väistivät siksi aikaa, kun tutustuimme ja yhteensopivuuttamme pohdimme tahoillamme. Eron tullessa taas romahdus oli syvempi kuin mikään aiemmin kokemani, enkä edes ymmärtänyt romahtamistani kuuteen kuukauteen.
Korostan, etten syytä häntä masennuksestani enkä erosta, ja tekisi mieli, jos häntä vielä näkisin, kysyä näkyikö masennukseni hänelle. Yhtä kaikki eron jälkeen jumiuduin neljän seinän sisään kesäksi ja syksyksi ja vasta joulun alla tajusin hakea apua.
Mistä löysit apua?
T. Masentunut, jota ei ole huolittu psyk.polille (3 kertaa saanut lähetteen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varmaan päde kaikkiin. Mutta ne masentuneet ihmiset joita olen elämäni aikana tuntenut, ovat kaikki olleet äärimmäisen itsekeskeisiä ja muutenkin raskasta seuraa. Niin itse välttelisin parisuhteeseen alkamista masentuneen kanssa.
Mulla on vaikea-sateinen toistuva masennus sekä ahdistuneisuus ja mua sanotaan jatkuvasti ystävälliseksi ja huomaavaiseksi ja saan ihmiset nauramaan.
Parisuhteessa toisen hyvä olo on myös tärkeää.
No kiva. Eikä koskaan tule syviä vesiä ja tuskastuneisuutta ja hermostumista että toinen saa huutia?
Monesti näissä parisuhteissa se huutaminen johtuu myös siitä että partneri on oikeasti tehnyt myös jotain väärin. Eivät vaan monesti osaa miettiä mitä tekee tai sanoo väärin.
Ai että ihan monesti? Vähän kuulostaa taas siltä että syy ei koskaan ole itsessä kun alkaa nämä vierittelyt.
Kyllä se on sun päässäs se paska. Sieltähän se ensin tuli. "SYVÄT vedet ja huutamisen" syyttelyt.
Noniin sieltä alkaa sitä masentuneen kiukkua pukata ja karisee kuorrutus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano vielä, että masentuneilla ei pitäisi olla ystäviäkään.
Masentuneen ei pidä olla missään tekemisissä ikinä ihmisten kanssa muutakun terapeutin ja lääkärin. Ehkä viranomaisten jos niitä tarvitaan. Ne on pahempia kun musta surma.
Ap
Siis mikä sulla on ongelmana?

Ei ihme, että meillä on ihmisiä, jotka voivat ihan paskasti sitten. Kerta jos ainoa vaihtoehto on viranomainen tai yksinäisyys.
Masentaa varmasti vain vielä enemmän, että ainoat ihmiskontaktit saat vain maksamalla.
Pitää sitten tarttua ilmiselvän trollin täkyyn?
Usko tai älä mutta noin ajattelevia ihmisiä on oikeasti olemassa ja sinunkin naapurissa voi olla sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen
Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin.
Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan.
Mikäs sua on noin satuttanut?
Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla.
Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!
Osalle tullut katkeruus siitä kun aiheuttanut niin paljon pahaa partnerille että se masentuu ja sitten se alkaa suuttumaan ja huutamaan. Sen jälkeen syytetään sitten sitä jonka se sairastutti. Eikä päästä omista virheistä yli ollenkaan. Niin katkeroituvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano vielä, että masentuneilla ei pitäisi olla ystäviäkään.
Masentuneen ei pidä olla missään tekemisissä ikinä ihmisten kanssa muutakun terapeutin ja lääkärin. Ehkä viranomaisten jos niitä tarvitaan. Ne on pahempia kun musta surma.
Ap
Ei ihme, että meillä on ihmisiä, jotka voivat ihan paskasti sitten. Kerta jos ainoa vaihtoehto on viranomainen tai yksinäisyys.
Masentaa varmasti vain vielä enemmän, että ainoat ihmiskontaktit saat vain maksamalla.
Pitää sitten tarttua ilmiselvän trollin täkyyn?
Usko tai älä mutta noin ajattelevia ihmisiä on oikeasti olemassa ja sinunkin naapurissa voi olla sellainen.
Vielä yllättävän paljon. Ei kasvotusten mutta kotosalla ja tuttujen parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varmaan päde kaikkiin. Mutta ne masentuneet ihmiset joita olen elämäni aikana tuntenut, ovat kaikki olleet äärimmäisen itsekeskeisiä ja muutenkin raskasta seuraa. Niin itse välttelisin parisuhteeseen alkamista masentuneen kanssa.
Mulla on vaikea-sateinen toistuva masennus sekä ahdistuneisuus ja mua sanotaan jatkuvasti ystävälliseksi ja huomaavaiseksi ja saan ihmiset nauramaan.
Parisuhteessa toisen hyvä olo on myös tärkeää.
No kiva. Eikä koskaan tule syviä vesiä ja tuskastuneisuutta ja hermostumista että toinen saa huutia?
Monesti näissä parisuhteissa se huutaminen johtuu myös siitä että partneri on oikeasti tehnyt myös jotain väärin. Eivät vaan monesti osaa miettiä mitä tekee tai sanoo väärin.
Ai että ihan monesti? Vähän kuulostaa taas siltä että syy ei koskaan ole itsessä kun alkaa nämä vierittelyt.
Kyllä se on sun päässäs se paska. Sieltähän se ensin tuli. "SYVÄT vedet ja huutamisen" syyttelyt.
Noniin sieltä alkaa sitä masentuneen kiukkua pukata ja karisee kuorrutus!
Älä pikkulaps höpötä. Et vaan uskalla ottaa vastuuta omista teoistas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen
Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin.
Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan.
Mikäs sua on noin satuttanut?
Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla.
Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!
Elämässä nyt ylipäätään koetaan raskaita asioita. Et voi niiltä välttyä mitenkään. Katkeraksi ei kannata tulla, vaan ottaa oppia. Pumpulissa kasvaneena se toki on haastavampaa, kun pienetkin vastoinkäymiset ja haasteet koetaan maailman romuttavina. Nykyaikana avioliittokin on menettänyt merkityksensä, kun toisen tukena halutaan olla ainoastaan niissä myötäkäymisissä.
Itse asiassa kun sairaista puhutaan niin yritin deittailla erästä joka kärsi jatkuvista kivuista. Eihän siitä oikein mitään tullut kun alkoi olo olemaan kuin hoitajalla ja olisi pitänyt jaksaa vielä toisen säännöllisyä ärähtelyä kun hermot jatkuvasti kipujen vuoksi pinnassa.
Niin vaan mt ongelmaiset naiset on naimiisissa ja ja on lapsia. Toisin päin kun miehellä on mt ongelmia nii kukaan nainen ei halua ja joutuu olla yksin. Kivasti on naisen elämän polku tasoitettu. Ei mitään vastainkäymisiä ja haasteita
Mites sitten alkoholismi, jos tietää että toinen on alkkis niin kannattaako mennä parisuhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaiden ei oitäisi edes tulla parisuhde markkinoille ennen kun saa hoidettua itsensä kuntoon. Onhan tuo äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan kun todellisuudessa ei edes etsi puolisoa vaan omaishoitajaa jonka vastuulla on maksaa ja tehdä kaikki toisen eteen
Varmaan me etsitään ihan tasavertaista ja sellaista itselle epätäydelllisyydessään täydellistä ihmistä, niinkuin muutkin.
Useat pyrkii piilottamaan oireilunsa ettei rasita tai huolestuta muita. Mutta on myös se toinen ääripää, kaikki kaadetaan kumppanin niskaan.
Mikäs sua on noin satuttanut?
Eikö mt-ongelmainen saa haluta parisuhdetta? Ihan hyviä kumppaneita mekin voidaan olla.
Voitte olla muttette läheskään aina. Onko vaikea ymmärtää että katkeruus on voinut jollekin tulla siitä kun on masentuneen kanssa ollut parisuhteessa ja saanut kokea sen vuoksi raskaita asioita. Paitsi ai niin, mitäs oli, oma syy!
Selkeästi on ja pysy tästedes erossa mt-potilaista jos ei ymmärrys riitä. Hittoako sä huudat ja mesoat kaikkeen?
Mieluummin masentuneen kun katkeroituneen raivopään kanssa kellä on jäänyt vanhat suhteet kaivelemaan.
Mitä ne niin raskaat asiat oli, ettei pääse yli ja katkeroidut?
Oot vähän uhkaava, ei sunkaan lähistöllä mielellään olis.
Epäilen, että ap:llä on persoonallisuushäiriö...sorry siitä!

Kuulostaa unelma partnerilta. Ei muuatkun vihille! Naapurin narkin voi ottaa rakastajaksi.

Juuri tällasta se on olla masentuneen kanssa. Ei tarvi kun pikku juttu tulla niin alkaa kiivas syyttely ja hyökkääminen kun vikahan on aina toisessa.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että ap:llä on persoonallisuushäiriö...sorry siitä!
Kuulostaa vähän mun exältä. Hän oli epävakaa, minä masentunut.
Arvatkaa kumpi huusi ja järjesti kohtauksia ja kumpi oli se, joka kaikkea jaksoi ja kannatteli?
Missähän ne parisuhdemarkkinat konkreettisesti on, että osaa niitä sitten varoa 😊 ... ei kaikki hakemalla hae niitä suhteita, sitä saattaa ihan vahingossakin ajautua suhteeseen, ihan vaan olemalla kanssakäymisissä ihmisten kanssa.
Ja on masennusta ja sitten on masennusta.
Ja joku on masentunut juuri siitä, ettei ole sitä parisuhdetta.
Ja joku on vaan allapäin ja joku ei ole vaan löytänyt itseään ja joku ei tiedä mitä haluaa... ja on myös paljon ihan muitakin psyykkisiä vammoja ja luonteenpiirteitä ja käytöstapoja.