Lue keskustelun säännöt.
Mies on vihainen, kun en suostu muuttamaan hänen töittensä perässä
04.06.2026 |
Asutaan pienehkössä keskisuomalaisessa kaupungissa. Mies sai kovan luokan työtarjouksen Espoosta. Meillä on 7,9 ja 11v lapset. Ihana koulu, upeat kaverit ja kiva 5h asunto uudessa kerrostalossa. En suostu muuttamaan. Lasten takia. En halua repiä lapsia juuriltaan.
Mies on vihainen ja murjottaa toista viikkoa, koska olen muka este hänen menestykselleen. Yksin mies ei suostu muuttamaan.
Mitä tästä suhteesta voi enää tulla?
Kommentit (627)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Eihän vanha eskarikaveri vuodessa mihinkään unohdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.etuovi.com/kohde/80507045?haku=M2490382343
Tuosta ihana maatila teille Espoon naapurista. Hevosiakin mahtuu vaikka millainen lauma.
Viisihenkiselle perheelle kahden makuuhuoneen talo ei ole toimiva. Tuolta on myös pitkä matka Helsingin yliopistoihin, joten lasten pitää muuttaa muualle opintojen takia.
Useimmat lapset muuttuvat muualle opintojen takia. Osa jo 16-vuotiaana, loput 19-vuotiaana.
-ohis
Ketjun espoolaiset ovat kertoneet, että lasten on ihan välttämätöntä asua vanhempien kanssa myös yliopisto-opintojen ajan, koska muuten perhe hajoaa.
Just joo. Kukaanhan ei noin ole sanonut.
Kyllä on. Siinä kommentissa kerrottiin vielä miten mieskin on häipynyt ja ap jää yksinään keskisuomalaiseen perheasuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Onnistuu just ihan hyvin puoli vuotta asua eri paikoissa. Mutta tässähän monet ehdottelee, että asuisivat erillään ainakin seuraavat 12 vuotta, kunnes nuorimmainenkin on päässyt ylioppilaaksi tai valmistunut ammattiin.
Mies asuisi Espoossa 3-4 päivää viikossa, loput perheen kanssa. Luulisi aikuisen miehen pärjäävän muutaman päivän omillaan.
Olen itse tehnyt matkatyötä pitkään yli 100 päivää vuodessa ja kyllä se on aika helevetin kuluttavaa kun oma perhe ei ole paikalla.
a) muuta Espooseen
b) eroa ja anna miehen mennä
Pienehköt Keski-Suomalaiset kaupungit on nykyään "yhden työmahdollisuuden itsemurhaloukkuja" ja jos sen työpaikan menettää on elämä taputeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni Keskisuomalainen paikka on lapselle huomattavasti parempi paikka kasvaa kuin Espoo. Usko minua, et halua lapsista espoolaisia ellet ole jo siinä kulttuurissa sisällä
Sitten ne lapset tulee suoraan pumpulista siihen todellisuuteen opiskelemaan ja töihin. Sekö on hyvä?
Tarkoittaako tämä, että kaikkien lapsiperheiden pitää muuttaa pääkaupunkiseudulle, jotta eivät ole pumpulissa? Miten koskaan aikaisemmin ollaan pystytty asumaan muualla, ja ihan normaalisti opiskelemaan ja tekemään töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Selität niin kuin ne kaverit olis jotenkin tärkeitä. Ei niitä sen koulun jälkeen kumminkaan enää missään näe.
On ne kouluvuosina. Lapsuudesta ja teinivuosista tulee kurjia, jos ei ole kavereita.
Sosiaaliset taidot kasvaa sitä mukaa kun joutuu useammin hankkimaan uusia kavereita. Toki kielimuuria voi syyttää, mutta kyllä lapset oppii kielen tosi nopeasti eikä se meillä ainakaan ole muodostunut esteeksi kun ollaan muutettu eri maihin. Ollaan asuttu välillä sellaisissakin paikoissa, missä englantia ei puhuta eikä kv kouluja ole. Ei se kavereiden saaminen aina ole itsestä kiinni. Joissakin paikoissa kavereita saa helposti ja joissain paikoissa sen eteen joutuu tekemään enemmän töitä.
Ap voisi miettiä, mitä sosiaalisia taitoja ja esimerkkejä hän itse antaa lapsilleen. On kuitenkin etätöissä kotona, mutta onko muuten sosiaalisesti riittävän rohkea, että pystyy hankkimaan uusiakin kontakteja.
Me muutettiin pois espoosta kun alkoi olee tummaihoisia liikaa. Meidän tytärtä ahdisteltiin kolme kertaa. Sanoin että nyt kamat kasaan. Me muutettiin satakuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
Voipi olla koulunvaihto JA vanhempien rikkoutuneet välit, jos toinen muuttaa vastahakoisesti painostuksesta.
Eli mielummin onneton pakolla tuppukylään jäänyt isä kuin äidin muutto? Just just. Ap on kyllä aika tollo, jos Espooseen ei halua jostain Jumalan selän takaa.
Onko onneton äiti Espoossa sitten parempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Ei ystävänikään ole varsinaisesti erityislapsi, puhe vain on epäselvää ja pituutta aika vähän. Pääkopaltaan täysin ns. normaali.
Mutta anyhow, hienoa että teillä meni kivasti. Kaikilla ei mene. Eikä ystäväni perhe muuttanut mihinkään kulturelliin metropoliin sosiaalistumaan, vaan keski-Suomen kaupunkiin tylsistymään.
Just. Keski-Suomen kaupungit pitäisi kieltää. Ei niitä tarvita. Riittäisi kun olisi maaseutu ja korkeintaan viisi kaupunkia, ehkä Turku, Tampere, Helsinki, Kuopio, Rovaniemi. Oulunkin voisi liittää maseutuun, on niin tylsä nykyään.
Reipasta liioittelua.
Kannattaa miettiä huolella kokonaistilanne: rahanäkökylahanäjökulma tulot/menot, asuminen, työmahdollisuudet, tukiverkot, koulut, harrastukset.
Sukulaisperhe asui vuosikymmenet pikkukaupungissa, jossa isän työpaikka onnellista kyllä pysyi hengissä juuri niin pitkään että hän ehti eläköityä. Jos tehdas olisi lopetettu aikaisemmin, edessä olisi ollut työttömyys tai muutto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Onnistuu just ihan hyvin puoli vuotta asua eri paikoissa. Mutta tässähän monet ehdottelee, että asuisivat erillään ainakin seuraavat 12 vuotta, kunnes nuorimmainenkin on päässyt ylioppilaaksi tai valmistunut ammattiin.
Mies asuisi Espoossa 3-4 päivää viikossa, loput perheen kanssa. Luulisi aikuisen miehen pärjäävän muutaman päivän omillaan.
Olen itse tehnyt matkatyötä pitkään yli 100 päivää vuodessa ja kyllä se on aika helevetin kuluttavaa kun oma perhe ei ole paikalla.
Ymmärrän hyvin. Olen itse asunut lasten kanssa kotona kun mies on tehnyt matkatyötä yli 150 päivää vuodessa. Rehellisyyden nimissä: suurin osa miehen työkavereista oli joko eronneita tai heidän vaimo oli jostain kehitysmaasta (Etelä-Amerikka tai Aasia). Koska kukaan normaali suomalainen ei tuollaista elämää pitkään kestä. Meillä mies vaihtoi työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni Keskisuomalainen paikka on lapselle huomattavasti parempi paikka kasvaa kuin Espoo. Usko minua, et halua lapsista espoolaisia ellet ole jo siinä kulttuurissa sisällä
Sitten ne lapset tulee suoraan pumpulista siihen todellisuuteen opiskelemaan ja töihin. Sekö on hyvä?
Tarkoittaako tämä, että kaikkien lapsiperheiden pitää muuttaa pääkaupunkiseudulle, jotta eivät ole pumpulissa? Miten koskaan aikaisemmin ollaan pystytty asumaan muualla, ja ihan normaalisti opiskelemaan ja tekemään töitä.
Ei tarkoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
Voipi olla koulunvaihto JA vanhempien rikkoutuneet välit, jos toinen muuttaa vastahakoisesti painostuksesta.
Eli mielummin onneton pakolla tuppukylään jäänyt isä kuin äidin muutto? Just just. Ap on kyllä aika tollo, jos Espooseen ei halua jostain Jumalan selän takaa.
Onko onneton äiti Espoossa sitten parempi?
Äiti voi tehdä paljonkin sen hyväksi, ettei ole onneton uudessa paikassa. Mutta eihän se käy, jos se ei kerta kaikkiaan käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Millälailla ap on este? Ei hän ole kieltänyt miestään muuttamasta. Jos mies tosiaan ei selviä Espoossa ilman kädestäpitelijää, kun ap selviä omista töistään ja kolmen lapsen talouden pyörittämisestä yksin Keski-Suomessa, mies tekee itselleen liian vaativaa työtä. Ei oma uraa voi rakentaa täysin puolison varaan.
Sillä lailla estää että vie mieheltä perheen läheisyyden ja tuen.
Onko AP muuten itse työelämässä?
Mieshän se on itsensä poisviemässä. Ja kyllä, ap on työelämässä. Naisten työnteko on Suomessa yhtä yleistä kuin miestenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
Voipi olla koulunvaihto JA vanhempien rikkoutuneet välit, jos toinen muuttaa vastahakoisesti painostuksesta.
Eli mielummin onneton pakolla tuppukylään jäänyt isä kuin äidin muutto? Just just. Ap on kyllä aika tollo, jos Espooseen ei halua jostain Jumalan selän takaa.
Onko onneton äiti Espoossa sitten parempi?
Kerrotko vielä, miksi sen perheen pitäisi asua Espoossa, jos työpaikka on Espoossa? Miksi ei voisi asua jossain maaseutumaisessa ympäryskunnassa?
Eihän se perhe nytkään asu Jyväskylässä, jossa työpaikka on, vaan sen maaseutumaisessa ympäryskunnassa.
Huomaa että maalaisilla ei ole mitään käsitystä Uudenmaan maantieteestä, kun heidän mielestään siellä on vain kaupunkeja Helsinki ja Espoo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Onnistuu just ihan hyvin puoli vuotta asua eri paikoissa. Mutta tässähän monet ehdottelee, että asuisivat erillään ainakin seuraavat 12 vuotta, kunnes nuorimmainenkin on päässyt ylioppilaaksi tai valmistunut ammattiin.
Mies asuisi Espoossa 3-4 päivää viikossa, loput perheen kanssa. Luulisi aikuisen miehen pärjäävän muutaman päivän omillaan.
Olen itse tehnyt matkatyötä pitkään yli 100 päivää vuodessa ja kyllä se on aika helevetin kuluttavaa kun oma perhe ei ole paikalla.
Se kuluttaa, kun 3-4 iltaa viikossa on istuttava baarissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Ei ystävänikään ole varsinaisesti erityislapsi, puhe vain on epäselvää ja pituutta aika vähän. Pääkopaltaan täysin ns. normaali.
Mutta anyhow, hienoa että teillä meni kivasti. Kaikilla ei mene. Eikä ystäväni perhe muuttanut mihinkään kulturelliin metropoliin sosiaalistumaan, vaan keski-Suomen kaupunkiin tylsistymään.
Mutta nythän ne lapset on siellä Keski-Suomessa tylsistymässä. Ja syrjäytyminen tai ulkopuolellejäänti ei koskaan synny vain asuinpaikasta. On aika hurjaa väittää, ertä lapsi osasi ystövystyä paikassa x, mutta menetti taitonsa paikassa y.
Eivät ole enää, lähestyvät neljääkymppiä. Ja ystäväni on edelleen yksinäinen.
Ystävyyssuhteet ovat nimenomaan lapsena ja nuorena asuinpaikasta kiinni. Aika 100%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
Voipi olla koulunvaihto JA vanhempien rikkoutuneet välit, jos toinen muuttaa vastahakoisesti painostuksesta.
Eli mielummin onneton pakolla tuppukylään jäänyt isä kuin äidin muutto? Just just. Ap on kyllä aika tollo, jos Espooseen ei halua jostain Jumalan selän takaa.
Onko onneton äiti Espoossa sitten parempi?
Kuka pakottaa asumaan juuri Espoossa, kun voi asua kehyskunnassa paljon mukavammin. Kun tekee etätöitä kotoa, voi asua missä vain. Voi valita jonkin ihanan idyllisen asuinpaikan, vaikka Hanko tai Fiskari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni Keskisuomalainen paikka on lapselle huomattavasti parempi paikka kasvaa kuin Espoo. Usko minua, et halua lapsista espoolaisia ellet ole jo siinä kulttuurissa sisällä
Sitten ne lapset tulee suoraan pumpulista siihen todellisuuteen opiskelemaan ja töihin. Sekö on hyvä?
Tarkoittaako tämä, että kaikkien lapsiperheiden pitää muuttaa pääkaupunkiseudulle, jotta eivät ole pumpulissa? Miten koskaan aikaisemmin ollaan pystytty asumaan muualla, ja ihan normaalisti opiskelemaan ja tekemään töitä.
Ei tarkoita.
Mutta jostain syystä juuri ap:n perhe ei tuota pumpulia kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Selität niin kuin ne kaverit olis jotenkin tärkeitä. Ei niitä sen koulun jälkeen kumminkaan enää missään näe.
Ai. Minulla on tiivis kaveripiiri vielä näin 35-vuotiaana. Suurin osa lapsuudenystäviä, entisiä piha- ja koulukavereita.
Mies asuisi Espoossa 3-4 päivää viikossa, loput perheen kanssa. Luulisi aikuisen miehen pärjäävän muutaman päivän omillaan.