Lue keskustelun säännöt.
Mies on vihainen, kun en suostu muuttamaan hänen töittensä perässä
04.06.2026 |
Asutaan pienehkössä keskisuomalaisessa kaupungissa. Mies sai kovan luokan työtarjouksen Espoosta. Meillä on 7,9 ja 11v lapset. Ihana koulu, upeat kaverit ja kiva 5h asunto uudessa kerrostalossa. En suostu muuttamaan. Lasten takia. En halua repiä lapsia juuriltaan.
Mies on vihainen ja murjottaa toista viikkoa, koska olen muka este hänen menestykselleen. Yksin mies ei suostu muuttamaan.
Mitä tästä suhteesta voi enää tulla?
Kommentit (636)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihonviimeinen vaihtoehto on, että perhe asuu koko lapsiperheajan kahdella paikkakunnalla kaukana toisistaan. Se toimii jotenkuten jos on tilapäinen työkomennus, ja tietää, että se loppuu tiettynä päivänä, mutta pitkään jatkuvana ratkaisuna sitä jatkuvaa reissaamista ja pikkuyksiön tilapäisoloissa elämistä ei jaksa. Te, jotka tuollaista ehdotatte, ette ehkä ole itse kokeneet.
Eli kun tässä nyt on kyse vakituisesta työstä, niin vaihtoehdot on käytännössä joko että kaikki muuttaa tai että kukaan ei muuta. Mutta ei tietenkään ole pakko muuttaa asumaan juuri Espooseen, vaan jonnekin lähemmäs. Ja tietenkin jokainen järkevä odottaa ensin, että koeaika menee umpeen, ennen kuin ryhtyy vaihtamaan lasten kouluja, myymään nykyistä asuntoaan ja ostamaan uutta. Koeajan ajaksi isälle kiva vuokra-asunto, jossa myös äiti ja lapset mahtuvat käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
No niinpä. Tuntuu että nykyään kaikkia lapsia pidetään automaattisesti kykenemättömänä tavalliseen elämään ja ihmissuhteisiin. Tottakai kavereita tulee ikävä, mutta sehän on positiivinen tunne ja nykyään välimatka ole mikään ongelma. Taitaa nyt vanhemmilla olla joku oma trauma vuosikymmenten takaa, jota siirtävät lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Ei ystävänikään ole varsinaisesti erityislapsi, puhe vain on epäselvää ja pituutta aika vähän. Pääkopaltaan täysin ns. normaali.
Mutta anyhow, hienoa että teillä meni kivasti. Kaikilla ei mene. Eikä ystäväni perhe muuttanut mihinkään kulturelliin metropoliin sosiaalistumaan, vaan keski-Suomen kaupunkiin tylsistymään.
Mutta nythän ne lapset on siellä Keski-Suomessa tylsistymässä. Ja syrjäytyminen tai ulkopuolellejäänti ei koskaan synny vain asuinpaikasta. On aika hurjaa väittää, ertä lapsi osasi ystövystyä paikassa x, mutta menetti taitonsa paikassa y.
Eli jossain pienessä persereiässä asuva kylän ainoa AMK-mies headhuntattiin pk-seudun firmaan... ja kattia kanssa. Niin varmaan.
Täällä on ihme kuvitelma, että on asuttava siinä kaupungissa, jossa käy töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihan oikeassa. Teidän elämänlaatu nousisi. Lapset kyllä tottuvat. Jotkut muuttavat lasten kanssa ulkomaillekin.
Miten elämänlaatu nousisi, kun heillä on jo nyt kaikki hyvin?
Saadaan uudenlaisia kulttuurivaikutteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Ei ystävänikään ole varsinaisesti erityislapsi, puhe vain on epäselvää ja pituutta aika vähän. Pääkopaltaan täysin ns. normaali.
Mutta anyhow, hienoa että teillä meni kivasti. Kaikilla ei mene. Eikä ystäväni perhe muuttanut mihinkään kulturelliin metropoliin sosiaalistumaan, vaan keski-Suomen kaupunkiin tylsistymään.
Just. Keski-Suomen kaupungit pitäisi kieltää. Ei niitä tarvita. Riittäisi kun olisi maaseutu ja korkeintaan viisi kaupunkia, ehkä Turku, Tampere, Helsinki, Kuopio, Rovaniemi. Oulunkin voisi liittää maseutuun, on niin tylsä nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Millälailla ap on este? Ei hän ole kieltänyt miestään muuttamasta. Jos mies tosiaan ei selviä Espoossa ilman kädestäpitelijää, kun ap selviä omista töistään ja kolmen lapsen talouden pyörittämisestä yksin Keski-Suomessa, mies tekee itselleen liian vaativaa työtä. Ei oma uraa voi rakentaa täysin puolison varaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.etuovi.com/kohde/80507045?haku=M2490382343
Tuosta ihana maatila teille Espoon naapurista. Hevosiakin mahtuu vaikka millainen lauma.
Viisihenkiselle perheelle kahden makuuhuoneen talo ei ole toimiva. Tuolta on myös pitkä matka Helsingin yliopistoihin, joten lasten pitää muuttaa muualle opintojen takia.
Useimmat lapset muuttuvat muualle opintojen takia. Osa jo 16-vuotiaana, loput 19-vuotiaana.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Selität niin kuin ne kaverit olis jotenkin tärkeitä. Ei niitä sen koulun jälkeen kumminkaan enää missään näe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.etuovi.com/kohde/80507045?haku=M2490382343
Tuosta ihana maatila teille Espoon naapurista. Hevosiakin mahtuu vaikka millainen lauma.
Viisihenkiselle perheelle kahden makuuhuoneen talo ei ole toimiva. Tuolta on myös pitkä matka Helsingin yliopistoihin, joten lasten pitää muuttaa muualle opintojen takia.
Useimmat lapset muuttuvat muualle opintojen takia. Osa jo 16-vuotiaana, loput 19-vuotiaana.
-ohis
Ketjun espoolaiset ovat kertoneet, että lasten on ihan välttämätöntä asua vanhempien kanssa myös yliopisto-opintojen ajan, koska muuten perhe hajoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Millälailla ap on este? Ei hän ole kieltänyt miestään muuttamasta. Jos mies tosiaan ei selviä Espoossa ilman kädestäpitelijää, kun ap selviä omista töistään ja kolmen lapsen talouden pyörittämisestä yksin Keski-Suomessa, mies tekee itselleen liian vaativaa työtä. Ei oma uraa voi rakentaa täysin puolison varaan.
Näin. Saa sitä pimsaa etelästäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että mies ajattelee perheensä parasta mutta kusipäinen itsekäs nainen vain itseään, kavereitaan ja harrastuksiaan.
Lapsiaan hän ajattelee, eikä itseään.
Ihan itseään ajattelee. Lapsille muutto on paljon pienempi ongelma kuin vanhempien rikkoutuneet välit ja äidin itsekkyys.
No amen. Muutto ei edes ole mikään ongelma lapsille silloin kun perheenä muutetaan. Yksikään lapsi ei aikuisena manaa muuttoja, sitä kyllä todellakin, jos vanhempi masentuu tai katkeroituu toisen vanhemman vuoksi.
Todellakin manaa. Ystäväni perhe muutti useamman sadan kilometrin päähän isän työn perässä, kun ystäväni oli 10. Hänellä on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä (näkyvä kehityshäiriö ja aika ujo tyyppi kyseessä), ja tuo muutto sinetöi hänen yksinäisyytensä aikuisikään asti. Jo muodostetut ystävyyssuhteet 90% viilenivät ja katkesivat, uusia ystäviä ei pienemmästä kaupungistä löytynyt.
On julmaa repiä lapsi tai teini uuteen elämään jonkun hikisen työtarjouksen takia.
Olivatko AP:n lapset erityislapsia?
Me muutettiin muutamaksi vuodeksi ulkomaille miehen työn takia. Alussa esikoinen ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun kaverit ja poikaystävä pääsivät käymään, kokemus oli erinomainen koko perheelle. Lapset saivat kokemusta uudesta kulttuurista, kielitaitoa, itseluottamusta, perheenä hitsauduttiin yhteen ja saatiin hienoja kokemuksia. Kaikki tämä säteilee edelleenkin hyvää meille.
Ja joo Espoosta lähdettiin ja sinne palattiin.
Muutaman sadan kilometrin päähän muuttaminen Suomen sisällä ei ole samanlainen elämys vaikka siinä oppisi puhumaan eri murteella.
Tämä.
Eikä se ulkomaille muuttaminenkaan aina ole mikää suuri elämys lapselle. Sukulaisperhe muutti vuodeksi rapakon taakse, hekin isän työkomennuksen takia. Poika aloitti ekaluokan jenkeissä, eikä saanut ystäviä. Ei ollut ihan yksinkään, mutta jo ihan alun kielimuurin takia oli omien sanojensa mukaan yksinäinen.
Suomeen palattuaan aloitti tokaluokan, ja siellähän oli kaveriklikit jo muodostettu. Kesti aika kauan että hän pääsi ns. porukoihin mukaan. Onneksi pääsi lopulta.
Summa summarum: kovin paljon hyötyä ei tuosta vuoden muutosta hänelle ollut. Kielitaito toki oli muita ikäisiään parempi Suomeen paluun jälkeen, mutta nopeastihan muut ottivat siinäkin kiinni.
Selität niin kuin ne kaverit olis jotenkin tärkeitä. Ei niitä sen koulun jälkeen kumminkaan enää missään näe.
On ne kouluvuosina. Lapsuudesta ja teinivuosista tulee kurjia, jos ei ole kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Onnistuu just ihan hyvin puoli vuotta asua eri paikoissa. Mutta tässähän monet ehdottelee, että asuisivat erillään ainakin seuraavat 12 vuotta, kunnes nuorimmainenkin on päässyt ylioppilaaksi tai valmistunut ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Millälailla ap on este? Ei hän ole kieltänyt miestään muuttamasta. Jos mies tosiaan ei selviä Espoossa ilman kädestäpitelijää, kun ap selviä omista töistään ja kolmen lapsen talouden pyörittämisestä yksin Keski-Suomessa, mies tekee itselleen liian vaativaa työtä. Ei oma uraa voi rakentaa täysin puolison varaan.
Sillä lailla estää että vie mieheltä perheen läheisyyden ja tuen.
Onko AP muuten itse työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.etuovi.com/kohde/80507045?haku=M2490382343
Tuosta ihana maatila teille Espoon naapurista. Hevosiakin mahtuu vaikka millainen lauma.
Viisihenkiselle perheelle kahden makuuhuoneen talo ei ole toimiva. Tuolta on myös pitkä matka Helsingin yliopistoihin, joten lasten pitää muuttaa muualle opintojen takia.
Useimmat lapset muuttuvat muualle opintojen takia. Osa jo 16-vuotiaana, loput 19-vuotiaana.
-ohis
Ketjun espoolaiset ovat kertoneet, että lasten on ihan välttämätöntä asua vanhempien kanssa myös yliopisto-opintojen ajan, koska muuten perhe hajoaa.
Just joo. Kukaanhan ei noin ole sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan AP este miehensä etenemiselle, ei kahta sanaa.
Toki taustalla pitäisi huolella selvittää esim. etätyömahdollisuudet.
Perheen jakautuminen kahteen paikkaan onnistuu kyllä halutessa, mutta voi olla ikävää, ja ennen kaikkea se on työlästä etenkin jos lapsia on useampi. Meillä mies oli ulkomaankomennuksen takia puoli vuotta sen kummassakin päässä kohteessa ja me kolmen kouluikäisen lapsen ja koirien ja minun työn kanssa pyöritettiin arkea kotona omakotitalossa lumitöineen kaikkineen. Mutta se onnistui kyllä, ja mulle oli selvää etten halua estää miestä toteuttamasta työhön liittyviä haaveitaan.
Onnistuu just ihan hyvin puoli vuotta asua eri paikoissa. Mutta tässähän monet ehdottelee, että asuisivat erillään ainakin seuraavat 12 vuotta, kunnes nuorimmainenkin on päässyt ylioppilaaksi tai valmistunut ammattiin.
Kaikki kaunat on unohtuneet 12 vuodessa. Ihanaa.
Ei ystävänikään ole varsinaisesti erityislapsi, puhe vain on epäselvää ja pituutta aika vähän. Pääkopaltaan täysin ns. normaali.
Mutta anyhow, hienoa että teillä meni kivasti. Kaikilla ei mene. Eikä ystäväni perhe muuttanut mihinkään kulturelliin metropoliin sosiaalistumaan, vaan keski-Suomen kaupunkiin tylsistymään.