Onko kenellekän muulle lakkiaispäivä vaikea? (Ehkä hölmöstä syystä mutta silti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat ilmiöstä, josta moni puhuu paljon vähemmän kuin kokee. Lakkiaiset ovat juhla valmistuneille, mutta ne ovat myös valtava symbolinen näyttämö, jossa näkyvät yhtä aikaa koulutus, perhetausta, raha, verkostot, terveys, persoonallisuus, sattuma ja vuosien aikana kertyneet mahdollisuudet. Silloin huomio ei kiinnity vain siihen, mitä joku saavutti, vaan myös siihen, mitä itse tai omat läheiset eivät saavuttaneet.

 

Tunnistan tekstistäsi kaksi eri kipua, jotka menevät helposti sekaisin.

Ensimmäinen on yhteiskunnallinen havainto. Ei ole harhaa ajatella, että lähtökohdilla on merkitystä. Suomessa sosiaalinen liikkuvuus on kansainvälisesti melko hyvää, mutta silti vanhempien koulutus, tulot, asuinalue, verkostot ja odotukset vaikuttavat vahvasti siihen, millaisena maailma näyttäytyy nuorelle. On eri asia kasvaa ympäristössä, jossa lääkis tai Aalto ovat käytännössä oletusarvoja kuin ympäristössä, jossa kukaan ei osaa neuvoa pääsykokeisiin, opintotukiin tai edes siihen, mitä vaihtoehtoja on olemassa. Tuo ei ole katkeran ihmisen kuvitelmaa vaan hyvin tutkittu ilmiö.

 

Mutta tekstissäsi on myös toinen kipu, henkilökohtainen. Se kuuluu lauseissa omista valinnoista, omista lapsista ja siitä, että vuosi vuodelta tämä päivä kirpaisee. Silloin kyse ei ehkä enää ole vain yhteiskunnan epäreiluudesta. Siinä on mukana surua siitä elämästä, jonka kuvitteli itselleen tai lapsilleen.

Minusta yksi vaikeimmista asioista keski-iässä on huomata, että nuorena tulevaisuus näyttää lähes rajattomalta, mutta myöhemmin osa ovista todella on sulkeutunut. Ei kaikki, mutta osa. Silloin lakkiaispuheet voivat kuulostaa melkein julmilta, koska ne kertovat tarinaa mahdollisuuksista juuri hetkellä, jolloin itse ajattelee menetettyjä mahdollisuuksia.

 

Silti huomaan tekstissäsi myös jotain, mikä ei kuulosta pelkältä kateudelta. Kateudessa yleensä halutaan pois toiselta. Sinun kirjoituksessasi on enemmänkin protestia sitä vastaan, että menestystä käsitellään joskus ikään kuin se olisi kokonaan yksilön ansiota. Moni menestynyt on tehnyt valtavasti töitä. Mutta harva on valinnut perhettään, terveyttään, lahjojaan, kouluaan, asuinaluettaan tai niitä ihmisiä, jotka ensimmäisinä sanoivat: "Sinä pystyt tähän."

 

Samalla on ehkä hyvä muistaa, että juhlapuheissa näkyvät harvoin koko tarinat. Se nuori, joka tänään saa valkolakin hulppeassa puutarhassa, voi kantaa mukanaan asioita, joita kukaan vieras ei näe. Ja toisaalta se tuttu, jonka elämä ei näyttänyt 19-vuotiaana menestykseltä, voi olla 40-vuotiaana huomattavasti tyytyväisempi kuin moni ulkoisesti onnistunut.

Kirjoitit erityisesti lauseen: "omien lasten näennäinen vähäisempi menestys tai erilaiset elämänvalinnat surettaa." Sana näennäinen jäi minulle mieleen. Se vihjaa, että osa sinusta tietää jo, ettei ihmisen arvoa tai edes tulevaa hyvinvointia voi lukea lakkiaispäivän kuvista, opiskelupaikoista tai ansioluetteloista. Mutta tunne ei silti tottele tietoa.

Ehkä juuri siksi tämä päivä sattuu. Se pakottaa vertaamaan näkyviä saavutuksia niihin näkymättömiin asioihin, joita omassa elämäss kantaa mukana.

Ja vaikka se ei poista pettymystä, yksi asia tekstistäsi välittyy vahvasti: sinulla on kyky nähdä niitä ihmisiä, jotka eivät pääse juhlapuheisiin. Se on yllättävän harvinainen kyky. Moni näkee vain voittajat. Sinä näet myös ne lahjakkaat, ahkerat ja kunnolliset ihmiset, joiden elämä ei palkinnut heitä samalla tavalla. Se kertoo minusta enemmän oikeudentajusta kuin kateudesta.

 

Lakkiaispäivä on monille ilon päivä. Joillekin se on myös muistutuspäivä kaikesta siitä, miten epätasaisesti elämä jakaa korttejaan. Nuo kaksi asiaa voivat olla totta samaan aikaan.

Wau. Tämä on fiksuin kirjoitus, jonka olen ikinä tältä palstalta lukenut. Kiitos kirjoittajalle!

Heh, ihan totaalista diipadaapaa se oli. 

Ap:n kannattaisi opetella iloitsemaan muiden menestyksestä kadehtimisen sijaan. 

Kyllä minä ainakin ymmärrän mitä ap tarkoittaa. Kun tarkoitus oletetaan ennen kuin sanat ymmärretään, dialogi vaihtuu vastakkainasetteluksi,niinkuin tällä palstalla usein....

Oli vaiketaa kun sukulaiset ahdisteli änkeämällä juttelemaan. Olisin vaan rauhassa halunnut ensin juoda sen kuoharin ja sitten nauttia kahvista ja pöydän antimista. Sekin meni nyt vähän ohi kun koko ajan oli joku kälättämässä vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikkien edes pitäisi olla niin hirveän menestyneitä? Myös ihan hyvä, kunnollinen, keskinkertainen elämä riittää, ja sitä nimenomaan suurin osa ihmisistä elää. Pitää vain osata asennoitua siihen, että elämä ei mene hukkaan, vaikkei olisikaan korkeakoulutettu ja tienaisi sataa tonnia vuodessa. 

Ehkä viisain kirjoitus tällä palstalla pitkästä aikaan. Arvostan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ongelmaasi. Ryhdy opiskelemaan vaikka iltalukiossa, jos olet töissä ja jos et, mene ammattikouluun. Opiskele siinä ohessa jo jotain sellaista avoimessa yliopistossa, jota haluat mennä opiskelemaan.

Ja sitten vaan korkeakoulututkintoa suorittamaan.

Suomi on kaikessa epätasa-arvoisuudessaan kuitenkin siinä mielessä tasa-arvoinen, että ihan jokaisella on mahdollisuus opiskella kykyjensä, halujensa ja omien varojensa mukaan, olipa syntynyt pakolaisperheeseen, työttömien alkoholistien perheeseen (niin kuin  minä) tai Kauniaisiin toimitusjohtajan perheeseen.

Missä sanoin ettei minulla olisi korkeakoulututkintoa? ap

Mikä sinun ongelmasi siis on? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikkien edes pitäisi olla niin hirveän menestyneitä? Myös ihan hyvä, kunnollinen, keskinkertainen elämä riittää, ja sitä nimenomaan suurin osa ihmisistä elää. Pitää vain osata asennoitua siihen, että elämä ei mene hukkaan, vaikkei olisikaan korkeakoulutettu ja tienaisi sataa tonnia vuodessa. 

Ehkä viisain kirjoitus tällä palstalla pitkästä aikaan. Arvostan. 

Hyvistä lähtökohdista ponnistavat ajautuvat normaalijakauman mukaan enimmäkseen keskivertouralle, eikä mihinkään pyramidin huipulle. Sen vuoksi kaikki maailman arvostetuimmat yliopistot pyrkivät löytämään todelliset lahjakkuudet opinahjoonsa riippumatta varallisuudesta. Siellä tiedetään, että he todennäköisemmin saavat jotain merkittävää aikaiseksi.

Miksi pilata toisten ilo ja onnellisuus omalla märehtimisellä?

Ymmärrän kyllä mitä tällä tarkoitetaan. Kotoa saatu tuki ja kannustus on ihan käsittämätön etu ja voimavara, ihan lapsuudesta lähtien. Joo, jokainen lapsikin tekee itse läksynsä, mutta on paljon mielekkäämpää tehdä niitä läksyjä kodin hyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä kuin kodissa missä ilmapiiri on koko ajan pelottava ja ikävä.

Samoin on helpompaa ja mielekkäämpää käydä koulua ja elää turvallista tavallista arkea harrastuksineen ja kavereineen ja kun toisinaan lomilla käydään Kreikassa tai Thaimaassa, kuin yrittää käydä koulua kodin negatiivisen ilmapiirin varjostaessa kaikkea mahdollista olemista.

Älä rutise käkkyrä!

Ymmärrän kyllä APtä siinä mielessä että jos kotona ei ole opiskelua pidetty merkityksellisenä asiana niin siihen ei välttämättä ole panostettu. Mulla on esim kaveri joka sai paljon paremmat ylppäritulokset kuin mä mutta oli lukion jälkeen hieman hukassa eikä tiennyt mitä tehdä. Yksinhuoltajaäidin lapsi ja äiti piti tärkeänä kovaa työintoa, ei koulutusta ja niinpä tämä mun kaveri sitten meni vuosiksi töihin minne yo-todistuksella 2000-luvun alkupuolella pääsi. Mun perheessä ja erityisesti äiti piti korkeakoulutusta  tärkeänä ja oli ns selvää että jatkan yliopistoon. Onneksi silloin vielä sisään pääsi opiskelemaan kunhan sai hyvät tulokset sisäänpääsykokeista vaikka ylppärit mulla meni penkin alle. Niinpä mulla maisterin paperit ja tuolla mun kaverilla kesken jäänyt toisenasteen koulutus. Kerran hän avautui tästä ja suoraan sanoi ettei kotona arvostettu koulutusta niin hän ei oikein osannut hakeutua opiskelemaan ja syytti koulun opinto-ohjaajaa. Nykyisin tietysti kaikki on helpompaa kun netistä voi helposti etsiä tietoa jne mutta tuolloin todellakin oltiin opinto-ohjaajan armoilla aikalailla jollei itse tiennyt tai perheessä ollut selvää minne yliopistoon mennään opiskelemaan ja mitä ainetta. 

Minullakin lakkiaispäivä aina kirpaisee, mutta siitä syystä, että vaikka kirjoitin rivin eximioita, suku odotti älliä, ja en koskaan osannut iloita suorituksistani. Vasta viime vuosina olen ajatellut, että olisin ansainnut olla ylpeä itsestäni ja tuloksistani.

Minä päädyin myös arvostetulle "eliittialalle" yliopistoon, mutta siitäkään en ole osannut iloita tarpeeksi, kun tuntuu että on oppinut siihen, että mikään ei ole tarpeeksi hyvä.

Vanhemmat ja sukulaiset, älkää laittako nuorille liiallisia paineita ja tulostavoitteita! 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä APtä siinä mielessä että jos kotona ei ole opiskelua pidetty merkityksellisenä asiana niin siihen ei välttämättä ole panostettu. Mulla on esim kaveri joka sai paljon paremmat ylppäritulokset kuin mä mutta oli lukion jälkeen hieman hukassa eikä tiennyt mitä tehdä. Yksinhuoltajaäidin lapsi ja äiti piti tärkeänä kovaa työintoa, ei koulutusta ja niinpä tämä mun kaveri sitten meni vuosiksi töihin minne yo-todistuksella 2000-luvun alkupuolella pääsi. Mun perheessä ja erityisesti äiti piti korkeakoulutusta  tärkeänä ja oli ns selvää että jatkan yliopistoon. Onneksi silloin vielä sisään pääsi opiskelemaan kunhan sai hyvät tulokset sisäänpääsykokeista vaikka ylppärit mulla meni penkin alle. Niinpä mulla maisterin paperit ja tuolla mun kaverilla kesken jäänyt toisenasteen koulutus. Kerran hän avautui tästä ja suoraan sanoi ettei kotona arvostettu koulutusta niin hän ei oikein osannut hakeutua opiskelemaan ja syytti koulun opinto-ohjaajaa. Nykyisin tietysti kaikki on helpompaa kun netistä voi helposti etsiä tietoa jne mutta tuolloin todellakin oltiin opinto-ohjaajan armoilla aikalailla jollei itse tiennyt tai perheessä ollut selvää minne yliopistoon mennään opiskelemaan ja mitä ainetta. 

Lieneekö tämä jokin naiseuteen liittyvä kasvatuksellinen ja/tai kulttuurillinen tekijä, kun ei olisi itselle tullut mieleenkään antaa kenenkään vaikuttaa siihen mihin hakeudun.  Ei asiasta oikeastaan edes keskusteltu, vaan kyseessä oli ilmoitusasia minun puolelta. Ei siitä haittaa kuitenkaan ollut, että vanhempani auttoivat sen minkä pystyivät opintojen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä APtä siinä mielessä että jos kotona ei ole opiskelua pidetty merkityksellisenä asiana niin siihen ei välttämättä ole panostettu. Mulla on esim kaveri joka sai paljon paremmat ylppäritulokset kuin mä mutta oli lukion jälkeen hieman hukassa eikä tiennyt mitä tehdä. Yksinhuoltajaäidin lapsi ja äiti piti tärkeänä kovaa työintoa, ei koulutusta ja niinpä tämä mun kaveri sitten meni vuosiksi töihin minne yo-todistuksella 2000-luvun alkupuolella pääsi. Mun perheessä ja erityisesti äiti piti korkeakoulutusta  tärkeänä ja oli ns selvää että jatkan yliopistoon. Onneksi silloin vielä sisään pääsi opiskelemaan kunhan sai hyvät tulokset sisäänpääsykokeista vaikka ylppärit mulla meni penkin alle. Niinpä mulla maisterin paperit ja tuolla mun kaverilla kesken jäänyt toisenasteen koulutus. Kerran hän avautui tästä ja suoraan sanoi ettei kotona arvostettu koulutusta niin hän ei oikein osannut hakeutua opiskelemaan ja syytti koulun opinto-ohjaajaa. Nykyisin tietysti kaikki on helpompaa kun netistä voi helposti etsiä tietoa jne mutta tuolloin todellakin oltiin opinto-ohjaajan armoilla aikalailla jollei itse tiennyt tai perheessä ollut selvää minne yliopistoon mennään opiskelemaan ja mitä ainetta. 

Lieneekö tämä jokin naiseuteen liittyvä kasvatuksellinen ja/tai kulttuurillinen tekijä, kun ei olisi itselle tullut mieleenkään antaa kenenkään vaikuttaa siihen mihin hakeudun.  Ei asiasta oikeastaan edes keskusteltu, vaan kyseessä oli ilmoitusasia minun puolelta. Ei siitä haittaa kuitenkaan ollut, että vanhempani auttoivat sen minkä pystyivät opintojen aikana.

Tai sitten mieheyteen liittyvä juttu olla huomaamatta muita kuin täysin ilmeisiä käskyjä? Ympäristö ja ympäristön asenteet vaikuttavat kaikkiin, ihan yhtä lailla miehet toteuttavat oman kasvuympäristönsä malleja. Joissakin suvuissa arvostetaan akateemisuutta yli kaiken, joissakin ollaan ylpeitä duunareita ja halveksutaan epäkäytännöllisiä maistereita jne. Vaati vanhemmalta jo jonkin sortin henkistä kypsyyttä ns vapauttaa lapsi toistamasta vanhemman omaa elämänpolkua, tai lapselta rohkeutta ja kapinahenkeä lähteä kohti kokonaan omia polkuja. 

Maakuntayliopistoihin pääsee helpommin, työllistyy huonommin ja tutkintoa arvostetaan vähemmän työmarkkinoilla. Joten sillä on väliä! 

Vierailija kirjoitti:

Se, joka väittää ettei syntyperällä ole vaikutusta, ei tiedä todellisuutta. Kun kaikki kaverit ja kavereiden perheet on samoista piireistä, joku tietää aina jonkun, jolta voi kysyä työpaikkaa/suosituksia mitä milloinkin. Se Taka-Hikiällä kasvanut lähtee ihan eri lähtökohdasta kuromaan eroa kiinni, opettelee sosiaaliset ympyrät ja tutustuu piireihin. Ja just tätä takamatkaa pk-seutulaiset eivät ymmärrä. Sitä ei todellakaan pysty paikkaamaan kovalla työllä, oikealla asenteella tai millään muullakaan. Kaksi nuorta samoilla yo-arvosanoilla, samalla tahdonvoimalla, sitkeydellä, yritteliäisyydellä ja älykkyydellä ei oikeasti kisaa samassa lajissa. 

Ai että pk-seutulaisilla on kaikilla samat piirit? Ja muualta tulleet ovat automaattisesti huonommassa asemassa. Älä viitsi olla hölmö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, joka väittää ettei syntyperällä ole vaikutusta, ei tiedä todellisuutta. Kun kaikki kaverit ja kavereiden perheet on samoista piireistä, joku tietää aina jonkun, jolta voi kysyä työpaikkaa/suosituksia mitä milloinkin. Se Taka-Hikiällä kasvanut lähtee ihan eri lähtökohdasta kuromaan eroa kiinni, opettelee sosiaaliset ympyrät ja tutustuu piireihin. Ja just tätä takamatkaa pk-seutulaiset eivät ymmärrä. Sitä ei todellakaan pysty paikkaamaan kovalla työllä, oikealla asenteella tai millään muullakaan. Kaksi nuorta samoilla yo-arvosanoilla, samalla tahdonvoimalla, sitkeydellä, yritteliäisyydellä ja älykkyydellä ei oikeasti kisaa samassa lajissa. 

Ai että pk-seutulaisilla on kaikilla samat piirit? Ja muualta tulleet ovat automaattisesti huonommassa asemassa. Älä viitsi olla hölmö.

Muutama kommentoija näyttää luoneen itselleen melkoisen mikä-mikä maan, jolla on varsin vähän tekemistä reaalimaailman kanssa.  Toki, jos ei organisaatiossa ei ole ainuttakaan innovatiivista ja kilpailuhenkistä luuta, voidaan värvätä liuta valkokauluksia tutunkaupoilla,. Työntekijöiden osaamisella ei ole mitään väliä, kun he kuitenkin siirtelevät vain papereita pinosta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo oikeisiin piireihin syntyminen on ihan huuhaata. Esim. mieheni syntyi duunariperheeseen pienelle tehdaspaikkakunnalle. Hänen vanhemmilla oli siten vain amistutkinnot eikä heillä rahalla mällätty. Hän opiskeli itselleen korkeakoulututkinnon ja nyt hänen nimi löytyy vuosittain verokalenterista. Mitään hän ei ole ilmaiseksi saanut vaan tehnyt kovasti töitä menestyksensä eteen. Tiedän muitakin "köyhistä" oloista ponnistaneita hyvätuloisia ja vielä enemmän keskiluokkaisista perheistä tulevia. Menestystä ei tule ilman vahvaa tahtoa ja vaivannäköä. Osalle sitä ei vain jostakin syystä tule vaikka kaikki olisi kohdillaan. 

Aloittaja tuntuu olevan demari. He eivät tämän elämän päälle ymmärrä. 

Onneksi jäävät pian keskenään tänne riitelemään kun suomiduunari häippäsee ulkomaille. 

Mitä v@ttua sinä heikkolahjainen vähä-älyinen täällä valitat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä APtä siinä mielessä että jos kotona ei ole opiskelua pidetty merkityksellisenä asiana niin siihen ei välttämättä ole panostettu. Mulla on esim kaveri joka sai paljon paremmat ylppäritulokset kuin mä mutta oli lukion jälkeen hieman hukassa eikä tiennyt mitä tehdä. Yksinhuoltajaäidin lapsi ja äiti piti tärkeänä kovaa työintoa, ei koulutusta ja niinpä tämä mun kaveri sitten meni vuosiksi töihin minne yo-todistuksella 2000-luvun alkupuolella pääsi. Mun perheessä ja erityisesti äiti piti korkeakoulutusta  tärkeänä ja oli ns selvää että jatkan yliopistoon. Onneksi silloin vielä sisään pääsi opiskelemaan kunhan sai hyvät tulokset sisäänpääsykokeista vaikka ylppärit mulla meni penkin alle. Niinpä mulla maisterin paperit ja tuolla mun kaverilla kesken jäänyt toisenasteen koulutus. Kerran hän avautui tästä ja suoraan sanoi ettei kotona arvostettu koulutusta niin hän ei oikein osannut hakeutua opiskelemaan ja syytti koulun opinto-ohjaajaa. Nykyisin tietysti kaikki on helpompaa kun netistä voi helposti etsiä tietoa jne mutta tuolloin todellakin oltiin opinto-ohjaajan armoilla aikalailla jollei itse tiennyt tai perheessä ollut selvää minne yliopistoon mennään opiskelemaan ja mitä ainetta. 

Lieneekö tämä jokin naiseuteen liittyvä kasvatuksellinen ja/tai kulttuurillinen tekijä, kun ei olisi itselle tullut mieleenkään antaa kenenkään vaikuttaa siihen mihin hakeudun.  Ei asiasta oikeastaan edes keskusteltu, vaan kyseessä oli ilmoitusasia minun puolelta. Ei siitä haittaa kuitenkaan ollut, että vanhempani auttoivat sen minkä pystyivät opintojen aikana.

Tai sitten mieheyteen liittyvä juttu olla huomaamatta muita kuin täysin ilmeisiä käskyjä? Ympäristö ja ympäristön asenteet vaikuttavat kaikkiin, ihan yhtä lailla miehet toteuttavat oman kasvuympäristönsä malleja. Joissakin suvuissa arvostetaan akateemisuutta yli kaiken, joissakin ollaan ylpeitä duunareita ja halveksutaan epäkäytännöllisiä maistereita jne. Vaati vanhemmalta jo jonkin sortin henkistä kypsyyttä ns vapauttaa lapsi toistamasta vanhemman omaa elämänpolkua, tai lapselta rohkeutta ja kapinahenkeä lähteä kohti kokonaan omia polkuja. 

Rohkeutta ja tietoa jo hyvin nuorena siitä, ettei päätöksiä omasta elämästä voi sysätä ja vastuuttaa muiden harteille. Ei kokemuksieni mukaan tällainen rohkeus ole kuitenkaan millään muotoa harvinaista Jos olisi, maailma olisi kovin erinäköinen paikka kuin se tänä päivänä on. Totta on myös, että joiltakin tällainen rohkeus puuttuu ja he manaavat epäonneaan, lähtökohtiaan tai muiden tekemisiä, jotka ovat muka estelleet heitä. Rohkeuskaan ei tarkoita, että kaikessa välttämättä onnistuisi. Silloin tarvitsee olla riittävän rohkea myöntääkseen itselleen tämän ja vahvuutta luoda vaihtoehtoinen suunnitelma, mikä ei kuitenkaan tunnu siltä kuin olisi luopunut kaikista unelmistaan. 

En ole hiljaa tänäkään päivänä, jos työnantajani toimii selkeästi hänen omien intressiensä vastaisesti, vaan nostan kissan perustellusti pöydälle. Työnantajan etu on myös minun etuni.