Lue keskustelun säännöt.
Alle 2v lapsen äitinä ihmettelen, että mikä superihminen minun pitäisi olla?
29.05.2026 |
Lapsen isä voi käydä kokopäivätöissä, koska mahdollistan sen hänelle olemalla suurimman osan viikkoa kotona hoitamassa lasta. Minulta sitten joku sukulainen kyselee olenko töissä/olenko käynyt töissä.
En voi tehdä kuin aamuvuoroa, koska muuten on vaikeaa järjestää lastenhoitoa ja perhe-elämää sekä olen aamuvirkku jonka yöunista ei tule mitään jos ne myöhästyvät puolille öin.
Sitten jos lapsi on tarhassa viikolla vaikka 40 tuntia on hän ihan sekaisin loppuviikon ja lapsen kehityskin tuntuu takkuavan, koska elämä on selviytymistä.
Minunkin työni menee huonosti jos viikot ovat liian pitkiä ja raskaita, koska keskittyminen on huonoa. Sitten siitä tulee työssä valitusta, mutta valitusta tulee siitäkin jos haluaisin tehdä vähemmän vuoroja. Lyhyistä viikoista ei sitten tule kummemmin palkkaakaan. Keksin myös vasta aikuisiällä mitä haluan opiskella ja jos yritän opiskella se on tehokasta vain aamulla ennen lapsen heräämistä.
Kun hankin astianpesukoneen (ja maksoin sen itse) kyseli eräs sukulainen, että mikä siinä tiskaamisessa on niin raskasta. Siis pitäisi kaiken muun ohella pyörittää tiskitkin suit sait sukkelaan, tehdä lapselle itse ruoat, käydä töissä, siivota ja jaksaa vielä lapsen kanssa.
En yhtään ihmettele etteivät monet nuoret naiset halua edes seurustella kun pienen lapsen äidinkin odotetaan olevan joku orja. Tähän nyt tulee jotain "mitäs läksit"-tason paskaa, mutta tulkoot, ja poistattakaa toki ihmeessä tämäkin aloitus.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Joskus sanoin hänelle, että jotkut tuovat kumppanille aamiaistarjottimen sänkyyn kun haluavat osoittaa huomiota. Hän sanoi, että sellaista tapahtuu elokuvissa. Välillä saattaa hakea meille molemmille pizzat ja siinä on suunnilleen huomiointi. Ja joskus sanoi lastenhoidon suhteen, että hän sentään tekee jotain kun monet miehet eivät tee mitään. Hän kai pitääkin minua kaverina/kämppiksenä. Olen tavallaan luovuttanut, varmaan kaiken suhteen ja yritän enää lähinnä selviytyä.
Jos olisi edes siedettävä työ, lapsi pärjäisi tarhassa ja olisi aikaa/jaksamista opiskella kestäisin tämän. ap
Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap
Näin se menee valitettavan usein. Lapsen syntymän jälkeen mies jatkaa poikamies elämää ja ihmetelee mikä vaimolla nyt taas on? Aika samanlaisien asioiden kanssa muutkin painii. Nämä ennen oli ja mitäs aloit, oma valinta oksennuksiin ei kannata tarttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Sanoin muuttaneeni elämääni muttei se johtanut mihinkään. Tuntuu siltä, että mitä enemmän teen niin sitä huonommin menee. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö sun mies osallistu mihinkään? Meillä menee esim. näin:
-Ollaan molemmat työssä, jossa liukuma käytössä. Näin ollen toinen menee aamulla aiemmin töihin ja toinen myöhemmin ja iltapäivällä sama. Tällä tavoin lapsen hoitoaika on vain 9-15 päiväkodissa.
- mies hoitaa meillä kauppatilauksen ja ruokien suunnittelun. Tekee kaikki ruuat ja hoitaa riskit.
- minä hoidan perheen pyykit ja pidän huolen, että lapsella on oikeankokoiset ja oikeanlaiset vaatteet joka kauteen
- yleisestä siisteydestä vastaa molemmat. Minä ehkä vähän enemmän siivoilen, koska jää hyvin aikaa kun eli tarvi ruuista huolehtia. Vessoista ollaan sovittu, että minä siivoan toisen vessan ja mies toisen.
Tällä tavoin molemmille jää aikaa myös omille jutuille eikä asiat kasaudu vain toiselle. Miehen täytyy yhtälailla olla osallinen perhe-elämään eikä vain autella silloin tällöin.
Meillä aika sama systeemi. Eipä tulisi mieleenkään jakaa arkea ihmisen kanssa, joka ei pysty omista lapsistaan ottamaan koppia. En minä äitinä ole todellakaan missään päävastuussa lapsista ja kodista. Ja haluan myös olla työelämässä ja tienata.
Välillä iltavuorossa melkein naurattaa, kun jotkut työkaverit ihmettelevät että mihin sä sun lapset jätit, kun päiväkoti on kiinni. No öö, heillä on myös isä :D
Toi on sitä vaihetta, kun kaikesta ottaa itseensä. Menee ohi. Ap kuvailee opiskelua ja muuta, eli selkeästi työ on myös hänelle tärkeää. Sitten kun siitä, hänelle tärkeästä asiasta, joku kysyy jotain, niin voi kamalaa mitä se arvostelee!? Tai kun töissä joku kehtaakin kysyä jotain lapseen liittyvää, niin ollaan ihan, että öööö öööö öööö. Pikkulapsivaiheessa, varsinkin jos perheessä on vauva, on muiden syytä pitää vaan suunsa kiinni. Ihan kaikesta. Täällä vähän voi, anonyymisti. Ja hei, olen itse ollut ihan samanlainen, että ei siinä mitään. Kuten sanottua, menee ohi sitten aikanaan. 😀
Ei kukaan kysy töissä lapsestani vaan v i t t u i l e e jos teen väsyneenä virheitä. Mikä on taas varmaan oma virheeni, paskaa elämänhallintaa yms. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Sanoin muuttaneeni elämääni muttei se johtanut mihinkään. Tuntuu siltä, että mitä enemmän teen niin sitä huonommin menee. ap
Kuulostaa myös siltä että et kaipaa ratkaisuja. Halua enemmänkin velloa kurjuudessa. Eikä siinä mitään, sitä vartenhan tämä palsta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Sanoin muuttaneeni elämääni muttei se johtanut mihinkään. Tuntuu siltä, että mitä enemmän teen niin sitä huonommin menee. ap
Kuulostaa myös siltä että et kaipaa ratkaisuja. Halua enemmänkin velloa kurjuudessa. Eikä siinä mitään, sitä vartenhan tämä palsta on.
Kerro se ratkaisu, ole hyvä, the stage is yours. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Sanoin muuttaneeni elämääni muttei se johtanut mihinkään. Tuntuu siltä, että mitä enemmän teen niin sitä huonommin menee. ap
Kuulostaa myös siltä että et kaipaa ratkaisuja. Halua enemmänkin velloa kurjuudessa. Eikä siinä mitään, sitä vartenhan tämä palsta on.
Kerro se ratkaisu, ole hyvä, the stage is yours. ap
Lähde suhteesta, jossa voit pahoin.
Keskustele päiväkodin henkilökunnan kanssa, miksi lapsi ei pärjää ja mitä voidaan tehdä, uusi hoitopaikka?
Opiskele että pääset paremmalle alalle, jossa sinun ei tarvitse olla työssä, joka ahdistaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Jätät vain miehen selviytymään piste. Sillä tavalla se oppii. Eihän naisetkaan osaa mitenkään maagisesti hoitaa lapsia ja kotia. Opetellahan se täytyy. Olet uupunut siksi kun sinä kannat suurimman vastuun. Lähde viikonlopuksi sukulaisille/kavereille/hotelliin ja jätä mies kotiin lapsen kanssa. Kyllä he selviävät kahdestaan. Meillä molemmat hoitaa kotia ja lasta tasapuolisesti. Lapsi on 3-vuotias ja olen monta kertaa ollut useammankin yön poissa kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Sanoin muuttaneeni elämääni muttei se johtanut mihinkään. Tuntuu siltä, että mitä enemmän teen niin sitä huonommin menee. ap
Kuulostaa myös siltä että et kaipaa ratkaisuja. Halua enemmänkin velloa kurjuudessa. Eikä siinä mitään, sitä vartenhan tämä palsta on.
Kerro se ratkaisu, ole hyvä, the stage is yours. ap
Lähde suhteesta, jossa voit pahoin.
Keskustele päiväkodin henkilökunnan kanssa, miksi lapsi ei pärjää ja mitä voidaan tehdä, uusi hoitopaikka?
Opiskele että pääset paremmalle alalle, jossa sinun ei tarvitse olla työssä, joka ahdistaa
Nyt mies kysyy miksi kuulostan vihaiselta/surulliselta kun puhuttiin puhelimessa. Sitten yrittää vähän aikaa enemmän kunnes taas "mennään". Pelkään että jos tulee ero mukaan tulee sossu, koska näin on joillekin käynyt. En tiedä. Ehkä ahdistukseni on räjähtämässä käsiin. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö sun mies osallistu mihinkään? Meillä menee esim. näin:
-Ollaan molemmat työssä, jossa liukuma käytössä. Näin ollen toinen menee aamulla aiemmin töihin ja toinen myöhemmin ja iltapäivällä sama. Tällä tavoin lapsen hoitoaika on vain 9-15 päiväkodissa.
- mies hoitaa meillä kauppatilauksen ja ruokien suunnittelun. Tekee kaikki ruuat ja hoitaa riskit.
- minä hoidan perheen pyykit ja pidän huolen, että lapsella on oikeankokoiset ja oikeanlaiset vaatteet joka kauteen
- yleisestä siisteydestä vastaa molemmat. Minä ehkä vähän enemmän siivoilen, koska jää hyvin aikaa kun eli tarvi ruuista huolehtia. Vessoista ollaan sovittu, että minä siivoan toisen vessan ja mies toisen.
Tällä tavoin molemmille jää aikaa myös omille jutuille eikä asiat kasaudu vain toiselle. Miehen täytyy yhtälailla olla osallinen perhe-elämään eikä vain autella silloin tällöin.
Meillä aika sama systeemi. Eipä tulisi mieleenkään jakaa arkea ihmisen kanssa, joka ei pysty omista lapsistaan ottamaan koppia. En minä äitinä ole todellakaan missään päävastuussa lapsista ja kodista. Ja haluan myös olla työelämässä ja tienata.
Välillä iltavuorossa melkein naurattaa, kun jotkut työkaverit ihmettelevät että mihin sä sun lapset jätit, kun päiväkoti on kiinni. No öö, heillä on myös isä :D
Toi on sitä vaihetta, kun kaikesta ottaa itseensä. Menee ohi. Ap kuvailee opiskelua ja muuta, eli selkeästi työ on myös hänelle tärkeää. Sitten kun siitä, hänelle tärkeästä asiasta, joku kysyy jotain, niin voi kamalaa mitä se arvostelee!? Tai kun töissä joku kehtaakin kysyä jotain lapseen liittyvää, niin ollaan ihan, että öööö öööö öööö. Pikkulapsivaiheessa, varsinkin jos perheessä on vauva, on muiden syytä pitää vaan suunsa kiinni. Ihan kaikesta. Täällä vähän voi, anonyymisti. Ja hei, olen itse ollut ihan samanlainen, että ei siinä mitään. Kuten sanottua, menee ohi sitten aikanaan. 😀
Ei kukaan kysy töissä lapsestani vaan v i t t u i l e e jos teen väsyneenä virheitä. Mikä on taas varmaan oma virheeni, paskaa elämänhallintaa yms. ap
En minä sinua tarkoittanutkaan, muuta kuin tuolla, kun sanoit, että sukulaiset kyselee oletko töissä. Sitä ne kyselee kaikilta. Noin pienen lapsen äitinä olet oikeutettu osa-aikaisuuteen tai vaikka kokonaan hoitovapaalle. Huono ilmapiiri töissä kuluttaa voimiasi entisestään. Sulla on siinä kuitenkin oma rakas pieni lapsi, vaikka työ ja mies olisivat miten kaikkea muuta mitä suunnittelit ja olisit halunnut. Te pärjäätte kyllä! Älä välitä muusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu niille sukulaisakoille, että ovatko jo harkinneet, mihin vanhainkotihelvettiin haluavat. Attendo, Yrjö ja Hanna, Mehiläinen, Esperi... Kaikki yhtä karmeita. Ja katso, miten naama vääntyy mutrulle. Voit vielä nauraa päälle oikein hersyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Jätät vain miehen selviytymään piste. Sillä tavalla se oppii. Eihän naisetkaan osaa mitenkään maagisesti hoitaa lapsia ja kotia. Opetellahan se täytyy. Olet uupunut siksi kun sinä kannat suurimman vastuun. Lähde viikonlopuksi sukulaisille/kavereille/hotelliin ja jätä mies kotiin lapsen kanssa. Kyllä he selviävät kahdestaan. Meillä molemmat hoitaa kotia ja lasta tasapuolisesti. Lapsi on 3-vuotias ja olen monta kertaa ollut useammankin yön poissa kotoa.
Isyysvapaalla hän heräsi siihen miten paljon olen tehnyt, mutta nyt se on liukunut taas siihen, että olen itsestäänselvyys jolta voi ottaa vaikka kahvikupin tai pyyhkeen omaan käyttöön, koska "niissä ei lukenut sun nimeä". Kuulostaa tyhmältä, mutta jotenkin en ole ikinä ollut tässä sellainen jonka eteen nähdään mitään vaivaa vaan päinvastoin. En jaksa enää tapella näiden asioiden eteen.
Kunnosta ja itsestäni yritän pitää huolta ja joka päivä liikun ja syön hyvin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhu niille sukulaisakoille, että ovatko jo harkinneet, mihin vanhainkotihelvettiin haluavat. Attendo, Yrjö ja Hanna, Mehiläinen, Esperi... Kaikki yhtä karmeita. Ja katso, miten naama vääntyy mutrulle. Voit vielä nauraa päälle oikein hersyvästi.
Ja vielä: aina kun tulee huono uutinen näistä palveluista, niin laita se heille viestillä, ja kommentilla "sinun vuoro kohta!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sinulla on pieni lapsi niin tuskin olet itsekään niin vanha ettet voisi vielä muuttaa elämäsi suuntaa. Haluatko elää noin seuraavat 30v?
Siis elää miten? ap
No siis elää huonon miehen kanssa joka ei osallistu? Ala valmistautuun eroon. Tällä hetkellä et varmasti jaksa erota, onhan se iso härdelli. Mutta kun lapsi kasvaa isommaksi niin helpottaa ja alat voimaan paremmin niin sitten jaksaa erotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uliuliuli yhyy
elämä on valintoja täynnä, nauti nyt sitten
Vierailija kirjoitti:
Puhu niille sukulaisakoille, että ovatko jo harkinneet, mihin vanhainkotihelvettiin haluavat. Attendo, Yrjö ja Hanna, Mehiläinen, Esperi... Kaikki yhtä karmeita. Ja katso, miten naama vääntyy mutrulle. Voit vielä nauraa päälle oikein hersyvästi.
Vaihdoitko itse omien vanhempiesi vaipat? :D Et tainnut, eikä tainnut sinun vanhempasikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Jätät vain miehen selviytymään piste. Sillä tavalla se oppii. Eihän naisetkaan osaa mitenkään maagisesti hoitaa lapsia ja kotia. Opetellahan se täytyy. Olet uupunut siksi kun sinä kannat suurimman vastuun. Lähde viikonlopuksi sukulaisille/kavereille/hotelliin ja jätä mies kotiin lapsen kanssa. Kyllä he selviävät kahdestaan. Meillä molemmat hoitaa kotia ja lasta tasapuolisesti. Lapsi on 3-vuotias ja olen monta kertaa ollut useammankin yön poissa kotoa.
Pitäisi ensin keksiä minne mennä. En ole kiinnostunut enää oikein mistään ja ystäviä/kavereita on vain yksi jota näen pari kertaa vuodessa. Muut katosivat kuvioista kun tulin raskaaksi. ap
Siis oikeastiko joku ihmettelee tiskikoneen hankkimista nykypäivänä? Nyt on vuosi 2026, ei 1986. Seuraava kummastuksen aihe on varmaan pyykinpesukone, peseytyyhän ne vaatteet nyrkkipyykilläkin?
Vierailija kirjoitti:
Yksi suurimmista naisena ja miehenä olemisen eroista on varmaan se että jos mies olisi tuossa tilanteessa, ei häntä heilauttaisi mitenkään muiden ulkoiset odotukset. Rentoudu (sen minkä vaan voit), ja muista että koirat haukkuu, karavaani kulkee.
Se on ihan tuhannen fakta, että miestä ei myöskään käydä arvostelemaan niin helposti kuin naista. Ehkä se on ihan jo kokoero, mikä sen tekee, että vähän suodatetaan, miten paljon viitsii kritisoida. Mun veli (iso parrakas mies) oli huomannut tämän, että hänelle ei sanota mistään, mitä vaimolle sen sijaan sanotaan. ... ihan mukava, että miehetkin alkaa huomaamaan, miten helpolla heidät päästetään lapsiin liittyvissä asioissa, vain koska mies iso ja "pelottava" niin ei viitsitä kritisoida, jos nyt olikin metsäretken eväät jääneet kotiin. Samaisen miehen vaimolle kyllä sanotaan kaikki huono.
Että ihan ei voi suoraan verrata että "mies ei edes välittäisi", kun ei miehelle edes tule niin paljon kritiikkiä. Ei yksinkertaisesti tarvitse sietää, kun ei tule sitä kyykytystyä. Esim just lapsiin liittyen. Päiväkoti, koulu, neuvola, ne on kaikki suunnattu vain äiti-vanhemmalle. Jopa nykypäivänä, vaikka molemmat vanhemmat ne töissä käy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi otat jonkun sukulaisen kommentit itseesi? Mitä väliä, olet hänestä erillinen ihminen.
Älä mitätöi toisen tuntemuksia. Hän saa tuntea, kuten tuntee, ja saa sanoa sen ääneenkin.
Sille ei mahda mitään, jos pahoittaa mielensä. Asiassa ei tarvi jäädä loppuiäksi vellomaan, mutta sille tunteelle mikä tuli, sille ei mahda mitään, ja sen saa ääneen sanoa muutamankin kerran.
Ja itse olen sitä sukupolvea että kaikki piti tukahduttaa. Ikävää tuollainen asenne, "mitä otat itseesi".
Toi on sitä vaihetta, kun kaikesta ottaa itseensä. Menee ohi. Ap kuvailee opiskelua ja muuta, eli selkeästi työ on myös hänelle tärkeää. Sitten kun siitä, hänelle tärkeästä asiasta, joku kysyy jotain, niin voi kamalaa mitä se arvostelee!? Tai kun töissä joku kehtaakin kysyä jotain lapseen liittyvää, niin ollaan ihan, että öööö öööö öööö. Pikkulapsivaiheessa, varsinkin jos perheessä on vauva, on muiden syytä pitää vaan suunsa kiinni. Ihan kaikesta. Täällä vähän voi, anonyymisti. Ja hei, olen itse ollut ihan samanlainen, että ei siinä mitään. Kuten sanottua, menee ohi sitten aikanaan. 😀