Lue keskustelun säännöt.
Alle 2v lapsen äitinä ihmettelen, että mikä superihminen minun pitäisi olla?
29.05.2026 |
Lapsen isä voi käydä kokopäivätöissä, koska mahdollistan sen hänelle olemalla suurimman osan viikkoa kotona hoitamassa lasta. Minulta sitten joku sukulainen kyselee olenko töissä/olenko käynyt töissä.
En voi tehdä kuin aamuvuoroa, koska muuten on vaikeaa järjestää lastenhoitoa ja perhe-elämää sekä olen aamuvirkku jonka yöunista ei tule mitään jos ne myöhästyvät puolille öin.
Sitten jos lapsi on tarhassa viikolla vaikka 40 tuntia on hän ihan sekaisin loppuviikon ja lapsen kehityskin tuntuu takkuavan, koska elämä on selviytymistä.
Minunkin työni menee huonosti jos viikot ovat liian pitkiä ja raskaita, koska keskittyminen on huonoa. Sitten siitä tulee työssä valitusta, mutta valitusta tulee siitäkin jos haluaisin tehdä vähemmän vuoroja. Lyhyistä viikoista ei sitten tule kummemmin palkkaakaan. Keksin myös vasta aikuisiällä mitä haluan opiskella ja jos yritän opiskella se on tehokasta vain aamulla ennen lapsen heräämistä.
Kun hankin astianpesukoneen (ja maksoin sen itse) kyseli eräs sukulainen, että mikä siinä tiskaamisessa on niin raskasta. Siis pitäisi kaiken muun ohella pyörittää tiskitkin suit sait sukkelaan, tehdä lapselle itse ruoat, käydä töissä, siivota ja jaksaa vielä lapsen kanssa.
En yhtään ihmettele etteivät monet nuoret naiset halua edes seurustella kun pienen lapsen äidinkin odotetaan olevan joku orja. Tähän nyt tulee jotain "mitäs läksit"-tason paskaa, mutta tulkoot, ja poistattakaa toki ihmeessä tämäkin aloitus.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö sun mies osallistu mihinkään? Meillä menee esim. näin:
-Ollaan molemmat työssä, jossa liukuma käytössä. Näin ollen toinen menee aamulla aiemmin töihin ja toinen myöhemmin ja iltapäivällä sama. Tällä tavoin lapsen hoitoaika on vain 9-15 päiväkodissa.
- mies hoitaa meillä kauppatilauksen ja ruokien suunnittelun. Tekee kaikki ruuat ja hoitaa riskit.
- minä hoidan perheen pyykit ja pidän huolen, että lapsella on oikeankokoiset ja oikeanlaiset vaatteet joka kauteen
- yleisestä siisteydestä vastaa molemmat. Minä ehkä vähän enemmän siivoilen, koska jää hyvin aikaa kun eli tarvi ruuista huolehtia. Vessoista ollaan sovittu, että minä siivoan toisen vessan ja mies toisen.
Tällä tavoin molemmille jää aikaa myös omille jutuille eikä asiat kasaudu vain toiselle. Miehen täytyy yhtälailla olla osallinen perhe-elämään eikä vain autella silloin tällöin.
Meillä aika sama systeemi. Eipä tulisi mieleenkään jakaa arkea ihmisen kanssa, joka ei pysty omista lapsistaan ottamaan koppia. En minä äitinä ole todellakaan missään päävastuussa lapsista ja kodista. Ja haluan myös olla työelämässä ja tienata.
Juuri näin! Ei pidä suostua vain lapsentekokoneeksi ja sen jälkeen ruikuttaa huonoa eläkettä.
Tuollaiset ukot kuin ap:llä joutaa romukoppaan. Ihan kuin oma mies yksi ilta sanoi: en vaan kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi joku mies ei hoitaisi omia lapsiaan <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normiarkea pikkulapsiperheessä, mitä ihmettä valitat ja teet itsestäsi marttyyria. Lapsi pärjää tarhassa ihan hyvin ja sopeutuu ajan mittaan. Hänestä tulee yleensä myös paljon sosiaalisempi ja kykenee toimimaan ryhmässä, kun ei ole jatkuvasti äidin helmassa roikkumassa, vaan on toisten ikäistensä lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa.
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.
Tätä tykätään toistella faktana, vaikka todellisuudessa ei ole mitään yhtä lapsikohtaista rajaa. Joku voi pärjätä ihan hyvin 10kk iästä alkaen, joku toinen taas ei
Pärjäähän ne, jos pakko on. Pärjääminen tässä kohtaa on kuitenkin myös sitä että onko järkevää, hyötyyko lapsi ja siitä tuoko se peehe-elämään jotakin. Vastaus on usein ei, ei ja ei.
Minä olon kotona 10 vuotta kahden lapsen kanssa ja voin kertoa, että töitä ehtii tehdä senkin jälkeen, lapset ja molemmat vanhemmista voivat tänäkin päivänä erittäin hyvin.Joo ja mun lapset oli tarhassa 1v lähtien, sillä aikaa tienasin rahaa että mahdollistin itselle hyvät eläkesäästöt eikä lapset joudu mun pyllynpesijäksi vanhana.
Hienosti pärjäävät kyllä ja oikein mielellään kyläilevät ja soittelevat usein.
Heidän perinnöllä maksetaan sinun pyllynpesut, köyhille yhteiskunta maksaa.
Ei perinnöllä, vaan ihan minun omilla säästöillä ja sijoituksilla. Perinnöksi se muuttuu vasta, kun olen haudassa tai jaan ennakkoon sen lapsille. Jokainen, joka on joutunut esim muistisairasta vanhempaa hoitamaan tietää ettei sitä tehdä oman elämän ohessa, vaan se vastaa yli 40h työviikkoa.
Minun perintöni lapsilleni on se, että heidän omat ruuhkavuodet ja sitä seuraava aika on vähän huolettomampaa ja stressittömämpää, kun voivat käyttää aikansa muuhun, kun äidin asioista stressaamiseen. Veikkaan lisäksi että tulevina vuosina yhteiskunta ei tule näissä enää kovinkaan paljoa vastaan, vaan hoitoa ostavat ne joilla rahaa on. Köyhät hylätään ojanpohjalle kuolemaan.
Niin, eli heidän perintönsä valuu sun hoitokustannuksiin.
Minusta tässä on tehty erittäin viisaasti.
Juurihan tuossa sanottiin että lapsille jää aineeton perintö. Minä ainakin ottaisin mieluummin sen kuin rahaa, jolla joudun joka tapauksessa maksamaan vanhemman hoidon vaikka se tulisikin perintönä. Pahimmillaan johtaa vain sisarusten riitoihin ja välirikkoihin
Se aineeton perintö jäisi vaikka olisi kotona ollutkin töiden sijaan. Mikä pointti tossa siis oli?
Millä tavalla? Eihän tuolla kirjoittajalla silloin olisi varaa maksaa itse hoitokulujaan, eli jäisi lapsen hoidettavaksi-> lapselle enemmän hommaa, enemmän stressiä jo kaiken muun elämän ohelle.
Eläkkeestä ne maksetaan. Se että hän aikoo malsaa ne sijoituksillaan, ei vähennä lapsilta stressiä tai huolta tai tuo mitään lisää.
Olen eri, mutta rohkenen väitt että ei taida eläkkeet riittää, jos haluaa yksityisiin paremman tason paikkoihin.
Ainakin oma äitini maksaa useamman tonnin kuussa yksityisen hoivakodin maksuja. Ja nimenomaan säästöistään, jotka tulivat esimerkiksi asunnon myynnistä.
Juu u, yksityisestähän tossa puhuttiin, mutta miten se lasten eduksi on yhtään sen enempää?
Vierailija kirjoitti:
Ennen naiset hoitivat 5 tai jopa enemmän lapsia ja tekivät kaikki
kotityöt ilman imureita ja muita ylellisyyksiä.
Miksi haluat naisille yhtä kurjan elämän kuten ennen vanhaan oli? Miehet on kamalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Erokin on vaihtoehto. Eikä todellakaan kannata tehdä enempää lapsia miehen kanssa joka ei osallistu ja miettii vaan itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normiarkea pikkulapsiperheessä, mitä ihmettä valitat ja teet itsestäsi marttyyria. Lapsi pärjää tarhassa ihan hyvin ja sopeutuu ajan mittaan. Hänestä tulee yleensä myös paljon sosiaalisempi ja kykenee toimimaan ryhmässä, kun ei ole jatkuvasti äidin helmassa roikkumassa, vaan on toisten ikäistensä lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa.
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.
Tätä tykätään toistella faktana, vaikka todellisuudessa ei ole mitään yhtä lapsikohtaista rajaa. Joku voi pärjätä ihan hyvin 10kk iästä alkaen, joku toinen taas ei
Pärjäähän ne, jos pakko on. Pärjääminen tässä kohtaa on kuitenkin myös sitä että onko järkevää, hyötyyko lapsi ja siitä tuoko se peehe-elämään jotakin. Vastaus on usein ei, ei ja ei.
Minä olon kotona 10 vuotta kahden lapsen kanssa ja voin kertoa, että töitä ehtii tehdä senkin jälkeen, lapset ja molemmat vanhemmista voivat tänäkin päivänä erittäin hyvin.Joo ja mun lapset oli tarhassa 1v lähtien, sillä aikaa tienasin rahaa että mahdollistin itselle hyvät eläkesäästöt eikä lapset joudu mun pyllynpesijäksi vanhana.
Hienosti pärjäävät kyllä ja oikein mielellään kyläilevät ja soittelevat usein.
Heidän perinnöllä maksetaan sinun pyllynpesut, köyhille yhteiskunta maksaa.
Ei perinnöllä, vaan ihan minun omilla säästöillä ja sijoituksilla. Perinnöksi se muuttuu vasta, kun olen haudassa tai jaan ennakkoon sen lapsille. Jokainen, joka on joutunut esim muistisairasta vanhempaa hoitamaan tietää ettei sitä tehdä oman elämän ohessa, vaan se vastaa yli 40h työviikkoa.
Minun perintöni lapsilleni on se, että heidän omat ruuhkavuodet ja sitä seuraava aika on vähän huolettomampaa ja stressittömämpää, kun voivat käyttää aikansa muuhun, kun äidin asioista stressaamiseen. Veikkaan lisäksi että tulevina vuosina yhteiskunta ei tule näissä enää kovinkaan paljoa vastaan, vaan hoitoa ostavat ne joilla rahaa on. Köyhät hylätään ojanpohjalle kuolemaan.
Niin, eli heidän perintönsä valuu sun hoitokustannuksiin.
Minusta tässä on tehty erittäin viisaasti.
Juurihan tuossa sanottiin että lapsille jää aineeton perintö. Minä ainakin ottaisin mieluummin sen kuin rahaa, jolla joudun joka tapauksessa maksamaan vanhemman hoidon vaikka se tulisikin perintönä. Pahimmillaan johtaa vain sisarusten riitoihin ja välirikkoihin
Se aineeton perintö jäisi vaikka olisi kotona ollutkin töiden sijaan. Mikä pointti tossa siis oli?
Millä tavalla? Eihän tuolla kirjoittajalla silloin olisi varaa maksaa itse hoitokulujaan, eli jäisi lapsen hoidettavaksi-> lapselle enemmän hommaa, enemmän stressiä jo kaiken muun elämän ohelle.
Eläkkeestä ne maksetaan. Se että hän aikoo malsaa ne sijoituksillaan, ei vähennä lapsilta stressiä tai huolta tai tuo mitään lisää.
Olen eri, mutta rohkenen väitt että ei taida eläkkeet riittää, jos haluaa yksityisiin paremman tason paikkoihin.
Ainakin oma äitini maksaa useamman tonnin kuussa yksityisen hoivakodin maksuja. Ja nimenomaan säästöistään, jotka tulivat esimerkiksi asunnon myynnistä.
Juu u, yksityisestähän tossa puhuttiin, mutta miten se lasten eduksi on yhtään sen enempää?
No kyllä minä ainakin stressaan vähemmän kuin tiedän että äitini on hoidossa, jossa saa rahoilleen vastinetta (ja hän on ihan täysjärkinen, kykenisi kyllä kertomaan jos asiat olisivat huonosti), kun taas tilanteessa jossa olisi tulossa iso perintö, mutta oman sukulaisen hyvinvointi huolettaisi
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Ja siitä ekat ripulit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys ja perhe on työhön yhdistettynä naiselle erittäin huono diili, jos mies ei osallistu tarpeeksi. 🤔 Miehen on osallistuttava ja piste.
Vierailija kirjoitti:
Ennen naiset hoitivat 5 tai jopa enemmän lapsia ja tekivät kaikki
kotityöt ilman imureita ja muita ylellisyyksiä.
Ripulia pukkaa boomereilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö sun mies osallistu mihinkään? Meillä menee esim. näin:
-Ollaan molemmat työssä, jossa liukuma käytössä. Näin ollen toinen menee aamulla aiemmin töihin ja toinen myöhemmin ja iltapäivällä sama. Tällä tavoin lapsen hoitoaika on vain 9-15 päiväkodissa.
- mies hoitaa meillä kauppatilauksen ja ruokien suunnittelun. Tekee kaikki ruuat ja hoitaa riskit.
- minä hoidan perheen pyykit ja pidän huolen, että lapsella on oikeankokoiset ja oikeanlaiset vaatteet joka kauteen
- yleisestä siisteydestä vastaa molemmat. Minä ehkä vähän enemmän siivoilen, koska jää hyvin aikaa kun eli tarvi ruuista huolehtia. Vessoista ollaan sovittu, että minä siivoan toisen vessan ja mies toisen.
Tällä tavoin molemmille jää aikaa myös omille jutuille eikä asiat kasaudu vain toiselle. Miehen täytyy yhtälailla olla osallinen perhe-elämään eikä vain autella silloin tällöin.
Meillä aika sama systeemi. Eipä tulisi mieleenkään jakaa arkea ihmisen kanssa, joka ei pysty omista lapsistaan ottamaan koppia. En minä äitinä ole todellakaan missään päävastuussa lapsista ja kodista. Ja haluan myös olla työelämässä ja tienata.
Välillä iltavuorossa melkein naurattaa, kun jotkut työkaverit ihmettelevät että mihin sä sun lapset jätit, kun päiväkoti on kiinni. No öö, heillä on myös isä :D
Vierailija kirjoitti:
Älä kysele vauvalla tämmöstä. Tämä palsta on täynnä luusereita ja urattomia kotiäitejä, jotka pykää parin vuoden välein uusia lapsia, jotta ei tarvitse mennä töihin.
Älä ylipäätään kysele, elä omannäköinen elämä, joka toimii sinulle ja lapsellesi.
Kumpaan ryhmään itse kuulut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Joskus sanoin hänelle, että jotkut tuovat kumppanille aamiaistarjottimen sänkyyn kun haluavat osoittaa huomiota. Hän sanoi, että sellaista tapahtuu elokuvissa. Välillä saattaa hakea meille molemmille pizzat ja siinä on suunnilleen huomiointi. Ja joskus sanoi lastenhoidon suhteen, että hän sentään tekee jotain kun monet miehet eivät tee mitään. Hän kai pitääkin minua kaverina/kämppiksenä. Olen tavallaan luovuttanut, varmaan kaiken suhteen ja yritän enää lähinnä selviytyä.
Jos olisi edes siedettävä työ, lapsi pärjäisi tarhassa ja olisi aikaa/jaksamista opiskella kestäisin tämän. ap
Vierailija kirjoitti:
Moni äiti myy seksiä esim kahdesti viikossa, á 100 euroa. Sillä saa jo hyvät lisätienestit vaikka tekisi lyhyttä työviikkoa.
Luuserin viimeinen yritys saada sänkyseuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No et sinä ole mikään superihminen. Et ole aikuinenkaan, vaikka osaatkin nussia. Ympärillä pyörii tauotta sukulaisia, ja kaikki päätökset hyväksytetään heillä. Oletko perinnehameväkeä?
Rasisti herännyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Joskus sanoin hänelle, että jotkut tuovat kumppanille aamiaistarjottimen sänkyyn kun haluavat osoittaa huomiota. Hän sanoi, että sellaista tapahtuu elokuvissa. Välillä saattaa hakea meille molemmille pizzat ja siinä on suunnilleen huomiointi. Ja joskus sanoi lastenhoidon suhteen, että hän sentään tekee jotain kun monet miehet eivät tee mitään. Hän kai pitääkin minua kaverina/kämppiksenä. Olen tavallaan luovuttanut, varmaan kaiken suhteen ja yritän enää lähinnä selviytyä.
Jos olisi edes siedettävä työ, lapsi pärjäisi tarhassa ja olisi aikaa/jaksamista opiskella kestäisin tämän. ap
Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap
Kun sinulla on pieni lapsi niin tuskin olet itsekään niin vanha ettet voisi vielä muuttaa elämäsi suuntaa. Haluatko elää noin seuraavat 30v?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Olen yrittänyt osallistuttaa miestä ja siitäkin tulee vain ylimääräinen työ lopulta. Helpoimmalla pääsee kun yrittää pärjätä mahdollisimman pitkälle itse. ap
Joko miehesi asenteessa jotain vikaa tai vaadit liikaa. Ymmärrän tuon kyllä ja korostuu esimerkiksi isovanhempien hoitaessa lapsia kun lähes kaikki toimintatavat kodissa unohdettu ja pitäisi vieressä olla näyttämässä. Miehesi voi valita joko tehdä asiat paremmin tai joutua lapsen asemaan jossa annat ohjeen lapulla ja varmistat pitkin päivää oletko sitä oletko tätä ja pienet kehityskeskustelut myöhemmin. Siistimpi skarpimpi mies oli kannattanut valita. Auttaisiko jos huokailisit tätä ääneen ja miehen havahtuessa kysymään, sanot ai mitä en minä mitään sanonut. Marttyyriys on usein ainut keino hankalien käsittelyssä. Riitakaan ei hyvä vaihtoehto.
Joskus sanoin hänelle, että jotkut tuovat kumppanille aamiaistarjottimen sänkyyn kun haluavat osoittaa huomiota. Hän sanoi, että sellaista tapahtuu elokuvissa. Välillä saattaa hakea meille molemmille pizzat ja siinä on suunnilleen huomiointi. Ja joskus sanoi lastenhoidon suhteen, että hän sentään tekee jotain kun monet miehet eivät tee mitään. Hän kai pitääkin minua kaverina/kämppiksenä. Olen tavallaan luovuttanut, varmaan kaiken suhteen ja yritän enää lähinnä selviytyä.
Jos olisi edes siedettävä työ, lapsi pärjäisi tarhassa ja olisi aikaa/jaksamista opiskella kestäisin tämän. ap
Niin no. Ei meillä kanneta mitään aamiaisia sänkyyn tms. Mutta lapset kyllä hoidetaan 50/50! Lapset on se numero 1.
Vierailija kirjoitti:
Kun sinulla on pieni lapsi niin tuskin olet itsekään niin vanha ettet voisi vielä muuttaa elämäsi suuntaa. Haluatko elää noin seuraavat 30v?
Siis elää miten? ap
"Tuntuu siltä, että olen jossain h e l v e t i s s ä jossa elämä on ihan arvotonta ja en pärjää millään osa-alueella vaikka miten yritän. Tietenkään en olisi lähtenyt tähän jos olisin tiennyt millaiseksi kaikki menee. Tein isoja elämänmuutoksia jokunen vuosi sittenkin ja tuntuu, että lopputulos ei kuitenkaan vastaa pyrkimystä. ap"
Näin
Niin onko teillä miehen kanssa sama työaika? Jos toinen pääsee aikaisemmin ja toinen menee myöhemmin, niin lapsen hoitoaika lyhenee.