HUHTIKSET VIIKKO 20

Missäs kaikki ovat? Miten meni äitienpäivä?



Meillä meni oikein mukavasti, pojat tekivät isin kanssa aamiaista äidille ja toivat lahjan sänkyyn pusujen ja halien kera. Sitten kävivät keräämässä valkovuokkoja minulle, Anton oli suloinen kun juoksi sisään kukkakimppu kädessä, lätkäisi ne minun naamalleni ja totesi " kukka" niinpä, sepäs se siihen äidin naamalle laskeutui. Meidän äiti tuli iltapäivällä brunssille meille, joten oikein rauhallista oli. Mies haki illalla äitienpäivä pitsat, ettei tarvitse ruokaa tehdä...



Errjille kovasti jaksuja masun kanssa!!



Nyt täytyy mennä, tulkaahan kirjoittelemaan kuulumisianne



Mareila+Anton

Hei vaan kaikki ja kiitoksia onnitteluista!! Ja samantien onnea Kiiamarialle tyttövauvan johdosta! Errj:lle tsemppiä jos vielä odottelet!



Nyt taitaa tulla omaa napaa (sori).



Huh, mistä aloittaisin.. iso poika syntyi tosiaan lauantaina iltapäivällä ja synnytys oli oikein hyvä kokemus! Kesti tosin 12h eli kauemmin kuin Lauran, mutta toiveideni mukaisesti olin vähän paremmin tilanteissa mukana. Kätilö oli huippu. Sain olla ammeessa pari tuntia avautumassa (se oli suorastaan ylellistä, kuin vapaapäivä kylpylässä!) ja sen epiduraalinkin otin sitten, kun huomasin että kiitos ei tätä kovemmille kivuille! Nyt sen ajoitus onnistui ilmeisesti viimekertaista paremmin, ja tunsin sekä ponnistamisen halun että ne ponnistus-supparit. Ponnistusvaihe oli ensin tosi rauhallinen (meillä soi taustalla Nightwish, mutta tilanteen rauhallisuuteen nähden se kuulosti suorastaan kornilta ja päätimme sammuttaa mankan!) ja lopuksi tosi

k a m a l a. Mutta ihana ihana poika saatiin kuitenkin ulos!



Vauva on näiden muutaman päivän kokemuksella

- kova syömään (ja tankkaa erityisesti iltaisin, suunnilleen klo 20-01)

- aika tyytyväinen (rauhallisena katselee paljon ympärilleen)

- jämäkkä tapaus (nostaa päätään vatsallaan ollessaan, ja muutenkin jotenkin helppo käsitellä)



Laura suhtautuu vauvaan tosi hellästi ja innokkaasti, mutta on kyllä ylipäätään aika ylikierroksilla. Mua niin säälittää se välillä, kun vauva syö vaikka koko illan enkä pääse mihinkään Lauran touhuihin mukaan.



Laura on nimennyt vauvan " veikkavauvaksi" . Kun hän tuli ekan kerran laitokselle meitä katsomaan, me järjestettiin tosiaan ohjeiden mukaisesti, että vauva ei syönyt juuri silloin eikä ollut edes sylissänikään. No, Laura tuli huoneeseen ja kysyi heti: " no missäs se vauvukka on? Äiti ottaa vauvukan syjiin, kuuikko äiti, ota vauvukka syjiin!" Yritin siinä sitten halia e n s i n Lauraa, mutta hänellä oli kiireempi saada vauva minun syliini. Että ilmeisesti ensitapaaminen ei ollut hänelle kauhean traumaattinen : ). Onneksi emme muuten ottaneet mitään perhehuonetta. L jaksoi nimittäin vierailla tasan 5 minuuttia ennen kuin alkoi kiipeillä huoneen seinille!



Viime yönä nousi maito, ja olo on tänään sen mukainen eli tukala. Vauva on onneksi heti alusta saakka imenyt oikein, joten varmaan imetys lähtee hyvin etenemään, kunhan päästään näistä alkuvaivoista!

(tänään muuten mietin, että joskus pitäisi ottaa sellainen arkirealistinen imetyskuva, jossa äiti puree hammastaan jottei huutaisi kivusta, kun nälkäinen vauva ahmaisee rinnan suuhunsa! Tai sellainen, jossa äiti hiippailee öisessä asunnossa vauva sylissään rinnanlämmittimet lärpättäen, tukka takussa. En tiedä, haluaisinko itse toimia mallina, mutta idean saa vapaasti ottaa käyttöönsä ken tahtoo!)



Meillä kaikki muut nukkuu nyt, ja taidan liittyä vielä hetkeksi heidän seuraansa. Mukavaa viikkoa teille kaikille!



t. Ompunäiti, Laura ja Veikkavauva

mutta olen siis täällä edelleen. Ei vauvaa. Itse asiassa, mitä minä tässä marisen, tänään on vasta laskettu aika. Sitä paitsi alkuperäinen laskettu aika oli vasta ens maanantaina, mutta sitä aikaistettiin ultrassa. Kaikki on kumminkin ihan ok, vikaa on pelkästään pään sisällä, eli minua pelottaa miten onnistun pukkaamaan ulos todennäköisesti ison jöllikän. Joka päivä se vaan kasvaa ja kasvaa...



Eilen siivosin koko talon ja saunoin päälle, kolmanteen ässään en sitten enää kyennyt kun koko kroppa huusi hoosiannaa päivän rehkimisen jäljiltä. Hyvä sentään ettei synnytys käynnistynyt, olisivat nimittäin saaneet suorilta viedä mut leikattavaksi, koska hyvä jos jaksoin seistä!



Kävin Helkan kans tänään cittarilla ja palautin kukkurakärrillisen pulloja samalla. Oltiin jemmattu niitä aitassa viime juhannuksesta lähtien, kun ei olla muistettu/viitsitty ottaa niitä ikinä mukaan. Mätin siinä kaljapulloja koneeseen, takana piiiiitkät jonot. Helka alkaa selittämään takana olevalle naiselle sellaisella 2-vuotiaan hyvin kuuluvalla äänellä, tiedätte varmaan: " Kaikki iskän pullot tässä!" Juu... Onhan se vähän korni tilanne maha pystyssä ja 2-vuotias kärryissä palauttaa ihan hillitöntä pullokuormaa, vaikka periaatteessa mitäs se kellekään kuuluu. Vähän nolottaa silti.



Kiva oli lukea Ompunäidin kuulumiset ja hienoa että oli ollut hyvä synnytyskokemus! Kauanko muuten olit laitoksella ennen kuin kotiuduit? Jännä kyllä nähdä, mitä Helka vauvasta tuumii. Voi kun se jo syntyis, laittakaa mulle nyt tulemaan niitä kuuluisia supistussäteitä~~~ :D

Tuli tuosta ilmaisusta aivan omat odotusajat teidän seurassanne mieleen :) Kyllä ne vikat päivät ovat aina pitkät... Ja sitten se aika sen synnytksen jälkeen vaan rientää rientämistään.



Minä olen aivan vauvahöyriyssä ja huuruissa... Olen aivan höyräthänyt parhaan ystäväni vappuna syntyneeseen poikaan. Näin häntä taas äitienpäivänä, ja sain kuulla, että minusta tulee pojan sylikummi. Pärähdin uutisista itkemään, sillä olin yksinkertaisesti niin ylpeä ja onnellinen tästä tärkeästä pestistä. Nyt pojan kuva on kännykän näytönkuvana. En ole vielä kummina koskaan toiminutkaan..



Ja tässä tietenkin olen myös siskoni kauan odotetussa odotuksessa mukana. Sitä on jotenkin niin ihanaa odottaa ikäänkuin omaa perheenjäsentä maailmaan!



Joo, pitäisi saatella naapurintyttö ovelle ja lähteä omien ihanien muksujen kanssa iltapuuhiin. Ja sitten on taas raahauduttava neuropsykologian kirjojen pariin. Sain muuten tänään ekan tentin tulokset, ja sain peräti nelose (asteikolla 1-5). Että ehkä en ole ihan menetetty tapaus.



Hyvät yöt ja VALTAVASTI ONNEA TUOREIDEN VAUVOJEN ÄIDEILLE!

Rupesin lukemaan juttuja, joita kirjoittelin tänne Atesta 2 vuotta sitten. Olin siis ottanut ne itselleni ylös. Aika ei ollut kullannut muistoja, vaan muistin juuri oikein, miten kamalaa aikaa se oli. Aten vauva-aika oli siis ihan hirveää: itkua, kivuliasta imetystä jopa vartin välein, jatkuvaa heräilyä, en voinut edes siivota moneen kuukauteen.... Esikko-parka, ei varmaan ollut helppoa pienellä leikki-ikäisellämmekään tuolloin!



Uutta vauvaa EN halua enää KOSKAAN. Vaikkei pitäisi sanoa " ei koskaan" , niin ehkä tässä asiassa niin voi jo sanoa, kun kolmekymppiäkin alkaa olla ikää ja on jo kaksi lasta saanut. Tai ei tuo kolmekymppiä paljon nykyisin ole, mut meidän suvussa ilmeisesti hedelmällisyys laskee aika rajusti jo siinä vaiheessa...



Nythän Atte on ihanista ihanin. Sellainen kiireinen mies se on, etten voi lähteä hänen kanssaan rauhassa kauppaan tai istua kahvilassa, mutta muuten aika rauhallinen hän on. Kiukkua tulee vain väsyneenä, muuten Atte on hauska ja hassutteleva, helläkin poika. Ja nukkuu hyvin.



Onnea muuten kaikille vauvaa odottaville ja vauvan saaneille!!! Ihanaa kuitenkin kun muut saavat vauvoja! Ai niin, olen muuten päättänyt, että kun omat lapset on vähän isompia, ryhdyn MLL:n ' vauvaperheen tukiystäväksi' ! Omien kauheiden vauva-aikojen ja huonon tukiverkoston kokeneena on oikea kutsumus auttaa toisia vauvojen vanhempia, odottelen tosi paljon. Nyt ei vielä pysty, kun en saa omiakaan lapsia mihinkään hoitoon siksi aikaa, mut ehkä sitten, kun he pärjäävät vähän aikaa kahdestaankin kotona.



En tule käymään täällä varmaan taas ainakaan puoleen vuoteen, mut hauska nähdä tuttuja nimiä silloin kun käyn!

TUlin purkamaa tänne vähän hippusasian vierestä...



Muistatteko, kun kerroin, että siskoni on kuuden vuoden yrityksen jälkeen raskaana. No, tänään hän oli ultrassa, 12+6 viikoilla. Ultrassa todettiin vatsan seudulla jotain outoa. Vauvalla saattaa olla napatyrä (mikä olisi sinänsä " pikku juttu" ), mutta löytö saattaa olla myös vatsahalkio eli gastroskiitti, joka sitten onkin jo vakavampi asia. Vatsan halkiosta tulevat sikiön/vauvan suolet ulos. Näitä vauvoja syntyy vuodessa noin kymmenen ja heidät pystytään leikkauksilla saamaan kuntoon.. Napatyrä taas on myös joskus merkkinä kromosomivirheistä... Kaikki gastroskiittisikiöt eivät selviä.. Ja jos selviää, niin elämä alkaa leikkauksilla..



Siskoni pääsee naistenklinikan tarkempiin tutkimuksiin kiireisellä lähetteellä, luultavasti jo maanantaina ultraan. Neljä päivää tuntuu niin pitkiltä. Muihin tutkimuksiin kerrottiin kestävän pari viikkoa. Siskoni on ihan rikki ja itselläni on kädetön, ahdistunut ja niin väsynyt olo. Ei tämä voi nyt näin mennä!



ONko teillä kokemuksia/tietoa/kuultuja tarinoita tällaisista ultralöydökösistä?

Ihan ensin: toivottavasti Lyle siskosi vauvalle käy kuitenkin hyvin! Tuntuu joskus niin väärältä, miten joillekin ihmisille näyttävät kasautuvan kaikki vaikeudet. Mutta kai sitä täytyy uskoa, ettei elämäkään loputtomasti yhtä ihmistä potki päähän. Mulla ei ole mitään kokemusta, eikä edes kuulopuhetietoa noista asioista, joten valitettavasti en pysty niistä sanomaan yhtään mitään.



Tämän päivän omanapainen Voi möhkö: luulin jo yöllä, että pääsisin synnyttämään, kun supisteli kipeästi. Heräsin joskus kolmen aikaan niihin, mutta niinpä ne vain laantuivat, nukahdin uudestaan ja tänä aamuna ei mitään. Ehdin jo yöllä miettiä mitä pakkaan Helkalle hoitokassiin ja mitä alan puuhaamaan, jos supistukset jatkuvat. Pelottikin ja oikeastaan ensimmäinen ajatus kun heräsin, oli " Apua, miten minä tästä selviän? En halua!" . Edelleenkin jomottelee alaselkää, mutta en aio luottaa mihinkään. Nyt oikeastaan ekaa kertaa iski päin naamaa se ajatus, että homma voikin mennä aivan eri tavalla kuin Helkan synnytys. Silloin mulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkomerkkejä, yhtenä aamuyönä supistukset vaan alkoivat ja sitten ne jatkuivat. Siis totta kai olen tiennyt, ettei homma mene välttämättä nyt niin, mutta sitä olen kumminkin tavallaan olettanut.



Lähden tästä pihahommiin. Hämmästyttää aina, miten yhtäkkiä vihreys tulee näin keväällä. Nyt on kiire laittaa tuet marjapensaille, ennen kuin lehdet kasvaa liian isoiksi.

Hiljainen hetki meneillään, joten piipahdan pikaiseen.



Lylelle: ihan samat sanat jotka Errj:kin jo sanoi. Tosi kurja tilanne, tuntuu varmaan tosi pahalta. : ( Siskona on varmasti kauheaa seurata sivusta, kun ei voi tehdä asialle mitään (muuta kuin tietysti olla tukena, sitäkään tosin yhtään vähättelemättä). Toivotaan, että maanantain ultrauutiset eivät olisi pahimmasta päästä. Minäkään en tiedä itse aiheesta mitään, joten sen tiimoilta en valitettavasti osaa auttaa.



Mulla oli eilen synnytyksenjälkeinen itkupäivä, ja vähän se on jatkunut tällekin päivää. Eilen itkin erityisesti Lauran vuoksi. Hän on kyllä ilmeisesti aika loukkaantunut mulle ja hämillään.



Nyt vauva heräsi, pitää mennä. Jatkan toiste!

O.

Lylen siskolle toivon hyviä ultrakuulumisia, omakohtaista kokemusta tai tietoa aiheesta ei ole minullekaan. Toivotaan hänelle parasta!



Ompunäidille: minullakin oli pari itkupäivää synnytyksen jälkeen ja erityisesti esikoisen takia; itkin kun hän tuntui niin isolta lapselta jo ja toisaalta itkin kun ei ollut tarpeeksi aikaa olla vain hänen kanssaan. Nyt on tuokin kausi onneksi jo takanapäin, eiköhän se sinullakin pian ohi mene. Näin parin viikon kokemuksella tuntuu, ettei itkuisuus ollut niin voimakasta kuin esikoisen syntymän jälkeen.



Sitten gallupkysymys josta olette ehkä jo jutelleetkin: Onko kenenkään hippunen vielä lopettanut päiväuniaan? Meillä poika saattaa nukkua helposti 2-3 h unet mutta yleensä pitkän itkun saattelemana ja eilen kokeilimmekin olla ilman päiväunia ja hyvin meni, piti vain laittaa poika normaalia aiemmin yöunille.



Aurinkoa kaikille toivottaa Kiiamaria lapsineen:)

Anton on helatorstain poika =) Haikea olo, vaikka 2-vuotis synttäritkin on jo takanapäin



Lylen siskolle toivon minäkin kaikkea hyvää ja toivottavasti jatkotutkimuksissa tulisi hyviä uutisia.



Errjille tsemppiä, kyllä se sieltä ulos tulee ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti enemmin =) Antonhan syntyi sinä laskettuna päivänä, joka oli ensimmäinen arvio (ultrassa muuttivat sen) Minä taas uskon, että oikea la oli se 5.5



Ompunäidille itkupäivistä, minä muistan Antonin syntymän jälkeen kun niitä oli ja Anton kun oli itkuinen vauvana, niin kävelin ympäri kotia huutava vauva sylissä ja molemmat itkettiin...



Kiiamarian Gallup: Anton nukkuu 2-3h päivässä ja tarvitsee ne unet, jaksaa päivän ihan hyvin, mutta yö on kauniisti sanottuna h*****iä, poika heräilee ihan järjettömän paljon ja huutaa ja raivoaa, joten meillä Anton nukkuu päikkärit, huudolla tai ilman. Esikoinen taas oli alle 3-vuotias, kun päikkärit jäi pois, hän taas kukkui myöhään yöhön, jos nukkui päikkärit. Niin ovat vaan erilaisia, mutta yhtä ihania.



Antonilla on tullut kovasti pelkoja, poika pelkää ihan kaikkea, alkaen tauluista ja lautasen kuvista (syönyt siitä lautasesta melkein vuoden) ja jatkuen traktoreihin yms. Kun poikaa pelottaa, hän tulee inisten minun luo ja sanoo " aataan" eli siis halataan =) Höpsö pieni poika.



Muuten elämä menee jokseenkin rauhallisesti, välillä Anton raivoaa rajusti ja välillä taas rakastaa yhtä rajusti =)



Hauskaa loppuviikkoa hipuille, pienille ja isoille sisaruksille ja vanhemmille =)



Mareila+Anton

Oli pakko nousta syömään ja juomaan, sillä pikkuherra tankkasi mut taas tyhjiin illalla... Onko ihan totta normaalia, että vauva syö illalla suurinpiirtein KUUDEN tunnin ajan, välillä toki vähän torkahdellen? Nukkumaan päästiin klo 0.30. Onneksi, o n n e k s i mieheni on isyyslomalla ja voi kohta nousta ylös kun Laura herää.



Jos sallitte niin jatkan vähän Lauran suhtautumisesta vauvaan. Edelleen hän on ylpeä veljestä; silittelee sitä hellästi, juttelee ja lohduttaa jos vauva itkee (" ei se mitään" tai " ei mitään hätää" ). Hetki sitten sanoi sängystäänkin puoliunessa: " vauva, se on mun pikkuveji" . Mutta muuten hän on kuin kissa kuumilla kivillä, varsinkin kotona sisällä: hyppii ja pomppii, ei jaksa keskittyä mihinkään, tekee kiellettyjä juttuja, ei halua tulla syliin : (, ei suostu kahdenkeskiseen puuhailuun vaikka ehdotan ja olisi aikaa.... Eilen suoriuduin kahdesti ulkoleikkeihin hänen kanssaan kaksin, ja pihalla kaikki menikin paremmin.



Jos tulee pipi, saan kyllä edelleen puhaltaa ja ottaa syliin.



Tiedän, että toi on kaikki varmaan ihan normaalia reagointia valtavaan muutokseen. Itsellä on vaan niin riittämätön olo ja sitten suru siitä sen meidän kahdenkeskisen arjen päättymisestä. : ( Mutta täytyy kait mennä päivä kerrallaan ja uskoa, ettei tää ikuisuuksia kestä.



Anteeksi muuten, että nämä juttuni ovat nyt väistämättä vähän vauvaankin liittyviä. Jaksatteko?



Kiiamaria kysyi päikkäreistä. Laura nukkuu joka päivä 1,5-2 tuntia ja tarvitsee ne unet kyllä ihan selvästi vielä. Itse asiassa hän tällä hetkellä jopa itse haluaa päiväunille, mikä tietysti helpottaa niille menemistä! Nukahtaa yleensä syliini sohvalle n. 10 minuutissa, ja siitä kannan sitten parvekkeelle rattaisiin. Onneksi on ollut vielä sen verran viileää, että meidän partsilla voi nukkua.. En tiedä miten nukahtamisen käy sitten, kun kesällä täytynee siirtyä omaan sänkyyn.



Oli muuten tosi kiva, kun EJAI kirjoitit teidän kuulumisianne! Muistinkin heti, että Atte tosiaan taisi olla vaativimmasta päästä hippusvauvoja. Tosi hienolta kuulostaa toi MLL:n vauvaperhetoiminta, jota kaavailet. Varmasti sille on kysyntää.



Errj:n toissaöiset ja eilispäiväiset tuntemukset vaikuttavat lupaavilta - jokohan olet päässyt synnyttämään? Napakoita supistuksia täältäkin: ~~~~~~~~~ ja onnea matkaan!!!



Nytpä tuolla heräilläänkin, joten pitää mennä. Kiitos kun olette olemassa!!! Mukavaa päivää kaikille,



t. Ompunäiti, Laura 9.4. ja Veikkavauva 12.5.

Ompunäiti: Saat kerto vauvajuttuja, ei haittaa olleenkaan, tosi kiva lukea niitä =) Tuohon syömiseen, normaalilta tuo kuulostaa, että vauva tankkaa monta tuntia illalla, samaa teki meidän Anton. Illat istuin imettämässä monta tuntia.



Varmasti Laurakin siitä tasoittuu, mutta ymmärrän hyvin, että sinua surettaa. Samanlaisia tunteita kävin itse läpi (ja käyn yhä edelleen tuon vaativan poikamme kanssa) Tuntuu, että esikoiselle ei ole riittävästi aikaa ja toisaalta ahdistaa, kun Anton on juuri siinä iässä, että ihan kaikki mikä veljellä on saatava ja veljen leikit on sotkettava. Tiedän, ettei Anton sitä pahuuttaan tee, mutta jotenkin tosi raskasta olla koko ajan kieltämässä jompakumpaa...Koska osaa se esikkokin ärsyttää pikkuveljeä ihan kunnolla. Jotenkin tuntuu, että molemmat lapsukaiset ovat tosi vaikeassa iässä. Toisaalta Antonin vauva-ajassa erilaista oli poikien suuri ikäero ja se, ettei Jere oikeastaan reagoinut vauvaan ja hänelle oli helpompi selittää asioita.



Sitten omaa napaa, meidän yö oli taas sarjaa kauhea, Anton tuli meidän väliin joskus klo 2 ja siitä alkoi heräily, joka päättyi klo 5 kun Anton heräili karjumaan+kiukuttelemaan. Seiskan aikoihin, sain pojan nukkumaan ja nukutiin klo 9 asti



Nyt katsomaan, kuuluu taas huutoa



Mareila+Anton

Ensiksi Kiiamarialle ja Ompunäidille suuren suuret onnittelut vauvoista!

Lylelle jaksuja, toivotaan että siskosi saa hyviä ultrauutisia!

Ja vielä Errjille malttia ja jaksuja. Kyllä ne kaikki tuppaavat syntymään ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.



Ompunäidin fiilikset kuullostavat kovin tutuilta. Usko pois kyllä se alkaa helpottaa, vaikka vieläkin joinain päivinä tunteet on tuollaisia. Mullakin suurin huolenaihe on Helmi ja se ettei aika tunnu riittävän hänelle. Raukasta tuli iso tyttö liian äkkiä! Niin se vaan tuntuu menevän ja ovathan lapset saaneet sisaruksia kautta aikojen ja selvinneet siitä ilman traumoja. Jaksuja sinne päin! Ja meillä vauva muuten myös tankkaa iltaisin. Istutaan tuntikausia sohvalla ja syödään vähän väliä. Nyt jo harvemmin kuin alkuun.

Aika menee nopeasti ja vauvat kasvaa kohisten! Meidänkin kuopus on kohta jo kaksi kuinen! Muistetaan kuitenkin nauttia näistä pienistä nytkin, ovat pieniä niin hetken! Itse ainakin ajattelen usein että sitten kun vauva on niin ja niin vanha, rytmit on sitä ja sitä ja sitten on helpompaa.

Meillä oli lauantaina ristiäiset ja ne meni oikein kivasti. Pikkuneidistä tuli Hilma.

Nyt on meidän kevään juhllat juhlittu, parista lakkiaiskutsusta kieltäydyin kohteliaasti. Nyt aion ottaa rennosti ja viettää aikaa lasten kanssa täysipainoisesti.

Helmin uusin suosikkijuttu on muovailuvaha! Neiti jaksaa " leipoa" pitkiä aikoja ja tekee vaikka mitä: krokotiilejä, lumiukkoja, pupuja, jotka kaikki ovat samanlaisia kasoja, mutta kovalla innolla tyttö niitä muovaa. Siskoon on kohdistunut aika agressiivisiakin otteita kun vieraat huomioivat vauvaa. Nyt taas oman porukan kesken tilanne rauhoittui.

Helmi ainakin tarvitsee vielä päiväunet. Ilta on yhtä itkua jos päikkärit jää väliin.

No nyt menen viettämään sitä aikaa lasteni kanssa. Helmi rakentaa duploilla vieressä ja höpöttelee kovasti, toinen nukkuu leikkimatollaan =). Äitin söpöliinit!



Aurinkoista viikonloppua!



Mallu aj tytöt

Lyle, paljon voimia siskollesi! Ymmärrän, että on kurjaa vierestä katsoa kun läheiselle tulee huonoja uutisia. Toivottavasti ultrassa tulisi kuitenkin vähän parempia.



Itkuista: kun keskimmäinen syntyi, minäkin itkin monet itkut. Tuntui, että rakastan vauvaa ihan hirveästi, mutta esikoinen (sillon " jo" 4v) säälitti ihan hirveästi. Sitten kun Amanda syntyi, niin ei jotenkin tullutkaan niitä itkuja. keskari oli tuolloin vajaa 1v8kk ja tuntui myös ihan vauvalta. Musta tuntuikin ekan puolen vuoden ajan, että oli kaksi vauvaa, isompi ja pienempi. Keskari ei myöskään koskaan ole ns. oireillut Amandasta, ihmetyttää vieläkin, miksei. Mutta voin lohduttaa että onhan tuo pieni ikäero kiva, siitä asti kun A oppi jotenkin liikkumaan, ovat olleet keskarin kanssa parhaimmat kaverit. Heillä on omat yhteiset hullutukset (ja toki riidat) mutta ovat ihan erottamattomat.



Vielä Omppikselle esikoisen tunteista. Kerroit, että Laura ei malta keskittyä jne. Meillä esikoinen myös keskarin synnyttyä oli AINA tosi ihana vauvalle, mutta huomasin, että oli minulle vihainen. Hän itse sitten yhden kerran suostui sanomaan " minä rakastan vauvaa enkä halua että annetaan vauva pois, mutta minä olen sinulle vihainen kun et oo niin paljon mun kanssa" . Tämä kun puhuttiin sitten läpi niin kaikki muuttui paremmaksi. Luulen että Laura ja kaikki muut isosisaruksiksi tulleet tuntavat jotakuinkin näin, mutta mitä pienempi lapsi, sen vaikeampi kertoa. Sitten kun vauva oli noin 5kk niin esikoinen ekaa kertaa suuttui hänelle ja huusi kaikenlaisten sanojen kera miten vauva on tyhmä kun itkee ja kamala ja hän inhoaa vauvaa. Tuntui, että tuo purkaus oli tosi tärkeä esikoiselle ja sen jälkeen vauva oli hyväksytty oikeaksi perheenjäseneksi, sellaiseksi, jolle saa myös suuttua!



Errj, vieläkö olet täällä...



Me ollaan kaikki tänään lomalla ja anoppini on täällä. Aurinkokin paistaa eli kohta lähdetään ulos =)

Kiitos kaikille, kun olette tsempanneet. Siskoni on onneksi osannut jo suhtautua vähän optimistisemmin.. Itse yritän luoda uskoa.



Vauvajuttujanne on ihana lukea.. Arkeen toivotan voimia ja armeliaisuutta itsellenne. Älkää vaatiko itseltänne liikoja (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty varsinkin hormonimyllerryksessä)



Meillä oli eilen jotenkin aivan ärsyttävä päivä.. Sitä Mareilan mainitsemaa riitelyä ja härnäämistä oli ilmassa paljon. Ja yö oli aivan syvältä. Pihla valvoskeli, ja nukahti kunnolla vasta puol4. Tämä ei ole hänelle todellakaan tyypillistä, ja luulenpa vaan, että kyseessä on nyt se korva, josta putki on irronnut. Läkäri sanoi, että siellä on alipainetta, joka saattaa tuntua inhottavalta.. maatessa varmaan etenkin.



Itselläni pamahti migreeni aamuyöstä ja nyt ole aivan töttis, mutta eiköhön se tästä.



Mukavat viikonloput!!! Nyt on mentävä...

Ompunäiti:

Tiedän, että toi on kaikki varmaan ihan normaalia reagointia valtavaan muutokseen. Itsellä on vaan niin riittämätön olo ja sitten suru siitä sen meidän kahdenkeskisen arjen päättymisestä. : ( Mutta täytyy kait mennä päivä kerrallaan ja uskoa, ettei tää ikuisuuksia kestä.

Itkin juuri sitä, että minun ja esikoisen ihanat kahdenkeskiset hetket ja retket ovat nyt päättyneet. Yhtäkkiä mieleen muistui kaikki seikkailut ja uudet kokemukset mitä hänen kanssaan tuli koettua. Kaikki leikit ja hassuttelut yms. mistä muille ei ollut tietoakaan. Yöllä heräsin vauva vieressäni ja itkin melkein hysteerisesti kun oli ikävä esikoista vaikka hänkin nukkui meidän sängyssämme. No, nämä tunteet kestivät vain pari päivää eikä nyt tunnu lainkaan samalta. Nyt olen jo huomannut, että esikoisenkin kanssa ehtii olemaan ihan kaksin ja jatkamaan niitä meidän omia juttujamme joista paitsi luulin vauvan synnyttyä jääväni. Samalla tuli muuten huono omatunto, että tunsin näin vaikka olimme juuri saaneet ihanan pikkutytön.

Mutta nämä tunteet ovat täysin normaaleja joten älä sinäkään Omppis itseäsi niistä soimaa. Ehdit varmasti olemaan Lauran kanssa ihan kaksinkin vielä.

Kiitos kommenteista liittyen päiväuniin, en tiedä kannattaisiko niitä jatkaa vai ei. Toisaalta tämä itkun ja huudon kanssa nukahtaminen taitaa liittyä vain tähän ikään.

Mallulle kiitos onnitteluista:)

Jokohan Errj on vauvansa saanut....

K + hippusherra ja toukotyttö

Täällä vielä(kin), eilen nukuin varmuuden vuoksi päiväunet ja siihen loppui viimeisetkin olotilat! Tänään on olo kuin ei ois raskaana lainkaan... Juu mua ei ainakaan haittaa vauvajutut lainkaan, mitäs muuta minäkään olen tässä parin viime aikoina kirjoitellut kuin omaa napaa :) Minä kyllä aika paljon luotin tuohon korjattuun laskettuun aikaan, koska me ei olla harrastettu aviollisia iloja silleen, että se sopisi kuukautisten perusteella sopivaan saumaan. Mutta tän poikasen alku on muutenkin vähän hämärän peitossa, ehkä se on lähtenyt pisaratartuntana. Mutta oottelen nyt tässä ja yritän olla rauhallinen.



Me käytiin tänään Helkan kanssa leikkikentällä neljättä kertaa. Minä en tosiaan ole käynyt leikkikentällä ennen tätä kevättä kertaakaan (paitsi tietysti silloin kun itse olin leikkikenttäiässä). Toissa vuonna ei ollut tarvetta ja viime kesänä hoidossa oli ihan tarpeeksi leikkikenttää. Jännä nähdä miten erilainen suhtautuminen Helkalla on eri-ikäisiin lapsiin, muutenkin kuin leikkikentällä. Pienemmät lapset ei kiinnosta sitä juuri lainkaan, isompien kanssa se yleensä leikkii ihan kivasti, mutta saman ikäisten kanssa muodostuu melkein heti kilpailutilanne. Esimerkiksi liukumäessä Helka kailottaa: " Minä eesin! Minä eesin!" , lapioista ja sankoista on koko ajan pieni tilanne päällä. Leikkikentällä käy parin pph:n porukat myös ja siellä on yksi ihan vähän Helkaa vanhempi tyttö, ja sen kanssa on ihan jatkuva kilpailutilanne. Koko ajan pitää olla tekemässä samaa juttua ja just samaa lapiota pitäis käyttää jne.



Muistatteko muuten itse, miten isosiskona suhtauduitte pikkusisaren syntymään? Minä olin 5-vuotias kun mun sisko syntyi ja mulla on joitain hataria mielikuvia. Olin odottanut enemmän leikkikaveria ja olin aika pettynyt, kun ei siitä sitten ollutkaan mihinkään, eikä sitä myöskään voinut käyttää ns. elävänä nukkena. Jotain muistikuvia mulla on myös äitistä, että se minun mielestäni torui turhasta tai jotain sellaista kaltoin kohdellun tunnetta (niinpä niin, jos olen yrittänyt pitää vauvaa elävänä nukkena, voi olla ettei äiti ole sitä ihan ymmärtänytkään). Ja olihan se sellainen isoksi yhdessä yössä -tilanne. Itse ajattelin, että kun ikäero on näin pieni, on ehkä helpompi kohdella molempia pieninä, ja ehkä siitä ei jää isommallekaan sellaisia pettymyksen tunteita. En sitten tiedä miten käy, kai se on jokaiselle esikoiselle rankka pala menettää paikka maailman napana, pikkusisarusten kohtalona taas on olla ikuinen kakkonen... Näin filosofoitiin kerran yhden kaverini kanssa, jolla on samanikäinen sisko kuin minulla ja ihan samoja ongelmia on ollut sisarussuhteissa.



Päiväunista: Helka nukkuu 1,5-2 tuntia ja tarvii ne. Muutos unirutiineissa (lähdetään pois huoneesta sadun jälkeen) on toiminut ihan älyttömän hyvin. Helka puuhaa kyllä itsekseen aina jotain siellä huoneessa, mutta se tuntuu nyt muutenkin hakevan sellaista omissa oloissa olemista, esim. vessaan piti ennen mennä aina seuraksi, nyt " Äiti pois. Ovi kii." Eli näin sitä taas oltiin pihalla kuin lumiukot ja turhaan taisteltiin unikuvioiden kanssa.



Mallun tytöillä on hauskat nimet, Helmi ja Hilma :) Voi rähmä meilläkin on taas edessä nimen etsintä. Suunniteltiin vähän Teho-Moosesta, koska meno mahassa on melkoista: möykky heiluu puolelta toiselle ja kylkiluut vaan ruksuu kun mukula monottaa!



Tänään tulee tellusta Postimies Pate, Helkan lempiohjelma. Ollaan käytetty myös Myyrä-videoita " hetken rauhan" ostamiseen, esim. kun tehtiin remonttia ja Helkan auttaminen alkoi mennä liiallisuuksiin. Tulee vähän huono omatunto, kun telkkari zombiuttaa tuon muksun ihan täysin. Kun yleensä se heiluu jatkuvasti johonkin suuntaan, vaan kun postipate, Myyrä tai Pingu näkyy, se vain istua nököttää melkein kuola poskelle valuen tv-alttarin edessä... Kuin kokonaan toinen ihminen.

Kiiamarialle ja Ompunäidille lämpöiset onnentoivotukset!!



Tutuilta kuulostaa teidän ajatukset. Itselläni on tällä hetkellä huono omatunto siitä, että vauva jää paitsioon tai tulee siinä sivussa ja enemmänkin mennään edelleen hippusherran ehdoilla. Muutenkin kahdenkeskistä aikaa saa hippunen enemmän mitä nyt tämä lokalutunen. Äh, ymmärsiköhän kukaan...



Tosi mainiossa iässä ovat kyllä hippuset nyt. Olin T:n kanssa kahdestaan saunassa edellispäivänä (oli muuten varmaan eka kerta, kun oltiin kahden kesken saunassa) ja sain kyllä monet naurut hänen laudepohdinnoilleen.



Höh, pitää mennä taas.



K& T 04/05 ja L10/06

Toisaalta minä olen sitä mieltä, että kakkosen onni on nimenomaan " tulla siinä sivussa" , ainakin meidän perheessä on ollut niin. Esikoisen kanssa olin kokoajan vähän hysteerinen kaikesta ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Antonin kanssa taas ote on ollut paaaljon rennompi, jotenkin olen kokenut itseni paremmaksi äidiksi nyt. Ymmärsiköhän tästä kukaan mitään.



Uskoisin, että onhyvä, kun olet kerinnyt olemaan T:n kanssa kahdestaan ja antamaan hänelle aikaasi. Ihan varmasti sinulla on aikaa olla lokalutusenkin kanssa.



Minä olen myös sitä mieltä, että äitinä on huonoomatunto lähes aina, ainakin minulla on, jos ei lasten suhteen ole huono omatunto, se tulee kodin sotkuisuuden tms. takia, joten sitä kuuluisaa armeliaisuutta itselle, kuten Lyle mainitsi =)



Anton muru on kipeä ja toista käy niin sääliksi, toinen on ihan reppana pieni =( Ei kuumetta vakavampaa ole, mutta Anton on niin harvoin kipeä, että jotenkin se on aina yhtä kummallista.



Juu, nyt potilas on unilla ja minä lähden ulos esikoisen kanssa pyöräilemään, joka onkin PROJEKTI. Poika siis haluaa oppia pyöräilemään ilman apupyöriä, mutta kaatuminen pelottaa ja koko aamu on sitä itketty...Nämä on niitä tilanteita, kun teksisi mieli heittää hanskat tiskiin, toiselle kun ei mene mikään järjen ääni päähän, ymmärrän, että pelottaa, mutta kun ei sitä pyörää lattialla istumalla opita ajamaan (tätä en sanonut pojalle ihan näillä sanoilla) ja tästä on tulossa paha kierre, kun pelottaa, on epävärma ja kaatuu ja sitten pelottaa enemmän... No juu, nyt siis hommiin



Mareila+Anton