2,5-vuotiaan uhkailukeinoista...
Kuulostaa kamalalta tuo otsikko, mutta en parempaakaan keksinyt.
Kysymys on siis 2,5-vuotiaan tottelemisesta ja keinoista saada lapsi tottelemaan. Meillä on joka ainut päivä sama ongelma, eli kun pitäisi lähteä puistosta kotiin, tyttö ei ota kuuleviin korviinsa kotiinlähtökehoituksia ja huonoina päivinä äidiltä palaa hihat ja kaikki keinot otetaan käyttöön... Välillä raahaan tytön väkisin, joskus tyttö heittäytyy maahan makaamaan, eikä liikahdakaan. Pari kertaa olen käyttänyt sitä, että sanon, että " minä ainakin menen nyt kotiin, hei hei..." ja lähtenyt kävelemään kotiinpäin. Tästä lapsi säikähtää ja yleensä tulee kovasti itkien perässä. Kysymys kuuluukin, että onko tämä keino liian rankka? Alkaako tyttö pelätä oikeasti, että hylkään hänet. Itsestä nimittäin tuo hätä ja itku kuulostaa pahalta, mutta se on tosiaankin ainoa toimiva keino. Mitä mieltä olette?
Ja jos jollain on muita keinoja tarjolla, otan kiitollisena neuvoja vastaan. Syliin nappaaminen on huono vaihtoehto, koska olen raskaana, enkä uskalla 15kg painavaa rimpuilevaa tyttöä oikein kovasti retuuttaa. Olen aina tiukka siinä, että kovin montaa kertaa ei kehoiteta lähtemään kotiin, vaan jos sanon pari kertaa, on myös sitten tapahduttava jotain (muutenhan menee uskottavuus).
Kommentit (9)
samainen ongelma. =( Tyttö 2v ja 7kk ja on ihan mahdoton. Ei auta edes uhkailu, et äiti lähtee, tyttö jää vaan vilkuttamaan. Muutaman kerran on sitten ihan väkisin rimpuilevana kannettu pois, ei tunnu oikealta keinolta sekään. Pyrin aina kertomaan etukäteen näistä siirtymätilanteista, mutta silti tuntuu ettei auta yhtään.
Eli vinkkejä minäkin tahtoisin...
-jempula-
Ei se ole liian raju keino!!Meillä ei poika ota kuuleviin korviinsa edes sitä jos uhkaan itse lähteä tai jopa lähden.Olen todennut,että jos poika on " sillä tietyllä tuulella" ,ei auta kuin napata poika kainaloon ja rattaisiin.Joskus sorrun lahjontaan:" Saat lakun kaupasta jos tulet nätisti" .Kyllä lapsen pitää oppia tajuamaan,että vanhempi on se,joka päättää kun lähdetään.Onneksi meillä menee yleensä hyvin.
Itse yleensä sanon että nyt on 15min jäljellä, sitten 10 ja sitten 5. Sitten sanon että nyt saat valita vielä yhden jutun, onko se keinu, liukumäki vai mikä. Sitten siinä vehkeessä lasketaan yhdessä 10 kertaa, eli kymmenen liukua tai 10 kertaa kovat vauhdit. sitten ennen viimeistä kertaa sanon että nyt on viimeinen kerta, sen jälkeen me lähdemme kotiin. sitten otan puistokamat, rattaat ym ja sanon että nyt mennään kotiin, tai mihin sitten olemme menossa, ja sitten kanssa mennään, ja yleensä lapsen kanssa, ilman tappelua.
Olen tehnyt tätä vauvasta asti, eli tämä sujuu 99% ilman kommervenkkejä, ainakin tähän asti, mutta tosiaan tuo uhmaikä tuo uhmaa joka asiaan, ja joskus olen lähtenyt yksin, mankuva lapsi 50 metriä peräss huutaen että äiti odota. Suosittelen tätä methodia kovasti, ja koita jaksaa antaa lapselle aikaa n. 2-3 viikkoa oppia tämä, eli joka kerta toistat homman ja sitten kanssa lähdette, että oppii rutiinin, ei saa antaa periksi, että oikei, minuutti vielä, ikinä. Yksi vinkki on ottaa rattaat mukaan, mihin sitten " köytät" lapsen sen viimeisen liuku/keinu/hiekkkakakun jälkeen, ettei tartte kantaa tai retuuttaa tämän harjoittelujakson aikana.
Jos meille tuli tappelua, niin selitin rattaisiin " köytetylle" lapselle että me sovittiin että näin tehdään ja meillä oli kiva päivä puistossa, mutta nyt on kotiinlähdön aika, huomenna tullaan takaisin ja sitten lähdin lykkimään. Ensi kerralla sekin auttoi että sanoin että saat kävellä kotiin ihan itse, tai olla turvavöissä rattaissa, saat valita jos nyt lähdet suosiolla niinkuin sovittiin... lapsillakin on yllättävissä paikoissa ylpeytensä, ärsyttävä " minä itse" voi toimia myös äidin hyväksi joskus :-) !
Voimia ja jaksamista! ja kärsivällisyyttä!
Poika on 2v4kk ja jos mikään suostuttelu ei tehoa, sanon lähteväni yksin ja hän saa tehdä mitä haluaa. Joskus ei tehoa sekään, sitten vain poik akainaloon ja kannan kotiin. Toisinaan keksin " innokkaana" jonkun hauskan tekemisen, joka meitä kotona odottaa (esim vesiväreillä maalaus) ja ehdotan että lähdettäisiin sitä tekemään. Toisinaan toimii.
Voimia sinulle uhmakauteen..! =)
Taidankin kokeilla, samalla lapsi oppii jonkinlaista ajantajua. Samantapaisesti ollaan kyllä sovittu välillä tyyliin, että vielä saat kiivetä kerran kiipeilytelineeseen / laskea kaksi kertaa liukumäestä ja sitten mennään kotiin. Tällöin lapsi vaan alkaa kertojen ollessa täysi mankua " vielä kerran" . Toimii kyllä silloin, jos kertoja on tarpeeksi monta ja usein se viimeinen periksi annettu kerta sitten on lapsenkin mielestä ok ja lähtee kotiin sen jälkeen. Tosin saattaa yrittää, että vielä keinuun...
Kertokaa vielä, jos muilla on vastaavia keinoja!
joo-o, meilläkin on jatkuva tappelu, tuntuu että ihan kaikesta. Poika 2v 2 kk ja pukeminen on yhtä tuskaa ja tappelua. Itse haluaa pukea, mutta eihän siitä mitään tule, kun vaan heittelee housuja jne. NO ei siinä sitten auta muu, kuin väkisin ottaa syliin ja pukea kamalan huudon kanssa. Ja sama sitten yöpuvun kanssa. Hampaiden pesu on yhtä tuskaa, saa maanitella yms. Ruokailu menee plörinäksi, kun haluaa itse ottaa ruokaa, avata jugurttipurkkia ja jos ei onnistu niin sitten riehutaan. Ja apua ei huolita ei sitten millään. Ja tää on siten ihan kiva juttu, jos ollaan jossain kahvilassa ja systeemit ei menekään pojan mielen mukaan, sinä lentää leivät ja maidot ympäriinsä.
Koskahan tämä oikein loppuu vai loppuuko koskaan :)
No, ei tästä apua ollut, mutta ehkä edes vähän lohduttaa, että ongelmia on muillaki.
just toi 10 kertaa on tosiaan aika paljon, ja kun sitä countdownia yhdessä lasketaan, niin sen " vielä kerran" mankumisen voi nätisti teilaa että nyt loppu kerrat, se oli viimeinen, ei ole enää yhtään jäljellä ja ensi kerralla sitten lisää. Vonkaahan ne vaikka maailmanloppuun.
En nyt ketään kritisoi, kukin tyylillään, mutta olen huomannut että ainaki suomessa äidit juttelevat keskenään, mikä on hyvä asia, ja lapset leikkivät keskenään. Sitten havahdutaan että apua, kello jo 11.00, lounas aika, ja huudetaan kesken lapsen leikin että nyt lähdetään. kannattaisi joskus kokeilla leikkiä lapsen kanssa se viimeiset 30-15 minuuttia, että lapsi pystyy keskittymään siihen aikuisen viestiin ja on se puhe ja katseyhteys. Lapsi arvostaa sitä huomiota ja se yhteinen kotiinlähtö tapahtuu tavallaan jatkumona sille yhteiselle puistoajalle. Just an idea.
Käytän iltaisin samaa metodia nukkumaan mennessä, poika osaa kumminkin jo numerot ja sillä on oma kello seinällä. Sanon että nyt kello on kuusi, tunti leikkiaikaa ja sitten nukkumaan. poika juoksee tarkistamaan että kello tosiaan on kuusi. Sitten seitsemältä kun on leikit loppu ja siivotaan- aika, poika voi sieltä kellosta tarkistaa että jassoo, se on siis jo seitsemän, eikun vaattett pyykiiin ja pesulle. Kellon kanssa kun ei voi tinkiä. (vaikka viisarit ovatkin vähän rullalla, eli varmaan yrittänyt niitä sorkkia salaa:-) Meillä täällä Sveitsissä soi iltakellot (kirkonkellot) 19.00, olen myös sitä käyttänyt merkkinä jos käy venkoilemaan, kun sen uhmaiän uhman kanssa on ihan turha tapella.
Heippa,
meillä on ollut käytössä tuollainen 10minuuttia vielä nyt 5 jne. Se toimii nyt taas paremmin tyttö 4v, mutta ikävälillä 2v 8kk ja 3v 2kk sain laskeskella yksikseni 8) Eli tietysti kehityskausi ja temperamentti vaikuttavat muutenkin mikä keino milloinkin toimii.
Jos on sanonut, että nyt lähdetään kotiin ja antanut vielä asiaan ystävällisen lisäkehoituksen, ja sitten sanoo, että minä ainakin itse nyt lähden täytyy tietysti miettiä, mitä sitten tekee, jos lapsi ei lähdekään perään vaan vilkuttaa tai jää mököttämään niin kuin meillä. Meillä tulisieluinen allekirjoittanut liian usein sortui ensi tuohon uhkaukseen ja sitten lopulta kuitenkin jouduin raahaamaan potkivaa 15 kiloista sylissä, kun uhkaukseen ei reagoitu toivotulla tavalla.
Tästä syystä paremmin ehkä toimi kuitenkin se 2-3 kehotusta ja viimeisellä varoitus, että enää en kehota vaan sitten talutan käsipuolesta, jos et halua kerran kävellä itse (=raahaan, koska vastaan haraavan taluttaminen on aika vaikeaa). Meilläkin meni tuo ikäkausi niin, että olin itse raskaana ja loppuvaiheessa ei niin kauheasti enää kanniskeltu mitään painavaa. Tuo itse tekeminen voi olla se houkutin, joka sitten lopulta tehoaa, kun lapsi huomaa, että se äiti mokoma oikeasti taluttaa joka kerran käsipuolesta eikä jätä venkoilun mahdollisuutta. Aina uhmiksen kanssa liikkuminen ei ole niin kaunista katsottavaa, mutta toisaalta aika onneksi menee ohi...ja äidin hermot saavat taas levätä...kunnes alkaa uusi ihana kehitysjakso ja uudet kujeet.
Tyttö kohta kolme. Pyytää, selittää ja käskeä saa sata kertaa ja joskus ehkä jopa sadas ensimmäinen kerta tehoaa mutta aina ei tosiaan ole aikaa sellaseen. Meillä tämä " on kun ei kuuliskaan" koskee kyllä ihan melkein kaikkea pukemista, syömään tulemista jne mutta erityisesti juuri puistosta lähtemistä ja vastaavaa.
Oon kanssa muutaman kerran kokeillut tota äiti lähtee nyt juttua mutta tytölle tulee TOSI hätä niin tuntuu että ei ole hyvä juttu ja en ole sitä tehnyt... Meillä sitten otan sen 15kg kainaloon mutta en kylläkään ole raskaana - ja ymmärrän hyvin jos et siihen kykene! Tossa pukemisessa vaan tulee eteen se että väkisin on aika vaikeaa tuon kokoista enää pukea oli raskaana tai ei... Kun raivohan siitä tulee kun väkisin alan jotain tekemään. Muuten ei siis kiukkua kun on vaan kun ei kuulisi tai sanoo että tulee kohta, raivostuu vasta kun tulen hakemaan.
Tästä nyt ei kovinkaan apua mutta kuin myös vinkkejä otetaan vastaan... :)