Kuinka moni menettelee seuraavasti uhmiksen kanssa..?
Eli meillä on tyttö jo hieman yli kolme vee. Tytön uhmakohtaukset ovat välillä aika rankkaa laatua. Me olemme todenneet parhaaksi menettelykeinoksi näissä kohtauksissa ottaa tyttö syliin ja antaa raivota siinä. Tyttöä ei mitenkään kahlita ns " pakkopaitaan" vaan saa sylissä sinkkuroida niin vapaasti kuin mahdollista. Aikansa tyttö huutaa ja karjuu, joskus hiki päässä, mutta kun on rauhoittunut, on hyvin levollinen ja jopa huojentunut. Joskus olen kokeillut päästää tyttöä irti ja antaa raivota esim sängyllä, mutta on välittömästi alkanut karjua ja vaatia päästä äitin syliin. Ja onkin saanut sitten raivota siinä loppuun asti. Mitä ajattelette tästä? Emme rauhoittelun aikana vaadi mitenkään rauhoittumista tai itkun lopettamista vaan ajatuksemme on että raivon ja elämäntuskan pitää antaa tulla ulos vei se sitten kuinka kauan tahansa (yleensä 15-20 minsaa kaikkinensa). Joten usein hiljaa heijaamme (jos pystyy) tai vain silittelemme päätä ja käytämme hellittelysanoja ja muutenkin olemme olemuksellamme rauhoittavia.
Nyt ystävä piirissä on ilmaantunut kummeksumista tätä menettelyä kohtaan. Onko tässä teistä jotain outoa/lapsen kehitykselle haitallista? pitäisikö lapsen antaa raivota omassa rauhassa?
Olis kiva jos jaksaisitte vastata..
Tuttis
Kommentit (9)
meidän 2-vuotias ei yleensä kiukunpuuskassa halua olla sylissä, vaan huutaa kahta kauheammin, mutta jos lapsesi haluaa syliin, niin sehän on turvallinen paikka. Tietysti ns. vanhalla kansalla on lasten sylissäpitämisestä kaikenlaisia käsityksiä. Mutta jos teillä toimii hyvin en välittäisi pätkääkään.
ja syliin tyttö 2v 3kk aina silloin pyrkiikin. Ja isä ei kelpaa tällöin. Kuulosti tosi tutulta tuo kertomasi joten jatka vain samaa rataa!!!
Meillä kans yli 3-vuotias uhmis. Onneksi täyttää pian 4 ja meno toivottavasti edes hieman tasaantuu.
Kohtauksen aikana toimin niin kuin parhaalta tuntuu. Kerran annoin huutaa ja raivota rauhassa lattialla itse vieressä istuen. Aina kun koitin ottaa syliin alkoi huutaa entistä enemmän ja rimpuilla.
Annoin sitten pahimman raivon asettua ja otin syliin kun neiti itse oli valmis tulemaan syliin.
Toisinaan taas haluaa huutaa kaikessa rauhassa äidin sylissä.
Harmin aiheuttajasta riippuu mitä kulloinkin haluaa äidin tekevän.
En ymmärrä miksi ystäväsi ihmettelevät tapaasi rauhoitta lastasi,eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Jatka vain samalla lailla.
Ihan hyvältähän tuo kuulostaa. Ehkä ystäväpiirissä ilmennyt kummastelu johtuu siitä, että kaikille lapsille tuo sylissäpito ei toimi?
Meidän likkamme rauhottui jo vauvana parhaiten omissa oloissaan. Lähellä sai/piti olla, mutta sylissä pitäminen, silittäminen ja heijaaminen olivat tytölle ylimääräistä ärsykettä. Nyt vähän vanhempanakin (3v.) tyttö raivoaa ensin itsekseen ja tulee sitten pyytämään syliin.
aloitteleva uhmakas, 1,5 v. Poika sai ulkona täyden hepulin, kun hänet otettiin ruokailuun lähdön vuoksi pois puuhommista. Heppu rauhottui vasta sisällä tuohon holding-otteeseen (kädet äidin käsissä, jalat " lukittuna" äidin reisien väliin). Tämä oli laatuaan eka kerta, mutta aion käyttää ko. menetelmää myöhemminkin. Raivo laantui suhteellisen nopeasti otteessa ja poika oli juuri kuvaamallasi tavalla huojentunut. Olen " alan ihmisiä" ja olen käyttänyt holding-otetta menestyksekkäästi uhmiksien ja erityislapsien kanssa.
Hei
Olen joskus kokeillut tuota holdingiä. Se tuntui tosi rajulta. Muutaman kerran sitä tein, kerran taisin saada rauhoittumaan, kesti tunnin. Muilla kerroilla en onnistunut.
Olen lukenut " Syliaika" -kirjan, ja sen mukaan lapsen pitäisi holdingin lopuksi autuaasti katsella äitiään silmiin.
Siihen asti en kyllä millään päässyt.
Ovatko muut päässeet siihen asti?
Jostain luin että holding olisi jollain lailla kiistelty hoitotapa. Onko siinä jotain riskejä?
Kovasti kiinnostaisi tuo holding edelleen, varsinkin kun lapsi on ei-sylissä-viihtyvää tyyppiä.
Meillä on 3v uhmis ja 5v jääräpää, joten välillä sitä vaan sulkee silmänsä ja laskee 100:aan... Useamman kerran päivässä.
Tuo 3v on muutenkin tempperamenttinen tapaus ja toimitaan aina tilanteen mukaan. Yleensä haluaa raivota/mökötää itsekseen, syliin ottaminen tai muuten asiasta puhuminen vain pahentaa tilannetta. Tietenkin ollaan aina vieressä tai lähellä. Aikansa raivottuaan tulee itse syliin.
Välillä taas otetaan syliin ja siinä itkee tms. Sitten vasta kun " kohtaus" ohi, jutellaan asiasta ja sylitellään kunnolla. Eihän täydessä raivossa oleva uhmis todellakaan (ainakaan meillä) kuuntele mitään järkipuheita ;)
Juuri äsken tultiin lääkäristä bussilla, tietenkin neljän ruuhkassa, ja neiti veti kivat kohtaukset kun olisi halunnut matkarattaista pois penkille istumaan ( ai minne penkille teki mieleni kysyä, kun bussi pullisteli ihmisiä :/ )
Varmaan väki katsoi pitkään, kun annoin raivota itsekseen rattaissa (seisoin itse tietty vieressä) ja välillä vaan vastailin jotain rauhallisesti.
Tosin en juuri jaksanut väsymykseltäni mitään " sirkustemppuja" että olisi ollut hiljaa. Joskus kun auttaa nämä: kato mikä tuolla jne. Mutta aina ei tarvi jaksaa äidinkään, vaimitä?
Lopen uupunut uhmiksiin
Pyykkis
...että jaksat(te) olla noin kärsivällisiä ja rauhallisia taaperon uhmaillessa. Mun mielestäni kyseinen taktiikka on todella " lapsiystävällinen" . Ja yleensä ympäristön kommentit tulee sellaisilta, joilla ei uhmakasta muksua (eikä monesti muksuja ollenkaan) kotona ole!
Meillä tilanne pyritään rauhoittamaan vastaavalla tavalla, mutta meidän Pikkumies vain äityy pahemmaksi kahlitsemisesta, suorastaan siihen pisteeseen, ettei enää pysty kunnolla huudoltaan hengittämään. Olemme kokeilleet " jäähyä" , eli kaveri laitetaan rauhoittumaan itsekseen - eikä siis pyritäkään pitämään sylissä ja rauhottelemaan...
Tämän illan jälkeen taas on aivan uskomattoman nääntynyt olo... kolmisen tuntia meni tapellessa ihan kaikesta, mikään ei oo hyvä, kaikki lelut heitetään seinään, äitiä lyödään jne. jne.
Odotan ja toivon, että tämä uhmaikä on oikeesti vain " ikä" - eikä mikään pysyvä olotila... viimeiset puoli vuotta tää on ollut silkkaa tappelua.
Ihana ja rakas lapsi - mutta niin kovin temperamenttinen....
SYVÄ HUOKAUS tähän loppuun!
Voimia kaikille uhmiksen kanssa painiville vanhemmille.
Murkkuikää odotellessa tää on hyvää harjottelua ;)
kun meidän reilu 2v ei ole vielä " päässyt" kunnolla tuohon uhmakauteen mutta eikös tuota oikeastaan usein suositellakin? Varsinkin jos se tuntuu toimivan. Toinen lapsi sitten saattaa yltyä tuosta syliin ottamisesta ja vaatia oman rauhoittumisajan (ainakin meidän tyttö menee itse oman huoneeseensa rauhoittumaan jos kiukustuu, mielelläni ottaisin syliinkin).
-minskuliina