Lue keskustelun säännöt.
Läheisen menettäneet, mikä teitä ärsyttää toisten ihmisten käytöksessä?
24.05.2026 |
Esimerkiksi se kun ihmiset sanovat että hekin ovat menettäneet läheisen.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei niinkään ärsyttänyt vaan lisäsi suruani se, että jotkut ihmiset kaikkosivat. Pitkän ajan päästä sain kuulla, että "Joo, mä kuulin, että hän kuoli. En ottanut yhteyttä, koska en tiennyt, mitä sanoisin." Saakeli, olisit vaikka sanonut, että et tiedä, mitä sanoa, mutta et halunnut jättää minua yksin.
Miten itse käyttäydyit?
Mitä merkitystä sillä on?
Sitä merkitystä, että surevakin on vastuussa omasta käytöksestään.
Nojaa. Suru voi viedä ihmistä. On muiden tehtävä olla joustavampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Noihin setvimisiin voi myös palkata jonkun jos ei itse kykene. Lyhykäisyydessäänhän perintöasiat ovat hyvin yksinkertaisia menevät ihan mahdollisen testamentin ja lain mukaan, kuolleen omaisuus on lueteltu perukirjassa, mikä toimitetaan verottajalle. Verottaja määrittää osakkaiden perintöverot. Perinnöstä taas tehdään perinnönjakosopimus kuolinpesän osakkaisen kesken. Kaikista helpointa on tietty käsitellä pankkitilien saldoa. Kiinteistöjen kohdalla lainhuudatukset haetaan tarvittaessa.
Selvästikään asia ei ole sinulle tuttu. Mutta ei se mitään, jatka sinä vain sitä kateuden puolustelua.
Vierailija kirjoitti:
Ei Luoja anna kenellekään raskaampaa taakkaa kuin mitä jaksaa kantaa.
Ja paskat. Kyllä antaa.
paitsi että ei ole mitään luoja-olentoa antamassa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Noihin setvimisiin voi myös palkata jonkun jos ei itse kykene. Lyhykäisyydessäänhän perintöasiat ovat hyvin yksinkertaisia menevät ihan mahdollisen testamentin ja lain mukaan, kuolleen omaisuus on lueteltu perukirjassa, mikä toimitetaan verottajalle. Verottaja määrittää osakkaiden perintöverot. Perinnöstä taas tehdään perinnönjakosopimus kuolinpesän osakkaisen kesken. Kaikista helpointa on tietty käsitellä pankkitilien saldoa. Kiinteistöjen kohdalla lainhuudatukset haetaan tarvittaessa.
Selvästikään asia ei ole sinulle tuttu. Mutta ei se mitään, jatka sinä vain sitä kateuden puolustelua.
On kyllä hyvinkin tuttu. Ja voin ihan suoraan myöntää, että saatu perintö on helpottanut elämää monella tavalla, tiedostan olevani tämän suhteen etuoikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Noihin setvimisiin voi myös palkata jonkun jos ei itse kykene. Lyhykäisyydessäänhän perintöasiat ovat hyvin yksinkertaisia menevät ihan mahdollisen testamentin ja lain mukaan, kuolleen omaisuus on lueteltu perukirjassa, mikä toimitetaan verottajalle. Verottaja määrittää osakkaiden perintöverot. Perinnöstä taas tehdään perinnönjakosopimus kuolinpesän osakkaisen kesken. Kaikista helpointa on tietty käsitellä pankkitilien saldoa. Kiinteistöjen kohdalla lainhuudatukset haetaan tarvittaessa.
Selvästikään asia ei ole sinulle tuttu. Mutta ei se mitään, jatka sinä vain sitä kateuden puolustelua.
On kyllä hyvinkin tuttu. Ja voin ihan suoraan myöntää, että saatu perintö on helpottanut elämää monella tavalla, tiedostan olevani tämän suhteen etuoikeutettu.
Ilmeisesti kyseessä kuitenkin pienehkö perintö. Mukavaa, että meni hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Noihin setvimisiin voi myös palkata jonkun jos ei itse kykene. Lyhykäisyydessäänhän perintöasiat ovat hyvin yksinkertaisia menevät ihan mahdollisen testamentin ja lain mukaan, kuolleen omaisuus on lueteltu perukirjassa, mikä toimitetaan verottajalle. Verottaja määrittää osakkaiden perintöverot. Perinnöstä taas tehdään perinnönjakosopimus kuolinpesän osakkaisen kesken. Kaikista helpointa on tietty käsitellä pankkitilien saldoa. Kiinteistöjen kohdalla lainhuudatukset haetaan tarvittaessa.
Selvästikään asia ei ole sinulle tuttu. Mutta ei se mitään, jatka sinä vain sitä kateuden puolustelua.
On kyllä hyvinkin tuttu. Ja voin ihan suoraan myöntää, että saatu perintö on helpottanut elämää monella tavalla, tiedostan olevani tämän suhteen etuoikeutettu.
Ilmeisesti kyseessä kuitenkin pienehkö perintö. Mukavaa, että meni hyvin.
Miten niin? Kaikkihan on tietty suhteellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintö, raha, raha. Näin se raha ujuttautuu näyttämölle, vaikka omaiset taistelevat surunsa kanssa. Kertoo nykyajasta paljon.
Eiköhän kateus ole ollut aina keskuudessamme. Nykyään yhä useampi kuitenkin perii jotain, esimerkiksi velattoman asunnon. Kun toiselle sellainen on elinikäinen haave, niin kyllähän se saattaa tuntua ikävältä siitä, joka jää ilman, tai perii rapistuvan omakotitalon syrjäkyliltä.
Ilman muuta. Silti on absurdia kuvitella, että toisen ihmisen perinnöllä olisi jotain tekemistä itsen kanssa. Kun ei ole. Siksi on aivan turha kadehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.
Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.
Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.
Miksi haluat yrittää noin kovasti kieltää asiaa, että kirjoittajan perinnön saanut kaveri olisi voinut toimia typerästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää miksi jotkut haluavat yrittää sanella sitä että mitä läheisen kuoleman jälkeen saa tai ei saa tehdä. En usko että on olemassa mitään tiettyä kaavaa mitä pitää noudattaa läheisensä menettäneen seurassa, minusta oli parasta se että kaikki olivat ihan tavallisesti. Halusin itsekin tehdä ihan tavallisia asioita, tuntui että niiden kautta saa jotain tekemistä ja ajateltavaa, ja ne tavallisten asioiden hetket tuntui tärkeiltä.
Esimerkiksi se että lähdettiin kaverin kanssa vaateostoksille, muutama päivä läheisteni kuoleman jälkeen. Kaverin äiti oli luullut että aiemmin sovittu ostoksille lähteminen olisi peruutettu tilanteen vuoksi, mutta koska hänelle vakuutettiin että asia on ok niin suostui. Mikä oli hyvä, sain viettää ihan tavallisen, kivan ja huolettoman päivän kaiken keskellä, varsinkin kaverin seura oli hyväksi.
Just tämä. Puolisoni kuoltua muutamasta läheisestä ystävästä ei kuulunut mitään puoleen vuoteen. Sitten he soittivat ja ehdottivat tapaamista. Sanoivat, että eivät ole ottaneet minuun yhteyttä kun tiesivät, että minulle täytyy antaa aikaa surra rauhassa. Mistä ihmeestä he tiesivät, että minut pitäisi jättää yksin. Juuri heidän seuraansa olisin kovasti kaivannut.
Toinen asia, missä ympäristö sanelee asian, on uuden kumppanin löytyminen. Aloittaa uuden parisuhteen leskeksi jäämisen jälkeen sitten puolen vuoden, vuoden tai viiden vuoden päästä, aina se on ympäristön mielestä se väärä hetki, toiset tietävät paremmin, miten pitäisi toimia.
Perinnöllä kehuskelu on typerää ja niin roskaa. Yksi alaikäisenä orvoksi jäänyt peri vanhempansa, päivitti joskus someen kuvan upouudesta kalliista autosta ja kuvatekstiksi hardworking. Todellisuudessa oli elänyt alaikäisenä sossun ja huoltajiensa kustannuksella, aikuisena tekee pienipalkkaista työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.
Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.
Miksi haluat yrittää noin kovasti kieltää asiaa, että kirjoittajan perinnön saanut kaveri olisi voinut toimia typerästi?
En yhtään kiellä. Hän voi olla aivan megatyperä ihminen. Hän on kuitenkin kirjoittajan kaveri, joka on typeryyksineen päivineen kelvannut kirjoittajan kaveriksi ennen perintöä. Nyt kirjoittaja kadehtii, eikä kaveri enää kelpaa.
Jos on taipumusta kateuteen, niin kannattaa valita ystävät sellaisista, jotka ovat takuuvarmasti rumia, tyhmiä ja köyhistä perheistä. Ei sitten tule pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää miksi jotkut haluavat yrittää sanella sitä että mitä läheisen kuoleman jälkeen saa tai ei saa tehdä. En usko että on olemassa mitään tiettyä kaavaa mitä pitää noudattaa läheisensä menettäneen seurassa, minusta oli parasta se että kaikki olivat ihan tavallisesti. Halusin itsekin tehdä ihan tavallisia asioita, tuntui että niiden kautta saa jotain tekemistä ja ajateltavaa, ja ne tavallisten asioiden hetket tuntui tärkeiltä.
Esimerkiksi se että lähdettiin kaverin kanssa vaateostoksille, muutama päivä läheisteni kuoleman jälkeen. Kaverin äiti oli luullut että aiemmin sovittu ostoksille lähteminen olisi peruutettu tilanteen vuoksi, mutta koska hänelle vakuutettiin että asia on ok niin suostui. Mikä oli hyvä, sain viettää ihan tavallisen, kivan ja huolettoman päivän kaiken keskellä, varsinkin kaverin seura oli hyväksi.
Just tämä. Puolisoni kuoltua muutamasta läheisestä ystävästä ei kuulunut mitään puoleen vuoteen. Sitten he soittivat ja ehdottivat tapaamista. Sanoivat, että eivät ole ottaneet minuun yhteyttä kun tiesivät, että minulle täytyy antaa aikaa surra rauhassa. Mistä ihmeestä he tiesivät, että minut pitäisi jättää yksin. Juuri heidän seuraansa olisin kovasti kaivannut.
Toinen asia, missä ympäristö sanelee asian, on uuden kumppanin löytyminen. Aloittaa uuden parisuhteen leskeksi jäämisen jälkeen sitten puolen vuoden, vuoden tai viiden vuoden päästä, aina se on ympäristön mielestä se väärä hetki, toiset tietävät paremmin, miten pitäisi toimia.
Toi yksin jättäminen on niin kurjaa ja tyypillistä. Kuka nyt haluaisi vain olla yksin surunsa kanssa? Ihmiset eivät vain osaa eivätkä viitsi nähdä vaivaa toisen ihmisen vuoksi.
En ole koskaan ajatellut että joku olisi minulle kateellinen saamastani perinnöstä. Toki voi olla etteivät ihmiset edes tiedä siitä, vaikka esimerkiksi kiinteistöihin liittyvät asiat on olleet tietyiltä osin julkisiakin. Mutta itse en ole sen kummemmin tuonut sitä esiin.
Tosin ymmärrän myös kaverin harmistuksen siitä kun joutui tekemisiin isänsä ongelmaisen ja käytännössä varattoman kuolinpesän kanssa, onhan tuollainen todella raskasta kaiken keskellä. Varmasti olisi ollut helpompaa jos tilanne olisi ollut parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.
Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.
Miksi haluat yrittää noin kovasti kieltää asiaa, että kirjoittajan perinnön saanut kaveri olisi voinut toimia typerästi?
En yhtään kiellä. Hän voi olla aivan megatyperä ihminen. Hän on kuitenkin kirjoittajan kaveri, joka on typeryyksineen päivineen kelvannut kirjoittajan kaveriksi ennen perintöä. Nyt kirjoittaja kadehtii, eikä kaveri enää kelpaa.
Jos on taipumusta kateuteen, niin kannattaa valita ystävät sellaisista, jotka ovat takuuvarmasti rumia, tyhmiä ja köyhistä perheistä. Ei sitten tule pettymyksiä.
Sinulle on siis ihan mahdotonta käsittää, että kaverin muuttunut käytös on se ongelma? Ok.
Vierailija kirjoitti:
Perinnöllä kehuskelu on typerää ja niin roskaa. Yksi alaikäisenä orvoksi jäänyt peri vanhempansa, päivitti joskus someen kuvan upouudesta kalliista autosta ja kuvatekstiksi hardworking. Todellisuudessa oli elänyt alaikäisenä sossun ja huoltajiensa kustannuksella, aikuisena tekee pienipalkkaista työtä.
Taitaa olla huostalapsille tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.
Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.
Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.
Ei ole aina.
Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.
Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?
Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.
Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.
Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.
Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.
Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.
Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.
Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.
Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.
Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?
Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.
Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.
Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.
Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.
Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.
Miksi haluat yrittää noin kovasti kieltää asiaa, että kirjoittajan perinnön saanut kaveri olisi voinut toimia typerästi?
En yhtään kiellä. Hän voi olla aivan megatyperä ihminen. Hän on kuitenkin kirjoittajan kaveri, joka on typeryyksineen päivineen kelvannut kirjoittajan kaveriksi ennen perintöä. Nyt kirjoittaja kadehtii, eikä kaveri enää kelpaa.
Jos on taipumusta kateuteen, niin kannattaa valita ystävät sellaisista, jotka ovat takuuvarmasti rumia, tyhmiä ja köyhistä perheistä. Ei sitten tule pettymyksiä.
Sinulle on siis ihan mahdotonta käsittää, että kaverin muuttunut käytös on se ongelma? Ok.
Kirjoittaja itsekin kertoo, että hän on kateellinen. Se on siis hänen ongelmansa.
Kaverin kanssa hän ei ole enää tekemisissä, joten kaverin käytös ei ole hänelle enää mikään ongelma.
Etkö sinä näe, miten ongelmallista on kadehtia muiden asioita? Ei ole enää edes kaveria, mutta kateus on jäljellä.
Eiköhän kateus ole ollut aina keskuudessamme. Nykyään yhä useampi kuitenkin perii jotain, esimerkiksi velattoman asunnon. Kun toiselle sellainen on elinikäinen haave, niin kyllähän se saattaa tuntua ikävältä siitä, joka jää ilman, tai perii rapistuvan omakotitalon syrjäkyliltä.