Läheisen menettäneet, mikä teitä ärsyttää toisten ihmisten käytöksessä?

Ei ärsytä heissä mikään, mikä liittyy menetykseen.

Ei heidän tarvitse ymmärtää; kukin vaeltaa omaa taivaltaan, ja kaikki täältä myös poistuvat.

💛

Suruprosessin tietyssä vaiheessa ärsyttää lähes kaikki. Muistan jopa loukkaantuneita ajatuksia siitä, että ihmiset menevät arkipäiväisesti ja huolettomasti töihin, matkoille tai ravintolaan tajuamatta, että maailma on ihan musertunut mun osalta. Mutta tämä liittyi muhun, ja kyllä sen tajusin silloinkin. Ei ole loukkaavaa,vaan tavallista ja kulttuuriin kuuluvaa lausua surevalle geneerisiä, kömpelöitä ja tyhjänpäiväisiä osanottoja. Normaali on normaalia. Silloinkin kun joku on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Ainakin minulla on ihan toisenlaisen kokemus. Yhteydenpito oli oikein hyvin järjestetty, omaiset pidettiin tilanteesta ajantasalla ja tunnistamisen jälkeen ilmoitettiin koska tuodaan Suomeen, kysyttiin haluaako osallistua vastaanottotilaisuuteen. Meidän tapauksessa ensimmäinen läheinen tunnistettiin alustavasti valokuvista, siitäkin ilmoitettiin omaisille ja kerrottiin, että heillä on nyt todennäköisesti tämä henkilö tunnistettu, toki varmistui vasta sitten kun oli tehty virallinen tunnistaminen. Sekä kateissa olevien että tunnistettujen kohdalla suhtautuminen oli hyvin myötätuntoista.

Vierailija kirjoitti:

Suruprosessin tietyssä vaiheessa ärsyttää lähes kaikki. Muistan jopa loukkaantuneita ajatuksia siitä, että ihmiset menevät arkipäiväisesti ja huolettomasti töihin, matkoille tai ravintolaan tajuamatta, että maailma on ihan musertunut mun osalta. Mutta tämä liittyi muhun, ja kyllä sen tajusin silloinkin. Ei ole loukkaavaa,vaan tavallista ja kulttuuriin kuuluvaa lausua surevalle geneerisiä, kömpelöitä ja tyhjänpäiväisiä osanottoja. Normaali on normaalia. Silloinkin kun joku on kuollut.

Eikö se ole just hyvä että menee ja tekee ihan tavallisia asioita läheisen kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suruprosessin tietyssä vaiheessa ärsyttää lähes kaikki. Muistan jopa loukkaantuneita ajatuksia siitä, että ihmiset menevät arkipäiväisesti ja huolettomasti töihin, matkoille tai ravintolaan tajuamatta, että maailma on ihan musertunut mun osalta. Mutta tämä liittyi muhun, ja kyllä sen tajusin silloinkin. Ei ole loukkaavaa,vaan tavallista ja kulttuuriin kuuluvaa lausua surevalle geneerisiä, kömpelöitä ja tyhjänpäiväisiä osanottoja. Normaali on normaalia. Silloinkin kun joku on kuollut.

Eikö se ole just hyvä että menee ja tekee ihan tavallisia asioita läheisen kuoleman jälkeen.

Ehdottomasti on ja sehän oli kirjoitukseni pointti. Mutta ainakin mun suruprosessiin kuului se vaihe, kun kaikki normaali ja arkinen ärsytti, kun oma maailma oli pysähtynyt. Mutta tajusin, että on mun omaa surua, eikä kenenkään muun tahdittomuutta. Taisin kirjoittaa tosi kömpelösti, kun ymmärsit viestini ihan toisin, pahoittelut!

Onko suru prosessi, kun puhutaan suruprosessista? En ainakaan itse ole kokenut surua, tai siihen liittyvää läheisen ihmisen menetystä, koskaan prosessina. Samoin kammoan sanaa surutyö. Mikä työ?

Toisaalta läheisen menettämiseen liittyy myös sellaisia yleisiä lauseita tai hokemia mitkä eivät edes pidä paikkaansa. Kuten että "suru muuttaa muotoaan", "ensimmäinen vuosi on vaikein" ja "suru helpottaa ja sitten on vaan kaipaus". Itse yritän välttää noita, mutta aina sillointällöin noita kuulee.

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä heissä mikään, mikä liittyy menetykseen.

 

Ei heidän tarvitse ymmärtää; kukin vaeltaa omaa taivaltaan, ja kaikki täältä myös poistuvat.

 

💛

🙏

Isäni kuoltu eräs sukuhaara ei edes pahoitellut. Heillä oli hirveä hätä siitä kuinka paljon sain firman osakkeista rahaa (isä teki verokirjalla) ja kuinka paljon sain myymällä hänen patenttioikeutensa. "Totta kai jokaisella ammattilaisella on patentteja! Paljonko sait rahaa myymällä patentteja?!" -tenttaus jatkui pitkään. 

Enpä ole ollut yhteyksissä näihin ihmisiin tämän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena luokkakaveri alkoi kuvailla ääneen että huuli väpätti, vaikka käänsin ainoastaan huulta ilmeen merkiksi, mikään ei värissyt. Sellainen kommentointi ei ole hyvä idea. Tuli mieleen missä sen äly on.

Käänsit huulta ilmeen merkiksi? 

Ei mikään

Minusta on aika typerää yrittää nostaa omaa kokemusta toisten kokemusten yläpuolelle, esimerkiksi on yksi tuttu jonka äiti kuoli hänen ollessaan 9v., kun joku kertoo menettäneensä isänsä ollessaan 26v niin tämä toinen vaan tokaisee että eihän tuo ole mitään, minäpä olinkin vasta 9v. Joskus sitä vaan miettii, että mitrn tuollaisen ihmisen ajatusmaailma toimii, ihan kuin vanhemman menettäminen olisi joku kilpailu.

Ei mikään, jotkut tosin ovat herkempiä ja luulevat olevansa uuhh niin kovia kokeneita jos ovat vaikka menettäneet vanhempansa. Lähinnä huvittaa moinen uhoilu.

Eli kun sinulla kuolee läheinen ja siitä jollekulle kerrot, mietitkö yhtään että tällä henkilöllä jolle kerrot on se läheinen voinut kuolla myös, vaikka tunti sitten. Et tietenkään kun olet "minä minä". Jos siis toinen sanoo että minullakin on kuollut, se meinaa just sitä ei mitään muuta. Vai onko jonkun suru jotenkin oikeutetumpi kuin toisen ?

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika typerää yrittää nostaa omaa kokemusta toisten kokemusten yläpuolelle, esimerkiksi on yksi tuttu jonka äiti kuoli hänen ollessaan 9v., kun joku kertoo menettäneensä isänsä ollessaan 26v niin tämä toinen vaan tokaisee että eihän tuo ole mitään, minäpä olinkin vasta 9v. Joskus sitä vaan miettii, että mitrn tuollaisen ihmisen ajatusmaailma toimii, ihan kuin vanhemman menettäminen olisi joku kilpailu.

Ehkä vika onkin siinä hänen käytöksessään.

Just semmonen tunteettomuus.

On hyvin vaikea ottaa osaa toisen suruun, kun ei tiedä mikä loukkaa ja mikä ei. Sitten jos ei sano mitään, niin sekin on väärin.

Eipä oikeastaan ärsytä mikään. Ihmisiä on erilaisia, erilaisin kokemuksin ja aivoin, joskus suusta tulee typeriä juttuja, niin itselläkin. Tässä kohtaa ei ärsytä oikeastaan mikään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika typerää yrittää nostaa omaa kokemusta toisten kokemusten yläpuolelle, esimerkiksi on yksi tuttu jonka äiti kuoli hänen ollessaan 9v., kun joku kertoo menettäneensä isänsä ollessaan 26v niin tämä toinen vaan tokaisee että eihän tuo ole mitään, minäpä olinkin vasta 9v. Joskus sitä vaan miettii, että mitrn tuollaisen ihmisen ajatusmaailma toimii, ihan kuin vanhemman menettäminen olisi joku kilpailu.

Tämä kertoo vaan siitä että se jolta vanhempi on kuollut 9-vuotiaana ei varmaan ole vielä käsitellyt asiaa eikä ole sinut sen kanssa.

Tuttuni menetti puolisonsa äkillisesti, hänelle ei mikään lähestymistapa tai se mitä sanotaan ole oikea tapa. Hän on aina olut hirveä valittaja ja kaikkea kokoajan arvosteleva. Jos tutut tuo kukkia (niinkun hyvä tapa kuuluu) niin häntä ärsyttää siinä joku, kukat on vääränlaisia tai niitä on liikaa, kuka ei tullut hautajaisiin ja miksi, kuka tuli hautajaisiin ja miksi, kuka ei lahjoittanut rahaa, tai miksi näin vähän ja "sekään xxx ei ole ottanut mitään yhteyttä" mutta kun häntä yrittää tavata ja osoittaa suruvalitteluita tai vaan lohduttaa ja kysyä vointia hänellä ei ole koskaan aikaa tai aina on joku muu juttu just sillon. Välttämättä ei vastaa edes viestiin.  Toisaalta häntä ärsyttää jatkuvat viestit, puhelit joihin ei jaksa edes vastata ja voivottelut ja kyselijät ja halaajat ja ihan sama mitä sanoo niin siinä on jotain väärää, kaikki ärsyttää, mutta jos ei sano mitään on tunnekylmä eikä välitä ja haukkuu ympäri kyliä....

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään, jotkut tosin ovat herkempiä ja luulevat olevansa uuhh niin kovia kokeneita jos ovat vaikka menettäneet vanhempansa. Lähinnä huvittaa moinen uhoilu.

Kova elämäm koulu