Ystävä korvasi minut toisella ystävällä - miten ystävyyden loppumisen kivusta pääsee yli?

Miten ne välit siis menivät poikki? Jos ne ovat "kokonaan poikki", niin oletan, että oli jotain suurempaa riitaa? Oliko tämä ennen vai jälkeen uuden ystävyyden?

Yleensä ihmissuhteissa on muutoksen merkkejä aika pitkäänkin, mutta jos niitä ei huomaa tai ei halua huomata voi tuntua kuin joku häviäisi nopeastikin. On siksi vaikea antaa neuvoa, missä aikuinen ystävä hylkää aikuisen ystävänsä ja kun ei tiedä teidän tilannetta kokonaisuudessaan. Ystäväsi käytös sopisi enemmän ala-asteikäisille, jolloin ystävä vaihtui lähes päivittäin. Aikuisena ystävää ei hylätä, mutta välit voivat viiletä ja mitään asiaa ei oikeastaan enää ole kummallakaan toisilleen. Mitään draamaa ei pitäisi olla ja asiat pitäisi edes valkoisella valheella selittää. Jos siis kyse oikeasti oli ystävyydestä.
Menetys on paljonkin kipua, surua, kaipuuta ja turvallisuuden menetystä. Ystävyys voi antaa elämälle tarkoitusta, toinen on läsnä eri tilanteissa ja asioiden jakamine nkeskenään tosi tärkeää. KUn se kaikki päättyy kuin seinään on se taatusti hirveä tunne. Yhtäkkiä arjesta puuttuu paljon ja myös rutiinit, mitä läheisen ystävän kanssa on muodostunut. Kyllähän  se tyhjää on ilman sitä kaikkea.
Koska menetys on tunteena niin suuri siitä kannattaisi kirjoittaa, keskustella jonkun luotettavan läheisen kanssa, soittaa kriisipuhelimeen,  lukea aiheeseen liittyviä blogeja/kirjoja tai jos olisi podcasteja. Aika auttaa, mutta myös sinä itse käsittelemällä suruasi. Kirjoita vaikka ystävällesi kirje, mutta ei hänelle luettavaksi, ja kerro kaikki miltä nyt tuntuu.

Mulle on käynyt vähän sama. Se, että ystävyyssuhde päättyi yllättäen ilman mitään meidän keskeistä draamaa tai mitään hiertämistä. Se tuntuu ihan järkyttävän pahalta ja ymmärrän ne liitännäisvaikutukset kans, esim. luottamuksen menetys yleisemminkin ja kyynistyminen, jotka ainakin itsessäni tunnistin.

Aika auttaa vähän, niin että ajan kuluessa se tapahtuma ei enää ole tuore ja voit selkeämmin alkaa ajatella, että miksi edes tuollaisen ystävä haluaisit olla. Siis ihan oikeasti. En itsekään haluaisi olla sellaisen ystävä, joka kykenee heivaamaan toisen mäkeen noin vaan!

Ajattele kans, et onneks se tapahtui nyt eikä vielä vaikka 10 v myöhemmin, oisit tuhlannut hänen kanssaan aikaa silloin vielä kauemmin.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä löytää ystävyytesi arvoinen/arvoisia uusia ihmisiä elämääsi. Itse oon ajatellut, että jossain vaiheessa tutustumista kävisin yllätyslemppaamisen ihan kokemuksena läpi tyyliin että tällaisen oon kokenut ja katsoisin miten se toinen siihen reagoi ja vastaa. Sekin varmaan jotain siitä ihmisestä kertoo, ettei samaan miinaan ainakaan toista kertaa astu. 
Jaksamista!

Tämmöinen ei ole ystävä, kuka va7htaa ystäviä kun kenkiä. Sinä olit ystävällinen ja ystävä, hän ei. Ei kannata surra narsistia. Hän siksi näin tekikin, että saisi sinulta energiaa. Tämmöinen ei ole ystävä. Nyt näit, ymmärsit, että hän vedätti sinya ja olit hänelle manipuloinnin kohde. Etsi uusi ystävä ja älä millään näyttä hänelle, että kärsit häneen takiaa. Ja oikeasti ei kannattakin jäädä kärsimän. Olet enemmän väärti. Ehkä löydät todellisen ystävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen, että pääsit narsistista eroon. Sellaiset eivät ole oikeita ystäviä. Sinä et antanut hänelle kumarruksia, etkä ollut hänelle hyödyksi, joten hän iski kyntensä kiinni uuteen uhriin. Etsi uusi parempi kaveri tilalle.

No johan teit äkkiä diagnoosin. Eihän vika voi olla muussa, entä jos tämä ystävä tulee paremmin toimeen tämän uuden ihmisen kanssa. 

Kuule, on niin elämänkokeneitä ihmisiä, ketkä osaavatt päättää jo ensimmäisistä vihjeistä. Koska narsistien käytös on aina ja kaikkialla samanlainen, riippumata sukupuolesta. Ja kenellä on paljon ollut tekemistä narsistien kanssa, ne tunnistavat jo alkumetreistä, mistä ja kenestä  on kyse.

Minkä ikäinen aloittaja on ?

Esitin kaksi ystävääni toisilleen. Nyt he ovat hyviä ystäviä ja minä jäin ulos. Näin voi käydä.

Minunkin ystäväni hylkäsi minut kun olin sairaana. Hän sanoi, että olit ärsyttävä silloin. Kun toivuin ja elämä alkoi taas voittaa hän tuli muina naisina takaisin, että voitaisiinko taas olla ystäviä, että ei heitetä 20 vuoden ystävyyttä hukkaan. Sanotaan, että sairaus on ystävyyden mitta. Hän ei varmaankaan kuvitellut että koskaan toipuisin. En ottanut häntä enää takaisin, koska ystävä ei voi olla vain silloin kun menee hyvin ja kun olin itse ollut aina hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa. Mutta hänellä kuulosti olevan aina vaikeampaa. Silloinkin kun makasin sairaalassa letkuissa oli hän se kenellä oli vaikeinta. Ymmärsin, että ystävä olikin todella itsekäs ja halusi vain omaa hyötyä omilla ehdoillaan. Se sattui silloin kun ystävät hylkäsivät kun olisin heitä eniten tarvinnut, mutta toisaalta pääsin samalla eroon ihmisistä, jotka eivät olleet todellisia ystäviä. Eipä minunkaan tarvi heitä mennä tapaamaan sairasvuotelleen kun se aika heillä koittaa. Vaalin hyviä muistoja, mutta en voi antaa anteeksi tuota, että ollaan ystäviä vain kun se itseä hyödyttää eniten. 

Minun ystäväni teki minulle tempun ,jota en voi koskaan unohtaa  mutta onneksi se ei määritellyt omaa elämääni jatkossa..Olimme porukalla poikakaverini ja muutaman muun kaverin kanssa erään bändin keikalla.Yhtäkkiä huomasin ,että olin yksin katsomassa showta.

Lähdin etsimään ystävääni,poikakaverin piti olla kavereineen tupakalla.

Itse en polta,mutta menin ulko- ovelle käymään.Oli kuin minua olisi lyöty päin näköä kun näin ystäväni ja poikakaverini suutelemassa .

En kertonut ,että mitä olin nähnyt kun he palasivat sisälle.

Poikaystäväni jätti minut tekstiviestillä seuraavana päivänä ja alkoi seurustella ex-ystäväni kanssa.

He seurustelevat vain muutaman viikon jonka jälkeen tämä exä alkoi soitella ja anella anteeksi.

Olen nyt 65- vuotias.Muistan tuon ihan selkeästi vieläkin,kuinka pettynyt ja ahdistunut olin.

Minulle kyllä kävi hyvin.Löysin ihan miehen,sain lapsia ja lapsenlapsia..edelleen olemme onnellisia.

Tyttö kaverini ei ole ollut pitkissä suhteissa koskaan Asuu yksin.Ystövyyttä ei ole ollut tuon jälkeen enkä edes ole halunnut mitään yhteyttä.Hän kyllä yritti myöhemmin soitella.

Tämä ex-poikakaveri alkoholisoitui,jäi työttömäksi ja syrjäytyi.Kuulin hänen menehtyneen pari vuotta sitten.
 

Korjaus..sain kirjeen,jossa minut jätettiin.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemalla sen kivun. Suremalla. Tietoisesti. Ja sitten päästää irti kerta toisensa jälkeen. Lopulta ei enää kiinnosta.

Kyllä, juuri näin. Ystävä hylkäsi minut 22 vuotta sitten, enää ei satu, vaikka kauan sattui. Nykyään pidän sitä vain yhtenä kokemuksena elämäni kulussa. 

Yksi ystäväkseni luulemani ihminen alkoikin kaveerata erään kiusaajan kanssa. Selviän kyllä, tuntuu vain kummalliselta, että miksi tuo toinen on (muka) niin paljon parempaa seuraa. Toisaalta tuo ystävä ei ole yhtä herkkä kuin minä eikä ehkä stressaannu, kun tuo toinen raivoaa taas jostakin.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin ystäväni hylkäsi minut kun olin sairaana. Hän sanoi, että olit ärsyttävä silloin. Kun toivuin ja elämä alkoi taas voittaa hän tuli muina naisina takaisin, että voitaisiinko taas olla ystäviä, että ei heitetä 20 vuoden ystävyyttä hukkaan. Sanotaan, että sairaus on ystävyyden mitta. Hän ei varmaankaan kuvitellut että koskaan toipuisin. En ottanut häntä enää takaisin, koska ystävä ei voi olla vain silloin kun menee hyvin ja kun olin itse ollut aina hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa. Mutta hänellä kuulosti olevan aina vaikeampaa. Silloinkin kun makasin sairaalassa letkuissa oli hän se kenellä oli vaikeinta. Ymmärsin, että ystävä olikin todella itsekäs ja halusi vain omaa hyötyä omilla ehdoillaan. Se sattui silloin kun ystävät hylkäsivät kun olisin heitä eniten tarvinnut, mutta toisaalta pääsin samalla eroon ihmisistä, jotka eivät olleet todellisia ystäviä. Eipä minunkaan tarvi heitä mennä tapaamaan sairasvuotelleen kun se aika heillä koittaa. Vaalin hyviä muistoja, mutta en voi antaa anteeksi tuota, että ollaan ystäviä vain kun se itseä hyödyttää eniten. 

Mulla on luultavasti katkennut pitkäaikainen ystävyys ystäväni sairauden aiheuttaman sanallisen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Tuin ja kuuntelin, yritin olla läsnä niin paljon kuin mahdollista. Ymmärrän mistä kiukku ja viha kumpuaa, mutta en enää jaksanut jatkvasti olla sen purkamisen kohteena. Onneksi hänellä on paljon ystäviä niin tukea varmasti riittää jatkossakin. Hän suuttui asiata joaei mennyt kuten halusi, tilanne oli kuin ala-aste ikäisen kiukuttelua, yhteys loppui seinään. 

Tämä oli ensimmäinen kerta kun päätin etten ole aina se "fiksumpi" joka tulee vastaan vaikka en mitään väärää olekaan tehnyt. (Pystyn myöntämään virheeni, mutta nyt sellaista tilannetta ei ollut, eräs asia ei vain mennyt kuten hän halusi). 

Olen surullinen, tottakai, mutta ei se että sairastaa, oikeuta kohtelemaan toisia ihan miten vaan. Hän tietää että toivon hänelle pelkästään hyvää.

Minulla on muutamia hyviä ystäviä, kohtelen heitä hyvin ja he minua. Ilmeisesti ne kenellä paras ystävä vaihtuu sesongin mukaan, ei ole tarvetta samalla tavalla pitää huolta ja vaalia ystävyyttä vaan tilanne muuttuu tuulen mukana.