Ystävä korvasi minut toisella ystävällä - miten ystävyyden loppumisen kivusta pääsee yli?

Miten ne välit siis menivät poikki? Jos ne ovat "kokonaan poikki", niin oletan, että oli jotain suurempaa riitaa? Oliko tämä ennen vai jälkeen uuden ystävyyden?

Yleensä ihmissuhteissa on muutoksen merkkejä aika pitkäänkin, mutta jos niitä ei huomaa tai ei halua huomata voi tuntua kuin joku häviäisi nopeastikin. On siksi vaikea antaa neuvoa, missä aikuinen ystävä hylkää aikuisen ystävänsä ja kun ei tiedä teidän tilannetta kokonaisuudessaan. Ystäväsi käytös sopisi enemmän ala-asteikäisille, jolloin ystävä vaihtui lähes päivittäin. Aikuisena ystävää ei hylätä, mutta välit voivat viiletä ja mitään asiaa ei oikeastaan enää ole kummallakaan toisilleen. Mitään draamaa ei pitäisi olla ja asiat pitäisi edes valkoisella valheella selittää. Jos siis kyse oikeasti oli ystävyydestä.
Menetys on paljonkin kipua, surua, kaipuuta ja turvallisuuden menetystä. Ystävyys voi antaa elämälle tarkoitusta, toinen on läsnä eri tilanteissa ja asioiden jakamine nkeskenään tosi tärkeää. KUn se kaikki päättyy kuin seinään on se taatusti hirveä tunne. Yhtäkkiä arjesta puuttuu paljon ja myös rutiinit, mitä läheisen ystävän kanssa on muodostunut. Kyllähän  se tyhjää on ilman sitä kaikkea.
Koska menetys on tunteena niin suuri siitä kannattaisi kirjoittaa, keskustella jonkun luotettavan läheisen kanssa, soittaa kriisipuhelimeen,  lukea aiheeseen liittyviä blogeja/kirjoja tai jos olisi podcasteja. Aika auttaa, mutta myös sinä itse käsittelemällä suruasi. Kirjoita vaikka ystävällesi kirje, mutta ei hänelle luettavaksi, ja kerro kaikki miltä nyt tuntuu.

Mulle on käynyt vähän sama. Se, että ystävyyssuhde päättyi yllättäen ilman mitään meidän keskeistä draamaa tai mitään hiertämistä. Se tuntuu ihan järkyttävän pahalta ja ymmärrän ne liitännäisvaikutukset kans, esim. luottamuksen menetys yleisemminkin ja kyynistyminen, jotka ainakin itsessäni tunnistin.

Aika auttaa vähän, niin että ajan kuluessa se tapahtuma ei enää ole tuore ja voit selkeämmin alkaa ajatella, että miksi edes tuollaisen ystävä haluaisit olla. Siis ihan oikeasti. En itsekään haluaisi olla sellaisen ystävä, joka kykenee heivaamaan toisen mäkeen noin vaan!

Ajattele kans, et onneks se tapahtui nyt eikä vielä vaikka 10 v myöhemmin, oisit tuhlannut hänen kanssaan aikaa silloin vielä kauemmin.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä löytää ystävyytesi arvoinen/arvoisia uusia ihmisiä elämääsi. Itse oon ajatellut, että jossain vaiheessa tutustumista kävisin yllätyslemppaamisen ihan kokemuksena läpi tyyliin että tällaisen oon kokenut ja katsoisin miten se toinen siihen reagoi ja vastaa. Sekin varmaan jotain siitä ihmisestä kertoo, ettei samaan miinaan ainakaan toista kertaa astu. 
Jaksamista!

Tämmöinen ei ole ystävä, kuka va7htaa ystäviä kun kenkiä. Sinä olit ystävällinen ja ystävä, hän ei. Ei kannata surra narsistia. Hän siksi näin tekikin, että saisi sinulta energiaa. Tämmöinen ei ole ystävä. Nyt näit, ymmärsit, että hän vedätti sinya ja olit hänelle manipuloinnin kohde. Etsi uusi ystävä ja älä millään näyttä hänelle, että kärsit häneen takiaa. Ja oikeasti ei kannattakin jäädä kärsimän. Olet enemmän väärti. Ehkä löydät todellisen ystävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen, että pääsit narsistista eroon. Sellaiset eivät ole oikeita ystäviä. Sinä et antanut hänelle kumarruksia, etkä ollut hänelle hyödyksi, joten hän iski kyntensä kiinni uuteen uhriin. Etsi uusi parempi kaveri tilalle.

No johan teit äkkiä diagnoosin. Eihän vika voi olla muussa, entä jos tämä ystävä tulee paremmin toimeen tämän uuden ihmisen kanssa. 

Kuule, on niin elämänkokeneitä ihmisiä, ketkä osaavatt päättää jo ensimmäisistä vihjeistä. Koska narsistien käytös on aina ja kaikkialla samanlainen, riippumata sukupuolesta. Ja kenellä on paljon ollut tekemistä narsistien kanssa, ne tunnistavat jo alkumetreistä, mistä ja kenestä  on kyse.

Minkä ikäinen aloittaja on ?

Esitin kaksi ystävääni toisilleen. Nyt he ovat hyviä ystäviä ja minä jäin ulos. Näin voi käydä.

Minunkin ystäväni hylkäsi minut kun olin sairaana. Hän sanoi, että olit ärsyttävä silloin. Kun toivuin ja elämä alkoi taas voittaa hän tuli muina naisina takaisin, että voitaisiinko taas olla ystäviä, että ei heitetä 20 vuoden ystävyyttä hukkaan. Sanotaan, että sairaus on ystävyyden mitta. Hän ei varmaankaan kuvitellut että koskaan toipuisin. En ottanut häntä enää takaisin, koska ystävä ei voi olla vain silloin kun menee hyvin ja kun olin itse ollut aina hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa. Mutta hänellä kuulosti olevan aina vaikeampaa. Silloinkin kun makasin sairaalassa letkuissa oli hän se kenellä oli vaikeinta. Ymmärsin, että ystävä olikin todella itsekäs ja halusi vain omaa hyötyä omilla ehdoillaan. Se sattui silloin kun ystävät hylkäsivät kun olisin heitä eniten tarvinnut, mutta toisaalta pääsin samalla eroon ihmisistä, jotka eivät olleet todellisia ystäviä. Eipä minunkaan tarvi heitä mennä tapaamaan sairasvuotelleen kun se aika heillä koittaa. Vaalin hyviä muistoja, mutta en voi antaa anteeksi tuota, että ollaan ystäviä vain kun se itseä hyödyttää eniten.