Lopetetaan puhuminen maahanmuuttajista yhtenä ryhmänä
Ei pitäisi niputtaa yhteen kaikkia eri maista kotoisin olevia ihmisiä. Jos halutaan puhua joistakin tukiin tai kulttureihin liittyvistä ongelmista, niin puhutaan mieluummin vaikka asioiden oikeilla nimillä ja kerrotaan reilusti mihin ryhmään tuo liittyy, esimerkiksi somalialaisista tai irakilaisista.
Minä olen sitä mieltä, että vaikka ongelmiakin on, niin Suomessa on kuitenkin oikeasti myös väestön vanhenemisongelmakin, eikä lapsia synny enää entiseen tahtiin. On hyvä, jos tänne tulee ahkeria ihmisiä töitä tekemään ja veroja maksamaan, esimerkiksi filippiiniläisiä hoitajia tai turkkilaisia pizzayrittäjiä.
Yhtä laillahan suomalaisiakin asuu monessa maassa, yleensä työn perässä ja osa myös paremman elintason perässä.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Sehän noissa on juuri se ongelma kun ei ne tule tänne tekemään töitä eikä maksamaan veroja vaan tulee elämään sosiaaliturvalla koska vihervasemmiston naiset sen mahdollistaa jonka jälkeen ne tuo vielä koko sukunsa suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Esimerkiksi somalit ne ei vielä kolmannessakaan sukupolvessa ole integroitunut suomeen eikä tee töitä eikä mitään muutakaan hyödyllystä vaan loisii sosiaaliturvalla ja syyttää suomalaisia rasistiksi jos suomalaiset ei maksa näille yleellistå elämää
Vihervasemmiston naisilla ei ole käytännössä MITÄÄN valtaa Suomen tai maailman asioihin, joten lähinnä omaa typeryyttäsi mainostat, jos tuollaista kuvittelet.
Kaikenlaisia harhaisia sitä onkin.. Jos mitään liikkuisi päässä, tajuaisit itsekin minuutissa miten virheellinen ajatuksesi on.
"Esimerkiksi italialaisista pizzerioista tai Kotipizzasta."
Olisipa italialaisia Suomessa tekemässä pizzaa! Italialainen pizza on parasta.
Paluumuutto tai sukupuutto -siinä on Suomalaisten vaihtoehdot. Melkoiseen kuseen olemme itsemme järjestäneet kun olemme sallineet tänne kuulumattomien muukalaisten tulla maahamme.
On hedelmällisempää puhua haittamaa hanmuutosta, se on totta. Eiköhän jokainen myös tiedä mistä on kysekin.
Pitäisi selvitellä paremmin ennen kuin päästää Suomeen keitä tahansa. Paperit hukkuneet jonnekin mereen.... Just joo.
Vierailija kirjoitti:
On hedelmällisempää puhua haittamaa hanmuutosta, se on totta. Eiköhän jokainen myös tiedä mistä on kysekin.
Näin voisi tehdä. Puhua ihan suoraan, mikä osuus ma a hanmuutosta on haitallista, mikä osuus on hyödyllistä ja mikä osuus vähän siinä rajoilla. Lisäksi voisi kertoa, mitkä kansallisuudet edustavat mitäkin kategoriaa.
Se on selvää, että yksilöillä on eroa, mutta se ei käy päinsä, että vaietaan totuuksista ja todetaan vain tämän olevan yksilöiden ongelma. Ei. Tämä on systemaattinen ongelma, jossa juurisyitä ei saada korjattua, jos faktoja ei lyödä tiskiin rehellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän noissa on juuri se ongelma kun ei ne tule tänne tekemään töitä eikä maksamaan veroja vaan tulee elämään sosiaaliturvalla koska vihervasemmiston naiset sen mahdollistaa jonka jälkeen ne tuo vielä koko sukunsa suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Esimerkiksi somalit ne ei vielä kolmannessakaan sukupolvessa ole integroitunut suomeen eikä tee töitä eikä mitään muutakaan hyödyllystä vaan loisii sosiaaliturvalla ja syyttää suomalaisia rasistiksi jos suomalaiset ei maksa näille yleellistå elämää
Vihervasemmiston naisilla ei ole käytännössä MITÄÄN valtaa Suomen tai maailman asioihin, joten lähinnä omaa typeryyttäsi mainostat, jos tuollaista kuvittelet.
Kaikenlaisia harhaisia sitä onkin.. Jos mitään liikkuisi päässä, tajuaisit itsekin minuutissa miten virheellinen ajatuksesi on.
Teillä on unelma kuitenkin.
Lopetetaan? Miksi? Koska vasemmistolaiset käskee?
Sorry, muutta Suomessa on sananvapaus. Ja me puhutaan muslimeista ja nee... afrikkalaisista.
N25
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan ei pitäisi nimitellä ketään jätesäkeiksi. Siitä voisi vaikka lähteä.
Sitähän nuo ovat.Voisi lähteä siitä että maassa eletään maan tavalla mutta nuo eivät näytä sitä tajuavan.
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan? Miksi? Koska vasemmistolaiset käskee?
Sorry, muutta Suomessa on sananvapaus. Ja me puhutaan muslimeista ja nee... afrikkalaisista.
N25
BASED!
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan ei pitäisi nimitellä ketään jätesäkeiksi. Siitä voisi vaikka lähteä.
Tai ihan vain kertoa musliminaisella olevan velvollisuus erottua alempiarvoisista ei-muslimeista naisista. Koraani kehottaa naista peittämään itsensä jotta häntä ei vahingoitettaisi (muslimimiesten taholta). Koraani viittaa tällä khimariin ja jilbabiin eli täyskaavutukseen jossa vartalon muotoja ei näe.
Muuttajat on tosiaan siitä ihmeellisiä että he eivät vanhene ja etenkin arabimiehet lisääntyvät ilmeisesti keskenään.
Lääkieteellisiä ihmeitä.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja sitten pitää muistaa sekin, että osa irakilaisista, kurdeista ja somaleistakin on ok.
Ei ole reilua tavallisia perus hyväntahtoisia ihmisiä kohtaan, jos heidät leimataan esim. sen vuoksi, että heidän kulttuuristaan miehistä vaikkapa 35% on naisia vihaaaavia, väkivaltaisiiaa saastaisiiaaa raiskareiita, murrrhaajia ja täysin turhia ja vahingollisia ilman tuhlaajia, kun taas meidän kulttuurista miehistä ehkä 5% on tuollaisia.
Kaikki he ovat omiensa puolella vai oletteko kuulleet yhdenkään somalin, irakilaisen tai muun arabin, afgaanin julkisuudessa pahoitelleen omiensa jatkuvia rikoksia kantissuomalaisia kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Sehän noissa on juuri se ongelma kun ei ne tule tänne tekemään töitä eikä maksamaan veroja vaan tulee elämään sosiaaliturvalla koska vihervasemmiston naiset sen mahdollistaa jonka jälkeen ne tuo vielä koko sukunsa suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Esimerkiksi somalit ne ei vielä kolmannessakaan sukupolvessa ole integroitunut suomeen eikä tee töitä eikä mitään muutakaan hyödyllystä vaan loisii sosiaaliturvalla ja syyttää suomalaisia rasistiksi jos suomalaiset ei maksa näille yleellistå elämää
Juuri tänään menin Uberilla ja oli somalikuski. Tosi harvoin tulee vastaan suomalaisia kuskeja. Miksei suomalaisille kelpaa duuni?

Kukaan ei halua samaan työpaikkaan heidän kanssaan kuuntelemaan mm. solvauksia, huo*ittelua, jopa pahoinpitelyjä. Yle haastatteli taannoin suomalaista oikeudenkäyntiä odottavaa naistaksikuskia jonka muslimikuljettaja pahoinpiteli Heksingin rautatieaseman taksitolpalla pari vuotta sitten sillä miehen näkemyksen mukaan vieraiden miesten joukossa töitä tekevä nainen on prostituoitu. Sen lisäksi ko. kuljettajat tappelevat ja riitelevät keskenäänkin aivan kuten alkeellisissa klaaniyhteisöissä on tapana.
En tiedä ketään, ketä haittaisi japanilainen yliopisto -opiskelija.
Niinhän me yritämmekin mutta vihervassarit vaatii että laiskat soliaaliturvalla elävät muslimit ja somalit on niputettava samaan kastiin ahkerien työtätekevien aasialaisten ja länsimaalaisten kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän noissa on juuri se ongelma kun ei ne tule tänne tekemään töitä eikä maksamaan veroja vaan tulee elämään sosiaaliturvalla koska vihervasemmiston naiset sen mahdollistaa jonka jälkeen ne tuo vielä koko sukunsa suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Esimerkiksi somalit ne ei vielä kolmannessakaan sukupolvessa ole integroitunut suomeen eikä tee töitä eikä mitään muutakaan hyödyllystä vaan loisii sosiaaliturvalla ja syyttää suomalaisia rasistiksi jos suomalaiset ei maksa näille yleellistå elämää
Juuri tänään menin Uberilla ja oli somalikuski. Tosi harvoin tulee vastaan suomalaisia kuskeja. Miksei suomalaisille kelpaa duuni?
Kukaan ei halua samaan työpaikkaan heidän kanssaan kuuntelemaan mm. solvauksia, huo*ittelua, jopa pahoinpitelyjä. Yle haastatteli taannoin suomalaista oikeudenkäyntiä odottavaa naistaksikuskia jonka muslimikuljettaja pahoinpiteli Heksingin rautatieaseman taksitolpalla pari vuotta sitten sillä miehen näkemyksen mukaan vieraiden miesten joukossa töitä tekevä nainen on prostituoitu. Sen lisäksi ko. kuljettajat tappelevat ja riitelevät keskenäänkin aivan kuten alkeellisissa klaaniyhteisöissä on tapana.
Olipahan taas suomalainen selitys. Missä ulottuvuudessa uber-kuskit kököttävät taksitolpalla? Tuo on harvoja duuneja, jossa saa tehdä hommia ihan yksin ja omien aikataulujen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Mitä hyötyä on afgaaneista, somaleista tai irakeista? Mahtaako yksikään maksaa enempää veroja kuin mitä saa tukia?