Lopetetaan puhuminen maahanmuuttajista yhtenä ryhmänä
Ei pitäisi niputtaa yhteen kaikkia eri maista kotoisin olevia ihmisiä. Jos halutaan puhua joistakin tukiin tai kulttureihin liittyvistä ongelmista, niin puhutaan mieluummin vaikka asioiden oikeilla nimillä ja kerrotaan reilusti mihin ryhmään tuo liittyy, esimerkiksi somalialaisista tai irakilaisista.
Minä olen sitä mieltä, että vaikka ongelmiakin on, niin Suomessa on kuitenkin oikeasti myös väestön vanhenemisongelmakin, eikä lapsia synny enää entiseen tahtiin. On hyvä, jos tänne tulee ahkeria ihmisiä töitä tekemään ja veroja maksamaan, esimerkiksi filippiiniläisiä hoitajia tai turkkilaisia pizzayrittäjiä.
Yhtä laillahan suomalaisiakin asuu monessa maassa, yleensä työn perässä ja osa myös paremman elintason perässä.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Niin.
Ehkä yksi syy on ettei suomalaiset tee enää niin paljon lapsia. On korkea verotus.
Ja korkea verotus taas on seurausta liian monista tukien saajista. Ja liian paljon tukia saavat ovat etupäässä työttömiä m. muuttajia.
Joten mitäköhän tässä pitäisi siis tehdä? Jotta suomalaiset tekisisivät jälleen enemmän lapsia.
Voitko yksilöidä tuota lausetta: "Ja liian paljon tukia saavat ovat etupäässä työttömiä m. muuttajia." - Siis aloituksella yritin juuri, ettei puhuttaisi kaikista maahanmuuttajista yhtenä ja samana ryhmänä, vaan ihan oikeasti sanottaisi, mitä tarkoitetaan. Tässäkin keskustelussa on tullut esille, että osa maahanmuuttajista työskentelee hyväpalkkaisissa ammateissa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Eikä tarvii edes veroja välttämättä maksaa, ratsioita kun tehty niin huomautettavaa löytyy melkein joka pizeeriasta, että semmoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan ei pitäisi nimitellä ketään jätesäkeiksi. Siitä voisi vaikka lähteä.
Ei niin, mutta samalla Suomeen sopivan asiallisen pukeutumisen voi jokainen somaliäiti aloittaa ihan itsestään.
Ne mustat kaavut eivät ole ok
Voi sanoa ihan suoraan, että ne mustat kaavut ovat Suomessa EPÄASIALLISIA.
Samaa mieltä. Eikä niissä mustissa kaavuissa kulkevat ainakaan mihinkään työhön pääse, siis jos ei kasvotkaan näy. Pitää suostua pukeutumaan niin, että pystyy työllistymään.
Hyvä huomio, tätä juuri ajoin takaa, että yksilöidään, että päästään oikeasti käsiksi ongelmiin, eikä vellota missään tunnetasolla. Eli onko ongelma siis että musliminaisista osa pukeutuu niqabiin? Jos se kielletään, niin ainakin yksi turvallisuuskysymys ratkeaa, ja ehkä se voi vähän vaikuttaa heidän työllistymiseenkin. Tuskin se silti työllistymistä kokonaan ratkaisee.
Ap.
EI KÄY !
Suomi suomalaisille, nousuun ja vieraat rikkaruhot ulos !
Musta suvaataan ainuastaan sinisenkanssa !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Eikä tarvii edes veroja välttämättä maksaa, ratsioita kun tehty niin huomautettavaa löytyy melkein joka pizeeriasta, että semmoista.
Jep, eli mitä ehdotat ratkaisuksi? Kielletään pizzeriat? Tiukennetaan valvontaa? Tiukennetaan rangaistuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaavuista on käyty kädenvääntöä jo jonkun aikaa Euroopassa.
Niqabin (kasvohunnun) käyttö on lailla kielletty kaikilla julkisilla paikoilla Ranskassa.
Ranska, on keskieurooppalainen sivistys- ja kulttuurimaa, josta meidän Suomalaisten, etenkin kaikkien inhottavien, sivistymättömien impivaaralais pe rsuttimien on käsketty ottaa oppia monessa asiassa.
Mutta nyt viimeaikoina kun meilläkin Suomessa on jotkut puhuneet kasvohuntujen kieltämisestä, niin heitä onkin syytetty sivistymättömiksi r asseiksi.
Whaaat????
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Kurdipizzeriasta.
Helsingin Sanomien verkkosivulla on nyt kaksi rai*skausjuttua. Toinen on vain tilaajille (tekijä ulkomaalainen), toinen on avoimesti luettavissa (tekijä suomalainen).
Vierailija kirjoitti:
Se on pirullinen tilanne sodan syttyessä, koska yksikään heistä ei aja Suomen etua.
Tarvitaan useita, monen hehtaarin pinta-alaltaan olevia internointi leirejä.
Vieläkös siellä Hennalan pelloilla oli tilaa?
Vierailija kirjoitti:
Eikö se olisi jo kok/sdp sama vetää ranteet auki?
Eikö olisi?
Ne hommaa aseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Eikä tarvii edes veroja välttämättä maksaa, ratsioita kun tehty niin huomautettavaa löytyy melkein joka pizeeriasta, että semmoista.
Jep, eli mitä ehdotat ratkaisuksi? Kielletään pizzeriat? Tiukennetaan valvontaa? Tiukennetaan rangaistuksia?
Omaan maahansa kaikki rikolliset, kyllä me täällä pärjätään muutenkin.
Me vihervasemmistossa puhummekin kahdesta eri ryhmästä: maahanmuuttajista ja kantasuomalaisista. Emme niputa kaikkia samaan joukkoon, koska maahanmuuttajat loukkaantuisivat, jos heidät haukkuisi suomalaisiksi.
Niin ja sitten pitää muistaa sekin, että osa irakilaisista, kurdeista ja somaleistakin on ok.
Ei ole reilua tavallisia perus hyväntahtoisia ihmisiä kohtaan, jos heidät leimataan esim. sen vuoksi, että heidän kulttuuristaan miehistä vaikkapa 35% on naisia vihaaaavia, väkivaltaisiiaa saastaisiiaaa raiskareiita, murrrhaajia ja täysin turhia ja vahingollisia ilman tuhlaajia, kun taas meidän kulttuurista miehistä ehkä 5% on tuollaisia.
Niinno harvemmin jotkut itäaasialaiset tai länsieurooppalaiset on otsikoissa mistään negatiivisesta. Täällä asuva saksalainen insinööri on myös maahan muuttaja.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mistäs me muuten pizzaa ostettaisi, jos ei turkkilaisia olisi? Ovat ahkeria.
Esimerkiksi italialaisista pizzerioista tai Kotipizzasta.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomien verkkosivulla on nyt kaksi rai*skausjuttua. Toinen on vain tilaajille (tekijä ulkomaalainen), toinen on avoimesti luettavissa (tekijä suomalainen).
Se tilaajille oleva juttu ei ole "rai*skausjuttu" vaan käsittelee groomausta yleisesti, siinä on useampi tapauskuvaus ja lisäksi on haastateltu kahta asiantuntijaa. Avoimesti luettava juttu on uutinen annetusta tuomiosta.
Ukrainalaisetkin tulivat ilmaisen rahan perässä tänne peräpohjolaan muuta syytä ei ollut. Fiksummat menivät Saksaan tai Italiaan ilmaston vuoksi.
Jos ei näille työt kelpaa niin kotimatkalle hushus!
Todellakaan länsimaalaiset tai aasialaisetkaan mmuuttajat eivät ole yhtään sama juttu kuin nämä serkkuavioliittojen tuotokset lähi-idästä tai afrikan kehitysvammaiset.
Naisilta opittu tapa että niin kauan kaikki kunnes ei yksikään. Niin kauan kun yksikin maahanmuuttaja perseilee niin kaikki saa kantaa persilijän leiman
Eikö se olisi jo kok/sdp sama vetää ranteet auki?
Eikö olisi?