Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanpäin?

Vierailija kirjoitti:

En tosiaankaan. En mieti menneitä, jokainen sekuntti on historiaa. En omista esim. ensimmäistäkään valokuvaa yhtään mistään ihmisistä, tilaisuuksista jne., ei kiinnosta häät eikä hautajaiset, omat sitten ainoat johon pakkko osallistua,  mennyt on mennyttä ja olen elänyt täysillä tähän asti ja vielä niinkauan kun jalka nousee.

 

M59

Olet ihan Kunkku. Juuri noin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme nyt 51 v. ja elämä on nyt hyvää, mutta olemme kohdanneet nyt hiljattain myös isoja vastoinkäymisiä:

 

- molemmat lapset muuttivat vuoden sisällä pois

- hyvä ystävämme kuoli

- turbulensssia työelämässä eli uusia työpaikkoja ja kouluttautumista

 

Seesteistä tämä siis ei ole ollut ja surua on käsitelty. Elämä on rajallista.

Miten lasten kotoa pois muuttaminen on vastoinkäyminen? Sehän on osa luonnollista kiertokulkua.

Kyllä se surua aiheuttaa, kun omia lapsiaan rakastaa.

Parhaat vuodet ovat aina olleet tässä ja nyt. Elin upeaa elämää nuorempana ja elän upeaa elämää nyt. Erilaista, mutta täyttä elämää kuitenkin.

M55

Ehdottomasti fyysisellä tasolla parhaat vuodet ovat takanapäin. Pitää vaan hyväksyä ettei ole mikään teinivarsa. Mutta ei elämä ohitse ole, mutta enemmän sitä on takanapäin kuin edessäpäin. Jotenkin vierastan nykyajatusta ettei viisikymppinen ole vanha tai on joku kolmekymppinen. No ei ole fyysisellä tasolla millään tavalla eikä ulkonäöllisestikään. Se ei tarkoita ettei saisi elää tai olisi jo kuopattu, mutta kyllä oma ikänsä on ihmisen hyvä tiedostaa. Olen armoton realisti.

58-v ja harmittaa kovasti fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen. Ennen juoksin maratoneja, nyt lonkka huutaa hoosiannaa muutaman kilometrin lenkin jälkeen. Ja arvatenkin huonommaksi vaan menee.

Alan vihdoin viimein uskoa, että elämäni parhaat vuodet ovat takanapäin. Vielä viime  vuoden lopulla uskoin, ettei niin olisi, mutta viimeiset puoli vuotta on vienyt uskoni liki kaikkeen.

Terveyden puolesta kamalia vaihdevuosivaihoja ja kolotuksia. Lapsetkin muuttaneet pois tai muuttamassa. Työelämässäkin haasteita. 

Olen nelikymppinen ja mulla on jo nyt toi olo. Kaikenlaisia vaivoja on jo tullut, esivaihdevuodet, paino nousee vaikka miten yrittää treenata ja katsoa, mitä syö, mitään ei meinaa jaksaa. Myös omien vanhempien vanheneminen, ilmaantuneet muistiongelmat ja lähestyvä kuolema vähän surettaa. Ylipäätään jotenkin se toiveikkuus, mitä tunsi vielä kolmekymppisenä, on kadonnut. En tosin tiedä, johtuuko se myös siitä, minkälaisessa maailma on mennyt. Itse koen että parhaat vuoteni olivat suunnilleen siinä vähän päälle 30-vuotiaana. Silloin sitä ei vaan tajunnut, että tää on nyt as good as it gets. 

Raamatun mukaan elämän parhaat vuodet ovat vielä edessä, jos vain uskoa riittää.

Vierailija kirjoitti:

55 ja parhaat vuodet edessä. On terveyttä, kaikki asuntovelat sun muut maksettu eikä töissäkään tarvi enää käydä, kiitos ison perinnön. Mikäs tässä on ollessa.

Terveyttä, vai? Mistä sinä sen etukäteen tiedät?

Nyt on ihmisen parasta aikaa.

Tavallaan. Elämäni tähän asti parhaat vuodet olivat lapsuudesta noin 29 vuotiaaksi. Ihmisenä olen kasvanut erityisesti 40 vuotiaasta eteenpäin ja saanut ihan eri lailla itseluottamusta ja voin työyhteisössä tukea myös muita. Rakastan työtäni, työyhteisö on henkireikäni, todella tärkeä.  Mutta helppoja vuosia minulla ei ole ollut eikä välttämättä koskaan tule olemaan. Rakas nuorimmainen lapseni on vaikeasti vammainen, elän vauva/taaperoelämää teini-ikäisen kanssa. Elämäni suurin opettaja, opettanut nauttimaan arjen pienistä asioista. Liikumme paljon luonnossa. Minun ja miehen vanhemmat vanhenevat ja mietin miten saa tämän yhtälön toimimaan, kun pian tarvitsevat enemmän apua, on alkanut jo menemään siihen suuntaan, että roolit vaihtuvat. Kaksi isompaa lasta jo muuttaneet kotoa.  Lapset ja heidän elämänsä seuraaminen tuo elämäniloa. 

Jotenkin tuntuu päinvastoin että näin viisikymppisenä ihminen on parhaimmillaan.  Kroppa vielä jaksaa ja ajatus kulkee, turha hötkyily on jäänyt pois, taloustilanne on parempi kuin koskaan ja erityisiä huolenaiheita sun muita stressitekijöitä ei juurikaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa upeimmat vuodet oli 45-58v kaikin tavoin

n66v

Outoa.

Mitä paskaa sun elämä sit oli siihen asti ollut?

Vähän kaksijakoinen olotila. Toisaalta sellainen Zeniläinen tunne kun on saanut melkein kaikki mitä toivoikin. Toisaalta haluaisi vielä tehdä paljon uusia asioita mutta työt pilaavat hyvät harrastukset.

Voi kun olisi nykyinen elämänkokemus ja tietämys mutta kakskymppisen polvinivelet. Kelpaisi.

Vierailija kirjoitti:

En ajattele. Nyt 5-kymppisenä on aikaa itselle, kun lapsi on jo omillaan.

Samaa mieltä. Kun lisäksi on vielä hyvässä kunnossa ja on aikaa ja tässä vaiheessa elämää talouskin on tasapainossa, niin pystyy toteuttamaan haaveita. Tässä on vielä hyvällä onnella viitisentoista vuotta aikaa tehdä mitä haluaa. Huonolla onnella (sairastuminen tms.) ei ole, mutta sitä suuremmalla syyllä on syytä elää täysillä niin kauan kuin pystyy eikä jäädä suremaan sitä mitä on jättänyt taaksensa. 

Nythän se vasta kunnolla alkaa

-Lapset ovat jo muuttaneet kotoa. Toinen vaikeasti vammainen olin omaishoitaja

-Läheisiä vanhuksia kuollut -> olen saanut perintöä joilla voin elämää mukavasti

-Ero miehestä ja uusi suhde

En ajattele. En ole saanut elämässäni paljoa. Ei ole kumppania, lapsia, omaa kotia, juuri nyt ei edes työpaikkaa. Toivon vielä löytäväni rakkauden. Rakastavassa suhteessa eläisin parhaita vuosiani.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Elämäni tähän asti parhaat vuodet olivat lapsuudesta noin 29 vuotiaaksi. Ihmisenä olen kasvanut erityisesti 40 vuotiaasta eteenpäin ja saanut ihan eri lailla itseluottamusta ja voin työyhteisössä tukea myös muita. Rakastan työtäni, työyhteisö on henkireikäni, todella tärkeä.  Mutta helppoja vuosia minulla ei ole ollut eikä välttämättä koskaan tule olemaan. Rakas nuorimmainen lapseni on vaikeasti vammainen, elän vauva/taaperoelämää teini-ikäisen kanssa. Elämäni suurin opettaja, opettanut nauttimaan arjen pienistä asioista. Liikumme paljon luonnossa. Minun ja miehen vanhemmat vanhenevat ja mietin miten saa tämän yhtälön toimimaan, kun pian tarvitsevat enemmän apua, on alkanut jo menemään siihen suuntaan, että roolit vaihtuvat. Kaksi isompaa lasta jo muuttaneet kotoa.  Lapset ja heidän elämänsä seuraaminen tuo elämäniloa. 

Olet saanut töitä, miehen ja perheen, mutta sun mielestä lapsuus ja nuoruus oli sun parasta aikaa?