Lue keskustelun säännöt.
Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanpäin?
20.05.2026 |
Täytin eilen viisikymmentä vuotta. Äsken tuossa puolisolle totesin, että kyllähän se vähän tuntuu siltä, että elämän parhaat vuodet ovat takanapäin ja alamäki on alkanut. Syiksi tähän koen seuraavat:
-Lapset ovat jo muuttaneet kotoa (asuvat vieläpä 400 km päässä) eikä elämässä ole enää tätä merkityksellisyyden tunnetta
-Läheisiä vanhuksia kuolee jatkuvasti ja kohta heitä ei ole enää yhtään jäljellä
-Omat alkaneet vaihdevuodet muistuttavat jatkuvasti elämän rajallisuudesta ja myös ihan konkreettisesti aiheuttavat vaivoja
Miten muilla?
Kommentit (67)
Sama fiilis, toki alkanut jo lähes 10-vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa upeimmat vuodet oli 45-58v kaikin tavoin
n66v
Päinvastoin. Minulle tuli viidenkympin villitys. Aloin opiskella uutta, harrastaa kaikkea uutta liikunnallista, käydä mieheni kanssa kulttuuririennoissa ja festareilla, matkustella ym. Odotan innolla, että joskus saamme olla isovanhemmat. Meillä on monta lasta, joten aika hyvät mahdollisuudet. Nyt elämä tuntuu helpolta ja mukavalta.
En ajattele. Nyt 5-kymppisenä on aikaa itselle, kun lapsi on jo omillaan.
Mä elän elämäni parasta aikaa nyt 🤩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 49-vuotiaana ja nyt 59-vuotiaana voin sanoa edellisten 10 vuoden olleen elämäni parasta aikaa. Sairauteni takia työnteko ei enää onnistu, mutta muuten elämä sujuu melko mukavasti, kun stressi ja kiire on poissa. Ongelmia minulla oli siis lähinnä muistin ja keskittymiskyvyn kanssa töissä ollessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaankaan. En mieti menneitä, jokainen sekuntti on historiaa. En omista esim. ensimmäistäkään valokuvaa yhtään mistään ihmisistä, tilaisuuksista jne., ei kiinnosta häät eikä hautajaiset, omat sitten ainoat johon pakkko osallistua, mennyt on mennyttä ja olen elänyt täysillä tähän asti ja vielä niinkauan kun jalka nousee.
M59
Olemme nyt 51 v. ja elämä on nyt hyvää, mutta olemme kohdanneet nyt hiljattain myös isoja vastoinkäymisiä:
- molemmat lapset muuttivat vuoden sisällä pois
- hyvä ystävämme kuoli
- turbulensssia työelämässä eli uusia työpaikkoja ja kouluttautumista
Seesteistä tämä siis ei ole ollut ja surua on käsitelty. Elämä on rajallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 57 ja minun paras elämäni alkoi vasta jokin vuosi sitten. Sitä ennen joutui elämään vain muille ihmisille. Lapsille. Vanhemmille, aviomiehelle.
Piti vanheta, jotta oppi laittamaan omat rajansa ja sai elämän, joka on oma.
55 ja parhaat vuodet edessä. On terveyttä, kaikki asuntovelat sun muut maksettu eikä töissäkään tarvi enää käydä, kiitos ison perinnön. Mikäs tässä on ollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en koska parhaat vuoteni olivat ohi jo 33 vuotiaana kun sairastuin vuodeksi psykoosiin ja sen jälkeen alkoholisoiduin eikä ole koskaan ollut vaimoa eikä lapsia
toki nostan nyt 55 vuotiaana miehenä enemmän punttipenkistä kuin esim 33-45 vuotiaana, silloin sain vain 100 kg nyt 120 kg penkistä, vaikka olen juonut kaljaa n 20 vuotta enkä ole juurikaan urheillut sinä aikana.
tv Mooses
En. Kaikissa ikävaiheissa ja vuosikymmenissä on olleet omat hyvät puolensa. Ainoa mikä surettaa, on maailman tila nyt. Kunpa voisikin viedä itsensä viisikymppisenä 80- ja 90-luvuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme nyt 51 v. ja elämä on nyt hyvää, mutta olemme kohdanneet nyt hiljattain myös isoja vastoinkäymisiä:
- molemmat lapset muuttivat vuoden sisällä pois
- hyvä ystävämme kuoli
- turbulensssia työelämässä eli uusia työpaikkoja ja kouluttautumista
Seesteistä tämä siis ei ole ollut ja surua on käsitelty. Elämä on rajallista.
Miten lasten kotoa pois muuttaminen on vastoinkäyminen? Sehän on osa luonnollista kiertokulkua.
On, mutta hyvällä tavalla.
Näin 56-vuotiaana ajattelen jo, että "elämältä kaiken sain": hyvän lapsuuden, hienot opiskeluvuodet, rakkaan puolison elämänkumppaniksi, kaksi mainiota lasta (nyt jo omissa elämissään), hienon työuran, vaurautta ja vielä toistaiseksi terveyttäkin.
Mitä omista jo edesmenneistä vanhemmistani ja hiukan ympäriltäkin olen nähnyt, vanhuus tuo tullessaan heikkoutta, sairauksia, kipuja, menetyksiä ja surua. Ei ole näköpiirissä mitään erityistä, mitä vielä odottaisin. Isovanhemmuus, ehkä, jos sellainen kohdalle osuu, saattaa olla tällaista, mutta en sitä osaa enkä haluakaan erityisesti odotella.
Terveyden osalta en sanoisi eläväni parasta aikaa. Tietyt krooniset asiat vaikuttavat toimintakykyyni. Kaikissa ikävaiheissa on paljon hyvää ja nautin elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme nyt 51 v. ja elämä on nyt hyvää, mutta olemme kohdanneet nyt hiljattain myös isoja vastoinkäymisiä:
- molemmat lapset muuttivat vuoden sisällä pois
- hyvä ystävämme kuoli
- turbulensssia työelämässä eli uusia työpaikkoja ja kouluttautumista
Seesteistä tämä siis ei ole ollut ja surua on käsitelty. Elämä on rajallista.
Miten lasten kotoa pois muuttaminen on vastoinkäyminen? Sehän on osa luonnollista kiertokulkua.
Minäkin ihmettelen sitä. Jos lapset muuttavat pois, pitää olla iloinen, sillä he a) kykenevät normaaliin elämään b) pärjäävät itse.
Huonosti menee, jos lapset jäävät nurkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Fyysisesti elämän parhaat vuodet ovat takanapäin. Mutta vanheneminen on vapauttavaa pääkopan tasolla. Olisikin tiennyt samat asiat nuorena kuin nyt, niin elämä olisi ollut paljon helpompaa.
N58
Juuri näin. Mulla on elämäni parhaat vuodet nyt. Vapauden tunne, kun lakkaa koko ajan antamasta energiaansa muille ihmisille.
N57
Fyysisesti elämän parhaat vuodet ovat takanapäin. Mutta vanheneminen on vapauttavaa pääkopan tasolla. Olisikin tiennyt samat asiat nuorena kuin nyt, niin elämä olisi ollut paljon helpompaa.
N58