Kun toinen ei halua koiraa

Itselle lemmikit on elämäntapa enkä sitä piilottele. Minä ja vaihtuva kokoonpano lemmukkejä ollaan koko paketti. Koiria, kissoja, hevonen tai pari. Jos tällä hetkellä ei ole omaa hevosta niin vuoden päästä olen mukana kolmessa ravikimpassa ja vietän tallilla aika monta tuntia viikossa. Kissoja voi olla yksi tai viisi samoin koiria. Kun en ole tallilla olen treeneissä ja viikonloppuisin koira/kissanäyttelyissä. Mulle oikea mies haluaa harrastaa mun kanssa tai osaa viihdyttää itseään ilman mun järjestämää ohjelmaa.

Tyyppi joka alkaisi sanella mitä teen ja miten elämäni elän saa kengänkuvan ahteriinsa hyvin äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa punkkiaineet koirillenne !Punkkeja on hirveästi ympäri Suomea.. Niitä ei kukaan halua kotiinsa.

Ei ole joka puolella Suomea. Esimerkiksi meillä ei ole lainkaan. Asutaan Satakunnassa.

Meillä tämä tilanne. Ei kai sitä silloin voi koiraa ottaa kun toinen ei halua. Täytyy kunnioittaa toista eikä voi runnoa väkisin läpi asioita. Tai toki voisi erota, mutta en halua lemmikkiä niin paljon kuitenkaan. Ja onhan se tosi että koiran kanssa on pakko ulkoilla joka päivä monta kertaa. Mulle se tosin olisi vain hyvä, koska pakko on ainoa keino pitää itseni kunnossa. Ennen olin fyysisessä työssä ja siinä tuli liikunta. Puoliso ei halua lemmikkiä siksi että hänellä on koira ollut ja koki sen liian sitovana että esim. Krapulassa on pakko mennä lenkille. Ihan hyviä perusteluita mun mielestä nekin. 

Kaupungissamme on Paskabulevardi. Se on niin täynmä koiranpa...skaa että oksettaa.

Yääk. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä tilanne. Ei kai sitä silloin voi koiraa ottaa kun toinen ei halua. Täytyy kunnioittaa toista eikä voi runnoa väkisin läpi asioita. Tai toki voisi erota, mutta en halua lemmikkiä niin paljon kuitenkaan. Ja onhan se tosi että koiran kanssa on pakko ulkoilla joka päivä monta kertaa. Mulle se tosin olisi vain hyvä, koska pakko on ainoa keino pitää itseni kunnossa. Ennen olin fyysisessä työssä ja siinä tuli liikunta. Puoliso ei halua lemmikkiä siksi että hänellä on koira ollut ja koki sen liian sitovana että esim. Krapulassa on pakko mennä lenkille. Ihan hyviä perusteluita mun mielestä nekin. 

Olkoon se syy minä tahansa, niin jos eläin ei sovi elämäntilanteeseen tai ei sitä edes halua, silloin sitä ei hankita. Itse hylkäisin kyllä kumppanivalinnassa sekä koiraihmiset että krapuloita usein harrastavat. 

Vierailija kirjoitti:

Menin neuvotteluun erääseen toimistoon. Siellä oli  joku  toimistokoira, joka toi koko ajan jonkun pallon , jota piti heitellä ja sitten se rymisti perään ja toi uudelleen heitettäväksi. Oli asiasta hyvinkin vaativa.  Oli kiusallista asiakkaana, häiritsi keskittymistä. ” se nyt vaan on semmonen vieraille”, oli kommentti.. En pitänyt.

Jos olisi ollut uusi yhteistyökumppani, olisin lähtenyt pois. Jos pidempiaikainen kumppani, niin olisin tehnyt selväksi, että koira ei ole läsnä seuraavalla kerralla.

Doggystyle . Helpompaa ja halvempaa .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään haluaisi rakkia. Kamalia ovat.

Eikä kukaan haluaisi kaltaistasi junttia.

PSSSTT!! hahahhaha junttius ei ole koirasta kii!

Mieheni ja minä emme kumpikaan halua koiraa. Emme mene edes kylään koirallisiin taloihin. Kahvilat, joihin voi tulla koiran kanssa menevät myös boikottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hankkii koiran, sukulaiset joutuvat usein hoitamaan koiraa, koska omistajalla ei ole rahaa yksityiseen koiranhoitajaan, ja sukulaiset eivät kehtaa kieltäytyä. Koira on kotona 24/7/365-periaattella, joten jo ottovaiheessa voi unohtaa kaikki lomat ja päivää pitemmät reissut. Orjanakin voi olla hauskempaa. 

Kyllä meillä on sukulaisista löytynyt innokkaita koiranhoitajia. Maksamme hänelle/heille saman mitä hoitolassakin maksaisi (viimeksi 2vkon reissu 1200e+ruuat mukana), mutta hoitolaan emme vie. Outoa jos vastentahtoisesti ottavat hoitoon ja kuitenkin itse tarjoutuvat! Reissataan useamman kerran vuodessa ja nytkin on 2 perhettä "jonossa" eli kahdelle reissulle on koiran hoito jo varmistunut. Sitten kun tutuista ei enää löydy hoitajaa niin reissataan vain siten, että koira on mukana.

1200 euroa parista viikosta? Huh huh. Me ei ole saatu koiran hoidosta yhtään mitään. Ruoka on sentään annettu reissujen ajaksi.

Silloin hommataan kissa.

En suosittele koiraa, enkä kissaa kenellekään. 

Vie hirveesti aikaa, rahaa, eläinlääkärikulut, ruoat ym.

Kuitenkin ulkoilutettava ihan kunnon lenkkejä, että koiralla olisi hyvä elämä. 

Ja sitten se luopuminen siitä koirasta... 

Helpommalla pääsee ilman lemmikkejä. 

Tietysti, rakkaita ne on, mitkä tällä hetkellä on, mutta uusia en ota. 

Koira perheessä on elämäntapa. 

En inhoa enkä vihaa koiria, silti en halua niitä kotiini. Olen "koirallisille" kavereillenikin sanonut, että jos tulevat kylään niin jättävät koiran kotiin tai autoon. Jotkut lakkasivat käymästä, suurin osa ei. En ymmärrä miksi koira otetaan joka paikkaan mukaan, lähinnä ihmettelen ruokaravintoloita. Olen pari kertaa ollut lounaalla paikassa jossa jonkun koira haukkua louskutti. Ymmärrän, että koira on omistajalleen perheenjäsen mutta miksi he eivät ymmärrä että muille se ei sitä ole. Jos minulla olisi lemmikkinä vaikka laama niin olisiko ok raahata sitä mukanaan kauppaan, ravintolaan...?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä emme kumpikaan halua koiraa. Emme mene edes kylään koirallisiin taloihin. Kahvilat, joihin voi tulla koiran kanssa menevät myös boikottiin.

Mihin kahvilaan ei saa ottaa koiraa mukaan?

Ainakin täällä Helsingissä munkin seudulla ihan kaikkiin saa.

Jos olisi pakko allergisen koira hankkia, niin sitten se olisi posliinikoira. Suurin kustannus on sen hankinta. Ei hauku, eikä tarvitse lenkittää, ei tarvitse eläinlääkäreitä, ei tuhoa paikkoja, eikä sille tarvitse ruokia ja punkkipantoja hankkia. 

Eilen vierailin talossa, missä oli vieraillut koira. Heti iski kauhea aivastelukohtaus ja muutenkin epämukava olo, kun nenä ja silmät vuoti. Jotkut koiranomistajat olettaa, että ihmiset haluaa paijata heidän koiraansa. Joudun aina kertomaan, että en voi koskea koko koiraan, koska joutuisin heti lähtemään käsiäni pesemään. Suurin ongelma on se, kun niitä koiria kulkee taloyhtiön rappukäytävissä ja hississä. Koiran karvoja kaikkialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni parisuhteessa tulisi rajoittaa toista mahdollisimman vähän. Siksi en itse koe sellaista "en tykkää eläimen läsnäolosta, vaikka se ei ole vastuullani eikä maksa minulle mitään" riittävänä perusteena. Vähän sama kuin kieltäisi kumppania pelaamasta koneella koska ei tykkää katella pelaavaa kumppania. 

 

Aina saa toki erota, jos kokee, että lemmikittömyys on osa omaa identiteettiä eikä kumppanin lemmikin kanssa voi elää omaa elämäänsä.

Eihän siinä rajoiteta tarkoituksella kumppanin elämää, vaan hallitaan omaa. Lemmikki samassa taloudessa ikävä kyllä tuo mukanaan negatiivisia vaikutuksia vaikka siihen yrittäisi olla kiinnittämättä huomiota. Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä. Kissalla samat, paitsi että se ei haise. Karvastaa ja voi oksennella kuitenkin, ja jotkut terottavat kynsiään vääriin paikkoihin.

"Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä."

 

Se kumppanikin voi haista, sotkea ja metelöidä, lapsetkin haisevat, sotkevat ja metelöivät. Minun elämäni ei ainakaan keskity siihen että pyrkisin välttelemään likaa tai ääntä. Lian voi pestä ja ääntäkin maailmaan mahtuu. Tuntuisi aivan kammottavalta elää jossain hiljaisessa kiiltävän valkoisessa kodissa, jossa mihinkään ei saa koskea ettei vain koti kulu.

 

Elämässä pitää olla ääntä, elämää, rakkautta ja toimintaa. Eläimiä, sukua, ystäviä, aurinkoa, rapaa ja melua ja koirankarvoja. 

Olen onneksi päässyt vihdoinkin eroon kaltaisistasi naapureista! Ei rakkeja eikä vittumaisia naapureita; se ainut tupakoitsijakin kuoli keuhkosyöpään jo tammikuussa. Enää on vain lestadialainen taloyhtiön puheenjohtaja, joka huijaa muita osakkaita tuhansilla euroilla vuodessa, mutta kun muut ovat nynnyjä, en yksin voi asialle muuta kuin maksaa... 

Aloittaja taitaa olla lihava ja läski. Jos nainen on hoikka ja viehättävä niin kyllä mies koiran hankkii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin muslimimiehestä tämän takia. Seurustelimme ja hän piti koiria ällöttävinä, likaisina. Minä taas eläinrakas ja tästä "taudista" en ole parantunut. Nyt olen onnellinen. Kaksi koiraa, kultainen suomalainen tavallinen mies .... ja uusi koti hankinnassa.

Hyi vit tu annoit äh lä mil le

Etkö kuka etukäteen tiennyt, että muslimit pitävät koiria saastaisina?

Kerron kokemuksesta 15 v sekä kissan että koiran omistajina: Mies halusi kissan, tuli kaksi ja minä hoidin kaikki kissoihin liittyvät asiat. Meillä kun mies jotain haluaa se myös toteutuu. Ja sitten hän ihmetteli, miksi ruokin niitä, paapon niitä ja yritän hoitaa parhaani mukaan. Jos jonnekin lähdettiin, minun piti järjestää niille ruokinta ja hoito. Periaate oli se, että ei ne mitään tarvitse. Liikaa nytkin niille annat maitoa jne. Sitten tuli koira. En halunnut, mutta tuli kuitenkin. Senkään  hoito ei kuulemma vaatisi mitään. Vähän vastustin ja sanoin että oletko ajatellut kuinka sitä pitäisi ulkoiluttaa ja hoitaa paljon enemmän kuin kissoja. Miehellä oli utopistisia ajatuksia koiran pärjäämisestä. Koira oli mitä ihanin, älykäs ja herkkä olento, kiinnyin  siihen ihan valtavasti vaikka ensin vastustin. Tietysti sain vastata kaikesta - ulkoilusta, ruokkimisesta, lääkärikäynneistä ja turkin hoidosta. Taas mies oli sitä mieltä että kyllä koira vähemmälläkin pärjää. Ja jos jonnekin lähdettiin, minä kuskasin koiraa sukulaisilleni tai naapureille, monta reissua teki mies yksinään koska minä jäin koiravahdiksi. Ei pannut tikkua ristiin koiran hyväksi ja vielä sanoi että koira on tyhmä. Edellinenkin koira oli tyhmä kuulemma. Tämäkään ei huutamalla ollenkaan tullut paremmaksi, oli aika pelokas ja arka johtuen huonosta kohtelusta edellisessä perheessä. Silti sanoisin että tuo koira oli parasta mitä meillä oli ja kissat olivat minulle parempia terapeutteja kuin kukaan. Ja nyt olen helpottunut siitä että eläimiä ei enää ole, vanhenivat ja kuolivat pois. Eläimet ovat parisuhteen peilejä ja paljastavat asioita kumppanista joita muuten ei näkisi.