MIksi monille vanhemmille ihmisille kelpaa vain omien lasten tai lapsenlapsien seura?

Otsikkosi ei vastaa tekstiäsi millään tavoin. Oletko työntämässä kakaroitasi hoitoon vai mikä on ongelma?

Anoppi on loistava esimerkki. Ei yhtään ystävää. Todella ynseä omia sisaruksiaan kohtaan. Riitautui jo avioliiton alkuaikoina omien appivanhempien kanssa ja miehen siskon kanssa. Nyt aviomies on haudassa ja anoppi on todella vihamielinen meitä lastensa puolisoita kohtaan, mutta soittaa lapsilleen kiusaksi asti ja lähettelee vappuna jotain marttyyriviestejä, että kaikkien vaipat vaihdoin, mutta kukaan ei toivota edes vappua. 

Olen päättänyt jo aikaa sitten, että kun anoppi ei enää jaksa vääntää joulua, meille on turha tunkea. Voin vain kuvitella kuinka marttyyriksi sitten heittäydytään. 

Sitä niittää mitä kylvää. 

Aikuisten tehtävä on löytää myös omaa elämää ja ystäviä kun lapset muuttavat pois kotoa ja perustavat omia perheitään tai sitten hyväksyä, että aina ei kutsuta ja sen pitää kelvata. 

Olin kiltti tyttö ja taivuin palvelijaksi sekä omalle suvulle että anoppilan väelle. Minä kuskasin, hoidin, kuuntelin ja ajoin satoja kilometrejä haravoimaan heidän pihansa kun oma koti oli ihan rempallaan. Osa on psyykkisesti sairaita ja pitivät minua terapeuttinaan. Kävivät terapiassa ja soittivat sen jälkeen minulle kertoakseen käynnistä ja haukkuakseen terapeutin. Se oli ihan kamalaa. Kukaan muu ei kelvannut kuin minä. Kun lakkasin ottamasta huonoa käytöstä vastaan, vanhukset katkaisivat välit.

Tämä on ihan tyypillistä, että omalta lähisuvulta (aikuiset lapset ja heidän lapset) pitää saada kaikki: apua huushollin ylläpitoon, kuskausta sinne ja tänne, olemaan tukena ja olkapäänä kun ärsyttää/ahdistaa/on mikä tahansa asia mielen päällä, hoitamaan viranomais-, pankki ym asioita... Ulkopuolinen ei käy koska "ei ne osaa hoitaa asioita".

Tuleeko miehistä anoppeja? Ei tule, vaan naiset jalostuu katkeriksi kaikkitietäviksi anopeiksi mutta on silti varmaan miesten vika.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen muuttuu vanhetessaan. Osalla muutokset voivat vaikuttaa sosiaalisuuteen: ei enää halua tutustua uusiin ihmisiin tai olla tekemississä muiden kuin lähisuvun kanssa.

Ja jotku eivät pidä mitään kuria lapsille, ei millään jaksa lapsia  joilla ei ole mitään tapoja😠Joitakin lapsia on toki ilo seurata ja tavata.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi tutustua uusiin ihmisiin? Osa niistä on jopa huijareita ja hyväksikäyttäjiä. Toki on mukava jutella bussissa tai kaupassa jonkun ventovieraan kanssa mutta en todellakaan anna yhteystietojani. N59

Ei tietenkään pidä. Mutta sitten on outoa valittaa yksinäisyydestä...

Luulen ymmärtäväni vanhempia ja isovanhempia, jotka eivät onnistu tai innostu korvaamaan omaa jälkikasvuaan uusilla random-tuttavuuksilla. 

Omaan eläkkeelle jäämiseen on vielä vuosia, mutta se jännittää. Omista eläkevuosistani saattaa tulla jos ei aivan yksinäisiä, ainakin yksitoikkoisia.  En silti jaksa pitää määräänsä enempää etäyhteyksiä sukulaisiin ja vanhoihin kavereihin vain varastoidakseni sosiaalista pääomaa eläkevuosille. Tuntuu veden kantamiselta kaivoon: jonkin tasoinen luonnollisuus, luontevuus ja vastavuoroisuus kanssakäymisessä pitäisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

En minä halua tutustua ihmisiin, joiden ainoa tavoite on saada minusta maksuton lastenhoitaja tai vapaaehtoistyöntekijä johonkin eettis-poliittiseen järjestöön. Harrastuksia en erityisemmin kaipaa ja kaikki väkinäiset seniorikerhot on kuin perhekerhot aikanaan eli ydinporukka, joka säätää ja määrää ja sitten me muut.

Tämä ydinporukka-juttu on niin tuttua myös nuoremmille. Ei koske ainoastaan senioreja. Joka paikassa on tätä sisäänpäin lämpiävää porukkaa joka häärää ja määrää, eikä muilta kysy. 

Ystäväni muuttui huomattavasti vanhetessaan. Käy vain suosikkiystäviensä ja sukulaisten luona. Minä olen kai joku ylimääräinen paha, vaikka aiemmin lässytti niin hunajaisesti. Kutsui jopa äidikseen. Kerroin että kävin lapsuuden ystävän luona kylässä niin heti soitti. Tämä pisti naurattamaan. Niinkö iski kateus? Huomasi että minullakin on muuta elämää kuin hän. 

Monesta mielipiteestä huokuu kyvyttömyys muodostaa läheisiä ihmissuhteita elämän varrella. Kuvitellaan, että roikkuminen omissa ruuhkavuosiaan viettävissä lapsissa tai teinipiireissä pyörivissä teinikseissä on paras vaihtoehto, eikä kuormita enempää kuin kuormaa on. 

Me, jotka olemme valmiita muodostamaan ystävyyssuhteita ja panostamaan harrastuksiin, ihan tutkimustenkin mukaan elämme onnellisempina ja pidempään. 

Moni vanhus katkeroituu, kun lapsilla ja lapsenlapsilla on omakin elämä ja omat harrastukset ja ystävät. 

Ihmiset on erilaisia. Tälläkin palstalla on porukkaa, joka haluaa asumaan korpeen, kauaksi naapureistakin ja viihtyy itsekseen. Sitten on heitä, joita ei ikä hidasta vaan riittää seuraa, harrastuksia, kokouksia ja yhdistyksiä joihin osallistua. 

"Monesta mielipiteestä huokuu kyvyttömyys muodostaa läheisiä ihmissuhteita elämän varrella. Kuvitellaan, että roikkuminen omissa ruuhkavuosiaan viettävissä lapsissa tai teinipiireissä pyörivissä teinikseissä on paras vaihtoehto, eikä kuormita enempää kuin kuormaa on. "

Tämä vahvasti. Mutta tavallaan pitää ymmärtää myös vanhuksia. He ovat eläneet erilaisessa maailmassa. 

Itse ainakin olen tajunnut nyt, kuinka tärkeää on, että tekee asioita joista itse pitää. Sitä kautta löytyy myös samanhenkisiä ihmisiä. Siis oikeasti tykkää. On tosi helppo mennä vain mukaan siihen mitä muut tekevät. 

Ehkä minulla on vielä vähän vaikeutta tutustua uusiin ihmisiin. Se on niin työlästä. Ja tavallaan sellaiset joiden kanssa on "samalla aaltopituudella", ei niitä tule vastaan kaikkialla. Eikä muilla ole aina aikaa tms. Mutta silti pitäisi olla avoimempi, eihän niitä muuten ikinä löydä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omilla vanhemmillani ei ole ikinä ollut mitään muuta elämää kuin me lapset. Nyttemmin lapsenlapset. Ihan kiva, että on hoitoapua ollut aina ja nyt jo teini-ikäisillä lapsillani on läheiset suhteet isovanhempiinsa, mutta onhan tuo outoa.  Lapsettomalla tädilläni on laaja sosiaalinen verkosto. 

Tätä kyllä ihmettelen, koska onhan noillakin ihmisillä ollut elämässään ajanjaksoja, jolloin lapset oli jo isoja, eikä lapsenlapsia ole. Kiitos ehkäisyn heidän pikkulapsiarki ei enää kestänyt kolmeakymmentä vuotta. Vaan päinvastoin, nykyvanhukset tekivät muutaman lapsen lyhyin ikäeroin nuorina aikuisina, eivätkä todellakaan lapsentahtisesti viihdyttäneet ja seuranneet heitä. On sääntö, eikä poikkeus, että tämän hetken keski-ikäiset puhuvat, kuinka he jo viisivuotiaina huitelivat kaiken vapaa-aikansa ympäri kyliä, eivätkä tienneet, mitä vanhempansa tekivät sillä aikaa. Tuskin nämä kolmekymppiset äidit ja isät silloin kuitenkaan istuivat sohvalla surkuttelemassa, että milloin lapset tulevat takaisin sieltä ulkoa viihdyttämään heitä. Ja, jos he niin tekivät, niin oikeasti nyt vanhana on turha harmitella yksinäisyyttä.

Joten epäilen suuresti, että nykyajan vanhuksilla ei olisi ollut lasten lisäksi muuta elämää. Luultavasti nykyisillä 70-80-vuotiailla vanhemmilla on ollut paljon enemmän lapsivapaata, kuin heillä, jotka tällä hetkellä elävät lapsiarkea. Luulen, että parempi selitys on juurikin joku ikään liittyvä viitsimisen ja vastavuoroisuuden puute. Lapset rakastaa vanhempia ehdoitta, eikä heidän kanssaan egot kolise samalla tavalla. Heidän kanssaan on helppo olla vähän hankalampi ja raskaampi ilman, että tarvii pelätä suksien menoa ristiin

"Vaan päinvastoin, nykyvanhukset tekivät muutaman lapsen lyhyin ikäeroin nuorina aikuisina, eivätkä todellakaan lapsentahtisesti viihdyttäneet ja seuranneet heitä."

Nykyvanhukset tekivät lapsensa pitkillä ikäeroilla, pidemmillä kuin nykyään.

Koska ovat parempia ympäröivistä viidakkokuninkaista.

pidän yhteyttä jälkipolviin ja lapsuudenystäviini, joita on jäljellä 3, en muihin.

Jos päivät täyttyvät jo mieleisestä tekemisestä, on fyysisiin ja henkisiin tarpeisiin riittävästi aktiviteettia, eihän siihen tarvitse muuta. Voi olla että kun pitää yhteyttä omaan lähidukuun, se on jo tarpeeksi kuormittavaa eikä edes jaksa enää muuta. Se riittää hänelle.

Olen lähes ikisinkku ja minulla on joitakin ystäviä ja tuttuja joiden kanssa joskus tavataan ja pidetään yhteyttä, muutamaa roikotan mukana ihan vaan siksi ettei ole muuta, mutta jos minulla olisi elämänkumppani olisin kyllä hänen ja yhteisten ystäviemme/sukulaisten kanssaan, en silloin enää tarvitseisi juurikaan muita.

Miksi ei halua tutustua uusiisn ikäisiinsä (ikä)ihmisiin?  Ymmärrän hyvin, ikäihmisten jutut ovat usein ikäviä ja pyörivät sairauksien ympärillä. Ikäihmisen on hyvä kohdata muitakin kuin ikäisiään, puhua muustakin kuin sairauksista ja hoitokodeista. Nuorten kanssa jutellessa saa uusia ajatuksia ja tuoreita näkemyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ikääntyessä voi muuttua jääräpäiseksi ja hankalaksi. Vieraat ihmiset ei siedä tällaista oikuttelevaa käytöstä, vaan antavat palautetta. Sitä taas iäkäs ei siedä kuulla. Omaiset joutuu häntä sukulaissuhteen vuoksi sietämään. He on ainoat, jotka jää jäljelle. Ei vanhus aina kaipaa aitoja ihmissuhteita, vaan likasankoja, joihin voi katkeruutensa kaataa. Ei koske kaikkia.

Luultavasti alkava muistisairaus vaivaa useampia kuin uskotaankaan. Muistisairauksia on monen laisia ja oireet vaihtelevat ja ovat moninaiset.

Jos muisti pätkii, kuulo heikkene ja näkö sumenee, niin ole siinä sitten sosiaalinen, aktiivinen ja ystävällinen
Kun vielä pää pelaa sen verran, että ymmärtää oman tilanteensa, niin onhan se kuormittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikääntyessä voi muuttua jääräpäiseksi ja hankalaksi. Vieraat ihmiset ei siedä tällaista oikuttelevaa käytöstä, vaan antavat palautetta. Sitä taas iäkäs ei siedä kuulla. Omaiset joutuu häntä sukulaissuhteen vuoksi sietämään. He on ainoat, jotka jää jäljelle. Ei vanhus aina kaipaa aitoja ihmissuhteita, vaan likasankoja, joihin voi katkeruutensa kaataa. Ei koske kaikkia.

Luultavasti alkava muistisairaus vaivaa useampia kuin uskotaankaan. Muistisairauksia on monen laisia ja oireet vaihtelevat ja ovat moninaiset.

Jos muisti pätkii, kuulo heikkene ja näkö sumenee, niin ole siinä sitten sosiaalinen, aktiivinen ja ystävällinen
Kun vielä pää pelaa sen verran, että ymmärtää oman tilanteensa, niin onhan se kuormittavaa.

Mä vähän luulen, että monen vanhuksen kohdalla kärttyisyys johtuu lähinnä turhautumisesta siihen, että ei enää pystykään tekemään itse vaan tarvitsee muiden apua. Vielä, jos on aiemmin tottunut tekemään haluamansa asiat heti tai ainakin ihan lähipäivinä ja sitten sitten sillä omaisella on mahdollisuus tulla tekemään asia vasta kahden viikon päästä, niin sekin ärsyttää. Ja vieläkin enemmän ärsyttää, jos omainen sano, että en tiedä, milloin ehdin, mutta tulen joskus. Tästä luonnollisesti seuraa, että mikään ei enää suju kuten vanhus itse haluaisi. Ja se ärsyttää. Kun omainen sitten vihdoin joskus saapuu, vanhus alkaa helposti purkamaan kärttyisyyttään just tälle omaiselle, jota seuraavalla kerralla kiinnostaa vieläkin vähemmän tulla avuksi. Tähän mun mielestä sopisi hyvin sanonta, että ruokkivaa kättä ei kannata purra. Ärsyyntymisestä omaan heikentyneeseen toimintakykyynsä ja siihen, ettei asiat enää suju kuten haluaisi, kannattaisi vanhuksenkin jutella ennemmin jonkun kohtalotoverinsa kanssa. Ei äristen ja muristen vaan asiallisesti. Vertailla kokemuksia ja kertoa toisille, miten itse jaksaa niissä tilanteissa tai miten itse on keksinyt jonkun muun ratkaisun. 

Ehkä ainoa hyvä asia nuorena nivelreumaan sairastumisessani oli se, että ymmärsin jo silloin, että en ole kaikkivoipainen ja että toimintakykyni tulee heikkenemään jo ennenkuin pääsen edes eläkkeelle. Mulla oli aikaa hyväksyä tämä valitettava fakta, jolle ei voi yhtään mitään. Olen myös omaksunut erilaisten palveluiden käytön sen sijaan, että vaivaisin läheisiäni avukseni. Jo aikoja sitten jouduin hommaamaan erilaisia apuvälineitä. Vaikka läheiseni asuvatkin ihan kävelymatkan päässä, niin ei munkaan kärsivällisyys riittäisi odotella, milloin ehtivät tulla avaamaan mulle säilyketölkin. Täällä pääkaupunkiseudulla ainakin on aika paljonkin erilaista kevytyrittäjää, jotka korvausta vastaan tulevat tekemän erilaisia hommia. Sellaisia handymaneja. Vievät roinaa Sortti-asemalle, tulevat asentamaan kattolamput jne. Viime kesänä oli alueella useampikin teini, jotka paikallisessa puskaradioryhmässä kyselivät, oisko kenelläkään tarvetta nurmikon leikkaamiseen tai muuhun pihahommaan. Kaupoilla ja apteekeilla on kotiinkuljetus. Toki palveluista joutuu maksamaan, mutta jos sillä maksulla säästää hermojaan, kun ei tarvitse odotella, milloin omaisella mahdollisesti olisi aikaa tai sovittuna aikana sitten omainen joutuukin jäämään ylitöihin, lapsi on sairaana tai jotain muuta vastaavaa, jolloin koko homma siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen.