MIksi monille vanhemmille ihmisille kelpaa vain omien lasten tai lapsenlapsien seura?

Olen päätellyt että homma toimii kuten linnuilla. Ensin panostat itse täysillä lapsiin vuosia ja kun he poistuvat pesästä ja hoivan tarve loppuu niin he todellakin poistuivat. Sitten vaan yksinäinen/vihdoin vapaakin? lintu jatkaa yksin lentoaan. Olit vain apu heidän maailmaantuloonsa.

 He ovat eri persoonia aikuisina. Liihottivat omiin elämiinsä. Luonnon laki.

 Onneksi Suomen yhteiskunta tukee vanhenevia ja kaikki on hyvin niin kauan kun itse pääsee kodistaan etsimään omaa uutta jännittävää elämää.

 Ei kannata yrittää tunkea ihmisten elämään jotka ovat menneet pois ja joita todellakaan ei enää seura kiinnosta. Et ole heille vanhempana enää arvokas. Olet taakka ja velvollisuus. Tilanne on muuttunut. 

 Tämäntyyppinen ihmissuhde kannattaa oman mielenterveyden tähden etäännyttää.  Jopa vieras satunnaisesti kohdattu hyvänpäiväntuttu tai kaupan myyjä piristää enemmän. 

Ulkona mennessä kohtaa ystävällisiäkin ihmisiä. Ei ihmisiä tarvitse "omistaa". Voi olla iloinen pienistä kohtaamisista.  

Täytyy myöntää, että työmatkoilla vaihdoin bussia kun mukaan pelmahti lapsilauma, tai äiti vinkuvan lapsen kanssa. Yhden ainoan kerran huomautin,kun lapsi rääkyi ja äiti syventyi kännykkäänsä, luulin että äiti on kuuro. Vieläkin korvissa soi se veen määrä😳Tämän vuoksi en halua tutustua rääkyjiin. 

Lasten pelleily pyörillä. Ärsyttää

Omat on omia.

Koska niissä omissa on jo ihan tarpeeksi ihmiskontaktia, eikä haluta enempää. 

Kyllä ainakin tosi vanhana saa jo valita.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikääntyessä voi muuttua jääräpäiseksi ja hankalaksi. Vieraat ihmiset ei siedä tällaista oikuttelevaa käytöstä, vaan antavat palautetta. Sitä taas iäkäs ei siedä kuulla. Omaiset joutuu häntä sukulaissuhteen vuoksi sietämään. He on ainoat, jotka jää jäljelle. Ei vanhus aina kaipaa aitoja ihmissuhteita, vaan likasankoja, joihin voi katkeruutensa kaataa. Ei koske kaikkia.

Luultavasti alkava muistisairaus vaivaa useampia kuin uskotaankaan. Muistisairauksia on monen laisia ja oireet vaihtelevat ja ovat moninaiset.

Jos muisti pätkii, kuulo heikkene ja näkö sumenee, niin ole siinä sitten sosiaalinen, aktiivinen ja ystävällinen
Kun vielä pää pelaa sen verran, että ymmärtää oman tilanteensa, niin onhan se kuormittavaa.

Mä vähän luulen, että monen vanhuksen kohdalla kärttyisyys johtuu lähinnä turhautumisesta siihen, että ei enää pystykään tekemään itse vaan tarvitsee muiden apua. Vielä, jos on aiemmin tottunut tekemään haluamansa asiat heti tai ainakin ihan lähipäivinä ja sitten sitten sillä omaisella on mahdollisuus tulla tekemään asia vasta kahden viikon päästä, niin sekin ärsyttää. Ja vieläkin enemmän ärsyttää, jos omainen sano, että en tiedä, milloin ehdin, mutta tulen joskus. Tästä luonnollisesti seuraa, että mikään ei enää suju kuten vanhus itse haluaisi. Ja se ärsyttää. Kun omainen sitten vihdoin joskus saapuu, vanhus alkaa helposti purkamaan kärttyisyyttään just tälle omaiselle, jota seuraavalla kerralla kiinnostaa vieläkin vähemmän tulla avuksi. Tähän mun mielestä sopisi hyvin sanonta, että ruokkivaa kättä ei kannata purra. Ärsyyntymisestä omaan heikentyneeseen toimintakykyynsä ja siihen, ettei asiat enää suju kuten haluaisi, kannattaisi vanhuksenkin jutella ennemmin jonkun kohtalotoverinsa kanssa. Ei äristen ja muristen vaan asiallisesti. Vertailla kokemuksia ja kertoa toisille, miten itse jaksaa niissä tilanteissa tai miten itse on keksinyt jonkun muun ratkaisun. 

Ehkä ainoa hyvä asia nuorena nivelreumaan sairastumisessani oli se, että ymmärsin jo silloin, että en ole kaikkivoipainen ja että toimintakykyni tulee heikkenemään jo ennenkuin pääsen edes eläkkeelle. Mulla oli aikaa hyväksyä tämä valitettava fakta, jolle ei voi yhtään mitään. Olen myös omaksunut erilaisten palveluiden käytön sen sijaan, että vaivaisin läheisiäni avukseni. Jo aikoja sitten jouduin hommaamaan erilaisia apuvälineitä. Vaikka läheiseni asuvatkin ihan kävelymatkan päässä, niin ei munkaan kärsivällisyys riittäisi odotella, milloin ehtivät tulla avaamaan mulle säilyketölkin. Täällä pääkaupunkiseudulla ainakin on aika paljonkin erilaista kevytyrittäjää, jotka korvausta vastaan tulevat tekemän erilaisia hommia. Sellaisia handymaneja. Vievät roinaa Sortti-asemalle, tulevat asentamaan kattolamput jne. Viime kesänä oli alueella useampikin teini, jotka paikallisessa puskaradioryhmässä kyselivät, oisko kenelläkään tarvetta nurmikon leikkaamiseen tai muuhun pihahommaan. Kaupoilla ja apteekeilla on kotiinkuljetus. Toki palveluista joutuu maksamaan, mutta jos sillä maksulla säästää hermojaan, kun ei tarvitse odotella, milloin omaisella mahdollisesti olisi aikaa tai sovittuna aikana sitten omainen joutuukin jäämään ylitöihin, lapsi on sairaana tai jotain muuta vastaavaa, jolloin koko homma siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Täällä samanlainen keski-ikäinen, vielä sinkkuna koko ikäni ja suku asuu 500km päässä. Joten on ollut pakko opetella jo nuorena siihen, että ulkopuolista apua ostetaan ja käytetään, sekä kotiin hankitaan kaikkia mahdollisia apuvälineitä, jotta pysyy omatoimisena. Ei ole ajokorttiakaan. Ei vielä ole tullut vastaan sellaista tilannetta, ettei siihen olisi löytynyt jokin ratkaisu. Tietysti helpottaa, että olen aina asunut kaupungeissa. Maaseudulta muutin pois heti 19-vuotiaana.

Joo tämä on ymmärrettävää nuorempien näkökulmasta toki. Itselläni on kyllä eri-ikäisiä aikuisia ystäviä ja harrastuksia. Lapsia ja lapsenlapsia tapaan myös.

Vierailija kirjoitti:

Olen eläkkeellä. Olen mieluummin itsekseni, luen, harrastan liikuntaa jne. Tietysti fiksu, asioista kiinnostunut ja jotakin uutta ajatusta ystävyyteen tuova ikätoveri olisi kiva. Ei tarvi mikään viisauden ja tiedon perikuva olla. Mutta seurustelu ikäisteni kanssa on usein sairauksien luettelemista, tyhjänpäiväistä höpötystä tosi-tv ohjelmista ja julkkiksista. Kovin tylsäksi koen. Sekin harmittaa kun ikäisteni tietotekniikan osaaminen on aivan alkeellista, kunnolla ei osata edes kännykkää käyttää. Juna-asemalla pitää haeskella lipunmyyntipistettä, matkoja ei osata varata netistä. Minä varaan kummallekin ja ystävä maksaa käteisellä.  Mene nyt siinä kaverin kanssa kulttuurikohteisiin, jos muutaman rappusten nousu on jo tuskaa ja muutaman kilometrin lenkki ottaa koville. 

Täysin samaa mieltä. Varsinkin esim. tietotekniikasta ja muusta nykyajan asioista. Suurinta osaa eläkeläisistä ei kiinnosta tippaakaan mikään. Ne katsoo jotain telkkaria päivät pitkät ja elämä on muuten pysähtynyt siihen aikaa koska ne pääse eläkkeelle. Mitä sellaisen kanssa puhuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta 99% ihmisistä, koska he ovat tylsiä. Toistavat päivän uutisaiheita kuin papukaijat, omia ajatuksia tai ihtohimon kohteita, saati yhteisiä sellaisia ei juuri ole. No, lapsia ja lasten lapsiakin tapaan vain pari kertaa vuodessa, kun asumme kaukana, heillä on ruuhkavuodet ja itse olemme 9kk vuodesta ulkomailla. Puolisoni on paras ystäväni ja vaikka olen sosiaalinen, sen tarpeen tyydyttämiseen muiden kanssa riittää hyvän päivän tutut ja satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, joilla on omia ajatuksia elämästä ja intohimon kohteita. En todellakaan ole yksinäinen. Entä jos puoliso kuolee...sitten hankitaan joku ystävä, ei se vaikeaa ole. On heitä nytkin pari, joiden seura on viihtyisää, muutaman tunnin kerrallaan.

Nuo tylsät keskustelunaiheet koetaan turvallisiksi. Nuo ihmiset määrittelevät muillekin, mistä on sopivaa puhua ja mistä ei. Vain jostain kevyestä ja turhanpäiväisestä, ettei tule kiinnostavaa väittelyä, josta moni kovin stressaantuu koska mieltää sellaisen vältettäväksi konfliktiksi.

Mua ärsyttää se, että "ihmiset" on päättäneet, että sairauksista keskusteleminen ei ole sopivaa tai mielenkiintoista. Itseäni kiinnostaa kaikenlaiset sairaudet ja kuuntelen ja kyselen mielelläni, koska samalla opin sairauksista. En ole lääkäri tai hoitsu, mutta minusta on itsellekin hyödyllistä tietää iän mukanaan tuomista vaivoista niin tunnistaa sitten ajoissa itsellä ja tietää jo vähän, miten noita hoidetaan. Erikoista, että olisi jotenkin oikea mielipide se, ettei sairauksista saa keskustella. Keitä ne ihmiset on, jotka yrittää määräillä oikeita puheenaiheita?

Normaali ihminen ei halua kuluttaa vapaa-aikaansa jauhamalla jostain sairauksista. Mene lääkärille puhumaan sairauksistasi. 

No suoraan sanottuna en tunne itseäni ikälopuksi mummoksi vaikka vanha jo olenkin. Pari tosi hyvää ystävää ja vähän muitakin on ne riittää tällä hetkellä :) En halua mennä pihalle istumaan ja talon "juoruja" kuuntelemaan. Tosin on tässä talossa ihan kivojakin ihmisiä joiden kanssa on kiva jutella. juttelen myös vieraitten ihmisten kanssa välillä ihan mielelläni jos puhekaveri löytyy vaikka bussipysäkiltä :) Mukavaa kesän odotusta kaiken ikäisille.