MIksi monille vanhemmille ihmisille kelpaa vain omien lasten tai lapsenlapsien seura?

Up

Vierailija kirjoitti:

Omilla vanhemmillani ei ole ikinä ollut mitään muuta elämää kuin me lapset. Nyttemmin lapsenlapset. Ihan kiva, että on hoitoapua ollut aina ja nyt jo teini-ikäisillä lapsillani on läheiset suhteet isovanhempiinsa, mutta onhan tuo outoa.  Lapsettomalla tädilläni on laaja sosiaalinen verkosto. 

Moni perheellinenhän sanoo täälläkin, kun keskustellaan aikuisuuden ystävyyksistä ja uusien ystävien saamisesta aikuisena, että ei heitä kiinnosta. On jo perhe ja puoliso, se riittää. Eivät halua mitään perheen ulkopuolisia ihmissuhteita.

Näin keski-ikäisenä lapsettomana sinkkuna tämän huomaa myös käytännössä, koska kaikki ystävät haluavat viettää kaiken aikansa ja lomansa perheensä parissa, sekä toisten pariskuntien kanssa. Jos mukana on toisia perheitä, ne ovat omaan sukuun kuuluvia sisaruksia lapsineen.

Mibä ymmärrän hyvin sen, että vanhemmiten oma perhepiiri voi olla ainoa ihmisjoukko johon yhteys säilyy. Minulla on jo nyt kuusikymppisenä suurin osa ystävistäni kuollut vakaviin sairauksiin. Kaikki  eivät  sitä paitsi ole nuorempanakaan sellaisia, että ystävystyisivät helposti toisiin. Vanhemmiten kuulo ja näkö saattavat heiketä, on hankala kommunikoida vieraiden kanssa.  Vanhempiemme eläessä olimme sisarustemme kanssa isämme ja äitimme tukena loppuun asti.  Rakkaudella. 

Vierailija kirjoitti:

Turha valittaa yksinäisyyttään jos itse ei hae seuraa ikäisistään ihmisistä joilla on aikaa olla seurassa. 

Juuri näin. Minulle TARJOTAAN enemmän harrastuksiini liittyviä tehtäviä kuin mitä voin vastaanottaa. Vaikea ymmörtää, ettei ole mitään tekemistä. Tuleehan niitä häiriöitä näköön, kuuloon, muistiin tai hoitoa vaativia sairauksia, mutta meidän ystäväpiirimme käy tervehtimässä heitä. Kaveria ei jätetä.  Vanhin joukossamme on 97-v. Käy kanssamne, kunhan saa kyydin.

Sairastuin vakavasti 53v, enkä ole sen jälkeen halunnut hukata minuuttiaakaan törppöjen "ottaja" ihmisten seurassa. Jos ei ihmisellä ole mitään annettavaa muille vaan syövät vaan muiden energiaa niin kiitos, ei!

Omat lapseni ovat kivoja tyyppejä, heidän kanssa viihdyn. Mutta on mulla 2 harrastustakin, joista toinen on sosiaalinen.  En ole kovin vanha vielä vajaa 60v.

Vierailija kirjoitti:

Valittavat lapsilleen yksinäisyyttä, vaikka miltei joka päivä soitellaan ja kerran viikossa tai kahdessa käydään. Samassa talossa tai viereisissä asuisi heidän naapureinaan kuitenkin paljon muitakin jopa tuttuja vanhuksia. Mikseivät seurustele toistensa kanssa aikansa kuluksi? Ei lapset voi alkaa tuntikaupalla monta kertaa viikossa pelkästään pitämään seuraa vanhemmilleen. 

Vaikutat siltä, ettet ymmärrä vanhenevan ihmisen psyykestä mitään.  Voi olla peiteltyä  pelkoa tulevaisuudesta, avuttomuutta joka lieventyy vain tuttujen ja rakkaiden perheenjäsenten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omilla vanhemmillani ei ole ikinä ollut mitään muuta elämää kuin me lapset. Nyttemmin lapsenlapset. Ihan kiva, että on hoitoapua ollut aina ja nyt jo teini-ikäisillä lapsillani on läheiset suhteet isovanhempiinsa, mutta onhan tuo outoa.  Lapsettomalla tädilläni on laaja sosiaalinen verkosto. 

Moni perheellinenhän sanoo täälläkin, kun keskustellaan aikuisuuden ystävyyksistä ja uusien ystävien saamisesta aikuisena, että ei heitä kiinnosta. On jo perhe ja puoliso, se riittää. Eivät halua mitään perheen ulkopuolisia ihmissuhteita.

Näin keski-ikäisenä lapsettomana sinkkuna tämän huomaa myös käytännössä, koska kaikki ystävät haluavat viettää kaiken aikansa ja lomansa perheensä parissa, sekä toisten pariskuntien kanssa. Jos mukana on toisia perheitä, ne ovat omaan sukuun kuuluvia sisaruksia lapsineen.

Mikäänhän ei estä ystävystymästä lapsettomien ja vuoroviikkovanhempien kanssa joilla sitä aikaa ja mielenkiintoa riittää monilla myös uusille ystäville.

Varmaan yli puolet näistä perheenperustaneista pareista päättyy jokatapauksessa eroon myöskin, niin perheen kanssa ei enää vietetäkään kaikkea aikaa

Minua ei kiinnosta 99% ihmisistä, koska he ovat tylsiä. Toistavat päivän uutisaiheita kuin papukaijat, omia ajatuksia tai ihtohimon kohteita, saati yhteisiä sellaisia ei juuri ole. No, lapsia ja lasten lapsiakin tapaan vain pari kertaa vuodessa, kun asumme kaukana, heillä on ruuhkavuodet ja itse olemme 9kk vuodesta ulkomailla. Puolisoni on paras ystäväni ja vaikka olen sosiaalinen, sen tarpeen tyydyttämiseen muiden kanssa riittää hyvän päivän tutut ja satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, joilla on omia ajatuksia elämästä ja intohimon kohteita. En todellakaan ole yksinäinen. Entä jos puoliso kuolee...sitten hankitaan joku ystävä, ei se vaikeaa ole. On heitä nytkin pari, joiden seura on viihtyisää, muutaman tunnin kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio aloittajalta. Olen ihmetellyt samaa. Muutenkin suomalaiset on sellaisia erakkoja, mutta vanhetessaan piireistä tehdään niin pienet että näinköhän edes arkun kantajia on riittävästi. Omat lapset ja lapsen lapset riittäisivät, muita sukulaisia ja naapureita arvostellaan rajustikin. Oikein ketään ei enää hyväksytä. Lapsena koen tämän ahdistavana kun kaikki on kiinni meistä. Puhumattakaan, että olisi enää mukavia isompia sukujuhlia tms koska isovanhemmat eivät enää halua ympärilleen omia tai edes meidän lasten ystäviä ja suku rajoitettu tarkoituksella vain tähän perheeseen ei edes vanhempien sisaruksiin.

Tästä syystä empatia näitä vanhoja yksinäisyyttä valittavia kohtaan on nolla. He ovat valinneet itse tämän yksinäisyyden tien kaikkein suurimalla todennäköisyydellä

Vierailija kirjoitti:

Lapsille on hyvin ahdistavaa jos omilla vanhemmilla ei ole elämässään muita ihmisiä kuin lapset, joihin he sitten takertuvat.

Ei sen noin tarvitse olla, vaikka olisikin van läheisten kanssa tekemisissä. Minulla on vain puolisoni, sisarukseni ja lapset+lasten lapset sosiaalisessa verkostossa. Olemmeko takertuneet, no ei. Talvet vietämme Italiassa, puoli vuotta Suomessa jolloin tapaamme lapsia ja lasten lapsia sekä muita läheisiä kerran tai pari. Muuten viestittelemme whatsapilla. 

Vierailija kirjoitti:

Valittavat lapsilleen yksinäisyyttä, vaikka miltei joka päivä soitellaan ja kerran viikossa tai kahdessa käydään. Samassa talossa tai viereisissä asuisi heidän naapureinaan kuitenkin paljon muitakin jopa tuttuja vanhuksia. Mikseivät seurustele toistensa kanssa aikansa kuluksi? Ei lapset voi alkaa tuntikaupalla monta kertaa viikossa pelkästään pitämään seuraa vanhemmilleen. 

Erittäin hyvä kysymys. 

Ystävyyssuhteiden luomiseen voi panostaa koko elämän ajan ja varsinkin vanhana yksinäisiä seuraa kaipaavia ihmisiä on maailma täynnä pokattavaksi uusiksi ystäviksi. Heillä on samassa elämäntilanteessa todellakin enemmän aikaa ja mielenkiintoa hengailuun, toisin kuin ruuhkavuosia elävillä lapsilla, jotka voi asua ties missä päin maailmaa kiireissään.

Johtuu myös siitä ettei haeta apuvalineitä sen kuulon tai näön parantamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille on hyvin ahdistavaa jos omilla vanhemmilla ei ole elämässään muita ihmisiä kuin lapset, joihin he sitten takertuvat.

Toisaalta meneville isovanhemmille on ahdistavaa, kun lapset ja lapsenlapset ovat isovanhemmista riippuvaisia ja vaativat huomioita ja vastuuta jopa syyllistämällä, vaikkei ole kysytty isovanhemmilta etukäteen,  minkä verran heillä on mahdollisuus sitoutua auttamaan. Kokemukseni mukaan aikuisten lasten roikkuminen omissa vanhemmissaan on yleisempää kuin isovanhempien läheisriippuvuus. 

Vierailija kirjoitti:

Valittavat lapsilleen yksinäisyyttä, vaikka miltei joka päivä soitellaan ja kerran viikossa tai kahdessa käydään. Samassa talossa tai viereisissä asuisi heidän naapureinaan kuitenkin paljon muitakin jopa tuttuja vanhuksia. Mikseivät seurustele toistensa kanssa aikansa kuluksi? Ei lapset voi alkaa tuntikaupalla monta kertaa viikossa pelkästään pitämään seuraa vanhemmilleen. 

Kuitenkin vaativat lastenhoitoa, että pääsevät ilman lapsia bilettämään ja lomareissuille? Ja sitten kitistään, kun isovanhemmat eivät osallistu ja auta, vaikkei heiltä ole kysytty mielipidettä lasten hankintaan. Siitä kitistään paljon enemmän, kun isovanhemmat matkustelee ja menee omia menoja, eivätkä ole hoitamassa jannea ja miinaa..

Olen eläkkeellä. Olen mieluummin itsekseni, luen, harrastan liikuntaa jne. Tietysti fiksu, asioista kiinnostunut ja jotakin uutta ajatusta ystävyyteen tuova ikätoveri olisi kiva. Ei tarvi mikään viisauden ja tiedon perikuva olla. Mutta seurustelu ikäisteni kanssa on usein sairauksien luettelemista, tyhjänpäiväistä höpötystä tosi-tv ohjelmista ja julkkiksista. Kovin tylsäksi koen. Sekin harmittaa kun ikäisteni tietotekniikan osaaminen on aivan alkeellista, kunnolla ei osata edes kännykkää käyttää. Juna-asemalla pitää haeskella lipunmyyntipistettä, matkoja ei osata varata netistä. Minä varaan kummallekin ja ystävä maksaa käteisellä.  Mene nyt siinä kaverin kanssa kulttuurikohteisiin, jos muutaman rappusten nousu on jo tuskaa ja muutaman kilometrin lenkki ottaa koville. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittavat lapsilleen yksinäisyyttä, vaikka miltei joka päivä soitellaan ja kerran viikossa tai kahdessa käydään. Samassa talossa tai viereisissä asuisi heidän naapureinaan kuitenkin paljon muitakin jopa tuttuja vanhuksia. Mikseivät seurustele toistensa kanssa aikansa kuluksi? Ei lapset voi alkaa tuntikaupalla monta kertaa viikossa pelkästään pitämään seuraa vanhemmilleen. 

Kuitenkin vaativat lastenhoitoa, että pääsevät ilman lapsia bilettämään ja lomareissuille? Ja sitten kitistään, kun isovanhemmat eivät osallistu ja auta, vaikkei heiltä ole kysytty mielipidettä lasten hankintaan. Siitä kitistään paljon enemmän, kun isovanhemmat matkustelee ja menee omia menoja, eivätkä ole hoitamassa jannea ja miinaa..

Enenevissä määrin monet nuoret jättää vapaaehtoisesti lapset tekemättä nykyään, niin ei tarvita edes mitään lastenhoitoapua. Hankkikaa homekorvat ikäisiänne ystäviä kuten me nuoremmat, niin ei tarvitse vinkua meiltä seuraa ja valittaa yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu myös siitä ettei haeta apuvalineitä sen kuulon tai näön parantamiseen.

Esim. silmänpohjarappeumaan ei valitettavasti ole parannuskeinoja. 

Vierailija kirjoitti:

Johtuu myös siitä ettei haeta apuvalineitä sen kuulon tai näön parantamiseen.

Esim. silmänpohjarappeumaan ei valitettavasti ole parannuskeinoa. Rajoittaa lopulta elämänpiirin surullisen pieneksi. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio aloittajalta. Olen ihmetellyt samaa. Muutenkin suomalaiset on sellaisia erakkoja, mutta vanhetessaan piireistä tehdään niin pienet että näinköhän edes arkun kantajia on riittävästi. Omat lapset ja lapsen lapset riittäisivät, muita sukulaisia ja naapureita arvostellaan rajustikin. Oikein ketään ei enää hyväksytä. Lapsena koen tämän ahdistavana kun kaikki on kiinni meistä. Puhumattakaan, että olisi enää mukavia isompia sukujuhlia tms koska isovanhemmat eivät enää halua ympärilleen omia tai edes meidän lasten ystäviä ja suku rajoitettu tarkoituksella vain tähän perheeseen ei edes vanhempien sisaruksiin.

Kun tuhkataan niin siihen ei arkun kantajia tarvita. Yksi ihminen jaksaa kantaa tuhkat ja se on omassa perheessä. 

Vanhukset ovat monesti kärttyisiä ja puhuvat sairauksistaan. Ei jaksa kuunnella toisten sairauksista, kun omissakin on tarpeeksi. Lapset taas kerjäävät rahaa ja muutenkin ärsyttävät.