Lue keskustelun säännöt.
Miksi, oi miksi lähes aina, kun mediassa on sairasteleva, yksinäinen tai nepsy-lapsi, niin kuvioissa on vain äiti?
14.05.2026 |
Missä ne isät vipeltää? Eivätkö jaksaneet kantaa kuormaa, joka tulee silloin jos lapsella on ongelmia?
Mulla on teoria.
Joku kiltti nainen ottaa vauhdikkaan adhd-miehen, tekee sen kanssa lapsen. Geenit periytyy lapseen ja sitten alkaa miehellä jalka vipattaa muualle. Äiti jää yksin. Sit kohta ollaan sosiaalihuollon kanssa tekemisissä.
Osuinko oikeaan?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsyys periytyy todella helposti. Näillä vanhemilla on jo täys työ itsensä kanssa. Tarvitsevat itsekin apuja elämän hallintaa ja arjen pyörittämiseen.
Lopulta vaimo/äiti valitsee keskittyä lapseensa.
Koska energia ei vaan riitä yksinkertasesti kaikkeen.
Mies sitten karkaa samalla kun koira veräjästä, koska ei saa enää naiselta tarvitsemaansa huomiota ja ihailua.
Meillä exmieheni, lapsieni isä, alko tekemään puolen vuoden työkeikkoja ulkomaille. Kävi kotona kerran kuussa. Nyt jälkikäteen mietittynä niin olihan sekin pakenemista.
>>Lopulta vaimo/äiti valitsee keskittyä lapseensa.
Koska energia ei vaan riitä yksinkertasesti kaikkeen.>>
Tämä! Minun hyvin alkanut akateeminen urani katkesi kuin veitsellä leikaten siihen, että sain lapsen "kirjainmiehen" kanssa. Melkein pääsin hengestänikin, ennen kuin mies, "isä" lähti. Ukolta meni siis hermot niin, että oli ta p p amassa minua. Olen itse lievästi autistinen ja äitiys/yksinhuoltajuus oli raskasta. Uran sijaan lapsesta tuli sitten ekkoni. Tohtoriuran sijaan päädyin eläkkeelle.
Huom. siihen aikaan meillä ei ollut diagnooseja, koska tällaisia neuropoikkeavuuksia ei ymmärretty olevan. Sain autismi-dg vasta vanhana. Exäni oli lääkinnyt itseään nuoresta asti omin päin katuhuumeilla ja alkolla, saanut näin päänsä entistä sekaisemmaksi.
Aika epätodennäköistä olisi kyllä ollut, että katuhuumeiden ja alkon käyttäjä yhtäkkiä muuttuisi vastuulliseksi isäksi.
Totta, vakuutteluistaan huolimatta. Itsekin neurokirjolaisena emme ymmärtäneet näitä elämän realiteetteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsyys periytyy todella helposti. Näillä vanhemilla on jo täys työ itsensä kanssa. Tarvitsevat itsekin apuja elämän hallintaa ja arjen pyörittämiseen.
Lopulta vaimo/äiti valitsee keskittyä lapseensa.
Koska energia ei vaan riitä yksinkertasesti kaikkeen.
Mies sitten karkaa samalla kun koira veräjästä, koska ei saa enää naiselta tarvitsemaansa huomiota ja ihailua.
Meillä exmieheni, lapsieni isä, alko tekemään puolen vuoden työkeikkoja ulkomaille. Kävi kotona kerran kuussa. Nyt jälkikäteen mietittynä niin olihan sekin pakenemista.
Jep monella nepsyn isälläkin on nepsy oireilua eli sitten kun vanhemmuus tulee vastuineen päälle, sitä ei jaksetakkaan ja homma jää äidin harteille. Tosin mun nepsy lapsella menee kyllä hyvin. Onneksi on päiväkodit jne. Lapsi oppi jo 5 vuotiaana laskemaan, kirjoittamaan ja lukemaan. Nepsyys ei aina tarkoita, että huonosti menee. Haastavaa kyllä, mutta ei mene huonosti. Hänen isänsä lähti pois, ei jaksanut kuunnella lasten ääniä tms. halusi jatkaa biletystä ja vapaata elämää vaikka ensin sanoi, että hän niin haluaa vastuulliseksi isäksi. Jäi puheen tasolle ja sanoi ihan suoraan, että rikkoo lupauksensa. Mulla oli hänelle kaikki valmiina, siisti koti, ruokaa yms kaikkea mitä nyt yleensä vaimon ns kuuluu tehdä silti ei kelvannut. Ehkä hän kuvitteli itsestään liikoja myös, että on jokin taivaan lahja naisille, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, hyi toi likaiset vaatteensa pyykättäväksi, ei osannut mistään asioistaan huolehtia.
Kuvailit todellisuutta hyvin. Eihän ne nepsymiehetkään itselleen mitään voi. Jos ei ole diagnosoitu, eivät edes suostu uskomaan, että itsekin ovat haastavia 'hoidettavia'. Ovat mitä ovat, ota tai jätä. Usein helpottaa, kun eroaa. Ikävä kyllä.
Onneksi nykyään diagnoosin saa yleensä jo lapsena, jolloin ihminen toivottavasti aikuisena ymmärtää paremmin itseään ja tuntee omat haasteensa. Näin ei tule lähdettyä (suur)perheen isäksi/äidiksi kuin soitellen sotaan.
Korostan tässä nyt sitä, ettei nepsyvanhempaa voi syyttää ja tuomita siitä, ettei tämä täytä tavallisia hyvän vanhemman kriteerejä.
No mun kohdalla taisi käydä niin, että lapsen isä oli ehkä enemmän naristi kuin nepsy ja minä äiti se nepsy oireinen. Tosin itse täytän kyllä hyvän vanhemman kriteerit. Arki meillä on tasaista ja turvallista. Itselläni ei onneksi ole elämänhallinan ongelmia joita joillakin nepsy oireisilla on. Mutta se mikä voi koitua kohtaloksi on se, ettei nepsy ihminen välttämättä tunnista toisen narsistisia piirteitä kuten omalla exälläni oli, mm. se että hänellä oli kova kiire perustaa perhettä. Eli ei ehditty tutustua kunnolla kun hänen jo piti saada lapsi. Toki en myöskään kadu lasta. Lapsella kuitenkin menee hyvin, on jo omaa ryhmäänsä vähän edelläkin joissakin asioissa kuten lukemisessa, kirjoittamisessa, laskemisessa jne. Nepsy voi olla myös lahjakas ja älykäs. Kaikki eivät ole mitään kadulla pörrääviä häiriköitä, Toisista tulee sitten Yliopistoon tukijoita ja muita vastaavia. Vähemmän ehkä puhutaan niistä nepsyistä joilla menee hyvin. Lapsellani ei menisi näin hyvin jos hän asuisi isänsä kanssa, siksi minä äitinä olen lähivanhempi ja kohta toivottavasti yh. Varmistan sen, että hän tulee pärjäämään yhteiskunnassa ja työelämässä eikä saa isältään mitään huonoa mallia. Onhan meillä ollut myös presidenttinä yh äidin kasvattama poika, että eipä se aina ole huono asia. Joskus parempi että se huono vanhempi on poissa kuin sotkemassa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Laadukkaita miehiä ei riitä kaikille, joko olisi aika unohtaa kristillinen monogamian ihanne?
Johan se on historiaa. Nykyään on vallalla sarja-monogamia: ollaan yhden kanssa kerrallaan, mutta liitot seuraavat toistaan.
Tosin, ovatko ne miehet sitten laadukkaita, jotka vaihtavat ja aloittavat aina uuden perheen?
Isättömyyden kulttuuri pitäis kääntää. Pojille ja teinipojille pitää teroittaa muista huolehtimista ja vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsyys periytyy todella helposti. Näillä vanhemilla on jo täys työ itsensä kanssa. Tarvitsevat itsekin apuja elämän hallintaa ja arjen pyörittämiseen.
Lopulta vaimo/äiti valitsee keskittyä lapseensa.
Koska energia ei vaan riitä yksinkertasesti kaikkeen.
Mies sitten karkaa samalla kun koira veräjästä, koska ei saa enää naiselta tarvitsemaansa huomiota ja ihailua.
Meillä exmieheni, lapsieni isä, alko tekemään puolen vuoden työkeikkoja ulkomaille. Kävi kotona kerran kuussa. Nyt jälkikäteen mietittynä niin olihan sekin pakenemista.
Jep monella nepsyn isälläkin on nepsy oireilua eli sitten kun vanhemmuus tulee vastuineen päälle, sitä ei jaksetakkaan ja homma jää äidin harteille. Tosin mun nepsy lapsella menee kyllä hyvin. Onneksi on päiväkodit jne. Lapsi oppi jo 5 vuotiaana laskemaan, kirjoittamaan ja lukemaan. Nepsyys ei aina tarkoita, että huonosti menee. Haastavaa kyllä, mutta ei mene huonosti. Hänen isänsä lähti pois, ei jaksanut kuunnella lasten ääniä tms. halusi jatkaa biletystä ja vapaata elämää vaikka ensin sanoi, että hän niin haluaa vastuulliseksi isäksi. Jäi puheen tasolle ja sanoi ihan suoraan, että rikkoo lupauksensa. Mulla oli hänelle kaikki valmiina, siisti koti, ruokaa yms kaikkea mitä nyt yleensä vaimon ns kuuluu tehdä silti ei kelvannut. Ehkä hän kuvitteli itsestään liikoja myös, että on jokin taivaan lahja naisille, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, hyi toi likaiset vaatteensa pyykättäväksi, ei osannut mistään asioistaan huolehtia.
Kuvailit todellisuutta hyvin. Eihän ne nepsymiehetkään itselleen mitään voi. Jos ei ole diagnosoitu, eivät edes suostu uskomaan, että itsekin ovat haastavia 'hoidettavia'. Ovat mitä ovat, ota tai jätä. Usein helpottaa, kun eroaa. Ikävä kyllä.
Onneksi nykyään diagnoosin saa yleensä jo lapsena, jolloin ihminen toivottavasti aikuisena ymmärtää paremmin itseään ja tuntee omat haasteensa. Näin ei tule lähdettyä (suur)perheen isäksi/äidiksi kuin soitellen sotaan.
Korostan tässä nyt sitä, ettei nepsyvanhempaa voi syyttää ja tuomita siitä, ettei tämä täytä tavallisia hyvän vanhemman kriteerejä.
No mun kohdalla taisi käydä niin, että lapsen isä oli ehkä enemmän naristi kuin nepsy ja minä äiti se nepsy oireinen. Tosin itse täytän kyllä hyvän vanhemman kriteerit. Arki meillä on tasaista ja turvallista. Itselläni ei onneksi ole elämänhallinan ongelmia joita joillakin nepsy oireisilla on. Mutta se mikä voi koitua kohtaloksi on se, ettei nepsy ihminen välttämättä tunnista toisen narsistisia piirteitä kuten omalla exälläni oli, mm. se että hänellä oli kova kiire perustaa perhettä. Eli ei ehditty tutustua kunnolla kun hänen jo piti saada lapsi. Toki en myöskään kadu lasta. Lapsella kuitenkin menee hyvin, on jo omaa ryhmäänsä vähän edelläkin joissakin asioissa kuten lukemisessa, kirjoittamisessa, laskemisessa jne. Nepsy voi olla myös lahjakas ja älykäs. Kaikki eivät ole mitään kadulla pörrääviä häiriköitä, Toisista tulee sitten Yliopistoon tukijoita ja muita vastaavia. Vähemmän ehkä puhutaan niistä nepsyistä joilla menee hyvin. Lapsellani ei menisi näin hyvin jos hän asuisi isänsä kanssa, siksi minä äitinä olen lähivanhempi ja kohta toivottavasti yh. Varmistan sen, että hän tulee pärjäämään yhteiskunnassa ja työelämässä eikä saa isältään mitään huonoa mallia. Onhan meillä ollut myös presidenttinä yh äidin kasvattama poika, että eipä se aina ole huono asia. Joskus parempi että se huono vanhempi on poissa kuin sotkemassa asioita.
Nepsynaiset tulevat usein hyväksikäytetyiksi, koska eivät osaa tunnistaa ihmisten harjoittamaa manipulaatiota. Minullakin on värikäs historia, jossa ei objektiivisesti katsoen ole järkeä käytetty. Kuitenkin olen väitellyt tohtoriksi.
-Assinainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laadukkaita miehiä ei riitä kaikille, joko olisi aika unohtaa kristillinen monogamian ihanne?
Johan se on historiaa. Nykyään on vallalla sarja-monogamia: ollaan yhden kanssa kerrallaan, mutta liitot seuraavat toistaan.
Tosin, ovatko ne miehet sitten laadukkaita, jotka vaihtavat ja aloittavat aina uuden perheen?
Eipä näytä menevän hyvin noillakaan ketkä elävät polygamisesti. Niissäkin on yleensä aina yksi henkilö joka on suosituin jonka huomiosta kilpaillaan ja on kaikenlaista draamaa. Ja kun näiden miesten pitäisi pystyä sitten elättämään kaikki kymmenet lapset ja naiset, mikä sekin onnistuu todella harvalta. Minulla on tuttuja afrikkalaisia naisia ja ovat kertoneet, että siellä miehet kyllä lisääntyy, mutta naiset ovat niitä ketkä sitten kuitenkin joutuu tekemään kauppaa keskenään ja elättämään lapset, huolehtimaan kaikesta. Miehen voi olla pakko antaa palkkansa vaimoille, mutta se ei poista naisten vastuita kun miehellä on helppoa kiva kivaa. Polygamiassa mies voi myös haukkua jotakin vaimoa toiselle ja asettaa naisia myrkylliseen kilpailu asetelmaan. Jotakin voidaan käyttää hyväksi synnytyskoneena, viedä lapset ja antaa se kolmannelle maholle vaimolle yms. Eli eivät todellekaan mitään ruusuisia kuvioita.
Vierailija kirjoitti:
Isättömyyden kulttuuri pitäis kääntää. Pojille ja teinipojille pitää teroittaa muista huolehtimista ja vastuuta.
Mutta jos on kirjolla, siihen ei välttämättä kykene. Ei vaan kestä sitä vastuuta ja kaoottista arkea. Oma elämäni oli ja on pelkkää autistista burnoutia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarjoan tähänkin vastaukseksi epämieluisaa totuutta, eli peiliä.
Läheskään aina mies ei ole se tarinan rosvo, vaan omat vaikuttimensa on naisessa itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsyys periytyy todella helposti. Näillä vanhemilla on jo täys työ itsensä kanssa. Tarvitsevat itsekin apuja elämän hallintaa ja arjen pyörittämiseen.
Lopulta vaimo/äiti valitsee keskittyä lapseensa.
Koska energia ei vaan riitä yksinkertasesti kaikkeen.
Mies sitten karkaa samalla kun koira veräjästä, koska ei saa enää naiselta tarvitsemaansa huomiota ja ihailua.
Meillä exmieheni, lapsieni isä, alko tekemään puolen vuoden työkeikkoja ulkomaille. Kävi kotona kerran kuussa. Nyt jälkikäteen mietittynä niin olihan sekin pakenemista.
Jep monella nepsyn isälläkin on nepsy oireilua eli sitten kun vanhemmuus tulee vastuineen päälle, sitä ei jaksetakkaan ja homma jää äidin harteille. Tosin mun nepsy lapsella menee kyllä hyvin. Onneksi on päiväkodit jne. Lapsi oppi jo 5 vuotiaana laskemaan, kirjoittamaan ja lukemaan. Nepsyys ei aina tarkoita, että huonosti menee. Haastavaa kyllä, mutta ei mene huonosti. Hänen isänsä lähti pois, ei jaksanut kuunnella lasten ääniä tms. halusi jatkaa biletystä ja vapaata elämää vaikka ensin sanoi, että hän niin haluaa vastuulliseksi isäksi. Jäi puheen tasolle ja sanoi ihan suoraan, että rikkoo lupauksensa. Mulla oli hänelle kaikki valmiina, siisti koti, ruokaa yms kaikkea mitä nyt yleensä vaimon ns kuuluu tehdä silti ei kelvannut. Ehkä hän kuvitteli itsestään liikoja myös, että on jokin taivaan lahja naisille, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, hyi toi likaiset vaatteensa pyykättäväksi, ei osannut mistään asioistaan huolehtia.
Kuvailit todellisuutta hyvin. Eihän ne nepsymiehetkään itselleen mitään voi. Jos ei ole diagnosoitu, eivät edes suostu uskomaan, että itsekin ovat haastavia 'hoidettavia'. Ovat mitä ovat, ota tai jätä. Usein helpottaa, kun eroaa. Ikävä kyllä.
Onneksi nykyään diagnoosin saa yleensä jo lapsena, jolloin ihminen toivottavasti aikuisena ymmärtää paremmin itseään ja tuntee omat haasteensa. Näin ei tule lähdettyä (suur)perheen isäksi/äidiksi kuin soitellen sotaan.
Korostan tässä nyt sitä, ettei nepsyvanhempaa voi syyttää ja tuomita siitä, ettei tämä täytä tavallisia hyvän vanhemman kriteerejä.
No mun kohdalla taisi käydä niin, että lapsen isä oli ehkä enemmän naristi kuin nepsy ja minä äiti se nepsy oireinen. Tosin itse täytän kyllä hyvän vanhemman kriteerit. Arki meillä on tasaista ja turvallista. Itselläni ei onneksi ole elämänhallinan ongelmia joita joillakin nepsy oireisilla on. Mutta se mikä voi koitua kohtaloksi on se, ettei nepsy ihminen välttämättä tunnista toisen narsistisia piirteitä kuten omalla exälläni oli, mm. se että hänellä oli kova kiire perustaa perhettä. Eli ei ehditty tutustua kunnolla kun hänen jo piti saada lapsi. Toki en myöskään kadu lasta. Lapsella kuitenkin menee hyvin, on jo omaa ryhmäänsä vähän edelläkin joissakin asioissa kuten lukemisessa, kirjoittamisessa, laskemisessa jne. Nepsy voi olla myös lahjakas ja älykäs. Kaikki eivät ole mitään kadulla pörrääviä häiriköitä, Toisista tulee sitten Yliopistoon tukijoita ja muita vastaavia. Vähemmän ehkä puhutaan niistä nepsyistä joilla menee hyvin. Lapsellani ei menisi näin hyvin jos hän asuisi isänsä kanssa, siksi minä äitinä olen lähivanhempi ja kohta toivottavasti yh. Varmistan sen, että hän tulee pärjäämään yhteiskunnassa ja työelämässä eikä saa isältään mitään huonoa mallia. Onhan meillä ollut myös presidenttinä yh äidin kasvattama poika, että eipä se aina ole huono asia. Joskus parempi että se huono vanhempi on poissa kuin sotkemassa asioita.
Nepsynaiset tulevat usein hyväksikäytetyiksi, koska eivät osaa tunnistaa ihmisten harjoittamaa manipulaatiota. Minullakin on värikäs historia, jossa ei objektiivisesti katsoen ole järkeä käytetty. Kuitenkin olen väitellyt tohtoriksi.
-Assinainen
Sama kohtalo, yliopistossa olen. Eli ns. akateeminen nepsyoireinen. Aina tehnyt töitä ja pärjännyt elämässä, mutta olen tullut hyväksikäytetyksi miesten taholta. Eli ainakin mun kohdalla miehillä on ollut narsistisia piirteitä joita en ole tunnistanut, eikä niitä kyllä kukaan ole mulle myöskään opettanut. Ihmisistä ollut vain kivempi kiusata ja nauraa vieressä ja juoruilla kuin neuvoa. Lapsia en kadu kuitenkaan. Nepsyys ei ole kuitenkaan mikään huono asia vaan voi olla myös voimavara. Esim. itselläni on paljon luovaa energiaa ja olen ahkera kyllä, työteliäs ja toimelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen puolestaan ihmetellyt sitä, että näillä vaikeuksissa kierivillä on silti aina suunnattomasti lemmikkejä. Sitten valitetaan kuinka niiden ruoat on kalliita ja ihmetellään miksei yhteiskunta maksa eläinlääkäreitä kun ovat niin kalliita...
ei tule mitään nepsyjä, kun naiset oppii, että minun onneni tulee lasten ja perheen onnesta. nykynaisethan ovat juuri näitä minäminä- ja minun onnellisuus ensin tyyppejä. amerikassa tehdyn tutkimuksen mukaan terveimmät ja onnellisimmat lapset tulee perheestä jossa isä ja äiti kasvattavat. toiseksi tulee isän kanssa kasvaneet ja viimoisena äidin kasvattamat lapset, joista jopa 80% ajautuu ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarjoan tähänkin vastaukseksi epämieluisaa totuutta, eli peiliä.
Läheskään aina mies ei ole se tarinan rosvo, vaan omat vaikuttimensa on naisessa itsessään.
Kyllä se epämieluisa totuus valitettavasti on se, että mies on yleensä se tarinan rosvo, itselläni oli kirjaimellisesti rikollinen jolla rikosrekisteri, mutta varmaan kertoo kaikille että minä nainen ja äiti olen se paha kun en katsellut hänen pettäämistään ja biletystään yms....tuskin koskaan kasvaa vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
ei tule mitään nepsyjä, kun naiset oppii, että minun onneni tulee lasten ja perheen onnesta. nykynaisethan ovat juuri näitä minäminä- ja minun onnellisuus ensin tyyppejä. amerikassa tehdyn tutkimuksen mukaan terveimmät ja onnellisimmat lapset tulee perheestä jossa isä ja äiti kasvattavat. toiseksi tulee isän kanssa kasvaneet ja viimoisena äidin kasvattamat lapset, joista jopa 80% ajautuu ongelmiin.
Minkä tutkimuksen? Taidanpa itsekin katsoa onko sanoissasi perää. Osaan katsoa virallisista tutkimuslähteistä. Sinä et taida nepsyydestä juuri mitään tietää, nepsyjä syntyy myös perheisiin jossa on äiti ja isä ja konservatiivinen perhemalli. Usein noissa on nepsyt kasvatettu henkisellä ja/tai fyysisellä väkivalla jolloin syntyy illuusio ettei nepsy oireita muka ole. Moni vasta aikuisena vanhemmista irtaannuttuaan saanut apua kun perheen kulissit ja maine ollut tärkemäpää kuin se, että lapsi saa apua ja tukea. Itse en myöskään eronnut miehestä enkä ajatellut, että minun onneni on tärkeintä vaan mies itse erosi ja lähti kun hänelle oli tärkeämpää saada olla monien eri naisten kanssa, että se oli kylläkin mies joka ajatteli minäminää ja itseään ja omaa onneaan. Että älä viitsi levitellä valheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et. Meillä minä äiti olen se adhd ja periytynyt sen jo aikuiselle lapselle. Mies on kultainen ja kärsivällinen ja edelleen rinnalla. Julkisuudessa ei olla.
Otsikko oli "Miksi, oi miksi lähes aina, kun mediassa on sairasteleva, yksinäinen tai nepsy-lapsi, niin kuvioissa on vain äiti?"
Jos et ole mediassa tms, niin miksi piti tulla kommentoimaan? Eihän tuo otsikko liity sinun tilanteeseesi yhtään mitenkään.
Koska hänellä oli teoria ja hän kysyi osuiko oikeaan, on syytä hahmottaa, että läheskään kaikki nepsyperheet eivät ole julkisuudessa, eivätkä kuvatun kaltaisia. Me vanhemmat ei olla edes somessa ja tätä vielä vanhemmat eivät edes ole nepsyjä vaan hajamielisiä ja häiriköitä, erakoita, oudokkeja, kylähulluja, riippuu ajasta ja kontekstista. Meillä on taiteilijasuku, ei kukaan pidä normeista poikkeavuutta mitenkään ihmeellisenä.
Koska testosteronitelineet ovat heikkomielisiä eivätkä kykene ottamaan vastuuta tekemisistään. Vastaako tämä kysymykseesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isättömyyden kulttuuri pitäis kääntää. Pojille ja teinipojille pitää teroittaa muista huolehtimista ja vastuuta.
Mutta jos on kirjolla, siihen ei välttämättä kykene. Ei vaan kestä sitä vastuuta ja kaoottista arkea. Oma elämäni oli ja on pelkkää autistista burnoutia.
Miksi sitten pitää naiselle sanoa, että haluaa isäksi jos ei sitä vastuuta halua kantaa. Vähintä mitä voi tehdä on maksaa sitten kiltisti ne elatusmaksut jos ei jaksakkaan olla isä, mutta moni nyky mies ei edes suostu maksamaan elatusmaksuja vaan valtio joutuu ne maksamaan. Kuten meilläkin meni, lapsen isällä ei maksuhalua joten yhteiskunta maksaa lapsen elatuksen. Asumme kerrostalo asunnossa vuokralla kun toiset lapset saa asua kivassa omakotitalossa yms...en ihan tällaista elämää itselleni halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Tarjoan tähänkin vastaukseksi epämieluisaa totuutta, eli peiliä.
Läheskään aina mies ei ole se tarinan rosvo, vaan omat vaikuttimensa on naisessa itsessään.
Totuus on iso sana, tuskinpa sinulla sentään totuutta hallussa on eikä ehkä peiliäkään. Tosiasia kuitenkin on että perhe-elämään liittyviä haasteita pakenee useammin isä kuin äiti. Neurotyypillisissäkin perheissä arjen pyöritys ja suunnittelu jää liian usein naisen vastuulle, mies tekee mitä lystää kuin kuriton lapsi.
Minkälainen tämä maailma olisi ilman nepsyjä ja heidän luovuuttaan. Varmaan täynnä just sellaisia harmaita neliön mallisia taloja eikä missään mitään väriä, maalauksia, taide esineitä...just sellainen kuin joku vankila tai sairaala, yök.
Kurjuus kasautuu alempiin sosiaaliluokkiin. Siellä yksinhuoltajuus yleisempää ja myös nepsy-diagnoosit.
Virkistävä poikkeus naisten joukossa on nykyinen opetusministeri, tämä Adlercreutz.