Eläkeläiset, hoiditteko te aikoinaan omat vanhempanne ja isovanhempanne?

Isäni äiti kuoli 70-luvun alkupuolella aivokasvaimeen 61-vuotiaana. Isänisä asui meidän kanssa muutaman vuoden, mutta sitten sai sairauskohtauksen 80-luvun loppupuolella ja sairaalajakson jälkeen meni vanhainkotiin.

Äidinäiti kuoli Parkinsonin tautiin -93 ja äidinisä huolehti hänestä niin pitkään kuin mahdollista. Äidinisä eli pitkään ja aika loppuun asti oli vielä kotona. 

Eli kirjoitin nyt vanhempieni puolesta. Olen itse syntynyt -79 ja vanhempani asuvat vielä kumpikin kotonaan. Isä on 79 ja asuu yksin omakotitalossa. Äiti on 65 ja asuu yksin tilavassa kerrostaloasunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussamme asutaan omassa kodissa kuolemaan asti ja lähdetään saappaat jalassa.

Suvun vanhin asuu kotonaan ilman yhteiskunnan apua ja on 99-vuotias.

 

Kun vanhus joutuu hoivakotiin, hänellä ei ole enää mitään mahdollisuutta saavuttaa kovin korkeaa ikää.  Siitä "hoito" pitää huolen.

Ei vaan terveys, tai sen puute, pitää huolen. Hoivakotiin pääsee vain hyvin huonokuntoisena. Silloin ei edes maksimimäärä kotihoidon palveluja riitä.

Aivan fakta kuitenkin on, että mitä pidempään pärjäät kotona, sen vanhemmaksi voit elää. 

Pirteäkin kotona pärjännyt vanhus päätyy hautaan nopeasti, jos syystä tai toisesta joutuu hoivakotiin.

Vain todella sitkeät elävät hoivakodissa jopa muutaman vuoden, kun omaiset jaksavat käydä syöttämässä ja juottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

Yhdessä sisarusten kanssa hoidettiin. Tai ehkä sana hoitaa on väärä... elämäntapa oli yhteisällisempi ja vastavuoroisempi.

Kun isäni kuoli, äiti ei pysynyt hoitamaan pientilaa yksin ja muutti meidän lasten luo kaupunkiin..Hoiti milloin ketäkin lapsenlapsista, me lapset taas maksettiin asuminen ja ruoka. Kesät oli kotitilalla maalla ja osa lapsenlapsista siellä mukana.

Kun kansaneläkettä alkoi saada, ei enää elätetty häntä..Hän auttoi meitä ja me häntä sitten, kun ikää tuli enemmän ja sairauksia.

Siihen aikaan kaikki teki osansa, olipa aikuinen, lapsi tai vanhus.

Appivanhemmat asui omassa mökissään. Joka toinen viikonloppu pakkauduttiin autoon ja ajettiin 100 km suuntaansa..Lauantaista perjantaihin siellä.. Autettiin kasvimaalla, kuljettiin kauppaan, tehtiin mitä milloinkin tarvitsi.

T. Mummeli 80

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

En tiiä mitä tarkoitit. Kirjoitin tuon kommentin, olen 82, en halua olla lapsilleni riesa. Saan kauppa-asiat hoidettua muutenkin. En muutraisi heidän lähelleen. Nyt joitakin satoja km välimatka 

Kyllä ne minun isovanhempani elivät aivan kaikki kotona kuolemaansa saakka. Kukaan ei ollut laitoshoidossa. Mutteivät eläneetkään kamalan vanhoiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

Boomereita ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa omien vanhempiensa hoito. Sellaisesta ei edes puhuttu. Keskittyivät vain itseensä.

Haista sinä jätöksesi. Isä kuoli äkisti, mutta äitiä hoidin 10 vuotta, oli viikon sairaalassa ja kuoli 89 vuotiaana. Pärjäsi kyllä hyvin kotona, ei kummoista hoitoa tarvinnut, lähinnä seuraamista. Äiti huolehti samoin omasta äidistään, isänsä oli kuollut nuorena tapaturmaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Historian tuntemus. Vielä 70-luvulle saakka samassa taloudessa asui useampi sukupolvi. 

 

Ei edes ollut hoivakoteja, vaan kunnalliskoti, jossa vietettiin viimeiset viikot, kun oltiin jo kuoleman sairas, mutta moni kuoli kotiinsa. Ja se oli ylpeyden ja arvostuksen aihe, kuolla omaan kotiin. 

 

Vietin lapsuuteni 50-60-luvulla ja jossakin vaiheessa meillä asui neljä sukupolvea myös isomummo. 

Tuokin on varmaan ollut vähän paikkakuntakohtaista.  Me asuttiin 1960-luvulla  Helsingissä 63 m2 kokoisessa kerrostalokolmiossa. Nelikerroksinen hissitön talo ja asuttiin ylimmässä kerroksessa.  Vanhemmat ja 2 lasta.  Jo mun ja siskoni huone oli niin pieni,  että sänkyjen lisäksi sinne mahtui vain yksi pöytä. Kun menin kansakouluun,  piti vuorotella siskoni kanssa läksyjen tekemisessä.  Ei siihen asuntoon olisi enää yhtä aikuisen sänkyä mahtunutkaan ja huonosti liikkuva vanhus ei olisi päässyt ikinä edes lääkäriin,  kun ei sitä olisi voinut parvekkeeltakaan alas laskea edes köyden varassa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä saatanan aikoinaan ja ennen vanhaan? Olen 65 ja juuri jäänyt työeläkkeelle.

Ihan  just piti kirjoittaa sama! Äitini porskuttaa ihan täyttä häkää puutarhassaan.

Mutta jos tarkoitetaan edellistä sukupolvea niin kyllä, äitini hoiti omat vanhemansa hautaan. Olivat kyllä myös terveitä yli 80 vuotiaiksi ja lyhyen sairastelun jälkeen kuolivat. Toinen sairaalassa ja toinen kotona.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Historian tuntemus. Vielä 70-luvulle saakka samassa taloudessa asui useampi sukupolvi. 

 

Ei edes ollut hoivakoteja, vaan kunnalliskoti, jossa vietettiin viimeiset viikot, kun oltiin jo kuoleman sairas, mutta moni kuoli kotiinsa. Ja se oli ylpeyden ja arvostuksen aihe, kuolla omaan kotiin. 

 

Vietin lapsuuteni 50-60-luvulla ja jossakin vaiheessa meillä asui neljä sukupolvea myös isomummo. 

Tuokin on varmaan ollut vähän paikkakuntakohtaista.  Me asuttiin 1960-luvulla  Helsingissä 63 m2 kokoisessa kerrostalokolmiossa. Nelikerroksinen hissitön talo ja asuttiin ylimmässä kerroksessa.  Vanhemmat ja 2 lasta.  Jo mun ja siskoni huone oli niin pieni,  että sänkyjen lisäksi sinne mahtui vain yksi pöytä. Kun menin kansakouluun,  piti vuorotella siskoni kanssa läksyjen tekemisessä.  Ei siihen asuntoon olisi enää yhtä aikuisen sänkyä mahtunutkaan ja huonosti liikkuva vanhus ei olisi päässyt ikinä edes lääkäriin,  kun ei sitä olisi voinut parvekkeeltakaan alas laskea edes köyden varassa. 

Näi asuttiin usein kaupungeissä. Maalla oli väljempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

En tiiä mitä tarkoitit. Kirjoitin tuon kommentin, olen 82, en halua olla lapsilleni riesa. Saan kauppa-asiat hoidettua muutenkin. En muutraisi heidän lähelleen. Nyt joitakin satoja km välimatka 

Eli lähdet hoivakotiin mieluummin kidutettavaksi viimeisiksi vuosiksi kuin että muuttaisit lähemmäs lapsiasi? Voisit asua loppuun asti omassa kodissasi, kun et enää kykene yksin käymään kaupoilla. Voisit saada vähän apua lapsiltasi, mutta et olisi liikaa vaivaksi.

Onhan kaikilla vapaus toki valita. Itse aion asua kodissani loppuun asti. Sitä en vielä tiedä missä se koti on, mutta aion tehdä asiat lapsilleni mahdollisimman helpoksi.

En. Äitini ei ole hoitanut edes omia lapsiaan.

Tuntemani vanhempi väki on muuttanut lastensa lähelle, jotta ovat voineet toimia joskus lapsenvahtina ja kouluikäisen iltapäivähoitajana.

Vastavuoroisesti lapset ovat voineet auttaa häntä, kun häneltä alkaa voimat ehtyä. 

Kotona asuessa elää vanhemmaksi, kuin hoivakodissa, jossa laitetaan vaippoihin, sidotaan tuoliin, nostetaan sängyn laidat ylös, eikä lainkaan pidetä huolta, että vähäinen liikuntakyky säilyisi mahdollisimman pitkään. Ja tämä kaikki tehdään muka vanhuksen "parhaaksi". Tosiasiassa kyse on vain hoitohenkilökunnan vähyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

En tiiä mitä tarkoitit. Kirjoitin tuon kommentin, olen 82, en halua olla lapsilleni riesa. Saan kauppa-asiat hoidettua muutenkin. En muutraisi heidän lähelleen. Nyt joitakin satoja km välimatka 

Eli lähdet hoivakotiin mieluummin kidutettavaksi viimeisiksi vuosiksi kuin että muuttaisit lähemmäs lapsiasi? Voisit asua loppuun asti omassa kodissasi, kun et enää kykene yksin käymään kaupoilla. Voisit saada vähän apua lapsiltasi, mutta et olisi liikaa vaivaksi.

Onhan kaikilla vapaus toki valita. Itse aion asua kodissani loppuun asti. Sitä en vielä tiedä missä se koti on, mutta aion tehdä asiat lapsilleni mahdollisimman helpoksi.

Sitähän minäkin. Haluan tehdä asiat lapsille helpoksi, heidän ei tarvitse kuin kfematorioon toimittaa minut.  Ja mikäli muuhun sukuuni tulen en hoitokoteja tarvitse. Muisti ei suvussamme tilttaa,  mutta koskaanhan ei tiedä  voi tulla aivoinfarkti tms joka vie kyvyn pärjätä kotona. Mutta siihen ei auttaisi joku espooseen muutto.

Vierailija kirjoitti:

Historian tuntemus. Vielä 70-luvulle saakka samassa taloudessa asui useampi sukupolvi. 

 

Ei edes ollut hoivakoteja, vaan kunnalliskoti, jossa vietettiin viimeiset viikot, kun oltiin jo kuoleman sairas, mutta moni kuoli kotiinsa. Ja se oli ylpeyden ja arvostuksen aihe, kuolla omaan kotiin. 

 

Vietin lapsuuteni 50-60-luvulla ja jossakin vaiheessa meillä asui neljä sukupolvea myös isomummo. 

Sinun historiantuntemuksesi on luvattoman kapeaa.

Kyllä 70-luvulla asuttiin jo kaupungeissa, jokainen omassa kerrostaloasunnossaan.

Anoppini oli vanhainkodin johtaja.

Puoli vuotta eläkkeellä olleena hoidan omaa äitiä kotihoidon kanssa, hoidan kipeitä lastenlapsia ja välillä terveitä, että vanhemmat pääsevät tuulettumaan. Isoäidille kävin kerran viikossa kaupassa silloin "ennenvanhaan" 20v sitten kotihoito hoisi häntä myös, tosin hän teki itse ruuat vielä 95v ja kuoli lähes kauha kädessä. Tämän lisäksi hoisin työkseni 25v vanhuksia.

En halua, omat lapseni joutuvat hoitamaan minua, haluan että  palataan hyvinvointivaltioon ja yhteiskunta hoitaa perusasiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

En tiiä mitä tarkoitit. Kirjoitin tuon kommentin, olen 82, en halua olla lapsilleni riesa. Saan kauppa-asiat hoidettua muutenkin. En muutraisi heidän lähelleen. Nyt joitakin satoja km välimatka 

Eli lähdet hoivakotiin mieluummin kidutettavaksi viimeisiksi vuosiksi kuin että muuttaisit lähemmäs lapsiasi? Voisit asua loppuun asti omassa kodissasi, kun et enää kykene yksin käymään kaupoilla. Voisit saada vähän apua lapsiltasi, mutta et olisi liikaa vaivaksi.

Onhan kaikilla vapaus toki valita. Itse aion asua kodissani loppuun asti. Sitä en vielä tiedä missä se koti on, mutta aion tehdä asiat lapsilleni mahdollisimman helpoksi.

Kauppa-asiat ainakin hoituisi vielä, jos en itse jaksaisi kaupassa käydä, netin kautta. Joskus tilaankin k-ruuasta vaikjapa joulun alla. Saan painavat tavarst suoraan eteiseen.

Mutta olen kuitenkin nöyrällä mielellä, koskaan ei voi tietää mitä elämä terveyden kanssa eteen heittää.

Ennen kun vanhukset hoidettiin kotona loppuun asti, heillä oli koko valveillaoloajan hoitaja läsnä. Joko lapsi tai lapsenlapsia. 

Nyt asiat ovat paljon huonommin, kun laitoshoito alkoi yleistyä. Aiemmin (jopa vielä 80-luvulla) oli häpeä laittaa vanhus kunnalliskotiin. Kunnalliskodissa olivat vain ne vanhukset, joilla ei ollut sukulaisia tai joiden puoliso ja lapset eivät viitsineet häntä hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täysjärkinen vanhus ei muuta lastensa riesaksi lähemmäs heitä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsiltani mitään. 82 v.

Juuri melko lähipiirissä tapaus kun lapsi yrittää vaatia isäänsä muuttamaan lähelleen 400 kmn päähän. Isä, täysin "päästään kunnossa" on niin vihainen vaatimuksesta. Hän huolehtii itsensä eikä kenenkään tarvitse sotkeutua ja komennella. (DI on, palstan henkeen tiedoksi) 

Eli edellinen ei missään nimessä halua auttaa vanhempiaan kauppa-asioissa, vaikka he asuisivat naapurissa. Selevä.

En tiiä mitä tarkoitit. Kirjoitin tuon kommentin, olen 82, en halua olla lapsilleni riesa. Saan kauppa-asiat hoidettua muutenkin. En muutraisi heidän lähelleen. Nyt joitakin satoja km välimatka 

Eli lähdet hoivakotiin mieluummin kidutettavaksi viimeisiksi vuosiksi kuin että muuttaisit lähemmäs lapsiasi? Voisit asua loppuun asti omassa kodissasi, kun et enää kykene yksin käymään kaupoilla. Voisit saada vähän apua lapsiltasi, mutta et olisi liikaa vaivaksi.

Onhan kaikilla vapaus toki valita. Itse aion asua kodissani loppuun asti. Sitä en vielä tiedä missä se koti on, mutta aion tehdä asiat lapsilleni mahdollisimman helpoksi.

Kysyinköhän tässä keskustelussa mikä ihmeen olettamus on kaikkien vanhusten olevan jotain vaivalloisia autettavia jo 70+.

Sukulaismies 88 kaataa metsästään polttopuut, pilkkoo ne ja kärrää peräkärryllään omakotitaloonsa saunapuiksi. On hyvä ruuanlaittaja, leipookin. 26 vuotta ollut leskenä.

Meillä houkuteltiin leskeksi jäänyt äitini muuttamaan lähemmäs meitä lapsia ja lastenlapsia tänne Helsinkiin, senioritaloon, palvelujen äärelle.

Se osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, vaikka vanha ihminen saattaakin sopeutua uuteen ympäristöön huonosti, kun ei enää voi liikkua lihasmuistin varassa, mutta samalla hän oppii uutta eikä juutu tuttuihin kuvioihin. Nyt äitini elää tyytyväisenä muiden mummojen asuttamassa talossa, palvelukeskuksen vieressä.