Mielikuvia millainen ihminen viihtyy vuosia kotiäitinä?

Lapsilleen omistautuva, muuten ominaisuudet voivat olla mitä vaan. Myös lasten kanssa voi tehdä paljon.

No kyllä mulla aika hoppu oli 4 alle kouluikäisen kanssa kotona.

Ei kai KUKAAN ajattele NOIN! Varsinkaan äiti. Tai fiksut koulutetut ihmiset.

Olen yo,kokki ja terveydenhoitaja. Ainut josta ylpeä, lapsi sekä kotiäiteys.

Kotiäitivuosien jälkeen työelämään palattuani totesin saman. Aina sanotan (ja jotkut jopa kirjoittavat työhakemukseen!), että kotiäitiys on kehittänyt ongelmanratkaisukykyä, organisointikykyä ja stressinsietoa. Silloin ei ole koskaan varmasti ennenkään ollut työssä, jossa näitä taitoja vaaditaan.



Ongelmanratkaisu on todellakin sitä, miten mahduttaa kolme muovikassia lastenrattaisiin ja mistä löytää kuiva kohta räkärätistä. Organisointikyky no joo, ehkä jonkin verran. Stressinsieto ei todellisuudessa monilla kehity yhtään mihinkään vaan hermot hajoavat kotona kaksinverroin.



Ja todellisuudessa monilta työssäkäyviltä vanhemmilla näitä ominaisuuksia kysytään paljon, paljon enemmän.



Kotiäitiys on usein joko kaivattu tauko työelämästä tai taantuma. Korkeasti koulutetut ottavat breikin varmasti mielellään, mutta paljon on niitä, jotka ovat vain piilossa työelämää. Stereotypiat ovat siitä mielenkiintoisia, että niissä piilee aina totuudensiemen.

Eli mies on hyvätuloinen. (pk-seudulla asuntovelkaisena todella hyvä tuloinen).

Kotona viihtyvä ja sosiaalinen. (Jos haluaa aikuiskontakteja niitä on haettava...)

valitettavasti en voi hoitaa lastani kotona, haaveilen siis vaan... Olkaa ihmiset onnellisia, jos pystytte hoitamaan yli vuotiastanne kotona. Kaikki ei voi. Niin ja kaikki ei halua, ihmiset on erilaisia ja se pitäisi hyväksyä.

Vierailija:

Kotiäitiys on usein joko kaivattu tauko työelämästä tai taantuma. Korkeasti koulutetut ottavat breikin varmasti mielellään, mutta paljon on niitä, jotka ovat vain piilossa työelämää.

Ja lapset kiittävät. Niin ja tärkeintä oli...??

-en tykkää siivota, enkä laittaa ruokaa



-viihdyn erinomaisesti lasten kanssa ja koen erittäin mielekkääksi työksi ja harrastuksesi heille maailman esittelyn, hehän kokevat kaiken ensimmäistä kertaa ja on paljon minusta kiinni mitä kaikkea he saavat kokea ja millä tavoin



-töissä minulla oli paljon vähemmän haasteita, ei oikeastaan ollenkaan, pelkkiä rutiineja, hemmetin tylsää, aikuiskontaktit töissä perseestä, ihmisiä, joita en vapaa-ajallani haluaisi nähdä edes vilaukselta



-nyt päivät ovat yllätyksiä täynnä. joka päivä teemme jotain erilaista. kyläilemme tai meille tullaan kylään, käydään eri puistoissa, eläintarhassa, piknikillä, uimassa, taidenäyttelyissä, leffassa tai vuokrataan kotiin, nukketeatterissa, kirjastossa, kaupoissa, lounaalla jne.



-aikuiskontaktit ovat valittavissa. nyt ystävinä upeita fiksuja äitejä!



-kotona piirretään, maalataan, rakennetaan, leikitään, hassutellaan, kuunnellaan musiikkia, kaikkea mahdollista.



-luen iltaisin yksin sängyssä



-tykkään matkustaa perheen kanssa



-olen vaatimaton, en tarvitse itse paljoa ainakaan mitään materiaa. kerään mieluummin kokemuksia.



-etäopiskelen valokuvausta tässä samalla ja kamera onkin aina mukana joka paikassa



-elän elämäni itsenäisintä, luovinta, ihaninta, rakkauden täyteisintä aikaa!



-olen onnellinen kotiäiti ja ylpeä tekemästäni kasvatustyöstä! =)

Vierailija:

No kyllä mulla aika hoppu oli 4 alle kouluikäisen kanssa kotona.

Mä olen varmaan semi-kotiäiti ja mieheni on semi-koti-isä. Käydään molemmat osa-aikaisesti töissä ja opiskellaan. En tiedä, millaista olis olla kaikki päivät kotona, saattais käydä tylsäksi, mutta tylsiä on monet työtkin.



Toi " uraohjusten" harjoittama solvaus on kyllä niin ala-arvosta, etenkin kun todellisuudessa harvempi varmaan on mikään todella iso johtaja tms. Millä perusteella te puhutte muista ihmisistä noin?



Mun isä ja miehen isä on molemmat " isoja kihoja" (siis ihan koko Suomen mittapuussa) ja voin sanoa, ettei sekään niin ihailtavaa elämää ole. Välillä olen isälleni sanonutkin, että hyppäis jo pois siitä pyörityksestä ennen kuin sydän pettää, mut minkä mahtaa kun ihminen on aina tottunut saamaan arvostusta vain menestyksen kautta. Itse haluaisin olla ihminen, joka osaa arvostaa itseään muutenkin.



Nyt kun titteleihin mentiin, niin olen toistaiseksi VTK, gradu tekeillä. Ikää 25-v, 2-vuotias lapsi. Oli ulkoisesti hyvä, koulutusta vastaava (VTM) työpaikka ennen lapsen syntymää, mutta kieltäydyin jatkamasta, kun työ ei sisällöltään ollut sitä, mitä todella haluan. Itse en istuisi toimistossa papereita pyörittämässä 8h/vrk.

siitä, että he hoitavat lapsensa vielä työssäkäynnin ohella illat ja viikonloput?



Kun vastaat kysymykseen, saat vastauksen omaasi.