Luvattiinko sinulle lapsena jotain, esimerkiksi koiranpentu tai vaikka uusi polkupyörä, muttet saanut sitä koskaan?

Ei. Mun vanhemmat sanoi aina, että mietitään vielä, jos eivät suoralta kädeltä kieltäneet. Eivät koskaan lupailleet turhia.

En muista tuollaista, mutta mopoa pyysin, enkä saanut. "Sinulla on ihan hyvä ja melko uusi pyörä." Näin se perusteltiin.

Minulle luvattiin kaikenlaista. En koskaan saanut, mitä luvattiin. Opin siihen että vanhemmat vain puhuvat asioista ja ei ole koskaan tarkoitus lunastaa lupauksia. Kun olin ihan pieni uskoin noita lupauksia, mutta lopulta opin ettei kannata uskoa. Omassa elämässäni pyrin siihen että pidän sen minkä lupaan, enkä lupaa mitään, mitä en pysty pitämään. 

Minulle luvattiin uusi isä jota en koskaan saanut, poikaystäviä äidillä oli kyllä.

Pienestä asti äiti joka viikonloppu lupasi että löytää minulle uuden isän mutta ei, toi kyllä usein baarista tullessaan sitten minullekin hampurilaisia tai pitzaa

Parikymppisenä ymmärsin että minun täytyy itse löytää ja hankkia se isähahmo. Ehkäpä sitten omille lapsille se isähahmo löydetään

Joskus oikeaa kaupan lenkkimakkaraa ja kerran sulatejuustoa.

Luvattiin pelkkää piiskaa. Ei tarvinnut lupauksiin koskaan pettyä.

Tj50

Nyt kun muistelin niin veljellekin luvattiin Stiga-kelkka, kun sellaista kovasti toivoi, mutta ei sitäkään koskaan ostettu. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Luvattiin pelkkää piiskaa. Ei tarvinnut lupauksiin koskaan pettyä.

Tj50

Näin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun muistelin niin veljellekin luvattiin Stiga-kelkka, kun sellaista kovasti toivoi, mutta ei sitäkään koskaan ostettu. 

 

Ap

Ei ole ollut riittävästi rahaa tai ne rahat käytettiin vaikka sähkölaskuu. Ja ne lapsen oikeudet eivät olleet ennen kummoiset., monet lapsen oikeudet kirjattiin lakiin vasta 80-90-luvulla ja lapsi nautti lain antamaa turvaa ja oikeutta. 

Ei lupauksia, vain kieltoja. 

Koko mun lapsuuden ja nuoruuden mun vanhemmat oli kiinnostuneita siitä mitä haluaisin tai toivoisin vain jotta voisivat käyttää sitä "oppituntina" siinä että maailmassa ei saa sitä mitä haluaa. Oli kyse pienistä tai isoista asioista, niin tärkeintä oli että en ikinä saisi sitä mitä haluan. 

Jos nyt joku esimerkki pitää sanoa, niin yksi joulu toivoin Furbya (muistattehan, ne hassut interaktiiviset ysärin lelut) hartaasti. Millään muulla ei ollut väliä, kunhan saisin oman Furbyn. Kaikilla kavereilla oli ja olin ulkopuolinen koska minulla ei ollut omaa. Sain lahjaksi pehmonallen ja selityksen miten pitää osata olla kiitollinen siitä mitä saa vaikka se ei olekaan sitä mitä haluaisi, koska ikinä maailmassa ei saa sitä mitä haluaa. 

Emmekä olleet köyhiä, ei ollut rahasta kiinni. Meillä oli iso omakotitalo, vanhemmilla hienot autot ja meidät lapset pakotettiin harrastamaan kalliita harrastuksia (tytöt ratsastusta tai balettia, pojat jääkiekkoa). Mutta vanhemmilla oli joku pakkomielle että lapselle pitää tuottaa pettymyksiä jatkuvalla syötöllä ja pelko siitä että jos saataisiin jotain mitä oikeasti haluttaisiin (tai harrastaa jotain mikä oikeasti kiinnostaisi, itse olisin halunnut ratsastuksen sijaan mennä telinevoimisteluun) niin lapsista tulisi automaattisesti pilallepassattuja kultapossuja.  

Sama meno jatkui vielä yläasteellakin. Vanhemmat pitivät huolen että en saanut valita esim omia vaatteitani etten vahingossakaan voisi pukeutua siihen mikä silloin oli ikäluokassani in. Silloin kun ne isot hiusdonitsit olivat muodissa sain parhaalta ystävältäni sellaisen, ja vanhempani raivostuivat siitä niin että saksivat sen silpuksi silmieni edessä. 

Luvattiin kaikenlaista, ja jos kyseli luvattujen asioiden perään niin vanhemmat loukkaantuivat ja esittivät etteivät ole mitään sellaista koskaan luvanneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun muistelin niin veljellekin luvattiin Stiga-kelkka, kun sellaista kovasti toivoi, mutta ei sitäkään koskaan ostettu. 

 

Ap

Ei ole ollut riittävästi rahaa tai ne rahat käytettiin vaikka sähkölaskuu. Ja ne lapsen oikeudet eivät olleet ennen kummoiset., monet lapsen oikeudet kirjattiin lakiin vasta 80-90-luvulla ja lapsi nautti lain antamaa turvaa ja oikeutta. 

No ei tuo ole mikään syy valehdella lapselle. Aivan hyvin olisi voinut vastata, että nyt on rahasta tiukkaa, niin ei voida sellaista hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Minulle luvattiin uusi isä jota en koskaan saanut, poikaystäviä äidillä oli kyllä.

Pienestä asti äiti joka viikonloppu lupasi että löytää minulle uuden isän mutta ei, toi kyllä usein baarista tullessaan sitten minullekin hampurilaisia tai pitzaa

 

Parikymppisenä ymmärsin että minun täytyy itse löytää ja hankkia se isähahmo. Ehkäpä sitten omille lapsille se isähahmo löydetään

Valvoitko yksin äitiäsi odottaen?

Mun vanhemmat eivät edes lupailleet mitään ja saattoivat sukulaisilta saamistani lahjoistakin lahjoittaa väkisin osan eteenpäin, kun en muka niitä lahjoja tarvinnut, vaikka kyseessä olisi olleet vain peruskäyttövaatteet, joita aniharvoin uusina vanhemmiltani sain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun muistelin niin veljellekin luvattiin Stiga-kelkka, kun sellaista kovasti toivoi, mutta ei sitäkään koskaan ostettu. 

 

Ap

Ei ole ollut riittävästi rahaa tai ne rahat käytettiin vaikka sähkölaskuu. Ja ne lapsen oikeudet eivät olleet ennen kummoiset., monet lapsen oikeudet kirjattiin lakiin vasta 80-90-luvulla ja lapsi nautti lain antamaa turvaa ja oikeutta. 

Tervepäiset vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan hyvin jo ennen mitään oikeuksien kirjaamistakin.

Annettiin valita mopokortin ja ajokortin väliltä. Minä sanoin mopo koska tarvitsin keinon liikkua mahdollisimman pikaisesti eikä vasta 18v, isoveli sanoi auto. Hän sai ajokortin ja vielä autonkin ilmaiseksi, sekä avokätisesti tukea sen ylläpitoon vuosiksi, ja pitää pesämunan kun myi sen pois. Mä en koskaan saanut edes sitä korttia. 🤔

Ei ollut ainoa asia missä poikalapsia suosittiin, joten tuskin olisin saanut autoakaan jos olisin vastannut kysymykseen oikein. En keksi muuta syytä edes kysyä kuin sadistinen turhan toivon antaminen ja nokkimisjärjestyksen alleviivaaminen.

Ei ole nyt 30v vieläkään mitään ajokorttia kun ei ole varaa edes ajokouluun. Menopelittömyys karsi mahdollisuuksia ja ajoi köyhyysloukkuun.

Koiranpentu, kyllä. Olin toivonut kovasti koiraa, ja eräänä aamuna äitini herätti minut innoissaan, että nyt olisi lehdessä ilmoitus, että on sekarotuisia pentuja jaossa. Hypetti oikein ja kannusti soittamaan ilmoituksen numeroon. Minä tietenkin innoissani soitin, vaikka puhelu jännitti, ja sain sovittua pennun hausta. Kaksi oli vielä jäljellä, ja puhelimen toisessa päässä oleva nainen lupasi pitää toista niistä minulle varattuna. 

Kun pentua olisi pitänyt lähteä autolla hakemaan, yhtäkkiä äitini muuttuikin täysin kylmäksi ja vastahakoiseksi. Hän pisti minut itkemään, anelemaan ja rukoilemaan. Äiti pysyi täysin kylmänä. Hän ilmoitti huutaen, ettei mitään rakkia meille haeta. Se oli todella nöyryyttävää, olin aivan hämmentynyt, sekaisin ja järkyttynyt koko tilanteesta. Itkin kasvoni märäksi, ja koko päivä oli tietysti pilalla. Olin myös häpeissäni, että olin luvannut naiselle hakea pennun, ja olin huolissani pennusta, ja siitä löytääkö se nyt kodin, kun en pääsekään sitä hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Koiranpentu, kyllä. Olin toivonut kovasti koiraa, ja eräänä aamuna äitini herätti minut innoissaan, että nyt olisi lehdessä ilmoitus, että on sekarotuisia pentuja jaossa. Hypetti oikein ja kannusti soittamaan ilmoituksen numeroon. Minä tietenkin innoissani soitin, vaikka puhelu jännitti, ja sain sovittua pennun hausta. Kaksi oli vielä jäljellä, ja puhelimen toisessa päässä oleva nainen lupasi pitää toista niistä minulle varattuna. 

 

Kun pentua olisi pitänyt lähteä autolla hakemaan, yhtäkkiä äitini muuttuikin täysin kylmäksi ja vastahakoiseksi. Hän pisti minut itkemään, anelemaan ja rukoilemaan. Äiti pysyi täysin kylmänä. Hän ilmoitti huutaen, ettei mitään rakkia meille haeta. Se oli todella nöyryyttävää, olin aivan hämmentynyt, sekaisin ja järkyttynyt koko tilanteesta. Itkin kasvoni märäksi, ja koko päivä oli tietysti pilalla. Olin myös häpeissäni, että olin luvannut naiselle hakea pennun, ja olin huolissani pennusta, ja siitä löytääkö se nyt kodin, kun en pääsekään sitä hakemaan.

Melkein kuin oma kokemukseni.

Löydettiin lehdestä ilmoitus kun joku nainen myi kolmea koiranpentua, taisi maksaa joku 100 tai 150 markkaa per pentu, en enää muista kumpi. Soitettiin ja sovittiin että mennään katsomaan ja ostamaan niistä toinen viikonloppuna. 

Meillä se torppasi siihen kun isä ei suostunutkaan lähtemään ajamaan (äidilläni ei ole ajokorttia).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koiranpentu, kyllä. Olin toivonut kovasti koiraa, ja eräänä aamuna äitini herätti minut innoissaan, että nyt olisi lehdessä ilmoitus, että on sekarotuisia pentuja jaossa. Hypetti oikein ja kannusti soittamaan ilmoituksen numeroon. Minä tietenkin innoissani soitin, vaikka puhelu jännitti, ja sain sovittua pennun hausta. Kaksi oli vielä jäljellä, ja puhelimen toisessa päässä oleva nainen lupasi pitää toista niistä minulle varattuna. 

 

Kun pentua olisi pitänyt lähteä autolla hakemaan, yhtäkkiä äitini muuttuikin täysin kylmäksi ja vastahakoiseksi. Hän pisti minut itkemään, anelemaan ja rukoilemaan. Äiti pysyi täysin kylmänä. Hän ilmoitti huutaen, ettei mitään rakkia meille haeta. Se oli todella nöyryyttävää, olin aivan hämmentynyt, sekaisin ja järkyttynyt koko tilanteesta. Itkin kasvoni märäksi, ja koko päivä oli tietysti pilalla. Olin myös häpeissäni, että olin luvannut naiselle hakea pennun, ja olin huolissani pennusta, ja siitä löytääkö se nyt kodin, kun en pääsekään sitä hakemaan.

Melkein kuin oma kokemukseni.

Löydettiin lehdestä ilmoitus kun joku nainen myi kolmea koiranpentua, taisi maksaa joku 100 tai 150 markkaa per pentu, en enää muista kumpi. Soitettiin ja sovittiin että mennään katsomaan ja ostamaan niistä toinen viikonloppuna. 

Meillä se torppasi siihen kun isä ei suostunutkaan lähtemään ajamaan (äidilläni ei ole ajokorttia).

Sadistista vallankäyttöä teidän molempien kirjoittajien vanhemmilta. Ei normaalia vanhemmuutta.

Luvattiin vaikka sun mitä "sitten kun vähän kasvat". Nyt olen 50+ ja 190 cm, 93 kg, ja vieläkin odottelen.