Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja väitätkö ettei vl-yhteisö vaadi tekoja? Nimenomaan vaatii. 

Ei, vaan uskoa. Teot ovat oikean hengen hedelmiä.

Näiden tekojen ei pitäisi omaa hurskautta korostavia eli pitää esim. olla tietynnäköinen. Ne on ihmisen omaa koreutta ja muille todistelua. Uskosta nousevia hengen hedelmiä ovat Raamatun mukaan

Rakkaus

Ilo

Rauha

Pitkämielisyys (tai kärsivällisyys)

Ystävällisyys

Hyvyys

Uskollisuus

Sävyisyys (tai lempeys)

Itsensähillitseminen (tai itsehillintä) 

Samaa mieltä ollaan :)

-vl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

Ja sen vielä voisin lisätä tuohon helvetin pelosta pääsemiseen tai sen hoitamiseen. Se, että helvetinpelko ei enää häiritse elämää ei tarkoita automaattisesti sitä, että uskonnollisesta vakaumuksesta täytyisi luopua. Jotkut päätyvät siihen, mutta eivät kaikki ja osa niistäkin, jotka jättävät uskon joksikin aikaa löytävät myöhemmin sellaisen hengellisyyden, joka tuo heille pelon sijaan rauhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Syvä huokaus. Toivoisin tosiaan, että mun kokemus olisi marginaalinen. Ei ole. En ole niin poikkeuksellinen. Tiedän tämän aivan hyvin. Tän yhteisön opetus on tuottanut monien hyvien asioiden lisäksi karmeita jälkiä.
 

Minä taas muistan, että olisin lapsena halunnut pelata pesäpalloa ihan urheiluseurassa. Tykkäsin kovasti siitä, kun koulussa pelattiin sitä liikuntatunneilla olin siinä vieläpä aika hyvä, nopeajalkainen ja osuinpa ihan hyvin palloonkin. Sitä murheen määrää , kun eihän nyt vlvanhempien mielestä mitenkään sopinut, että olisin "kilpaurheillut" ja käynyt seuran treeneissä. 

Oli kuin hartioilta olisi lähtenyt tuhannen kilon paino kun nuorena tajusin, että liikkeestä voi lähteä poiskin. Ja vaikka pesäpalloa pelata:-) 

Maailma olisi parempi paikka, jos kristityt oikeasti toimisivat Raamatun mukaan siinä, ettei politiikkaan osallistuta. Kun taidot ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Minun kokemuspiirissäni onneksi on, kun en tiedä ketään lasta, joka olisi pelännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Syvä huokaus. Toivoisin tosiaan, että mun kokemus olisi marginaalinen. Ei ole. En ole niin poikkeuksellinen. Tiedän tämän aivan hyvin. Tän yhteisön opetus on tuottanut monien hyvien asioiden lisäksi karmeita jälkiä.
 

Minä olen tätä asiaa henkilökohtaisesti kysynyt noin 40:ltä lapsenlapseltani, ja kymmeniä vuosia pyhäkoulussa opettaneena lapsilta tästäkin kysellyt.

Yksikään ei ole kertonut helvettiä pelkäävänsä, päinvastoin: ovat olleet onnellisia koska ovat matkalla Taivaaseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Minun kokemuspiirissäni onneksi on, kun en tiedä ketään lasta, joka olisi pelännyt.

Että mua riipii nämä "ei mun kokemuspiirissä, ei  mun kokemuspiirissä". Kun se jokaisen kokemuspiiri on niin kapea,  että sen suhteen voi todellakin puhua marginaalista.  Ehkä ei ole tarkoitus, mutta minua ainakin ne loukkaavat  mitätöivällä sävyllään. 

Jos nyt joku vaikka kertoisi, että häntä on lapsena seksuaalisesti  hyväksikäytetty, niin olisiko ok vastata hänelle, että "no, onneksi kokemuksesi on kuitenkin marginaalinen,  enkä toki  onneksi itse tiedä ketään, jota olisi hyväksikäytetty. "

No ei olisi. 

Niin ja koskaan ei näin ollen tarvitse puhua ihan siitä itse varsinaisesta asiasta: mikä sairas lahko tuottaa sellaista ajattelua, että lapset joutuvat pelkäämään joutuvansa helvetiin piirrettyjen katsomisesta tai eivät voi harrastaa urheilua.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Minun kokemuspiirissäni onneksi on, kun en tiedä ketään lasta, joka olisi pelännyt.

🙄 mun riparilla nuoret kysyi, kuoleeko uskovaisena, jos ajaa kolarin ja kuuntelee väärää musiikkia. Tuleeko sun mielestä tälläset kysymykset ihmisiltä, joilla on vakaa turvallisuudentunne ja armollinen jumalakuva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Syvä huokaus. Toivoisin tosiaan, että mun kokemus olisi marginaalinen. Ei ole. En ole niin poikkeuksellinen. Tiedän tämän aivan hyvin. Tän yhteisön opetus on tuottanut monien hyvien asioiden lisäksi karmeita jälkiä.
 

Minä olen tätä asiaa henkilökohtaisesti kysynyt noin 40:ltä lapsenlapseltani, ja kymmeniä vuosia pyhäkoulussa opettaneena lapsilta tästäkin kysellyt.

Yksikään ei ole kertonut helvettiä pelkäävänsä, päinvastoin: ovat olleet onnellisia koska ovat matkalla Taivaaseen.

Kadotukseen joutuminen on varmasti taustalla.  Se on yksi uskontojen peloite ; jos kuulut meihin, pääset taivaaseen, muussa tapauksessa kadotukseen. Voi myös olla, että joku lapsenlapsistasi kokee elävänsä jo maanpäällistä helvettiä . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Syvä huokaus. Toivoisin tosiaan, että mun kokemus olisi marginaalinen. Ei ole. En ole niin poikkeuksellinen. Tiedän tämän aivan hyvin. Tän yhteisön opetus on tuottanut monien hyvien asioiden lisäksi karmeita jälkiä.
 

Minä olen tätä asiaa henkilökohtaisesti kysynyt noin 40:ltä lapsenlapseltani, ja kymmeniä vuosia pyhäkoulussa opettaneena lapsilta tästäkin kysellyt.

Yksikään ei ole kertonut helvettiä pelkäävänsä, päinvastoin: ovat olleet onnellisia koska ovat matkalla Taivaaseen.

Eivät lapset tyhmiä ole. Tietävät, mikä vastaus mummoa miellyttää. 

Mua kylmää ajatus pienestä tiitiäisestä, jolta joku mummo kysyelee, että pelkäätkös sinä  helvettiin joutumista. 

Olen tullut siihen tulokseen, että vl:ien ei kannata enää yrittääkään vastata. Vaikka parhaansa tekee, välittömästi tulee sapekas kommentointi, vähättely tai tahallinen (!) väärinymmärtäminen. Ei ole mitään muuta tavoitettakaan kuin puuttua epäolennaisuuksiin ja revitellä niistä. Joskus voisi miettiä omaakin käytöstä ja kommentointia.

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen, että vl:ien ei kannata enää yrittääkään vastata. Vaikka parhaansa tekee, välittömästi tulee sapekas kommentointi, vähättely tai tahallinen (!) väärinymmärtäminen. Ei ole mitään muuta tavoitettakaan kuin puuttua epäolennaisuuksiin ja revitellä niistä. Joskus voisi miettiä omaakin käytöstä ja kommentointia.

kerro mihin epäolennaisuuksiin puututaan ?  olisi muuten ihmeellistä jos kaikki  40 ! lastenlasta ajattelisivat samalla tavalla.  Omat isovanhempani eivät ole koskaan puhuneet uskostaan mitään minulle. He antavat kuitenkin esimerkkiä siitä miten toisiin ihmisiin suhtauutaan : kaikki olemme samanarvoisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Minun kokemuspiirissäni onneksi on, kun en tiedä ketään lasta, joka olisi pelännyt.

Että mua riipii nämä "ei mun kokemuspiirissä, ei  mun kokemuspiirissä". Kun se jokaisen kokemuspiiri on niin kapea,  että sen suhteen voi todellakin puhua marginaalista.  Ehkä ei ole tarkoitus, mutta minua ainakin ne loukkaavat  mitätöivällä sävyllään. 

 

Jos nyt joku vaikka kertoisi, että häntä on lapsena seksuaalisesti  hyväksikäytetty, niin olisiko ok vastata hänelle, että "no, onneksi kokemuksesi on kuitenkin marginaalinen,  enkä toki  onneksi itse tiedä ketään, jota olisi hyväksikäytetty. "

 

No ei olisi. 

 

Niin ja koskaan ei näin ollen tarvitse puhua ihan siitä itse varsinaisesta asiasta: mikä sairas lahko tuottaa sellaista ajattelua, että lapset joutuvat pelkäämään joutuvansa helvetiin piirrettyjen katsomisesta tai eivät voi harrastaa urheilua.  

Niin, tällaisilta "ei-onneksi-minun-kokemuspiirissäni" -vanhemmilta ja aikuisilta yleensäkin tekee mieli kysyä, että sittenkö vasta joku epäkohta näyttäytyy puuttumisen arvoisena asiana, kun ja jos se koskettaa "omaa piiriä"?

Kun kuitenkin esim lapsena uskonnollisesti peloteltuja tai traumatisoituneita ihmisiä on olemassa niin eikö tällaisen ihmisryhmän olemassaolo hetkauta vaikkapa vl- tai muitakaan uskonnollisesti suuntautuneita vanhempia vastatoimiin? Tyyliin: nyt perustetaan iskuryhmä tekemään työtä sen puolesta, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi kokea uskonnollista pelkoa. Otetaan selvää, mistä ja miten nämä pelot ovat syntyneet ja mietitään käytäntöjä, joilla nämä pelot voidaan mahdollisuuksien mukaan välttää. Koska uskon kuuluu olla iloa, turvaa ja rauhaa, ei pelkoa. 

Mutta on kuin tämän pelotellun ihmisryhmän kokemuksia kuuntelisivat ja vakavasti ottaisivat lähes kaikki muut paitsi ei kyseisen uskonliikkeen jäsenet/edustajat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Muuten noin, mummo hyvä,  mutta ei ole mikään marginaalinen kokemus!!

Minun kokemuspiirissäni onneksi on, kun en tiedä ketään lasta, joka olisi pelännyt.

🙄 mun riparilla nuoret kysyi, kuoleeko uskovaisena, jos ajaa kolarin ja kuuntelee väärää musiikkia. Tuleeko sun mielestä tälläset kysymykset ihmisiltä, joilla on vakaa turvallisuudentunne ja armollinen jumalakuva?

🤣 tämän jotkut uskovaiset selittävät niin että helvettiin joutuu, jos tekee syntiä eikä ehdi pyytää anteeksi ennen kuolemaansa. Siis vaikka olisi kuinka uskovainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon silti varmaan b-tason lessu lopun ikääni, kaikista traumoista huolimatta tai siis niiden vuoksi. Kyllä, mut on saatu peloteltu yhteisön toimesta riittävän hyvin, että uskaltaisin kokonaan lähteä. Ellei ihmettä tapahdu. Kumpa en olisi kasvanut tässä yhteisössä. 

Voi ei. Kamalaa. Mitä sä pelkäät?

Rangaistusta tuonpuoleisessa tietysti. En  mä ihmisiä pelkää, enkä mitään ajallista kipua tai muutakaan mitä täällä voi tapahtua, ne on kaikki väliaikaista, miksi pelätä.

Olen todella pahoillani puolestasi 😢

Kiitos. Mikään ei vaan auta enää sen jälkeen kun vahinko on tapahtunut. 

Kyllä helvetin pelko onneksi voi lievittyä ja sitä voidaan myös hoitaa niin, että se ei enää kuormita jatkuvasti jokapäiväistä elämää. Siihen on useita tapoja ja niitä kannattaa hyödyntää itselle sopivassa tahdissa ja järjestyksessä.

Yksi keino on vertaistuki. Esim. UUT:n kautta voi löytää vertaistukea tukipuhelimesta tai ryhmistä, joista osa on etäryhmiä.

Toinen on ihan terapia, jos siihen on mahdollisuus. Voi olla hyvä etsiä uskonnollisia traumoja ymmärtävää ammattilaista. Ja ylipäätään lyhytkin keskusteluapu jonkun ammattilaisen kanssa voi auttaa ainakin eteenpäin siinä, että mistä apua voisi löytää ja antaa keinoja olon rauhoittamiseen. 

Yksi tapa lieventää pelkoa, joka itselläni toimi hyvin, oli yksinkertaisesti selvittää mistä koko helvettikäsite on peräisin ja kun sitä perkasi perin pohjin niin se alkoi yhä enemmän vaikuttaa historian saatossa eri kulttuurien ja uskontojen uskomuksista kootulta. Lopulta käsitys ihmisen rankaisemisesta ikuisella piinalla tai kidutuksella muuttui aika absurdiksi eikä siihen enää oikein pysty uskomaan. Historian saatossa kuitenkin on ollut tarpeen jossain vaiheessa pitää yhteiskunnassa jonkinlaista järjestystä yllä helvetin pelon avulla, kun parempaakaan keinoa ei ole ollut. Ei yhteiskunnalinen sekasortokaan ihmiselle kevyttä ole. Joten käsitteen alkuperän ja historiallisen merkityksen ymmärtäminen teki helvetistä paljon vähemmän pelottavan. Se muuttui yliluonnollisesta ihmisen keksinnöksi.

Yksi apu toipumisessa on myös se, että ei altista itseään uskonnolle tai helvettiin liittyville asioille siinä vaiheessa, kun ei kestä niitä. Vasta kun on vakaampi olo ja turvallisuuden tunne riittävällä tasolla voi asioita käsitellä syvemmin. Eli etenitpä miten tahansa, kuuntele itseäsi.

Tiedän, että kuormittavassa elämäntilanteessa kyseinen pelko saattaa minullakin vielä nostaa päätään, mutta arkea se ei enää minulla häiritse. Toivon, että pääset samaan tilanteeseen jossain vaiheessa.

Kiitos, vaikutat mukavalta ihmiseltä. Turvallisuuden tunne on siitä hankala asia, että kun se on lapsena rikottu perusteellisesti tällä tavalla niin on hyvin vaikea rakentaa erilaista näkökulmaa maailmaan. 

Turvallisuuden tunteen korjaaminen tai sen löytyminen ensimmäistä kertaa, jos sitä ei ole koskaan aiemmin edes oikein kokenut ei tosiaan ole pikkujuttu. Mutta se onneksi on mahdollista. Itse tarvitsin terapiaa. Ja sen avulla saavutettu turvallisuuden tunne auttoi sitten vaikka tuossa, että pystyin perehtymään siihen mistä se koko helvettikäsitys on peräisin.

Minusta se, että pystyt tänne kirjoittamaan pelostasi tarkoittaa sitä, että olet sitä turvallisuuden tunnetta jo jonkin verran saanut. Et sinä muuten pystyisi kirjoittamaan siitä. 

Kyllä mä muistan ajan kun en pelännyt, olin aika pieni. Sitten aloin pelätä kotimatkaa, jos olin katsonut naapurissa piirrettyjä jne. 😄 Voi sitä pientä lasta. 😢 Mä vaan toivoisin, että lestadiolaisuudessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti nämä asiat. Musta tuntuu, että moni puhuja tarvisisi ihan psykologin opastusta millainen puhe on sopivaa, jos lapsia on kuulemassa. On aika julmaa ja epäinhimillistä, että lapset vaan ikään kuin uhrataan uskonnollisen opin alttarilla. Viis hyvinvoinnista. Tähän ei kyllä aito kristillisyys ohjaa, kyse on jostain muusta. Tavallaan haluaisin mielummin korjata koko yhteisön tasolla ongelmat, mun henkilökohtainen tilanne on asia erikseen, eikä niin oleellista suuressa mittakaavassa. 

On kyllä surullista että olet noin pelännyt, vielä ihan turhia asioita. Hienoa että kannat huolta myös muista lapsista. Ymmärräthän kuitenkin, että sinun kokemuksesi on onneksi hyvin marginaalinen. Tietenkään yhdenkään lapsen ei pitäisi turhaan pelätä.

T. Vl-mummo

Miten ja mistä lapsen pitäisi tajuta ja ymmärtää, että vaikkapa joku helvettiin joutumisen uhka piirrettyjen katselemisen vuoksi on 'turha' pelko? Huom. siis Lapsen, jossa tällainen pelko ei herää tyhjästä, vaan joku tai jotkut on tämän hänelle sanoneet. Kun jopa jotkut aikuisetkin pelkää ihan vastaavia asioita.