Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Pääkirjoitukset

18.2.2021 10.40

Kristillinen oppi ihmisestä pohjautuu Raamatun ajatukseen siitä, että ihminen on osa Jumalan luomistyön kokonaisuutta. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella kaikkea luotua sekä lisääntyä ja täyttää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

Kirkkomme Kristinopin alussa todetaan: “Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa.” (KO 1948, 1.) Kristinopin mukaan ihminen on ainoa olento, joka voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen sekä rakastaa ja palvella häntä.

Jumala-suhteen lisäksi toinen keskeinen suhde, johon Jumala on ihmisen asettanut, on suhde lähimmäiseen. Jeesus opettaa: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Esimerkiksi koronapandemian hoitoon liittyvien ohjeiden ja rajoitusten noudattaminen avautuu uskon kautta lähimmäisestä huolehtimisena. Uskovaisen luottamus Jumalan johdatukseen maailmanlaajuisessa koettelemuksessa voi olla puhuttelevaa saarnaa uskosta osattomille.

Elämme ajassa, jossa kristillisiä arvoja kyseenalaistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puhe ihmisestä Jumalan luomana ja Jumalan kuvana on vierasta monille nykyihmisille. Tieteellisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on evoluution kautta kehittynyt eläinlaji. Tuohon käsitykseen eivät myöskään mahdu Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen välisenä tai lapsista Jumalan lahjana (Ps. 127:3, Mark. 10:6–8).

Nykyaikaa leimaava keskustelukulttuurin polarisoituminen voi helposti viedä keskustelun myös uskon asioista kärjekkääksi ja vastakohtia hakevaksi. Uskovainen saa lain suojaamana pitää kiinni omista arvoistaan ja puolustaa kristillistä ihmiskäsitystä. On silti tärkeä muistaa Jumalan sanan kehotus: “Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat” (1. Piet. 3:16).

Kristilliseen ihmiskäsitykseen sisältyy ajatus perisynnistä, jonka osalliseksi ihminen tuli syntiinlankeemuksessa. Perisynnin turmelema ihminen ei itsessään kykene hyvään toisin kuin laajasti vallalla oleva humanistinen ihmiskäsitys opettaa. Paavali toteaa: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7:19). Usko Kristuksen sovintotyöhön pelastaa ihmisen. Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanoman syntien anteeksisaamisesta, samalla Kristus tulee hänen sydämeensä ja pyhittää epäpyhän Jumalalle kelpaavaksi.

Marjaana Typpö

Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu

ISSN 0355-8932

@Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry

Vierailija kirjoitti:

 

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Pääkirjoitukset

18.2.2021 10.40

Kristillinen oppi ihmisestä pohjautuu Raamatun ajatukseen siitä, että ihminen on osa Jumalan luomistyön kokonaisuutta. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella kaikkea luotua sekä lisääntyä ja täyttää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

Kirkkomme Kristinopin alussa todetaan: “Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa.” (KO 1948, 1.) Kristinopin mukaan ihminen on ainoa olento, joka voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen sekä rakastaa ja palvella häntä.

Jumala-suhteen lisäksi toinen keskeinen suhde, johon Jumala on ihmisen asettanut, on suhde lähimmäiseen. Jeesus opettaa: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Esimerkiksi koronapandemian hoitoon liittyvien ohjeiden ja rajoitusten noudattaminen avautuu uskon kautta lähimmäisestä huolehtimisena. Uskovaisen luottamus Jumalan johdatukseen maailmanlaajuisessa koettelemuksessa voi olla puhuttelevaa saarnaa uskosta osattomille.

Elämme ajassa, jossa kristillisiä arvoja kyseenalaistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puhe ihmisestä Jumalan luomana ja Jumalan kuvana on vierasta monille nykyihmisille. Tieteellisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on evoluution kautta kehittynyt eläinlaji. Tuohon käsitykseen eivät myöskään mahdu Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen välisenä tai lapsista Jumalan lahjana (Ps. 127:3, Mark. 10:6–8).

Nykyaikaa leimaava keskustelukulttuurin polarisoituminen voi helposti viedä keskustelun myös uskon asioista kärjekkääksi ja vastakohtia hakevaksi. Uskovainen saa lain suojaamana pitää kiinni omista arvoistaan ja puolustaa kristillistä ihmiskäsitystä. On silti tärkeä muistaa Jumalan sanan kehotus: “Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat” (1. Piet. 3:16).

Kristilliseen ihmiskäsitykseen sisältyy ajatus perisynnistä, jonka osalliseksi ihminen tuli syntiinlankeemuksessa. Perisynnin turmelema ihminen ei itsessään kykene hyvään toisin kuin laajasti vallalla oleva humanistinen ihmiskäsitys opettaa. Paavali toteaa: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7:19). Usko Kristuksen sovintotyöhön pelastaa ihmisen. Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanoman syntien anteeksisaamisesta, samalla Kristus tulee hänen sydämeensä ja pyhittää epäpyhän Jumalalle kelpaavaksi.

Marjaana Typpö

Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu

ISSN 0355-8932

@Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry

Valehteleeko siis Päivämies? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin valoon asettuu erilaisten yhteisöjen opit Jeesuksen vastauksen perusteella? Kun Jeesus vastasi vain kolme kertaa suoraan (ei vertauksin, ei hiljenemällä, ei pois kävelemällä), niin mikä oikeutus erilaisten opillisten rakennelmien taustalla? Kertooko ne Jumalan tahdosta vai onko ne ihmiskätten ja ihmisymmärryksen työtä?

Minusta on myös mielenkiintoista, miksi tietyissä yhteisöissä tuijotetaan tiukasti ja armottomasti toisten syntejä, mutta omat voidaan kuitenkin mukisematta antaa anteeksi? Eikö kaikkiin pitäisi suhtautua samalla tavalla?

Minä en ole kuullut mistään sellaisesta yhteisöstä, joka ei soisi katuvalle synninpäästöä? Onko sellaisia olemassa?

On. Vanhoillislestadiolaisuus noin esimerkiksi. Jos ei-vl-Maija juo vaikka lasin viiniä, häntä pidetään moraalittomana alkoholistina. Jos taas vl-Matti maistaa lasillisen viiniä, hänelle suodaan synninpäästö ja julistetaan synti anteeksi. Sehän on ihan peruskauraa, että vain vl-ihmisen julistama synninpäästö on liikkeen mukaan oikea. 

Ylipäätään on mielenkiintoista, miten liikkeeseen kuulumattoman meikkaaminen/festareilla käyminen/avoliitto on suurikin synti, jota ei voi saada anteeksi, mutta sen saa vanhoillislestadiolainen anteeksi, jos huijaa talokaupoissa "epäuskoista".

Ei mene noin. Se ei-vl saa myös syntinsä anteeksi jos haluaa.

mutta ei pääse taivaaseen, kun uskoo väärin?

Jos kuka tahansa (myös ei-vl) pyytää ja uskoo syntinsä anteeksi, niin silloin on taivastiellä. Jos jaksaa kilvoitella loppuun saakka, pääsee taivaaseen.

eli ev.lut.uskon pitäisi riittää?

ei tarvitse olla vl?

Meidän ajatus on se, että uskovaisia on ympäri maailmaa. Osa kuuluu johonkin nimettyyn seurakuntaan (maallinen organisaatio) ja osa ei.

Suomessa tuo ”maallinen nimi” on vanhoillislestadiolaiset. Muissa maissa nimi on erilainen tai ei edes ole mitään järjestäytynyttä organisaatiota.
Ei siis tarvitse olla vl ollakseen uskovainen. Uskovaisen on kuitenkin hyvin vaikea säilyä uskomassa, jos ei ole samalla tavalla uskovaa seurakuntaa ympärillä tukemassa. Siksi uskovaiset yleensä hakeutuvat siihen joukkoon, jossa saavat jatkuvasti kuulla evankeliumia ja saavat puhdistua synneistä ja kuormasta.

Summa summarum:

Jos asut Suomessa ja teet parannuksen ja haluat olla vain ev.lut. seurakunnan jäsen, etkä käy seuroissa, niin voi olla vaikeaa kilvoitella, jos lähipiirissä ei ole toisia samoin uskovia.

Samaan syssyyn sanot, ettei ole väliä maallisella organisaatiolla ja sitten kuitenkin sanot, että Suomessa vain vl-yhteisö kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Pääkirjoitukset

18.2.2021 10.40

Kristillinen oppi ihmisestä pohjautuu Raamatun ajatukseen siitä, että ihminen on osa Jumalan luomistyön kokonaisuutta. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella kaikkea luotua sekä lisääntyä ja täyttää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

Kirkkomme Kristinopin alussa todetaan: “Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa.” (KO 1948, 1.) Kristinopin mukaan ihminen on ainoa olento, joka voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen sekä rakastaa ja palvella häntä.

Jumala-suhteen lisäksi toinen keskeinen suhde, johon Jumala on ihmisen asettanut, on suhde lähimmäiseen. Jeesus opettaa: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Esimerkiksi koronapandemian hoitoon liittyvien ohjeiden ja rajoitusten noudattaminen avautuu uskon kautta lähimmäisestä huolehtimisena. Uskovaisen luottamus Jumalan johdatukseen maailmanlaajuisessa koettelemuksessa voi olla puhuttelevaa saarnaa uskosta osattomille.

Elämme ajassa, jossa kristillisiä arvoja kyseenalaistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puhe ihmisestä Jumalan luomana ja Jumalan kuvana on vierasta monille nykyihmisille. Tieteellisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on evoluution kautta kehittynyt eläinlaji. Tuohon käsitykseen eivät myöskään mahdu Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen välisenä tai lapsista Jumalan lahjana (Ps. 127:3, Mark. 10:6–8).

Nykyaikaa leimaava keskustelukulttuurin polarisoituminen voi helposti viedä keskustelun myös uskon asioista kärjekkääksi ja vastakohtia hakevaksi. Uskovainen saa lain suojaamana pitää kiinni omista arvoistaan ja puolustaa kristillistä ihmiskäsitystä. On silti tärkeä muistaa Jumalan sanan kehotus: “Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat” (1. Piet. 3:16).

Kristilliseen ihmiskäsitykseen sisältyy ajatus perisynnistä, jonka osalliseksi ihminen tuli syntiinlankeemuksessa. Perisynnin turmelema ihminen ei itsessään kykene hyvään toisin kuin laajasti vallalla oleva humanistinen ihmiskäsitys opettaa. Paavali toteaa: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7:19). Usko Kristuksen sovintotyöhön pelastaa ihmisen. Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanoman syntien anteeksisaamisesta, samalla Kristus tulee hänen sydämeensä ja pyhittää epäpyhän Jumalalle kelpaavaksi.

Marjaana Typpö

Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu

ISSN 0355-8932

@Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry

Valehteleeko siis Päivämies? 

Mikä sinusta tuossa oli valehtelua, en ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Tämä. Tai kiistämään, että nuo asiat olisi syntinä pidettyjä. Kuinka moni on kasvanut yhteisössä ilman, että olisi koskaan kuullut opetettavan niiden olevan syntiä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Omantunnon asioiksi niitä yleisimmin sanotaan.

Sen Helsingin ry:n alustuksen aihe oli mielestäni tuo ”ehdonvallan asiat” tjtn, silloin se jäi yleisempään käyttöön. Sehän on teologian termi, ei vl-termi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Vahvasti epäilen: jos "Aada" päättäisi saapua suviseuroihin meikit naamallaan, korvikset korvissa ja paljastavasti pukeutuneena, niin yksikään vl ei ajattelisi hänen olevan "oikeassa uskossa". Jos samainen Aada kilpaurheilisi, kävisi elokuvissa ja öisin juhlisi yökerhoissa (vaikkei joisi alkoholia), niin varmasti katsottaisiin, että Aada on "luopunut uskostaan". Niin vahva on liikkeessä käsitys sopivasta ja sopimattomasta käytöksestä.

https://www.paivamies.fi/aiemmat-blogit/mita-oli-ennen-kuin-mitaan-oli-…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin valoon asettuu erilaisten yhteisöjen opit Jeesuksen vastauksen perusteella? Kun Jeesus vastasi vain kolme kertaa suoraan (ei vertauksin, ei hiljenemällä, ei pois kävelemällä), niin mikä oikeutus erilaisten opillisten rakennelmien taustalla? Kertooko ne Jumalan tahdosta vai onko ne ihmiskätten ja ihmisymmärryksen työtä?

Minusta on myös mielenkiintoista, miksi tietyissä yhteisöissä tuijotetaan tiukasti ja armottomasti toisten syntejä, mutta omat voidaan kuitenkin mukisematta antaa anteeksi? Eikö kaikkiin pitäisi suhtautua samalla tavalla?

Minä en ole kuullut mistään sellaisesta yhteisöstä, joka ei soisi katuvalle synninpäästöä? Onko sellaisia olemassa?

On. Vanhoillislestadiolaisuus noin esimerkiksi. Jos ei-vl-Maija juo vaikka lasin viiniä, häntä pidetään moraalittomana alkoholistina. Jos taas vl-Matti maistaa lasillisen viiniä, hänelle suodaan synninpäästö ja julistetaan synti anteeksi. Sehän on ihan peruskauraa, että vain vl-ihmisen julistama synninpäästö on liikkeen mukaan oikea. 

Ylipäätään on mielenkiintoista, miten liikkeeseen kuulumattoman meikkaaminen/festareilla käyminen/avoliitto on suurikin synti, jota ei voi saada anteeksi, mutta sen saa vanhoillislestadiolainen anteeksi, jos huijaa talokaupoissa "epäuskoista".

Ei mene noin. Se ei-vl saa myös syntinsä anteeksi jos haluaa.

mutta ei pääse taivaaseen, kun uskoo väärin?

Jos kuka tahansa (myös ei-vl) pyytää ja uskoo syntinsä anteeksi, niin silloin on taivastiellä. Jos jaksaa kilvoitella loppuun saakka, pääsee taivaaseen.

eli ev.lut.uskon pitäisi riittää?

ei tarvitse olla vl?

Meidän ajatus on se, että uskovaisia on ympäri maailmaa. Osa kuuluu johonkin nimettyyn seurakuntaan (maallinen organisaatio) ja osa ei.

Suomessa tuo ”maallinen nimi” on vanhoillislestadiolaiset. Muissa maissa nimi on erilainen tai ei edes ole mitään järjestäytynyttä organisaatiota.
Ei siis tarvitse olla vl ollakseen uskovainen. Uskovaisen on kuitenkin hyvin vaikea säilyä uskomassa, jos ei ole samalla tavalla uskovaa seurakuntaa ympärillä tukemassa. Siksi uskovaiset yleensä hakeutuvat siihen joukkoon, jossa saavat jatkuvasti kuulla evankeliumia ja saavat puhdistua synneistä ja kuormasta.

Summa summarum:

Jos asut Suomessa ja teet parannuksen ja haluat olla vain ev.lut. seurakunnan jäsen, etkä käy seuroissa, niin voi olla vaikeaa kilvoitella, jos lähipiirissä ei ole toisia samoin uskovia.

Samaan syssyyn sanot, ettei ole väliä maallisella organisaatiolla ja sitten kuitenkin sanot, että Suomessa vain vl-yhteisö kelpaa?

Jos vääntää rautalangasta niin kyllä nuo ulkomaalaiset yhteisöt tekee yhteistyötä vanhoillislestadiolaisten kanssa. Esim. Laestadian Lutherian Church Pohjois-Amerikassa ja Anteeksiantamuksen kirkko Afrikassa. (En millään muista maata.) Tosin, aivan Neuvostoliiton hajoamisen alla  Neuvostoliitosta löytyi lestadiolainen ryhmä, josta ei oltu tiedetty mitään muissa maissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Tämä. Tai kiistämään, että nuo asiat olisi syntinä pidettyjä. Kuinka moni on kasvanut yhteisössä ilman, että olisi koskaan kuullut opetettavan niiden olevan syntiä? 

Voisiko tässä olla niitä henkilö/perhekohtaisia eroja? Että on joko sanottu väärin tai käsitetty väärin?

Ei minulle ole koskaan opetettu että esim. meikki olisi syntiä, vaan sanottu että ”uskovaisilla ei ole tapana meikata”

70-luvulla syntynyt vl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Omantunnon asioiksi niitä yleisimmin sanotaan.

Sen Helsingin ry:n alustuksen aihe oli mielestäni tuo ”ehdonvallan asiat” tjtn, silloin se jäi yleisempään käyttöön. Sehän on teologian termi, ei vl-termi.

Se omantunnon asia tarkoittaa, että uskovan omatunto sanoo siitä yhdellä tavalla. Uskova ei kuulemma halua tehdä sitä tai tätä. Ihan kuin suuri joukko haluaisi kaikki samaa. Toisin tekemällä ei vain pidetä uskovana, joten vaikeaa se on toisin toimia.

Vierailija kirjoitti:

https://www.paivamies.fi/aiemmat-blogit/mita-oli-ennen-kuin-mitaan-oli-…

Miten on mahdollista, onko juttua muutettu jälkikäteen? Luin tuon viime vuonna, aivan kuin olisi sensuroitu! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Tämä. Tai kiistämään, että nuo asiat olisi syntinä pidettyjä. Kuinka moni on kasvanut yhteisössä ilman, että olisi koskaan kuullut opetettavan niiden olevan syntiä? 

Voisiko tässä olla niitä henkilö/perhekohtaisia eroja? Että on joko sanottu väärin tai käsitetty väärin?

Ei minulle ole koskaan opetettu että esim. meikki olisi syntiä, vaan sanottu että ”uskovaisilla ei ole tapana meikata”

70-luvulla syntynyt vl

Minusta on kamalaa, että ihmiselle sanotaan, että "me emme halua". Haluaminen on ihmiselle luonnollinen tunne, oli kohde sitten jäätelön syöminen tai mikä tahansa isompi asia. Ei tunteilleen voi mitään ja miten väärin on syyllistää ihmisiä tunteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin valoon asettuu erilaisten yhteisöjen opit Jeesuksen vastauksen perusteella? Kun Jeesus vastasi vain kolme kertaa suoraan (ei vertauksin, ei hiljenemällä, ei pois kävelemällä), niin mikä oikeutus erilaisten opillisten rakennelmien taustalla? Kertooko ne Jumalan tahdosta vai onko ne ihmiskätten ja ihmisymmärryksen työtä?

Minusta on myös mielenkiintoista, miksi tietyissä yhteisöissä tuijotetaan tiukasti ja armottomasti toisten syntejä, mutta omat voidaan kuitenkin mukisematta antaa anteeksi? Eikö kaikkiin pitäisi suhtautua samalla tavalla?

Minä en ole kuullut mistään sellaisesta yhteisöstä, joka ei soisi katuvalle synninpäästöä? Onko sellaisia olemassa?

On. Vanhoillislestadiolaisuus noin esimerkiksi. Jos ei-vl-Maija juo vaikka lasin viiniä, häntä pidetään moraalittomana alkoholistina. Jos taas vl-Matti maistaa lasillisen viiniä, hänelle suodaan synninpäästö ja julistetaan synti anteeksi. Sehän on ihan peruskauraa, että vain vl-ihmisen julistama synninpäästö on liikkeen mukaan oikea. 

Ylipäätään on mielenkiintoista, miten liikkeeseen kuulumattoman meikkaaminen/festareilla käyminen/avoliitto on suurikin synti, jota ei voi saada anteeksi, mutta sen saa vanhoillislestadiolainen anteeksi, jos huijaa talokaupoissa "epäuskoista".

Ei mene noin. Se ei-vl saa myös syntinsä anteeksi jos haluaa.

mutta ei pääse taivaaseen, kun uskoo väärin?

Jos kuka tahansa (myös ei-vl) pyytää ja uskoo syntinsä anteeksi, niin silloin on taivastiellä. Jos jaksaa kilvoitella loppuun saakka, pääsee taivaaseen.

eli ev.lut.uskon pitäisi riittää?

ei tarvitse olla vl?

Meidän ajatus on se, että uskovaisia on ympäri maailmaa. Osa kuuluu johonkin nimettyyn seurakuntaan (maallinen organisaatio) ja osa ei.

Suomessa tuo ”maallinen nimi” on vanhoillislestadiolaiset. Muissa maissa nimi on erilainen tai ei edes ole mitään järjestäytynyttä organisaatiota.
Ei siis tarvitse olla vl ollakseen uskovainen. Uskovaisen on kuitenkin hyvin vaikea säilyä uskomassa, jos ei ole samalla tavalla uskovaa seurakuntaa ympärillä tukemassa. Siksi uskovaiset yleensä hakeutuvat siihen joukkoon, jossa saavat jatkuvasti kuulla evankeliumia ja saavat puhdistua synneistä ja kuormasta.

Summa summarum:

Jos asut Suomessa ja teet parannuksen ja haluat olla vain ev.lut. seurakunnan jäsen, etkä käy seuroissa, niin voi olla vaikeaa kilvoitella, jos lähipiirissä ei ole toisia samoin uskovia.

Tuo viimeinen kappale kuulostaa aika julmalta joitain ihmisiä kohtaan. On vl-ihmisiä joilla ei ole samoin uskovia kavereita.

Vierailija kirjoitti:

 

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Pääkirjoitukset

18.2.2021 10.40

Kristillinen oppi ihmisestä pohjautuu Raamatun ajatukseen siitä, että ihminen on osa Jumalan luomistyön kokonaisuutta. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella kaikkea luotua sekä lisääntyä ja täyttää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

Kirkkomme Kristinopin alussa todetaan: “Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa.” (KO 1948, 1.) Kristinopin mukaan ihminen on ainoa olento, joka voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen sekä rakastaa ja palvella häntä.

Jumala-suhteen lisäksi toinen keskeinen suhde, johon Jumala on ihmisen asettanut, on suhde lähimmäiseen. Jeesus opettaa: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Esimerkiksi koronapandemian hoitoon liittyvien ohjeiden ja rajoitusten noudattaminen avautuu uskon kautta lähimmäisestä huolehtimisena. Uskovaisen luottamus Jumalan johdatukseen maailmanlaajuisessa koettelemuksessa voi olla puhuttelevaa saarnaa uskosta osattomille.

Elämme ajassa, jossa kristillisiä arvoja kyseenalaistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puhe ihmisestä Jumalan luomana ja Jumalan kuvana on vierasta monille nykyihmisille. Tieteellisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on evoluution kautta kehittynyt eläinlaji. Tuohon käsitykseen eivät myöskään mahdu Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen välisenä tai lapsista Jumalan lahjana (Ps. 127:3, Mark. 10:6–8).

Nykyaikaa leimaava keskustelukulttuurin polarisoituminen voi helposti viedä keskustelun myös uskon asioista kärjekkääksi ja vastakohtia hakevaksi. Uskovainen saa lain suojaamana pitää kiinni omista arvoistaan ja puolustaa kristillistä ihmiskäsitystä. On silti tärkeä muistaa Jumalan sanan kehotus: “Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat” (1. Piet. 3:16).

Kristilliseen ihmiskäsitykseen sisältyy ajatus perisynnistä, jonka osalliseksi ihminen tuli syntiinlankeemuksessa. Perisynnin turmelema ihminen ei itsessään kykene hyvään toisin kuin laajasti vallalla oleva humanistinen ihmiskäsitys opettaa. Paavali toteaa: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7:19). Usko Kristuksen sovintotyöhön pelastaa ihmisen. Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanoman syntien anteeksisaamisesta, samalla Kristus tulee hänen sydämeensä ja pyhittää epäpyhän Jumalalle kelpaavaksi.

Marjaana Typpö

Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu

ISSN 0355-8932

@Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry

Sinä se vedät vanhaa liittoa synagogalta ja sitten pätkiä uudesta liitosta .  Kuule kuningas David Psalmit . David on kuollut jo ennen Jeesusta . Ja käskyt on rikottu jo ennen Jeesusta .  Älä ole kuin saatana joka yllytti Jeesusta hyppäämään temppelin katolta psalmilla 91 .   Se on mennyttä aikaa se vanha liitto.   Syntien sovitus ristillä on uuden liiton perusta . Se koskee kaikkia kristittyjä Jeesukseen kastettuja elikkä evankeliumiin.   Evankeliumi on lahjaksi saatu . Sitä ei voi ansaita mitenkään kukaan. Älä arvostele muita kristittyjä .  ( Muita taas ei ole kastettu koskaan .) 

Miksi muuten Päivämiehen jutut ja jopa blogit ovat muuttuneet vain tilaajien luettavaksi? Olen mielenkiinnolla lukenut blogeja ja tutustunut sitä kauttaa vl-uskoon. Nyt ei enää pääse lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin valoon asettuu erilaisten yhteisöjen opit Jeesuksen vastauksen perusteella? Kun Jeesus vastasi vain kolme kertaa suoraan (ei vertauksin, ei hiljenemällä, ei pois kävelemällä), niin mikä oikeutus erilaisten opillisten rakennelmien taustalla? Kertooko ne Jumalan tahdosta vai onko ne ihmiskätten ja ihmisymmärryksen työtä?

Minusta on myös mielenkiintoista, miksi tietyissä yhteisöissä tuijotetaan tiukasti ja armottomasti toisten syntejä, mutta omat voidaan kuitenkin mukisematta antaa anteeksi? Eikö kaikkiin pitäisi suhtautua samalla tavalla?

Minä en ole kuullut mistään sellaisesta yhteisöstä, joka ei soisi katuvalle synninpäästöä? Onko sellaisia olemassa?

On. Vanhoillislestadiolaisuus noin esimerkiksi. Jos ei-vl-Maija juo vaikka lasin viiniä, häntä pidetään moraalittomana alkoholistina. Jos taas vl-Matti maistaa lasillisen viiniä, hänelle suodaan synninpäästö ja julistetaan synti anteeksi. Sehän on ihan peruskauraa, että vain vl-ihmisen julistama synninpäästö on liikkeen mukaan oikea. 

Ylipäätään on mielenkiintoista, miten liikkeeseen kuulumattoman meikkaaminen/festareilla käyminen/avoliitto on suurikin synti, jota ei voi saada anteeksi, mutta sen saa vanhoillislestadiolainen anteeksi, jos huijaa talokaupoissa "epäuskoista".

Ei mene noin. Se ei-vl saa myös syntinsä anteeksi jos haluaa.

mutta ei pääse taivaaseen, kun uskoo väärin?

Jos kuka tahansa (myös ei-vl) pyytää ja uskoo syntinsä anteeksi, niin silloin on taivastiellä. Jos jaksaa kilvoitella loppuun saakka, pääsee taivaaseen.

eli ev.lut.uskon pitäisi riittää?

ei tarvitse olla vl?

Meidän ajatus on se, että uskovaisia on ympäri maailmaa. Osa kuuluu johonkin nimettyyn seurakuntaan (maallinen organisaatio) ja osa ei.

Suomessa tuo ”maallinen nimi” on vanhoillislestadiolaiset. Muissa maissa nimi on erilainen tai ei edes ole mitään järjestäytynyttä organisaatiota.
Ei siis tarvitse olla vl ollakseen uskovainen. Uskovaisen on kuitenkin hyvin vaikea säilyä uskomassa, jos ei ole samalla tavalla uskovaa seurakuntaa ympärillä tukemassa. Siksi uskovaiset yleensä hakeutuvat siihen joukkoon, jossa saavat jatkuvasti kuulla evankeliumia ja saavat puhdistua synneistä ja kuormasta.

Summa summarum:

Jos asut Suomessa ja teet parannuksen ja haluat olla vain ev.lut. seurakunnan jäsen, etkä käy seuroissa, niin voi olla vaikeaa kilvoitella, jos lähipiirissä ei ole toisia samoin uskovia.

Samaan syssyyn sanot, ettei ole väliä maallisella organisaatiolla ja sitten kuitenkin sanot, että Suomessa vain vl-yhteisö kelpaa?

Jos vääntää rautalangasta niin kyllä nuo ulkomaalaiset yhteisöt tekee yhteistyötä vanhoillislestadiolaisten kanssa. Esim. Laestadian Lutherian Church Pohjois-Amerikassa ja Anteeksiantamuksen kirkko Afrikassa. (En millään muista maata.) Tosin, aivan Neuvostoliiton hajoamisen alla  Neuvostoliitosta löytyi lestadiolainen ryhmä, josta ei oltu tiedetty mitään muissa maissa.

Viestissä, johon vastasit, ei puhuttukaan ulkomaista vaan Suomesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin valoon asettuu erilaisten yhteisöjen opit Jeesuksen vastauksen perusteella? Kun Jeesus vastasi vain kolme kertaa suoraan (ei vertauksin, ei hiljenemällä, ei pois kävelemällä), niin mikä oikeutus erilaisten opillisten rakennelmien taustalla? Kertooko ne Jumalan tahdosta vai onko ne ihmiskätten ja ihmisymmärryksen työtä?

Minusta on myös mielenkiintoista, miksi tietyissä yhteisöissä tuijotetaan tiukasti ja armottomasti toisten syntejä, mutta omat voidaan kuitenkin mukisematta antaa anteeksi? Eikö kaikkiin pitäisi suhtautua samalla tavalla?

Minä en ole kuullut mistään sellaisesta yhteisöstä, joka ei soisi katuvalle synninpäästöä? Onko sellaisia olemassa?

On. Vanhoillislestadiolaisuus noin esimerkiksi. Jos ei-vl-Maija juo vaikka lasin viiniä, häntä pidetään moraalittomana alkoholistina. Jos taas vl-Matti maistaa lasillisen viiniä, hänelle suodaan synninpäästö ja julistetaan synti anteeksi. Sehän on ihan peruskauraa, että vain vl-ihmisen julistama synninpäästö on liikkeen mukaan oikea. 

Ylipäätään on mielenkiintoista, miten liikkeeseen kuulumattoman meikkaaminen/festareilla käyminen/avoliitto on suurikin synti, jota ei voi saada anteeksi, mutta sen saa vanhoillislestadiolainen anteeksi, jos huijaa talokaupoissa "epäuskoista".

Ei mene noin. Se ei-vl saa myös syntinsä anteeksi jos haluaa.

mutta ei pääse taivaaseen, kun uskoo väärin?

Jos kuka tahansa (myös ei-vl) pyytää ja uskoo syntinsä anteeksi, niin silloin on taivastiellä. Jos jaksaa kilvoitella loppuun saakka, pääsee taivaaseen.

eli ev.lut.uskon pitäisi riittää?

ei tarvitse olla vl?

Meidän ajatus on se, että uskovaisia on ympäri maailmaa. Osa kuuluu johonkin nimettyyn seurakuntaan (maallinen organisaatio) ja osa ei.

Suomessa tuo ”maallinen nimi” on vanhoillislestadiolaiset. Muissa maissa nimi on erilainen tai ei edes ole mitään järjestäytynyttä organisaatiota.
Ei siis tarvitse olla vl ollakseen uskovainen. Uskovaisen on kuitenkin hyvin vaikea säilyä uskomassa, jos ei ole samalla tavalla uskovaa seurakuntaa ympärillä tukemassa. Siksi uskovaiset yleensä hakeutuvat siihen joukkoon, jossa saavat jatkuvasti kuulla evankeliumia ja saavat puhdistua synneistä ja kuormasta.

Summa summarum:

Jos asut Suomessa ja teet parannuksen ja haluat olla vain ev.lut. seurakunnan jäsen, etkä käy seuroissa, niin voi olla vaikeaa kilvoitella, jos lähipiirissä ei ole toisia samoin uskovia.

Tuo viimeinen kappale kuulostaa aika julmalta joitain ihmisiä kohtaan. On vl-ihmisiä joilla ei ole samoin uskovia kavereita.

On myös paljon ihmisiä, jotka ei ole vl:iä lainkaan, heitä ei pidetä uskovina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monessa viestissä ollut ehdonvallan asioista.

Kristillisessä kielenkäytössä puhutaan joskus ehdonvallan asioista. Niillä tarkoitetaan asioita, joista Raamattu ei anna selvää käskyä, kieltoa tai ohjetta. Kreikaksi tällaisia asioita kutsutaan adiaforaksi eli ei-erottaviksi asioiksi.

Raamatullinen esimerkki löytyy Paavalin opetuksesta lihan syömisestä (Room. 14:13–23). Paavali opettaa, ettei mikään ruoka ole sinänsä epäpuhdasta. Jos joku kuitenkin piti lihaa epäpuhtaana, hänen oli hyvä pidättäytyä siitä. Toiset saivat syödä lihaa vapaasti, kunhan eivät loukanneet heikompien uskoa tai johtaneet heitä lankeemukseen. Tällaisessa tilanteessa kristillisen rakkauden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin oman vapauden käyttäminen.

Vaikka Raamattu ei puhu kaikista asioista suoraan, sen opetuksia voidaan soveltaa moniin tilanteisiin. Pyhän Hengen johdatuksessa seurakunta voi löytää oikean suhtautumistavan tällaisiin kysymyksiin. Samalla on varottava lisäämästä Raamattuun sellaista, mitä siinä ei opeteta.

Ehdonvallan asioita kutsutaan myös omantunnon asioiksi. Niissä uskovainen voi toimia Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa mukaan. Jos jokin ratkaisu kuitenkin aiheuttaa pahennusta uskovaisten keskuudessa, on Paavalin neuvon mukaisesti parempi luopua siitä.

Adiaphora: Ruoka, juoma, pukeutuminen, hiustyyli, parta, korujen käyttö, meikkaaminen, musiikkimaku, harrastukset, urheilu, television katselu, elokuvien katselu, kirjallisuuden lukeminen, kodin sisustaminen, ammatin valinta, asuinpaikan valinta, juhlien viettotavat, vapaa-ajan käyttö, ruokailutavat, seurustelutavat, kulttuuriperinteet jne.

Eli käytännössä näin saadaan synniksi iso liuta asioita, jotka ei sitä muuten olisi. Lukuisat yhteisössä kasvaneet ovat kertoneet, kuinka kilpaurheilu, meikkaaminen, hiusten värjääminen, vähäinenkin määrä alkoholia, rytmimusiikin kuuntelu, tanssi, elokuvat jne jne olivat syntiä. 

Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, että mentäisiin tiukasti Raamatun mukaan, kun käytännössä syntinä voidaan pitää mitä vain yhteisössä keksitään paheksua? 

Ei, nuo ehdonvallan asiat nimenomaan EIVÄT ole syntiä, käsitit väärin.

Tuo teksti on SRK:n kirjasta ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä”, josta sen itse hieman tiivistin.

Ehdonvallan asiat eivät siis ole syntiä meidän opetuksessa.

Milloin vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu käyttämään tuota termiä ehdonvallan asiat? Ei kuulosta tutulta.

t. ex-vl

Tämä. Tai kiistämään, että nuo asiat olisi syntinä pidettyjä. Kuinka moni on kasvanut yhteisössä ilman, että olisi koskaan kuullut opetettavan niiden olevan syntiä? 

Välillä kun tätä ketjua lukee niin tuntuu kuin olisi kaasuvalotuksen kohteena. Mikään ei ole ollut niin kuin itse sen muistaa tai sitä on vain ymmärtänyt väärin tai sitten on ollut vain liian herkkä.