Kauanko tapailitte ennen seurustelupäätöstä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kertoa vanhalle, että miten seurustelu eroaa siitä, että tapaillaan vaan yhtä eikä samaan aikaa ole muiden kanssa seksiä? 

Ei ne osaa selittää, ne vaan alapeukuttaa.

 

Tapailu vaan yhden kanssa on täysin sama asia kuin seurustelu. Piste. 

Mut jos sitä keskustelua ei oo käyty että ei tapailla muita niin musta se ei ole seurustelua. Nykyään sohitaan samaan aikaan niin moneen paikkaan että mitään ei voi olettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kertoa vanhalle, että miten seurustelu eroaa siitä, että tapaillaan vaan yhtä eikä samaan aikaa ole muiden kanssa seksiä? 

Ei ne osaa selittää, ne vaan alapeukuttaa.

 

Tapailu vaan yhden kanssa on täysin sama asia kuin seurustelu. Piste. 

Mut jos sitä keskustelua ei oo käyty että ei tapailla muita niin musta se ei ole seurustelua. Nykyään sohitaan samaan aikaan niin moneen paikkaan että mitään ei voi olettaa.

Mikä siinä on, ettei nykyään voida olla yhden kanssa kerrallaan vaan sohitaan ympäriinsä? Etsitään loputtomasti jotain parempaa? Haetaan dopamiinia? Ollaan itse niin rikkinäisiä? 

Jaa-a, eipä tuosta ollut puhetta. 9 vuotta sitten aloimme viettää aikaa yhdessä, ja yhdessä ollaan edelleen. En osannut edes kaivata mitään tapailusta seurusteluun -keskustelua. Kai se oli vaan niin selkeetä.

Tarkoittaako seurustelu sitä, että ollaan käyty keskustelu, ettei tapailla enää muita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku nuorten ihmisten juttu? Itse elin nuoruuteni 80-luvulla, ennen nettiä ja matkapuhelimia jne. Yleensä seurustelu alkoi ensitapaamisesta ja myös seksiä harrastettiin reippaasti saman tien. Aviomiehen kanssa tavattiin ravintolaillan jatkoilla, sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi hampurilaisravintolaan. Tunti juttelua ja ulos käveltiin käsi kädessä. 

Nää oli näitä vanhan ajan "onnellisia" liittoja. Ainoa ylemmyydentunne siinä omassa surkeassa suhteessa on se, että me ei erottu toisin kuin nykyajan ihmiset. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Tosissasiko luulet, että vanhojen ihmisten pitkät avioliitot ovat surkeita 😅 Kostealla sukupolvellani oli aika lailla harjoituskappaleita ennen sitoutumista ja yli puolet kavereistani on kyllä jo toisella tai useammalla kierroksella.

Aloin miettiä aikajanaa. Nuo vanhan ajan "loppuun asti saman ihmisen kanssa yhdessä" - pariskunnat taitavat olla jo haudassa.

 

Suuret ikäluokat kahdeksankymppisiä, ja nekin melkein kaikki lähtivät nelikymppisinä toiselle kierrokselle.

 

Itse muistan tuon ajan 80-90- luvuilta, jolloin seurustelu alkoi todella mutkattomasti jo seuraavana päivänä "raflassa" tapaamisen jälkeen. Se oli sitten siinä. Ei se nyt sitä tarkoittanut, että muutetaan heti yhteen ja hankitaan lapsi.

 

Mikähän sen muutoksen on aiheuttanut, ettei seurustelu niin ihmisiä kiinnosta? Kyllä se ennen kiinnosti molempia sukupuolia. Se "paras" oli juuri se, kenen kanssa sillä hetkellä oli. 

En ole vielä ollenkaan haudassa! Saman miehen kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta eikä ole eroaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Ekat treffit perjantaina, lauantaina sovittiin että ollaan yhdessä ja sunnuntaina mies muutti luokseni. Jne.

:D Suunnilleen sama 1990 -luvun alussa 23-25-vuotiaana.  Sitten kun oikea osuu kohdalle ei tule mieleenkään miettiä tuollaisia tapailusta seurusteluksi - juttuja. Oltiin yhdessä aina kun se oli mahdollista, vaikka oli virallisesti eri osoitteet. Tosin ei sitten viidentoista vuoden päästä oltu keskenämme samaa mieltä asutaanko vielä saman katon alla, mutta se oikea se silti oli. 

En tiedä, mikä nykyajassa on tehnyt parinvalinnasta niin vaikeaa. Ihan kuin se luonto olisi lakannut vetämästä tikanpoikia puuhun, kun pitää jostain kysellä voiko saako pitääkö ja kuinka kauan katsoa almanakkaa ja kuun asentoja tuntuuko itsestä hyvältä olla toisen kanssa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekat treffit perjantaina, lauantaina sovittiin että ollaan yhdessä ja sunnuntaina mies muutti luokseni. Jne.

:D Suunnilleen sama 1990 -luvun alussa 23-25-vuotiaana.  Sitten kun oikea osuu kohdalle ei tule mieleenkään miettiä tuollaisia tapailusta seurusteluksi - juttuja. Oltiin yhdessä aina kun se oli mahdollista, vaikka oli virallisesti eri osoitteet. Tosin ei sitten viidentoista vuoden päästä oltu keskenämme samaa mieltä asutaanko vielä saman katon alla, mutta se oikea se silti oli. 

En tiedä, mikä nykyajassa on tehnyt parinvalinnasta niin vaikeaa. Ihan kuin se luonto olisi lakannut vetämästä tikanpoikia puuhun, kun pitää jostain kysellä voiko saako pitääkö ja kuinka kauan katsoa almanakkaa ja kuun asentoja tuntuuko itsestä hyvältä olla toisen kanssa vai ei.

Olispa noin helppoa edelleenkin. 

Kun on tavannut toisen ja nyt on sellainen ihmellinen välitila, josta ei oikein saa selvää että mitä tai mikä homma tämä on. Molemmat ollaan todettu että toisen seurassa on mukavaa olla ja haluaa sitä lisää, mutta jotenkin tässä tuntuu olevan jotain kiikun kaakun elementtiä....

Eikä olla edes mitään teinejä vaan aikuisia ihmisiä kumpikin. No, jospa tämä kohta alkaisi tästä selviytyä johonkin suuntaan, oli se suunta sitten kummin vain.

Yksi viikonloppu jonka aikana 5 yhdyntää. Sitten päätettiin alkaa seurustelemaan. Kuukauden päästä avioon. Ensi elokuussa on kultahäät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku nuorten ihmisten juttu? Itse elin nuoruuteni 80-luvulla, ennen nettiä ja matkapuhelimia jne. Yleensä seurustelu alkoi ensitapaamisesta ja myös seksiä harrastettiin reippaasti saman tien. Aviomiehen kanssa tavattiin ravintolaillan jatkoilla, sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi hampurilaisravintolaan. Tunti juttelua ja ulos käveltiin käsi kädessä. 

Nää oli näitä vanhan ajan "onnellisia" liittoja. Ainoa ylemmyydentunne siinä omassa surkeassa suhteessa on se, että me ei erottu toisin kuin nykyajan ihmiset. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Tosissasiko luulet, että vanhojen ihmisten pitkät avioliitot ovat surkeita 😅 Kostealla sukupolvellani oli aika lailla harjoituskappaleita ennen sitoutumista ja yli puolet kavereistani on kyllä jo toisella tai useammalla kierroksella.

Aloin miettiä aikajanaa. Nuo vanhan ajan "loppuun asti saman ihmisen kanssa yhdessä" - pariskunnat taitavat olla jo haudassa.

 

Suuret ikäluokat kahdeksankymppisiä, ja nekin melkein kaikki lähtivät nelikymppisinä toiselle kierrokselle.

 

Itse muistan tuon ajan 80-90- luvuilta, jolloin seurustelu alkoi todella mutkattomasti jo seuraavana päivänä "raflassa" tapaamisen jälkeen. Se oli sitten siinä. Ei se nyt sitä tarkoittanut, että muutetaan heti yhteen ja hankitaan lapsi.

 

Mikähän sen muutoksen on aiheuttanut, ettei seurustelu niin ihmisiä kiinnosta? Kyllä se ennen kiinnosti molempia sukupuolia. Se "paras" oli juuri se, kenen kanssa sillä hetkellä oli. 

No en ole vielä haudassa, puolet elämästäni ollut yhdessä avioliitossa, eka lapsi vasta kolmen vuoden jälkeen. En vaan tajua, miksi joku pitäisi hajottaa hetken mielijohteesta, kun vaakakupissa on niin paljon enemmän kuin vaan joku hetkellinen kyllästyminen. Lojaalimpaa miestä en itselleni löydä. Ja siis me mentiin naimisiin puolen vuoden päästä ensitapaamisesta.

-60-luvulla syntynyt-

Kaksi seurustelusuhdetta takana ja nykyisen miehen kanssa oltu yhdessä 13 vuotta. Ikinä en ole käynyt  kenenkään kanssa mitään sen ihmeempiä keskusteluja, että nyt seurustellaan eikä tavata muita vaan asiat ovat edenneet aina omalla painollaan.

Mitähän ihme teinisekoilua nää tapailun seitsemän eri vaihetta virallispäätöksineen ja kuukausien vatulointeineen oikein on. 

Nykyisen naiseni kanssa ensin pantiin pari kertaa ja sitten todettiin olevamme pari. Eka naiseni oli ihastunut minuun, kirjoitti rakkauskirjeen, soitin hänelle ja puhelimessa sovittiin että seurustellaan.

Muutaman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kertoa vanhalle, että miten seurustelu eroaa siitä, että tapaillaan vaan yhtä eikä samaan aikaa ole muiden kanssa seksiä? 

No ei mua kiinnosta tapailuvaiheessa tapailla muita saatika harrastaa seksiä(!) muiden kanssa mutta tapailu on vielä niin alkuvaihetta, että en voi olettaa että toinen on jo sulkenut ovet muille (tarkoitan treffeillä käymistä). Mutta itsehän en siis harrasta tapailuvaiheessa seksiä. 

Joo, no ei tosiaan ole seurustelua, jos tapaillaan muitakin siinä ohella. Eikä kai koskaan tule olemaankaan. Meillä vanhoilla "seksi vie ja taksi tuo". Ihastuin aina heti vahvasti ja seksiä oli jos ei ekoilla niin toisilla treffeillä ja sanomattakin oli selvää, että vieraissa ei hypätä. Alkuhuuman haihduttua, 6 kk-2 v, alkoi joko vakavampi vaihe tai sitten loppui koko juttu. Mitään tindereitä ei ollut, mutta Helsingin yöstä löytyi seuraa ihan varmasti.

Mä en tiedä, koska me ei missään vaiheessa sovittu että tapaillaan eikä että seurustellaan. Tutustuttiin tylsässä arjessa ja oltiin jonkinlaisia kavereitakin tai ainakin tuttuja kun kumpikin alkoi katsoa toista vähän sillä silmällä. Jonkin aikaa oli sitä teerenpeliä kunnes mies kysyi olenko mahdollisesti tulossa erääseen tapahtumaan ja olinhan minä. Vaihdettiin numerot. Siellä sitten hengattiin yhdessä (selvinpäin ja platonisesti) se ilta, mies saattoi mut bussille ja halattiin erotessa. Ja se oli jotenkin siinä vaikka kumpikin meni vielä kotiinsa yöksi. Tuon jälkeen me vaan on oltu pari vaikka ei olla sovittu mitään nimitystä tälle suhteelle. Ei sellaiselle ole ollut mitään tarvetta koska kumpikin haluaa olla yhdessä eikä siinä ole ollut mitään epäselvää tuon ekan yhteisen illan jälkeen. 

Kai tuo on jotain sitoutumiskammo-oireilua. Halutaan paneksia ympäriinsä eikä ryhtyä vakavaan suhteeseen mutta halutaan kuitenkin poimia rusinoita sillä tavoin että on aina vakipano saatavilla yhdellä soitolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku nuorten ihmisten juttu? Itse elin nuoruuteni 80-luvulla, ennen nettiä ja matkapuhelimia jne. Yleensä seurustelu alkoi ensitapaamisesta ja myös seksiä harrastettiin reippaasti saman tien. Aviomiehen kanssa tavattiin ravintolaillan jatkoilla, sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi hampurilaisravintolaan. Tunti juttelua ja ulos käveltiin käsi kädessä. 

Toki näin jos haetaan pelkkää parisuhdetta, että eikä syvällisempää suhdetta itselleen sopivaan ihmiseen.

A-ha. 30 vuoden onnellinen avioliitto, jonka aikana on koettu yhdessä vaikka mitä - hyvinä ja huonoina päivinä - ei siis ole syvällinen suhde sopivan ihmisen kanssa. Kun ei tapailtu riittävän kauan alussa 😂

Minulle tapailu ja seurustelu ovat sama asia, jonka jatkuttua jonkin aikaa,on tultu päätöseen, että erotaan, tai sitten kihlohin, joka on lupaus avioliitosta, ja sitten häitä järjestämään ja naimisiin. t. mies

Vierailija kirjoitti:

Kai tuo on jotain sitoutumiskammo-oireilua. Halutaan paneksia ympäriinsä eikä ryhtyä vakavaan suhteeseen mutta halutaan kuitenkin poimia rusinoita sillä tavoin että on aina vakipano saatavilla yhdellä soitolla.

Friends with benefits- juttu? Eli mies odottelee jotain parempaa ja pitää varalla siinä sivussa. Tommonen kannattaa unohtaa heti alkuunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekat treffit perjantaina, lauantaina sovittiin että ollaan yhdessä ja sunnuntaina mies muutti luokseni. Jne.

:D Suunnilleen sama 1990 -luvun alussa 23-25-vuotiaana.  Sitten kun oikea osuu kohdalle ei tule mieleenkään miettiä tuollaisia tapailusta seurusteluksi - juttuja. Oltiin yhdessä aina kun se oli mahdollista, vaikka oli virallisesti eri osoitteet. Tosin ei sitten viidentoista vuoden päästä oltu keskenämme samaa mieltä asutaanko vielä saman katon alla, mutta se oikea se silti oli. 

En tiedä, mikä nykyajassa on tehnyt parinvalinnasta niin vaikeaa. Ihan kuin se luonto olisi lakannut vetämästä tikanpoikia puuhun, kun pitää jostain kysellä voiko saako pitääkö ja kuinka kauan katsoa almanakkaa ja kuun asentoja tuntuuko itsestä hyvältä olla toisen kanssa vai ei.

Olispa noin helppoa edelleenkin. 

Kun on tavannut toisen ja nyt on sellainen ihmellinen välitila, josta ei oikein saa selvää että mitä tai mikä homma tämä on. Molemmat ollaan todettu että toisen seurassa on mukavaa olla ja haluaa sitä lisää, mutta jotenkin tässä tuntuu olevan jotain kiikun kaakun elementtiä....

Eikä olla edes mitään teinejä vaan aikuisia ihmisiä kumpikin. No, jospa tämä kohta alkaisi tästä selviytyä johonkin suuntaan, oli se suunta sitten kummin vain.

Sehän tossa on niin typerää nimenomasn nykyään, että kokoajan ollaan muka jossain välitilassa, kun ei määritellä. Ihan seurustelua se on, mutta se pilataan sillä, että tää pitäisi myt jotenkin muuttua. 

Mitä sillä on väliä mitä sanaa käytetään? Jos on muita kun kaverillisia tunteita tai tekoja niin silloin ei tavata muita samalla ajatuksella.