Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Kannattaa ignoorata ilkeilykommentit. Olisi erittäin valitettavaa jos keskustelu poistettaisiin niiden takia.

Tunnen hyvin erään 80-v. naisen, joka muistaa aina mainita painaneensa koko aikuisikänsä alle 50 kg (pituutta n. 165 cm). Ollut maanisen tarkka syömisistään ainakin seurassa, mutta todellisuudesta tuskin kenelläkään tietoa, kun elänyt ja asunut aina yksin. Työelämässä ollessaan oli tunnettu siitä, että söi isoja annoksia työpaikkansa ruokalassa ja kaikki ihmettelivät, miten voi olla niin laiha. Tämä oli varmasti mieluisaa kuultavaa tälle laiheliinille. Minusta on aina tuntunut, että tämä po. ihminen on aina ollut jollain tapaa, ehkä pahastikin, syömishäiriöinen. Tällä hetkellä palleatiivisessa hoidossa ja aina mennessäni häntä katsomaan pyytää tuomaan vaikka sun mitä herkkuja, jotka sitten hyvin maistuvatkin. Ehkä jokin pakkomielle hellittänyt elämän ehtoossa (?)  

Vierailija kirjoitti:

Tunnen hyvin erään 80-v. naisen, joka muistaa aina mainita painaneensa koko aikuisikänsä alle 50 kg (pituutta n. 165 cm). Ollut maanisen tarkka syömisistään ainakin seurassa, mutta todellisuudesta tuskin kenelläkään tietoa, kun elänyt ja asunut aina yksin. Työelämässä ollessaan oli tunnettu siitä, että söi isoja annoksia työpaikkansa ruokalassa ja kaikki ihmettelivät, miten voi olla niin laiha. Tämä oli varmasti mieluisaa kuultavaa tälle laiheliinille. Minusta on aina tuntunut, että tämä po. ihminen on aina ollut jollain tapaa, ehkä pahastikin, syömishäiriöinen. Tällä hetkellä palleatiivisessa hoidossa ja aina mennessäni häntä katsomaan pyytää tuomaan vaikka sun mitä herkkuja, jotka sitten hyvin maistuvatkin. Ehkä jokin pakkomielle hellittänyt elämän ehtoossa (?)  

Tuon ikäisellä vanhuksella saattaa makuaisti jo olla heikentynyt varsinkin jos käyttää vahvoja lääkkeitä. Överimakeat herkut maistuvat silloin. Tyypillinen geriatrinen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Minulla oli alipainoisena todella pahaa ocd-käyttäytymistä; nykyään toiminta on vähentynyt, vaikka ajatuksia on edelleen. Olin aivan pakkomielteinen hygieniasta, käytin tarpeettoman vahvoja siivousaineita, jynssäsin käteni verille ja välttelin julkisia paikkoja. Kaiken huippu oli varmaankin se, että varasin muutamaksi tunniksi hotellihuoneen, kun menin toiseen kaupunkiin konferenssiesiintymistä varten. En yksinkertaisesti uskaltanut käydä yleisessä wc:ssä, koska pelkäsin tartuntoja niin paljon.

Olen edelleen poikkeuksellisen tarkka hygieniasta enkä ikimaailmassa uskaltaisi käydä vaikkapa ravintolassa. Painon korjaantumisen jälkeen ocd-toiminta on kuitenkin vähän rauhoittunut. Se onkin ainoa hyvä puoli tässä kaikessa. Haluan vanhan itseni takaisin, en tätä iljettävää, olifanttimaista hirviötä, jonka nahoissa joudun elämään. Aina kuvittelen, ettei itseään voi vihata tämän enempää. Sitten koittaa uusi päivä, ja itseinho on jälleen pykälää korkeammalla. Viha ei ole enää pelkkä tunne, se on jo aistimus.

"Olifanttimainen hirviö". Puhut itsestäsi tosi rumasti. Tai syömishäiriö puhuu sinusta rumasti? Tulee paha mieli puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Minulla oli alipainoisena todella pahaa ocd-käyttäytymistä; nykyään toiminta on vähentynyt, vaikka ajatuksia on edelleen. Olin aivan pakkomielteinen hygieniasta, käytin tarpeettoman vahvoja siivousaineita, jynssäsin käteni verille ja välttelin julkisia paikkoja. Kaiken huippu oli varmaankin se, että varasin muutamaksi tunniksi hotellihuoneen, kun menin toiseen kaupunkiin konferenssiesiintymistä varten. En yksinkertaisesti uskaltanut käydä yleisessä wc:ssä, koska pelkäsin tartuntoja niin paljon.

Olen edelleen poikkeuksellisen tarkka hygieniasta enkä ikimaailmassa uskaltaisi käydä vaikkapa ravintolassa. Painon korjaantumisen jälkeen ocd-toiminta on kuitenkin vähän rauhoittunut. Se onkin ainoa hyvä puoli tässä kaikessa. Haluan vanhan itseni takaisin, en tätä iljettävää, olifanttimaista hirviötä, jonka nahoissa joudun elämään. Aina kuvittelen, ettei itseään voi vihata tämän enempää. Sitten koittaa uusi päivä, ja itseinho on jälleen pykälää korkeammalla. Viha ei ole enää pelkkä tunne, se on jo aistimus.

"Olifanttimainen hirviö". Puhut itsestäsi tosi rumasti. Tai syömishäiriö puhuu sinusta rumasti? Tulee paha mieli puolestasi.

Varmaan tässä on ihan näkökulmakysymys: en itse ajatellut puhuvani rumasti, vaan neutraalisti. Minulle tuollainen ajatus on aivan normaali, enkä osannut ajatella, että se olisi jonkun toisen mielestä negatiivinen. Ehkä nämä asetukset ovat olleet päällä niin kauan, etten enää näe niissä mitään ihmeellistä. En vain pysty antamaan itselleni anteeksi, että annoin painon nousta.

Fanttimainen hirviö ei ole kyllä mitenkään neutraalisti sanottu. Haukkuisitko muita noin?

Vierailija kirjoitti:

Fanttimainen hirviö ei ole kyllä mitenkään neutraalisti sanottu. Haukkuisitko muita noin?

Tietenkään en nimittelisi ketään toista tuolla tavalla, enkä muutenkaan. En toisaalta myöskään näe muita ihmisiä aivan samalla tavalla. En toistaiseksi ole kohdannut ketään, jota kavahtaisin samoissa määrin kuin itseäni. Osaan kyllä kunnioittaa toisia.

Vierailija kirjoitti:

Areenassa on dokumentti Maria ja demoni, joka kertoo keski-ikäisen naisen anoreksiasta. 

Olipa mielenkiintoinen dokumentti. Kannattaa katsoa. Olisipa lisää ohjelmia aiheesta.

Olin nuorena laihempi. Nyt on tullut idea että voisin "nuorentua" laihduttamalla nuoruuden mittoihin. Eihän tällainen syömishäiriötä ole mutta ei ihan normiajatteluakaan.

Youtubessa on Etelän SYLI ry kanavalla webinaareja yms. joissa on puhetta myös aikuisiän syömishäiriöistä. 252

Nyt joku dokumenttien tekijä, tässä aihe johon tarttua seuraavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Tämä. En haluaisi - taaskaan - olla ikävä, mutta lässytysrinki ei oikein toimi. Puhumattakaan ohjaajasta, jonka tietotaito on tasoa ulkonäkölaihdutus ja prinsessatauti. Tämä ketju on loistava, ja tulisi olla pakollista luettavaa kaikelle hoitohenkilökunnalle joka kohtaa sh-asiakkaita. Etenkin aikuisia. 

Toipumismyönteinen? Kohta 40 vuotta tätä häröilyä takana, ja joku haluaisi minut sössötyssessioihin olemaan toipumismyönteinen?

Joo ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Ehkä sellainen suorapuheinen ryhmä olisi mahdollista perustaa joko syömishäiriöliitossa tai sitten yksityisesti jonkun somen kautta? Toisaalta, onhan tämä ketjukin jotain. Täällä on ollut hyvää rehellistä keskustelua ja enimmäkseen vastavuoroisen kunnioituksen hengessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Tämä. En haluaisi - taaskaan - olla ikävä, mutta lässytysrinki ei oikein toimi. Puhumattakaan ohjaajasta, jonka tietotaito on tasoa ulkonäkölaihdutus ja prinsessatauti. Tämä ketju on loistava, ja tulisi olla pakollista luettavaa kaikelle hoitohenkilökunnalle joka kohtaa sh-asiakkaita. Etenkin aikuisia. 

Toipumismyönteinen? Kohta 40 vuotta tätä häröilyä takana, ja joku haluaisi minut sössötyssessioihin olemaan toipumismyönteinen?

Joo ei. 

Voi kunpa tämän saisikin luettavaksi alan ammattilaisille! Törmäsin hiljattain yhteen terapeuttiin aivan muissa asioissa työn kautta (en siis itse ole ollut terapiassa), ja hän suunnilleen ensimmäisiksi sanoikseen päivitteli, miten paljon tuli syötyä lounaalla. Ei kuulemma ikinä syö niin paljon. Syntyi vaikutelma, että oli kova tarve perustella tekemisiään.

Ironia piilee siinä, että hänen yhtenä erikoistumisalueenaan ovat syömishäiriöt. Ei kovin ns. syömishäiriösensitiivistä puhetta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Tämä. En haluaisi - taaskaan - olla ikävä, mutta lässytysrinki ei oikein toimi. Puhumattakaan ohjaajasta, jonka tietotaito on tasoa ulkonäkölaihdutus ja prinsessatauti. Tämä ketju on loistava, ja tulisi olla pakollista luettavaa kaikelle hoitohenkilökunnalle joka kohtaa sh-asiakkaita. Etenkin aikuisia. 

Toipumismyönteinen? Kohta 40 vuotta tätä häröilyä takana, ja joku haluaisi minut sössötyssessioihin olemaan toipumismyönteinen?

Joo ei. 

Voi kunpa tämän saisikin luettavaksi alan ammattilaisille! Törmäsin hiljattain yhteen terapeuttiin aivan muissa asioissa työn kautta (en siis itse ole ollut terapiassa), ja hän suunnilleen ensimmäisiksi sanoikseen päivitteli, miten paljon tuli syötyä lounaalla. Ei kuulemma ikinä syö niin paljon. Syntyi vaikutelma, että oli kova tarve perustella tekemisiään.

Ironia piilee siinä, että hänen yhtenä erikoistumisalueenaan ovat syömishäiriöt. Ei kovin ns. syömishäiriösensitiivistä puhetta...

Ehkä hän koki tarvetta pälpättää jotain arkipäiväistä. Kylläpä on ollut raskas päivä, kylläpä väsyttää, kengät kastuivat kun astuin vesilätäkköön, hirveä sää, taitaa olla flunssa tulossa, tuli syötyä ihan liikaa jne. Jotkut keventävät tunnelmaa pälpättämällä. Ei hän ehkä tiennyt että tutkailet asioita sh-näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalta näköjään katosi toinen, aivan asiallinen keskusteluketju aiheesta. Olisikohan missään päin internetiä paikkaa, jossa näistä jutuista voisi keskustella ja vaihtaa ajatuksia? En käytä lainkaan sosiaalista mediaa enkä koskaan ole kertonut syömishäiriöstäni kenellekään läheiselle (joita onkin hyvin vähän). Joskus olisi mukavaa jakaa kokemuksia ilman pelkoa siitä, että ketju poistuu täysin yllättäen ja varsin sattumanvaraisin perustein.

Katsopa Syömishäiriöliiton sivut!

Juu, heillä on toki paljon toimintaa ja keskustelupiirejä, mutta niissä ilmaisua käsittääkseni rajoitetaan melko paljon - osallistujia kaiketi halutaan varjella suoralta puheelta. Minä puolestani kaipaisin enemmän ympäristöä, jossa saisi keskustella raa'asti, kiertelemättä ja sanojaan varomatta ilman painetta siitä, että on oltava ns. toipumismyönteinen. Sekin on tärkeää, mutta ainakaan minä en saa mitään irti munankuorien päällä tassuttelusta.

Tämä. En haluaisi - taaskaan - olla ikävä, mutta lässytysrinki ei oikein toimi. Puhumattakaan ohjaajasta, jonka tietotaito on tasoa ulkonäkölaihdutus ja prinsessatauti. Tämä ketju on loistava, ja tulisi olla pakollista luettavaa kaikelle hoitohenkilökunnalle joka kohtaa sh-asiakkaita. Etenkin aikuisia. 

Toipumismyönteinen? Kohta 40 vuotta tätä häröilyä takana, ja joku haluaisi minut sössötyssessioihin olemaan toipumismyönteinen?

Joo ei. 

Voi kunpa tämän saisikin luettavaksi alan ammattilaisille! Törmäsin hiljattain yhteen terapeuttiin aivan muissa asioissa työn kautta (en siis itse ole ollut terapiassa), ja hän suunnilleen ensimmäisiksi sanoikseen päivitteli, miten paljon tuli syötyä lounaalla. Ei kuulemma ikinä syö niin paljon. Syntyi vaikutelma, että oli kova tarve perustella tekemisiään.

Ironia piilee siinä, että hänen yhtenä erikoistumisalueenaan ovat syömishäiriöt. Ei kovin ns. syömishäiriösensitiivistä puhetta...

Ehkä hän koki tarvetta pälpättää jotain arkipäiväistä. Kylläpä on ollut raskas päivä, kylläpä väsyttää, kengät kastuivat kun astuin vesilätäkköön, hirveä sää, taitaa olla flunssa tulossa, tuli syötyä ihan liikaa jne. Jotkut keventävät tunnelmaa pälpättämällä. Ei hän ehkä tiennyt että tutkailet asioita sh-näkökulmasta.

Paljon mahdollista! Jännästi korvat ovat oppineet takertumaan tiettyihin sanoihin ja ilmaisuihin. Ne erottuvat tavanomaisen arkipuheen  virrasta kuin yläkerran asunnossa elelevän tokaluokkalaisen nokkahuilutreeni.

Arvon tässä itseni kanssa, uskaltaisinko ruveta etsimään terapeuttia. Minulle myönnettiin lyhytpsykoterapiaa, ja nyt pitäisi löytää sopiva henkilö. Valintaa rajaa vähän se, että olen pienehköltä paikkakunnalta. Vähän pelottaa, ettei minua uskota lainkaan, sillä enhän näytä millään tavalla syömishäiriöiseltä: olen varma, että minut vain nauretaan ulos.

Vinkkejä etsintään saa antaa, jos olette onnistuneet löytämään sopivan terapeutin!