Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on muitakin. Näin aikuisena asiaa joutuu vain peittelemään enemmän, koska se on "teinien sairaus". Oikeasti meitä on aika paljonkin. En oikeastaan edes tiedä naisia, joilla olisi oikeasti normaali suhde ruokaan, kun koko ajan pitäisi laihduttaa. Toisilla on vaikeampi suhde kuin toisilla.

Katselin netistä löytyviä luentoja ja webinareja syömishäiriöistä ja oikeasti kaikissa puhuttiin vain nuorista ja aika usein vielä varhaisnuorista ja teineistä ilman että ikää edes erikseen mainittiin. Käytiin läpi pituuskasvukäyriä, puberteetin vaikutuksia ja suhdetta samassa huushollissa asuviin vanhempiin ja sisaruksiin. Siis hyvä että nuoria tutkitaan ja autetaan, mutta tosiaan myös asiantuntijat vahvistavat käsitystä että kyseessä on nuorten sairaus.

Tässä webinaari Eating Disorders in Older Women:

Tärkeä aihe josta pitäisi puhua enemmän. Nykyään on jo vanhuksia joilla on syömishäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe josta pitäisi puhua enemmän. Nykyään on jo vanhuksia joilla on syömishäiriö.

Jos kuusi-seitsemänkymppinen tai vanhus on vaikka tosi laiha lääkärin vastaanotolla, lääkäri epäillee todennäköisemmin jotain fyysistä sairautta kuin syömishäiriötä. Vanhuksen omaisetkin saattavat luulla että jotain muuta on vialla.

Varmaan aina on ollut vanhuksia ja muita vanhempia ihmisiä joilla on syömishäiriö. Niistä ei olla vaan puhuttu eikä niitä ole tunnistettu.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aina on ollut vanhuksia ja muita vanhempia ihmisiä joilla on syömishäiriö. Niistä ei olla vaan puhuttu eikä niitä ole tunnistettu.

Varmasti näin. Itse asiassa eka lääketieteellisessä kirjastossa raportoitu ja diagnosoitu anoreksia-tapaus oli jo 1700-luvulla. Syömishäiriöt vain ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä selkeästi joten nykyään lienee selkeästi yleisempää jo vanhuksillakin. Olisi kiinnostavaa tietää yksityiskohtaisesti, mistä rakettimainen yleistyminen johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aina on ollut vanhuksia ja muita vanhempia ihmisiä joilla on syömishäiriö. Niistä ei olla vaan puhuttu eikä niitä ole tunnistettu.

Varmasti näin. Itse asiassa eka lääketieteellisessä kirjastossa raportoitu ja diagnosoitu anoreksia-tapaus oli jo 1700-luvulla. Syömishäiriöt vain ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä selkeästi joten nykyään lienee selkeästi yleisempää jo vanhuksillakin. Olisi kiinnostavaa tietää yksityiskohtaisesti, mistä rakettimainen yleistyminen johtuu.

*kirjallisuudessa..

Mulla on ollut sh-oireilua teinistä asti. Häiriön luonteena on kerta kerralta pahenevat jaksot, joiden aikana olen käynyt aina syvemmissä vesissä sh-käyttäytymisen osalta. Viimeisin ja pahin vaihe oli vasta kolmikymppisenä; laihduin useita kymmeniä kiloja ihan muutamassa kuukaudessa, kuukautiskierto meni sekaisin, tuli aivosumua ja hiustenlähtöä. 

Kärsin yhä edelleen sh-ajatuksista. Panikoin aina, kun huomaan pienintäkään pyöristymistä missään. Olen normaalipainoinen, ja pelkään yli kaiken lihomista. Tuntuu ihan absurdilta, miten isona asiana koen laihana pysymisen. Se edustaa minulle jotain paljon isompaa, kun vain kehon kokoa. Kyse ei ole enää edes pelkästä ulkonäöstä.

Me 90- ja 00-luvuilla lapsina ja nuorina oireilleet olemme kasvaneet aikuisiksi, mutta syömishäiriöt on siitä pirullisia ettei ne varsinaisesti "parane." Ne kerran ehdollistuneet hermoradat ja ajatusmallit jää sinne paikoilleen, vaikka omalla toiminnalla voi toki jonkin verran vaikuttaa siihen, missä määrin niitä pitää yllä ja ruokkii. 

Pystyn joten kuten pitämään oireilua kurissa sillä, että syön säännöllisiä aterioita enkä anna nälän tunteen kasvaa liian suureksi. Nälkäisenä on liian helppoa ajatella, että kyllä tähän tottuu ja voin ihan hyvin skipata seuraavankin aterian. Silti ajatukset eivät jätä rauhaan ja säännöllisin väliajoin lipsahdan takaisin häiriintyneeseen syömiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut sh-oireilua teinistä asti. Häiriön luonteena on kerta kerralta pahenevat jaksot, joiden aikana olen käynyt aina syvemmissä vesissä sh-käyttäytymisen osalta. Viimeisin ja pahin vaihe oli vasta kolmikymppisenä; laihduin useita kymmeniä kiloja ihan muutamassa kuukaudessa, kuukautiskierto meni sekaisin, tuli aivosumua ja hiustenlähtöä. 

 

Kärsin yhä edelleen sh-ajatuksista. Panikoin aina, kun huomaan pienintäkään pyöristymistä missään. Olen normaalipainoinen, ja pelkään yli kaiken lihomista. Tuntuu ihan absurdilta, miten isona asiana koen laihana pysymisen. Se edustaa minulle jotain paljon isompaa, kun vain kehon kokoa. Kyse ei ole enää edes pelkästä ulkonäöstä.

 

Me 90- ja 00-luvuilla lapsina ja nuorina oireilleet olemme kasvaneet aikuisiksi, mutta syömishäiriöt on siitä pirullisia ettei ne varsinaisesti "parane." Ne kerran ehdollistuneet hermoradat ja ajatusmallit jää sinne paikoilleen, vaikka omalla toiminnalla voi toki jonkin verran vaikuttaa siihen, missä määrin niitä pitää yllä ja ruokkii. 

 

Pystyn joten kuten pitämään oireilua kurissa sillä, että syön säännöllisiä aterioita enkä anna nälän tunteen kasvaa liian suureksi. Nälkäisenä on liian helppoa ajatella, että kyllä tähän tottuu ja voin ihan hyvin skipata seuraavankin aterian. Silti ajatukset eivät jätä rauhaan ja säännöllisin väliajoin lipsahdan takaisin häiriintyneeseen syömiseen. 

Paras keino nuoresta lähtien jumiutuneisiin sh-ajatusmalleihin voisi olla kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia jossa puretaan uskomuksia. Ois kiva tietää saiko prinsessa Victoria kyseistä terapiaa kun ilmeisesti on niin hyvin parantunut myös psyykkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut sh-oireilua teinistä asti. Häiriön luonteena on kerta kerralta pahenevat jaksot, joiden aikana olen käynyt aina syvemmissä vesissä sh-käyttäytymisen osalta. Viimeisin ja pahin vaihe oli vasta kolmikymppisenä; laihduin useita kymmeniä kiloja ihan muutamassa kuukaudessa, kuukautiskierto meni sekaisin, tuli aivosumua ja hiustenlähtöä. 

 

Kärsin yhä edelleen sh-ajatuksista. Panikoin aina, kun huomaan pienintäkään pyöristymistä missään. Olen normaalipainoinen, ja pelkään yli kaiken lihomista. Tuntuu ihan absurdilta, miten isona asiana koen laihana pysymisen. Se edustaa minulle jotain paljon isompaa, kun vain kehon kokoa. Kyse ei ole enää edes pelkästä ulkonäöstä.

 

Me 90- ja 00-luvuilla lapsina ja nuorina oireilleet olemme kasvaneet aikuisiksi, mutta syömishäiriöt on siitä pirullisia ettei ne varsinaisesti "parane." Ne kerran ehdollistuneet hermoradat ja ajatusmallit jää sinne paikoilleen, vaikka omalla toiminnalla voi toki jonkin verran vaikuttaa siihen, missä määrin niitä pitää yllä ja ruokkii. 

 

Pystyn joten kuten pitämään oireilua kurissa sillä, että syön säännöllisiä aterioita enkä anna nälän tunteen kasvaa liian suureksi. Nälkäisenä on liian helppoa ajatella, että kyllä tähän tottuu ja voin ihan hyvin skipata seuraavankin aterian. Silti ajatukset eivät jätä rauhaan ja säännöllisin väliajoin lipsahdan takaisin häiriintyneeseen syömiseen. 

Paras keino nuoresta lähtien jumiutuneisiin sh-ajatusmalleihin voisi olla kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia jossa puretaan uskomuksia. Ois kiva tietää saiko prinsessa Victoria kyseistä terapiaa kun ilmeisesti on niin hyvin parantunut myös psyykkisesti.

Mistä sen tietää onko hän parantunut psyykkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aina on ollut vanhuksia ja muita vanhempia ihmisiä joilla on syömishäiriö. Niistä ei olla vaan puhuttu eikä niitä ole tunnistettu.

Varmasti näin. Itse asiassa eka lääketieteellisessä kirjastossa raportoitu ja diagnosoitu anoreksia-tapaus oli jo 1700-luvulla. Syömishäiriöt vain ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä selkeästi joten nykyään lienee selkeästi yleisempää jo vanhuksillakin. Olisi kiinnostavaa tietää yksityiskohtaisesti, mistä rakettimainen yleistyminen johtuu.

Eräässä 1980-luvun alun anoreksia nervosaa käsittelevässä dokumentissa esitettiin teoria: syömishäiriöiden yleistyminen 1960-luvulta eteenpäin johtuu siitä, että noihin aikoihin nuorisokulttuuri alkoi seksualisoitua yhä enemmän. Tytöt alettiin nähdä seksuaalisina olentoina aiempia vuosikymmeniä nuorempana. Tähän vaikutti mm. e-pillereiden tulo. 

Tästä kulttuurinmuutoksesta syömishäiriöiden lisääntymisen yhtenä syynä ei puhuta enää juuri ollenkaan, vaikka teoria sopii siihen, että nykyään seksualisointi koskee yhä nuorempia ja syömishäiriötkin puhkeavat yhä nuorempina. Pitäisi puhua enemmän tästä sen sijaan, että kauhistellaan joidenkin yksittäisten julkkisten laihuutta ja sen vaikutusta nuoriin.

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Vierailija kirjoitti:

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Minulla oli alipainoisena todella pahaa ocd-käyttäytymistä; nykyään toiminta on vähentynyt, vaikka ajatuksia on edelleen. Olin aivan pakkomielteinen hygieniasta, käytin tarpeettoman vahvoja siivousaineita, jynssäsin käteni verille ja välttelin julkisia paikkoja. Kaiken huippu oli varmaankin se, että varasin muutamaksi tunniksi hotellihuoneen, kun menin toiseen kaupunkiin konferenssiesiintymistä varten. En yksinkertaisesti uskaltanut käydä yleisessä wc:ssä, koska pelkäsin tartuntoja niin paljon.

Olen edelleen poikkeuksellisen tarkka hygieniasta enkä ikimaailmassa uskaltaisi käydä vaikkapa ravintolassa. Painon korjaantumisen jälkeen ocd-toiminta on kuitenkin vähän rauhoittunut. Se onkin ainoa hyvä puoli tässä kaikessa. Haluan vanhan itseni takaisin, en tätä iljettävää, olifanttimaista hirviötä, jonka nahoissa joudun elämään. Aina kuvittelen, ettei itseään voi vihata tämän enempää. Sitten koittaa uusi päivä, ja itseinho on jälleen pykälää korkeammalla. Viha ei ole enää pelkkä tunne, se on jo aistimus.

en jaksa lukea koko ketjua. yksi vinkki. 1. Laskekaa kalorit kaikesta mitä laitatte suuhun. 2. liikkukaa enemmän, tunnin kävely joka päivä on hyvä lähtökohta. 3. toista joka päivä edelliset 2.

Vierailija kirjoitti:

en jaksa lukea koko ketjua. yksi vinkki. 1. Laskekaa kalorit kaikesta mitä laitatte suuhun. 2. liikkukaa enemmän, tunnin kävely joka päivä on hyvä lähtökohta. 3. toista joka päivä edelliset 2.

Kiitos kontribuutiostasi. Voit odottaa yhteydenottoa Nobel-komitealta aivan näinä päivinä.

En tiedä voiko tätä sanoa syömishäiriöksi kun jojoilee suht normaalien painojen sisällä. Mitä huonompi olo mulla on niin sitä vähemmän syön. Eli näinkin päin asia voi olla. Välillä täytyy oikein pakottaa itseäni syömään. 

Kukaan muu kuin sinä itse ei tunge ruokaa kurkkuun niin kaikki nuo on vain tekosyitä sille että et pysty olemaan mässäilemättä

Vierailija kirjoitti:

en jaksa lukea koko ketjua. yksi vinkki. 1. Laskekaa kalorit kaikesta mitä laitatte suuhun. 2. liikkukaa enemmän, tunnin kävely joka päivä on hyvä lähtökohta. 3. toista joka päivä edelliset 2.

Ei sun olisi tarvinnut kuin olla tietoinen mistä puhutaan. Viestisi kohdat eivät liity syömishäiriön diagnostisiin kriteereihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Minulla oli alipainoisena todella pahaa ocd-käyttäytymistä; nykyään toiminta on vähentynyt, vaikka ajatuksia on edelleen. Olin aivan pakkomielteinen hygieniasta, käytin tarpeettoman vahvoja siivousaineita, jynssäsin käteni verille ja välttelin julkisia paikkoja. Kaiken huippu oli varmaankin se, että varasin muutamaksi tunniksi hotellihuoneen, kun menin toiseen kaupunkiin konferenssiesiintymistä varten. En yksinkertaisesti uskaltanut käydä yleisessä wc:ssä, koska pelkäsin tartuntoja niin paljon.

Olen edelleen poikkeuksellisen tarkka hygieniasta enkä ikimaailmassa uskaltaisi käydä vaikkapa ravintolassa. Painon korjaantumisen jälkeen ocd-toiminta on kuitenkin vähän rauhoittunut. Se onkin ainoa hyvä puoli tässä kaikessa. Haluan vanhan itseni takaisin, en tätä iljettävää, olifanttimaista hirviötä, jonka nahoissa joudun elämään. Aina kuvittelen, ettei itseään voi vihata tämän enempää. Sitten koittaa uusi päivä, ja itseinho on jälleen pykälää korkeammalla. Viha ei ole enää pelkkä tunne, se on jo aistimus.

No mutta ajattele, miten riemuissaan Sam oli, kun vihdoin sai nähdä olifantin! 😍🐘 Me ei kaikki voida olla haltioita. Joidenkin on oltava olifantteja.

Vierailija kirjoitti:

Onko paikalla myös ahdistuneisuushäiriötä tai OCD:ta sairastavia? 

Katsoin juuri mielenkiintoisen videon aiheesta ja luin pari tutkimusta sen jälkeen, joissa kerrotiin, että n. 60% syömishäiriöpotilailla on ahdistuneisuushäiriö ja 18-44% on OCD. 
Anoreksiassa OCD oli yleisintä. 

Monet syömishäiriöt saavat alkunsa pakonomaisista tunkeilevista ajatuksista, kuten onko syönyt liikaa tai liian vähän, ja vaikka ihminen tietäisi vastauksen, hänellä voisi silti olla pakonomainen tarve tarkistaa asia (esim. vaaka) tai suorittaa rutiininomainen asia (esim. harrastaa liikuntaa yöllä)

 

Ahdistuneisuushäiriö, masennus, paniikkihäiriö, cptsd.

Vain yksi lääkäri on noteerannut vuosikymmenien syömishäiriön linkin mt-ongelmien välille.

Olen normaalipainoinen ja tappelen joka luojan päivä oman kehon kuvan ja syömisen kanssa.

Joka päivä syöminen ja kehon pitäminen normaalipainoisena tuntuu turhalta kun oon jo kroppani ja mielenterveydenkin tuhonnut sillä.

Täytän ensi vuonna 40. Ihmiset näkee mun elävän näennäisen terveellisesti ja kun en ole ylipainoinen niin ongelmaa ei ilmeisesti ole.

Edelleen tässä iässä katselen muita naisia ja legoja, he vaikuttaa niin tasapainoisilta.

Olin just kylpylässä muutaman päivän, en mä kyennyt menemään uimaan kun inhoan tätä kehoa. Enkä ikinä soisi samaa kenellekään.

En kai ikinä tottunut siihen, kun piti kasvaa naiseksi.

Jo 15 vuotta sitten psykiatri oli huolissaan ja ihmetteli, näenkö mä itseäni edes ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

en jaksa lukea koko ketjua. yksi vinkki. 1. Laskekaa kalorit kaikesta mitä laitatte suuhun. 2. liikkukaa enemmän, tunnin kävely joka päivä on hyvä lähtökohta. 3. toista joka päivä edelliset 2.

Wow.

Tosi hyviä vinkkejä syömishäiriöiselle!!!