Lue keskustelun säännöt.
Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä
22.04.2026 |
Suoraan asiaan: oireilen yhä reilusti keski-ikäisenäkin, aika pahastikin. Elämäntilanteen vaikea stressi laukaisee tämän, ja tilanne alkaa olla aika kriittinen, ainakin ajatuksen tasolla. Löytyykö muita jakamaan fiiliksiä?
Kommentit (438)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis apua! Tänään Helsingissä oli lämmintä ja näin kadulla kävelevän naisen pipo päässä, reilusti vaatetta päällä. Ei tämä vielä mitään, mutta tämä ihminen oli kuin kävelevä luuranko. Ei hoikka tai laiha, vaan jalat pelkät tikut, ei mitään lihaa/lihasta missään, Nenä oli punehtunut, Aivan järkyttävän näköinen - toivottavasti saa apua ennen kuin kuolee tuohon,
Minäkin olen nähnyt pari tuollaista tyyppiä. Miksi syömishäiriössä palellaan? Ja tosiaankin viime kesänä näin todella laihan tyypin helteellä villapaita, takki , pipo ynnä muuta päällä. Eikö lämmönsäätely vai mikä sen onkin, enää toimi vakavassa nälkiintymisessä? Onko se vaarallista?
Hormonitoiminta on näillä kuin vanhalla palelevalla mummolla, siksihän kuukautisetkin loppuvat. On se siinä mielessä vaarallista ettei hormonitoiminta enää välttämättä palaudu, jos jatkuu tarpeeksi pitkään. Juuri siksi monet ex-anorektikotkin kärsivät lapsettomuudesta.
Hedelmällisyys palautuu käytännössä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun on tullut syötyä grillimakkaroita ja lisää vaan tekisi mieli. Ällöttää rasvaiset makkarat, mutta ahmin vain niitä.
Älä osta niitä. Älä osta kotiin mitään epäterveellistä. Osta vain laaturuokaa. Ei mikään ihme ettei elimistö kestä jos syö jotain suolaista ja ties mistä mössättyä makkaraa. Osta oikeaa lihaa, kalaa, kasviksia ja täysjyvää. Jos sulla ei ole kotona makkaraa et voi sitä syödä. Tämä on kaikille hyvä neuvo, että ei osta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on muitakin. Näin aikuisena asiaa joutuu vain peittelemään enemmän, koska se on "teinien sairaus". Oikeasti meitä on aika paljonkin. En oikeastaan edes tiedä naisia, joilla olisi oikeasti normaali suhde ruokaan, kun koko ajan pitäisi laihduttaa. Toisilla on vaikeampi suhde kuin toisilla.
Hölmö! Älä sinä vertaa täällä sairauttasi ihan normaalien ihmisten normaaliin elämään, jossa silloin tällöin joku sanoo että voi, pitäis laihduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Webinaarienkatselija täällä taas. Tutkimuksissa on todettu että niillä anoreksiasta toipuneilla jotka ovat lihoneet eniten ja nopeimmin on parempi ennuste kuin niillä jotka ovat jääneet alhaiseen painoon pitkäksi aikaa. Mietityttää kyllä että ovatko ne toipuneiksi katsotut anorektikot jotka ovat lihoneet normaalipainoon tai jopa ylipainoon kuitenkaan parantuneet psykiatrisesti, oikeasti.
Ruotsin Victoria on esimerkki henkilöstä joka on parantunut anoreksiasta kokonaan. Hän ei pystyisi elämään sitä elämää mitä elää jos olisi psykiatrisesti hajalla. Hyvä esimerkki kokonaan parantuneesta taviksesta on youtuben Elzani, joka dokumentoi yksityiskohtaisesti parantumistarinansa vaikea-asteisesta anoreksia nervosasta. Hän oli just sellainen luurankolaiha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on muitakin. Näin aikuisena asiaa joutuu vain peittelemään enemmän, koska se on "teinien sairaus". Oikeasti meitä on aika paljonkin. En oikeastaan edes tiedä naisia, joilla olisi oikeasti normaali suhde ruokaan, kun koko ajan pitäisi laihduttaa. Toisilla on vaikeampi suhde kuin toisilla.
Hölmö! Älä sinä vertaa täällä sairauttasi ihan normaalien ihmisten normaaliin elämään, jossa silloin tällöin joku sanoo että voi, pitäis laihduttaa.
Samaa mieltä. Ei kaikki ole syömishäiriötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tänään artikkelin, joka sai mietteliääksi. Sen mukaan laihuus on taas trendikästä ja jopa 90-luvun heroin chick - look tekee paluuta eli langanlaihuus. 2010-luvulla vallinnut kehopositiivisuus trendi on hiipumassa. Somessa esitellään jo tarkoituksellisesti laihoja vartaloita ja korostetaan esim. näkyviä kylkiluita kuvissa, samoin esitellään hyvin niukkoja syömisiä. Eli suoraan sanottuna syömishäiriöinen trendi on palannut rytinällä ja on tietty huolestuttavaa. Itsekin sh-taustainen ja vieläkin keski-ikäisenä oireileva ja myönnän, että tämä trendi on saanut minutkin taas oireilemaan vakavammin. Olen niin huolestunut nuorista.
- N48-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Webinaarienkatselija täällä taas. Tutkimuksissa on todettu että niillä anoreksiasta toipuneilla jotka ovat lihoneet eniten ja nopeimmin on parempi ennuste kuin niillä jotka ovat jääneet alhaiseen painoon pitkäksi aikaa. Mietityttää kyllä että ovatko ne toipuneiksi katsotut anorektikot jotka ovat lihoneet normaalipainoon tai jopa ylipainoon kuitenkaan parantuneet psykiatrisesti, oikeasti.
Ruotsin Victoria on esimerkki henkilöstä joka on parantunut anoreksiasta kokonaan. Hän ei pystyisi elämään sitä elämää mitä elää jos olisi psykiatrisesti hajalla. Hyvä esimerkki kokonaan parantuneesta taviksesta on youtuben Elzani, joka dokumentoi yksityiskohtaisesti parantumistarinansa vaikea-asteisesta anoreksia nervosasta. Hän oli just sellainen luurankolaiha.
Tarkennus (jos jotakuta kiinnostaa): Elzanin anoreksia-tarina löytyy kanavalta Elzani. Hänellä on toinenkin kanava nimellä Elzani Singleton, mutta siellä on toisenlaisia videoita. Sen pitkän anoreksia-videon joutuu ihan kanavan sisältä hakemaan koska youtube ei näytä sitä hakutuloksissa ehkä siksi että thumbnailissä on niin järkyttäviä laihuuskuvia. Harmi sinänsä että youtube sitä piilottelee, koska Elzanin tarina on erittäin positiivinen toipumistarina. Hän oikeasti parantui ja muutti elämänsä kamalasta onnelliseksi. Hänen strategiansa oli all-in, ei rajoituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi kuulla saatteko kommentteja kadulla ja miten diilaatte niiden kanssa?
Itsellä oli hankalaa saada kommentteja vaikka olin aika tukevasti jo toipunut. Muista syistä paino oli muuttunut moneen suuntaan niin tiheästi että se näkyi. Olin myös niin heikko että juuri ja juuri jaksoin sen mitä piti. Otti koville jo se ettei voinut juuri mitään terveyden huononemiselle. Mitään rajoitteita ei ollut. Olin valmis syömään ihan mitä vain koska vain kuinka paljon vain jos oli tarpeen. Mutta yleisesti jaksoin psyykkisesti vain juuri ja juuri. Tähän päälle ulkonäkökommentit niin kyllä alkoi olla synkkiä ajatuksia myös syömisen suhteen.
Vain terveyden osittainen palautuminen antoi voimia jättää kommentit enemmän omaan arvoonsa. Surullista että kommentteja ei ole enää tullut juuri ollenkaan sen jälkeen. Hyvä tietysti ettei tarvitse olla tökeröiden ihmisten maalitaulu. Mutta en voi käsittää miten huonosti ihmiset osaavat käyttäytyä. Aivan kuin ei olisi mitään suodatinta leipälävessä. Teinit ovat törppöjä mutta miten aikuiset ihmiset osaavat olla niin saastaisia täysin avoimesti. Sitä en voi millään käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Luin tänään artikkelin, joka sai mietteliääksi. Sen mukaan laihuus on taas trendikästä ja jopa 90-luvun heroin chick - look tekee paluuta eli langanlaihuus. 2010-luvulla vallinnut kehopositiivisuus trendi on hiipumassa. Somessa esitellään jo tarkoituksellisesti laihoja vartaloita ja korostetaan esim. näkyviä kylkiluita kuvissa, samoin esitellään hyvin niukkoja syömisiä. Eli suoraan sanottuna syömishäiriöinen trendi on palannut rytinällä ja on tietty huolestuttavaa. Itsekin sh-taustainen ja vieläkin keski-ikäisenä oireileva ja myönnän, että tämä trendi on saanut minutkin taas oireilemaan vakavammin. Olen niin huolestunut nuorista.
- N48-
Kehopositiivisuus taas oli käytännössä lihavuuden "ihailua". Miksi normaalipaino ei käy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tänään artikkelin, joka sai mietteliääksi. Sen mukaan laihuus on taas trendikästä ja jopa 90-luvun heroin chick - look tekee paluuta eli langanlaihuus. 2010-luvulla vallinnut kehopositiivisuus trendi on hiipumassa. Somessa esitellään jo tarkoituksellisesti laihoja vartaloita ja korostetaan esim. näkyviä kylkiluita kuvissa, samoin esitellään hyvin niukkoja syömisiä. Eli suoraan sanottuna syömishäiriöinen trendi on palannut rytinällä ja on tietty huolestuttavaa. Itsekin sh-taustainen ja vieläkin keski-ikäisenä oireileva ja myönnän, että tämä trendi on saanut minutkin taas oireilemaan vakavammin. Olen niin huolestunut nuorista.
- N48-Kehopositiivisuus taas oli käytännössä lihavuuden "ihailua". Miksi normaalipaino ei käy?
Tapa, jolla roskamedia kirjoittaa kehopositiivisuudesta, on kovin kaukana käsitteen alkuperästä. Joitakin harvoja ääripään mieltymyksiä lukuun ottamatta kukaan ei ihannoi lihavuutta. Tässä ketjussa valtaosalle asia lienee selvä, mutta kuitenkin: kyse on synninpäästöstä, armosta ja siitä, ettei kenenkään tarvitsisi sosiaalisesta velvollisuudesta hävetä itseään ulkonäön, vamman tai sairauden vuoksi. Mitä ylipainoon tulee, kehopositiivisuus tuo esiin ajatusta siitä, ettei lihavan tarvitse pysytellä piilossa ja panna nöyrästi elämäänsä tauolle, kunnes on kauneusnormien mukainen. Lihavanakin saa elää, ja mielellään ilman muiden loputonta pilkkaa.
Mutta mitäpä minä tiedän. Olen lievästi ylipainoinen ja vihaan itseäni. Kehopositiivisuusajatteluun en koskaan lähtenyt mukaan. Toivoisin olevani kuollut enkä katso oikeudekseni edes kuulua samaan lajiin hyvien ihmisten kanssa. Atropoksen sopisi pitää kiirettä saksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä sanoisi tätä kenellekään ääneen, mutta täällä voin tunnustaa. Olin hoikka/normaalipainoinen lapsi, mutta lihoin 11-vuotiaana ukkini kuoltua. Olin n. 158 cm/60 kg, mitä pidettiin tuohon aikaan 2000-luvun taitteessa lihavana. Teininä laihdutin ja olin luokkaa 163 cm/58 kg. Nykyisin painoa on +15 kiloa tuohon verrattuna.
En koskaan saanut teininä kokea sellaista teinimäistä vartaloa. Haaveilen, että saisin nyt lähemmäs nelikymppisenä olla mitoiltani luokkaa 163 cm/50 kg. En tosin tiedä, voiko tämän ikäinen edes saada tuollaista teinimäistä kroppaa, vaikka laihduttaisi.
Ei ole syömishäiriöistä tai lähtökohtaisesti vaarallista yrittää laihduttaa mittoihin 163/50 nelikymppisenä tai missä tahansa iässä. Tuo on vielä normaalipaino. Vain jos kyseisen painon saavuttaminen on sinulle niin vaikeaa että alat tajuta ettet pysty sitä ylläpitämään ilman suuria ponnistuksia ja epäterveellisiä keinoja, se on juuri sinulle liian alhainen paino. "Teinimäinen kroppa" tosin on huono tavoite nelikymppiselle. Hoikka kroppa on hyvä tavoite.
Tuo on useimmille aikuisille naisille aivan liian matala paino! Noin 56-66 kg on sopiva paino useimmille 163 cm pituisille nelikymppisille naisille.
Ei voi olla useimmille, ihan tilastollisesti, mutta joillekin todella voi olla liian alhainen. Ihan normaali paino on, mutta jos sitä ei pysty vaivattomasti (normaalilla syömisellä) pitämään, se on itselle liian alhainen.
Jos suomalaisten nelikymppisten naisten keskimääräinen bmi olisi jotain 26 paikkeilla, kuten se lienee, ei voi tilastollisesti pitää paikkansa, että useimmille 163 cm pituiselle tuon ikäiselle naisille tuo 56-66 kg olisi liian korkea. Tai että 50-56 kg olisi useimmille sopiva paino. Nelikymppisillä pitäisi olla kertynyt lihasta elämän varrella. Se painaa. 50kg/163 cm ei voi olla kovin lihaksikas.
Tekoälyn mukaan bmi olisi 27 paikkeilla keskimäärin.
Millä perustein? Tuohan on ylipaino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus ja tärkeä aihe.
Läheinen ystäväni sairastui anoreksiaan teininä ja kamppaili sairautensa kanssa useita vuosia. Reilu kuukausi sitten juttelimme asiasta ja hän kertoi kuinka joutuu edelleen tekemään töitä asian kanssa, vaikka hänen elämänsä on ollut jo vuosia hyvää ja tasapainoista. Olemme nykyään liki nelikymppisiä.
Tämä oli hyvin silmiäavaava keskustelu siitä kuinka hallitseva syömishäiriö on. Olen itse kamppaillut päihdeongelman kanssa ja nykyään mielenterveysongelmien tai stressin ottaessa turhan paljon tilaa, minulle tulee hyvin harvoin ajatus hakea helpotusta päihteistä. Ystäväni se sijaan vaikeina hetkinä edelleen joutuu taistelemaan, että syömishäiriöoireet pysyvät poissa. Oli todella surullista kuulla, kuinka vuosi sitten sairastettuaan useamman viikon, hän koki sen aiheuttamasta laihtumisesta enemmän onnistumisen iloa, kuin saamastaan ylennyksestä töissä.
Kiinnittäisin myös huomiota siihen kuinka moni viesti tämän keskustelun ensimmäisellä sivulla koski ensisijaisesti ulkonäköä. Hesarissa oli hyvä juttu siitä, kuinka laihuuden ihannointi nostaa taas päätään ja se alkaa näkymään jo syömishäiriötapauksissa. Ilmiötä ruokkii juuri tällainen asenne, missä vakavasta sairaudesta puhuttaessa huomio kiinnittyy ulkonäköasioihin.
Kirjoitat hyvin ja analyyttisesti; mukava kuulla myös läheisen näkökulma.
Taisin lukea saman artikkelin kuin sinä. Myös omalla kohdallani sidon sairauden suoraan ulkonäköön. Olen henkisesti huonommassa kunnossa kuin koskaan mutten usko olevani varsinaisesti sairas - enhän ole ollut kolmeen vuoteen alipainoinen, ja kuukautisetkin palasivat viime vuonna. Se oli aikuisikäni toiseksi suurin pettymys, tunsin pettäneeni itseni ja kaiken, mihin uskon. En vieläkään käsitä, miten saatoin antaa sen tapahtua. Aina välillä havahdun omaan järjettömyyteeni; nytkin.
T. Tuo luusto-ongelmista kirjoittanut 33-vuotias
Kiitos.
Tästä kirjoituksestani tuli elävä muisto nuoruudestamme. Yritimme silloin viritellä jotain seurustelusuhdetta tämän ystäväni kanssa ja häneltä jäi pois kuukautiset. Tietenkin olimme ihan paniikissa siitä, että meille on käynyt vahinko, mutta oikea syy olikin se, että kuukautiset jäivät hänellä pois laihtumisen myötä. Muistan kuinka lähes euforisen onnellinen hän oli tuosta. Ei siis helpotuksesta, ettei vahinkoa ollut käynyt, vaan siitä että oli onnistunut laihtumaan niin paljon. Se tilanne oli sanalla sanoen karmiva. Eikä siinä auttanut vaikka kuinka yrität poikaystävän ominaisuudessa vakuuttaa kuinka upea ja täydellinen toinen on, eikä laihtua pidä enää yhtään vaan päinvastoin.
Nyt kun juttelimme asiasta, niin hän muisteli sitä kuinka se ulkoinen paine laihuudelle oli niin valtava. Olihan se kieltämättä tuolloin nollarilla ihan sairasta aikaa. Siinä paitsi vietiin tytöiltä kehollinen kasvurauha, myös pojilta mahdollisuus viehättyä erilaisista tytöistä, koska rymäpaineen takia oli se tietty naisenmuotti mitä kaikkien piti ihailla. Me oltiin jo liki kolmikymppisiä kun yksi kaveri kertoi viehättyvänsä vähän pulskemmista naisista ja se tilanne vastasi suunnilleen kaapista ulos tulemista.
Tämä ketju on antanut paljon ajattelemisen aihetta ja täytyy myöntää, että olen hieman huolissani ystävästäni nyt kun luen kuinka moni teistä edelleen kamppailee noiden asioiden kanssa salaten sen lähipiiriltään. Jos joku haluaa kertoa millä tavalla haluaisi tulla lähestytyksi läheisen taholta tämän asian tiimoilta, niin otan kiitollisena vinkkejä vastaan.
Olen välillä miettinyt, miten tämän kommentin kirjoittajalla kävi ystävänsä kanssa. Liikuttavaa nähdä, että edes joillakin aikuisilla on ympärillään ihmisiä, jotka välittävät.
Mulla on kirjastossa varattuna kirjoja Anoreksia nervosasta. Se on niin kiinnostava sairaus ja olen jo katsonut kaikki elokuvat dokumentit haastattelut yms. mitä internetistä löytyy. Nyt on siirryttävä kirjoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveetä että täällä ei keskustella enää. Kaikkein mielenkiintoisin aihe maailmassa ja kellään ei ole mitään sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjasuosituksia saa antaa.
Fasting Girls. Luotaa laihuushäiriön historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on muitakin. Näin aikuisena asiaa joutuu vain peittelemään enemmän, koska se on "teinien sairaus". Oikeasti meitä on aika paljonkin. En oikeastaan edes tiedä naisia, joilla olisi oikeasti normaali suhde ruokaan, kun koko ajan pitäisi laihduttaa. Toisilla on vaikeampi suhde kuin toisilla.
Muistuttaisin kuitenkin, että suurimmalla osalla naisista on normaali suhden ruokaan. Se, että tää meidän elämäntyyli johtaa siihen, että monenkin pitää laihduttaa ja miettiä ruuan energiamääriä, on ihan eri asia kuin syömishäiriö.
Ihan ohiksena minä taas sanoisin, näin keski-ikäisenä naisena, että suurimmalla osalla naisista on täysin vääristynyt kuva syömisestä. Tuttavapiirissäni on useampi syömishäiriöinen, yhdellä juuri tuli läheltä piti tilanne, kun sydän pysähtyi, ja sitä sitten ihmeteltiin porukassa, että miten ihmeessä, kun syökin niin terveellisesti ja harrastaa juoksua! En vaan pystynyt sanomaan ääneen, että herätkää nyt herranjestas, etenkin kun suurin osa tästä porukasta ei pysty edes normi-lounasruokalassa syömään ilman sitä syömishäiriöpuhetta, eli saako tätä nyt ottaa ja heh tää menee suoraan mun reisiin ja otan nyt vaan salaattia, kun söin niin ison aamupalan (etkä syönyt) jne.
Tämän ketjun kirjoittajat on varmaan astetta vakavammassa tilanteessa, mutta helvata, että väsyttää olla seurassa, jossa koko ajan mietitään ruokaa (josta ei koskaan kuitenkaan saa nauttia)!
Täytyy muistaa sekin, että syömishäiriötä joiltain osin muistuttava käyttäytyminen ja puhe ovat vielä eri asia kuin syömishäiriö. Syömishäiriöt ovat psykiatrisia sairauksia. Diagnoosikriteerit täyttävä anoreksia nervosa esimerkiksi on melko harvinainen siihen nähden, että todella monet laihduttavat ja tarkkailevat syömisiään. Syömishäiriöisellä on mielessään ja aivoissaan ihan omanlaisensa kuviot.
Katsoin joskus YouTubesta videon jolla ravitsemusammattilainen reagoi jonkun somejulkkiksen mitä syön päivässä -videoon. Somejulkkis laski pähkinät joita laittoi aamupuuron päälle, ja ravitsemusammattilainen, jolla itsellään oli nuorena syömishäiriö, kommentoi siihen, että tuollainen on syömishäiriökäyttäytymistä... Laitoin itse siihen aikaan aina 4-5 saksanpähkinää aamupuurooni (siis laskin pähkinät) eikä minulla ole syömishäiriötä. Vaikka hoikkuus on minulle tärkeää ja rajoitan syömisiäni tietyiltä osin, minulta puuttuu suurin osa anoreksia nervosalle tutkimusten mukaan altistavista persoonallisuuspiirteistä, esim. perfektionismi, ankaruus itseä kohtaan ja joustamattomuus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tekoälyn mukaan bmi olisi 27 paikkeilla keskimäärin.